ETT VIKTIGT ÅR Ledare
2021 är ett viktigt år för KD Unga av några olika anledningar. Den första och viktigaste anledningen är att organisationen fyller 50 år. För några dagar sedan vi hade födelsedagsfest på Zoom. Den ursprungliga planen var att organisera stor fest i Helsingfors, men covid-19 stöpte om vår plan. Även om festen i Zoom var en framgång, hoppas vi att på sommaren kunna festa ansikte mot ansikte. I vår kommer också en bok om KD Ungas historia att publiceras. Jag fick äran att skriva boken tillsammans med ordförande Annika Lyytikäinen. En annan anledning till årets betydelse är kommunalvalet. Enligt min mening är det vårt viktigaste val eftersom besluten om vår vardag fattas i kommunerna. Kommunalvalet kommer att hållas under mycket annorlunda omständigheter den här gången. Den traditionella valkampanjen på gator och torg är förbjuden på grund av corona och partiets valkampanjer fokuserar helt på sociala medier. Vi står inför en ny utmaning. Kommunalvalet syns också i denna tidning. Tommi Terä, en kandidat i Åbo skriver om investeringar i storstäder. Annika Lyytikäinen skriver om utflyttningen som många kommuner möter.
Annika är också kandidat i Kouvola. Jere Tuononen, kandidat i Nokia skriver om ungas delaktighet. Jag intervjuade vår nya medarbetare Topias Kujala, vars uppgift i vår är att hjälpa våra unga kandidater. Om du är intresserad av att vara kandidat i kommunalvalet, kontakta mig eller någon annan i KD Unga. Kommunalvalet är ett utmärkt tillfälle att få erfarenhet av politik och det finns fortfarande plats för unga kandidater på de kristdemokratiska kandidatlistorna. Var modig och gå med oss i strävan efter en seger i valet! Man får inte heller glömma att 2021 är året då TPS tar tillbaka Finlands ishockeymästerskap till Åbo efter en 11 års paus. Jag önskar dig sköna stunder tillsammans med det nya numret.
Viljami Haavisto, chefredaktör
KAIKKI MUKAAN VAALIUURNILLE Puheenjohtajalta Jokainen politiikkaa etäisestikään seuraava tietänee tässä vaiheessa sen, että kuntavaalit ovat ovella. Erityisesti poliittiselle nuorisojärjestölle kuntavaalit ovat kenties nelivuotisen ”vaaliolympiadin” kiireisintä kautta, kun kymmenillä nuorilla ehdokkailla on aidot läpimenomahdollisuudet kunnissa ympäri maan ja nuorisojärjestö luonnollisesti pyrkii tukemaan ehdokkaitaan parhaansa mukaan. Vaalimenestys on erityisesti nuorten kohdalla esimerkiksi eduskuntavaaleja arvaamattomampaa: läpimeno voi aidosti olla kiinni yksittäisistä äänistä. Käsi kädessä nuorten ehdokkaiden kuntavaalimenestyksen kanssa kulkee nuorten äänestysaktiivisuus kuntavaaleissa. Vaikka kuntavaaleissa päätetään arkea kaikista eniten koskettavista asioista, kuten bussilinjoista, kouluverkosta ja kunnan elinvoimasta, houkuttelevat kuntavaalit vain joka kolmannen nuoren vaaliuurnalle. Se on aito huolenaihe, sillä ilman nuorten ääniä sedät ja tädit päättävät asioistamme tulevissakin valtuustoissa. Usein puhutaan siitä, kuinka puolueiden paikallisosastot ja
kuntien valtuustot tarvitsevat nuoria vastuunkantajia ja uutta verta. Näin on, mutta rohkenen silti väittää, että kaikista eniten kuntademokratia tarvitsee nuorten ajatuksia ja tietoa. Nuori, joka on valitsemassa opiskelupaikkaa, etsimässä töitä ja asuntoa, kenties ryhtymässä yrittäjäksi tai perustamassa perhettä istuu monille Suomen kunnista kaikista arvokkaimman tiedon päällä: miten houkuttelemme uusia asukkaita kuntaamme? Miten saamme nuoret jäämään tänne? Nuorten suuri potentiaali realisoituu kuitenkin vain asettamalla runsaasti nuoria ehdokkaita ja äänestämällä heitä. Ensimmäisessä olemme onnistuneet mallikkaasti, mutta nyt on sinun ja minun vastuulla pitää huolta myös siitä, että me nuoret äänestämme KD Nuorten ehdokkaat aina valtuustoihin saakka. Olitpa siis itse ehdolla tai et – tee kevään hyvä teko, ja levitä nuorten ehdokkaiden ilosanomaa kaveripiirissä. Nuorten äänestämättömyys ei ainakaan jää hyvistä ehdokkaista kiinni.
Annika Lyytikäinen, KD Nuorten puheenjohtaja
KD Nuorten uusi hankekoordinaattori Topias Kujala on innokas metsästäjä, kunnallisvaaliehdokas ja uskoo vaalivoittoon.
Kannessa Talvinen Turku. Kuva: Jarmo Piiroinen.
Olipa kerran yrittäjämyönteinen kunta KD Nuorten 1. varapuheenjohtaja Ami Rinta-Valkama pohtii yrittämisen edellytyksiä.
Koronan myötä valtion ja kuntien talous on ajautunut ahdinkoon. Hätähuutojen lisäksi keskusteluun on noussut myös hätäisiä ratkaisuehdotuksia. Yhden tällaisen mukaan kaupunkien tulisi säästää rahoja lykkäämällä investointejaan. Reaktion inhimillisyydestä huolimatta kaupungin rahojen jemmaaminen patjan väliin olisi kohtalokas virhe. Vanhan kuntataloutta koskevan lainalaisuudenkin mukaan kuntataloudessa on toimittava suhdanteiden vastaisesti[1]. Talouskasvun aikana säästetään ja laskusuhdanteen aikana investoidaan. Näin siksi, että investoinnit synnyttävät työpaikkoja ja niistä kaupungille kertyviä verotuloja sekä vähentävät työttömyydestä aiheutuvia sosiaalikuluja. Investoinnit siis luovat pohjan paremmalle huomiselle.
Tätä pohjaa ei kuitenkaan luoda millä tahansa investoinneilla. Miten kaupunkien lukuisia investointeja sitten tulisi lähestyä ja ratkoa? Ensinnäkin kaupunkia on tarkasteltava ja kehitettävä kokonaisuutena. Investointeja pohtiessa on löydettävä ratkaisuja, jotka tukevat kaupungin kokonaisvaltaista kehitystä, lisäävät kaupunkilaisten hyvinvointia pitkällä aikavälillä ja hyödyttävät mahdollisimman suurta osaa kaupunkilaisista. Toiseksi, investoinnin taloudellisia vaikutuksia tulee tarkastella pelkkää hintalappua laajemmin. Investoinnin luomat työpaikat sekä vaikutukset verotuloihin ja yritystoimintaan on huomioitava. Lisäksi velanmaksun aikataulu, korkotaso ja kaupungin yleiset talousluvut ovat osa päätökseen vaikuttavaa kokonaisuutta. Kolmanneksi, investoinnit on priorisoitava. Kouluihin, päivä- ja vanhainkoteihin sekä teihin investointi on selkeästi välttämättömämpää kuin uuden kylpylän tai huvipuiston rakentaminen. Perusasioiden on oltava kunnossa ennen mukavuuksiin investoimista. Kaupungin investointeja linjatessa tarvitaan siis harkintaa ja kokonaiskuvan hahmottamista. Kalliisiin hutilaukauksiin ei ole koskaan varaa, mutta varaa ei ole olla investoimattakaan. Vaikka investoinnit ja palvelujen kehitys asetetaan usein vastakkain, ovat ne todellisuudessa saman kolikon eri puolia. Ilman työllisyyttä, hyvinvointia ja yritystoimintaa tukevia ratkaisuja meillä ei ole pian palveluitakaan. Investoinnit ovat kaupungin elinehto.
[1] Pekka Averio, Asko Koskinen, Esko Laesterä: Kuntien talous ja rahoitus (2019), luettavissa: https://kaks.fi/wpcontent/uploads/2019/04/averio-koskinen-ja-laesterakuntien-talous-ja-rahoitus_julkaisu-1.pdf
Tommi Terä on Turun KD-paikallisosaston puheenjohtaja, Varsinais-Suomen KD Nuorten varapuheenjohtaja sekä kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsen.
EHDOKKAASI TURUSSA!
Oletko esittänyt vaatimuksia siitä, että ”nuorilla tulisi olla mahdollisuus vaikuttaa”? Tätä lausahdusta kuullaan usein, ja se kuulostaa sinänsä hyvältä ja kannatettavalta. Hyvällä tarkoituksella voikin näin sanomalla saada jonkin kampanjan, jolla nuorten vaikuttamiskeinot kunnassa laajenevat ainakin hetkellisesti. Sitten kampanja on ohitse ja kunta on saanut hetkellistä näkyvyyttä, mutta pian ollaan taas samassa tilanteessa kuin ennen hienoa vaatimusta. Meidän on kunnissa päästävä tästä hetkellisestä vaikuttamisesta aitoon nuorten osallistamiseen. Siksi haluan tehdä selväksi, että vaikuttamisella ja osallistumisella on meidän nuorten kannalta varsin keskeinen ero. Jotta pääsisimme vaikuttamisesta osallistamiseen, on otettava varsin suuri harppaus. Suomen kuntien tulisi tämä harppaus kuitenkin ottaa ja kokonaisvaltaisemmin osallistaa nuoria. Otetaanpa tällaisesta ”osallistavasta” kampanjasta esimerkiksi Tampere, jossa pidettiin jokin aika sitten ”Osallistuvaa budjetointia” koskeva äänestys, jossa paikallisia kehotettiin näyttävästi äänestämään tavoista, joilla nuorten hyvinvointia voitaisiin toteuttaa kaupungin budjetissa. Listalta kuntalaiset saivat poimia mielestään parhaat tavat saada aikaan nuorten
hyvinvointia Tampereella: toteutettaviksi tulivat muun muassa ”ponipäivät” ja monenlaisia eri kaupunginosissa toivottuja hankkeita, kuten kolme skeittiparkkia ja mopotalli. ”Tämähän kuulostaa hienolta, että nuoret saavat tällä tavalla osallistua budjetointiin”, voitaisiin tässä vaiheessa kannustavasti sanoa kampanjasta. Kehtaisin kuitenkin väittää, ettei nuoria tällä kampanjalla todellisuudessa osallistettu, vaan he saivat ainoastaan hetkellisen mahdollisuuden vaikuttaa. Sen lisäksi sanoisin, että aito osallistaminen olisi ollut parempi tapa lisätä nuorten hyvinvointia kuin esimerkiksi ponipäivät ja kolme skeittiparkkia. Listalla ei ollut näiden lisäksi kovin montaa muuta tapaa hyvinvoinnin kehittämiseksi. Miten mahtaa olla tilanne muissa kunnissa? Tampereen ”Osallistuvaan budjetointiin” osallistumisella ei ollut myöskään suoraa vaikutusta itse nuoreen, siispä ajatellun hyvinvoinnin pitäisi toteutua vasta sitten, kun listalla olevat asiat oikeasti toteutuvat. Mielestäni osallistumisella on paljon suorempia hyvinvointia lisääviä vaikutuksia. Ensin nuori – kuten minäkin – havaitsi suuret plakaatit Keskustorin Raatihuoneen edessä, otti älypuhelimen kouraansa ja sitten näppäili mieleisensä kohteet (jos sellaisia listalta edes
löysi) budjettia varten. Sitten hän jatkoi matkaansa aivan niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tässä oli makea vaikuttamisen hetki, josta pitäisi päästä todelliseen osallistamiseen. Osallistaminen ei ole ainoastaan hetken näppäilyä, vaan pitkäjänteistä mukana olemista, jolla on nuorta kasvattava vaikutus. Toivoisin useampiin kuntiin sellaista toimintaa, johon nuoret otettaisiin avoimesti vastaan ja johon osallistuva nuori voisi kokea hänen mukana olemisellaan olevan oikeaa merkitystä. Osallistuminen eroaa vaikuttamisesta siinä, että se antaa nuoren kannalta tärkeää kokemusta, joka voi saada nuoren muuttamaan suhtautumista yhteiskuntaan ja parhaassa tapauksessa jopa itseensä.
"OSALLISTAMINEN EI OLE AINOASTAAN HETKEN NÄPPÄILYÄ, VAAN PITKÄJÄNTEISTÄ MUKANA OLEMISTA, JOLLA ON NUORTA KASVATTAVA VAIKUTUS." Miten voisimme kunnissa onnistua hetkellisiä kampanjoita paremmin? Ensinnäkin voidaan ottaa nuoria mukaan siihen oikeaan kauaskatseiseen työhön kunnassa, sillä sitä vaikuttaminen omalla paikkakunnalla todellisuudessa on. Jos nuoret saisivat osallistua ennemmin valmisteleviin vaiheisiin kuin vasta napin painallukseen, voisi kunta näyttää paljon enemmän nuortensa kaltaiselta. Samalla voitaisiin taata nuorten hyvinvointi, sillä heilläkin olisi silloin kokemus osallisuudesta ja oikeasta vaikuttamisesta. Jos otamme nuoria mukaan ja osallistamme heitä, niin voimme osoittaa heidänkin voivan tehdä sellaisia asioita, joita nuorten ei lähtökohtaisesti odoteta tekevän. Osallistumalla omalta tuntuvaan toimintaan esimerkiksi kansalaisyhteiskunnassa voi nuori samalla kasvaa ja oppia paljon uutta yhteisöstään ja jopa itsestään. Monet toimijat haluaisivat osallistaa nuoria mukaan toimintaansa, sillä monet järjestöt suuntaavat toimintaansa nuorille. Vastaavasti nuorilla olisi
osaamista ja halua olla mukana, jos viesti tästä mahdollisuudesta saataisiin välittymään. Kuntien tulisi enemmän viestiä nuorille, millaisia osallistumismahdollisuuksia heillä olisi ja muillakin tavoilla luoda monenlaisia yhteyksiä nuorten ja paikallisten yhdistysten välille.
"KUNTIEN TULISI ENEMMÄN VIESTIÄ NUORILLE, MILLAISIA OSALLISTUMISMAHDOLLISUUKSIA HEILLÄ OLISI JA MUILLAKIN TAVOILLA LUODA MONENLAISIA YHTEYKSIÄ NUORTEN JA PAIKALLISTEN YHDISTYSTEN VÄLILLE." Ottaessani ensiaskelia kohti järjestötoimintaa voin sanoa paisutelleeni sitä, millaista toiminta olisi käytännössä. Opiskelen lukion kolmatta vuotta, mutta silti olen mukana peräti Pirkanmaan Reservipiirien tiedotustoimikunnassa, ja monessa muussa. Pirkanmaan Reservipiiri on erinomainen esimerkki siitä, miten tavallisissa keskusteluissa kuulen järjestön toimijoiden avoimesti kaipaavan lisää nuoria osallistumaan toimintaan ja järjestämään sitä. Onnellisesti olen päässyt täyttämään tätä aukkoa, jonka uskon olevan monissa muissakin yhdistyksissä. Saamani kokemus on ollut ensiarvoisen tärkeää ja tuonut eteeni upeita mahdollisuuksia. Toivoisin samaa myös monen muun nuoren kohdalle. Minusta ja monesta muusta nuoresta on sellaiseenkin toimintaan, johon meidän ei ole perinteisesti ajateltu osallistuvan. Voimme jokainen muuttaa näitä käsityksiä ja osallistua sellaistenkin yhdistysten toimintaan, joissa ei ole vielä ensimmäistäkään nuorta toimijaa. Muistat vain olla mukana hyvällä mielellä ja saatat helposti ohittaa monet aikaisemmat toimijat sillä lisäarvolla, jonka voit nuorena heille taidoillasi ja näkemykselläsi tuoda.
EHDOKKAASI NOKIALLA!
Suomi ja maailma globalisoituu suurin harppauksin. Suomi on läsnä useimmilla eurooppalaisilla ja maailmanlaajuisilla foorumeilla Euroopan Unionista Yhdistyneisiin Kansakuntiin ja Euroopan yleisradiounionista Maailman terveysjärjestöön. Suomalaiset yritykset toimivat pitkälti globaalilla markkinoilla ja niin suomalaisen kuluttajan kuin jälleenmyyjänkin on helppo tilata tuotteita ympäri maailmaa. Yksilötasolla elämämme on jopa matkustusrajoitusten aikakautena rajattomampaa kuin koskaan: tällä hetkellä voimme seurata uutisia, tapahtumia ja viihdettä maailmalta käytännössä samoin edellytyksin kuin kotimaasta. Miksi siis Pohjoismaiden tulisi kiinnostaa nuoria, kun ovet koko maailmaan ovat sepposen selällään?
KD Nuoret on koko historiansa ollut aktiivinen toimija pohjoismaisen yhteistyön saralla. Nuorisojärjestö, silloiselta nimeltään Suomen Kristillisen Liiton Nuoret, oli itseasiassa jo vuotta ennen varsinaista perustamistaan mukana käynnistämässä yhä tänään kantavaa nuorten, pohjoismaisten kristillisdemokraattien yhteistyöelintä Kristdemokratisk Ungdom i Nordenia (KDUN). KD Nuorille pohjoismainen yhteistyö on viiden vuosikymmenen ajan tarkoittanut erityisesti juuri tiivistä yhteydenpitoa pohjoismaisten sisarjärjestöjemme kanssa. Yhteistyö KDUN:n taholla mahdollistaa kuitenkin vaikuttamisen myös sisarjärjestöjämme laajemmilla tahoilla. Sateenvarjojärjestömme KDUN edustaa nuoria, pohjoismaisia kristillisdemokraatteja poikkipoliittisessa Nuorten Pohjoismaiden Neuvostossa, jonka kautta meillä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa pohjoismaisella tasolla tehtävään politiikkaan. Tänä vuonna KD Nuorilla on puheenjohtajuusvuoro KDUN:ssä, joka tarkoittaa, että allekirjoittaneella on etuoikeus edustaa kristillisdemokraattisia järjestöjä pohjoismaisessa poliittisessa nuorisoyhteistyössä.
"KD NUORILLE POHJOISMAINEN YHTEISTYÖ ON VIIDEN VUOSIKYMMENEN AJAN TARKOITTANUT ERITYISESTI JUURI TIIVISTÄ YHTEYDENPITOA POHJOISMAISTEN SISARJÄRJESTÖJEMME KANSSA." Nuorten Pohjoismaiden Neuvosto kokoontuu syksyisin vuosittaiseen vuosikokoukseen. Vuosikokous tarjoaa pohjoismaisille nuorille poliitikoille hienon mahdollisuuden verkostoitumiseen ja skandinavisen kielitaidon hyödyntämiseen, mutta siellä päätetään myös NPN:n
linjasta ja valitaan sille uusi johto. Nuorisoneuvoston presidiumiin eli ”puheenjohtajistoon” valitaan yksi edustaja kustakin poliittisesta ryhmittymästä, eli myös KDUN:llä on oma paikkansa. Vuosikokousten välillä Nuorten Pohjoismaiden Neuvosto toimii presidiumin kautta aktiivisesti pohjoismaisessa poliittisessa kentässä osallistuen esimerkiksi Pohjoismaiden Neuvoston kokousviikkoihin. Kullakin NPN:n edustajalla on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdessä Pohjoismaiden Neuvoston valiokunnassa, jonka lisäksi edustajat osallistuvat myös oman puolueryhmänsä ja maadelegaationsa kokouksiin. Niin valiokunta- kuin ryhmäkokouksisssa tarkoituksena on esitellä Nuorten Pohjoismaiden Neuvoston linjaa ja kannanottoja. Kannanotot ovatkin usein edenneet Pohjoismaiden Neuvostossa aina kotimaissa toimeenpantaviksi asti. Toisin kuin monella muulla nuorisopoliittisella foorumilla, on nuorella siis NPN:ssä aidot mahdollisuudet vaikuttaa jopa kansalliseen lainsäädäntöön. Mutta millä lailla pohjoismaisuus on relevanttia 2020luvun nuorelle? Lyödään pöytään muutama fakta. Pohjola on kenties Suomen relevantein ja vakain vientimarkkina ja Pohjoismaista myös tuodaan paljon tuotteita Suomeen. Pohjoismaat kuuluvat edelleen suomalaisten suosikkikohteisiin niin työ- kuin lomamatkoilla ja pohjoismaiset turistit viihtyvät myös Suomessa. Suomalaisia tutkinto-opiskelijoita opiskelee pohjoismaisissa korkeakouluissa yhtä paljon kuin suomalaisten opiskelijoiden suosikkimaassa Iso Britanniassa. Viikonloppuisin suomalaiset viihdyttävät itseään katsomalla, kun Iivo Niskanen voittaa norjalaiset hiihtoladulla ja Leijonat lyö Tre Kronorin kaukalossa. Tämän jälkeen katsomme Areenasta Skamia tai Siltaa ja lopuksi käperrymme saunanlauteille kertomaan vitsejä suomalaisesta, ruotsalaisesta ja norjalaisesta. Pohjoismaisuus on enemmän tai vähemmän läsnä jokaisen suomalaisen arjessa, joten meidän on myös syytä olla läsnä pohjoismaisessa päätöksenteossa.
EHDOKKAASI KOUVOLASSA! Samalla, kun pohjoismainen liikkuvuus on vähentynyt minimiin pandemian myötä, on pohjoismaisen politiikan rooli korostunut kansalaisille. Yhtäkkiä kansalaisia kiinnostaa, keneen voi olla yhteydessä siitä, että Tornionlaaksossa lapsen vieminen päiväkotiin rajan toiselle puolelle on vaikeutunut kohtuuttomasti tai siitä, ettei yhtäkkiä saakaan matkustaa opiskelupaikkakunnalle toiseen Pohjoismaahan. Juuri tällaista sujuvaa arkea pohjoismainen, poliittinen yhteistyö on ajanut jo kauan ennen koronapandemiaa ja työ jatkuu pandemian jälkeenkin. Pohjoismailla on myös kansainvälisesti yhteisiä intressejä. Vaikka lähtökohtamme kansainvälisissä kysymyksissä ovat osittain erilaiset EU- ja Natojäsenyyksistä johtuen, on jo vuosikymmenten ajan tiedostettu, että yhdessä olemme vahvempia myös kansainvälisillä foorumeilla. Turvallisuus, kauppa, koulutus, kulttuuri, ilmasto ja arktiset asiat ovat vain muutama esimerkki alueista, joilla Pohjoismaat voi yhdessä olla kokoaan merkittävämpi toimija.
Pohjoismaisessa politiikassa ei – onneksi – ole kyse pelkistä diplomaattisuhteista ja kansainvälisestä kaupasta. Pohjoismainen politiikka koskettaa jokaisen Pohjolan asukkaan arkea, ja juuri siksi meidän kannattaa olla siitä kiinnostuneita.
"POHJOISMAILLA ON MYÖS KANSAINVÄLISESTI YHTEISIÄ INTRESSEJÄ." Pohjoismaiden tavoitteena on olla maailman integroitunein alue vuonna 2030. Integraatio ei välttämättä ole ollut päällimmäisenä mielessä, kun torniolainen ennen koronapandemiaa on lähtenyt käymään Ikeassa Haaparannassa tai kun suomalainen lääkäri on lähtenyt Norjaan työkeikalle. Nyt, kun rajaesteitä on pakon sanelemana reippaasti normaalia enemmän, huomaamme, kuinka paljon pohjoismainen integraatio on sujuvoittanut arkeamme ennen pandemiaa. Pohjoismainen integraatio on omaa luokkaansa jopa EU-liikkuvuuteen tottuneille suomalaisille.
Kuva: Lassi Puhtimäki
VILJAMI HAAVISTO Tammikuussa KD Nuorten hankekoordinaattorina aloittanut Topias Kujala on ehtinyt olla monessa mukana. Tällä hetkellä hän etsii ja auttaa työkseen nuoria kuntavaaliehdokkaita. Kuinka "läpimaalaisliittolaisesta" suvusta päädytään töihin Kristillisdemokraattisen puolueen nuorisojärjestöön ja KD:n ehdokkaaksi kuntavaaleihin?
EHDOKKAASI FORSSASSA! Tavallinen päivä "toimistolla"
Kotona Forssassa
Kello on 10.00 ja on arkimaanantai. Topias Kujala lopettaa puhelun erään potentiaalisen ehdokkaan kanssa, siemaisee kahvia ja istuu työpisteensä ääreen kaksiossaan Forssan Kuustossa. Toisin kuin normaalisti, työn alun intensiivinen toimistojakso on vallitsevien olosuhteitten takia vaihtunut etätyöskentelyyn oman keittiönpöydän ääressä. Kujala on 23vuotias KD Nuorten uusi hankekoordinaattori, jonka tärkein työtehtävä on kovaa vauhtia lähenevät kuntavaalit. Kujala rekrytoi nuoria ehdokkaita, tukee ja auttaa heitä vaalikampanjan aikana sekä pitää järjestön johtoa ajan tasalla kuntavaaleihin liittyvistä käänteistä. Tiedon avoimesta työstä Kujala sai sosiaalisen median kautta, vaikka järjestö olikin hyvin tuttu jo ystävän kautta.
Kysymys, johon Kujala törmää varsin usein on, että miksi hän nuorena asuu Forssassa, vaikka kaupunki on pieni, eikä siellä tunnu tapahtuvan juuri mitään. Kujalan vastaus on kuitenkin yksinkertainen, Forssa on hänen kotinsa. "Olen joskus miettinyt asumisen kokeilua isommassa kaupungissa, mutta en usko, että osaisin. Liian hektistä tällaiselle periaatteessa maalla kasvaneelle", Kujala toteaa, Lisäksi hän painottaa, että ulkoilumahdollisuudet ovat Forssassa suurempia kaupunkeja paremmat ja helpommin saavutettavissa. Myös Kujalalle tärkeät harrastukset, metsästys ja kalastus ovat helpommin harjoitettavissa nykyisellä kotipaikkakunnalla.
Työ on alkanut hyvin, vaikka se onkin pitänyt sisällään paljon uuden opettelemista. Kujala tuli järjestöön mukaan ulkopuolelta, joten toimintaympäristö ei ollut tuttu. Poliittinen kokemuskin oli hankittu vaalikampanjoiden kautta, ei kokouspöydissä istumalla. Poliittinen herääminen tapahtui varkain Kujala kertoo, että hänen kotonaan on aina puhuttu yhteiskunnallisista asioista, eikä politiikalta ole välttynyt. "Erityistä herätystä en muista kokeneeni, omia poliittisia kantoja on alkanut muodostua varsin varkain. Jos jokin hetki nyt pitäisi mainita, niin kyllä se politiikan purema on syntynyt historian kautta. Suomen poliittinen historia on kiinnostanut aina", Kujala kertoo, että hänen sukunsa nojaa voimakkaasti Maalaisliittoon päin, mutta ongelmaksi muodostui, että minne mennä, kun jäljellä ovat vain rauniot? Olemassaolevista puolueista parhaiten Kujalan tyhjiön täytti Kristillisdemokraatit. Puolueeseen ei siis suunnattu vain työn perässä. "Kristillisdemokraatit on mielestäni parhaiten niin syrjäkylien kuin kaupunkien asialla. Tiettyä eturyhmää, jonka asioita tulee ajaa, vaikka silmät ummessa, ei ole. Myös sijoittuminen keskustaoikeistoon tuntuu luonnolliselta", Kujala kertoo ja jatkaa: "Myös maine perhepuolueena on minulle tärkeä, sillä perinteiset perhearvot ovat omaa sydäntäni lähellä."
KUJALA KERTOO, ETTÄ HÄNEN SUKUNSA NOJAA VOIMAKKAASTI MAALAISLIITTOON PÄIN, MUTTA ONGELMAKSI MUODOSTUI, ETTÄ MINNE MENNÄ KUN JÄLJELLÄ ON ENÄÄ VAIN RAUNIOT. Poliittisista kysymyksistä ensimmäisenä Kujalaa alkoi kiinnostamaan puolustuspolitiikka ja se on vieläkin hänelle tärkeä politiikan sektori, josta Kujala myös kokee paljon tietävänsä. "Harrastan reserviläistoimintaa ja seuraan myös ulkomaiden puolustuspoliittisia uutisia." hän kertoo. Kujala vannoo Naton ja riittävien puolustuksen määrärahojen nimeen. "Suomi on puolustamisen arvoinen maa ja sen pitää näkyä myös tehtävässä politiikassa." Kujala summaa.
"OLEN JOSKUS MIETTINYT ASUMISEN KOKEILUA ISOMMASSA KAUPUNGISSA, MUTTA EN USKO, ETTÄ OSAISIN. LIIAN HEKTISTÄ TÄLLAISELLE PERIAATTEESSA MAALLA KASVANEELLE." Myös työskentely sujuu hyvin Forssasta käsin ja autolla pääsee aina puoluetoimiston ovelle asti. "Muutenkin uskon, että pienten paikkakuntien tulevaisuus nojaa erityisesti juuri etätyön mahdollisuuteen. Loputtomiin ei voida tyhjästä synnyttää työpaikkoja, vaan on ajateltava, että kuinka työssäkäynti muissa kaupungeissa olisi mahdollisimman helppoa ja vaivatonta." Kujala sanoo. "Samaan tapaan olen puhelimella ja sähköpostilla tavoitettavissa Forssasta, kuin mitä olisin pääkaupunkiseudulla", Kujala jatkaa. Mikäli sinulla on huolia tai ajatuksia liittyen kevään kuntavaaleihin, niin Topias on käytettävissäsi koko kevään ajan. Ole häneen rohkeasti yhteydessä! Topiaksen tavoitat sähköpostitse osoitteesta topias.kujala@kdnuoret.fi tai puhelimitse numerosta +358 50 477 6977.
Mikä voisi olla paras ohje, jonka voisin antaa teille? Ole totuusorientoitunut! Siinä se on. Tämä on hyvä neuvo kaikkeen elämään. Mitä tarkoittaa se, että poliitikko on totuusorientoitunut? Tällainen poliitikko pyrkii muodostamaan kantansa sen perusteella, mikä on totta. Se tarkoittaa myös sitä, että totuusorientoituneen poliitikon kanta on avoin tosiasioille. Jos käy ilmi jotain, mikä osoittaa, ettei aiempi käsitykseni pidä paikkansa, olen valmis muuttamaan kantani. Mutta eikö se ole noloa? Hyvin harvoinhan – tekisi mieleni sanoa äärimmäisen harvoin – poliitikko tunnustaa olleensa väärässä. Olen kuitenkin täysin toista mieltä. Ei ole kunniakasta pitää kiinni alkuperäisestä mielipiteestään vielä silloinkin, kun se on osoittautunut vääräksi. Mutta jos mielipide on muuttunut uusien asioiden käytyä ilmi, pystyy perustellusti kertomaan, miksi aiemmin oli toista mieltä ja minkä tosiasian ilmitulo on saanut kannan muuttumaan.
Tällainen asenne on rakentava ja kunnioitusta herättävä. Silloin poliittinen debatti ei ole pyrkimystä keinolla millä hyvänsä saada ihmiset uskomaan väitteitäni. Pyrin saamaan toiset uskomaan sen, mitä sanon, koska se on totta. Totuus on siis puolellani! Ja jos osoittautuu, että totuus on vastaväittäjäni puolella, olen valmis muuttamaan kantaani. Palvelen totuutta enkä itseäni. Totuusorientoitunut poliitikko ei korvaa tietämättömyyttään väittämällä tietävänsä enempää kuin todella tietää. Toki on niin, että tällaisen poliitikon pitää tehdä työtä saadakseen selville oleelliset tosiasiat. Totuusorientoitumiseen liittyy se hyvä puoli, että kunnioitat itseäsi, kun toimit tämän periaatteen mukaisesti. Sinun on hyvä olla. Uskot omiin väitteisiisi ja se lisää uskottavuuttasi. Mutta eivätkö kaikki poliitikot perusta näkemyksiään tosiasioihin? Kyllä kaikki varmaankin niin saattavat väittää, mutta eivät he todella tee niin. Itse asiassa suurin osa suomalaisista poliitikoista ei toimi tämän periaatteen mukaan. Tämän näkee siitä, miten joistakin aiheista keskustellessa vastapuoli saattaa kieltää selvät tosiasiat tai ainakin kiertää ne. Usein vastapuoli saattaa myös suuttua keskustelussa, kun kohtaa perusteltuja vastaväitteitä. Esimerkki 1: On päivän selvää, että kahden ihmisen jälkeläinen on ihminen. Kuitenkin moni poliitikko kieltää tämän ilmiselvän asian, koska ei halua tehdä niitä poliittisia johtopäätöksiä, joita tämä tosiasia lähes pakottaa meidät tekemään. Esimerkki 2: On päivänselvää, että sukupuoli on biologinen tosiasia. Aivan vastaavalla tavalla kuin en muuttuisi koiraksi, hevoseksi tai leppäkertuksi, vaikka kuvittelisinkin olevani jokin niistä, en muuttuisi naiseksikaan, vaikka sitä kuvittelisin. Moni poliitikko ei tätä tunnusta, koska tosiasiat eivät ratkaisevalla tavalla ohjaa hänen päätöksentekoaan. Näitä kysymyksiä on monia muitakin, mutta nämä riittäkööt esimerkeiksi. Ymmärtääkseni yhdistävä tekijä nykyään yleiselle totuuden kieltävälle politiikalle on se, että kyse on punavihreästä aatepolitiikasta. Toivon, että keskuudestanne nousee monia totuusorientoituneita kunnanvaltuutettuja, kansanedustajia ja europarlamentaarikkoja! Mika Ebeling toimi Suomen Kristillisen Liiton Nuorten (nyk. KD Nuoret) puheenjohtajana vuosina 1993-1994. Nykyään Ebeling toimii Helsingin kaupunginvaltuutettuna ja työskentelee pastorina Helsingin Evankelisluterilaisessa Kansanlähetyksessä.
OLIPA KERRAN YRITTÄJÄMYÖNTEINEN KUNTA
EHDOKKAASI TAMPEREELLA!
Toisaalta yrittäminen kulkee myös suvussa. Minunkin isäni on yrittäjä ja kieltämättä sen vuoksi yrittäminen kiinnostaa keskivertoa enemmän. Me pohjalaiset tykätään kovasti olla itsemme herroja. ”Ei silloin tehdä pidä, kuin kovin käsketään”, kuuluu jurvalainen sanontakin. Vaikka pohjalainen luonteen lujuus varmasti vaikuttaa yritysilmapiiriin myönteisesti, on kotikonnuillani asioita tehty oikein myös kunnan päätöksenteossa. Seinäjoki ja sen ympäryskunnat loistavat Yrittäjien kuntabarometrissa vuosi toisensa perään. Kuntabarometrissa yrittäjät antavat palautetta ja arvioivat oman kuntansa toimintaa yritysten näkökulmasta. Viime vuoden barometrissa Seinäjoki oli arvioitu parhaaksi yli 50 000 asukkaan kuntien sarjassa jo kolmannen kerran putkeen. Missä muut kunnat sitten voisivat ottaa oppia yrittäjäkaupunki Seinäjoesta? Jos totta puhutaan, oikeastaan jokaisella osaalueella, jota Yrittäjien kuntabarometri mittaa. Elinkeinopolitiikan asema kunnassa, päätöksenteon yrityslähtöisyys, infrastruktuuri, koulutus ja osaaminen, yrityspalvelut sekä kunnan hankintapolitiikka on jokainen arvioitu Seinäjoella Suomen kuntien keskiarvoa paremmaksi.
"VAIKKA POHJALAINEN LUONTEEN LUJUUS VARMASTI VAIKUTTAA YRITYSILMAPIIRIIN MYÖNTEISESTI, ON KOTIKONNUILLANI ASIOITA TEHTY OIKEIN MYÖS KUNNAN PÄÄTÖKSENTEOSSA." Seinäjoella silmiin pistää kunnan ja elinkeinoelämän tiivis yhteistyö. Into Seinäjoki, Seinäjoen kaupungin kehitysyhtiö, on luotu tukemaan aloittavia ja jo olemassa olevia yrityksiä. Kehitysyhtiön päätehtäväksi on myös nimetty erinomaisen yritysilmapiirin ja -ympäristön kehittäminen. Lisäksi markkinoitaessa Seinäjokea ulospäin, nostetaan yritykset esille ensimmäisenä. Into Seinäjoki on loistava esimerkki siitä, kuinka kunta voi parhaimmillaan luoda yrityksille hedelmällisen kasvupohjan. Kehitysyhtiön avulla Seinäjoki on mielestäni onnistunut kiitettävästi keskittämään yrittäjille suuntaamiaan palveluita helpoksi kokonaisuudeksi. Tämä on edelleen kehityskohde useassa kunnassa. Toinen asia, jonka haluan nostaa esimerkkinä Seinäjoen panostamisesta yritysmyönteisen yhteiskunnan luomiseen, on
koulutus. Seinäjoella yrityskasvatukseen aidosti keskitytään. Yrittäjämäinen toimintatapa on yksi opetussuunnitelman painopistealueista. Maakunnallisessa opetussuunnitelmassa yrittäjämyönteinen toimintatapa on yhteinen oppiaine 7. luokkalaisille. Tämän ainutlaatuisen oppiaineen tunneilla tutustutaan yhteiskunnan ja elinkeinoelämän rakenteisiin sekä ammatteihin. Seinäjoella on kasvamassa tulevaisuuden yrittäjäsukupolvi. Mainitsemisen arvoisia yrittäjämyönteisiä tekoja Seinäjoelta löytyy lisää. Kaupunki kertoo suunnitelmistaan etukäteen, eikä jätä niitä pimentoon, kunnes päätökset on jo tehty. Sellaista on yrittäjälähtöinen päätöksenteko, jossa yrittäjät kykenevät aidosti vaikuttamaan päätöksiin. Kaupunki on kehittänyt kaavoituksen, tonttien myynnin ja vuokraamisen prosesseja sujuvaan suuntaan. Viimeisin yritysteko on korona-aikana Yrittäjien paikallisosaston ja Into Seinäjoen yhteistoiminnassa nopeasti yhteen koottu Kriisin yli -ryhmä, joka keräsi ja jakoi tietoa yrittäjille.
"SEINÄJOKI JA SEN YMPÄRYSKUNNAT LOISTAVAT YRITTÄJIEN KUNTABAROMETRISSA VUOSI TOISENSA PERÄÄN." Seinäjoen halu auttaa paikalliset yritykset menestyksen tielle näkyy, ei ainoastaan paperilla, vaan myös teoissa. Kaupungissa on ymmärretty jotain hyvin tärkeää, nimittäin se, että yritysten voidessa hyvin myös kaupungin verotulot kasvavat. Toinen tärkeä huomio on se, että uusia yrittäjiä tukemalla luodaan jatkuvasti lisää työpaikkoja. Jos jokainen kunta Suomessa panostaisi yrityksiinsä ymmärtäen sen arvon ja elinvoiman, jonka yrittäjät tuovat kuntiin, olisi maamme kovin erilainen paikka. Siihen asti työtä on edelleen tehtävänä koko maassa. Myös Seinäjoelta odotan pohjalaiseen tapaan kehitystä entistä paremmaksi yrityskaupungiksi. Vain hyvään ei ole syytä tyytyä. Haluan haastaa jokaista kuntavaaliehdokasta miettimään oman kuntansa yrittäjien tilannetta. Minä olen ehdolla Tampereella, joka on kovin erilainen kaupunki yrittää kuin Seinäjoki. Parannuksia Tampereella tarvitaan muun muassa hankintoihin ja kilpailutuksiin, joissa pk-yritykset jäävät tällä hetkellä pahasti jalkoihin. Entä sinun kotikuntasi? Miten juuri siellä voitaisiin luoda yrittäjämyönteisempää ilmapiiriä? KD Nuorten vaalislogan on ”Hyvä kasvaa kunnissa”. Tehdään jokaisesta kunnasta sellainen, jossa yritysten on aidosti hyvä kasvaa.
EHDOKKAASI LIEKSASSA! Tiedämme varmasti kaikki, kuinka viime vuosi vaikutti turismiin maailmalla. Elinkeinorakenteet ovat muuttuneet ja yrityksiä on päätynyt konkurssiin. Suomenkin turismi kärsi, mutta kotimaanmatkailu piti yritykset pystyssä. Tämä on osittain seurausta matkustusrajoituksista maan ulkopuolelle, jolloin monia suomalaisia alkoi kiinnostamaan matkailu kotimaan sisällä. Kuitenkin jo ennen koronatilannettakin kotimaanmatkailu oli nousussa. Tämä on mahdollistanut esimerkiksi Vuokatin vetovoimaisuuden kasvun sekä Lieksan ja Juuan kehittelemän Kolin matkailuvision vuodelle 2050 etenemisen. Lieksassa asuvana avaan asiaa sen verran, että toteutuessaan visio käsittäisi Kolin kasvaneen turistimäärän lisäksi ympäröivien alueiden elinvoimaistumisen ja mahdollisuuden kasvulle. Lisäksi esimerkiksi pienoinen Heinävesi on tienannut hyvin matkailusektorillaan tuoden kuntaan palveluita ja yrityksiä. Kuulostiko hyvältä? Nyt on hyvä aika avata asiaa entisestään. Millainen on kotimaanmatkailun tulevaisuus? Kuinka tärkeää kotimaanmatkailu on kunnille? Entä miten voimme parantaa edellytyksiä kotoperäisen matkailun jatkuvuudelle maassamme? Kotimaanmatkailu on koko Suomen matkailusektorin kulmakivi. Ulkomaisista turisteista huolimatta suurimmat tulot hotelleihimme tuomme me itse. Kotimaanmatkailun tärkeys tulee ilmi tarkastellessamme yleisesti turismin vaikutuksia kohdepaikkakuntaan. Turismi on elinkeino, jonka etuna on kaupungin vetovoimaisuuden ja elinvoimaisuuden yhtäaikaisen kasvattamisen mahdollisuus. Tämä johtuu siitä, että turistit muualta tullessaan tarvitsevat myös palveluita. Kysynnän kasvaessa myös tarjontaa pyritään kasvattamaan. Näin esimerkiksi lisääntyneet matkustajamäärät A-B -välillä saattavat johtaa matkojen lisäämiseen kyseisellä välillä, mikä parantaa paikallisten mahdollisuutta liikkua kunnasta ulos ja takaisin. Kunnan vetovoimaisuus asuinpaikkana kasvaa myös kiitos uusien työpaikkojen. Tämä taas saattaa tuoda alueelle uusien asukkaitten myötä lisää lapsiperheitä, millä on positiivinen vaikutus kunnan koulujärjestelmään. Kaiken lisäksi myös verotulot oletettavasti kasvavat. Kotimaanmatkailun kattaessa suurimman osan maamme sisäisestä matkailusta, ovat sen seuraukset myös edellisen kaltaiset. Lisäksi valtion eri osissa asuvien kansalaisten välinen kommunikointi lisääntyy, mikä torjuu alueiden eristäytymistä, näin pitäen maan kasassa.
Miten voimme lisätä kotimaanmatkailua ja saada suuremman osa suomalaisten lomarahoista pysymään Suomessa? Ensin lähdetään tarkastelemaan kustannuksia. Moni lähtee viettämään lomaansa ulkomaille, koska matkailu kotimaassa on niin kallista. Hintoja täytyy saada alemmaksi kohtuuden rajoissa. Tämä voisi onnistua jonkinlaisella verouudistuksella tai kilpailutuksella, jotka kannustaisivat yhä enemmän yrittäjiä alalle. Hotellihintojen ja matkakulujen laskettua Suomi voisi tuntua yhä houkuttelevammalta matkakohteelta paitsi ulkomaalaisille myös suomalaisille itselleen. Kotimaanmatkailun hintatason laskemisen lisäksi myös sen markkinointia on tehostettava, jotta suomalaiset kuluttajat saadaan huomaamaan lähempänä olevat matkakohteet ja niiden edullisuus.
"PIENISSÄ KUNNISSA KOTIMAANMATKAILU ELÄVÖITTÄÄ KULTTUURIA, KEHITTÄÄ PALVELUTOIMINTAA SEKÄ KASVATTAA KUNNAN IDENTITEETTIÄ." Pienille kunnille kotimaanmatkailu voi olla elinehto ulkomaalaisten turistien ohjautuessa suurempiin kaupunkeihin. Pienissä kunnissa kotimaanmatkailu elävöittää kulttuuria, kehittää palvelutoimintaa sekä kasvattaa kunnan identiteettiä. Nämä kaikki ovat ensiarvoisen tärkeitä asioita pienille kunnille. Lisäksi turismilla voidaan taistella väestökatoa vastaan ja se on myös yksi keino luoda uusia muuttovoittoisia kasvukeskuksia. Lisätään vielä, että kotimaanmatkailu voi stimuloida maan taloutta johtaen uusiin työpaikkoihin ja näin vähenevään työttömyyteen. Kasvaneet tulot valtiolle voisivat johtaa lopulta valtiovelan lyhentämiseen ja näin parempaan taloustilanteeseen. Lisäksi suomalaiset oppivat asuinympäristöstään ja sen kulttuurihistoriasta, mikä nostaa lisää kansallista identiteettiä ja siinä samassa maanpuolustustahtoa. Kulttuurihistorian tuntemus lisää arvostusta ja linkkejä kotimaahan. Tämä on tärkeää, sillä eihän kukaan halua puolustaa maata, jota ei tunne. Tarvitaan side – olkoon se vaikka kulttuurihistoria sekä sen tuntemus. Kotimaanmatkailu siis hyödyttää niin kansalaista, kuntaa kuin valtiotakin. Se kouluttaa, tuo tuloja ja voi jopa lisätä maanpuolustustahtoa.
LEIKATA TÄYTYY - MUTTA MISTÄ?
EHDOKKAASI VAASASSA!
Vuosi 2020 oli varmasti monille meistä raskas. Korkea-asteen opiskelijana uskallan väittää, että olemme nähneet eristäytymisen haitat lähietäisyydeltä. Uudet opiskelijat eivät ole välttämättä edes tavanneet opiskelijakaupunkinsa luokkatovereita – puhumattakaan opiskelijakulttuuriin vahvasti kuuluvista erilaisista tapahtumista, joiden tarkoituksena on kotiutuminen uuteen kaupunkiin ja ystävien löytäminen. Lisäksi korona on entisestään vaikeuttanut – varmasti kaikkien – mutta etenkin valmistuvien opiskelijoiden työllistymistä. Kuitenkin jo ennen virustakin opiskelijoiden työntekoa on rajoitettu asettamalla opintotukeen ja asumistukeen sidonnaiset tulorajat. Samaan aikaan hallituksen asettaman työllisyysastetavoitteen saavuttaminen vaikuttaa entistä vaikeammalta: vuosi sitten joulukuussa työllisyysaste oli 73%, kun taas viime vuonna 70,7%. On selvää että suunta on väärä, kun tavoitteena oli 75%. Tämän hallituskauden aikana lainaa on myös otettu holtittomasti ja sanomattakin pitäisi olla selvää, että jostain pitäisi leikata. Mutta mistä? Jos tarkastelemme vuoden 2018 tilastoja, maamme alhaisimmilla tuloilla elävä ryhmä olivat opiskelijat. Työttömällä vuoden 2018 mediaanitulo oli noin 1100 euroa tilastokeskuksen mukaan, mikä on huomattavasti enemmän kuin opiskelijoilla. Haluaisin kysyä, onko tämä reilua. Opiskelu korkeakoulussa käy ihan itsessään työstä, sillä opintopisteitä pitäisi saada kasaan vuodessa noin 60, mikäli haluaa valmistua ajallaan. Yksi opintopiste vastaa yleisesti noin 27 työtuntia. Jos jaamme 60 opintopistettä yhdeksälle kuulle, josta opintotukea maksetaan, vastaus on noin 7 opintopistettä per kuukausi. 7 x 27h on 189 h. 189 tuntia jaettuna neljälle viikolle on noin 47 tuntia. Opintojen kanssa aikataulun mukaan etenevien opiskelijoiden pitäisi siis oletusarvoisesti opiskella arkipäivässä noin 9,5 h. On tietysti
TÄMÄN HALLITUSKAUDEN AIKANA LAINAA ON MYÖS OTETTU HOLTITTOMASTI JA SANOMATTAKIN PITÄISI OLLA SELVÄÄ, ETTÄ JOSTAIN PITÄISI LEIKATA. MUTTA MISTÄ? selvää, että monikaan kurssi ei oikeasti vaadi tuota 27 työtuntia per opintopiste, mutta joku lähtökohta tähän on täytynyt ottaa; ei tuo 27 tunnin arvo aivan tuulesta temmattu ole. Silti tämän työmäärän lisäksi moni ahkeroi vielä lisäksi töissä. Opiskelija saa tienata noin 12 500 euroa vuodessa ilman, että tämä vaikuttaa opintotukeen. Jos ajatellaan opiskelijan pääsevän kesätyöhön, jossa hän tienaa esimerkiksi noin 2000 euroa kuussa kolmen kuukauden ajan, jää lopuille 9 kuukaudelle keskimäärin 700 euroa tienattavaksi ilman, että tuista leikataan. Lisäksi asumistuella on vielä täysin omat tulorajansa. On selvää että työttömyydenkään suhteen asiat eivät ole mustavalkoisia, mutta ei yksinkertaisesti ole reilua, että käytännössä Suomessa voi työttömänä elää leveämmin kuin opiskelemalla ja käymällä mahdollisesti samalla töissä. Näiden perustelujen pohjalta leikkaisin itse ensimmäisenä työttömiltä. Kukaan ei tykkää leikkauksista, mutta itse en pidä myöskään miljardi toisensa perään paisuvasta velasta. Työttömien etuuksien leikkaamisella ehkäistäisiin myös kannustinloukkuja ja täten nostettaisiin työllisyysastetta Suomessa.
DIN KANDIDAT I KOUVOLA! Då det nalkas kommunalval är det självklart att just utflyttningen blir ett stort valtema – av våra över 300 kommuner lider majoriteten i mer eller mindre omfattande grad av urbaniseringens megatrend då invånare väljer att flytta till större städer. Det område som vinner allra mest på trenden är givetvis Huvudstadsregionen. Invånare betyder skatteintäkter för en kommun och ju mera skatteinkomster kommunen får, desto mera välfärd kan den erbjuda sina invånare. Å andra sidan blir det för en kommun där skattebetalarna sinar nödvändigt att skära ner på servicen. Att kommunerna vill råda bot på utflyttningen är det alltså ingen fråga om, men att komma på fungerande verktyg i en kommun där skatteinkomsterna läcker kan vara svårt. På det nationella planet lyder frågan: Vad har Finland för nytta av att landet är bebott ända till sin yttersta spets? Till och med de allra mest förekommande svaren är många. Jag minns att vi under grundkursen i nationalekonomi på Svenska Handelshögskolan under ledning av professor Tom Berglund tillbringade nästan en hel föreläsning med att räkna upp potentiella orsaker. Social rättvisa? För att hålla Centerpartisterna nöjda? Jordbruk? För att kunna upprätthålla en tillräckligt hög självförsörjningsgrad av livsmedel? Berglunds och sedermera även min egen fundamentala orsak gällde ändå försvaret. Vi delar 1300 kilometer gräns med Europas mest aggressiva stormakt. Skulle förhållandet till Ryssland hettas upp vore det betydligt svårare att försvara ett obebott Östra Finland
och Lappland utan infrastruktur. Att större områden i vårt vidsträckta fosterland inte urbefolkas är alltså på riktigt relevant. Urbaniseringen är dels en trend vars styrning kräver nationella åtgärder, dels ett fenomen vi inte kan påverka i det oändliga. Medborgares fria vilja att bosätta sig där de själv vill kan inte begränsas. På det kommunala planet kan vi ändå göra mycket för att göra vår hemkommun attraktiv och som unga, samhälleligt engagerade individerna sitter vi på många av svaren: vi vet hurnada tjänster som lockar till sig unga i startgroparna för sin karriär, studerande och barnfamiljer. Personligen är jag inte övertygad om att en gratis hustomt eller 3000 euro för ett fött barn i slutändan är det som avgör var man trivs och vill bo. Snarare ska kommunen ha arbetsplatser, en högklassig grundservice samt ett bra läge eller goda förbindelser till större städer. Att lösa detta med begränsade skattemedel är lättare sagt än gjort, men vissa goda och gynnsamma lösningar kräver som tur snarare välvilja än pengar. Att skapa en god grogrund där företag och medborgarsamhället kan växa och frodas är A och O för en positiv spiral där invånarnas idéer föder arbete och fritidsaktiviteter, och där dessa vidare kan locka nya invånare. Vi unga sitter på nycklarna till utflyttningen. Använd dem vist och tilll vår gemensamma nytta i vårens val!
KUNTAVAALIEN TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ EHDOKASASETTELU PÄÄTTYY VAALINUMEROT JULKI ENNAKKOÄÄNESTYS VAALIPÄIVÄ
9.3.2021
18.3.2021 7.-13.4.2021 18.4.2021
Nuorten mielenterveys puhuttaa erityisesti nyt korona-aikana. Etätyöt ja -opiskelut ovat vieneet meidät toisistamme erilleen. Olemme jumissa omissa asunnoissamme yksinäisinä. Ongelmat, jotka ovat kyteneet jo pitkään pinnan alla ovat monella konkretisoituneet, ja toisaalta jo olemassa olleet mielenterveyden häiriöt ovat pahentuneet. Tilanne on tukala. Nuoret tarvitsevat nyt runsaasti henkistä tukea, mutta samaan aikaan tuki on huonosti saatavilla. Mielenterveyttä kohdellaan kuin se olisi ainoastaan mukava lisä, jonka hoidolla ei ole läheskään yhtä kova kiire kuin esimerkiksi silmätulehduksella tai murtuneella kädellä. Tuntuu siltä, että resursseja suunnataan suhteessa enemmän fyysisen terveyden hoitoon, mikä on täysin absurdia. Joka viides suomalainen kärsii mielenterveyshäiriöistä ja merkittävä osa niistä alkaa jo lapsuus- ja nuoruusiässä. Siksi juuri lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöiden ehkäiseminen ja jo olemassa olevien sairauksien hoitaminen on tärkeässä roolissa. Vaikka ongelmat tiedostetaan, tilanne on huono. Tällä hetkellä vain puolet mielenterveytensä kanssa kamppailevista ihmisistä saa tarvitsemaansa apua. Tämä ei johda ainoastaan mielenterveysongelmien pahentumiseen. Samalla kun mielenterveyden romahtaminen on henkilökohtainen katastrofi, on se myös yhteiskunnallemme ongelma. Yli puolet työkyvyttömyyseläkkeistä on myönnetty mielenterveysongelmien vuoksi. Samoin sairauspäivärahaa saavista henkilöistä merkittävä joukko sairastaa mielenterveyden häiriötä. 11 miljardia euroa on hintalappu, jonka mielenterveyden häiriöt kokonaisuudessaan kustantavat valtiollemme vuodessa. Mitä näiden ongelmien ehkäisemiseksi sitten on tehtävissä? Mielenterveys ei ole yksioikoinen asia, eikä hyviä mielenterveyspalveluita turvata yhdellä päätöksellä. Silti tällä hetkellä yksi merkittävä parannus olisi jo useamman vuoden keskustelussa esillä ollut terapiatakuu. Se takaisi kaikille nopean pääsyn psykoterapiaan tai muuhun psykososiaaliseen hoitoon ensimmäisen terveyskeskuskäynnin jälkeen. Terapiatakuu tulisi kustantamaan yhteensä noin 35 miljoonaa euroa. Hintalappu on pieni verrattuna mielenterveyden häiriöiden tämänhetkisiin kustannuksiin. Lisäksi terapiatakuu tulisi maksamaan itsensä takaisin, kun esimerkiksi sairauspoissaolokustannukset ja sairausetuuksien käyttö vähenevät. Matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut olisivat terapiatakuun toteutuessa konkreettisempia kuin koskaan aikaisemmin. Hallitus ei kuitenkaan halua toteuttaa terapiatakuuta itsenäisenä kokonaisuutena, vaan osana hoitotakuuta, jonka ansiosta hoitoon tulisi jatkossa pääsemään kiireettömissä tapauksissa viikon sisällä hoidon tarpeen arvioinnista. Hoitotakuu ei sisällä tarkempaa kirjausta siitä, millainen mielenterveyden hoito peruspalveluihin tulisi sisältymään. Asia etenee hitaasti, osittain koronan vuoksi. Hallitus tuntuu unohtaneen, että nimenomaan nyt korona-aikana nopeat
toimet mielenterveyspalveluiden toteuttamiseksi ovat elintärkeitä.
paremman
saatavuuden
Nuorten ja lasten mielenterveys on voimakkaassa yhteydessä myös perhe-elämään. Kun oma vanhempi ei valvo ja tue lastaan, on riski esimerkiksi masennuksen puhkeamiselle suurempi. Toisaalta vanhemman mielenterveyden ongelmat heijastuvat myös lapsiin. Perheet tarvitsevat yhteiskunnalta tukea, joka pystyisi ennaltaehkäisemään tilanteita, joissa lapsen tai vanhemman mielenterveys romahtaa. Kuntien tulisi tunnistaa paremmin perheiden avun tarve ja suunnata perhetyölle tarvittavat resurssit ennaltaehkäisevästi. Tällöin viimesijaisia konsteja, kuten huostaanottoja tai nuorten osastojaksoja tarvittaisiin huomattavasti vähemmän.
"JOKA VIIDES SUOMALAINEN KÄRSII MIELENTERVEYSHÄIRIÖISTÄ JA MERKITTÄVÄ OSA NIISTÄ ALKAA JO LAPSUUS- JA NUORUUSIÄSSÄ." Stigma mielenterveyden ympärillä on edelleen valtava. Vaikka edellä kuvattua apua olisi saatavillakin, mielenterveysongelmat ovat niin suuri tabu, ettei hoidon piiriin hakeuduta. Minulle, kuten monelle muullekin on iskostunut takaraivoon pärjäämisen kulttuuri. ”On jaksettava painaa eteenpäin”, on myrkyllinen asenne. Todellisuudessa emme ole koneita, jotka olisi luotu suorittamaan. Mielemme tarvitsee hoivaa ja huoltoa. Stigmasta irti pääseminen on osittain täysin meistä yksilöistä kiinni. Pala palalta rakennamme terveempää yhteiskuntaa, jossa mielenterveys nähdään vähintään yhtä tärkeänä kuin fyysinen terveys. Masennus, paniikkihäiriö tai mikä tahansa muu mielenterveyttämme vaivaava sairaus voi jopa lähitulevaisuudessa olla asia, josta pystyy puhumaan yhtä avoimesti kuin vaikkapa diabeteksesta tai kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Toisaalta tabujen rikkojana toimii yhteiskunta, emme ainoastaan me yksilöt. Kun esimerkiksi koulumme alkavat korostaa mielenterveyden merkitystä hyvinvointimme peruspilarina samaan tapaan kuin ruokaympyröitä tai päivittäistä liikuntamäärää, on tuleva sukupolvi valmiimpi hakeutumaan avun piiriin. Kuinka paljon helpommin huomaisimme, ettemme voi henkisesti hyvin, jos meille annettaisiin jo ala-asteella samanlaiset valmiudet ymmärtää mielenterveyttämme kuin fyysistä terveyttämme. Tällä hetkellä työ suomalaisten paremman mielen hyvinvoinnin eteen on vielä pahasti kesken. Minäkin olen tuntenut ihmisiä, jotka yhteiskuntamme päästi tippumaan. Turvaverkkoa on pyritty punomaan, mutta edelleen se antaa periksi liian usein. Siksi vaadin aidosti mielenterveyttämme edistäviä toimia, joilla turvaverkostamme voidaan rakentaa niin vahva, ettei yksikään jää ilman apua. Kenenkään ei tulisi joutua odottamaan, kun kyseessä on oma mieli. Mielenterveytemme ei ole halpa. Se on kallisarvoisinta, mitä omistamme.
EHDOKKAASI TAMPEREELLA!
EHDOKKAASI KOUVOLASSA!
Kotihoidontuki on Kristillisdemokraateille ja KD Nuorille tärkeä arvokysymys. Itseasiassa KD Nuorilla, silloisilla Suomen Kristillisen Liiton Nuorilla, oli aikoinaan suuri rooli kotihoidontuen käyttöönoton alla vuonna 1985. Luonnollisestikaan kyse ei ole siitä, että Kristillisdemokraatit progression ja tasa-arvon vuonna 2021 haluaisivat pitää äidit kotona ja poissa työelämästä, vaan siitä, että perheille tarjotaan mahdollisimman monia mahdollisimman hyviä vaihtoehtoja arkensa järjestämiseksi. Kotihoidontuki on aidosti toimivan ja joustavan perhevapaauudistuksen puutteessa tärkeä ja hyväksi havaittu vaihtoehto suomalaisille perheille. Kuten kaikki etuudet ja tuet, muodostaa kotihoidontuki kuluerän valtiolle ja kunnille. Talousoikeistolainen saattaisi hyvin perustella kotihoidontuen lakkauttamisen juuri sillä, että tulonsiirtoja on vältettävä ja että kotona lastaan hoitava vanhempi on pois veronmaksajien joukosta. Yhtälö ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Erityisesti useamman lapsen kotihoito on itse asiassa työllisyysvaikutukset huomioiden kustannustehokas ratkaisu siitä huolimatta, että kotona lasta hoitava vanhempi jää pois työvoimasta. Vanhemman mennessä töihin vanhempi alkaa luonnollisesti kartuttaa valtion verokassaa, mutta samalla yhteisestä verokassasta palkataan lapselle myös kunnallisen varhaiskasvatuksen henkilökuntaa. Toisaalta kotihoidontukea voidaan maksaa myös muulle hoitajalle kuin lapsen vanhemmalle, jolloin kotihoidontuki ei mitenkään vaikuta vanhemman työtilanteeseen. Kotihoidontuen lakkauttamisella voitaisiin siis mahdollisesti saada hiukan kauniimpia työllisyystilastoja, muttei välttämättä juuri suurempia verotuloja. Toinen yleinen argumentti, jolla on käyty taistoon kotihoidontukea vastaan, on sukupuolten välinen tasa-arvo työmarkkinoilla. Naisten työmarkkinatilanne erityisesti lasten saamisen jälkeen on aito haaste, joka kaipaa ratkaisuja. Äitien oman valinnanvaran supistaminen ja lastenhoitojärjestelyiden sanelu ylhäältä alas ei kuitenkaan ole se keino, jolla KD Nuoret haluaa haasteeseen tarttua. Sen sijaan isiä tulisi kannustaa entistä enemmän hoitamaan lapsiaan kotona, vanhemmuuden kustannukset pitäisi voida jakaa tasan molempien vanhempien työnantajien kesken ja eläkejärjestelmää pitäisi uudistaa niin, että vanhemmuus jättäisi pienemmän loven lompakkoon.
Voidaan myös kysyä, onko itse kotihoidontuki itseasiassa se tekijä, joka katkaisee kamelin selän äitien työllisyydessä: jo ennen kotihoidontukea vietetään pitkä aika poissa työmarkkinoilta. Vanhemmuuteen ja kotihoitoon liittyy paljon taloudellisia kiemuroita, mutta KD Nuoret katsoo, että pohjimmillaan kyse on perustavan laatuisesta arvokysymyksestä – lapsen ja perheen parhaasta. Toisaalta myös lapsen paras on nostettu kotihoidontuen torppaamista tukevaksi argumentiksi viitaten tutkimuksiin, joiden mukaan lapsen kognitiiviset taidot kehittyvät varhaiskasvatuksessa kotihoitoa nopeammin. Samaisissa tutkimuksissa on kuitenkin myös todettu osaamiserojen tasoittuvan peruskoulun loppuun mennessä. Voidaankin kysyä, onko se perheiden valinnanvaran supistamisen arvoista, että saamme keskimäärin hiukan älykkäämpiä viisivuotiaita?
"LUONNOLLISESTIKAAN KYSE EI OLE SIITÄ, ETTÄ KRISTILLISDEMOKRAATIT PROGRESSION JA TASA-ARVON VUONNA 2021 HALUAISIVAT PITÄÄ ÄIDIT KOTONA JA POISSA TYÖELÄMÄSTÄ, VAAN SIITÄ, ETTÄ PERHEILLE TARJOTAAN MAHDOLLISIMMAN MONIA MAHDOLLISIMMAN HYVIÄ VAIHTOEHTOJA ARKENSA JÄRJESTÄMISEKSI." Sukupuolten välinen tasa-arvo työmarkkinoilla on tärkeää myös KD Nuorille. Kotihoidontuen lakkauttaminen ei kuitenkaan ole tasa-arvoteko. Lasten hoitaminen kotona tuskin loppuisi kotihoidontuesta luopumisen myötä kokonaan, mutta olisi mahdollista ja kannustavaa enää vain heille, joilla on tarpeeksi suurituloinen puoliso kattaakseen perheen elinkustannukset ja joiden oma palkka on tarpeeksi matala kannustaakseen kotiin jäämiseen. Miehiä useammin he ovat edelleen naisia.
DIN KANDIDAT I KOUVOLA! "I en studentbostad i Helsingfors pågick förberedelserna för fullt inför kvällens möte. Leena Juvonen, nyutexaminerad politices magister, ställde fram de nyinköpta kaffekopparna för att vänta på gästernas ankomst. Leenas och hennes syskons studenthushåll hade ännu sina brister och de hade därför behövt inhandla nytt porslin för kvällen. En värdig tillställning krävde en värdig dukning. Leena kollade ännu i almanackan att dagen var rätt. Jo, den 25. januari 1971, även om det regniga och milda vädret inte alls påminde om vintern. Leena hade skrivit upp datumet genast efter att ha avslutat samtalet med sin studiekompis Paula Ranssi. Snart ringde dörrklockan och in steg Lauri Melamies, Ilkka Holopainen och Paavo Ahonen. Den spända stämningen bröt ut i ett sorl av prat och tankarna flög i full fart. Om några timmar stängde Leena ytterdörren efter gästerna och satte sig ner vid bordet för att gå igenom mötesdokumenten. Leena, som blivit invald i förbundets styrelse och vald till sekreterare tänkte tillbaka på kvällens händelser. Hon var omtumlad och papprens tyngd kändes som en stor ansvarsbörda på hennes axlar. Så grundades Finlands Kristliga Förbunds Unga." Utdrag ur KD Ungas historik Voiko lailla rakastaa? (”Kan lagen älska?”) som utkommer senare i vår KD Ungas konstitutionerande möte hölls den 25. januari 1971 och kort därefter, på Runebergsdagen den 5. februari, skrevs Finlands Kristliga Förbunds Unga in i föreningsregistret. Förutom vår nationalskald firade vi alltså i början på februari i år KD Ungas 50-årsdag. På grund av coronapandemin var det sedan länge klart att vi inte kunde fira vår stora milstolpe som planerat med middag på restaurang Kappeli i Helsingfors, men fest, bubbel och fina tal blev det i alla fall, denna gång på distans. Festen uppmärksammades av Kristdemokraternas partiordförande Sari Essayah och Aki Ruotsala, som förutom ordförande för partifullmäktige även var ordförande för KD Unga för tio år sedan. Dessutom kom ett tiotal samarbetspartners med sina gratulationer från såväl andra politiska ungdomsförbund, vår svenska systerorganisation KDU som andra ungdomsorganisationer. I sitt tal till KD unga påminde Sari Essayah om att det inte är lätt att vara kristdemokrat. Vi har inte valt vårt parti för att opportunistiskt sträva efter personlig framgång utan för att vi litar på de kristdemokratiska värderingarna och vill se ett samhälle som byggs grundat på en strävan efter det gemensamma bästa, frihet och ansvar samt subsidiaritetsprincipen. Alla som är aktiva inom KD Unga är det av en större orsak än att delta i en uppfödningsanläggning för politiska broilrar. I KD finns inga opportunister, menade Essayah.
"I SITT TAL TILL KD UNGA PÅMINDE SARI ESSAYAH OM ATT DET INTE ÄR LÄTT ATT VARA KRISTDEMOKRAT."
Aki Ruotsala berättade om sina år i KD Unga och hur de senare återspeglats i politiken. Han lyfte bland annat fram ett minne från hur ordförande från samtliga riksdagspartiers ungdomsförbund hade samlats till en temakväll hos Yle i Tammerfors. På plats var bland andra Li Andersson, Wille Rydman och Simon Elo, men ett ansikte var helt obekant. Det visade sig snart tillhöra Sanna Marin, viceordförande för SDP:s ungdomsförbund, som hoppat in som vikarie. Aki medgav att han då tänkt att ”även om vi andra kanske någon dag blir något inom politiken kommer hon nog inte att slå igenom”. Man ska aldrig säga aldrig – nu måste han offentligt medge att han tänkt totalt fel. Förutom fina och underhållande festtal upphöjdes feststämningen av att emeritusordförande från fem olika årtionden var närvarande under kvällen. Att personerna generalsekreterare Viljami Haavisto talade om under sin genomgång av förbundets historia personligen var närvarande skapade en äkthet till och med till en distansfest. Mera om de tidigare aktivas historier kan du läsa i KD Ungas historik som utkommer senare i vår. Som en tvåspråkig organisation var en av kvällens största utmaningar att få kvällen att naturligt flyta på på två språk. Genom lite planering fick vi ändå fram ett bra upplägg där kvällens moderatorer, första respektive andra viceordförande för KD Unga Ami Rinta-Valkama och Mikael Plomp talade två språk och talen i mån av möjlighet hölls tvåspråkigt. Att just tvåspråkigheten också fick positiv feedback efteråt gläder oss speciellt mycket – en fungerande tvåspråkighet är ofta främst en attitydfråga! Nu ser vi framemot att förhoppningsvis kunna fira tillsammans i Helsingfors den 7. augusti. I väntan på det passar vi på att gratulera alla KD Unga till 50-årsdagen!
DIN KANDIDAT I KORSHOLM!
Västvärlden är i nuläget mer splittrat än vad det någonsin har varit under min livstid. Under det senaste åren har man sett bland annat i USA hur flera extrema rörelser har bränt, skändat och förstört i sitt samhälle samt brukat våld mot sina medmänniskor, någonting som kulminerade i början av detta år med stormningen av Kapitolium. Man ser i flera västerländska länder, till något varierande grad, två politiska läger i strid med varandra. Den dominerande människosynen i bägge läger är att man ser det andra lägret som en grupp, en samling människor, som i stort sett är väldigt lika. Bägge läger anser också att de själva tillhör den “goda” sidan som står för frihet och välvilja och att det andra lägret är ute efter att förstöra landet och allt det som med mycket möda byggts upp med åren. Att se andra som en grupp och att se deras handlingar och viljor som om de vore av ondo är en ursäkt för att slippa prata med dem eller ta dem seriöst leder till den splittring vi ser idag. Enligt konflikthanteringsteori övergår konflikter till våld efter att polariserade grupper isoleras från varandra vilket vi redan har sett ske. Men att det i världen finns en ond och en god sida och att man kan välja den goda sidan och att man därpå kan bekämpa den onda är en lögn. Varje människa är född med en potential att göra ont och en potential att göra gott. Att göra gott är ett personligt val, det är inte en sida man väljer. Att två läger ser sig själv som den goda sidan och att den motsatta sidan är illvillig, vill skapa splittring och polarisering är totalt felaktigt. Vad ingendera läger tar i beaktande är att det krävs två sidor för splittring, på samma sätt som det krävs två sidor för att återförenas och försonas. Dessa två läger har en tendens att tycka att det motsatta lägret får för mycket utrymme i debatten, och de rycker på axlarna om någon i det motsatta lägret tystas. Särskilt om det var de själva som tystade den andra.
Det är ett extremt synsätt att se på tystandet av någon annan med likgiltighet. Och det är ett synsätt som framkommer om man ser på andra som en grupp med onda aningar. Att tro på yttrandefrihet bygger på att man ser på människor som individer och inte som en del av en grupp. Man måste kunna se en annan människa som en autonom, självtänkande individ som kan ändra ens åsikt och att man potentiellt kan ändra dennes. Att se människor som individer är det främsta botemedlet vi har mot dagens splittring.
Joskus tämä kuvattu sukellus oli hyvin konkreettinen, kuten hänen kuuluisimmassaan tekstissään, "The Call of Cthulhu" novellissa, jossa ihmisen käsityskyvyn ylittävä lonkerojumala Cthulhu löytyy miljoonien vuosien unessaan vedenalaisesta R'lyehkaupungista. Tässä ja monissa muissa tarinoissaan Lovecraft kuvaa asioita, jotka eivät mahdu ihmismieleen, kuten geometrisesti mahdottomia rakennuksia, tai aistiemme ulkopuolella eläviä eläimiä. Usein pelottavimmista hirviöistään hän tyytyy vain toteamaan, että kyseinen otus oli niin kauhea, että sitä ei pysty edes kuvailemaan. Kauhu ei ole kaikille mieluisa genre, mutta Lovecraftin teoksista voisimme kaikki saada jotain, mitä itse kultakin harmittavan usein puuttuu; nöyryyttä totuuden edessä. Kosminen kauhu genrenä korostaa ihmisen pienuutta täysin välinpitämättömän ja mittaamattoman laajan maailmankaikkeuden keskellä. Omien aistiemme ja käsityskykymme ulkopuolisia asioita kohdatessa pieni ihminen ei voi kuin antautua hulluuden vietäväksi.
Olenkin suunnitellut vielä joskus jossain Twitter-keskustelussa sanovani näkemyksistään ärsyttävän varmalle kanssakeskustelijalle, "muista Cthulhu!" Usein toistuva narratiivi mediassa USA:n politiikasta on, että presidentti Trump vei maailmamme "totuuden jälkeiseen aikakauteen". Hassua, sillä onhan jo pitkään ollut olemassa aate, joka korostaa kaiken suhteellisuutta ja ihmisen itsemääräämisoikeutta totuuden suhteen. Postmodernistiset ajattelijat tosin suhtautuivat maailmaan näin jälkikäteen katsottuna ihanan nihilistisesti, kun taas internet-ajan ihminen elää paradoksissa: Mikään ei ole varsinaisesti totta, kaikkien kukkien on annettava kukkia, mutta auta armias, jos olet "väärää" (lue: ajan hengen vastaista) mieltä! Tällöin sinut voidaan lynkata oikeuden, tasa-arvon ja rakkauden nimessä. Näitä kolmea ei tarvitse tarkemmin määritellä, sillä kaikki hyvät, fiksut ja oppineet ihmiset kyllä tietävät miten asioiden laita on. Länsimaalaisen sivistyksen peruspilarille, sananvapaudelle, ei
ole tarvetta, sillä jos vain väärinajattelevat tietäisivät totuuden, hekin näkisivät asioiden oikean laidan. Ihmiset, jotka taas eivät opittuaankaan suostu ajattelemaan samoin kuin muut, ovat pahoja, ja heidät on syytäkin hiljentää. Väitän, että totuuden jälkeinen aikakausi ei alkanut Trumpista, eikä edes postmodernismista. Kaiken mitä teemme, näemme ja koemme, teemme, näemme ja koemme siinä uskossa, että jotain on, ja että tekomme vaikuttavat tähän olevaisuuteen. Olemassaolon merkittävin voima on siis usko, ja mitään objektiivisen totuuden aikakautta ei ole koskaan ollutkaan. Uskosta puhuessani en puhu vain uskonnollisesta uskosta, vaan uskosta yhtään mihinkään. Totuus taas kuuluu sarjaan asioista, jotka ylittävät käsityskykymme, kuten vaikka ikuisuus, tyhjyys (se mitä on, kun ei ole mitään) tai kotikaupunkini Turun ylpeys, Posankka-patsas (kannattaa googlata, jos haluaa katsoa äärettömyyttä suoraan silmiin). Kaikista näistä voimme jollain tasolla puhua, ja voimme niitä havitella, mutta lopulta joudumme nöyrtymään rajojemme edessä. Ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja kaiken muun hyvän tavoittelu vaatii siis uskoa, jos ei johonkin jumalaan, niin johonkin lähes yhtä ihmeelliseen ja uskomattomaan: Totuuteen. Ennen tämän uskon saavuttamista olemassaoloamme ja havaintojemme todenmukaisuutta kohtaan, emme voi tehdä yhtäkään tieteellistä tutkimusta, puhumattakaan siitä, että keskustelisimme etiikasta, tasa-arvosta, rakkaudesta tai jostain muusta yhtä henkevästä. Lähes kaikki uskovatkin tällaiseen todistamattomaan totuuteen, emmehän muuten voisi toimia maailmassa. Silti, vedotessaan johonkin jumalaan, saa jumalaan vetoava usein keskustelupalstoilla helposti nokkiinsa. Ja usein syystäkin; Kun keskustelemme konkreettisista asioista, on mielekäs keskustelu lähtökohdiltaankin jo rajattu. Esimerkiksi puhtaasti matematiikasta keskusteltaessa, on tietyt aksioomat jo oletettu totuudeksi ja päätetty, että niihin uskotaan. Ei ole siis mielekästä alkaa puhua vaikka algebran tunnilla havaintojemme mahdollisesta erehtyväisyydestä.
Politiikassa useat kysymykset ovat kuitenkin arvomaailmaasioita, jolloin keskustelu abstraktimmalla tasolla on äärimmäisen tärkeää. Hypoteesini on, että vaikka objektiivinen totuus ei ole ihmisen saavutettavissa, niin yhdessä, toinen toistamme ymmärtäen ja keskustellen, pystymme pyrkimään sen suuntaan tehokkaammin, kuin yksinämme. Tämän lisäksi, jos sananvapautta moraaliasioissa poljetaan, niin toivoisin polkijoilta rehellisyyttä: Tällöin polkija näkee oman uskonsa tärkeämpänä, kuin poljetun. Harmittavan usein poliittiset toimijat laukovat väitteitä, kuten "ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymys", tai muita ehdottomia arvokysymyskannanottoja, ja silti naureskelevat tietyille uskonnollisille näkemyksille. Yleensä kysymys on kuitenkin henkilöstä, joka ihan samalla tavalla uskoo johonkin todistamattomaan totuuteen. Hän ei vain luultavasti älyä sitä.
"VÄITÄN, ETTÄ TOTUUDEN JÄLKEINEN AIKAKAUSI EI ALKANUT TRUMPISTA, EIKÄ EDES POSTMODERNISMISTA." Jos pitäisi paikkansa, että tämä keskustelija ei johonkin tällaiseen totuuteen uskoisi, niin silloin ihmisoikeudet olisivat mielipidekysymyksiä, ja keskustelijan matka kulkisi kohti hullujenhuonetta. Sillä jos pitää paikkansa, että Lovecraftin sanoin "todellisilla ja epätodellisilla asioilla ei ole erityisen selkeää eroa", eikä yksilö valitse tehdä uskonloikkaa jonkin totuuden suuntaan, seuraa siitä luultavasti Lovecraftin kuvailujakin hullumpi anarkia ja kaaos. Terve ihminen kun sydämessään ja omassatunnossaan "tietää" miten monien eettisten kysymysten laita on, ja tätä vastaan kamppailu ei tuota tervettä mieltä tai kehoa, eikä mielekästä elämää. Joku voisi sanoa, että ihminen on kuin rakennettu uskomaan.
KD Nuorten keskustelukerho Arvoklubi muutti kevään ja koronan myötä Instagram Liveen. Vastaanotto oli lämmin, ja löydät Arvoklubin vaihtuvin vierain ja teemoin jatkossakin Instagramista perjantai-iltaisin. Seuraa KD Nuoria Instagramissa (@kdnuoret), niin lähetys näkyy sovelluksessasi joka perjantai klo 18. Insta-profiilistamme löydät myös kaikki aiemmat Arvoklubit tallenteina. Perehdy siis Valko-Venäjän tilanteeseen, alkoholipolitiikkaan tai tuleviin kuntavaaleihin IGTV:ssä! Kuntavaalien lähestyessä haluamma tarjota myös nuorille (18-33-vuotiaat) ehdokkaillemme mahdollisuuden esitellä omia vaaliteemoja ja hankkia elintärkeää näkyvyyttä. Mikäli juuri sinä haluat vieraaksi Arvoklubiin, niin ole yhteydessä KD Nuorten hankekoordinaattori Topias Kujalaan (topias.kujala@kdnuoret.fi tai +358 50 477 6977). Lähetyksen sisältö ja keskustelunaiheet sovitaan etukäteen, joten tarvetta jännitykselle ei ole.
UUSINTAYRITYS LAUANTAI 7.8.2021 KD NUORET 50 VUOTTA!