Julkaisussa olevat havaintotiedot on tarkastettu päivittäin. Tiedoissa on puutteita, jotka korjataan havaintojen lopullisen tarkastuksen aikana. Täsmälliset tiedot kaikilta Suomen havaintoasemilta ovat käytössä viimeistään 1,5 kuukautta jälkikäteen ja ladattavissa osoitteesta https://ilmatieteenlaitos.fi/havaintojen-lataus
Lainatessasi lehden sisältöä muista mainita lähde.
HEINÄKUUN SÄÄ JA TILASTOT: https://ilmatieteenlaitos.fi/heinäkuu
Yrityksillä, kunnilla ja valtioilla on kunnianhimoisia hiilineutraaliustavoitteita, jotka nojaavat fossiilisten päästöjen vähentämiseen. Täysin päästöttömiksi emme todennäköisesti kuitenkaan pääse, ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta pitää saada laskettua. Katseet ovatkin kohdistuneet myös hiilidioksidin nieluihin. Tekniset nielut ovat olleet puheissa tulevaisuuden ratkaisuina, mutta tällä hetkellä hiilen sitomisessa toimivat luontopohjaiset ratkaisut, kuten metsien ja maaperän hiilensidonta.
Maaperään varastoituneena hiili on poissa ilmakehästä. Suomalaiset pellot ovat kuitenkin olleet hiilen lähteitä ilmakehään myös kivennäismailla viime vuosikymmeninä. Hiiliviljely on nostanut toiveita tämän kehityksen katkaisemiseksi ja peltojen hiilivarastojen lisäämisestä. Hiiliviljelymenetelmiä ovat muun muassa maanpeitekasvit ja monivuotiset lajit, maanparannusaineet ja peltometsäviljely.
Viime vuosina on tutkittu kiivaasti, kuinka paljon hiiliviljely voi hidastaa maaperän hiilen hävikkiä. Kerättyä dataa on hyödynnetty kehittämään ja testaamaan prosessipohjaisia ekosysteemimalleja, jotka kuvaavat muun muassa kasvihuonekaasujen sitoutumista ja vapautumista ekosysteemien ja ilmakehän välillä. Prosessimallien avulla voidaan myös arvioida, miten hiilivarasto on kehittynyt pelloilla, joista on vain vähän mittauksia. Myös isoon dataan ja koneoppimiseen perustuvia malleja kehitetään.
Hiilensidonnan arvioimisen ja todentamisen täytyy täyttää tietyt kansainväliset standardit. Laskennan oikeellisuus on varmistettava, jotta mahdolliset hiilimarkkinakorvaukset suuntautuvat oikeille henkilöille ja sellaisiin toimiin, jotka aidosti hidastavat hiilivarastojen katoamista. Ilmatieteen laitos on kehittänyt laskentajärjestelmää yhdessä kansainvälisen verkoston sekä sidosryhmien kanssa. Pullonkaulana ovat usein puuttuvat toimenpidetiedot, kuten lannoitukset ja sadot, joiden parempi saatavuus auttaisi skaalaamaan laskentaa eri lohkoille. Ilmastoponnistelujen onnistuminen lepääkin myös tällä saralla paitsi tarkan seurannan myös yhteistyön varassa. PÄÄKIRJOITUS
LIISA KULMALA Ryhmäpäällikkö
Maaperään varastoituneena
hiili on poissa ilmakehästä
+2,4 °C
Inari, Saariselkä, 4.7. Salla, Naruska, 14.7.
+30,4 °C
Lappeenranta, Hiekkapakka, 26.7.
Kuukauden
ylin ja alin lämpötila
21,3 m/s 157,4 mm
Kuukauden suurin sademäärä, Vaasa, Klemettilä.
Kuukauden kovin keskituulen nopeus, Hailuoto, Marjaniemi, 8.7.
Lämmin kesäsää jatkui heinäkuussa
Lämpimän alkukesän jälkeen myös heinäkuusta muodostui tavanomaista lämpimämpi. Helteisintä oli päälaen Lapissa. Kasvukausi oli heinäkuun päättyessä yleisesti kahdesta kolmeen viikkoa keskimääräistä edellä.
Heinäkuun keskilämpötila asettui lähes koko maassa 16 ja 19 asteen välille. Lämpimintä oli Itä-Suomen järvialueilla, missä keskilämpötila oli yli 19 astetta. Kilpisjärvellä ja Lapin korkeimmilla tuntureilla keskilämpötila jäi puolestaan vajaaseen 15 asteeseen. Suhteellisesti ottaen lämpimintä oli kuitenkin Pohjois-Lapissa, missä yhtä lämmin heinäkuu toistuu tilastojen mukaan harvemmin kuin kerran kymmenessä vuodessa. Maan etelä- ja keskiosissa heinäkuun keskilämpötila oli enimmäkseen noin asteen verran tavanomaista korkeampi, mutta päälaen Lapissa poikkeama pitkän ajan keskiarvosta oli yli kolme astetta.
Lämpötilaerot olivat heinäkuussa pieniä paitsi maan eri osien myös kuukauden eri osien välillä. Heinäkuun ensimmäinen kolmannes oli kuitenkin muuta kuukautta viileämpi, mutta erityisen koleaa ei silloinkaan ollut. Kuukauden alin lämpötila oli 2,4 °C, ja se mitattiin Inarin Saariselällä 4.7. sekä Sallan Naruskassa 14.7. Suomen itsenäisyyden aikana on maamme nykyrajojen sisällä heinäkuun alin lämpötila ollut korkeampi ainoastaan vuonna 1938. Yölämpötilat olivat heinäkuussa koko maassa tavanomaista korkeampia, ja esimerkiksi Sodankylän Tähtelässä kuukauden alin lämpötila, 8,4 °C, oli aseman havaintohistorian korkein.
Maan itä- ja pohjoisosissa myös päivälämpötilat olivat tavanomaista korkeampia. Hellepäiviä oli eniten Utsjoen Kevolla, yhteensä 14 kappaletta. Päälaen Lapin lisäksi myös Kaakkois-Suomessa oli paikoin yli kymmenen hellepäivää. Sen sijaan Länsi-Suomessa hellepäiviä oli vähemmän kuin yleensä heinäkuussa. Esimerkiksi Tampereella, Raumalla, Porissa ja Vaasassa oli vain 1–3 hellepäivää.
Heinäkuun lämpimin sääjakso osui kuukauden 21.–27. päiviin, jolloin Venäjältä virtasi lämmintä ilmaa erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomeen. Niukasti yli 30 asteen lämpötila nousi kuitenkin vain Utsjoen Kevolla, missä mitattiin 23.7. 30,1 °C ja Hiekkapakan luodolla keskellä Saimaan järvenselkää sijaitsevalla sääasemalla, missä mitattiin 26.7. kuukauden ylin lämpötila, 30,4 °C.
Kasvukauden tehoisaa lämpösummaa oli heinäkuun loppuun mennessä kertynyt osassa Etelä-Suomea jo yli 1100 astepäivää ja Lapissa 500–900 astepäivää. Nämä olivat paikoin jopa havaintohistorian suurimpia lämpösumman arvoja kesän tässä vaiheessa, yhdessä vuosien 2018 ja 2021 ja Lapissa vuosien 2013 ja 2018 kanssa. Kasvukausi oli yleisesti kahdesta kolmeen viikkoa keskimääräistä edellä. Pohjois-Lapissa kasvukausi oli jopa yli kuukauden keskimääräistä edellä.
SATEITA SAATIIN VAIHTELEVASTI
Heinäkuun sademäärä vaihteli pitkän ajan keskiarvon molemmin puolin. Sademäärässä oli kesälle tyypillisesti suuria paikallisia eroja, mutta Pohjanmaan maakunnissa ja Etelä-Lapissa satoi pääsääntöisesti tavanomaista enemmän, kun taas lounaissaaristossa ja Pohjois-Lapissa sademäärä oli jonkin verran keskimääräistä pienempi. Kuukauden suurin sademäärä, 157,4 mm, mitattiin Vaasan Klemettilässä ja pienin, 37,1 mm, Paraisten Fagerholmissa. Ukkosia esiintyi eniten heinäkuun 9. ja 24.–28. päivinä. Koko kuukauden aikana paikannettiin noin 38 000 maasalamaa. Tämä oli vajaan kolmanneksen keskimääräistä vähemmän.
Aurinko paistoi heinäkuussa 200–280 tuntia. Suurimmassa osassa maata kuukausi oli tavanomaista pilvisempi, mutta Pohjois-Lapissa paistetta saatiin keskimääräistä enemmän.
Heinäkuun kovimmat tuulet koettiin Pohjanlahden rannikolla 7.–8.7., jolloin vuodenaikaan nähden syvä matalapaineen keskus liikkui Skandinavian yli pohjoiseen. Hailuodon Marjaniemessä etelätuuli yltyi 8.7. aamuyöllä vähäksi aikaa jopa myrskylukemiin, mikä on heinäkuussa melko harvinaista.
Ilari Lehtonen
Kuvat ovat Ilmatieteen laitoksen säätilanneanalyysejä ajanhetkiltä 12 UTC eli klo 14 Suomen normaaliaikaa (kesäaikana klo 15).
5.7. Suomen länsipuolella oli laaja matalapaineen alue. Pohjolassa sää oli epävakaista, ja sadealueita liikkui maamme yli lounaasta koilliseen. Lämpötilat pysyivät heinäkuun ensimmäisellä kolmanneksella lähellä ajankohdan tyypillisiä arvoja. Sateisina päivinä oli melko viileääkin.
14.7. Heinäkuun toisella viikolla etelästä virtasi Suomeen lämpimämpää ilmaa. Sää oli edelleen ajoittain epävakaista. Pohjois-Suomen ylle alkoi kuitenkin vahvistua korkeapaine, jonka myötä sää muuttui Pohjois-Lapissa heinäkuun puolivälissä helteiseksi.
23.7. Korkeapaineen alue ulottui Novaja Zemljalta Suomen itäpuolelle, ja kaakosta virtasi maahamme lämmintä ilmaa. Suursäätilanne pysyi hyvin samankaltaisena lähes viikon ajan: Itä- ja Pohjois-Suomessa oli aurinkoista ja helteisen lämmintä, kun taas Länsi-Suomen yllä oli rintamavyöhyke, jonka yhteydessä kehittyi ukkoskuuroja.
29.7. Suomen eteläpuolitse itään liikkui nopeasti syventynyt matalapaine, joka aiheutti kovia tuulia ja rankkasateita erityisesti Latviassa ja Liettuassa. Muun muassa Riiassa vettä satoi yli 100 mm vuorokaudessa. Meillä matalapaine käänsi tuulet pohjoisen puolelle, ja kuukauden lopussa sää viileni sekä muuttui epävakaiseksi.
Teksti: Ilari Lehtonen
HEINÄKUUN SÄÄ MAAILMALLA JA ILMASTONMUUTOKSEN VAIKUTUS LÄMPÖTILOIHIN
MAAPALLON KESKILÄMPÖTILA
Heinäkuun keskimääräinen maa- ja merialueiden pintalämpötila oli mittaushistorian toiseksi lämpimin. Heinäkuun keskilämpötila, 16,91 °C, oli 0,68 °C lämpimämpi kuin ilmastollisen vertailukauden 1991–2020 keskiarvo ja 1,48 °C lämpimämpi verrattuna esiteollisen ajan 1850–1900 keskiarvoon.
EUROOPASSA heinäkuu oli toiseksi lämpimin mittaushistoriassa ja noin 1,49 °C vertailukauden 1991–2020 tavanomaista heinäkuuta lämpimämpi.
HURRIKAANI BERYL
Beryl aloitti Atlantin hurrikaanikauden ja oli aikaisin kategorian 5 hurrikaani tilastohistoriassa.
PATAGONIA
Alueella mitattiin tavanomaista huomattavasti kylmempiä talvilämpötiloja, jopa -15 °C.
ETIOPIA Rankkasateet aiheuttivat maanvyöryjä ja yli 200 kuolonuhria.
SUOMESSA heinäkuun keskilämpötila oli Helsingissä 19,0 °C ja Sodankylässä 17,1 °C. Heinäkuu oli ilmastonmuutoksen vaikutuksesta sekä Helsingissä että Sodankylässä arviolta noin 1,8 °C lämpimämpi kuin vuoden 1900 ilmastossa.
Nykyilmastossa näin lämmin heinäkuu toistuu Helsingissä lähes joka toinen vuosi ja Sodankylässä noin yhtenä vuotena neljästä. Vuoden 1900 ilmastossa yhtä lämmin heinäkuu toistui Helsingissä hieman useammin kuin kerran vuosikymmenessä ja Sodankylässä kerran noin 15 vuodessa.
VÄLIMEREN ALUE
Helleaalto nosti lämpötilat yli 40 asteeseen Italiassa ja Kreikassa. Ateenassa yölämpötilatkin olivat 30 asteen tienoilla.
ANTARKTIKSEN MERIJÄÄ
Merijään laajuus oli heinäkuussa mittaushistorian toiseksi pienin, 14,6 miljoonaa km2, mikä on noin 11 % heinäkuun tavanomaista laajuutta pienempi.
KESKILÄMPÖTILAN POIKKEAMA HEINÄKUUSSA 2024 JAKSON 1991–2020 KESKIARVOSTA MAAILMALLA (VASEMMALLA) JA EUROOPASSA (OIKEALLA).
Luonnonsuojelualueiden ilmasto on muutoksessa
Suomen luonnonsuojelualueiden ilmasto on muuttunut merkittävästi viimeisten 60 vuoden aikana. Tulevaisuudessa muutosten ennakoidaan jatkuvan samansuuntaisina ja voimistuvan, mikä voi vaikuttaa suuresti suojelualueiden lajiston elinolosuhteisiin.
Luonnonsuojelualueiden verkostolla on keskeinen rooli luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjänä. Suojelualueet eivät kuitenkaan ole muusta maailmasta irrallisia saarekkeita, vaan suojelualueiden ulkopuolisen maankäytön vaikutukset heijastuvat lajien populaatioihin myös suojelualueilla sekä vaikuttavat ennen kaikkea lajiston siirtymismahdollisuuksiin niiden välillä. Myös ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät suojelualueilla, ja vaikutukset voivat olla nopeita ja merkittäviä, vaikka muun muassa ympäristön monimuotoisuuden takia suojelualueet ovat usein ympäröiviä alueita paremmin puskuroituneita ilmastonmuutoksen haitallisille vaikutuksille lajistoon. Suojelualueilla on oma tärkeä roolinsa myös ilmastonmuutoksen hillinnässä muun muassa hiilensidonnan ja -varastoinnin kautta.
Vuonna 2023 päättyneessä Suomen ympäristökeskuksen vetämässä monivuotisessa tutkimushankkeessa Suojelualueverkosto muuttuvassa ilmastossa (SUMI) tuotettiin tietoa suojelualueverkoston toimivuudesta ilmastonmuutoksen ja maankäytön sekä näiden yhteisvaikutuksen aiheuttamien paineiden alla. Uutta tietoa tuotettiin erityisesti lajien ja luontotyyppien herkkyydestä ilmastonmuutokselle sekä suojelualueiden kyvystä säilyttää suojelullisesti merkittäviä lajeja ja luontotyyppejä.
BIOILMASTOSSA ON TAPAHTUNUT MERKITTÄVIÄ MUUTOKSIA
Bioilmaston, eli biologisesti merkittävien ilmastollisten tekijöiden muutoksia Suomen suojelualueilla tutkittiin laskemalla lajien, luontotyyppien ja ekosysteemien ekologian kannalta merkittävien ilmastomuuttujien pitkäaikaisia trendejä. Tällaisia eri lajien lisääntymis- ja kasvuolosuhteita sekä ravinnon saannin mahdollisuuksia heijastelevia bioilmastollisia muuttujia ovat esimerkiksi kasvukauden lämpösumma, erilaiset kuivuutta kuvaavat indeksit sekä lumipeitteen kesto ja omaisuudet. Tutkimus tehtiin vuosien 1961–2020 ilmastollisen havaintoaineiston perusteella. Havaittujen muutosten laajuus ja voimakkuus vaihtelivat maan eri osissa.
Tarkastelujakson aikana vuoden keskilämpötilat nousivat ja kasvukauden lämpösummat kasvoivat merkittävästi koko maassa. Sen sijaan sademäärän kasvua havaittiin lähinnä maan keski- ja pohjoisosien suojelualueilla. Etelä-Suomessa puolestaan kesäaikaiset kuivuusriskit kasvoivat ja hellejaksot voimistuivat tarkastelujakson loppua kohti. Lumipeitekausi lyheni selvimmin Lounais-Suomessa. Pohjois-Suomessa puolestaan lumipeitteisenä aikana tapahtuneiden vesisateiden havaittiin yleistyneen.
Etelä-Suomen suojelualueilla havaitut bioilmaston muutokset liittyivät ensisijaisesti lämpötilan nousuun. Maan keskiosissa merkittävimmiksi osoittautuivat muutokset kosteus- ja lumioloihin liittyvissä muuttujissa. Pohjois-Suomessa sen sijaan merkittäviä muutoksia havaittiin laajasti eri bioilmastomuuttujissa. Eniten tilastollisesti merkitseviä muutoksia havaittiinkin nimenomaan Pohjois-Suomen luonnonsuojelualueilla ja toisaalta rannikoiden tuntumassa sijaitsevilla suojelualueilla. Meren läheisyydessä muutoksiin on todennäköisesti vaikuttanut jääpeitteen väheneminen talvella. Meri myös ylipäätään tasaa lämpötilan vaihteluita, jolloin mahdolliset muutokset tulevat paremmin esiin ilmaston vuosienvälisen vaihtelun seasta. Ilmaston lämpenemisen jatkuessa muutosten odotetaan jatkuvan samansuuntaisina myös tulevaisuudessa. Suojelualueiden ja niillä esiintyvien luontotyyppien ja eliölajien ennustetaan jatkossa altistuvan muun muassa voimistuviin helleaaltoihin erityisesti Etelä-Suomessa. Pohjoisessa kylmimmät talviolosuhteet todennäköisesti katoavat kokonaan laajoilta alueilta.
MAANKÄYTTÖ JA ILMASTONMUUTOS AIHEUTTAVAT YHDESSÄ MUUTOSPAINEITA
Luonnonsuojelualueiden ulkopuolisen maankäytön ja ilmastonmuutoksen yhteisvaikutuksia suojelualueiden lajiston säilymiseen ja siirtymismahdollisuuksiin alueiden välillä tutkittiin SUMI-hankkeessa lajistoltaan arvokkailla metsäisillä suojelualueilla. Tulosten perusteella altistuminen maankäytön ja ilmastonmuutoksen yhteisvaikutuksille on suurinta Etelä-Suomen suojelualueilla. Tämä johtuu siitä, että uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien asuttamien suojelualueiden ympäristössä maankäyttö on Etelä-Suomessa intensiivistä ja avohakkuiden osuus on suurempi kuin Pohjois-Suomessa. Myös ilmaston muutosnopeus on suurin eteläisillä suojelualueilla, kun muutosnopeuden mittana käytetään sitä, kuinka nopeasti kasvukauden keskimääräiset lämpötilaolosuhteet siirtyvät kohti pohjoista. Suurimmillaan tämän muutosnopeuden arvioidaan olevan kuluvan vuosisadan aikana yli viisi kilometriä vuodessa. Metsäisten alueiden lisäksi maankäytön ja ilmastonmuutoksen yhtäaikaisesti aiheuttamia muutospaineita tutkittiin aapasoilla. Aapasuot ovat laajoja ja märkiä avosoita, joita esiintyy etenkin Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Aapa-
suovyöhykkeen eteläosassa ilmastonmuutoksen ennakoidaan merkittävästi voimistavan ojituksen haitallisia vaikutuksia aapasoille, koska tällä alueella on paljon kuivuuden vaikutuksille herkkiä aapasoita. Toisaalta osa aapasoista on vesitaloudeltaan vakaita myös äärevien sääjaksojen aikana. Kuivuudelle herkät aapasuot ovat usein alttiita rimpien umpeenkasvulle ja rimpilajien taantumiselle.
TAI
Luonnonsuojelutyössä ilmastonmuutokseen voidaan varautua hidastavilla tai ohjaavilla toimenpiteillä. Hidastavilla toimilla pyritään ylläpitämään luontotyypin toiminta ja rakenne tai lajin levinneisyysalue ja elinympäristö nykyisenkaltaisena. Hidastavia toimia ovat esimerkiksi saimaannorpan apukinokset ja keinopesäkokeilut, vieraslajien torjunta ja soiden ennallistaminen.
Ohjaavilla toimilla muutosta pyritään viemään hallitusti kohti vähemmän haitallista lopputulosta. Tällaisia toimia voivat olla esimerkiksi jalopuiden istuttaminen tai porojen laidunnuspaineen ohjaaminen siten, että se torjuu tunturipaljakan pensoittumista. Lajien siirtymistä sopivien ilmasto-olojen perässä voidaan tukea perustamalla eri ilmastovyöhykkeille kattava luonnonsuojelualueverkosto, joka mahdollistaa lajien siirtymisen suojelualueiden välillä. Koska varsinkin Etelä-Suomessa suojelualueet ovat kuitenkin verraten pienialaisia ja pirstoutuneita, tulee luontotyyppien esiintymistä turvata myös suojelualueiden ulkopuolella.
Utsjoen Kevo oli toisena vuonna peräkkäin heinäkuun helteisin paikka Suomessa. Kevon kanjonissa sijaitsevalla sääasemalla oli heinäkuussa 14 hellepäivää. Tämä on vuonna 1962 perustetun aseman havaintohistorian toiseksi suurin heinäkuun hellepäivien lukumäärä. Sitä vastoin Länsi-Suomessa hellepäiviä oli heinäkuussa tavallista vähemmän.
Ilmatieteen laitos on tuottanut Itämeren pintalämpötila-analyysit Marine Copernicuksen aineistosta. Keskiarvot on laskettu päivittäisistä arvoista. Asemakohtaiset kuvaajat perustuvat Ilmatieteen laitoksen mareografihavaintoihin.
KESKIMÄÄRÄINEN ITÄMEREN PINTALÄMPÖTILA
Meriveden keskimääräinen pintalämpötila heinäkuussa 2024 (vas.) ja pintalämpötilan poikkeama jakson 1991–2020 keskiarvosta (oik.). Pintalämpötilan havaitut päiväkeskiarvot heinäkuussa 2024 on esitetty yhdeksältä asemalta.
MERIVEDEN KORKEUS
HAMINA PITÄJÄNSAARI
FÖGLÖ DEGERBY
PIETARSAARI LEPPÄLUOTO
HELSINKI KAIVOPUISTO
RAUMA PETÄJÄS
KEMI AJOS
Meriveden korkeus suhteessa teoreettiseen keskivedenkorkeuteen heinäkuussa 2024. Kuvaajissa on esitetty mareografeilla tunneittain mitattu keskimääräinen vedenkorkeus.
ARKTISEN MERIJÄÄN LAAJUUS JA POIKKEAMA TAVANOMAISESTA HEINÄKUUSSA
Arktisen merijään laajuus oli heinäkuun alussa suhteellisen tavanomainen. Kuukauden keskimääräinen merijään laajuus oli 8,6 miljoonaa km², eli noin 0,6 miljoonaa km² (noin 7 %) alle vuosien 1991–2020 heinäkuun keskiarvon. Tämä on yhdeksänneksi pienin heinäkuun merijään laajuus vuodesta 1979 alkavalla satelliittihavaintojen aikakaudella. Heinäkuun poikkeama tavanomaisesta laajuudesta on lähellä vuosina 2010, 2013–2014 ja 2016–2017 havaittuja noin 5–7 % poikkeamia. Pienin heinäkuun merijään laajuus havaittiin vuonna 2020, jolloin se oli 14 % tavanomaista suppeampi.
Poikkeuksellista oli heinäkuun alun ja lopun välillä tapahtunut kehitys arktisen merijään päivittäisessä laajuudessa. Se oli kuun alussa hieman vuosien 1991–2020 mediaanilaajuuksia suurempi. Sitten se laski nopeasti ja oli kuun päättyessä selvästi tavanomaisen alapuolella – lähes vuoden 2012 tasolla, jolloin arktisen merijään laajuus oli ennätyksellisen pieni.
Heinäkuussa jääpeite oli tavallista suppeampi suurimmassa osassa Jäämerta. Jäätä oli tavanomaista vähemmän Siperian rannikolla (itäinen Karameri, Laptevinmeri ja läntinen Itä-Siperianmeri), Koillis-Atlantilla (Grönlanninmeri ja pohjoinen Barentsinmeri), Beaufortinmerellä ja valtaosassa Hudsoninlahtea. Vain kolmella alueella merijäätä oli tavanomaista enemmän: läntisellä Karanmerellä, läntisellä Tšuktšimerellä ja Hudsoninlahden länsirannalla.
Merijään keskimääräinen peittävyys arktisella alueella heinäkuussa 2024. Värillinen viiva kuvaa jäällisen alueen keskimääräistä rajaa jaksolla 1991–2020, kun jäällisen alueen rajana pidetään jään 15 %:n peittävyyttä.
LÄHTEET
ECMWF Copernicus Climate Change Service
Suomennos: Ilmastokatsaus-toimitus
Merijään peittävyyden poikkeama arktisella alueella jakson 1991–2020 keskiarvosta heinäkuussa 2024.
Kasvihuonekaasuhavainnot ovat alustavia ja voivat vielä muuttua tarkistusprosessin aikana.
PALLAS - SAMMALTUNTURI UTÖ
1 kk
1 vuosi
Useita vuosia
(ppm = parts per million, tilavuuden miljonasosa ja ppb = parts per billion, tilavuuden miljardisosa)
Hiilidioksidi- (CO2) ja metaani- (CH4) pitoisuuksien havaitut tuntikeskiarvot viimeisen kuukauden jaksolla (ylin rivi) sekä viimeisen vuoden jaksolla (keskimmäinen rivi) Pallas-Sammaltunturin ja Utön asemilla. Alarivin kuvissa esitetään hiilidioksidipitoisuuden kehitys useamman vuoden ajalta.
TAUSTATIETOA
• Hiilidioksidi (CO2) ilmakehässä on peräisin kasvien ja maaperän hengityksestä sekä polttoprosessista ja sementintuotannosta.
• Metaanin (CH4) merkittävimmät päästöt ilmakehään tulevat soilta, maakaasun purkautumisesta, märehtijöistä, kaatopaikoilta, riisinviljelystä ja fossiilisten polttoaineiden käsittelystä.
• LUE LISÄÄ: ilmatieteenlaitos.fi
Euroopan Unionin ilmastonmuutospalvelu Copernicuksen tilastojen mukaan maapallon keskilämpötila oli 22.7.2024 arviolta 17,16 °C eli korkeampi kuin yhtenäkään päivänä ainakaan yli 80 vuoteen. Ennen vuotta 2023 havaintohistorian lämpimin päivä oli ollut 13.8.2016, jolloin maapallon keskilämpötila oli noin 16,80 °C.
TILASTOISTA POIMITTUA
LÄMPÖTILOJA
HELSINKI, KAISANIEMI JOKIOINEN
JYVÄSKYLÄ
JOENSUU
SEINÄJOKI, PELMAA
SIIKAJOKI, RUUKKI
UTSJOKI, KEVO
Heinäkuussa 2024 päivittäin mitattu vuorokauden keskilämpötila (°C, musta käyrä), ylin lämpötila (°C, punainen käyrä) ja alin lämpötila (°C, sininen käyrä) sekä vuorokauden sademäärä (mm, siniset pylväät). Lämpötilan tasoitetut vertailuarvot ovat kaudelta 1991–2020. Harmaa käyrä kuvaa vuorokauden keskilämpötilan 50 %:n arvoa eli mediaania, ja harmaa varjostus kuvaa aluetta, jonka sisällä noin 97 % vuorokauden keskilämpötiloista tilastollisesti esiintyy.
SODANKYLÄ
KESKILÄMPÖTILA
SADEMÄÄRÄ
KESKILÄMPÖTILAN POIKKEAMA
VERTAILUKAUDESTA 1991–2020
SADEMÄÄRÄ PROSENTTEINA
VERTAILUKAUDESTA 1991–2020
HEINÄKUUN KUUKAUSITILASTO
HAVAINTOASEMA
AURINGONPAISTETUNNIT
KUUKAUSISUMMA
PAIKKAKUNTA 2024 1991–2020
UTÖ 276,5 326
MAARIANHAMINA 262,7
TURKU 227,3 293
HELSINKI 254,8 308
JOKIOINEN 200,7 264
KOUVOLA 240,3 273
JYVÄSKYLÄ 227,8 261
KUOPIO 263,7
KORSNÄS 253,5
OULU 257,7
ROVANIEMI 224,1
SODANKYLÄ 261,2 251
UTSJOKI 278,7 209
KASVUKAUDEN SEURANTA
31.7.
Tehoisan lämpötilan summa ° Cvrk
HEINÄKUUN MAASALAMATIHEYS
Tuulitilastoissa on käytetty 10-min keskituulta. Tuuliruusuissa käytetyn aineiston havaintoväli on 10 min ja kovatuuliset päivät -taulukossa 1 min.
PARAINEN, UTÖ
KALAJOKI, ULKOKALLA
0–1 m/s tyyni
1–4 m/s heikko
4–8 m/s kohtalainen
8–14 m/s navakka
14–21 m/s kova
21– m/s myrsky
VANTAA, HELSINKI-VANTAAN LENTOASEMA
PELKOSENNIEMI, PYHÄTUNTURI
KOVATUULISET PÄIVÄT
HAVAINTOASEMA
KOTKA, HAAPASAARI
HELSINKI, HARMAJA
HANKO, RUSSARÖ
PARAINEN, UTÖ
KÖKAR, BOGSKÄR
HAMMARLAND, MÄRKET
RAUMA, KYLMÄPIHLAJA
KRISTIINANKAUPUNKI
VALASSAARET
KALAJOKI, ULKOKALLA
KEMI, AJOS
Taulukon asemien kovatuuliset päivät (suurin 10 minuutin keskituulen nopeus vähintään 14 m/s) on esitetty oranssilla ja myrskypäivät (vähintään 21 m/s) punaisella värillä. Harmaa väri esittää puuttuvia havaintoja.
ILMASTOKATSAUS 7/2024 | 19
Ennuste on tehty 19.8.2024, ja se perustuu Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen (ECMWF) tuottamaan aineistoon.
19.8.–25.8. 9.9.–15.9.
26.8.–1.9. 16.9.–22.9. 2.9.–8.9. 23.9.–29.9.
Ennustettu keskimääräinen ilman lämpötila 2 metrin korkeudella (°C) seuraavien kuuden viikon aikana (ylemmät kuvat) ja ennustetun lämpötilan poikkeama (°C) edellisten 20 vuoden keskiarvosta (alemmat kuvat).
Warm weather continued in July
July was warmer than usual, especially in the north. As already May and June were considerably warmer than usual, the thermal growing season was two to three weeks ahead of the typical schedule in the end of July, and even more so in Lapland.
The mean temperature in July varied in most of Finland within a relatively narrow range of 16–19 °C. In the Finnish Lakeland the mean temperature was slightly above 19 °C and in the north-westernmost tip of Lapland it remained below 15 °C. Compared to the long-term average from 1991–2020, the mean temperature deviated the most in northern Lapland where the month was more than 3 °C warmer than usual. In the southern and central parts of Finland, the warm anomaly remained mostly close to 1 °C.
Nighttime temperatures were warmer than usual throughout the country. In the east and north, daytime temperatures were also warmer than usual. The largest number of hot days with a maximum temperature above 25 °C was counted in Kevo, Utsjoki in far north. There the temperature surpassed this threshold on 14 days. In addition to north-eastern Lapland, more than ten hot days were observed in some locations in south-eastern Finland. In western Finland, on the contrary, there were fewer hot days than usual.
The warmest period in July took place between the 21st and 27th. During this period, the mercury climbed just over 30 °C as 30.1 °C was measured in Kevo, Utsjoki on the 23rd and 30.4 °C on the small islet of Hiekkapakka in Lake Saimaa on the 26th.
Although the first third of July was somewhat cooler than the rest of the month, there were not any notewor-
thy cool periods in July. The lowest temperature of the month, 2.4 °C, was measured both in Saariselkä, Inari on the 4th and in Naruska, Salla on the 14th. Within the current territory of Finland, the lowest observed temperature in July has been higher only in 1938.
The precipitation levels in July varied around the long-term average, with considerable local variations, as is typical for the summer months. However, in the Ostrobothnian regions and in southern Lapland the precipitation levels were predominantly above the average. On the contrary, it rained somewhat less than usual in the south-western archipelago and in northern Lapland. The highest level of precipitation in July, 157.4 mm, was measured in Klemettilä, Vaasa and the lowest, 37.1 mm, in Fagerholm, Pargas. Except in northern Lapland, it was moreover cloudier than usual in July.
Approximately 38,000 cloud-toground flashes were recorded in July, while the long-term average is almost 55,000 flashes. The most active thunderstorm days were the 9th and the 24th–28th.
Strong southerly winds were observed along the coast of the Gulf of Bothnia on the 7th and 8th, including the 10-minute sustained wind speed of 21.3 m/s measured in Marjaniemi, Hailuoto early on the morning of the 8th.
Ilari Lehtonen
+2.4 °C
Saariselkä, Inari, 4.7. Naruska, Salla, 14.7.
+30.4 °C
Hiekkapakka, Lappeenranta, 26.7.
Highest and lowest temperatures
HIGHLIGHTS: JULY 2024
• July 2024 was the second-warmest July globally and in Europe in the data record.
• The sea surface temperature for July was the second-highest value on record for the month.
• July was wetter than average in northern Europe, even though there were ongoing drought warnings in southern and eastern Europe.
• Arctic sea ice extent was 7% below average and Antarctic sea ice extent was 11% below average.
