Nro 43 Torstaina lokakuun 26. pnä 2023 - 5 .
Sitovasti kolmeksi vuodeksi ja suuntaa 10 vuodeksi
Kaupunginhallitus hyväksyi toimenpiteet palveluverkon uudistamiseksi (Raasepori) Kaupunginhallitus on hyväksynyt toimenpiteet Raaseporin kaupungin palveluverkon kehittämisen konkreettisiksi tavoitteiksi. Palveluverkon uudistamisen ensimmäinen vaihe koskee vuosia 20242025. Valtuuston päätettäväksi menevän palveluverkkoehdotuksen mukaan toimenpiteet ja muutokset huomioidaan vuoden 2024 talousarviossa ja sitovasti kolmen vuoden investointisuunnitelmassa. Tavoitteiden ehdotetaan antavan suunnan myös seuraavien 10 vuoden investointisuunnitelmiin. Kaupunginhallitus toteaa asiaan liittyen, että Raaseporissa tarvitaan nyt aktiivista kasvupolitiikkaa, jotta kaupunki voisi tehdä tarpeelliset investoinnit koulu- ja päiväkotiverkkoon, jossa tarve on suuri. Raaseporin palveluverkkoon liittyviä toimenpide-ehdotuksia täsmennettiin kaupunginhallituksen edellisen kokouksen jälkeen. Toimenpide-ehdotuksia on esitelty jo myös kaupunginvaltuustolle. Kouluverkkoon kohdistuvien toimenpiteiden tavoitteena on, että esikouluopetusta siirretään päiväkodeista koulujen yhteyteen. ”Koska
kaikkien rakennusten teknistä kuntoa seurataan ja se voi vaikuttaa toiminnan jatkumiseen, on kyseiset lauseet poistettu Bromarvin ja Snappertunan kyläkoulujen kohdalta”, asian valmistelussa todetaan. Ehdotuksen mukaan Snappertunan ja Bromarvin koulut jatkaisivat toimintaansa. Asia voitaisiin arvioida tarvittaessa uudelleen, mikäli niissä ei ole riittävästi oppilaita tai opettajaresursseja. Pohjan kirkonkylään kaavaillun uuden monitoimitalon suunnitteluun on lisätty maininta, että siinä otetaan huomioon kokemukset Mustion vastaavasta hankkeesta. Uudisrakennus, johon sijoitettaisiin mm. suomenkielinen ja ruotsinkielinen alakoulu, on määrä suunnitella vuosina 2024-2025 ja se olisi valmis syksyllä 2027. Tammisaaren uimahallin peruskorjaukseen ehdotetaan kahden vuoden lykkäystä Katarinaskolan ja Karjaan uuden päiväkodin ennakoitua suurempien tarpeiden ja kustannusten vuoksi. Koulun yhteyteen suunnitellun lisärakennuksen kustannusarvio ison liikuntasalin kera on 9,3 miljoonaa euroa. Pienemmällä salivaihtoehdolla kustannukset olisivat selvitysten mukaan 7,7 miljoonaa euroa.
Ehdotuksen mukaan Billnäs skolan oppilaat siirtyvät korjattuun ja laajennettuun Katarinaskolaan syksyllä 2025 ja Pinjaisten päiväkoti siirretään koululta jääviin tiloihin viimeistään vuonna 2026. Fiskarin päiväkodin siirtämisestä TAKO ry:n omistamiin Fiskarin koulun tiloihin syyslukukaudesta 2025 alkaen aiotaan neuvotella ensi vuonna. Mukana suunnitelmissa on myös Karjaan yhteiskoulun A-ja B-talo, joiden nykytilanne pitäisi selvittää vuonna 2024. Selvityksen tulokset saattavat vaikuttaa kaupungin muiden koulujen remonttiaikatauluihin. Esimerkkinä mainitaan Tammisaaren ruotsinkielinen yläkoulu EHS. Lisäksi ehdotetaan, että Karjaan senioritalo ja Karjaan palvelutalo, jossa on lähinnä vuokra-asuntoja ja joka ei ole suuremmin hyvinvointialueen käytössä, siirretään vuokra-asuntoyhtiön omistukseen. Myös Tammiharjun alueen kiinteistökantaa ja sen käyttöä selkeytetään. Myyntisalkkua on tältä osin muokattu ja siihen on pantu lisää kiinteistöjä. Tammisaaren liikennekeskus, eli käytännössä rautatieasema, ehdotetaan siirrettäväksi myyntisalkkuun.
Poliisi selvittää metsästysrikosta ja vaunujen töhrimistä Länsi-Uudenmaan poliisi keskittyi erävalvontaan lauantaina ja sunnuntaina. Virkavalta kohtasi kahden päivän aikana vain muutamia peuran- ja hirvenmetsästäjiä. Poliisi kävi myös Lohjan ja Inkoon rajaseudulla tutkimassa metsästysrikosta. -Paikallinen metsästysseura oli sattumalta löytänyt valkohäntäpeurapukin, jonka joku oli ampunut. Poliisi jatkaa asian tutkimista. Tämän metsästysrikoksen ohella valvonnassa tuli vastaan vain lieviä puutteita, rikoskomisario Mats Sjöholm tiedottaa. Poliisi tutkii vahingontekoa Pohjankurun satama-alueella perjantai-iltana. Poliisin saaman tehtäväilmoituksen mukaan neljä henkilöä liikkui satamassa luvatta.
Karjaalla MEILTÄ SÄHKÖISET
PASSIKUVAT
Keskuskatu 83 | ma–pe 9–17 | 019 239 0789
Kuitukaista, kaapeli-tv ja maksukanavat karjaanpuhelin.fi
Poliisin saapuessa paikalle alueelta löytyi kolme henkilöä. Neljäs oli kolmikon mukaan lähtenyt pakoon, mutta tämä kuitenkin palasi joukkoon myöhemmin. Alueella sijaitsevissa mu-
seojunavaunuissa oli tuoreet graffitit ja poliisi löysi myös maalaamiseen käytettäviä välineitä, jotka kuuluivat paikalla olleille henkilöille. Nelikko otettiin kiinni ja asiaa tutkitaan vahingontekona.
Inkoo suhtautuu nuivasti LNG-toiminnan laajentamiseen
(Inkoo) Kunnanhallitus on antanut lausuntonsa LNG-terminaalialuksen toiminnan laajentamisesta. Kunta korostaa lausunnossaan, että toiminnan laajentaminen ei vastaa sitä, mitä esitettiin ja arvioitiin asemakaavoituksen yhteydessä, joka tehtiin nesteytetyn maakaasun terminaalialukselle Joddböleen. ”Lastaus- ja purkausmäärien mahdollisella kaksinkertaistumisella voi olla odottamattomia vaikutuksia sekä alueen muulle toiminnalle että asutukselle. Koska mitään arvioita tai selvityksiä ei ole tehty, kunta ei voi ottaa kantaa siihen, voidaanko toimintaa laajentaa esitetyllä tavalla, eikä tiedottaa asiasta niille joita asia koskee”, kunnanhallitus lausuu. Kunta toivoo myös, että turvallisuusselvityksen lisäksi laadittaisiin erillinen selvitys toiminnan laajentamisen vai-
I
nkoon kunnanhallitus on päättänyt keskeyttää Joddböle I-II:n asemakaavamuutoksen valmistelun. Maanomistaja Inkoo Shipping on ilmoittanut, että kaavamuutos ei enää ole tarkoituksenmukainen ja voimassa oleva asemakaava riittää. Kaava-aloitteen tehnyt maanomistaja vastaa tähän mennessä aiheutuneista kustannuksista. Kaavamuutos on ollut vireillä vuodesta 2019.
sunnuntaina 29.10. klo 12 Karjaan kirkossa. Mukana Elisheva Karonen Medialähetys Sanansaattajista, Antti Salmisto, Nina FabritiusYlitalo ja Pyhän Katariinan laulajat -kuoro Hanna Noron johdolla. Messun jälkeen lounas (7 €) Isossa pappilassa. Kuljetuksen voi tilata 0400 201 945 (Taxi Öhman) 27.10. klo 16 mennessä.
Tervetuloa!
www.raaseporinseurakunta.fi
pitkäaikaiset meluselvitykset eivät ole vielä valmistuneet ja toiminnan laajentuessa myös melutasot olisi tarkistettava. Lisäksi tulee selvittää meluntorjuntamahdollisuudet, koska nykyinen toiminta aiheuttaa jo haittaa sekä alueen toimijoille että terminaalin läheisyydessä asuville. Laajemmasta toiminnasta on odotettavissa kunnan mukaan melun ja muiden haittojen lisääntymistä, jota ei ole arvioitu millään tavalla. Kunta katsoo myös, että ennen LNG-terminaalialuksen toiminnan laajentamista olisi arvioitava huolellisesti, mitä vaikutuksia siitä syntyy muille Joddbölen alueen toimijoille esimerkiksi satama-alueen ja väylän lisääntyvien liikkumisrajoitusten vuoksi.
www.etela.com
Raseborgs släkt- och bygdeforskare rf ordnar en medlemskväll för nya som ständiga medlemmar tisdag 7.11 kl. 18.00 i Lyan, Genvägen 8, Ekenäs. Har du börjat fundera på att släktforska? Nu har du din chans att bekanta dig med släktforskning. Anita Valtonen berättar om material som finns i Lyan. Peter Ragnvaldsson berättar om våra västnyländska soldater i ”soldatdatabasen”. Välkomna!
Konsertti la 28.10. klo 17 Hangon kirkossa
Lö/la 28.10. kl./klo 20->
Halloween Party
Lähetysmessu
kutuksista ja myös niin, että osallisilla olisi mahdollisuus ottaa niihin kantaa. Lisäksi kunta katsoo, että terminaalialuksen ja sataman nykyinen ympäristölupa tulisi tarkistaa viimeistään toiminnan mahdollisen laajentamisen yhteydessä. Floating LNG Terminal Finland Oy hakee lupaa toiminnan laajentamiseksi Inkoon satamassa siten, että terminaalialuksesta voidaan lastata myös muita kaasualuksia. LNG-terminaalialus aloitti toimintansa vuoden 2023 alussa. ”LNG:n saannin turvaaminen on tänä päivänä yhtä ajankohtaista kuin vuoden alussa, ja maailmantilanne huomioon ottaen jopa tärkeämpää kuin koskaan. On kuitenkin tärkeää muistaa myös paikalliset vaikutukset, joita nykyisen toiminnan laajentamisella voi olla”, kunnanhallitus lausuu. Se muistuttaa myös, että
KARAOKE
Trubadur/Trubaduuri
SAKARI HUKKA Entry 5 €
Live Music Cold Drinks facebook.com/ Grill Food GrillPubKaris Köpmansgatan/Kauppiaankatu 11 (f.d./ent. Portmans) Karis/Karjaa Öppet/Avoinna: fre/pe-lö/la 15-02
J. Brahms ~ R. Schumann Markus Pelli, sello Sari Blå, piano Päivi Viitanen, mezzosopraano Ohjelma 10 euroa, Ukrainan hyväksi.
Vapaa pääsy! Tervetuloa! Järj. Hangon suomalainen seurakunta
KOKO KOTI KYMPILTÄ! REMONTTI HELA HEMMET HELAKOKO RENOVERINGEN ALK./FR. FRÅN KYMPPI! 100 €/KK/MÅN Kattoremontit / Takrenoveringar Ulkoverhoukset / Fasader Ikkunat / Fönster
Ovet / Dörrar
VERENLUOVUTTAJIA TARVITAAN Tammisaari, ma 30.10. klo 13–18 seurakuntakoti, Larssonintie 1 Hanko, ke 1.11. klo 14–18 Keskuskoulu, Halmstadinkatu 2
Röda Korset Blodtjänst
Varaa aika tai tule kysymään vapaita aikoja. Täytä terveyskysely etukäteen: veripalvelu.fi
BLODGIVARE BEHÖVS Ekenäs, mån 30.10 kl. 13–18 församlingshemmet, Larssonsvägen 1 Hangö, ons 1.11 kl. 14–18 Centralskolan, Halmstadsgatan 2 Boka tid eller kom och fråga om lediga tider. Fyll i hälsodeklarationen på förhand: blodtjänst.fi OJENNA KÄTESI. Ota ajokortti tai virallinen henkilötodistus mukaan. STRÄCK UT DIN HAND. Ta med dig ditt körkort eller officiella identitetskort. • Info 0800 0 5801
BESTÄLL GRATIS TILAA ILMAINEN ITIONSBEDÖMNING KOND KUNTOKARTOITUS PLANERING! OCH JA SUUNNITTELU! SOITA & VARAA AIKA / RING & BOKA TID! Nils Fagerström 0400 217 173 Markku Koistinen 0400 670 397
(02) 4358 006 • WWW.KYMPPI-KATTO.FI