EU 10 / 10.3.2022

Page 12

12 - Nro 10 Torstaina maaliskuun 10. pnä 2022 .

Johanna Lecklin Raaseporin valokuvakeskuksessa

Ensimmäinen kirjallisuuspäivä

(Raasepori) Raaseporin valokuvakeskuksen galleriassa Karjaan Kauppiaankadulla on nähtävillä Johanna Lecklinin näyttely Imperiumin vastaisku. Esillä on liikkuvaa kuvaa, kollaaseja ja valokuvia. Teokset perustuvat materiaaliin prameista brittiläisen kuninkaallisen perheen häistä ja muotokuvista, sekä valokuvista prinsessa Dianasta muoti-ikonina. Teokset käsittelevät kysymyksiä monarkian suosiosta aikana, jolloin ajatus joidenkin ihmisten myötäsyntyisestä etuoikeudesta vaikuttaa vanhentuneelta. -Onko prinsessaunelmassa oikeastaan kyse oman vallanhimon toteuttamisesta ja pyrkimyksestä saavuttaa ansaitsemattomia etuoikeuksia, Lecklin pohtii. Hän kertoo leikitelleensä aiheella jo prinsessa Dianan kuoleman jälkeen opiskeluaikanaan Lontoossa. -Olen nyt jatkanut sen käsittelyä, koska luokka, etuoikeus ja valta ovat yhä

(Hanko) -Hangossa järjestetään vuoden aikana useita juhlia ja tapahtumia, mutta kaupungilta on puuttunut yksinomaan kirjallisuudelle omistettu päivä. Nyt asiaan tulee muutos, kun Hangon kirjallisuuspäivä järjestetään ensimmäisen kerran 26. maaliskuuta, kulttuurijohtaja Jennika Friman iloitsee. Aloite tapahtumaan tuli kirjailija Matti Remekseltä, joka on kirjoittanut useita Hankoon sijoittuvia dekkareita. Hangon ensimmäisellä kirjallisuuspäivällä ei ole tiettyä teemaa, vaan se kokoaa yhteen kirjailijoita, joilla on yhteys Hankoon. Kaupungintalolle teoksistaan kertomaan saapuvat mm. Katja Kallio, Maaret Kallio, Karin Collins, Risto Isomäki, Hannu Himanen, Katri Merikallio, Aura Nurmi ja monia muita. -Kirjallisuuspäivän kirjailijat ovat kaikki Hanko-faneja. He joko ovat joko kotoisin Hangosta, asuvat tai työskentelevät täällä, tai kertovat kirjoissaan Hangosta. Hanko yhdistää kulttuurialan tekijöitä,

Imperiumin vastaisku pureutuu myötäsyntyiseen etuoikeuteen

Johanna Lecklin teokset käsittelevät monarkian suosiota aikana, jolloin ajatus joidenkin ihmisten myötäsyntyisestä etuoikeudesta vaikuttaa jo vanhentuneelta. ajankohtaisia jälkikolonialistisessa maailmassa. Teoksissani tarkastelen monarkiaan sidottuja perinteitä, jotka vaikuttavat eriskummallisilta Brexitin jälkeisessä Euroopassa, Lecklin valottaa viestiään. Johanna Lecklin on helsinkiläinen kuvataiteilija ja tutkija. Hänen teoksiaan on ollut esillä näyttelyissä kotimaassa ja ulkomailla sekä taide- ja elokuvafestivaaleilla esimerkiksi Saksassa, Tanskassa ja Virossa.

Lecklin väitteli kuvataiteen tohtoriksi Taideyliopiston kuvataideakatemiasta vuonna 2018. Hänellä on myös filosofian maisterin tutkinto Helsingin yliopistosta, jossa hänen pääaineensa oli taidehistoria. Lecklin sai Suomen taiteilijaseuran vuosipalkinnon vuonna 2001. Näyttely on avoinna Raaseporin valokuvakeskuksessa maaliskuun loppuun saakka ja siihen voi tutustua tiistaista perjantaihin kello 11-17 ja lauantaisin 10-14.

Kirjallisuus syleilee Hankoa maaliskuussa

Matti Remes teki aloitteen kirjallisuustapahtuman järjestämisestä. (Kuva: Otto Virtanen) Matti Remes kertoo. Kirjakahvilaan osallistuu useita kirjailijoita. Kirjallisuuspäivä tarjoaa tietoa kotiseudustakin, sillä mukana on myös paikallishistorioitsijoita. Tapahtuma alkaa lauantaina kello 13 kaupungintalon juhlasalissa ja ohjelma jatkuu viiteen asti. Tapahtumaan on vapaa pääsy. -Ohjelmassa on intensiivi-

siä keskusteluja, mutta kirjailijoiden kanssa voi keskustella myös kirjakahvilassamme, Friman kertoo. Perheille järjestetään ohjelmaa kirjastossa jo kello 10, kun lukuvalmentaja Netta Möller-Salmela kutsuu sanataiteen maailmaan. Kirjallisuuspäivän ohjelma on kokonaisuudessaan Hangon kaupungin kotisivulla.

Malmbergille sprinttikultaa ja viestimestaruus

ÖSK:n suksi luisti FSS-hiihdoissa Rebecca Malmbergilla oli pää pyörällä suomenruotsalaisen hiihtoliiton FSS:n mestaruuskisojen sprintissä. -Ajattelin etukäteen, että katson vain mihin vauhti karsinnassa riittää. Olin yllättynyt jo siitä, että olin karsinnan neljänneksi nopein. Etenin alkueristä välieriin ja ihmettelin, mitä oikein tapahtuu. Sitten olinkin jo finaalissa ja mietin, mitä tämä nyt oikein on, hän sanaili. Ihmettely loppui, kun Malmberg saapui voittajana maaliin T 16-sarjan finaalis-

sa ja kruunattiin Närpiössä perinteisen sprintin mestariksi. Harva tiesi Österby SK:n hiihtäjän olevan moinen sprinttitykki. -En itsekään sitä tiennyt, hän naurahti. Tammisaarelainen viihtyi Susivuoren ronskilla 1,4 kilometrin radalla. -Rata oli sprinttiin pitkä ja kova. Ennen stadionille tuloa oli raju nousu ja siinä pystyin jokaisessa erässä tekemään eroa muihin. Se toimi hämmästyttävän hyvin, Rebecca kertoi. Hän juhli ensimmäistä

henkilökohtaista mestaruuskisavoittoa ja saattaa jatkossa paneutua entistä topakammin sprinttiin. Jo tammikuussa hän sijoittui Marjon hiihtojen vapaan sprintissä kolmanneksi. -Urani kaksi parasta sijoitusta ovat tulleet sprintistä, joten ehkä se sitten on minulle hyvä matka, Rebecca totesi.

Viestin viemää Seuratoveri Jill Friberg pääsi sprintissä välieriin ja korjasi seuraavana päivänä hienosti hopeaa 5 kilomet-

PUUTTUUKO HAMMAS? KEIKKUUKO PROTEESI? Hammasimplantti on nerokas ja luonnollinen tapa korvata puuttuva hammas.

Tervetuloa ilmaiseen implanttiarvioon maanantaina 14.3. klo 13-17. Varaa aika etukäteen konsultaatiokäynnille puh. 019 241 2730. Hammaslääkäri antaa henkilökohtaisen implanttihoitosunnitelman. Röntgenkuvat kuuluvat tarvittaessa arvioon. Kaikille, jotka tilaavat implanttihoidon ma 14.3., tarjoamme implanttikruunut hintaan 1750 € (norm. alkaen 2200 €).

Hammaslääkärit Antti-Mikael Karenius Antti Räty Outi Salmesvirta Hannele Salmenkivi Ystadinkatu 3 (III krs, hissi) Tammisaari · 019 241 2730

rin vapaalla. Therese Äbb oli seitsemäs ja Malmberg yhdestoista. ÖSK-tytöt huipensivat viikonlopun T 16-sarjan viestiin, jossa Äbb, Malmberg ja Friberg lykkivät kultaa yli minuutin erolla Porvoon Akillekseen. -Norrvalla oli ennakkosuosikki, mutta heiltä putosi yksi hiihtäjä pois, eivätkä he lähteneet lainkaan matkaan. Sen jälkeen laskimme olevamme vahvoilla, Malmberg totesi. Trion tähtäimessä on jo pitkään ollut Hopeasompa-kisojen viesti, joka hiihdetään Taivalkosken metsissä 20. maaliskuuta. -Tavoitteemme on yltää kympin joukkoon. Olimme viimeksi mukana kolme vuotta sitten ja tuolloin olimme vuotta vanhempien sarjassa sijalla 19. Nyt olemme paremmalla tasolla, Malmberg virkkoi. Myös seuran poikahiihtäjillä oli mono syönnillään. P 10-sarjan 1,5 kilometrin vapaalla Julian Romero haukkasi hopeaa ja Anton Nyman polkaisi pronssia. P 12-sarjan viestissä hopeaa huuhtoivat Ron Nyman, Erik Boije af Gennäs ja Filip Romero. -Mahtava viikonloppu, ÖSK:n puheenjohtaja Henrik Malmberg tiivisti. Tammisaarelaisista Sandbergin veljeksistä IF Sib-

Jill Friberg (vas.), Therese Äbb ja Rebecca Malmberg tuulettivat Närpiössä viestikultaa. bo-Vargarnaa edustava Tomi voitti kultaa M 18-sarjan sprintissä ja otti hopeaa sekä kympin vapaalla että viestissä. Akilleksen väreissä sivakoiva pikkuveli Jesse puristi

Mitsubishi Electric ja Gree ilmalämpöpumput Alkaen

1650 € Asennettuna!

www.ek-automatic.com

pronssia P 16-sarjan vitosen vapaalla ja juhli porvoolaispusakassa viestivoittoa. Norrvalla Ski Teamin karjaalaislähtöinen Christoffer Ingman oli neljäs sekä M 18-sarjan sprinttifinaalissa että kympin vapaalla.

Nytta och nöje med blixtsnabb fiber! karistelefon.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.