EU 11 / 5.2.2017

Page 13

Nro 11 Sunnuntaina helmikuun 5. pnä 2017 - 9 .

Pitkä valitusprosessi päätökseen

Billnäsin ydinruukin kaava tulee lainvoimaiseksi (Raasepori) Billnäsin ruukin uusi asemakaava saa lainvoiman 9. helmikuuta, kun korkeimpaan hallinto-oikeuteen ei tullut valituslupahakemuksia tai valituksia määräajan puitteissa. Tämä tarkoittaa, että kaavasta ei voi enää valittaa. Asemakaavan monivaiheinen ja -vivahteinen muutostyö alkoi jo vuonna 2008. Vuonna 2011 nähtäville asetettiin kaavaluonnos, kaavaehdotus oli nähtävillä vuosina 2012 ja 2015. Kaavoitusprosessin aikana tehtiin kymmenkunta selvitys-

tä. Raaseporin kaupunki tiedottaa pyrkineensä prosessin aikana yhteisymmärrykseen maanomistajien ja yhteistoimintaviranomaisten kanssa. Kaavoitusosaston päällikkö Simon Store kuvaa prosessia vaativaksi ja nyt maaliin saadun pitkän yhteistyön lopputulos on myönteinen. -Billnäsin ruukin alue jaettiin vuonna 2015 kahteen kokonaisuuteen, joista kaupunginvaltuusto hyväksyi ensimmäisen osan vielä samana vuonna. Toinen osa, joka koskee pääasiassa ruukin pohjoisrantaa, asetetaan

nähtäville luonnoksena ennen kesää 2017, Store kertoo.

”Investointeja ja yrityksiä” Seuraavaksi historiallisella ruukkialueella voidaan aloittaa uuden infrastruktuurin luominen ja samalla voidaan alkaa toteuttaa alueen muita kehityshankkeita. Kaavapäätös koskee monia ruukin maanomistajia ja liikkeenharjoittajia, jotka kaavan myötä voivat tehdä investointeja ja suunnitella toimintaansa, kaupunki tiedottaa. -Kaava tarjoaa ruukille uu-

Raaseporissa on vireillä tällä hetkellä kolmisenkymmentä muuta asemakaavahanketta.

sia käyttö- ja rakennusmahdollisuuksia ja tuo pitkällä aikavälillä mukanaan investointeja ja uusia yrityksiä. Tämä on linjassa Raaseporin strategian kanssa, jota tullaan uudistamaan kuntavaalien jälkeen, kaupunginjohtaja Tom Simola toteaa. Kaava-alue sijaitsee Billnäsin ruukissa Mustionjoen molemmin puolin. Etelässä alue rajautuu Forsbyn peltoaukeaan. Kaava-alueen pinta-ala on noin 34 hehtaaria. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on turvata ruukkialueen historiallisesti merkittävän kokonaisuuden säilyminen sekä mahdollistaa alueen ympäristöön soveltuva ja elinvoimainen kehitys. Tämä tarkoittaa myös uusia toimintamuotoja ja työpaikkoja. Mustionjoen Natura 2000 -suojelualueen ympäristön monimuotoisuus ja suojeltavat lajit, kuten jokihelmisimpukka, voidaan säilyttää erityisillä kaavamääräyksillä.

”10 vuoden polku kuljettu” Helsingin hallinto-oikeus kumosi tai jätti tutkimatta asemakaavasta tehdyt neljä valitusta, eikä hieman ennen joulua annetusta hallinto-oikeuden päätöksestä valitettu enää korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus hyväksyi joulukuussa Uudenmaan ELY-keskuksen valituksen Mustionjoelle suunnitelluista laitureista luonnonsuojelulain perusteella. Toisin sanoen joen pohjaan ei saisi kajota. Raaseporin kaupunki vaati valitusten hylkäämistä, koska asemakaavan tavoitteena on mm. mahdollistaa ruukkiympäristön elinvoimainen kehitys. Tämä liittyy yrittäjä Olli Muuraisen suunnitelmiin kokous- ja tapahtumakeskuksesta. Muurainen löi suun-

nitelmat ja muun ruukissa harjoittamansa toiminnan jäihin vuoden 2014 lokakuussa, kun asiat eivät edenneet hänen haluamallaan tavalla. Ruukkin vanhassa piipussa on ollut siitä lähtien iso mielenosoituksellinen tulostaulu, joka laskee edelleen punaisilla numeroilla päiviä ruukin ydinalueen seuraavaan avaamiseen asukkaiden valituksista huolimatta. Billnäsin ruukin ydinalueet vuoden 2008 lopussa Raaseporin kuntaliitoksen aikoihin ostanut Muurainen iloitsi kaavan lainvoimasta tuoreeltaan sosiaalisessa mediassa kuluneella viikolla. ”10 vuoden polku on kuljettu. Satoja tapaamisia, kirjeitä, puheluita… ja tulipa sanottua muutama voimasanakin tämän kaavaprosessin aikana. Billnäsin uudessa startissa on vielä joitakin kiviä käännettävänä”, Muurainen kirjoitti ja ilmoitti palaavansa kivien kääntämiseen myöhemmin.

KIINTEISTÖJÄ, HUONEISTOJA

AKTIA KIINTEISTÖNVÄLITYS

RATKAISUJA KOTI-IKÄVÄÄN.

Nycanderinkatu 18, Hanko • Kustaa Vaasan Katu 7, Tammisaari • Kauppiaankatu 10, Karjaa • Ola Westmanin Puistotie 5, Inkoo Siuntiontie 504, 02580 Siuntio • Laurinkatu 52, 08100 Lohja • Ervastintie 1, Kirkkonummi UUSI KOHDE

TAMMISAARI, TENHOLA n. 56 m2

TAMMISAARI, HAGEN, n. 39,5 m2

KARJAA, PINJAINEN n. 72,5 m2

UUSI KOHDE

HANKO, AARNIOMETSÄ 84 m²

OKT Papint. 2 h, k, s. Puutalo, 1 tas., rak. -60-62. 2010 m² tontti. Öl- RT Tammikuja. 1 h, k, kph. Suosittu alue. Valoisa asunto. Pin- RT Forsbyntie 40. 3 h, k. Rauh. alue. Rak. 1920. Käyttövesip. ym uus. OKT Hanhisaarentie 5. 4 h, k, kph, s, at. Rauh. alue, läh. merenranjylämm., kunn.tekn., 3-vaihesähkö, puuhella. Putket, öljykatt. uus. nat, keittiö, kph rem. Kaukolämpö. Rak. -75, ei peruskorj. Vastike Kuituliitt. Ulkovar., 48 m². Edull. vastike. Sähkölämm. Ei energiatod. taa. 1 tason hyväkunt. tiilitalo. Käyttövesip., öljykatt./poltin uus. 9977402 -95. Vuokrat. 716 m². Rak. -63. Ei energial. Mh. 129.000 € 9767247 Erill. autotallirak. Ei energial. Vap. nop. Mh. 89.000 € 9892709 137,46 €/kk. Ei energial. Vapaa. Mh. 55. 000 € 9877481 Vap. sop. muk. nop. Mh. 124.292,78 € Vh. 129.000 €

3D / VR

TAMMISAARI, SKÖLDARGÅRD, n. 140+50 m2

TAMMISAARI, ÖSTERBY, n. 105+77 m2

KARJAA, KESKUSTA n. 107 m2

UUSI HINTA

HANKO-POHJOINEN 60 m²

OKT Vainio. 4 h, k, wc, apuk. + kellarissa kph, s, takkah. Tiilivuorattu OKT Niemenniitynt. 4 h, k, 2 wc, kph. Rak. -59. Autokatos, varasto. KT Kauppiaank. 2. 4 h, k. Uniikki, erittäin valoisa päätyasunto, isot OKT Kappelisatamantie 135. 2 h, k, kph, s. Pieni mummonmökki, talo. Oma t. 894 m². 2 tulisijaa ja sähkökattolämm. Lämmin auto- Öljylämm., 2 ilmalämpöp., takka. 1081 m² tontti. Kuituliitt. Käyttö- ikkunat 3 suuntaan. Uudet pinnat ja varustus, rem. 2003, II krs. kaunis puutarhat. Vesikiert. keskusl, öljy, puuhella, Porin Matti. PiRak. 1960. Energial. G. Heti vapaa. Mh 148.000 € 9610057 harak. s/kph, puuliiteri. Ei energial. Rak. -24. Mh. 85.000 € 9588141 talli. Ei energial. Rak. 1981. Vap. sop. muk. Mh. 175.000 € 9887364 vesip. uus. Ei energial. Vap. sop. muk. Mh. 189.000 € 9612228 UUSI HINTA

TAMMISAARI, KNIPNÄS, n. 80 m2

TAMMISAARI, BROMARV n. 52,5 m2

KARJAA, KESKUSTA n. 53 m²

HANKO, KESKUSTA 67 m²

RT Linnunlaulu. 3 (2) h, k, wc, kph, s, 1 tas. Pintarem. Iso keittiö. Rak. RT Riilahdenkuja. 2 h, k, s. Merinäköala. Urheilukentän, ulkoilu- KT Elina Kurjenk. 10. 2 h, kk, s, vaatehuone, tilava lasit. parv. Aivan KT Halmstadinkatu 3. 3 h, k, kph. Ydinkeskustassa, pintarem., III -70/71. Kaukolämpö, kuituliitt., käyttövesip. ym uus. Ei energial. maastojen läh. Oma sauna, erill. wc, vaateh., terassi. Rak. 1985, ydinkeskustassa, II krs, hissitalo. Rak. -90. Käyttövesip. uus. 2015. krs. Olohuone, 2 makuuhuonetta. Hyvä pohjaratkaisu. Rak. 1958. 9784562 Vap. sop. muk. Mh. 122 357,18 € Vh. 138.000 € 9435922 sähkölämm. Ei energial. Vap. sop. muk. Mh. 83.000 € 9819456 Kaikki palvelut läh. Energial. G. Heti vapaa. Mh. 122.000 € 9463961 Maalämpö. Ei energial. Mh. 68.000 € Vh. 75.000 €

TAMMISAARI, KESKUSTA, n. 48,5 m2

KARJAA, PINJAINEN n. 119/165 m2

POHJA, KESKUSTA n. 59 m²

HANKO, KESKUSTA 62 m²

KT Raaseporint. Hyvä pohjaratk., 2 h, makuualkovi, moderni kk, OKT Käärmetie 33. 5 h, k, s. Rak. 1976-77. Hyvä pohjaratk. Käyttö- KT Orkdalintie 7. 2 h, k. Täysin rem. läpitalon päätyhuoneisto, II krs, KT Halmstadinkatu 5. 2 h, k, kph. Valoisa rem. kaksio, hissitalo. Mokph, vaateh., eteishalli, I krs. Rak. -73. Käyttövesip., ikk. ja ulkokatto vesip. uus. 2010 ja öljykattila 2011. Tilava autotalli ja varasto. Hyvin hissitalo. Rak. -78/81, kaukolämpö. Parveke etelään päin. Palvelut derni avokeittiö, lasitettu parv. länteen. Maalämpö. Hyvä pohjauus. Kaukolämpö. Heti vapaa. Energial. G. Mh. 89.500 € 9513103 hoid. tontti 1020 m². Kuituliitt. Heti vapaa. Mh. 142 000 €. 9576546 läh. Ei energiatod. Vapaa. Mh. 50.275,86 € Vh. 53.000 € 9828382 ratk. Energial. E. Rak. 1966.Mh. 69.000 € Vh. 79.500 € 9870591

3D / VR Katso 3D-esittelyt virtuaalilaseilla! Ohjeet kohteen esittelytekstissä etuovi.com tai oikotie.fi!

Kjell Dannberg, LKV, Hanko 044 047 3679

Nina Fachar, LKV, Lohja 044 047 3678

Johan Grönqvist, Petra Rehnström LKV, Karjaa Tammisaari 0440 473 415 044 047 3680

Mosse Lindholm, LKV, Tammisaari 044 047 3677

Anders Lundström, Gitty Nurmi, Magnus Nyström, Kaisu Rajaniemi, LKV, Inkoo LKV, Tammisaari LKV, Kirkkonummi LKV, Kirkkonummiw 050 314 1562 050 314 1560 044 047 3414 050 314 1563

Katso kaikki meidän kohteet osoitteessa www.aktialkv.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.