Savonlinna sirius

Page 70

Rakennustyöt käynnistyivät marraskuussa vuonna 1961. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Olavi Sortta. Rakennuspiirustukset laati Insinööritoimisto T. R. Vähäkallio. Kustannuksiksi arvioitiin hieman yli 120 miljoonaa markkaa.

Tämän lisäksi rakennuksen pohjakerroksessa sijaitsivat talouskeittiö, kotitalousopetukseen tarvittavat tilat, puu- ja metallityöluokat sekä tarpeelliset varastohuoneet. Korkein sallittu oppilasmäärä oli 25 % tavanomaista pienempi, yläluokilla 30 ja alaluokilla Koulun rakennuttajana toimi 27, koska kuuntelijoiden rakennushallitus ja rakennustöiden vuoksi oppilasmäärärajat urakoitsijana lappeenrantalainen mitoitettiin alemmaksi. Karjalan Rakentajain Osakeyhtiö, Keväällä 1962 koulu oli saatu joka oli vastannut myös seminaarin rakennettua valmiiksi vesikattoa ja päärakennuksen urakoinnista. ulkopuolisia rappauksia myöten. Vastaavana rakennusmestarina toimivat rakennuttajan puolesta rakennusmestari Arvo Laapio. Koulun oli sopimuksen mukaan määrä valmistua vuoden 1963 toukokuun loppuun mennessä. Kouluun tuli 18 luokkaa sekä kaksiosainen voimistelusali. Uusi rakennus käsitti yhteensä kymmenen varsinaista luokkahuonetta, kaksi käsityöluokkaa, luonnonopin luokan, laboratorion, yhdistetyn laulu- ja piirustusluokan, kerho- ja kirjastohuoneen, opettajainhuoneen, johtajan työhuoneen sekä kokelaiden työ- ja ohjaushuoneet.

Töiden jatkuttua syksyllä 1962 asennettiin ensimmäisinä toimenpiteinä ikkunat ja keskuslämmitys sekä viimeisteltiin lattioiden alusbetonit. Sähkö- ja maalaustyöt olivat tekemättä. Kalustoa ei kouluun vielä ollut hankittu uudenlaista ”vu-graeh –kojetta” lukuun ottamatta. Se oli laite, johon opettaja saattoi luokalle puhuessaan samaan aikaan kirjoittaa tekstiä, joka heijastui taululle. Laitteella voitiin heijastaa myös kuultokuvia. Laitteita oli käytössä seminaarin rehtorin Kekkosen mukaan vain joissakin harvoissa oppilaitoksissa sekä armeijalla.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.