eNorssi-verkoston lehden erikoisnumero 2018
”Niin vuolaan virran luodolla on linna Olavin ja mietteissään se katsoo virtaan mustaan.
Se silloin suojas maata vahvoin muurein kivisin, kun aallot ajan toivat ahdistustaan.
On vaientunut soitto salmen ahdin kanteleen ja poissa on myös musta oinas linnan.
Nyt linna kertoo sulle tarun kauan säilyneen, jos ymmärrät vain huokaukset sen.”
Balladi Olavin linnasta san. Sauvo Puhtila
Normaalikoulut eli Norssit ovat yliopistojen harjoittelukouluja. Norssien tehtävänä on perusopetuksen lisäksi järjestää ohjattua opetusharjoittelua.
Norsseissa tapahtuu monipuolista tutkimus-, kokeiluja kehittämistoimintaa.
Siriuksen tavoitteena on tehdä tätä toimintaa tunnetuksi.
Toimittaja: Sanna Isopahkala sanna.isopahkala@staff.uta.fi
Haluaisitko esitellä omaa jatkotutkimustasi tai muuta tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaa?
Tai haluaisitko kirjoittaa yhteistyöstä normaalikoulujen kanssa?
Oletko käynyt mielenkiintoisella koulutusmatkalla, josta voisit raportoida?
Lähetä tekstisi meille!
Toimittaja: Olli-Pekka Salo olli-pekka.salo@norssi.jyu.fi
eNorssi-verkoston puheenjohtaja Tapio Heino: tapio.heino@utu.fi
eNorssi-verkoston projektivastaava Sampo Forsström: sampo.forsstrom@uef.fi
SIRIUS: siriusenorssi@gmail.com
Julkaisija: eNorssi-verkosto
HARREn puheenjohtaja Heikki Happonen: heikki.happonen@uef.fi
Savonlinnan normaalikoulun kunniakas historia päättyy ja viimeisenä lähtevä sammuttaa valot. eNorssi-verkostossakin puheenjohtajavuosiensa vuoksi hyvin tunnettu Savonlinnan normaalikoulun johtava
rehtori Mikko Ripatti valittiin tehtävään nuorena miehenä.
- Olin silloin jatko-opiskelija ja toimin rehtorina kuntapuolella
Etelä-Suomessa. Savonlinnassa oli johtavan rehtorin tehtävä auki ja minua kiinnosti työ, jossa pääsisi konkreettisesti luomaan teorian ja käytännön yhteyttä opetusalalle, Ripatti muistelee.
Hän teki väitöskirjansa Arvid Järnefeltistä ja tuohon prosessiin Ripatilla liittyi vahva kansallisidentiteetin herääminen.
- Silloinkin puhuttiin paljon yhteiskunnan rakennemuutoksesta ja tuolloinkin pääkaupunkiseutu veti paljon porukkaa. Ajattelin, että haluan antaa parhaat työvuoteni Suomen hyväksi, ennen kaikkea siihen osaan Suomea, joka nimenomaan paini rakennemuutoksen kourissa.
Savonlinnaan hakeutumisessa oli siis Ripatilla hyvin henkilökohtainen motiivi. Hänellä oli myös mummula Mikkelissä ja lapsena hän oli viettänyt kesäpäiviä Saimaalla, joten siinä mielessä Etelä-Savo oli tuttua vaikka hän ei Savonlinnassa ollut käynyt kuin kerran aiemmin.
Se oli vuosi 2000.
Nyt eletään vuotta 2018, ja kesällä Ripatti sammuttaa viimeistä kertaa valot Savonlinnan normaalikoululta. Mutta ei mennä siihen vielä. Tässä välissä Ripatti on todella tehnyt vuosia töitä sen eteen, että
Savonlinnasta valmistuisi päteviä luokanopettajia Itä-Suomen ja muunkin Suomen tarpeisiin.
- Savonlinnan opettajankoulutus ja normaalikoulu on tarjonnut tosi mielenkiintoisen toimintaympäristön ja hienot mahdollisuudet opetuksen ja opettajankoulutuksen kehittämiseen, Ripatti kuvailee.
Hän kiittelee työyhteisöään siitä, että kehittämisorientaatio on ollut vahva koko koululla ja sen henkilökunnalla. Savonlinnan normaalikoulu on tunnettu
siitä, että se oli ensimmäinen tablet-koulu koko Suomessa ja se on ollut oppimisympäristöjen uudistamisen vahva edelläkävijä.
- Meidän koulu ei ole ollut liian suuri eikä liian pieni koulu.
Se on ollut riittävän suuri, jotta kehityksellä on ollut vaikuttavuutta alueellisesti ja ehkä valtakunnallisesti, Ripatti pohtii.
Hänelle itselleen opettajankoulutusyhteys on tuonut henkistä voimavaraa, kun perusopetuksen kehittämisessä on ollut vahva tutkimuksellinen ote.
- Yksi iso ponnistus rehtorikaudellani on ollut siirtyminen yhtenäiskouluksi vuonna 2008 lähes kustannusneutraalisti. Saimme ensimmäisenä filiaalikouluista luvan yläluokkien käynnistämiseen, Ripatti muistelee.
Yhtenäiskouluksi kasvu liittyi 2000- luvun yhtenäiskoulun perusopetuksen kehittämiseen. Se oli Savonlinnan normaalikoululle ja sen rehtorille pitkä ja vaativa prosessi, jonka myötä käytiin isoja neuvotteluja.
- Tavoitteena oli sitä kautta myös kehittää opettajankoulutusta, että olisi yhtenäisen peruskoulun opettajia joilla on vahva pedagoginen käsitys siitä mitä opettajan työ on ja mitä se vaatii koko peruskoulussa.
Toinen iso ponnistus oli jo mainittu tablet-kouluksi siirtyminen.
- Minulla oli jo uran alusta ollut ajatus siitä, että oppilailla pitäisi olla henkilökohtainen päätelaite. Kun tabletit kehittyivät, halusin lähteä viemään tätä ajatusta norsseissa eteenpäin. Meillä jokaisella oppilaalla on vuosia
ollut henkilökohtainen iPad ja saimme Apple-koulu tunnustuksen ensimmäisten joukossa Suomessa.
Olen itse saanut työskennellä
Savonlinnassa Ripatin alaisena, ja ihailin aina sitä, miten yhteisöllinen tunnelma koulussa oli. Itse koin, että Savonlinnan normaalikoulu oli aito yhtenäiskoulu.
- Silloin kun olimme vielä pelkkä alakoulu, meillä oli jo useita aineenopettajia sekä luokanopettajia, joilla oli aineenopettajan pätevyys. Kun yläkoulun luokat kasvoivat hiljalleen vuosi kerrallaan, uudet aineenopettajatkin rekrytoitiin samaa tahtia. Ehkä se kulttuuri siinä kasvoi, Ripatti pohtii.
Yhtenäiskoulunsa ajan
Savonlinnassa on koko ajan ollut yksi yhteinen kahvihuone kaikille.
Siellä kahvittelevat luokanopettajat, aineenopettajat, virastomestari, terveydenhoitaja, it-tukihenkilö ja kirjastonhoitaja, eli käytännössä koko koulun henkilökunta.
- Tällaisessa koulussa oppilaat ovat
yhteisiä. Kun on luokanopettajia, joilla on aineenopettajan pätevyys, he saattavat opettaa samaa oppilasta 9 vuotta. Me tunnemme oppilaat ja toisemme, yhteisöllisyys syntyy siitä.
Miltä tuntuu, kun on tehnyt elämäntyönsä korkealle
Arjen käytännöistä Ripatti nostaa esille, että samaan aikaan ruokalassa saattavat syödä isot ja pienet oppilaat yhdessä. Kerran viikossa koko koulun päivänavaus kokoaa kaikki oppilaat ja henkilökunnan 15 minuutiksi liikuntasaliin.
Saimaan ylle kohoavalla Kuninkaankartanonmäellä, kulkenut ”Ylätalon” (tiedekunta) ja ”Alatalon” (norssi) väliä 18 vuotta ja ponnistanut kaikki voimansa laadukkaan opettajankoulutuksen tarjoamiseen, ja nyt se lakkaa?
- Niin, Savonlinnan norssi siirtyy muun opetuksen mukana Joensuuhun. Koulu, osa siitä vaihtaa paikkakuntaa. Kyllähän sitä miettii paljon, Ripatti sanoo verkkaan.
Hän on pohtinut paljon, mitä on voitu antaa Savonlinnalle ja oppilaille.
- Päivänavaukset ovat olleet oppilaslähtöisiä. Siellä pienet ekaluokkalaiset ja isot ysiluokkalaiset esiintyvät toisilleen. Koskaan siitä ei olla tingitty, päivänavaus on nähty tärkeänä koko koulun juttuna.
Mutta mennään nyt siihen valojen sammuttamiseen.
- Lapset eivät voi jatkaa tabletoppimista samalla tavalla kuin tähän asti. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä, että heillä on poikkeuksellisen hyvät oppimaan oppimisen taidot tieto- ja viestintäteknologian käytössä. Se työ ei ole mennyt hukkaan. Toivon, että tänne jäävät opettajat ja oppilaat vievät tietotaitoaan eteenpäin.
Oman ja toisten elämäntyön sammuminen on vaatinut
paljon ajatustyötä ja voimavaroja viime vuosina.
- Totta kai henkilökohtaista surutyötä on tehty ja tämä on ollut raskas asia. Luopuminen on raskasta ja siihen liittyy tunteita. Täällä on ollut monia verkostoja ja henkilökohtaisia siteitä tässä työssä, kaikki siteet eivät tietysti katkea, mutta muuttavat muotoaan…
Joensuuhun siirtymisen myötä
Ripatin seudulliset ja paikalliset verkostot muuttuvat toisaalle virantehtävän hoidon puolesta.
- Kyllä minua edelleen
tietysti kiinnostaa, miten
Savonlinna mukana tätä ItäSuomen kokonaisuutta tulee pärjäämään ja menestymään. Toivoisin että yliopisto voisi olla mukana kehittämässä ItäSavon aluetta edelleen.
Tämä kevät on ollut erikoinen siinäkin mielessä, että samalla kun luopuu vanhasta, on luotava jo kovaa kyytiä uutta.
ja luo itse jotain uutta.
- Tuleva Rantakylän norssi
Joensuussa avaa uutta latua omilla vahvuuksillaan ja tukee osaltaan opettajankoulutustehtävää, mutta samalla kertomus jatkuu myös Savonlinnan päässä oppilaiden osalta uusissa kouluissa ja opettajien työssä, jotka rakentavat uutta koulua
Savonlinnaan. Toivon mukaan tekemämme työ kantaa hedelmää molemmissa kaupungeissa, Ripatti sanoo toiveikkaana.
Sain itse työskennellä
Savonlinnassa tablet-opetuksen ensimmäisinä vuosina. Meitä oli monta uutta opettajaa, jotka sitten elämä vei eri suuntiin. Usein olemme muistelleet jälkikäteen, miten hienoa Savonlinnan norssilla oli työskennellä.
Yksi iso asia oli Mikko Ripatin valtavan hyvät esimiestaidot. Siksi minua kiinnostaa, minkä päälle hän rakentaa oman esimiehen toimintansa?
Ripatti tietää, että tuleva Joensuun
Rantakylän norssi saa jotain
Savonlinnasta ja Joensuusta,
- Pidän itseäni luonteeltani avoimena ja ajattelen, että jotta työyhteisö voi olla hyvin
toimiva, siellä täytyy olla avoin toimintakulttuuri. On uskallettava puhua asioista ja otettava vaikeitakin asioita puheeksi, Ripatti pohtii.
Hän on pitänyt tärkeänä sitä, että työntekijöiden erityisosaaminen ja potentiaali on saatava käyttöön.
Jotta jokainen antaisi täyden panoksensa, se edellyttää avoimuutta ja tarvitaan myös keskinäistä luottamusta.
- Kyllä avoin kulttuuri tukee luottamusta, asioiden hoitaminen onnistuu niiden kautta. Lisäksi ajattelen, että tarvitaan jaettua asiantuntijuutta. En voi esimiehenä osata kaikkea, mitä alaiseni osaavat, mutta uskon heihin ja luotan heidän asiantuntemukseen.
Ripatin mukaan se ei tarkoita, että hän esimiehenä pakoilisi itse vastuuta vaan ennen kaikkea sitä, että paras osaaminen saadaan käyttöön.
Hän sanoo itse vierastavansa kovin hierarkisia organisaatioita.
- Tähän liittyy myös demokratia, johtajalla on strateginen, hallinnollinen ja talousvastuu, mutta pitää muistaa antaa vastuuta niille työyhteisön jäsenille, kenellä on kustakin asiasta pedagogista substanssiosaamista.
Jos Ripatti kiteyttäisi johtajuutensa kahteen käsitteeseen, ne olisivat avoimuus ja jaettu asiantuntijuus.
- Lisäksi tykkään vahvasta kehittämisotteesta. Savonlinnan norssin mottona on ollut perinteitä kunnioittaen, tulevaisuutta luoden. Olen kokenut sen oman johtajuuden kannalta hirvittävän tärkeäksi.
Ripatti muistuttaa, että koulu elää vahvasti ajassa; samalla kun pyritään luomaan uutta, johtajalla pitää olla tietty eetos ja hänen tulisi tukea kasvatuksen eetosta.
- Jos me kasvattajana lakataan uskomasta kasvatuksen voimaan ja sen mahdollisuuteen kehittää sen avulla yksilöä ja yhteiskuntaa, niin pohja murenee.
Kasvatusoptimismia on pidettävä kuin kukkaa kämmenellä. Mikä on oppilaan paras, siitä on aina puhuttava, Ripatti painottaa.
Samalla hän muistuttaa, että osa oppilaan parasta on se, että koulu hengittää aikaansa ja kehittyy, tukee elämän kiperissä tilanteissa kotia ja perhettä.
- Tuntuu, että sen merkitys vain kasvaa koko ajan.
Teksti: Sanna Isopahkala kuvat: Aleksi Komu, Sanna Isopahkala ja Mikko Ripatti
Tämä kevät on ollut erikoinen siinäkin mielessä, että samalla kun luopuu vanhasta, on luotava jo kovaa kyytiä uutta.
Koko koulun yhteiset päivänavaukset ovat kasvattaneet yhteisöllisyyttä ja luoneet turvallista ilmapiiriä Savonlinnan norssille.
Yliopiston ja Norssin välissä on vain jalkapallo-kenttä.
Yliopiston ja Norssin ylimmistä kerroksista näkyy alati kaunis Saimaa.
Pedagogisia kahviloita on Norssilla pidetty isolla ja pienellä porukalla.
Kulkiessa kohti Savonlinnan Normaalikoulun viimeisen toimintavuoden loppua, minusta tuntuu tärkeältä tarkastella hieman kuljettua matkaa.
Yhteistyöni Savonlinnan Norssin kanssa alkoi alkuvuodesta 2015, kun tulin hoitamaan professuuria Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampukselle.
Kevään 2015 aikana tutustuin Savonlinnan kampuksen henkilökuntaan, ja minulle esiteltiin Savonlinnan Norssin monipuolista toimintaa. Norssin johtokunnan jäsenenä sain moniulotteisen käsityksen koulun toiminnasta ja siellä tehdystä uudistus- ja kehittämistyöstä. Koulun rehtorin ja ICTtiimin innostamana lähdin myös tutkimuksellisesti lähestymään tuota toimintaa ja oppilaiden oppimista. ICTtiimin kanssa olen kokoustanut ja valmistellut esityksiä erilaisiin tilaisuuksiin koulun toiminnasta, toimintakulttuurin
kehittämisestä ja tablettioppimisen tutkimuksen empiirisistä ja teoreettisista näkökulmista.
”Oppia ikä kaikki.” ”Ei oppi ojaan kaada.” Nämä sanonnat liittyvät usein tilanteisiin, joissa on oppinut jotakin tärkeää, mutta ehkä sellaista, mitä ei olisi välttämättä odottanut oppivansa. Sanonnat liittyvät usein tilanteisiin, joissa on oppinut jotakin, mikä ei juuri silloin, sillä hetkellä, tunnu välttämättä hedelmälliseltä.
Näiden sanontojen avulla saattaa lohduttaa itseään pettymyksen hetkellä: kyllä tämä tästä iloksi muuttuu, kun saan vähän välimatkaa ja pystyn tarkastelemaan saamaani oppia hieman pidemmän matkan päästä. Miten nämä sanonnat liittyvät nyt minuun ja Savonlinnan Norssiin?
Tämän viimeisen reilun kolmen vuoden aikana olen saanut yhteistyön kautta tutustua innovatiivisen ja erittäin kehittämismyönteisen koulun toimintaan. Koulun aidosta
kehittämismyönteisyydestä kertoo esimerkiksi se, että koulun toimijat ovat suhtautuneet erittäin myönteisesti tutkimuksen tekemiseen ja tukeneet erilaisten aineistojen keräämistä arjessa.
Taustalla on ollut aito halu ymmärtää, mitä tehdään hyvin, ja mitä voisi toiminnassa vielä kehittää. Tämä koulu on ollut hämmästyttävän aktiivinen kehittelemään erilaisia uusia tapoja toteuttaa perusopetusta sekä kokeilemaan uusia työvälineitä ja niiden hyödyntämistä.
Koulun dynaaminen tekeminen on välillä ollut jopa hengästyttävää, ja tutkimuksen keinoin kaikissa uusissa ideoissa mukana pysyminen olisi vaatinut paljon enemmän tutkimusresursseja kuin nyt oli käytettävissä.
Haikealta tuntuu menettää tuollainen innovoinnin ekosysteemi.
Miksi sitten sanonnat ”oppia ikä kaikki” ja ”ei oppi ojaan kaada” tulevat mieleeni tarkastellessani tätä henkilökohtaista matkaani Savonlinnan Norssin kanssa?
Yhtäältä siksi, että koen oppineeni yhteistyössä paljon innostuksesta, innovatiivisuudesta, toimijuudesta ja toimintakulttuurin muutoksesta.
Koen myös oppineeni, että aina pitää ja voi tehdä työnsä mahdollisimman hyvin. Olen oppinut, että pienessä yksikössä toiminnan dynaamisuus ja yhteisöllinen tekeminen voivat tukea erittäin hyvin suurien tavoitteiden saavuttamista.
Toisaalta, noilla sanonnoilla voi myös hieman lohduttaa itseään tilanteessa, jossa kaikki oppiminen
ei ehkä ole ollut toivotun suuntaista. Minun osaltani kyse on tietenkin lyhyestä kohtaamisesta, enkä missään nimessä halua vertailla tai samaistaa omaa haikeuttani Savonlinnassa asuvan Norssin ja muun kampuksen henkilökunnan tunteisiin.
Toki haikeuteen kietoutuu minullakin kokemus koko kampuksen lopettamisesta. Olen kuitenkin oppinut myös, että erinomainenkaan tekeminen ei välttämättä riitä, jos jokin suurempi agenda menee edelle.
Olen myös oppinut käytännössä, että yhteisen tekemisen lähestyessä vääjäämätöntä loppuaan yhteisö voi pala palalta hajota, ja yhteinen visio ja missio hukkua.
Olen myös oppinut, että aina on tärkeää tehdä työnsä hyvin ja arvokkaasti loppuun asti.
Tämä lyhyehkö matkani, seuraten läheltä Savonlinnan Norssin toimintaa, on antanut minulle paljon monipuolista kokemusta ja oppia.
tuossa matkassa mukana, ja että olen saanut kokea hienoa yhdessä tekemistä ja kohdata hienoja ihmisiä.
Koen valtavaa kiitollisuutta siitä, että olen saanut olla
Olen myös varma, että Savonlinna Norssin kehittämistyö tulee kantamaan hedelmää ja kulkeutumaan sinne, minne nämä osaavat ihmiset sitten menevätkään.
Professori Laura Hirsto, Itä-Suomen yliopisto
”
Taustalla on ollut aito halu ymmärtää, mitä tehdään hyvin, ja mitä voisi toiminnassa vielä kehittää. Tämä koulu on ollut hämmästyttävän aktiivinen kehittelemään erilaisia uusia tapoja toteuttaa perusopetusta sekä kokeilemaan uusia työvälineitä ja niiden hyödyntämistä.”
norssin osaaminen leviää maailmalla
Savonlinnan normaalikoulussa on tutkittu ja kokeiltu virtuaalitodellisuuden hyödyntämistä oppimisessa viimeiset kaksi vuotta Koulu360hankkeen puitteessa.
Hankkeessa oppilaat ovat tuottaneet itse sisältöä virtuaalitodellisuuteen. Viimeisen vuoden aikana on yhdistetty 3d-mallinnusta virtuaali- ja lisättyyn todellisuuteen. Tänä lukuvuonna oli myös ensimmäistä kertaa 5-6 luokkalaisille “Luo oma virtuaalimaailmasi” valinnainen. Professori Laura Hirston johdolla opiskelijat ovat aloittaneet useita pro graduja. Kevään aikana hanke laajenee uusiin mittoihin ja se tulee pitämään sisällään kolme
kansainvälistä projektia, jotka sidotaan yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi.
Tuleva hanke pitää sisällään virtuaalitodellisuuden, lisätyn todellisuuden ja tekoälyn soveltamisen oppimiseen. Esittelemme seuraavassa näitä kolmea hanketta tarkemmin.
1. MIT:n kanssa tehtävä yhteistyö virtuaalitodellisuuden yhteisöllisyys
IT-suunnittelija Aleksi Komu vieraili toukokuussa 2017 Bostonissa MIT Media Labin tiloissa ja pohti heidän kanssaan oppimisen tulevaisuutta. Sieltä tuomisina oli yhteistyö MIT Media Labin Fluid Interfaces tiimin kanssa, joka tutkii ja kehittää virtuaalitodellisuuteen liittyviä kokonai-suuksia.
Heidän kanssaan tutkitaan, miten yhdessä tekeminen samassa virtuaalitodellisuuden ympäristössä vaikuttaa oppimiseen ja motivaatioon.
2. PlusOnen kanssa tehtävä yhteistyö kieltenopetuksessa
Yhteistyö PlusOnen kanssa käynnistettiin Slush 2017 tapaamisen jälkeen. Heidän kanssaan kokeillaan ja kehitetään virtuaalitodellisuuden, lisätyntodellisuuden ja tekoälyn hyödyntämistä englannin kielen opetuksessa. Siinä oppilaat ovat virtuaali- tai lisätyssä todellisuudessa keskutelemassa oikeiden ihmisten näköisten Holosapiens-hahmojen kanssa.
Järjestelmä seuraa oppilaiden
silmien liikkeitä, erilaisia
tunnetiloja oppilaan äänentason mukaan sekä heidän englannin kielen ääntämistä. Holosapienshahmot antavat reaaliaikaista palautetta keskustelun edetessä. Mukana tutkimusta on tekemässä useita professoreita. Projekti tehdään yhteistyössä Joensuun normaalikoulun kanssa.
3. EruditeAI:n kanssa tehtävä yhteistyö ongelmien ratkaisemisesta globaalisti hyödyntäen tekoälyä
Joulukuussa 2017 Savonlinnan
normaalikoulussa vieraili MarcAndre, joka on montrealilaisen koulun rehtori. Hän kutsui Aleksi Komun vierailemaan Kanadassa, Montrealissa tapaamassa eri yhteistyökumppaneita, pitämään seminaareja ja tutustumaan useisiin eri kouluihin.
Yksi mielenkiintoisimmista tulevista kumppanuuksista on EruditeAI:n kanssa. Heidän
järjestelmänsä avulla oppilaat voivat ratkoa yhdessä ongelmia globaalisti yli rajojen. Oppilaat saavat aina oikeantasoista apua muilta oppilailta, tutoreilta tai
opettajilta. Järjestelmä hyödyntää tekoälyä ja lisättyä todellisuutta.
Näiden kolmen projektin tuloksia on nähtävissä ensi vuoden syksynä. Projektit jatkuvat Joensuussa.
Teksti ja kuvat:
Aleksi Komu, IT-asiantuntija Kimmo Nyyssönen, lehtori
Käsityön opetus on ollut muutoksessa jo useamman opetussuunnitelmauudistuksen ajan. Uusin opetussuunnitelma ohjaa meitä entistä enemmän yhteisen, monimateriaalisen käsityön pariin. Tämäntyyppisiä monialaisia käsityön projekteja olemme toteuttaneet Savonlinnassa jo pitkään.
Yhteisen käsityön toteuttaminen vaatii käsityötä opettavilta opettajilta paljon yhteistä suunnitteluaikaa. Omalta kohdaltamme ratkaisimme suunnitteluajan optimoinnin menemällä naimisiin.
Projektiemme onnistumista on tukenut myös se, että luokanopettaja – aineenopettaja yhteistyöllä eri oppiaineiden integrointi on sujunut helposti.
Opetuksen suunnittelun lähtökohtana on integroivan oppimisprosessin synnyttäminen. Integroituvia osa-alueita löytyy helposti muistakin,
kuin käsitöiden sisällöistä. Ympäristö- ja luonnontieteet ovat yleisimmät ilmiöpohjaisen käsityöllisen prosessin lähteet. Kuvataide ja matematiikka toimivat integroituvina kokonaisuuksina käsityön muotoilun ja suunnittelun osalta.
Fysiikan alueelta tutkivaan oppimisprosessiin luontevasti soveltuvat sähkö, ääni, ilma, vesi, valo jne. Olemme siis soveltaneet STEM (Science, Technology, Engineering ja Mathematics) ja STEAM (Science, Technology, Engineering, Art and Mathematics) –ajattelutapoja jokaisessa oppimisprosessissa.
Opettajan kohdalla monialaisen oppimisprojektin toteuttaminen alkaa opetussuunnitelman sisältöjen tutkimisella. Aivoriihi tuottaa aluksi ajatuksia tuotteista tai yhteistoiminnallisista projekteista, jotka liittyvät kahteen tai useampaan toisiaan tukevaan oppimistavoitteeseen.
Tehtävänanto strukturoidaan prosessikaavion muotoon, jolloin oppilaalla on mahdollisuus tutustua tulevien oppiainesten haasteisiin.
Samalla herätetään motivaatio oman työn suunnitteluun. Oppilaan suunnittelua ohjataan keräämällä materiaaleja, tietoja ja taitoja, eri oppianeiden sisällöistä. Lisäksi oppilaita kannustetaan asettamaan itselleen tarkkoja oppimistavoitteita. Arvioinnin kriteerit tuodaan esille mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Myös oppilaat itse
asettavat kriteerejä arvioinnille. Oppilaat dokumentoivat prosessiaan jatkuvasti. Tätä varten heille on luotu digitaaliseen oppimisympäristöön selkeät ohjeet ja paikat dokumentointia varten
Esimerkkinä viidennen luokan kello-projekti ”Euroopan ajat”, jossa tavoitteena oli oppia tunnistamaan ja käyttämään tuotteen suunnittelussa maantieteen (ympäristö- ja luonnontieto), geometrian (matematiikka) ja graafisen pelkistämisen (kuvataide) vaikutteita tuotteen lopulliseen muotoon.
Toinen esimerkki ”Hepsuheijastintupsu” edustaa kasvituntemuksen (biologia), tulen ja lämmön (fysiikka), kasvivärjäyksen (kemia), käsityöprosessin, sekä yrittäjyyskasvatuksen yhdistämistä.
Kevään 2017 yhteinen projekti oli Punomon haaste: Vaatepuu - käsityö kannattaa.
”Punomo.fi – käsitöiden oppimateriaali-, ohjeja ideasivusto… tukee suomalaista käsityötä ja käsityöosaamista. Verkostomme, joka koostuu sadoista käsityön
opetuksen ammattilaisista, tekee työtä sen eteen, että käsin tehty tunnistetaan ja laadukasta käsityötä arvostetaan!”
Tämän haasteen otimme vastaan kuudensien luokkien oppilaiden kanssa. Prosessissa toteutettiin perusopetuksen uutta opetussuunnitelmaa, sillä oppilaiden tuottamissa teoksissa yhdistyvät käsityöilmaisu, muotoilu ja teknologia sekä pehmeiden ja kovien materiaalien työstötekniikat.
Oppilaat ideoivat, suunnittelivat ja toteuttivat erilaisia vaatepuita.
Monialaisuutta design-prosessiin toivat 3d-suunnittelu (geometria/ matematiikka), muotokielien tunnistaminen (kuvataide), 3d-tulostus (teknologia).
Oppilaat osallistuivat töillänsä Vaatepuu-kilpailuun, jossa he menestyivät upeasti sekä yleisöäänestyksessä, että asiantuntijaraadin arvioimana.
Melisa Lehtisen toteuttamat valkoiset tikkaat voittivat asiantuntijaraadin pääpalkinnon. Otso Nousiaisen Hybridi ja Melisan valkoiset tikkaat olivat esillä Helsingin Designmuseon
Vaatepuu näyttelyssä 10.11. 2017 - 14.12. -14.1. 2018.
Kaikki kilpailuun osallistuneet työt ovat esillä myös Punomon verkkonäyttelyssä: https://punomo.fi/vaatepuu/
Minna Kovanen, lehtori Eero Kovanen, lehtori
normaalikoulussa
Viimeisen viiden vuoden
aikana koulumme luokissa on opiskeltu yhteisopettamisen periaatteiden mukaisesti kahden luokanlehtorin ohjauksessa.
Yhteisopettaminen on ollut keskeinen käsite hankkeiden Future Classroom 2020 ja KOULU2025 oppimisteoreettisessa viitekehyksessä. Oppilailla on ollut luokissa käytössä henkilökohtaiset iPadit.
Yhteisopettamisessa kaksi opettajaa työskentelee yhteisen oppilasryhmän kanssa. Yhteisopettajuuden etuja ovat jaettu asiantuntijuus, opettajien vahvuuksien hyödyntäminen sekä tehokas suunnittelu.
Luokan arjessa yhteisopettajuus näkyy isona perusryhmänä sekä joustavina vaihtuvina ryhmittelyinä oppilaiden mielenkiinnon sekä yksilöllisten tarpeiden mukaan.
Kahden opettajan ollessa vastuussa opetustilanteiden
johtamisesta, opetustilanteita ei tarvitse keskeyttää yksittäisten oppilaiden asioiden hoitamisen vuoksi. Näissä tilanteissa toinen luokan aikuisista hoitaa suuren joukon ja toinen pystyy keskittymään yksittäisen oppilaan tarpeisiin.
Yhteisopettamisen haasteena voi olla uuden toimintakulttuurin omaksuminen, sillä opettajan perinteinen tapa tehdä työtä muuttuu. Yhdessä työskenneltäessä omat käsitykset ja toimintamallit muuttuvat osittain.
Jotta yhteisopettajuus toimii tehokkaasti ja parhaalla mahdollisella tavalla on käytettävä aikaa yhteissuunnitteluun ja pedagogisiin keskusteluihin. Kommunikaation on oltava avointa. Suuren ryhmän ryhmäyttäminen on myös suunniteltava huolella ja siihen on käytettävä aikaa.
Ryhmälle on tärkeää sopia yhteiset pelisäännöt.
Yhteisopettajuuden muotoja
Onnistuakseen yhteisopettajuus vaatii asianmukaiset ja joustavat tilajärjestelyt.
Edeltävien lukuvuosien kokemusten perusteella on havaittu, että erilaiset oppijat pystytään huomioimaan yhteisopettajuudessa entistä paremmin. Motivoituneet ja edistyneet oppilaat ovat saaneet tasoaan vastaavia oppimistehtäviä ja ohjausta.
Toisen opettajan tai koulunkäyntiohjaajan tuki
mahdollistaa, että luokassa voi opiskella eri tuen portaissa olevia oppilaita ja heidän erityistarpeisiin pystytään vastaamaan.
Yhteisopettajuudessa opettajalla on enemmän aikaa yksittäiselle oppilaalle. Yhteisopettajuus mahdollistaa oppilaiden jatkuvan havainnoinnin, joka on yksi tehokas arvioinnin muoto. Samoin oppijan oppimisprosessin etenemistä on entistä helpompi tarkastella.
Vaihteleva ryhmäyttäminen
kehittää oppilaiden sosiaalisia taitoja ja tarjoaa oppilaille sosiaalisen mallin aikuisten välistä yhteistyöstä. Suuressa ryhmässä oppilaan oman toiminnan ohjaus kehittyy ja kaveripulmat vähenevät.
Oppilashuollollisissa asioissa lähikollegan tuki ja vastuun jakaminen sekä kahden ammattilaisen asiantuntijuus helpottaa joskus vaikeidenkin asioiden käsittelyä.
Opettajan oman työn
kehittäminen on jatkuvaa, koska reflektointi lähikollegan kanssa on säännöllistä. Opettajat oppivat toisiltaan ja jakavat vahvuuksiaan. Yhteisopettamista voi hyödyntää myös hiljaisen tiedon ja taidon siirtämisessä.
Luokkien opetusharjoittelijat ovat toteuttaneet opetusharjoittelunsa yhteisopettamisen periaatteiden mukaisesti ja ovat saaneet ohjausta molemmilta lehtoreilta.
Sanna Metsälä, lehtori Jenni Suomalainen, lehtori
Tietoisuustaidot ja teknologia yhdistelmänä on ollut oman opettajana kehittymisen kohde lukuvuonna 2017-2018.
Tietoisuustaitojen harjoittamista olen testaillut osana opettamisen prosesseja jo vuodesta 2014.
Teknologia on ollut luonteva osa opettamisen prosessejani sekä aikuiskoulutuksen että perusopetuksen puolella. Aloitin
kokeilut testaamalla useita erilaisia appseja itse ja perheeni parissa.
Muutama valikoitui jatkoon ja olen hyödyntänyt niitä osana oppituntikokonaisuuksia. Yhtenä haasteena on, että parhaat appsit ovat englanninkielisiä ja toinen haaste on se, että osa appseista on joogaideologiaa viljeleviä.
Olen itse joogaohjaaja, mutta luokassani on oppilaita, joiden vanhemmat ovat toivoneet, että en käytä joogaa sanana opetustyössäni. Olenkin omassa kielenkäytössäni korvannut joogan joko mindfulness -sanalla tai tietoisuustaito -sanalla.
Tulokset sekä tietoisuustaitojen harjoittamisesta ja teknologian hyödyntämisestä ovat olleet palkitsevia. Harjoituksiin panostetut hetket tulevat takaisin kykynä keskittyä, huomioida toiset ja uudenlaisena suhteena itseen ja muihin.
Kutsuisin tätä uudenlaista suhdetta ystävällisyydeksi, johon sisältyy myös kunnioitus. Hiljaisuus, omaan itseen keskittyminen, oman mielen ja kehon havainnointi tuntuvat avaavan reittejä myös itsen ulkopuolelle.
Sari Nyrhinen, DI, KM luokanlehtori tohtoriopiskelija
Koulu360 ja Liikkuva koulu
-hankkeiden kautta Savonlinnan normaalikoululle on hankittu myös liikunnanopetusta rikastuttavaa teknologiaa. IPeda- ja ILO-päivillä allekirjoittaneen pitämässä pajassa tutustuttiin Polarin GoFit -sykkeenseurannan ja ThingLink 360/VR:n hyödyntämiseen liikunnanopetuksessa.
Liikkuva koulu -hankkeen yhteydessä päätin tuoda kouluympäristömme liikuntamahdollisuuksia näkyväksi virtuaalitodellisuudessa.
Kuvasin 360° -kuvat tarkoituksenmukaisista koulun ulko- ja sisätiloista, jotka linkitin ThingLink 360/VR-editorissa yhteen virtuaaliseksi Savonlinnan normaalikouluksi, jossa voi liikkua sulavasti paikasta toiseen.
Oppilaiden aktiivinen rooli alkoi lyhyiden videoiden tekemisellä, jotka esittelevät eri paikoissa mahdollista liikuntaa. Videoiden kylkeen oppilaat tekivät tietokortit, jossa annetaan vinkkejä kyseiseen
liikuntasuoritukseen, esitetään tähtihaasteita ja esitellään lajin terveysvaikutuksia.
Kokonaisuuden valmistuttua fyysiseen ympäristöön on tarkoitus vielä laittaa QR-koodeilla linkit
ThingLinkiin, jotta paikalle päätyvä henkilö voi päästä suoraan katsomaan kyseisestä paikkaan liittyvät videot ja tietokortit omalla puhelimellaan tai iPadillaan.
Pajassa pohtiessamme ThinkLinkin mahdollisuuksia liikunnanopetuksen rikastajana, esiin nousi erityisesti ThingLinkin loistava toimivuus videoita yhteen liittävänä alustana. Erityisen hyvin se toimii lajeissa, joissa suoritusten välisillä palautustauoilla oppilaat voivat itse katsoa seuraavaa liikettä ohjaavan videon.
Itse saatan toteuttaa tulevina vuosina kattavat kokonaisuudet
ThingLink -alustalle esimerkiksi telinevoimistelusta, kuntosalilta, kuntopiireistä, koordinaatioharjoituksista ja kamppailulajiharjoituksista
(oppilaiden tekeminä videoina tottakai).
Sykkeenmittaukseen Savonlinnan normaalikoululla on sekä ranteesta sykkeen mittaavia Polarin M200 -kelloja että käsivarresta sykkeen mittaavia OH1 -sensoreita.
Polarin GoFit -palvelun kautta luokan jokaisen oppilaan syketiedot saadaan näkymään yhtäaikaa opettajan iPadille.
Parhaimmillaan palvelu onkin, kun syketiedot peilaa dataprojektorilla kaikkien nähtäville esimerkiksi
kuntopiirin aikana ja moni saa siitä tervetulleen lisäboostin tekemiseensä.
Syketiedot voi tallentaa joka tunnilta ja oppilaat voivat seurata omia syketietojaan henkilökohtaisilta käyttäjätileiltään – Tutkia sykkeen käyttäytymistä, verrata eri lajien välistä sykevaihtelua sekä kunnon kehittymistä harjoittelun seurauksena.
Syketietoja tutkiessa voidaan opettaa luontevasti kontekstiin liittyviä asioita kuten sykkeen
yksilöllisyyttä, peruskunnon tason vaikutuksia sydämen
sykkeeseen liikuntasuoritusten yhteydessä ja sykkeenmittauksen käyttämistä harjoittelun tukena.
Teknologian mahdollisuuksia kannattaa ehdottomasti hyödyntää liikunnanopetuksessa monipuolisesti, koska useimpia se selvästi motivoi ja liikuttaa.
Miika Tynkkynen, liikunnan lehtori
Miika Tynkkunen pitämässä työpajaa iPeda- ja Ilopäivillä.
”Pidin kielisuihkua ykkösille
tänään. Aivan
ihanaa!
Miksei kieltenopiskelu voisi aina alkaa 1.-2. luokilla...? Tehokasta, ennakkoluulotonta ja luonnollista. Päiväni on pelastettu.”
Katarina Liljeqvist, lehtori
Työskentelyssä ovat korostuneet
Savonlinnan normaalikoulun viimeisen lukuvuoden alussa alkoi Opetushallituksen kärkihanke, jota Savonlinnassa kutsutaan Kielillä leikiksi.
1-2.luokkalaisilla Kielillä leikiksi jatkuu ympäri vuoden: oppilaat opiskelevat yhden vuosiviikkotunnin verran lisää englantia ja lisäksi heillä on ollut kielimaistiaistunteja ranskan, saksan, ruotsin ja venäjän kielissä neljä tai viisua viikko kerrallaan.
Pienille oppilaille tarttui kielimaistiaisista mukaan vieraskielisiä tervehdyksiä, värejä ja miten kuulumiset vaihdetaan. Tunneilla askarreltiin eri kielillä ja lisäksi iloiset erikieliset laulut raikasivat myös käytävillä.
Kieltenopettajien mielestä oli mahtava saada opettaa omaa ainettaan myös nuoremmille, jotka osoittautuivat hyvin motivoituneiksi.
Syksyllä Savonlinnan normaalikoulussa järjestettiin
pohjoismainen kieliviikko, johon koko koulu osallistui. Joka päivä oli oma teemapäivä yhdelle Pohjoismaalle kerrallaan. Ruokalassa tarjottiin pohjoismaisia ruokia ja yhtenä kieliviikon teemapäivänä 9b-luokka järjesti pohjoismaisen kielikahvion.
Ennen kahviopäivää ruotsinkielisiä ostosfraaseja opeteltiin tunneilla ja ostoksia tehdessä mukana sai pitää ostosfraasilappua, joten asiointi sujui kuin leikiten.
Kieliviikon aikana 6-7.luokkalaiset tekivät Pohjoismaihin liittyviä julisteita, joita sai ihastella käytävillä. Kahdeksasluokkalaiset pitivät joka-aamuisen tietoiskun kyseisen päivän teemamaasta. Jokaisella luokalla ja oppitunnilla oli mahdollisuuksien mukaan meneillään jotain Pohjoismaihin liittyvää.
Kaikilla opettajilla oli ja on edelleen mahdollisuus toimia kielikasvattajana oman aineensa tunnilla. Kirjastossa oli kieliviikolla esillä Pohjoismaista kirjallisuutta
ja info-TV:ssä pyöri pohjoismaisia sananlaskuja ja mietteitäteemanaan kieltä ei voinut olla huomaamatta. Islannin teemapäivänä islantilainen Áslaug HersteinsdottírHölttä oli kertomassa Islannin kielestä, kulttuurista ja luonnosta koko koululle.
Viikon kruunasi pohjoismainen tietokilpailu, johon sisältyi qrkoodimetsästystä. Kilpailuun osallistuttiin kummiluokittain, jolloin vanhemmat oppilaat auttoivat nuorempia oppilaita vastausten kanssa.
Kaikkien vastanneiden kesken arvottiin hienoja palkintoja. Savonlinnan normaalikoulussa opetusta kehitetään jatkuvasti ja vaalitaan yhteisöllistä kehittämistyötä - tällä tavoin kielitietoiset toimintatavat toteutuivat myös kieliviikolla ja edistivät siten myös koko koulun toimintakulttuuria.
Keväällä koulussa järjestetään vielä toinen kieliviikko, jossa tällä kertaa on vuorossa englannin, venäjän, saksan ja ranskan kielet.
Kielillä leikiksi -hankkeessa
onnistumisia on saatu aikaan opettajien mielestä muun muassa oppilaiden innostamisessa. Niin pienet kuin isot oppilaat ovat oppineet tunnistamaan korvakuulolta vieraita kieliä, saaneet maistella ja kirjoittaa vieraiden kielten sanoja sekä tutustua vieraiden kielten kulttuuriin.
Monikielisyys parantaa kielitietoisuutta ja eri kulttuurien arvostusta, sillä monikieliset käyttävät vuorovaikutuksessa monta eri kieltä. Oppijoita motivoidaan ja sitoutetaan kielten arvostamiseen ja opiskeluun, mutta päästään myös irti ajatuksesta, että
kieltä pitäisi osata täydellisesti voidakseen käyttää sitä.
Opettajat toivovat antaneensa oppioppijoita opiskelemaan kieliä kulttuurista, taustasta tai paikkakunnasta riippumatta ja valitsemaan opiskeltavia kieliä myös jatkossa.
Monikielisyys tukee uutta opetussuunnitelmaa ja edistää eri oppiaineiden välistä integroitumista. Tämä toteutetaan yhteistyössä eri oppiaineiden välillä, keskittyen Savonlinnan normaalikoulun taito- ja taideaineprofilaatioon.
Teksti ja kuvat: Katarina Liljeqviest, lehtori
Kielillä leikiksi -hankkeen puitteissa koulumme ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat pääsivät kuluvan lukuvuoden aikana tutustumaan ruotsin, ranskan, saksan sekä venäjän kieleen.
Ranskan kieleen on tutustuttu paljolti leikin ja laulun kautta, mutta on myös tehty sähköisiä kuvasanakirjoja, pelattu Kahootvisoja ja paljon muuta.
Sanastoa ja ääntämystä on syksyn aikana opittu leikin humussa kuin huomaamatta, kun nuorilla oppijoilla uskallus kielen käyttämiseen on ollut lähes rajatonta eikä olla turhaan pelätty virheitä.
Kielen opiskelun yhteydessä olemme pohtineet myös kielten ja kulttuurien moninaisuutta sekä oppilaiden omia kielellisiä ja kulttuurisia taustoja.
Ilo ja innostus kielten oppimiseen on ollut ylitsepursuavaa niin oppitunneilla kuin niiden ulkopuolellakin. Käytävällä
raikaa ”Ça va bien, merci!” kun ranskan opettajana kyselen ohimennen kuulumisia ja ”Au revoir!” kun on heipan aika. Innostus kielten oppimiseen on kulkeutunut myös kotiin saakka.
Eräs vanhempi kertoi ilolla, kuinka heidän lapsensa oli perjantaisin opettanut ylpeänä ranskan tunnilla oppimaansa vanhemmilleen ja sisaruksilleen. Myös opettajana olen saanut nauttia oppimisen ilosta, kun vastassa on ollut aina niin innokkaita oppijoita.
Kielillä leikiksi -hankkeen kielikokeilut ovat mahdollistaneet tähän intoon tarttumisen ja uskon sen myös vaikuttavan positiivisesti näiden lasten näkemyksiin kielten opiskelusta tulevaisuudessa.
Teksti: Nita Kuutila, lehtori
Savonlinnan normaalikoululla on suhteellisen suuri koulukirjasto. Se sijaitsee koulun keskikerroksessa lähellä pääsisäänkäyntiä. Lasiseinien ansiosta se näkyy hyviin viereiseen käytävään ja aulaan, johon on rakennettu oppilaiden oma esiintymispaikka Taitotori.
Kirjastossa on hyllyjen lisäksi useita pöytiä, sohvaryhmä sekä avaraa tilaa esimerkiksi erilaisten esitysten harjoittelemiseen ja kuvaamiseen. Leikkipaikka kirjasto ei ole, se mainitaan käyttösäännöissäkin.
Kirjojakin riittää keskikokoisen koulun tarpeisiin. Koulussamme on nimittäin yli 10 000 kirjastoon luetteloitua kirjaa, joista osa tosin on erillisessä sarjakirjastossa sekä luokissa (1). Lisäksi meillä on muutamia luokkiin lainattavia kirjalaatikoita.
On varsinaisessa kirjastotilassakin oleva kokoelma näyttävän näköinen, mutta sen loistokkuutta himmentää vanhojen
niteiden runsaus, erityisesti kertomakirjallisuusosastolla.
Vanha, kulunut ja usein pölyinenkin aineisto ei tunnetusti houkuttele nuorta lukijaa, joten olen yrittänyt hellämielisyydestäni huolimatta poistaa lainaamattomia ja huonokuntoisia kirjoja, jotta kokoelman kiinnostavin osa saisi enemmän huomiota.
Poistotyöhön painostaa toki myös lähestyvä kampuksen siirto.
Näyttelytoiminta on olennainen tapa saada lisää näkyvyyttä kirjoille. Kirjaston hyllyjen päällä ja tyhjissä kohdissa on aina näytteillä kirjoja, ja tyypillisesti ne ovat esillä luokituksen mukaisen sijaintinsa lähellä.
Tietokirjojaosastolla nämä kirjat – ainakin toivottavasti – auttavat oppilaita hahmottamaan, missä päin on minkäkin aiheisia teoksia.
Syyslukukaudella 2017 hyllyjen päälle aseteltuja kirjoja yhdisti Suomi 100 -teema. Esillä oli yli 120 kirjaa. Tietokirjaosastolla esiteltiin
mm. Suomen maantiedettä, luontoa, kulttuuria ja historiaa käsitteleviä teoksia sekä kirjoja kuuluisista suomalaisista. Kaunokirjallisuuden puoli oli jaettu erilaisiin temaattisiin kokonaisuuksiin.
Yksi osa näyttelystä keskittyi historiallisiin romaaneihin, lähinnä nuortenkirjoihin, ja ne oli järjestetty kronologisesti tapahtuma-ajankohdan mukaan. Toisaalla oli näytteillä suomalaisia lasten- ja nuortenkirjallisuuden klassikoita: mukaan pääsivät niin Zachris Topeliuksen Lukemisia
lapsille (1. osa 1865) kuin myös Jukka Parkkisen Kaupungin kaunein lyyli (1986).
Kolmas osio tutustutti tunnettuihin lapsille ja nuorille kirjoittaviin nykykirjailijoihin.
Tilaa oli varattu myös eri puolella Suomea tapahtuville kirjoille.
Suomeen liittyviä kuvakirjojakaan ei toki ollut unohdettu.
Yleensä teemanäyttelyt on sijoitettu kirjaston pitkälle pöydälle, joskin mininäyttelyn voi pystyttää myös kahdelle tyhjälle hyllylle ennen tietokirjaosaston
alkua. Pöytätilaa hyödyntävistä näyttelyistä laajin ja ehdottomasti suosituin on jokavuotinen joulukirjanäyttely, jossa on tarjolla monenlaista kirjallisuutta Charles Dickensin Joululaulusta Aino
Havukaisen ja Sami Toivosen Tatun ja Patun ihmeelliseen jouluun.
Mukana on vaihtoehtoja myös tiedonnälkäisille. Tämä näyttely on itse asiassa TV:stä tuttu.
Vuonna 2015 nimittäin Itä-Suomen uutisissa oli koulullamme kuvattu juttu lasten suhtautumisesta joulukirjallisuuteen. Myös tämän jutun kirjoittajaa haastateltiin.
Vuosien mittaan näyttelyn aiheeksi ovat päässeet mm. eri vuodenajat, musiikki, teatteri, televisio, elokuvat ja tietokoneet. Ihmisiä kiinnostavien urheilukilpailujen aikaan olen koonnut sekä kesä- että talvilajeihin keskittyviä kokonaisuuksia.
Kahtena peräkkäisenä vuonna on pohjoismaisella kieliviikolla marraskuussa ollut pohjoismaisen kirjallisuuden näyttely. Myös kirjailijalle omistettu liputuspäivä riittää syyksi pieneen näyttelyyn.
varatuissa hyllyissä kirjaston sisäänkäynnin lähettyvillä.
Esillä olevia kirjoja saa tietenkin lainata. Useimmiten hyllyistä löytää täydennystä asiakkaiden matkaan lähteneiden kirjojen tilalle.
Näyttelyitä mainostetaan mm. koulumme info-tv:ssä.
Opettajia informoidaan sekä sähköpostilla että suullisella tiedoksiannolla viikkopalaverissa.
Joistakin näyttelyistä on mainittu koulun kotisivuilla, koulun Facebook-sivulla sekä opettajien Facebook-ryhmässä, johon kirjastovirkailijakin kuuluu olemattomasta pedagogisesta kompetenssistaan huolimatta.
Uutuuskirjaluetteloon voi tutustua myös koulukirjaston
Lisäksi uutuuskirjat ovat niille
vaatimattomilla kotisivuilla (2). Vuoden 2016 joulukirjanäyttelystä tein IT-suunnittelijamme kannustamana ThingLink-esittelyn (3), tosin osa aineistosta oli tuossa vaiheessa jo lainassa.
Savonlinnan kaupungilla on oma kirjallisuusdiplomi (4), joka koskee myös yliopiston harjoittelukoulun oppilaita. Kirjan kuuluminen johonkin diplomilistaan lisää useinkin sen saamaa huomiota ja suosiota.
Parasta mainosta kirjalle on kuitenkin kaverien suosittelu: esimerkiksi Tatu ja Patu -sarjan ja Neropatin päiväkirjojen kohdalla kysyntä ylittää välillä tarjonnan,
vaikka näitä kirjoja pidetäänkin omalla paikallaan hyllyssä.
Viitteet:
1) https://uef.finna.fi/ (ItäSuomen yliopiston kirjaston aineistotietokanta)
2) http://snor.fi/kotija-koulu/kirjasto/
3) https://www.thinglink.com/ scene/862981510804799490.
4) https://www.savonlinna. fi/kirjasto/lapset_ja_nuoret/ kirjallisuusdiplomit
Teksti: Timo Makkonen, kirjastonhoitaja Kuvat: Sanna Isopahkala
Syksyllä 2016 voimaan astuneen perusopetuksen opetussuunnitelman myötä peruskoulun toimintakulttuuri elää ja rakentuu muutoksessa. Koulun arviointikulttuurin uudistaminen on edellyttänyt opettajien arviointiosaamisen päivittämistä ja lisäämistä.
eNorssin opetussuunnitelmatyön kehittämisryhmässä on parin viimeisen vuoden ajan käyty syvälle luotaavaa pedagogista keskustelua arviointiajattelun muutoksesta, oppimista edistävän arvioinnin toimintatavoista, muodoista ja työkaluista. Eri harjoittelukoulujen arvioinnin suunnitelmia, käytänteitä ja dokumentteja on jaettu.
Työseminaareissa on laadittu yhteiseen käyttöön nivelkohdan arvioinnin, arviointikeskustelujen sekä monialaisten oppimiskokonaisuuksien arvioinnin tukimateriaaleja. Parhaillaan on työn alla yhteisen sähköisen arviointijulkaisun kokoaminen.
Toteutimme vuonna 2017
Merja Kuosmasen kanssa oppimisen arvioinnin kolmen koulutuspäivän kokonaisuuden Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnissa. ItäSuomen aluehallintovirasto sekä Osaavaverkosto rahoittivat tämän perusopetuksen opetushenkilöstölle suunnatun Joensuussa ja Kuopiossa järjestetyn koulutuksen.
Koulutukseen osallistuneet opettajat laativat omaan työhön liittyvän arvioinnin kehittämishankkeen. Koulutuksen aikana käydyt keskustelut toivat esille eri kuntien, koulujen ja opettajien arviointikäytänteiden erilaisuuden. Opetussuunnitelmaosaaminen, oppimiskäsityksen näkyminen pedagogisissa ratkaisuissa ja toimintatavoissa sekä oppimisympäristöajattelu vaihtelivat suuresti.
Opettajat kokivat tarvitsevansa koko koulun arviointiajattelua eteenpäin vievää koulutusta ja ohjausta. Kansalliselle yhtenäiselle opetussuunnitelman perusteisiin pohjautuvalle arviointikoulutukselle
on suurta tarvetta.
Savonlinnan normaalikoulun oppimisen arviointikulttuurin tavoitteena on tukea uuden opetussuunnitelman mukaisesti kaikkien oppilaiden oppimista mahdollisimman laajasti. Keskeiset lukuvuosittaiset arvioinnin toteuttamistavat, niihin liittyvät dokumentit sekä ajankohdat on kirjattu oppimisen arviointipolkuun, joka samalla oppimisen arvioinnin vuosisuunnitelma.
Suunnitelmassa on pyritty laajaan oppilaiden ja huoltajien osallistamiseen, itsearviointitaitojen kehittämiseen sekä arvioinnin monipuolistamiseen. Oppilaita ohjataan omien tavoitteiden asetteluun sekä oman työskentelyn ja oppimisen tarkasteluun. Ylemmillä luokilla oppilaat ovat mukana myös arvioinnin kriteerien laatimisessa.
Oppilaiden henkilökohtaisessa käytössä olevat iPad-laitteet mahdollistavat koulutyön tapahtumien, tuotosten, prosessien, oppimisen ja osaamisen näyttöjen dokumentoinnin ja jakamisen niin toisten oppilaiden, opettajien kuin huoltajien kesken.
Havainnointi ja keskustelu ovat
keskeiset jatkuvan arvioinnin menetelmät. Opettajan antama palaute on osa opettajan toteuttamaa käyttäytymisen säätelyä, mutta myös ohjauksellista tukea. Se määrittyy eri tavoin eri-ikäisten oppilaiden kanssa. Koulumme lehtorit Nita Kuutila ja Kirsi Kaiponen avaavat seuraavissa artikkeleissa omia arviointikäytänteitään.
Opettajaopiskelijoille on järjestetty suurryhmäohjauksia oppimisen arvioinnista. Omat vastuuohjaajat kertovat omista arviointikäytänteistään ja menetelmistään.
Harjoittelussa opiskelijat arvioivat ja dokumentoivat oppilaiden käyttäytymistä ja oppimisen edistymistä. Harjoittelun palautekeskusteluissa jaetaan hankittua ja kokeiltua arviointiosaamista.
Heli Lepistö, perusasteen rehtori, eNorssin ops-työryhmän vetäjä, OPStuki2016sekä oppimisen arvioinnin kouluttaja
Voimassa olevan opetussuunnitelman mukaiset arviointikäytänteet ovat herättäneet paljon keskustelua. Keskustelut osoittavat, että aihe on meille tärkeä. Viime vuonna toimin Savonlinnan normaalikoulussa 2.luokan lehtorina ja nivelkohdan arviointi oli yksi lukuvuoden suurimmista haasteista.
Nivelkohtien arvioinnista on normaalikouluissa tehty yhteinen linjaus, jossa todetaan oppilaiden oikeus ohjaavaan palautteeseen hyvissä ajoin ennen lukuvuoden päättymistä kunkin opetuksen järjestäjän päättämällä tavalla.
Tavoitteena on tuoda esille oppilaan vahvuuksia ja vahvistaa itsetuntoa ja oppimismotivaatioita. Ohjaava palaute perustuu laaja-alaisen osaamisen tavoitteisiin sekä opiskelun etenemiseen eri oppiaineissa.
Savonlinnan normaalikoulussa tämä nivelkohdan arviointi
toteutetaan maalis-huhtikuussa oppimiskeskusteluina. Keskusteluun osallistuvat oppilas, oppilaan huoltajat ja opettaja.
Kaikkia arvioinnin osa-alueita oppilaitteni kanssa kävin läpi pitkin lukuvuotta, niissä tilanteissa kun ne luokassa tulivat esille.
Taitoja arvioitiin suullisesti ja kirjallisesti jatkuvasti. Näin oppilaat olivat tietoisia omien taitojen karttumisesta ja mahdollisista kehityskohdista.
Itse oppimiskeskusteluihin valmistauduin tekemällä
lomakkeen, jonka ensiksi täyttivät oppilaat ja sen jälkeen huoltajat. Oma arviointini
lisättiin keskustelun aikana oppilaan lomakkeeseen.
Olen kokenut, että tämän tyyppiset keskustelut ovat joskus jäykkiä ja erityisesti oppilaat ovat hyvin kummallisessa tilanteessa ja jännittyneinä. Tämän kokemuksen halusin muovata oppilaillekin mieluisaksi.
Siitä se ajatus sitten lähti, palikkapeli.
Oppimiskeskustelun aikana oppilas sai “koulutaloonsa” palikoita sitä mukaa, kun ne keskustelussa tulivat esille. Laajaalaisen osaamisen taitopalikat ovat koulun perustus ja sen päälle kukin oppilas kokoaa oman taitoosansa akateemisista taidoista.
Mikäli perustus oli puutteellinen, oli oppilaankin helppo ymmärtää noiden taitojen merkitys.
Akateemisten palikoiden
kohdalla esitin oppilaille helppoja kysymyksiä, joihin hän varmasti tiesi vastauksen. Esimerkiksi; (kuviot ja kappaleet) Piirrä tähän paperille kolmio? (kirjoittaiminen ja näppäintaidot) Kirjoita iPadilla virke ”Tänään on tiistai.”
Keskustelut sujuivat näiden palikoiden ansioista sutjakkaasti ja tasapuolisesti aiheessa pitäytyen.
Aikaa oppimiskeskusteluille varasin 30min/oppilas ja se riitti oikein hyvin.
Teksti ja kuvat: Kirsi Kaiponen, lehtori
Uudessa opetussuunnitelmassa painotetaan oppilaan roolia aktiivisena toimijana sekä monipuolista arviointia, jotka korostuvat koulussamme myös yläluokkien englannissa sekä A2-ranskassa.
Oppilaille on aktiivisesti esillä opetussuunnitelman tavoitteet, joiden pohjalta oppilaat asettavat itselleen omia pitkän sekä lyhyen tähtäimen tavoitteita. Pitkän tähtäimen tavoitteita asetamme lukukausittain ja ne löytyvät oppilaiden BookCreator -vihkon kannesta, josta ne ohjaavat työskentelyä jokaisella oppitunnilla.
Lyhyemmän tähtäimen tavoitteita oppilaat asettavat omille tuotoksilleen ja projekteille arvioinnin kriteeritaulukoiden pohjalta, jotka tuon oppilaille näkyviin ennen työskentelyn aloittamista. Asettamansa tavoitteet oppilaat laittavat näkyviin myös minulle, jolloin voin ohjata heidän työskentelyään
näiden tavoitteiden pohjalta.
Opettajan arvioinnin lisäksi oppilaat arvioivat itse sekä lyhyen että pitkän tähtäimen tavoitteiden toteutumista itse- ja vertaisarvioinnein.
Oppimisen arvioinnissa on luonnollisesti osana sekä formatiivinen arviointi että summatiivinen arviointi. Formatiivisessa arvioinnissa hyödyllisiä ovat olleet omat tuotokset, joista saa palautetta minulta ja/tai luokkatovereilta sekä formatiiviset testit esimerkiksi polku.opetus.tv:n, Kahootin tai Quizzizin muodossa.
Nämä testit ovat toimineet työskentelyä ohjaavina ”mastery learning”-periaatteen mukaisesti. Näin esimerkiksi tiettyyn kielioppiasiaan vielä harjoitusta kaipaava saa ns. luvan käyttää aiheeseen enemmän aikaa, kun taas rakenteen jo hallitseva oppilas voi edetä aiheessa syvemmälle. Summatiivisessa arvioinnissa olen pyrkinyt monipuolisuuteen, jotta oppilaiden erinäiset
vahvuudet pääsevät esille.
Hyödynnän jonkin verran pienempiä testejä kuten sanakokeita sekä toisinaan myös laajempia kokeita, joita teemme niin yksin kuin pareittain. Myös luetun ja kuullun ymmärtämistä arvioin testin.
Summatiivisessa arvioinnissa painottuvat opetuksessani kuitenkin oppilaiden omat tuotokset, jotka voivat olla yksin, pareittain tai ryhmissä tuotettua tekstiä, keskusteluita, näytelmiä, videoita, yms. Näiden töiden arvioinnissa tärkeänä apuvälineenä
toimivat jo aiemmin mainitut kriteeritaulukot, joiden pohjalta oppilaat asettavat tavoitteensa ennen työskentelyn aloittamista.
Kriteereinä painotan työn luonteesta sekä oppilaiden luokkaasteesta riippuen neljää osaaluetta, kuten esimerkiksi sisältöä, viestinnällisyyttä, ilmaisuvarastoa, yleistä kielellistä hallintaa tai tietyn rakenteen hallintaa. Näin kokemukseni mukaan
oppilaat saavat selkeän kuvan työssä esille nousseista vahvuuksista sekä heikkouksista.
Teksti: Nita Kuutila, lehtori
Tuumaamo - Savonlinnan
normaalikoulun Makerspace
Tuumaamon synty
Keväällä 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö julisti haun erityisavustuksista esi- ja perusopetuksen toimintakulttuurin kehittämiseksi vastaamaan tulevaisuuden vaatimuksia.
Savonlinnan normaalikoulussa oli tuossa vaiheessa jo useamman vuoden ajan kehitetty toimintakulttuuria kahden aikaisemman hankkeen toimesta tulevaisuusvetoisesti.
Koulussa oli siirrytty tablet-laitteiden osalta sellaiseen tilanteeseen, että jokaisella oppilaalla oli oma henkilökohtainen laite.
Opetus- ja kulttuuriministeriön osittaisen rahoituksen varmistuttua koulumme vanha ATK-luokka purettiin pois tammikuussa 2016
ja sen tilalle tehtiin uusi, moderni, maker-kulttuuria tukeva oppimisympäristö.
Tuumaamo - Oppilaslähtöinen avoin innovatiivinen oppimisympäristö
Tuumaamo tarjoaa fyysisen oppimisympäristön ilmiölähtöiselle, tutkivalle, ongelma- ja haastelähtöiselle oppimiselle sekä DOP:lle. Se tukee ja mahdollistaa OPS 2016:n mukaisten monialaisten oppimiskokonaisuuksien toteuttamisen monipuolisesti ja laadukkaasti.
Tuumaamo tarjoaa ympäristön modernille opettajankoulutukselle. Siellä opetusharjoittelijat tutkivat, suunnittelevat, toteuttavat ja arvioivat opetusta ja oppimista.
Savonlinnan normaalikoulun yhteistyökumppaneina ovat Active Learning Alliance, Ilona IT, Opetushallitus, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Itä-Suomen
yliopiston Savonlinnan kampus.
Tuumaamo on tila, jossa koulumme oppilaat oppivat erilaisia ajatteluprosesseja ja menetelmiä luovaan ja ihmiskeskeiseen ongelmanratkaisuun.
Tilassa on kokeellisen oppimisen välineistöä, kuten fyke-välineistöä, 3d-tulostimia, robotiikkaa, ohjelmoinnin apuvälineitä, tietokoneita ym. Tilassa on mahdollisuus eri oppiaineiden eheyttämiseen, ja se edistää
erilaisten toimijoiden yhteistyötä koulussa ja koulun ulkopuolella.
Tuumaamo on tilan (luokkahuone) ja toimintamallin yhdistelmä, joka tukee arkielämän ongelmien ja haasteiden parissa työskentelemistä ja antaa taitoja näiden haasteiden ratkaisemiseen.
Koulussamme Tuumaamo on tukenut työskentelyä esim. monialaisten oppimiskokonaisuuksien parissa.
Tuumaamo on varustettu siten, että siellä oppilaat
voivat opiskella ohjelmointia, robotiikkaa sekä suunnitella
tuotteita 3d-mallinnuksen avulla. Tuumaamossa on 3D-tulostimia.
Lisäksi Tuumaamossa on mahdollisuus opetella digitaalista tarinankerrontaa ”Green screenin” avulla. Siellä on myös välineitä, joilla voi hyödyntää virtuaalitodellisuutta ja lisättyä todellisuutta oppimisessa.
Tuumaamossa opettajaopiskelijat harjoittelevat kuinka teknologiaa voidaan hyödyntää opetuksessa.
Monialaisten oppimiskokonaisuuksien lisäksi Tuumaamo tukee uuden opetussuunnitelman mukaista ilmiöpohjaista oppimista.
Luokat ovat tehneet monia luonnontieteen projekteja Tuumaamon tarjoamin mahdollisuuksin, ja opetusharjoittelijat ovat päässeet yhdessä ohjaavien lehtoreiden kanssa testaamaan STEAM-pedagogiikkaa. Erityisesti alakoululaiset ovat tutustuneet fysiikan ja kemian
ilmiöihin kokeilevalla otteella.
Tuumaamossa olevat robotiikan ja koodauksen välineet ovat olleet ahkerassa käytössä. Sekä luokat että alakoulun valinnaiset kurssit ovat rakentaneet ja ohjelmoineet
Legon Mindstorms EV3 - ja WeDo 2.0 -sarjoilla. Myös Spheron Ollie- ja älypallorobotit ovat olleet suosittuja ohjelmoinnin opetuksen välineitä.
1. 2.-luokkalaiset
Tuumaamoa testaamassa
Keväällä 2016 kakkosluokkalaisten toiseksi viimeisellä kouluviikolla oppilaat pääsivät harjoittelemaan mm. koodausta ja ohjelmointia. Projektin aluksi luokan 43 oppilasta jaettiin kolmeen ryhmään pistetyöskentelyä varten.
Yksi ryhmistä kerrallaan pääsi tutustumaan Tuumaamoon.
Oppilaat olivat innoissaan uuden tilan ulkoasusta ja siellä olevista mahdollisuuksista. Tuumaamossa oppilaat pääsivät kokeilemaan pianonsoittoa raparpereilla ja pongojen soittoa kaverin
käsillä MaKey MaKeyn avulla.
Tuumaamossa oppilaat pääsivät tekemään lisäksi hahmottamiseen
liittyviä harjoituksia Osmon
Tangramilla. Oppilaat harjoittelivat myös Ollie-robottien ohjaamista. Robottien ohjelmoiminen jätettiin kuitenkin kolmannelle luokalle.
Toinen ryhmistä harjoitteli koodaamista luokassa eri
sovellusten avulla. Käytössä oli
Bee-Bot- ja Kodable-sovellukset.
Kolmas ryhmistä harjoitteli
Bee-Bottien käyttöä. Oppilaat
suunnittelivat yhdessä reitin ja tämän jälkeen ohjelmoivat
Bee-Botin kulkemaan suunnittelemansa reitin läpi.
Tieteen päivät ja Tutkijoiden yö Tuumaamossa
Itä-Suomen yliopiston
Tieteen päivät ja Tutkijoiden yö jalkautuivat myös normaalikoululle.
Opiskelijat järjestivät kaksi toiminnallista työpajaa, joissa tutkivan otteen kautta perehdyttiin ilmiöihin uuden opetussuunnitelman hengessä.
Labyrintti-työpajassa suunniteltiin oma pieni labyrinttipeli legojen ja Blokify-ohjelman avulla. Lopuksi laitettiin oma peli tulostumaan 3d-tulostimeen.
Robottikisat-työpajassa tutustuttiin Ollie-robotin ohjelmointiin leikkimielisen kisailun merkeissä. Oppilaat pääsivät myös suunnittelemaan ja koodaamaan omia ratoja sekä haastamaan toisiaan kilpailuun.
Hackathon (hack+marathon)
31.10. - 3.11.2016 järjestettiin Savonlinnan normaalikoulun Tuumaamossa koulumme ensimmäisen hackathontapahtuma, jossa neljä 2A-luokan innovatiivista tiimiä testasi ReverseVid- ja ChatterPix-sovelluksia.
Kehittämismaratonin tavoitteena oli saada näistä testauksista aikaan päivänavausvideo ja itmaailmassa käytössä olevaa hackathon-työskentelyä testataan koulumaailmassa ja alkuopetuksessa. Hackathon huipentui torstaina 3.11, kun luokka esitti videot koko koululle päivänavauksessa.
Hackathon on it-maailman työskentelymalli, jossa start upit ja kehittäjät kerääntyvät määräajaksi yhteen tilaan työstämään ratkaisuja ennalta määrättyyn ongelmaan.
Meidän haasteenamme oli testata Tuumaamoa, työskennellä yhdessä luovasti OPS 2016:n hengessä ja nähdä koulumme, oppimisympäristömme, uusin silmin.
Teksti ja kuvat: Sanna Metsälä, Jenni Suomalainen, Kimmo Nyyssönen ja Aleksi Komu
Savonlinnan Normaalikoulu on ollut mukana yhtenä tutkimuskouluna hankkeessa, jossa on selvitetty tablettien merkitystä oppilaiden oppimisen ja motivaation kannalta. Aineistoa on kerätty perusopetuksen oppilailta ja oppilaiden vanhemmilta, mukana on ollut myös joitakin opettajien näkökulmia.
Näin on ajateltu saatavan kokonaiskuvaa tablettiopetuksen kokemusten eri puolista. Tutkimuksen lähtökohtana oli
yhtäältä Norssin päätös ottaa oppilaille henkilökohtaiset tabletit käyttöön ja toisaalta aikaisemman tutkimuksen osoittamat varioivat näkökulmat tablettien merkityksistä oppimiselle, motivaatiolle ja opintoihin sitoutumiselle sekä 21-luvun taitojen oppimisen tukemiselle.
Tästä tutkimusprojektista on valmistunut neljä gradua ja useita tieteellisiä esityksiä.
Useampi tieteellisen artikkelin käsikirjoitus on työnalla, ja valmisteilla on vielä kuusi gradua. Tutkimuksen lähtökohtana oli erityisesti iPadien ja tablettien opetus- ja oppimiskäytöstä tehty aikaisempi tutkimus sekä mobiilioppimisen tutkimus.
Aikaisemman tutkimuksen perusteella näytti siltä, että tabletit olisivat sitouttavia, motivoivia ja lukemaan opettelemisen perustaitoja tukevia koulu-ura alkuvaiheessa (e.g. Beschorner & Hutchison, 2013).
Tabletteja ei ollut tarkoitus tarkastella vain työvälineinä, vaikka sellaisia ovatkin, vaan ennemminkin toimintakulttuurin ja pedagogiikan muuttamisen välineinä.
Tablettien avulla olisi siis mahdollista muuttaa oppilaiden käyttäytymistä, esimerkiksi oppimistoimintoja ja aktiivisuutta (vrt. Hutchison, Beschorner ja
Schmidt-Crawford, 2012).
Aikaisemman tutkimusten perusteella näytti myös siltä, että monilla oppilailla oli positiiviset asenteet tablettien kanssa työskentelyyn, ja että he nauttivat työskentelystä tabletin kanssa (e.g. Dundar & Akcayir, 2012; Huang ym., 2012), eikä heillä ollut vaikeuksia sopeutua tablettien käyttöön (Dundar & Akcayir, 2012). Oppilaat myös kokivat Huang ym. (2012) tutkimuksessa tabletit käytännöllisiksi ja hyödyllisiksi oppimisen näkökulmasta.
Jossakin määrin aikaisemmissa tutkimuksissa on tullut esille tablettien motivoiva merkitys erityisesti käyttöönoton alkuvaiheessa, jolloin yhtenä selityksenä on pidetty uutuuden viehätystä (e.g. Harper & Milman, 2016; Henderson & Yeow, 2012). Sisältöjen oppimisen näkökulmasta vaikuttaa siltä, että tutkimustulokset tukevat enemmän tablettien myönteistä kuin kielteistä merkitystä.
Haßler, Major & Hennessy (2016) analysoivat 23 mielestään laadukasta tieteelliset kriteerit täyttävää tutkimusta,
joissa oli tutkittu tablettien merkitystä oppimiselle. Näistä tutkimuksista 16 raportoi positiivisia oppimistuloksia, viisi raportoi, ettei löytynyt eroja oppimistuloksissa ja kaksi raportoi negatiivisia vaikutuksia oppimiseen. Näiden seitsemän neutraalin taikka negatiivisen tulosten taustalla ei havaittu mitään yhteistä selittävää tekijää. Tulokset eivät kuitenkaan liittyneet Haßler, Major ja Hennessyn (2016) mukaan tablettien luonteeseen ja olemukseen. Lukemisen oppimisen tukemisessa tablettien merkityksestä on myös sekä positiivisia, neutraaleja että negatiivisia viitteitä. Esimerkiksi Chiong, Ree & Takeuchi (2012) havaitsivat iPadeillä olevan negatiivisia vaikutuksia esim. lukemisen ymmärtämiseen. Parish-Morris, Mahajan, ym.(2013) puolestaan havaitsivat negatiivisia vaikutuksia lukemisen muistamiseen, kun luettiin iPadeillä. Näissä tutkimuksissa oppimista oli verrattu tilanteeseen, jossa oli luettu perinteistä kirjaa. Willoughby, Evans & Nowak (2015) eivät puolestaan havainneet vertailevassa tutkimuksessaan eroja vaikutuksissa 3-4 vuotiaiden lasten kirjainten
tunnistusosaamiseen, äänteen ja kirjaimen yhdistämiseen taikka fonologiseen tietoisuuteen silloin, kun oppimista tavoiteltiin tabletin kautta luetulla aakkosia käsittelevällä ekirjalla, aakkosia käsittelevällä paperisella kirjalla taikka yleisemmällä tarinoiden lukemisella.
Toisaalta Neumann & Neumann (2013) ovat esittäneet katsauksensa perusteella, että tabletit ovat potentiaalisesti hyviä lukemaan oppimisen tukemisessa. Haßler, Major ja Hennessyn (2016) mukaan parempaa oppimista tablettien avulla tukee monet laitteen mahdollisuudet, esimerkiksi laitteen helppo käytettävyys, yhden laitteen erilaiset toiminnot, laitteen helppo säätäminen ja inkluusion tukeminen, kosketusnäyttö ja visuaalisuus sekä saavutettavuus ja kuljettamisen helppous.
On myös esitetty, että tablettien vaikuttavuudesta neutraaleja tuloksia tuottaneet tutkimukset eivät perustele tablettien käyttämättömyyttä vaan ennemmin kannustavat opettajia, koulujen johtajia ja muita toimijoita tarkemmin
tarkastelemaan tablettien mahdollisuuksia (e.g.,Carr, 2012; Major ym., 2017).
Pedagogiikan ja hyvin suunnitellun teknologian opetuskäytön merkitys nousi keskusteluihin myös OECD:n (2015) raportin osoittaessa, että tietokoneiden korkea käyttöaste oli yhteydessä heikompiin oppimistuloksiin.
Tabletit eivät ole vain laitteita ja työvälineitä, vaan tablettien tuominen osaksi opetussuunnitelmaa voi auttaa pedagogisen muutoksen tekemiseen, ja uudistaa opettamista laajemmin (e.g. McFarlane, 2013; Simpson, Walsh & Rowsell, 2013). Oppimisen kannalta on myös merkityksellistä, missä määrin tablet-laitteen ohjelmistot ja sovellukset tukevat toiminnallisuutta, yhdessä tekemistä, yhteistä tiedonrakentelua taikka oman oppimisen säätelyn oppimista ja muita 21-luvun taitojen oppimista.
Murray & Olcesen (2011) mukaan iPadeillä ei ainakaan alkuvaiheessa ollut yhteistoiminnallista ja sosio-konstruktiivista oppimista tukevia sovelluksia, eikä he sen
vuoksi voineet nähdä tablettien tuovan suurta muutosta koulujen oppimiskulttuureihin sinänsä. Murray & Olcesen katsoivat tuolloin myös, että iPadit sopivat enemmän sisältöjen kuluttamiseen kuin tuottamiseen.
Tutkimusprojektin aikana on käynyt selväksi, että tablettipedagogiikan suunnittelussa on erittäin tärkeää pohtia ja luoda opetukseen uutta toimintakulttuuria, minkä oppilaiden henkilökohtaiset laitteet näyttävät mahdollistavan koulukohtaisia laitteita paremmin. Northrop & Killeen (2013) mukaan pedagogista uudistusta voi tuottaa esim. innovoimalla erilaisia toimintamuotoja ja opetusmenetelmiä, joissa hyödynnetään tabletteja ja tablettilaitteen erityispiirteitä.
Tablettiopetuksen ja -oppimisen -tutkimusprojektissa on tarkasteltu ja pyritty ymmärtämään tablettiopetukseen liittyviä kokemuksia oppilaiden oppimisen, motivaation ja itsesäätelyn, vanhempien teknologisen osaamisen ja asenteiden ja perusopetuksen opettajan ja pedagogisen suunnittelun
näkökulmista. Myös sitä on tarkasteltu, missä määrin tabletteja hyödynnetään tiedonhakuun, yksilölliseen ja yhteisölliseen oppimiseen taikka tiedonrakenteluun. Kokemuksia on tutkimusprojektissa tarkasteltu monimenetelmällisesti kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen aineiston sekä tapaustutkimusten avulla.
Tablettien käytännöllistä hyödyntämistä tarkasteltiin yhtäältä sellaisessa konteksissa, jossa oppilailla on henkilökohtaiset tablet-laitteet ja toisaalta sellaisessa kontekstissa, jossa hyödynnettiin koulukohtaisia laitteita. Aineiston analyysin perusteella näyttää siltä, että henkilökohtaiset laitteet mahdollistavat tablettien monimuotoisemman hyödyntämisen.
Näyttää myös siltä, että henkilökohtaisten tablettien hyödyntäminen voi parhaimmillaan tuottaa myös enemmän yhteistoiminnallista ja yhteisöllistä oppimista, kun tarjolla olevia ohjelmistoja ja alustoja hyödynnetään vuorovaikutuksellisesti ja
vertaisryhmätyöskentelyyn ja yhteiseen projektioppimiseen kannustaen. Koulukohtaisten tablettien kontekstissa tabletlaitteet voivat jäädä pahimmillaan kuriositeetiksi, kun opettajan pitää tehdä erilaisia suunnitelmia samaan opetustilanteeseen sen mukaan, ovatko laitteet mahdollisesti saatavilla ja/ tai toimintakunnossa. Tällöin pedagoginen innovatiivisuus on helposti varovaisempaa.
Tutkimusprojektissa on kerätty sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista aineistoa opiskelijoiden yleisestä kiinnostuksesta ja motivaatiosta sekä tabletteihin liittyvästä yleisestä ja erityisestä kiinnostuksesta ja motivaatiosta sekä opiskelijoiden kokemuksista itse-ohjatusta oppimisesta, yhteisöllisyydestä sekä oppimistilanteisiin liittyvistä attribuutioista.
Tarkastellessa yleisellä tasolla opiskelijoiden oppimisprofiilit näyttävät varioivan suhteessa motivaatioon, sitoutumiseen sekä tablettiopetukseen asennoitumiseen. Analyysin perusteella
näyttää siltä, että oppilaiden keskuudessa on havaittavissa sekä tablettioppimista ja –opetusta kiinnostavana ja motivoivana pitäviä opiskelijoita, että sellaisia, jotka mieluummin opiskelisivat perinteisemmin oppikirjojen ja kynän ja paperin kera.
Tablettioppisesta motivoituvia opiskelijoita näyttää kokonaisuutena arvioiden olevan aineistossa enemmän kuin perinteisiä välineitä preferoivia. Sekä korkeasti koulutyöhön motivoituneiden ja sitoutuneiden, että matalasti motivoituneiden ja sitoutuneiden oppilaiden joukossa oli sekä tablettioppimista ja -opetusta preferoivia oppilaita, että perinteisempiä menetelmiä preferoivia oppilaita.
Tarkastellessa koulutyöstä yleisesti motivoituneita ja vähemmän motivoituneita oppilaita, pojat näyttävä olevan yliedustettuina tablettioppimista ja –opetusta preferoivissa ryhmissä.
Tyttöjen osalta tablettioppimista preferoivat olivat myös hieman enemmän edustettuina vastaajissa, mutta tyttöjen keskuudessa oli myös hyvin paljon perinteisiä
opetus- ja oppimisvälineitä preferoivia oppilaita.
Tilastollisessa tarkastelussa havaittiin eroja tyttöjen ja poikien näkemyksissä tablettien hyödyntämisestä, ja toisaalta heidän minäpystyvyydessä suhteessa tablettien käyttöön.
Näitä sukupuolten eroja selviteltiin Vainion (2017) haastattelututkimuksena tehdyssä pro gradussa. Tarkasteltaessa tapaustutkimuksena alakoulun poikien näkökulmia, mielenkiintoisia poikien mielestä näyttivät olevan uudet sovellukset, laitteen helppokäyttöisyys ja tiedonhaun mahdollisuudet. Tabletin visuaalisuus myös motivoi poikia.
Pojat näkivät tärkeänä tehtävien tallennuksen ja säilyttämisen helppouden. Osa pojista koki, että he saivat tablettien kautta enemmän palautetta, ja että kirjoittaminen nopeutui tabletin avulla. Tiedonhaku tableteilla tarjosi joidenkin poikien mielestä mahdollisuuden tutkia asioita monipuolisemmin.
Haasteena pojat tunnistivat Vainion mukaan viihteellisemmät sovellukset, jotka joskus veivät huomiota opittavista asioista. Lukemista tabletin avulla ei poikien haastatteluaineiston mukaan koettu kovin motivoivaksi.
Samalla tiedon runsaus vaikeutti luotettavan tiedon löytämistä.
Toisessa pro gradu -muodossa tehdyssä tapaustutkimuksessa (Pesonen, 2017) tutkittiin tablettien käyttöä arvioinnissa opettajan, oppilaiden ja vanhempien näkökulmasta. Pesosen mukaan tabletteja käytettiin arviointitiedon välittämiseen koteihin, arviointipalautteen antamisessa oppilaille sekä arviointimateriaalin tuottamisessa ja tallentamisessa.
Tutkitussa luokassa toteutettu arviointi oli Pesosen mukaan formatiivista ja jatkuvaa oppimista tukevaa arviointia, jota pyrittiin tukemaan mm. tablettien välityksellä annetulla palautteella. Näytti kuitenkin myös siltä, että sekä opettajan, oppilaiden että vanhempien mielestä tablettien hyödyntämistä voisi vielä kehitellä tukemaan entistä paremmin formatiivista ja oppimista tukevaa arviointia.
Tässä tutkimusprojektissa tutkittiin myös yleisemmällä tasolla alakoulun oppilaiden vanhempien kokemuksia tablettien hyödyntämisestä oppimisessa (Hellsten & Penttilä, 2017) ja kodin ja koulun yhteistyössä (Hyvönen, 2017).
Tulosten perusteella vanhemmat, jotka kokivat sähköisen yhteydenpidon tärkeäksi, kokivat myös tabletit tärkeänä lapsen oppimisen kannalta. Vanhemmat, jotka kokivat omat laitehallinnalliset taitonsa heikoiksi, näkivät tablettien merkityksen vähäisempänä oppimisen kannalta. Tuloksista voitiin päätellä, ettei lapsen sukupuolella ole väliä sen suhteen, miten vanhemmat kokevat tablettien motivoivan lastaan koulutyöhön, vaan ne koettiin yleisesti motivoivina.
Kodin ja koulun yhteistyössä vanhemmat arvostivat sähköistä yhteydenpitoa, jonka kautta vanhemmat kokivat yhteistyön olevan nopeaa, helppoa ja aktiivista. Tablettioppimista ja –opetusta koskeva tutkimusprojekti on edelleen käynnissä ja tekeillä on
useampien pro gradu -töiden lisäksi artikkelikäsikirjoitusten työstämistä sekä kerättyjen aineistojen syventävää analysointia. Tutkimusprojekti ei olisi alkanut ilman Savonlinnan Norssin tuottamaa innovaatioekosysteemiä.
Monia asioita jää Savonlinnan Norssin lakkauttamisen vuoksi valitettavan kesken, ja tutkimuksellisia näkökulmia selvittämättä.
Toisaalta, on kaiketi myös ajateltava, että sekä tutkimuksellinen että käytännöllinen perintö jatkaa kulkuaan yhtäältä Joensuuhun ja toisaalta sinne, minne tämä Savonlinnan Norssin perintö matkaa Savonlinnan opettajaopiskelijoiden ja Savonlinnan Norssin työntekijöiden mukana.
Laura Hirsto, professori, Itä-Suomen yliopisto
Projektin esityksiä, joita on hyödynnetty tässä kirjoituksessa:
Hirsto, L. (2018). Tablettiopetukseen liittyvät kokemukset perusopetuksen oppilaiden ja heidän vanhempiensa silmin. Esitys ITK 2018-päivillä, 11.-13.4.2018, Hämeenlinna, Finland.
Hirsto, L. & Tossavainen, T. (2017) Viewpoints to tablet computers, learning and motivation –how are they related? Posteri EARLI 2017-konferensissa, Tampere, Finland.
Hirsto, L. (2017). Oppilaiden kokemusten variaation merkitys tablettiopetuksessa? Esitys ITK2017-päivillä, Hämeenlinna, Finland, 4.-6.4.2017.
Hirsto, L., Tossavainen, T. & Ripatti, M. (2016). Miltä iPadit tuntuvat oppimisen ja motivaation näkökulmasta?. Esitelmä ITK 2016-päivillä, Hämeenlinna, Finland, 14.-16.4.2016.
tukena perusopetuksessa–tutkimusprojekti. Short research based presentation in Savonlinna Science Block Party, 9.9.2016, Finland.
Hirsto, L., Tossavainen, T., Ripatti, M., Metsälä, S., Nyyssönen, K, Komu, A. & Suomalainen, J. (2016). iPadit oppimisen ja motivaation
Hirsto, L., & Tossavainen, T. (2015). Oppiminen, iPadit ja opetus -Perusopetuksen oppilaiden oppiminen ja motivaatio suhteessa iPadien hyödyntämiseen opetuksessa. Posteri Tiedepäivässä, Savonlinnan Kampus, ItäSuomen yliopisto. 10.9.2015.
Hirsto, L., Tossavainen, T. & Suomalainen, J. (2015). Opetus, Oppiminen ja iPadit. Esitys Tiedepäivässä, Savonlinnan Kampus, ItäSuomen yliopisto. 10.9.2015.
Tossavainen, T. & Hirsto, L. (2017). Tablet computers and Finnish primary and lower secondary students’ motivation in mathematics. NORMA2017 proceedings.
Projektista valmistuneet
Pro Gradut:
Vainio, S. (2017). Mikä iPadissa motivoi? Poikien kokemuksia
ja käsityksiä oppimisesta tablet-laitteiden avulla*
Pesonen, T. (2017). Tapaustutkimus arvioinnista tablettitietokoneita käyttävässä luokassa - opettajan, oppilaiden ja vanhempien näkemyksiä*
Hellsten, J. & Penttilä, M. (2017). Tablet-laitteet oppimisen tukena - Tapaustutkimus vanhempien näkökulmasta*
Hyvönen, H. (2017). ”Hyvä kommunikaatio opettajan kanssa. Samansuuntaiset ajatukset lapsen tukemisesta ja luottamus jakaa asioita.”Vanhempien näkökulmia kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön ja kasvatuskumppanuuteen alakoulussa
Lähteet:
Beschorner, B. & Hutchison, A. (2013). iPads as literacy teaching tool in early childhood. Online Submission, 1, 16-24.
Carr, J. M. (2012). Does Math Achievement h’APP’en when iPads and Game-Based Learning are Incorporated into FifthGrade Mathematics Instruction? Journal of Information Technology Education: Research 11, 269-286.
Chiong, C., Ree, J. & Takeuchi, L. (2012). Print books vs. E-books. Report for Joan Ganz Cooney Center. Retrieved from http://www. joanganzcooneycenter.org/publication/ quickreport-print-books-vs-e-books/
Dundar, H. & Akcayir, M. (2012). Tablet vs paper: The effect on learners’ reading performance. International Electronic Journal of Elementary Education, 4(3), 441–450.
Harper, B. & Milman, N. B. (2016). Oneto-One Technology in K–12 Classrooms: A Review of the Literature From 2004 Through 2014, Journal of Research on Technology in Education, 48:2, 129-142, DOI: 10.1080/15391523.2016.1146564
Henderson, S., & Yeow, J. (2012). iPads in education: A case study of iPad adoption and use in primary school. Paper presented at the 45th International Conference on System Sciences, Hawaii. http:// www.computer.org/csdl/proceedings/ hicss/2012/4525/00/4525a078.pdf.
Haßler, B., Major, L. & Hennessy, S. (2016). Tablet use in schools: a critical review of the evidence for learning outcomes. Journal of Computer Assisted Learning 32, 139–156
Huang, Y.-M., Liang, T.-H., Su, T.-N., & Chen, N.-S. (2012). Empowering personalized learning with an interactive e-book learning system for elementary school students, Educational Technology Research and Development 60(4), 703-722.
Hutchison, A., Beschorner, B. & SchmidtCrawford, D. (2012). Exploring the use of the iPad for literacy learning. The Reading Teacher, 66, 15-23.
Major, L., Haßler, B., & Hennessy, S. (2017). Tablet use in schools: Impact, Affordances, Considerations. Teoksessa Marcus-Quinn, A. & Hourigan, T. (toim.), Handbook on digital learning for K-12 schools, 115-128. Switzerland: Springer International Publishing.
McFarlane, C. (2013). iPads and their potential to revolutionize learning. In World Conference on Educational Multimedia, Hypermedia and Telecommunications, 24-28 June 2013, Victoria, Canada. 2013 (1), 1690-1695.
Neumann, M.M. & Neumann, D.L. (2014). Early Childhood Education Journal 42(4), 231–239. https://doi. org/10.1007/s10643-013-0608-3
Northrop, L. & Killeen, E. (2013). A framework for using iPads to build early literacy skills. The Reading Teacher, 66, 531-527. OECD, (2015). Students, computers and learning: Making the connection, PISA.
OECD Publishing. http://dx.doi. org/10.1787/9789264239555-en
Parish-Morris, J., Mahajan, N., HirshPasek, K., Golinkoff, R. M. & Collins, M. F. (2013). Once upon a time: Parent-child dialogue and storybook reading in the electronic era. Mind Brain Education, 7, 200-211. doi: 10.1111/mbe.12028.
Simpson, A., Walsh, M. & Rowsell, J. (2013). The digital reading path: Researching modes and multidirectionality with iPads. Literacy, 47, 123-130.
Underwood, J. D. M. & Farrington-Flint, L. (2015). Learning and the e-generation.
West Sussex, UK: Wiley Blackwell.
Willoughby, D., Evans, M. A. & Nowak, S. (2015). Do ABC eBooks boost engagement and learning in preschoolers? An experimental study comparing eBooks with paper ABC and storybook controls. Computers & Education 82, 107-117. http:// dx.doi.org/10.1016/j.compedu.2014.11.008
SAVONLINNAN
1963-2018
NORMAALIKOULU
liittyvä mallikoulu vuonna 1866.
Savonlinnan normaalikoulun toiminnan käynnistymisestä tulee vuonna 2018 kuluneeksi 55 vuotta. Koulun kaksi keskeisintä tehtävää ovat olleet opetuksen järjestäminen oppivelvollisille sekä opetusharjoittelun järjestäminen opettajaksi opiskeleville. Jälkimmäinen erityistehtävä on tehnyt koulustamme harjoittelukoulun. Koulun historia kulkeekin käsi kädessä
Savonlinnan opettajankoulutuksen kanssa, joka alkoi Savonlinnassa 11 vuotta aiemmin.
Savonlinnan opettajankoulutuksen syntyvaiheet
Savonlinnan normaalikoulun ja opettajankoulutuksen juuret ulottuvat suomalaisen opettajankoulutuksen historiaan. 1870-luvulla kansakoulujen määrä alkoi lisääntyä ja opettajantarve kasvaa. Jyväskylän seminaari oli perustettu v. 1863 ja siihen
Sitten perustettiin ruotsinkieliset seminaarit Tammisaareen ja Uuteenkaarlepyyhyn. Varkauden tehtaansaarnaaja, pastori A. G. Westerlund teki vuoden 1872 valtiopäivillä esityksen, että uusi yhdistetty suomenkielinen seminaari perustettaisiin ja sijoitettaisiin Savonlinnaan.
Kuopion kaupungin pormestari
K. Fabritius puolestaan ehdotti sijoituspaikaksi Kuopiota.
Kouluylihallitus kannatti
Savonlinnaa, koska ehdotuksen takana oli itsensä Uno Cygnaeuksen vankkumaton mielipide. Savonlinna sopi seminaarikaupungiksi historiallisten perinteittensä, sijaintinsa ja hyvien kulkuyhteyksien vuoksi. Kaupunki oli myös luvannut seminaarin perustamiseksi 50 000 markkaa ja seminaarin tarvitsemat maa-alueet. Cygnaeuksen ja kouluylihallituksen esitys kaatui kuitenkin vuoden 1878 valtiopäivillä. Sijoituspaikaksi tuli Sortavala. Päätöstä perusteltiin
vetoamalla kansallisiin syihin, Karjalan sivistystarpeeseen sekä alueen sitomiseen muun Suomen vaikutuspiiriin.
Toisen kerran Savonlinnaa ehdotettiin seminaarikaupungiksi, kun Suomeen oltiin säätämässä yleistä oppivelvollisuutta. Lauri Ingmanin hallituksen opetusministeri Mikael Soininen asetti vuonna 1919 seminaarikomitean, jonka puheenjohtajaksi tuli K. A. Franssila. Komitean verraten laajassa vuoden 1922 mietinnössä esitettiin muutoksia seminaarien toimintaan ja niiden uudelleen organisointiin. Tähtäimessä oli nyt opettajasivistyksen kohottaminen.
Tätä varten olisi perustettava yksi uusi seminaari tyydyttämään Itä- ja Kaakkois-Suomen väestötarpeita. Verrattuna ”sellaiseen sotilaskaupunkiin kuin Lappeenranta tai sellaiseen kalliiseen suurkaupunkiin kuin Viipuri”, oli komitean mukaan ”ehdoton etusija Savonlinnalla”. Seminaarikaupungiksi Savonlinna sopisi erityisesti ”keskeisen asemansa, rautatie- ja laivankulun sekä ihanan ympäristönsä vuoksi”. Juuri toimintaympäristöllä
katsottiin olevan keskeinen merkitys opiskelijoiden eettisen ja esteettisen kasvun ja opettajapersoonan kehittämisen kannalta.
Seminaari jäi kuitenkin tälläkin kertaa perustamatta lähinnä valtiontaloudellisista syistä. Monet syyt johtivat siihen, että Savonlinna sai 60 vuotta sitten oman opettajaseminaarin ja myöhemmin siihen liittyvän harjoittelukoulun. Sortavala oli menetetty. Jälleenrakennus tarkoitti myös kouluolojen uudelleen järjestämistä. Suurten ikäluokkien myötä syntyi huutava opettajapula. Kun vuonna 1944 syntyneiden määrä oli 79 000, niin vuonna 1947 ylitettiin jo 108 000 syntyneen määrä.
Luovutetuille alueille oli jäänyt yli 500 kansakoulua ja yli 1700 opettajaa oli sijoitettava uudelleen. Opettajatarvetta lisäsi myös luokkakoon pienentäminen luokkien 1-2 osalta 40:stä 34:ään ja luokkien 3-4 osalta 50:stä 40:een. Seminaarin ja myöhemmin sen yhteydessä toimineen harjoituskoulun perustaminen Savonlinnaan ja Etelä- Savoon oli laajamittaisen alueellisen
vaikuttamisen ja yhteistyön seurausta. Perustamista edelsi Kaarlo Saarialhon komitean työskentely. Komitea julkaisi 1. osamietintönsä v. 1945 ja toisen v. 1947. Opettajanvalmistusta ohjasivat edelleen vuoden 1866 vanhentuneet säädökset, kun yhteiskunnan muuttuminen tuosta ajasta edellytti opettajasivistyksen perusteellista kohottamista.
Komitea otti selkeän kannan seminaarin perustamisesta Itä-Suomeen; se korvaisi Sortavalan seminaarin.
Seminaarin sijoituspaikkaan se ei ottanut kantaa, mutta 1. komiteamietinnön karttakuvaan oli piirretty kysymysmerkki Joensuun kohdalle.
Itä-Suomella oli edessään aluepoliittinen vääntö. Ensimmäisinä riensivät liikkeelle
Varkaus ja Joensuu, sitten Imatra ja Lappeenranta.
Savonlinnassa herättiin jälkijunassa. Silloinen kaupunginsihteeri Ensio
Häyrinen tarttui härkää sarvista. Seminaarin saamisen Häyrinen katsoi Savonlinnan kaupungin näkökulmasta edulliseksi, koska seminaarin harjoituskoulun
myötä valtio osallistuisi kaupungin koulukustannuksiin lähes 40 % osuudella. Myös seminaarilla nähtiin merkitystä ”virkeän henkisen elämän ylläpitäjänä paikkakunnallaan”. Muita paikallisia puuhamiehiä olivat kaupunkineuvos Ensio
Kekomäki, kansanedustaja
Toivo Halonen, pankinjohtaja
Y. Siiliäinen sekä Savonlinnan lyseon rehtori Veikko Ervola. Kerimäkeläinen kansanedustaja
Aino Luostarinen teki vuonna 1947 eduskunta-aloitteen ItäSuomen väliaikaisen seminaarin toiminnan aloittamisesta Savonlinnan kaupungissa.
Myös Joensuun puolesta tehtiin eduskunta-aloite. Kilpailu oli kova. Luostarinen uusi helmikuussa 1949 aloitteensa naisopettajaseminaarin ja talousopettajain valmennuslaitoksen perustamisesta Savonlinnaan. Esityksen allekirjoitti yhteensä 68 kansanedustajaa. Tieto Savonlinnaan perustettavasta seminaarista saavutti ensimmäisenä Ervolan, joka 30.9.1949 pidetyssä Savonlinnan kaupunginvaltuuston kokouksessa ilmoitti saaneensa tiedon asiasta. Seminaarin perustamiseen
liittyi tarmokas alueellinen ja maakunnallinen toiminta, mutta myös pyrkimys entistä tasapuolisempaan alue- ja kulttuuripolitiikkaan.
Savonlinnan seminaarin toiminta alkoi valtioneuvoston päätöksellä vuonna 1952. Virallisesti seminaari perustettiin 27.2.1953 annetulla asetuksella, joka määräsi keskikoulun oppimäärän seminaariin pääsyn vähimmäispohjaksi.
Seminaari toimi vuoteen 1960 väliaikaisissa tiloissa Puistokadun kansakoulussa, osittain myös entisissä kulkutautisairaalan tiloissa kotitalousopettajien koulutuksen käynnistyttyä vuoden 1957 alusta. Seminaarin päärakennus Heikinpohjassa vihittiin käyttöön v. 1960.
Kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana rakennettiin Savonlinnan opettajankoulutuksen infrastruktuuri: päärakennus, koulu sekä opiskelija- asuntolat. Savonlinnan seminaarin johtajana ja rehtorina koko sen olemassaolon ajan toiminut Anna Kekkonen teki tässä valtavan työn.
Puistokadun kansakoulu seminaarin harjoituskouluna vuosina 1952-1963
Väliaikaisissa tiloissa toimintansa aloittaneella Savonlinnan seminaarilla ei aluksi ollut omaa harjoituskoulua. Sellaisena toimi seminaarin toiminnan käynnistymisestä aina vuoteen 1963 saakka kaupungin keskustassa sijainnut Puistokadun kansakoulu. Opetusharjoittelut alkoivat syksyllä 1954 Puistokadun ja Kirkkoniemen kansakouluilla ja jatkuivat pääasiassa Puistokadulla lähes 10 vuoden ajan.
Kaupunki oli luovuttanut
Puistokadun kansakoululta neljä luokkahuonetta, joissa vuoroluvussa toimi harjoitusluokkina kahdeksan kansakoulun luokkaa. Luokat olivat 1., 2., 3., 5., 7. ja 8. sekä yhdistetyt luokat 1.-3. ja 4.-7. Oppilaita oli yhteensä 211. Opetushallituksen antamien ohjeiden mukaan harjoittelu tuli suorittaa niissä, jotta matkat harjoitteluun eivät muodostuisi ongelmallisiksi.
Puistokadun koulu, jossa myös seminaarin opetus pääsääntöisesti toteutettiin, kärsi toiminnassaan
tilanahtaudesta. Oppilaita oli yhteensä 815 ja opettajia 29. Kansakoulun käytössä oli vain 10 luokkahuonetta ja harjoitusluokkina viisi luokkahuonetta. Käsitöitä jouduttiin ajoittain opiskelemaan opettajainhuoneessa ja johtajan kansliassakin. Eniten tilanahtaudesta kärsi kotitalousopetus, joka täytyi toteuttaa pienessä opetuskeittolassa. Sen käyttö oli jo entuudestaan ylikuormitettu. Koulua jouduttiin käymään kahdessa vuorossa kello 8-16
välillä. Tämän jälkeen seminaarin harjoitusluokkien tiloissa jatkui seminaariopetus aina iltaan saakka. Seminaarilaisten päivät muodostuivat pitkiksi, sillä heillä saattoi osa tunneista olla aamupäivällä ja osa iltapäivällä. Opetus jatkui iltaan saakka ja monet alkoivat tämän jälkeen valmistella seuraavan päivän tuntisuunnitelmia.
Puistokadun koulun harjoitusluokkien johtajana toimi Heinolan seminaarista valmistunut kansakoulunopettaja
Sointu Strandman ja ohjaavina opettajina Savonlinnan kaupungin koululaitoksen Puistokadun kansakoulun opettajat Tyyne Karttunen, Tyyne Koponen, Inkeri
Juvonen, Kerttu Sihvola, Eila
Ojanen, Niilo Pentikäinen ja Pentti Merenkylä. Harjoittelutuntien järjestely kuului kasvatusopin lehtorin tehtäviin.
Puistokadulta Heikinpohjaan – Savonlinnan seminaarin kansakoulun rakentaminen ja toiminnan käynnistyminen vuonna 1963
Puistokadun kansakoulu ei pitemmän päälle kyennyt tyydyttämään seminaarin eikä opetusharjoittelun tarpeita ja harjoituskoulun puuttuminen nähtiinkin erityisen ongelmalliseksi jo toiminnan alkuvaiheista lähtien. Seminaarin uusien tilojen valmistuessa Heikinpohjan kaupunginosaan pidettiin Puistokadun koulun etäisyyttä hankalana tuntien seuraamisen kannalta.
suuret. Tungoksen aiheuttama rauhattomuus häiritsi oppilaiden työrauhaa. Ennen kaikkea kuitenkin opetusharjoittelun nähtiin kärsivän oman harjoituskoulun puuttumisesta, koska sinne ei voitu hankkia omia, tarpeen vaatimia opetusvälineitä.
Puistokadun koulun puurakennuksen luokat olivat ahtaita ja luokkien oppilasmäärät seuraamista ajatellen liian
Lisäksi oman harjoituskoulun saaminen olisi aiheuttanut ”opettajien vakinaistumisen ja pätevyyden kohoamisen”, sillä harjoitusluokkien opettajina toimivilta kansakoulunopettajilta ei voitu vaatia harjoituskoulun opettajien muodollista pätevyyttä.
Eduskunta myönsi vuodelle 1961 määrärahat Savonlinnan seminaarin harjoituskoulun rakentamista varten. Kaupunki lähestyi rakennushallitusta ja anoi harjoituskoulun rakennustöiden aloittamista välittömästi.
Seminaarin valmistuessa rakennustoiminta oli hiljenemässä ja ennen kaikkea ”perheellisten työntekijöiden” vuoksi kaivattiin kipeästi rakennustöiden mukanaan tuomia työpaikkoja.
Jouduttaakseen asiaa kaupunki tarjoutui suorittamaan valtion toimeksiannosta harjoituskoulun perustan louhintatyöt.
Rakennustyöt käynnistyivät marraskuussa vuonna 1961.
Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Olavi Sortta.
Rakennuspiirustukset laati
Insinööritoimisto T. R. Vähäkallio. Kustannuksiksi arvioitiin hieman yli 120 miljoonaa markkaa.
Koulun rakennuttajana toimi rakennushallitus ja rakennustöiden urakoitsijana lappeenrantalainen
Karjalan Rakentajain Osakeyhtiö, joka oli vastannut myös seminaarin päärakennuksen urakoinnista.
Vastaavana rakennusmestarina toimivat rakennuttajan puolesta rakennusmestari Arvo Laapio.
Koulun oli sopimuksen mukaan määrä valmistua vuoden 1963 toukokuun loppuun mennessä. Kouluun tuli 18 luokkaa sekä kaksiosainen voimistelusali.
Uusi rakennus käsitti yhteensä kymmenen varsinaista luokkahuonetta, kaksi käsityöluokkaa, luonnonopin luokan, laboratorion, yhdistetyn laulu- ja piirustusluokan, kerho- ja kirjastohuoneen, opettajainhuoneen, johtajan työhuoneen sekä kokelaiden työ- ja ohjaushuoneet.
Tämän lisäksi rakennuksen pohjakerroksessa sijaitsivat talouskeittiö, kotitalousopetukseen tarvittavat tilat, puu- ja metallityöluokat sekä tarpeelliset varastohuoneet. Korkein sallittu oppilasmäärä oli 25 % tavanomaista pienempi, yläluokilla 30 ja alaluokilla 27, koska kuuntelijoiden vuoksi oppilasmäärärajat mitoitettiin alemmaksi.
Keväällä 1962 koulu oli saatu rakennettua valmiiksi vesikattoa ja ulkopuolisia rappauksia myöten.
Töiden jatkuttua syksyllä 1962 asennettiin ensimmäisinä toimenpiteinä ikkunat ja keskuslämmitys sekä viimeisteltiin lattioiden alusbetonit. Sähkö- ja maalaustyöt olivat tekemättä. Kalustoa ei kouluun vielä ollut hankittu uudenlaista ”vu-graeh –kojetta” lukuun ottamatta. Se oli laite, johon opettaja saattoi luokalle puhuessaan samaan aikaan kirjoittaa tekstiä, joka heijastui taululle. Laitteella voitiin heijastaa myös kuultokuvia.
Laitteita oli käytössä seminaarin rehtorin Kekkosen mukaan vain joissakin harvoissa oppilaitoksissa sekä armeijalla.
Vuoden 1958 seminaariasetuksessa harjoituskoulujen nimeksi tuli seminaarin kansakoulu.
Taustalla oli sivistysvaliokunnan aikaansaama nimen muutos, sillä harjoituskoulun katsottiin antavan oppilaiden vanhemmille virheellisen käsityksen koulun tasosta.
Lisäksi asetus salli opetusharjoittelun myös muissa oppilaitoksissa, mikä mahdollisti harjoittelun maalaiskansakouluissa.
Komitea suositteli tämän kenttäharjoittelun mitoitukseksi kahdesta neljään viikkoa.
Seminaarin kansakoulun vihkiäisiä valmisteltiin kevään 1963 aikana pidettäväksi yhtä aikaa seminaarin uuden päärakennuksen kanssa.
Lukuvuoden avajaisissa 20.8.1963 rehtori Anna Kekkonen toivotti tervetulleiksi uudet opettajat.
Vakinaisia uusia opettajia olivat kansakoulun johtaja Jaakko
Salminen, opettajat Pirkko
Salminen, Sointu Strandman, Marja Jaakola sekä Kaarina Pihlaja. Koulun väliaikaisina opettajina toimivat opettajat Raili Utriainen, Ritva Muhonen ja Harri Kurola
sekä kansalaiskoulussa Kerttuli Marjamäki, kotitalousopettajat Leena Eskelinen ja Sirkka Paldanius sekä käsityön opettajat Kirsti Helisevä ja Kyllikki Lindström.
Varsinaisia seminaarin päärakennuksen ja kansakoulun vihkiäisjuhlia vietettiin 14.12.1963.
Juhlakahville siirryttiin seminaarin kansakouluun, jossa Heinolan seminaarin kansakoulun johtaja Eeva Jokinen ojensi Savonlinnan seminaarin kansakoulun johtajalle Jaakko Salmiselle puisen kynttilänjalan kynttilän kera pidettäväksi opettajainhuoneen pöydällä ystävän tervehdyksenä.
Seminaarin kansakoulun johtajaksi valitulla Jaakko Salmisella oli koulun johtamisen lisäksi vastuullaan V-VI yhdysluokkien opetus. Vakinaisina opettajina toimivat Pirkko Salminen (II lk), Sointu Strandman (III lk), Kaarina Pihlaja (I lk), Marja Jaakola (VII B ja VIII B lk). Väliaikaisina opettajina toimivat Ritva Muhonen (IV lk), Raili Utriainen (I-III lk), Harri Kurola (IV-VI lk) ja Hilkka Majamäki (VII A ja VIII A lk).
Kotitalousopettajina toimivat
Marja-Leena Eskelinen ja Sirkka Paldanius ja käsityön opettajina
Kyllikki Lindström ja Kirsti Helisevä. Uusi koulu opettajineen oli aloittanut toimintansa.
Seminaarin kansakoulusta korkeakoulun harjoittelukouluksi
Savonlinnan seminaarin kansakoulu ei kuitenkaan tullut pitkään toimineeksi seminaarin kansakouluna, sillä muutoksen tuulet puhalsivat sekä koulujärjestelmässä että opettajankoulutuksessa. Eduskunta teki periaatepäätöksen kansakoulun uudistamiseksi samana vuonna kuin Savonlinnan seminaarin kansakoulu aloitti toimintansa.
Koulun toiminnan ensimmäiset vuodet osuivat samaan aikaan peruskoulujärjestelmän valmistelun ja sitä seuranneen opettajankoulutusjärjestelmän uudistamisen kanssa.
Savonlinnan seminaarin toiminta päättyi heinäkuussa 1973. Opettajanvalmistus siirtyi Joensuun korkeakoulun alaiseksi 1.8.1973.
opetusharjoittelua ja tutkimusta varten valtion korkeakoulun opettajankoulutusyksikköön kuului tarpeellinen määrä harjoittelukouluja. Erityisestä syystä koulu voitiin järjestää myös siten, että siihen kuului vain peruskoulun ala-aste. Opetus tuli järjestää kunnan peruskoulua vastaavien säännösten mukaisesti.
Uuden opettajankoulutuslain ja siihen sisältyvän harjoittelukouluasetuksen mukaan
Kunta oli velvollinen suorittamaan harjoittelukoulun ylläpitäjälle omia oppilaitaan vastaavan osuuden harjoittelukoulun oppilaskohtaisista käyttömenoista.
Harjoittelukoulun sijaintikunta oli velvollinen suorittamaan valtiolle erikseen määriteltyjä harjoittelukoulun rakennuksen hankinta- ja perusparannuskustannuksia. Uuden Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen ensimmäiset vuodet korkeakoulussa eivät olleet helppoja. Vastakkain olivat Savonlinnan seminaarin perintö ja uutta suuntaa hakeva korkeakouluperustainen opettajankoulutus.
Savonlinnan opettajankoulutuksessa ja sen kansakoulussa
elettiin alkuvaiheessa epävarmoissa tunnelmissa, sillä Joensuun korkeakoulun valmistelutoimikunta oli esittänyt Itä-Suomen opettajankoulutuksen keskittämistä Joensuuhun. Paineita kohdistui myös pääkaupunkiseudulta, jossa kyseenalaistettiin Savonlinnassa toteutettu aineenopettajien koulutus. Samaan aikaan opiskelijamäärät kasvoivat runsaasti ja tilanpuute oli huutava. Seminaarin 30 hengen ruokalassa aterioi 300 opiskelijaa.
Kun 1970-luvun alussa opiskelijamäärät olivat olleet alle 300, niin vuosikymmentä myöhemmin ne lähentelivät jo tuhatta. Laitoksen ensimmäisten johtajien Kari Tuunaisen, Martti T. Kuikan sekä Markku Suomalaisen oli suunnattava toimintaa uusille urille. Alkuvaikeuksien jälkeen toiminta uusissa rakenteissa kuitenkin laajeni ja vakiintui nopeasti.
Opettajankoulutus Savonlinnassa kasvoi merkittävästi uusimuotoisen lastentarhanopettajakoulutuksen käynnistyttyä vuonna 1974. Joensuun korkeakoulun rakentamisen neuvottelukunnan
työn tuloksena kampuksen rakennuskanta laajeni verraten ripeästi, sillä v. 1980 valmistui opettajankoulutuslaitoksen laajennusosa, vuonna 1981 päärakennuksen peruskorjaus, vuonna 1983 liikuntahalli, vuonna 1985 normaalikoulun laajennusosa ja vuonna 1986 normaalikoulun vanhan osan peruskorjaus. Myös uusia opiskelija-asuntoloita rakennettiin. Opettajankoulutuksen opiskelijamäärien kasvaessa lisääntyi myös opetusharjoittelupaikkojen tarve. Kaikki eivät mahtuneet harjoittelemaan normaalikouluun.
Mitoitukset oli suunniteltu seminaarin opiskelijamääriä silmällä pitäen. Kansakoulunopettajien valmistuksessa kokelaita oli ollut yhteensä 24. Saman verran heitä oli myös kotitalouden ja käsityön opettajien valmistuksessa. Luokkia oli kansakoulussa tuolloin seitsemän ja kansalaiskoulussa neljä.
Kun lukuvuonna 1974-1975 harjoittelijoita oli 48, niin seuraavana vuonna heitä oli jo 64. Harjoittelutuntien
sijoittaminen kävi ongelmalliseksi. Opettajankoulutukseen sisältyvää opetusharjoittelun kasvavaa opiskelijamäärää varten tarvittiin useampia opetusryhmiä ja entistä enemmän oppilaita. Tilojen ahtaus harjoittelukoulun puolella oli ilmeinen tosiasia. Perusopetusuudistus oli lakkauttanut myös kansalaiskoulun. Luokkien määrä normaalikoulussa väheni ja aineenopettajakoulutuksen opetusharjoittelu siirtyi enenevässä määrin kaupungin koululaitoksen kouluihin.
Harjoittelupaikkojen niukkuuden vuoksi Joensuun korkeakoulu joutui esittämään, että kaupungin koululaitokseen kuuluvan
Puistokadun peruskoulun alaasteella voitaisiin järjestää peruskoulun luokanopettajan koulutukseen liittyvää harjoittelua kevätlukukaudella 1977 yhteensä 15 viikon ajan. Opetusharjoittelua ohjaisivat erikseen siihen nimetyt opettajat.
Tarve harjoittelukoulun laajentamiseen harjoittelupaikkojen lisäämiseksi oli ilmeinen. Yliopiston rehtori Mälkönen näki
normaalikoulun tilakysymyksen toiminnallisena pullonkaulana, joka ei kaksiluokkasarjaisena kyennyt tarjoamaan riittäviä harjoittelumahdollisuuksia tuleville opettajille. Ongelma poistui, kun koulun lisärakennustyöt päästiin aloittamaan syksyllä 1983. Tämän jälkeen oli kunnostettava vanha koulurakennus.
Koko rakennushankkeen oli määrä valmistua vuonna 1986. Normaalikoulun tilojen ajanmukaistamiseen varattiin määrärahaa 16,5 miljoonaa markkaa.
Savonlinnan normaalikoulun laajennus ja peruskorjaus
Savonlinnan normaalikoulun rehtoriksi valittiin vuonna 1980 Petri Salo. Ennen peruskorjausta normaalikoulu oli kasvanut kaksi ja puolisarjaiseksi. Tämä tarkoitti, että jokaisella luokka-asteella oli kaksi luokkaa sekä tämän lisäksi yhdysluokkia. Oppilaita koulussa oli keväällä 1982 yhteensä 280. Opetusryhmiä oli yhteensä 14 ja syksyllä 1982 yhteensä 15. Koulussa kärsittiin tilojen ahtaudesta. Normaalikoulun liikuntasali oli ainoa liikuntasali koko kampuksella.
Salon ensimmäisiä
vaativia tehtäviä oli koulun uudisrakentamisen ja peruskorjauksen toteutus. Koulun laajennuksen yhteydessä se oli määrä muuttaa kolmisarjaiseksi siten, että kullakin luokkaasteella olisi kolme luokkaa. Näin opetusryhmien määrä tulisi kasvamaan yhteensä 18:aan luokkaan. Laajentuminen merkitsi paitsi helpotusta tilojen ahtauteen, myös mahdollisuutta useamman opettajaksi opiskelevan harjoittelun toteuttamiseen normaalikoulussa.
Normaalikoulun
laajentumispyrkimykset aiheuttivat myös kritiikkiä. Keväällä 1983 normaalikoulun 1. luokalle oli tulossa yhteensä 57 koulunsa aloittavaa oppilasta. Näistä kuitenkin kymmenkunta oli ilmoittautunut alun perin muualle kuin normaalikouluun, lähinnä Kirkkoniemen ja Puistokadun kouluihin. Kaupunki pyrki päätöksellään turvaamaan normaalikoulun oppilasmäärän, mutta vanhempia ratkaisu ei miellyttänyt.
iltapäivähoidon järjestelyistä niiden oppilaiden osalta, joilla päivähoito olisi ollut toisen koulun vieressä. Normaalikoulun oppilaaksi ottoalueen laajentumisessa nähtiin pienten koululaisten jäävän ”pelkiksi opetusvälineiksi” ja ”kasvatustieteen kandidaattien opiskelun peittävän alleen muut varsinaiset ala-asteen tarpeet”. Vanhemmat pitivät lähikouluja rauhallisempina, vaikka normaalikoulun ilmapiiriä pidettiinkin virikkeellisenä ja opetuksen tasoa korkeana.
Tämä johtui pääasiassa pidentyvistä koulumatkoista ja
Savonlinnan koulutoimen hallintopäällikkö Kaino Turpeinen yhdessä normaalikoulun rehtorin Petri Salon kanssa piti normaalikoulun oppilasmäärän turvaamista tärkeänä korkeakoulutoiminnan kannalta.
Yhdessä Turpeinen ja Salo johdonmukaisesti omalla toiminnallaan myötävaikuttivatkin opettajankoulutuksen toimintaedellytysten turvaamiseen.
Normaalikoulun lähes 12 miljoonaa markkaa maksaneet laajennustyöt käynnistyivät joulukuun alussa v. 1984. Tämän
jälkeen aloitettaisiin vanhojen tilojen korjaus. Uudisosan myötä koulu sai lisätilaa lähes 2900 neliömetriä. Koulun kokonaisala oli laajennuksen jälkeen 5300 neliömetriä.
Lisärakennuksen kustannuksiin
Savonlinnan kaupunki osallistui harjoittelukouluasetuksen sekä opettajankoulutuslain nojalla 30 % osuudella rakennuksen normaalihinnasta. Normaalihinta määräytyi tavallisten opetustilojen perusteella. Rakennuttajana toimi rakennushallitus ja rakennustöistä vastasi Itä-Savon rakentajat.
Putkityöt urakoi Savon Vesi ja Lämpö, ilmanvaihdon Ilma-Metalli Nurmi ky Lappeenrannasta sekä sähkötyöt Olavin Sähkö Oy. Koulun laajennusosaa rakennetaan keväällä 1984.
Kesäkuussa 1984 laajennusosan rakentaminen oli edennyt harjakorkeuteensa. Rakentaminen pysyi aikataulussaan ja uudisrakennus saatiin valmiiksi vuoden 1984 lopulla.
Tämän jälkeen ryhdyttiin korjaamaan koulurakennuksen alkuperäistä vanhaa osaa.
Koulun laajennusosaa rakennetaan keväällä 1984.
Opetus siirrettiin vanhasta osasta uudisrakennukseen sekä osittain opettajankoulutuslaitoksen tiloihin. Vanhan osan peruskorjaus- ja muutostöiden kustannusarvio oli kuusi miljoonaa markkaa ja lopulliset rakennuskustannukset nousivat 6,8 miljoonaan markkaan. Kunnostustöihin päästiin vuoden 1985 alusta ja ne oli tarkoitus saada valmiiksi vuoden loppuun mennessä. Peruskorjaus kuitenkin venyi seuraavan vuoden helmikuuhun. Uudisosan ja peruskorjauksen valmistumista päästiin juhlimaan huhtikuun puolivälissä 1986.
Koulun vihkiäisissä pitivät puheen yliopiston rehtori Kyösti Pulliainen sekä opetusministeri Gustav Björkstrand. Björkstrand kiinnitti huomionsa opettajankoulutuksen kehittämisessä opetuksen sisällölliseen suunnitteluun ja korosti kasvattajan omaa henkilökohtaista kasvua. Pulliainen puolestaan korosti harjoittelukoulujen mahdollisuuksia tutkimus- ja kokeilutehtävissä niille luotujen aineellisten ja henkisten edellytysten varassa.
Harjoittelukoulujen tuli hänen mukaansa olla valtakunnan ykkösliigan oppilaitoksia, joissa uusinta kasvatukseen ja oppimiseen liittyvää tietoa kokeillaan ja joissa hankintaan uutta tietoa tutkimuksen avulla.
Opetusharjoittelun olosuhteet saatiin kuntoon harjoittelukoulun laajentumisen myötä. Mittava rakentaminen Savonlinnan kampuksella mahdollisti opiskelijoiden sisäänottomäärien kasvattamisen edelleen, ja 1980-luvun lopulla opiskelijamäärät hipoivat jo tuhatta, kun seminaarivaiheen opiskelijamäärät olivat olleet 250 opiskelijan tietämillä.
Kasvatusalan tutkinnon uudistaminen v. 1978 sekä Joensuun korkeakoulun muuttuminen yliopistoksi aiheuttivat muutoksia myös Savonlinnan opettajankoulutuslaitokseen. Aikaisempien osastoneuvostojen päätöksenteko siirtyi enenevässä määrin tiedekunnille.
Savonlinnassa tämä koettiin päätöksenteon siirtymisenä Joensuuhun. Osittain
tämän vuoksi 1980-luvun lopulle tultaessa käytiinkin
keskusteluja oman yliopiston saamiseksi Mikkelin lääniin. Uusia vakansseja perustettiin, osa entisiä lakkauttamalla.
Koko 1980-luvun polttavimpia kysymyksiä opettajankoulutuslaitoksella oli professorin saaminen kehittämään ja tehostamaan laitoksen tutkimustoimintaa. Kasvatustieteen syventävistä opinnoista vastasivat pääasiallisesti apulaisprofessorit, mutta jatko-opintojen järjestämisen katsottiin edellyttävän professorin virkaa. Laitos sai ensimmäisen professorinsa v. 1987.
Ensimmäinen laitokselta syntynyt jatkotutkielma, Markku Palovaaran lisensiaattityö valmistui v. 1987. Laitoksen ensimmäinen, nykyisen osastonjohtajamme, professori Pertti Väisäsen väitöstutkimus valmistui v. 1993.
Myös Savonlinnan normaalikoulussa aktivoiduttiin jatko-opintoihin, kun koulun
lehtori Eija Karhiola sekä rehtori Petri Salo suorittivat kasvatustieteen lisensiaatin tutkinnot muutamaa vuotta myöhemmin.
2000-luvulle tultaessa Savonlinnan opettajankoulutuksen rakenteet kehittyivät laajamittaisesti Savonlinnan kampuksen eri EU-ohjelmien, rakentamis- ja kehittämishankkeiden myötä. Myös kampuksen hallintoa järjestettiin uudelleen.
Opettajankoulutuksen kannalta merkittävimpiä uudistuksia oli vuonna 2005 toteutettu valtakunnallinen tutkintojärjestelmän uudistaminen, kun EU:n jäsenmaissa tutkintojärjestelmää yhtenäistettiin.
Hallinnon ja tutkimuksen kehittämisen kannalta merkittävintä oli yliopistolain uudistaminen ja siirtyminen Itä-Suomen yliopistoon v. 2010 alusta alkaen.
Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen toiminta päättyi ja se yhdistettiin yhdessä Joensuun opettajankoulutuslaitoksen kanssa Itä-Suomen yliopiston filosofisen tiedekunnan alaiseksi soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osastoksi.
Savonlinnan normaalikoulu tuli
Joensuun normaalikoulun kanssa uudessa organisaatiorakenteessa toimimaan Itä- Suomen yliopiston filosofisen tiedekunnan erillisyksikköinä. Uuden yliopiston ja yliopistolain rakenteissa
Savonlinnan normaalikoulu opettajankoulutuksen osana on löytänyt uomansa. Koulun opettajarakenne on kehittynyt kohti yhtenäisen perusopetuksen mukanaan tuomia aineenopettajakelpoisuuksia.
Viime vuosina myös opettajankoulutuksen hakijamäärät ja tutkimustoiminnan volyymit yliopiston ja kaupungin tuella ovat kasvaneet merkittävästi. Toiminnan päättymisen uhasta on noustu jälleen uuteen kukoistukseen. Savonlinnan normaalikoulun kannalta 2000-luvun merkittävimpiä uudistuksia oli perusopetuksen ylimpien vuosiluokkien 7-9 perustaminen Savonlinnan normaalikouluun. Perustamista oli esittänyt vuonna 1998 koulun johtavana rehtorina toiminut Petri Salo ennen siirtymistään Joensuun normaalikoulun rehtoriksi.
Esitys ei kuitenkaan tuolloin saanut
Savonlinnan kaupungin tukea.
Kun allekirjoittanut valittiin Savonlinnan normaalikoulun johtavaksi rehtoriksi vuonna 2000, asia nousi uudelleen keskusteluun. Vuoden 1998 perusopetuslain muutoksen myötä yhtenäinen perusopetus oli noussut yhä vahvemmin esille koululaitokseen liittyvässä julkisessa keskustelussa. Yhtenäiskouluajatusta ja vuosiluokkien 7-9 perustamista kouluun tukivat myös Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen luokanja aineenopettajakoulutusten kehittäminen ja niihin liittyvä ohjattu harjoittelu.
Kolmanneksi normaalikoulu kärsi oppilaspulasta, sillä taantuvan väestökehityksen ja syntyneiden ikäluokkien pienennyttyä kolmannes oppilaista tuli koulun oman oppilaaksi ottoalueen ulkopuolelta, eikä koulun omaa oppilasaluetta Savonlinnan maantieteellisistä syistä ollut juurikaan enää mahdollista laajentaa ilman jonkin suuremman koulun lakkauttamista.
Tässä tilanteessa nähtiin koulun muuttamisen kaksisarjaiseksi yhtenäiseksi peruskouluksi
ratkaisevan myös oppilasmäärään liittyvän ongelman.
Ensimmäinen esitys yläluokkien perustamishankkeen eteenpäin viemiseksi tehtiin koulun johtokunnalle syksyllä 2001. Kun uutta opetussuunnitelmaa ryhdyttiin valmistelemaan vuonna 2002, asia sai yhä vahvempaa tukea. Uusien perusopetuksen valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden myötä yhtenäisestä perusopetuksesta tuli valtakunnallisen kehittämisen kohde, jota myös Opetushallitus asettui näkyvästi tukemaan.
Tähän vaikuttivat paitsi perusopetuksen kehittämisen sisäiset tekijät myös väestökehityksen ja kouluverkon muutoksen aiheuttamat tarpeet. Yläluokkien perustamisen valmisteluun liittyi useita eri neuvotteluita. Hankkeesta käytiin alustavia neuvotteluita opetusministeriön edustajien kanssa.
Asiasta neuvoteltiin 7.4.2004 opettajankoulutusasioista vastaavan opetusneuvos Armi Mikkolan, 27.4.2004 ylijohtaja Markku Mattilan sekä 21.9.2004
ylijohtaja Arvo Jäppisen kanssa.
Neuvotteluiden pohjalta vuosiluokkien perustamisesta laadittiin kustannuslaskelma ja rahoitussuunnitelma. Normaalikoulun johtokunta käsitteli asiaa kokouksessaan 14.12.2004. Se päätti pyytää kannanottoa ja hakea toimintaavustusta vuosiluokkien 7-9 perustamiskustannuksiin sekä anoa taloudellista tukea Savonlinnan kaupungilta ja Itä-Savon kuntayhtymältä.
Sekä Savonlinnan kaupunki että Itä-Savon kuntayhtymä tukivat hanketta ja myönsivät hankkeelle erillisen rahoitussuunnitelman mukaisen määrärahan.
Tämän jälkeen vuosiluokkien 7-9 perustamisesta Savonlinnan normaalikouluun tehtiin esitys Joensuun yliopiston talousja toimintasuunnitelmaan vuosille 2005—2008.
Myös yliopisto suhtautui esitykseen suopeasti, joten seuraavana oli vuorossa lupahakemuksen valmistelu opetuksen järjestämislupaa varten opetusministeriölle,
jonka tehtävänä oli lain mukaan päättää asiasta.
Yliopisto jätti opetusministeriölle esityksen 28.2.2005 vuosiluokkien 7-9 opetuksen järjestämiseen Savonlinnan normaalikoulussa. Uudistus oli määrä toteuttaa vaiheittain vuosien 2006—2008 aikana. Koulun oppilasmäärä ja perusopetusryhmien määrä oli tarkoitus säilyttää ennallaan.
Asia ei kuitenkaan edennyt yliopiston ja ministeriön välisissä tulossopimusneuvotteluissa, vaikka sen taloudelliset kustannukset oli arvioitu verraten alhaisiksi. Syynä ministeriön pidättyvään linjaukseen lienee ollut esityksen periaatteellinen puoli. Luvan myöntäminen Savonlinnan normaalikoululle olisi arvatenkin poikinut lisäesityksiä muista vastaavista harjoittelukouluista.
Tämä olisi kasvattanut opettajankoulutuksen kokonaiskustannuksia. Ehkäpä Savonlinnan aineenopettajakoulutustakaan ei nähty riittävän laajana ohjatun harjoittelun järjestämisen näkökulmasta. Jälkeenpäin arvioiden syynä saattoi olla myös opettajankoulutukseen
kaavaillut rakenteelliset kehittämisehdotukset, jotka ministeriö esitteli paria vuotta myöhemmin. Ministeriön kaavailemat opettajankoulutuksen keskittämispyrkimykset olivat ristiriidassa filiaalin toiminnan vahvistamiseen liittyvien ajatustemme kanssa.
Asia sai kuitenkin uutta puhtia vuonna 2006. Yliopisto haki tosissaan ratkaisua asiaan.
Asiasta järjestettiin neuvottelu kaupungin ja yliopiston kesken. Neuvotteluissa kaupungin kanssa muodostui yhteisymmärrys ja yläluokkien perustaminen normaalikouluun nähtiin välttämättömäksi opettajankoulutuksenkin kehittämisen kannalta.
Hanke esiteltiin myös uudelle opetusministerille Antti Kalliomäelle hänen vieraillessaan Savonlinnan kaupungissa ja kampuksella myöhemmin syksyllä 23.10.2006.
Kalliomäki piti ajatusta yhtenäisen perusopetuksen opettajankoulutuksesta hyvänä, vaikka ei tässä vaiheessa ottanut
vahvemmin kantaa itse esitykseen.
Neuvottelujen viesti oli kuitenkin, että valmistelua kannattaa jatkaa. Kalliomäelle luovutettiin samassa yhteydessä hankkeen esitys taustamuistioineen.
Keskustelut siirtyivät tämän jälkeen Savonlinnan kaupungin, kaupungin edunvalvonnan ja yliopiston välisiksi. Lopullinen ratkaisu asiaan saatiin Savonlinnan kaupungin, Joensuun yliopiston ja opetusministeriön välillä käydyissä neuvotteluissa opetusministeriössä syksyllä 2007. Ratkaisevaa asiassa oli silloisen opetusministeri Kalliomäen myönteinen suhtautuminen asiaan.
Yliopisto julkaisi tiedotteensa 20.12.2007. Vuosiluokkien 7-9 opetuksen järjestämiseen liittyvän luvan opetusministeriö myönsi virallisesti 17.6.2008 ja paria kuukautta myöhemmin lukuvuotensa aloittivat koulumme ensimmäiset 7. luokkien oppilaat. Päättötodistuksen he saivat ensimmäisinä koulustamme keväällä 2011.
aineenopettajakelpoisuuksien ja tehtäväalamäärittelyjen osalta koulun opettajakunta haki vielä viimevuosinaan muotoaan. Yhtenäisen perusopetuksen kehittäminen käynnistyi hyvin, mutta opettajankoulutuksen rakenteiden ja yhtenäisen perusopetuksen pedagogiikan kehittämisessä riittää vielä työsarkaa. Tällä hetkellä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttö elää viime vuosien merkittävintä murrosvaihetta. Sen käyttöönotossa koulumme on ottanut viime vuosinaan roimia harppauksia.
Opetustehtäviin liittyvien uusien yhtenäisen perusopetuksen mukanaan tuomien
Tavoitteena oli siirtyä koulun vuosille 2011-2016 laaditun toimintastrategian mukaisesti painetusta oppimateriaalista sähköisiin päätelaitteisiin ja oppimateriaaleihin vuoteen 2016 mennessä, jolloin otettiin käyttöön myös uudet perusopetuksen opetussuunnitelmat.
Vuonna 2013 Savonlinnan normaalikoulu hankki oppilailleen käyttöön henkilökohtaiset tabletlaitteet, iPadit, ensimmäisenä Suomessa. Syksystä 2014 alkaen koulun kaikki oppilaat,
opettajat sekä opetusharjoittelijat käyttivät henkilökohtaisia päätelaitteita opetuksessaan, opiskelussaan ja harjoitteluissaan. Koulu siirtyi keskeisiltä osin käyttämään opetuksessa digitaalisia applikaatioita sekä sisältöjä. Pedagogiikan kova ydin oli siirtyminen kuluttajakeskeisestä pedagogiikasta kohti tuottajakeskeistä pedagogiikkaa, jossa korostui entisestään lasten ja nuorten rooli aktiivisena oppijana sekä tutkivan oppimisen ja
projektityöskentelyn eri muodot.
Syksyllä 2016 maailmanlaajuinen teknologiayhtiö Apple palkitsi Savonlinnan normaalikoulun ensimmäisenä Suomessa opetusteknologian alalla tehdystä merkittävästä kehittämistyöstä sekä innovatiivisesta johtamisesta myöntämällä sille Apple Distinguished School -statuksen. Saatu tunnustus toi paljon alueellista ja valtakunnallista näkyvyyttä.
Aleksi Komu ja Sanna Metsälä vastaanottamassa GESS Education Awards -palkintoa Dubaissa.
Keväällä 2018 koulun opettaja sekä it-suunnittelija voittivat
kansainvälisen koulutusalan
GESS Education Awards 2018 -tapahtuman pääpalkinnon
”Paras opetusteknologian käyttö/ eLearning” -kategoriassa Dubaissa. Savonlinnan normaalikoulussa tehty ainutlaatuinen kehittämistyö sai huomattavan tunnustuksen.
Vuoden 2010 alusta lukien Savonlinnan opettajankoulutuslaitos siirtyi osaksi Itä-Suomen yliopiston
Filosofista tiedekuntaa, jossa se toimi osana Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osastoa. Samoihin aikoihin yliopisto ryhtyi selvittämään opettajankoulutuksen rakenteellista kehittämistä ja mahdollisuutta keskittää opettajankoulutus yhdelle kampukselle Joensuuhun.
Keskittämisratkaisun vastustus oli suurta niin Savonlinnan kampuksella, sen henkilökunnan kuin opiskelijoidenkin
keskuudessa. Myös Savonlinnan kaupunki pyrki aktiivisesti
torjumaan keskittämisen ja neuvotteli mahdollisuudesta jatkaa opettajankoulutusta
niin Itä-Suomen yliopiston kuin valtionkin kanssa.
Itä-Suomen yliopiston hallitus vastoin keskittämiseen liittyvää ratkaisuesitystä päätyi kokouksessaan 4.7.2011 kuitenkin kannalle, jossa opettajankoulutusta päätettiin kehittää kahdella kampuksella.
Ehtona oli valtion opettajankoulutuksen kehittämiseen lupaaman lisärahoituksen sekä Savonlinnan kaupungin lupaamien kahden lisäprofessuurin saaminen.
Kehittämisohjelman myötä Savonlinnan opettajankoulutusta kehitettiin taito- ja taideainepainotteisena sekä tieto-ja viestintätekniikan opetuskäyttöön profiloituneena opettajankoulutuksena.
Profilaatioalueiden kehittämiseksi yliopisto sai ulkoista rahoitusta kahteen uuteen professuuriin. Tulossopimuskauden lopulla
syksyllä 2015 Itä-Suomen yliopiston hallitus päätti käynnistää uudelleen opettajankoulutuksen pitkän aikavälin rakenteellisen kehittämisen arvioinnin.
Aiempi kehittämisohjelma ei ollut johtanut sellaiseen kehitykseen opettajankoulutuksessa, joka olisi vakuuttanut lähtökohtaisesti
Itä-Suomen yliopiston hallitusta jatkamaan opettajankoulutusta kahdella kampuksella sekä Joensuussa että Savonlinnassa.
Selvityksen perusteella yliopiston hallitus päätti kokouksessaan 11.4.2016 laajasta pitkän aikavälin rakenteelliseen kehittämiseen liittyvästä ohjelmasta, jonka laajamittaisin kokonaisuus oli siirtää opettajankoulutus Savonlinnasta Joensuuhun.
Perusteluina olivat keskittämisestä saatava synergiaetu tutkimukseen, opetukseen liittyvien päällekkäisyyksien karsiminen kustannussäästöjen saamiseksi sekä opettajankoulutuksen vetovoimaisuuden kasvattaminen. Siirto oli tavoitteena toteuttaa siten, että koulutus kokonaisuudessaan alkaisi Joensuun kampuksella 1.8.2018.
Savonlinnan normaalikoulun toiminta päättyy 31.7.2018 opettajankoulutuksen keskittämisen myötä. Koulun oppilaat siirtyvät Savonlinnan kaupungin koululaitoksen alaisuuteen pääasiassa naapurikouluna toimivan Talvisalon koulun oppilaiksi.
Valtaosa henkilökunnasta siirtynee Savonlinnan kaupungin palvelukseen. Savonlinnan normaalikoulun perintöä yliopiston kouluna jatkaa Joensuuhun perustettava uusi Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulun Rantakylän normaalikoulu. Alue ja korkeakoulupolitiikka on monisyinen kokonaisuus.
Globaali kilpailu suosii keskittämistä tukevia ratkaisuja, mutta suomalaisen yhteiskunnan koulutusjärjestelmän menestys on rakennettu juuri päinvastaisella hajautetulla rakenteella, jolla on saatu kattavasti käyttöön harvaan asutun maan eri osien lahjakkuusreservit.
Savonlinna oli toiseksi viimeinen jäljellä olevista filiaaleista ja Savonlinnan normaalikoulu toinen niiden yhteydessä
toimivista harjoittelukouluista. Toiminnassaan se kuului niiden harvojen joukkoon, jotka etäällä emoyliopistostaan sijaitsevina jatkoivat sitä perintöä, joka kiinnitti huomionsa opettajaksi opiskelevaan ja opettajapersoonan kehittymiseen.
Asiaan kiinnitettiin taannoin huomiota Helsingin Sanomien kolumnissa, jossa käsiteltiin opettajan roolia. Kirjoituksessa viitattiin MIT:n yliopiston rehtori Raphael Reifiin, joka pohti, millaisia opettajia heidän tulisi rekrytoida.
MIT:n ja Harvardin visionäärien mukaan nykymaailmassa tarvittavia taitoja ovat nopea lukeminen, lähdekritiikki, aktiivinen kuuntelu, monikulttuurisuuden osaaminen, tunteiden käsittely ja monitahoinen vuorovaikutus.
Näiden taitojen kehittymisessä olennaisinta ei ole tekniikka, vaan näitä taitoja tukeva oppimisympäristö ja opettaja, joka tuntee oppilaansa, välittää heistä ja ymmärtää, miten heitä on autettava eteenpäin. Miten uudelleen keskitetyllä
mallilla rakentuva Itä-Suomen yliopiston opettajankoulutus ja siellä tehty tutkimus kykenee vastaamaan tähän haasteeseen ja vahvistamaan Itä-Suomen yliopiston opettajankoulutuksen vetovoimaisuutta, on paitsi kohtalonkysymys itse yliopistolle, myös perusta auttaa arvioimaan myöhemmin tehtyjä keskittämisratkaisuja.
Itä-Suomelle ja sen yliopistolle menestyvä opettajankoulutus on niiden osaamisperustan elinehto.
Savonlinnan normaalikoulun johtava rehtori, KT Mikko Ripatti
Kirjoitus perustuu osin allekirjoittaneen koulun 50-vuotisjuhlajulkaisuun kirjoittamaan historiikkiin.
Savonlinnan normaalikoulu 1963-2018.
Savonlinnan normaalikoulu aloitti
joitakin vuosia sitten iPeda-päivien järjestämisen. Viime syksynä
iPeda kokosi taas Savonlinnan kampukselle satoja opettajia ja opettajankouluttajia sekä muita opetus- ja kasvatusalan ammattilaisia. Nimilapuissa näkyi olevan koko Suomi edustettuna Kouvolaa, Tuusulaa, Jyväskylää, Tamperetta ja Turkua myöten.
Olin paikalla Siriuksen toimittajana ja tietenkin myös kouluttautumassa itse. Tieto siitä, että kyseessä olivat Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen viimeiset iPeda-päivät, teki kokemuksesta vielä arvokkaamman.
Ohjelma oli laadukas kokoelma
KeyNote -esityksiä ja työpajoja.
iPedan avauspuheenvuorossa Savonlinnan normaalikoulun johtava rehtori Mikko Ripatti muistutti, että digitalisaation tulee tapahtua kasvatuksen ja opetuksen ehdoilla, lasten ja nuorten ehdoilla.
Yksi KeyNote puhujista Olli Vallo, luokanopettaja ja tohtoriopiskelija kuvaili digitalisaatiota tsunamiksi, jolla kannattaa surffata. Kokoa -nimisessä yrityksessä nykyään työskentelevä Vallo muistutti, että yhteiskunta muuttuu ympärillämme, ja siksi tarvitaan uudenlaisia taitoja, joihin kasvamista koulun tulee tukea.
Vallo kertoi etsineensä sosiaalisesta mediasta päivityksiä sekä hästägillä “I hate school” että “I love School.” Ensimmäisiä oli enemmän.
- Meidän tavoitteena on luoda koulusta inspiroiva ja mukava paikka oppilaille ja opettajille Opettajan työtä tehneenä Vallo tietää, että opetusteknologian markkinat ovat pirstaleisia ja osa tuotteista on pedagogisesti huonolaatuisia. Kokoa -yritys on kehittänyt softan, jolla arvioidaan sovellusten laatua.
- Meidän yrityksen tavoitteena on seuloa sieltä hyvät ja toimivat sovellukset, Vallo kertoi.
Olli Vallo KoKoa-yrityksestä muistutti, että hyvä sovellus helpottaa opettajan työtä.
Vallon mukaan hyvä opetussovellus ohjaa kasvatustieteellisen ymmärryksen mukaisesti, tarjoaa tarkoituksenmukaisia sisältöjä, on mielekäs käyttää ja aktivoi oppijaa sekä tekee opettajan työstä helpompaa.
Toinen KeyNote -puhuja oli Itä-Suomen yliopiston professori Laura Hirsto, joka on ollut vahvasti mukana Savonlinnan normaalikoulun tabletkoulu -hankkeessa.
- Tutkimusprojektissamme pyritään ymmärtämään tablettiopetukseen liittyviä kokemuksia oppilaiden oppimisen, motivaation, itsesäätelyn, vanhempien teknologisen osaamisen ja asenteiden sekä perusopetuksen opettajien näkökulmasta.
Hirsto kertoi, että hanke on tuottanut jo useita graduja ja niitä on myös tekeillä parhaillaan.
- Henkilökohtaiset tabletit näyttävät mahdollistavan
monipuolisemman opetuskäytön. On tietenkin pedagogisen suunnittelun kysymys, miten tabletteja hyödynnetään, mutta näyttää siltä, että opetus voi olla myös painotetusti yhteistoiminnallista, vaikka käytössä on henkilökohtainen laite, Hirsto valotti.
Hirston mukaan teknologian ja tablettien hyödyntäminen arvioinnissa johtaa siihen, että opettaja saa kerättyä materiaalia helpommin, ja että kotien ja lasten kanssa yhteistyössä voidaan aktiivisemmin myös jakaa ja mahdollisesti kommentoida tehtäviä.
Vanhempien näkökulmasta oma osaamattomuus pohditutti. - Aikaisemmin on esitetty, että teknologia ja tabletit voivat innostaa poikia oppimaan enemmän kuin tyttöjä. Vanhemmat eivät kuitenkaan nähneet eroa sukupuolen perusteella lastensa motivoitumisessa ja kiinnostuksessa koulutyöhön tablettien avulla, Hirsto kuvaili.
ovat olleet enimmäkseen myönteisiä. Vanhemmat kokevat hyvänä, että oppilaiden laitehallinnan taidot lisääntyvät ja lasten tulevaisuustaidot voivat kehittyä, mutta samalla he miettivät tabletopetuksen fyysisiä vaikutuksia.
Hänen mukaansa vanhempien kokemukset tablet-opetuksesta
Kolmantena puhujana oli FT Miikka Salavuo Tabletkoulusta. Hän puhui tietokäsityksen muutoksesta ja sen vaikutuksista työskentelytapoihin.
- Informaatio ei ole enää ihmisen päässä vaan verkostoissa ihmisten välillä, se rakentuu ja kehittyy vuorovaikutuksessa, Salavuo muistutti.
Hän muotoili digitaalisuuden olevan parhaimmillaan sitä, että ihmiset jakavat omia ajatuksiaan, tietojaan, taitojaan ja tunteitaan.
- Lisätyn todellisuuden kautta pääsemme havainnoimaan ja sellaisia ympäristöjä, joihin emme aiemmin ole millään päässeet, esimerkiksi ihmisen anatomian tutkiminen hololenssin avulla.
Salavuo viittasi virtuaalitodellisuuden mahdollisuuksiin.
Thinglinkin perustaja Ulla Engeström Savonlinnan iPeda-päivillä.
- Sen avulla päästään tutkimaan sellaisia maailmoja, jotka muuten olisivat saavuttamattomia. Olen itse kiipeillyt Mount Everestillä, se on aika hienoa näin kaamosaikaan, Salavuo hehkutti.
Salavuo uskoo, että se mitä ei voida digitoida taloudellisesti kannattavasti ja järkevästi, siitä tulee arvokasta. Tämä herättää kysymyksen, millaisia taitoja jatkossa halutaan opiskelijoille tarjota ja millaista osaamista tullaan tarvitsemaan?
- Koulun tulee auttaa hankkimaan kykyjä toimia uusissa toimintaympäristöissä. Aktiivisen
toiminnan kautta tapahtuvaa oppiminen on syvällistä.
Digitalisaatio tai opetusteknologian vyöryminen kouluihin nähdään usein mustavalkoisesti joko hyvänä tai pahana, uudistuksena tai perinteiden kumoajana. Salavuo kuitenkin muistutti, että allekkainlasku matikassa on hyödyllinen taito, sitä kannattaa harjoitella kynän ja paperin avulla.
- Digitalisaation ei kannatakaan yrittää häivyttää niitä elementtejä, joista on hyötyä.
Valmiisiin oppimispolkuihin
Salavuo ei usko.
- Jokaisen kognitio on erilainen.
Salavuo otti myös kantaa ihmisyyden perimmäiseen olemukseen.
- Kun pahan tekeminen digitalisaation avulla tulee yhä helpommaksi, pitää kehittää ihmisissä pehmeitä taitoja, jotta voidaan tehdä hyvää, valita mieluummin hyvä.
iPeda-päivien loppuhuipennus oli Thinglinkin kehittäjän ja omistajan Ulla Engeströmin esitys. Engeström on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.
- Kävin tohtorikoulun Helsingin yliopistossa kasvatustieteen laitoksella, mutta väitöskirjani jäi kesken kun ryhdyin rakentamaan
ThingLinkiä. Ehkä vielä joskus palaan tekemään sen loppuun, Engeström pohdiskeli.
Engeström muisteli kymmenen vuoden takaista aikaa, kun blogit yleistyivät ja hyperlinkit tulivat mahdollisiksi.
- Ajattelin jo silloin, että samalla tavalla kuvaan voi jonain päivänä tehdä linkkejä.
Tästä ideasta sai alkunsa Thinglink, sovellus joka mahdollistaa kuvalinkkien myötä huimia mahdollisuuksia niin koulukäyttöön kuin yrityksille.
- Alusta asti Thinglinkillä on ollut 3 käyttäjäryhmää: on toimituksellista käyttöä (interaktiiviset kartat), yrityskäyttöä (blogit, tuotekuvastot…) ja suurin käyttäjäryhmä ovat opettajat ja oppilaat.
Huolimatta siitä, että johtaa alati kasvavaa firmaa, Engeströmillä on aikaa olla mukana myös suomalaisten koulujen projekteissa ja osallistua jopa työpajoihin oppilaiden kanssa.
- Opetuskäyttö on lähellä sydäntäni, siksi panostan siihen paljon tällä hetkellä, hän kuvaili.
Engeström muisteli yrityksensä alkuaikoja sanoen, että uuden tuotteen kehittämisessä tuhat asiaa voi mennä pieleen ja yleensä meneekin.
- Kun on omat rahat ja lainatut rahat pelissä, alkuinnostuksen jälkeen edessä on pitkä maraton.
Thinglink perustettiin 2010 perustettiin ja Engeströmin mukaan on vaadittu valtavasti työtä tähän päivään.
- Käyttäjiltä tulee valtavasti positiivista palautetta, siksi tätä jaksaa tehdä. Engeströmin puheessa oli kuultavissa aito innostus omaan työhön.
- On kaksi asiaa, joihin uskon. Ensimmäinen niistä on se, että mitä enemmän kulutetaan verkkosisältöjä, sitä järkevämpää
on osata itsekin sitä tehdä. Toinen asia on se, että asioiden välillä on aina jokin yhteys. Yhdestä pienestä yksityiskohdasta voi lähteä etsimään sen yhteyksiä.
Ajatusta konkretisoidakseen
Engeström kertoi opiskeluajoiltaan mieleen jääneen esimerkin Karl Marxin tuotannosta.
- Marxin mukaan minkä tahansa tuotteen purkamisesta, esimerkiksi päällystakin purkamisesta voi rakentaa isomman kokonaisuuden ja ymmärtää sen avulla, miten
koko yhteiskunta toimii. Tähän Marxin ajatukseen asioiden yhteenkuuluvuudesta kertoo myös Thinglinkin nimi. - Sen vuoksi thinglink, ei esinelinkki vaan anything link, Engeström paljasti.
Hän otti kantaa myös Suomen kysyntään koulutusmarkkinoilla.
- Suomalainen osaaminen ja pedagogiikka pystyvät ratkomaan globaaleja haasteita; ei riitä, että ratsastetaan suomalaisuudella vaan osaamisella. Paras tapa viedä osaamistamme eteenpäin on opettajankoulutuksen kautta tapahtuva koulutusvienti, Engeström painotti.
Thinglinkin tarjoama immersiivinen oppimisympäristö rakentuu 360 tarinankerrontaan ja kuvien luomiseen. Engeström on pohtinut paljon, mitä apua siitä voisi olla globaalien ongelmien ratkomiseen.
- Kun VR-keskustelua olen seurannut, se on ainakin Piilaaksossa hyvin teknologiapainotteista. Minä haluan avata ja jäsentää sitä siitä näkökulmasta, että immersiivisen
oppimisen sosiaaliset ulottuvuudet ovat tekeminen ja jakaminen.
Engeström hahmottelee virtuaalisen todellisuuden kaksi tasoa.
- Globaalilla tasolla immersiaalit todellisuudet mahdollistavat ajassa ja paikassa matkustamisen.
Opettajana voit viedä oppilaat mihin tahansa kontekstiin, tuottaa kokemuksen, että olet paikan päällä katsomassa ja havaintoja näkemästään voi tehdä omaan tahtiin.
Paikallisella tasolla Engeströmin mukaan tapahtuvat luomisen ja rakentamisen lisäksi ylisukupolvinen kohtaaminen.
- Sitä on esimerkiksi se, kun Savonlinnan norssin 9. luokan oppilaat käyvät Hopearannan vanhainkodissa esittelemässä Thinglink-tarinoita Savonlinnasta, omasta kotikaupungistaan.
Teksti ja kuvat: Sanna Isopahkala
” ...jäi taru vain, sen kertoo sulle linna Olavin, ja ymmärrät nyt huokaukset sen.”