Öölannin tarkastus Amazon farmarilla

Satunnainen Amazonmatkailijamme löysi itsensä, vaimonsa sekä Amatsooninsa Ruotsista myös edelliskesänä 2022 -tällä kerralla etelämpää kuin koskaan ennen.

Laivamme toi meidät kesäisenä aamuna tuttuun tapaan ruotsalaiseen kaatosateeseen, niinhän ne vanha-auto -turneet aina alkavat. Ajoimme aluksi nopeat kilometrit E4-tietä kohti lounasta, kunnes kyllästyimme ja irtaannuimme Linköpingin kohdalla pienemmille teille, joiden varrella oli enemmän nähtävää.

Ensimmäinen kohteemme oli Husqvarna, ja siellä tehtaanmuseo. Saavuimme kaupunkiin takakautta pitkin näyttävää ”koskireittiä”, joka olikin syy koko tehtaan sijaintiin. Husqvarnan asetehdas aloitti 1600-luvulla naapuri Jöngköpingissä, mutta tuotanto siirrettiin nykyiselle paikalleen juuri koskivoiman perässä. Tehdas on ehtinyt tuottaa metallista aseiden lisäksi keittiönkoneita, työkaluja, pienkoneita, mopoja, polku- & moottoripyöriä ja ties mitä muuta – suunnitelmia oli jopa autoista – ja kaikesta löytyi esimerkkejä museossa. Tehtaan Motocross-talliin kuului mm. maailmanmestari Heikki Mikkola.

Maaseudulta löytyi farmaritunnelmaa, rompetori ja myös vanhioja autoja, tällä kertaa silmiin osui varusteltu Saab 96.

Yöpaikaksi olimme valinneet Vaxjön, josta ei paljon kerrottavaa ehtinyt arkiiltana kertyä. Varmasti jotain katsottavaa olisi löytynyt, mutta aikataulu ei antanut myöten. Kakkosluokan terassiruokalasta ei jäänyt ihmeellisiä muistoja, mutta pienoinen hotellimme oli positiivinen kokemus – vaimoni on edelleen hyvä löytämään onnistuneita yösijoja.

Uusi aamu ja suuntana Karlshamn, joka oli jo ihan etelärannikolla. Wallanderista tuttu Ystadkaan ei olisi vaatinut pitkää mutkaa, mutta se sai jäädä siihen toisen kertaan, jolloin ajelemme pitkin Skånea ihan päätöiksi. Karlshamnissa kiinnostavin paikka on vanha tanskalaishenkinen keskusta. Viihtyisän kahvipaikan lisäksi löysimme antiikkikaupan, josta mukaan tarttui pari Matchboxin Kartano-Volvoa sekä muuta pientä kivaa.

Amazon sopisi kulkupeliksi linnanneidolle, tosin linna kaipaisi vähän ehostusta.

Tauon jälkeen suuntasimme itään kohti Karlskronaa, jonka edustalla Ruotsin merivoimat jahtasi 80-luvulla Neuvostoliiton sukellusveneitä. Vanhempi väki muistanee karille karahtaneen tunkeutujan, jonka sai hirtehisen nimen ”Whisky on the Rocks”. Laivastomuseolle ei tällä kerralla riittänyt aikaa. Sen sijaan suuntasimme auto- ja kahvikuppimuseoon - kyllä, siellä oli semmoinen. Kun vaimon sai päivähoitoon posliiniosastolle, sain rauhassa tutustua automuseoon. Ei museo valtava ollut, mutta pari vanhaa Custom-Volvoa ja elävä P1900 olivat kyllä näkemisen arvoisia, ja oli sitä katsottavaa muuallakin. Pikanttina lisänä oli iso Beatles-kokoelma.

Päivä oli jo pitkällä, ja illaksi piti vielä ehtiä Kalmariin. Päätimme ajaa rantaa myöten kulkevia pieniä teitä. Päätös kannatti, koska siellä oli kaikenlaista katsottavaa. Tiet olivat aika ajoin hädin tuskin auton levyisiä – eli juuri sellaisia, joilla me viihdymme ja joille kartano-Amazon sopii erinomaisesti.

Perinteiseen tyyliimme olimme perillä Kalmarissa vasta illansuussa. Hotellissa oli ravintola, mutta huoneeseen piti saada jotain juotavaa. Vanhan kaupungin kaupat olivat olivat tietenkin jo kiinni, mutta onneksi suljetusta kebab-pitseriasta sai tiskin alta folkööliä ja Ramlösaa. Stadshotel oli kyllä ihan komea, ainakin ulkoa, ja se oli oleva kotimme seuraavat kolme yötä.

Eräänlainen pääkohteemme oli Öölanti, jonne pääsystä olin haaveillut vuosikausia. Saarelle ajetaan Kalmarista 6 km pitkän sillan yli. Vuonna 1972 valmistunut silta oli yli 25 vuotta Euroopan pisin, ja komea se oli vieläkin. Ensimmäisen päivän reitti vei saaren pohjoisosiin. Kohteinamme olivat mm. Borgholmin suuri linnanraunio sekä Sollidenin linna, jossa kuningasperhe viettää kesänsä. Linnan alueella kuningas pitää tunnetun harrasteautokokoontumisensa elokuun alussa. Sollidenin vehreät puistot ovat melkoinen vastakohta kulmakunnan muulle maisemalle, joka muistutti lähinna Avaran luonnon savanneja.

Vihdoin löytyi Amazonillekin kavereita, vähän nuorempaa ikäluokkaa.

Ruokapaikaksi löytyi aikoinaan Pohjoismaiden korkein tuulimylly, jonka siivet myrsky oli tosin pudottanut joku vuosi sitten. Olivat muuten maassakin varsin vaikuttavat – ja kyllä paikallinen perinneruokin ihan syötävää oli.

Pikkukylästä saaren sisäosista löytyi sympaattinen karamellitehdas – ja loppupäivän ajelut vietettiin sitten hampaisiin jämähtäneitä marjanmakuisia sokerimöhkäleitä kielellä irrotellessa. Kalmarin vanhakaupunki oli pitkän iltakävelyn arvoinen. Harmi kyllä yhtään mukavaa pubia ei löytynyt, joten iltajuomaksi valikoitui huoneenläpöinen IIveroluokan olut.

Uusi aamu vei meidät kiertämään Öölannin eteläosaa. Kulmakunta oli paljon pohjoista vehreämpää, ja sielä löytyi myös loppiksia, joille piti tietenkin pysähtyä. Pakollinen likipitipeurakolarikin tuli koettua – olin ihan varma, että ainakin hipaisi, mutta mitään jälkiä ei löytynyt.

Saaren eteläpäässä on iso majakka, Lange Jan. Vaimo kiipesi huipulle, mutta polvivaivainen miehensä ei. Löytyi sieltä lounaspaikkakin, ja muutama tuhat merilintua – harmi kyllä pari tuntia aiemmin ostamani kiikarit olivat autossa, jonne oli muutaman sadan metrin kävely. Koko eteläkärki oli jonkinlaista yhdistettyä luonnonsuojelu- ja laidunaluetta. Ainoaa tietä ajeltiin sulassa sovussa lehmien ja kauriiden seassa ilman mitään kiirettä – yht’aikaa koominen ja hupaisa kokemus. Jostain kaakon suunnalta löytyi myös suurella rahalla ennallistettu Eketorpin muinaislinna, joka on näkemisen arvoinen kaikille, ja suorastaan mykistävä historiaihmiselle. Illalla syötiin hyvin hotellin naapurin kellariravintolassa.

Kolmannen Kalmar-yön jälkeen ohjelmassa oli itse Kalmarin linna. Linnassa solmittiin Kalmarin Unioni, jonka myötä Suomi oli runsaan vuosisadan ajan osa samaa riitaista valtioliittoa Ruotsin, Norjan ja Tanskan kanssa. Kulttuurikansa muistaa ehkä Aki Kaurismäen samalla teemalla tekemän elokuvan. Linna on hieno ja varmasti käymisen arvoinen – mutta ei oikeastaan eroa muista vastaavista, esim. pari vuotta sitten näkemästämme Gripsholmista.

Oli aika suunnata kotiin. Ensimmäinen etappi oli tosin jo puolen tunnin ajomatkan päässä, jossa oli Tjorven-museo. Tuo sympaattinen, yleensä postiautona tunnettu, Daf-pohjainen kulkine lienee tuttu useimmille. Oikeasti härveli palveli myös poliisia ja sotaväkeä – ja myytiinpä sitä jonkun verran yksityisillekin. Suomeen ei ole tullut kuin muutama kappale. Loppupäivän ajelimme pieniä teitä kohti yöpaikkaamme Katrineholmia. Totuuden nimessä maisemat eivät olleet likikään aiemman rannikon tasoa. Hotelli oli lähes tylsä, mutta talon pubista sai ruokaa & olutta, ja näki jalkapalloa. Niillä pääsee jo aika pitkälle. Ai niin – pääosa Södermalmlannin hidastetetöyssyistä on kerätty Katrineholmiin.

Viimeinen Ruotsi-päivä alkoi puolen tunnin ajolla Strängstorpiin, jossa oli rompepäivä. Eihän paikka ollut mikään Vallåkra, mutta rompetori kuitenkin. Kaverille löytyi Pyhimys-varaosakirja ja itselleni pikkusälää. 444:een olisi ollut originaalit lokasuojat, mutta 2 x 4000 kruunun hinta meni yli maksumotivaation.

Takaisin Tukholmaan ajeltiin jälleen todella pieniä ja mutkaisia teitä. En muista olkapäideni tulleen koskaan ennen kipeäksi ohjaamisesta, mutta nyt on sekin koettu. Viimeiset tiet Värtähamniin olivat tutun tylsiä, mutta ne kuuluvat pelin henkeen. Seuraavaa matkaa odotellaan…

JUSSI HEERVÄ