Öölannin tarkastus Amazon-farmarilla Satunnainen Amazonmatkailijamme löysi itsensä, vaimonsa sekä Amatsooninsa Ruotsista myös edelliskesänä 2022 – tällä kerralla etelämpää kuin koskaan ennen. Laivamme toi meidät kesäisenä aamuna tuttuun tapaan ruotsalaiseen kaatosateeseen, niinhän ne vanha-auto -turneet aina alkavat. Ajoimme aluksi nopeat kilometrit E4-tietä kohti lounasta, kunnes kyllästyimme ja irtaannuimme Linköpingin kohdalla pienemmille teille, joiden varrella oli enemmän nähtävää. Ensimmäinen kohteemme oli Husqvarna, ja siellä tehtaanmuseo. Saavuimme kaupunkiin takakautta pitkin näyttävää ”koskireittiä”, joka olikin syy koko tehtaan sijaintiin. Husqvarnan asetehdas aloitti 1600-luvulla naapuri Jöngköpingissä, mutta tuotanto siirrettiin nykyiselle paikalleen juuri koskivoiman perässä. Tehdas on ehtinyt tuottaa metallista aseiden lisäksi keittiönkoneita, työkaluja, pienkoneita, mopoja, polku- & moottoripyöriä ja ties mitä muuta – suunnitelmia oli jopa autoista – ja kaikesta löytyi esimerkkejä museossa. Tehtaan Motocross-talliin kuului mm. maailmanmestari Heikki Mikkola. Yöpaikaksi olimme valinneet Vaxjön, josta ei paljon kerrottavaa ehtinyt arkiiltana kertyä. Varmasti jotain katsottavaa olisi löytynyt, mutta aikataulu ei antanut myöten. Kakkosluokan terassiruokalasta ei jäänyt ihmeellisiä muistoja, mutta pienoinen hotellimme oli positiivinen kokemus – vaimoni on edelleen hyvä löytämään onnistuneita yösijoja. Uusi aamu ja suuntana Karlshamn, joka oli jo ihan etelärannikolla. Wallanderista tuttu Ystadkaan ei olisi vaatinut pitkää mutkaa, mutta se sai jäädä siihen toisen kertaan, jolloin ajelemme pitkin Skånea ihan päätöiksi. Karlshamnissa kiinnostavin paikka on vanha tanskalaishenkinen keskusta. Viihtyisän kahvipaikan lisäksi löysimme antiikkikaupan, josta mukaan tarttui pari Matchboxin Kartano-Volvoa 16
Amazon sopisi kulkupeliksi linnanneidolle, tosin linna kaipaisi vähän ehostusta.
Maaseudulta löytyi farmaritunnelmaa, rompetori ja myös vanhioja autoja, tällä kertaa silmiin osui varusteltu Saab 96.