
1 minute read
JPT Jaskari Oy on nyt JPT Serco Oy
Vuonna 2005 Juha-Pekka Jaskari perusti metallifirman JPT Jaskari Oy:n. Alkuun hänen lisäkseen pari työntekijää työllisti erilaiset metallialan alihankintatyöt. Haave omasta tuotteesta toteutui kuitenkin nopeasti SERCOtuotteiden liiketoimintakaupan myötä vuonna 2006.
Metallialalla meni silloin lujaa, joten alihankintatöitä tuli niin sanotusti ovista ja ikkunoista. Ja silloin pitää takoa, kun rauta on kuumaa. SERCO -tuotteita valmistettiin rinnalla koko ajan. - Vuosien varrella painopistettä on siirretty enemmän Serco -tuotteiden puolelle ja viimeisten vuosien aikana liikevaihto on kasvanut merkittävästi sillä puolella. Suomen lisäksi SERCO -tuotteita löytyy useista eri maista ympäri maailmaa. Vienti ja sen kasvattaminen onkin merkittävässä roolissa yhtiön liiketoimintastrategiassa, sanoo JPT Serco Oy:n toimitusjohtaja Juha-Pekka Jaskari.
Selkeyttääkseen viestintää ja tukeakseen liiketoimintastrategiaa JPT Jaskari Oy on jakoi liiketoiminnan kahteen eri yhtiöön. Jakautuminen toi mukanaan nimenmuutoksen, joka selkeyttää kommunikointia sekä SERCO asiakkaiden että yhteistyökumppaneiden kanssa. - Tasan seitsemäntoista vuotta kesti JPT Jaskari Oy:n tarina y-tunnuksella 19742602. Tuon tärkeän numerosarjan opettelin ulkoa niin, ettei se koskaan lähde mielestäni. Se oli kuin toinen hetu minulle henkilökohtaisesti. Mutta maailma muuttuu ja asiat kehittyvät. Ja ainakin minusta on viisasta yrittää pysyä kiinni muutoksessa, ja pyrkiä vahvistamaan omia vahvuuksia, toteaa Jaskari.
Juuri siitä oli kysymys myös 1.7.2022 voimaan astuneessa jakautumisessa, jossa jaettiin vanhan JPT Jaskari Oy:n liiketoimintaa kahteen eri yritykseen. - Keskittyminen kannattaa, sen maailma on minulle opettanut. Jäimme kesälomien viettoon heinäkuussa ennätyksellisen tilauskannan kanssa. Ja se taas tarkoitti, että lomalla kannatti levätä hyvin, sillä töitä ja tekemistä riittää tehtaallamme runsaasti lomien jälkeen. Maailman meille tarjoamista epävarmuuksista ja poikkeuksellisista ajoista huolimatta, asiakkaamme selvästi uskovat huomiseen ja tulevaisuuteen, sanoo Juha-Pekka Jaskari lopuksi.