
2 minute read
Älykästä punnitustietojen käsittelyä
Hämeen Kuljetus Oy on kuljetus- ja logistiikkayhtiö, joka toimittaa kiviaineksia suurella volyymilla eteläisen ja keskisen Suomen alueille. Palvelujen lähtökohtana on korkea laatu; toiminnan vakaa luotettavuus perustuu koulutettuun, ammattitaitoiseen ja palvelukykyiseen henkilöstöön sekä liikennöitsijä- ja alihankkijakumppaneihin. Tekemisessä hyödynnetään myös edistyksellisiä järjestelmiä ja digitaalisia työkaluja.

Kaikki Hämeen Kuljetuksen käsittelemät kiviainekset punnitaan Inspectan tarkastamilla pyöräkuormaajavaaoilla, joiden tarkka punnitustulos kelpaa suoraan laskutukseen. Yhteensä Tamtron -vaakoja on tällä hetkellä käytössä 21 kappaletta Hämeen Kuljetuksen omissa ja yhteistyökumppaneiden pyöräkuormaajissa. Kaikki vaa´at on integroitu langattomasti toiminnanohjausjärjestelmäämme, mihin punnitustiedot siirtyvät välittömästi kuormaustapahtuman jälkeen.

Hämeen Kuljetuksen käytössä olevat Tamtronin uuden sukupolven One Power -pyöräkuormaajavaa´at ovat toimineet luotettavasti ja punninneet tarkasti. Kuljettajat ovat tyytyväisiä niiden helppoon käytettävyyteen ja luotettavaan toimintaan. Käytössä on vielä myös edellisen sukupolven Power-vaakoja, joista punnitusdata saadaan yhtälailla ERPpiin Hämeen Kuljetus Oy:n toimittamat, pätevöityjen tarkastuslaitosten varmentamat kiviainekset ovat CE-merkittyjä. - Hoidamme kiviainesten ottotoiminnan alusta loppuun ympäristöasiat huomioiden. Koska vastaamme sekä tuotannosta, että kuljetuksista, on toimintamme joustavaa. Paikallisuuden ansiosta jakelukustannuksemme ovat kokonaistaloudellisia. Kiviaineksia toimitamme vuosittain yli kaksi miljoonaa tonnia luotettavien liikennöitsijöidemme sekä alihankkijoidemme kalustolla. Maa-aineksia sekä purkumateriaaleja vastaanotamme kierrätettäväksi tai loppusijoitusta varten, laajan ympäristölupien mukaisen vastaanottoverkoston avulla, sanoo kuljetuspäällikkö Mika Karpiola.
Punnitustiedot saadaan käyttöön reaaliajassa
Kaikki Hämeen Kuljetuksen käsittelemät kiviainekset punnitaan Inspectan tarkistamilla pyöräkuormaajavaaoilla, joiden tarkka punnitustulos kelpaa suoraan laskutukseen. - Yhteensä Tamtron -vaakoja on tällä hetkellä käytössä 21 kappaletta Hämeen Kuljetuksen omissa ja yhteistyökumppaneiden pyöräkuormaajissa. Kaikki vaa´at on integroitu langattomasti toiminnanohjausjärjestelmäämme, mihin punnitustiedot siirtyvät välittömästi kuormaustapahtuman jälkeen ilman inhimillisen näppäily- tai kirjoitusvirheen mahdollisuutta. Näin tarkka tieto käsitellyistä massoista on reaaliajassa ajojärjestelyn, kuljetuspäälliköiden ja laskutuksen käytössä. Aloimme kehittämään punnitustietojen hyödyntämistä uudelle tasolle puolisentoista vuotta sitten yhdessä Tamtronin ja LogiSystemsin kanssa, joka vastaa käyttämästämme KuljetusVelho -toiminnanohjausjärjestelmästä. Aiemmin vaakatiedot lähtivät järjestelmään kerran päivässä mutta nyt eletään reaaliajassa, mikä on merkittävä kehitysaskel ja tuo selkeitä etuja toimintaamme, kertoo ajojärjestelijä Marleena Harsu, joka vastaa Hämeen Kuljetuksen toiminnanohjausjärjestelmästä. kuljettajat, jotka aktivoituvat Tamtronin vaakaan tunnuksilla oman mobiililaitteensa kautta. - Kuljettajan aloittaessa kuormaamisen vaaka tietää kenen auto ja mikä työmaa on kyseessä sekä mitä materiaalia lastattiin ja kuinka paljon. Tämä tieto siirtyy sitten täysin automaattisesti ohjausjärjestelmään ilman että kuljettajan tarvitsee tehdä mitään muuta kuin kuormata. Ja kuljettaja näkee omasta mobiililaitteestaan mitä päivän aikana on tehty eli kuormat, tonnit ja työtunnit. Ja vaikka data kulkee luotettavasti ja langattomasti Tamtronin vaaoilta järjestelmiin niin lisäksi kuljettajat tulostavat edelleen myös vaakalaput jokaisesta punnitustapahtumasta varmisteeksi, sanoo Harsu.
Luotettavaa ja tarkkaa punnitusta
Hämeen Kuljetuksen käytössä olevat Tamtronin uuden sukupolven One Power -pyöräkuormaajavaa´at ovat toimineet luotettavasti ja punninneet tarkasti: - Kuljettajat ovat tyytyväisiä niiden helppoon käytettävyyteen ja luotettavaan toimintaan. Laitteissa on paljon älyä mikä toimii taustalla itsenäisesti; esimerkiksi jos ollaan montulla ja ajetaan puhelinverkon kantaman ulkopuolelle, niin vaaka lähettää punnitustiedot automaattisesti heti kun kone saa yhteyden verkkoon.
Materiaalitiedot tarjotaan myös asiakkaille
Tarvittaessa myös asiakkaille tarjotaan mahdollisuus päästä omilla tunnuksillaan toiminnanohjausjärjestelmään katsomaan Tamtron vaakojen tuottamaa tietoa kuten mm. mitä materiaaleja työmaalle on tuotu ja kuinka paljon. - Tieto helpottaa työmaan etenemisen seurantaa ja tekemisen suunnittelua. On tärkeää, että pystymme tuottamaan lisäarvoa asiakkaidemme tekemiseen luotettavasti toimitettavien laadukkaiden kiviainesten ohella, toteaa Marleena Harsu.