
2 minute read
Suomen Kulutusosa jatkaa kasvun tiellä
Suomen Kulutusosan toimitusjohtaja Kari Pitkänen ja murskaus- ja seulontatuotteiden tuotepäällikkö Eetu Suominen pitävät asiakastyytyväisyyttä tärkeimpänä asiana kaupankäynnissä. - Olemme asiakkaiden tarpeita varten olemassa ja haluamme pitää asiakkaistamme kiinni. Tämä onnistuu parhaiten hyvillä tuotteilla, osaavalla asiakaspalvelulla ja nopeilla toimituksilla. Se on ollut meidän vahvuutemme aina, kaksikko toteaa.
Kuluneen osan vuoksi seisova työmaa käy kalliiksi. Suomen Kulutusosa on kulutusosien asiantuntija, jonka laajasta varastosta saat tarvitsemasi osat nopeasti ja luotettavasti.
Suomen Kulutusosa Oy on kotimainen kulutus- ja varaosien maahantuoja. Viimeiset pari vuotta ovat olleet yleisesti haastavaa aikaa, mutta lempääläläisyritys on selvinnyt siitä kohtuullisen hyvin. - Olemme pysyneet normaalin kasvun tiellä. Vuosittain budjetoimme kasvua 10–15 prosenttia olosuhteista riippumatta ja täytämme ne tavoitteet tänäkin vuonna, sanoo Suomen Kulutusosa Oy:n toimitusjohtaja Kari Pitkänen.
Totta kai tavarapula ja hintojen jyrkkä nousu näkyy myös kulutusosapuolella. - Onhan nämä olleet poikkeukselliset vuodet, tavarapula näkyy kaikkialle ja tuotteiden sekä rahtien hinnat ovat nousseet rajusti. Meidän etumme on vahva ja laaja toimittajaverkosto, joka on kehittynyt reilu kymmenen toimintavuotemme aikana kattamaan tarpeemme tehokkaasti. Emme ole yhden kortin varassa, vaan kaikille tuotteille löytyy useampi toimittajavaihtoehto.
Tavaraa täytyy olla
Jo pitkään vaalittu tapa toimia on myös osoittautunut oikeaksi. - Meillä on yksinkertainen filosofia, että tavaraa täytyy olla varastosta koko ajan. Sattui
vielä olemaan hieman jopa ylisuuret varastot, kun kurjuus alkoi ja sen avulla olemme pystyneet vastaamaan asiakkaiden tarpeeseen tehokkaasti.
Pitkänen näkee, että varastoinnin tuoma riski on uskallettava ottaa. - Kaupankäynnissä asiakastyytyväisyys on tärkein asia. Olemme asiakkaiden tarpeita varten olemassa ja haluamme pitää asiakkaistamme kiinni. Tämä onnistuu parhaiten hyvillä tuotteilla, osaavalla asiakaspalvelulla ja nopeilla toimituksilla. Se on ollut meidän vahvuutemme aina.
Toimitusketjussa on hyvin vähän liikkuvia osia. - Olen aika tykännyt pitää yksinkertaisena asiat ja minimoida heikot kohdat. Meidän ketjussa on vain valmistaja, me ja loppukäyttäjä, jolloin pystymme pitämään langat hyvin pitkälle omissa käsissämme. Me toimitamme tuotteet itse asiakkaillemme, joten olemme koko ajan hyvin kartalla mitä alalla tapahtuu.
Työmaat käyneet keskeytyksettä
Suomen Kulutusosan asiakaskunta koostuu pääosin maanrakennuspuolen urakoitsijoista ja lähinnä murskausta sekä seulontaa tekevistä yrityksistä. - Olemme siinä mielessä onnellisessa asemassa, että haasteista huolimatta asiakkaamme ovat olleet koko ajan töissä eikä koneet ole turhaan seisseet.
15 eri tuoteryhmää
Suomen Kulutusosan tuotevalikoima on laaja. - Meillä löytyy 15 eri tuoteryhmää, jotka ovat osittain eri asiakaskunnille. Osien tarve vaihtelee myös vuodenaikojen mukaan ja täten pääpaino vaihtelee. Valikoimassa on muun muassa isommat seulaverkot usealle eri lajikkeelle, leuat ja kartiot murskiin. Murskauspuolen varaosia olemme tuoneet lisää täydentämään valikoimamme.
Kulutusosille on jatkuvaa kysyntää niin uusiin kuin käytettyihin koneisiin. Investointitahti on hieman hiipunut, jolloin vanhoja koneita käytetään enemmän. Kuitenkin myös uuden kaluston tulo näkyy kulutusosissakin. - Osat kuluvat edelleen samaa tahtia suhdanteista riippumatta. Uuden kaluston yleistyminen näkyy uuden kaluston osien menekin myötä. Myös osat kehittyvät ja kasvavat koneiden mukana. Koneiden ja lisälaitteiden koko kasvaa ja sitä myötä myös niiden kapasiteetti nousee. Tämä asettaa omat uudet vaatimukset myös kulutusosille, johon olemme jo pitkään valmistautuneet, sanoo Pitkänen lopuksi.

Suomen Kulutusosan valikoimassa on muun muassa isommat seulaverkot usealle eri lajikkeelle. Verkot tehdään mittatilaustyönä ja nopealla toimituksella.

