1 minute read

Maakone muutti uusiin tiloihin Porissa

Maakone on muuttanut uusiin toimitiloihin Porissa Kartanon teollisuusalueella, osoitteeseen Mäkipuistontie 11.

Kaivamattoman tekniikan laitteiden maahantuontiin, myyntiin ja huoltoon erikoistunut Maakone on muuttanut uusiin toimitiloihin Porissa, mikä mahdollistaa asiakaspalvelun nostamisen aiempaakin paremmalle tasolle.

Maakone aloitti toimintansa vuonna 2005 eli alalla on toimittu jo lähes 20 vuotta. -Vanhat tilat alkoivat käydä ahtaaksi ja kun lähistöltä tarjoutui mahdollisuus hankkia tontti puolivalmiilla hallilla, niin teimme investointipäätöksen ja viimeistelimme toimitilat juuri tarpeisiimme, kertoo yrittäjä Jussi Kartano.

Uudessa hallirakennuksessa on pinta-alaa noin 400 neliötä varaston, tarvikemyymälän, huollon ja toimiston tarpeisiin. Suuri tontti mahdollistaa pihaan saapumisen pitkälläkin yhdistelmällä ja rakennuslupaa on jäljellä tulevaisuuden mahdollisiin tarpeisiin. -Pystymme jatkossa kasvattamaan varastoa entisestään vastaamaan lisääntyvän asiakaskunnan tarpeisiin ja takaamaan nopeat toimitukset esimerkiksi poravarusteissa. Jos ajelet Porissa päin kannattaa käydä tutustumassa mitä kaikkea meillä on tarjolla, kutsuu Kartano.

Laaja tuotevalikoima erikoislaitteita ja varusteita

Maakone on täyden palvelun toimija, jolta löytyy koneet sekä palvelut kaivamattomaan tekniikkaan, kaivantotuentaan, kaapeliasennuksiin ja moniin muihin erikoiskohteisiin. - Maahantuomme tunnettujen eurooppalaisten konevalmistajien tuotteita, jotka tunnetaan korkeasta laadusta. Edustuksiimme on pitkään kulunut mm. Tracto-Technik suuntaporat, poraustyökalut, bentoniitin sekoituslaiteet, myyrät ja putkijuntat, kairakoneet ja putkistosaneerauslaitteet; Melfred Borzall poraustyökalut; Phrikolat porausnesteet; Sense ja DCI mittalaitteet; SBH kaivantotuet joita myös vuokrataan; Bagela kaapelinasennustuotteet sekä WLP pölynsidontalaitteet. Uusina mielenkiintoisina edustuksina olemme ottaneet hiljattain mukaan myyntiohjelmaan Inter-Drain salaojakoneet ja Prime Drilling suuntaporat, ilmoittaa Kartano.

Oikeat työmenetelmät ja laitteet

Vahvan kokemuksen ja suuren oman varaston ansiosta Maakone pystyy toimittamaan työmaille monipuolisesti ja nopeasti laadukkaita koneita ja laitteita, sekä myös kouluttamaan ja neuvomaan niiden käytössä. - Kun halutaan käyttää edistyksellisiä työmenetelmiä niin meidän tulee osata miettiä yhdessä asiakkaan kanssa juuri hänen kohteisiinsa soveltuvat tehokkaat ja kustannuksiltaan järkevät laiteratkaisut, sanoo Jussi Kartano.

Jussi Kartano esittelee laadukkaita amerikkalaisia Melfred Borzall poraustyökaluja suuntaporakäyttöön.

Aiempaa suuremmat tilat mahdollistavat nostaa varastoitavien tuotteiden määrää vastaamaan lisääntyvän asiakaskunnan tarpeisiin.

Saksalainen suuntaporavalmistaja Tracto-Technik valmistaa myös poraustyökalut, joita voidaan käyttää muidenkin valmistajien suuntaporissa. Kuvassa Maakoneelta suoraan hyllystä löytyviä erilaisia aventimia ja poratankoja.

This article is from: