2 minute read

Onnistunut vasarapäivitys

Syyskuun alkupuolella Thil Infra oli poraamassa kanaaleita ja viimeistelyhommia Kuopion Neulamäessä, mihin valmistuu urheiluhalli kallion sisään. Thil Infra Oy:n yrittäjä Sami Thil on kivimies jo viidennessä polvessa.

Thil Infra Oy päivitti Stonepower Termite -poravaunuun uuden Doofor -vasaran, mikä nosti poraustehon uudelle tasolle.

Varkaudesta lähtöisin olevalla yrittäjällä Sami Thililllä on nuoreksi mieheksi pitkä kokemus louhinnasta: - Nämä louhintahommat kulkevat meillä vahvana suvussa, sillä jo mummoni isoisä oli kivimies, joten itse edustan jo viidettä sukupolvea. Opettelin aikanaan porarin ja panostajan hommat isän yrityksessä, missä tuli toki ajettua kaivinkoneitakin sekä tehtyä paljon muuta. Oman yrityksen perustin vuonna 2018, jolloin aloitin tekemään louhintaprojektien konsultointia ja työnjohtamista alan toimijoille.

Poraukset lisäpalveluna

Järvenpäästä käsin pääasiassa eteläisen Suomen alueella operoiva Thil Infra hankki vuosi sitten käytetyn Stonepower Termite -poravaunun, millä tehdään asiakkaille porauksia lisäpalveluna. - Monipuolisen Termiten rakenne on viisas ja vaikka kyseessä on malliston pienin poravaunu niin sillä pystytään tekemään isompaa reikäkokoa, sillä 45 millinen alkaa olla jo peruskauraa työmailla. Laajasti kääntyvällä ja pitkälle ulottuvalla puomilla saavutetaan suuri peittoala samoilta telanpaikoilta eikä vaunua tarvitse koko ajan käännellä kanaaliporauksissa. Maastokykyisellä ja radio-ohjattavalla vaunulla operoi Joonas Kortelainen 12-vuoden kokemuksellaan, joten porauskeikat hoituvat laadukkaasti maaliin, sanoo Thil.

Suurempaa reikäkokoa

Toukokuussa 2022 Thil Infran Termite -poravaunuun vaihdettiin uusi Doofor DF530L -vasara, mikä asennettiin paikalleen ammattitaidolla valmistajan toimesta. - Tarvetta oli päästä tekemään isompaa reikäkokoa ja Dooforilla syntyy vauhdilla metriporauksena 45 ja 51 millistä reikää sekä myös 64 millistä spesiaalihommissa. Ja saa tällä tehtyä 76 millisiä yksittäisiä reikiäkin. Vaikka Doorofissa on tehoa niin se on myös yllättävän hiljainen, mistä on etua kun porataan asumusten läheisyydessä, kertoo Joonas Kortelainen.

Tehokas ja toimiva kokonaisuus

Stonepower Termite -poravaunu varustettuna Doofor -vasaralla on kokonaisuus, jota kokenut porari ei muuhun vaihtaisi: - Tämä on kompakti, kotimaassa valmistettu tehopaketti eikä järkevämpää kokonaisuutta mielestäni markkinoilta löydy. Termitessä ei ole ollut koko aikana mitään teknisiä murheita ja uudella Dooforin vasaralla on porattu koko kesä eikä edes yhtään pulttia ole tarvinnut vaihtaa. Porakalustona käytämme Dooforin toimittamia niskoja sekä Sandvikin tankoja ja kruunuja.

Thil Infra Oy päivitti Stonepower Termite -poravaunuun uuden Doofor DF530L -poralaitteen, mikä nosti poraustehon uudelle tasolle: - Tarvetta oli päästä tekemään isompaa reikäkokoa ja Dooforilla syntyy vauhdilla metriporauksena 45 ja 51 millistä reikää sekä myös 64 millistä spesiaalihommissa. Ja saa tällä tehtyä 76 millisiä yksittäisiä reikiäkin, kertoo porari Joonas Kortelainen.

This article is from: