2 minute read

Kolumni: Yrittäjän päivä

www.hellsberg. Yrittäjä on juhlapäivänsä ansainnut – Yrittäjän päivää vietetään perinteisesti taas 5.9.

Advertisement

Yrittäjän päivää on juhlittu samana päivänä jo vuodesta 1997. Juuri tämä päivä on valittu, koska samaisena päivänä vuonna 1995 allekirjoitettiin Suomen Yrittäjien perustamisasiakirja Finlandia-talolla. Yrittäjät päättivät siis keskittää voimansa yhteen järjestöön 27 vuotta sitten. Perinteet jatkuvat kuitenkin pitkälle taaksepäin ja ennen vuotta 1995 on ollut lukuisia pienempiä yrittäjäjärjestöjä. Päivän on tarkoitus edistää yrittäjien arvostusta ja tukea heitä. Yrittäjyydessä on usein paljon haasteita, turvattomuutta ja riskinottoa, mutta se voi antaa vastalahjaksi myös suuren vapauden ja paljon mahdollisuuksia. Itse yrittäjä-sana kuvaa melko huonosti todellisuutta. Sana juontaa juurensa satojen vuosien päähän, ja ehkä siksi johtaa harhaan. Muissa kielissä vastaava sana tarkoittaa kutakuinkin: ”Henkilö, joka ottaa homman/hommat hoitaakseen”. Suomessa on noin 286 000 yritystä, jotka työllistävät 1,4 miljoonaa ihmistä. Viime vuosina yrittäjyys ja erityisesti niin sanottu kevytyrittäjyys on nostanut päätään. Yhä useampi henkilö tekee nykyään yrittäjyyttä muun päivätyön ohessa. Yrittäjän täytyy olla ahkera ja sisukas. Yrittäjän tärkeimpänä ominaisuutena pidetään usein sitä, kuinka nopeasti nousee ylös, kun on ensin kaatunut. Viime vuosina korona ja Euroopassa käyty sota ja niiden vaikutukset ovat aiheuttaneet huomattavia vaikeuksia yrityksissä. Osa yrityksistä on mennyt konkurssiin, osa yrittäjistä on aloittanut uudelleen alusta ja osa taistelee edelleen vaikeuksissa. Suomalainen sisu kuvaa hyvin myös suomalaista yrittäjää. Useat teokset käsittelevät sisua ja periksiantamattomuutta, kuten myös Olli Halosen laulu Pohjola kuvaa mielestäni suomalaisuutta sekä yrittäjyyttä erittäin osuvasti:

”Välil kaadutaan Mut aina noustaan uudestaan Se on siunaus ja kirous Et synnyttiin Pohjolaan”

Yrittäjyydessä on myös paljon hyvääkin. Lähtökohtaisesti yrittäjällä on suuri valinnanvapaus. Yrittäjiä on toki moneen lähtöön, mutta kuitenkin yrittäjä voi valita missä, milloin, miten ja kenen kanssa tekee töitä. Tämä mahdollistaa esimerkiksi yhteisen ajan perheen kanssa, lomat pystytään helpommin sovittamaan yhteen, merkityksellisyyden ja yhteisen hyvän tavoittelu työnteon kautta ja aina on mahdollisuus menestyä mitä se sitten kenellekin on. Yrittäjä on siis varmasti ansainnut juhlapäivänsä kovalla työllä. Nauttikaa siitä täysillä!

Mikko Rantanen Turun Yrittäjien puheenjohtaja Sarjayrittäjä

KIERRÄTYKSEN RAUTAINEN AMMATTILAINEN

Kuusakoski on suomalainen kierrätyksen edelläkävijä, jolla on yli sadan vuoden kokemus materiaalien käsittelystä. Yli 90 % käsittelemistämme materiaaleista menee kierrätykseen tai hyötykäyttöön. Huippuluokan ammattitaito takaa tehokkaan, ympäristöystävällisen ja luotettavan kierrätysratkaisun asiakkaan toimialasta riippumatta.

OSTAMME PÄIVÄN HINTAAN

raudat, akut, kuparit ja messingit, rst/hpk, alumiinit ja muut raudat.

This article is from: