Idmanin kunnianpalautus

Teksti: Salla Yli-Erkkilä

Kaksi vanhaa ihmistä istuu kesäillassa ja lausuu toisilleen ulkomuistista runoja. Toinen heistä on entinen rangaistusvanki, "suurkavaltajaksi" ja "kaikkien aikojen talousrikolliseksi" nimitetty Nils Idman ja toinen on hänen vaimonsa Anna. Kesäinen puutarha näiden kahden ympärillä on kaunis, elämä pientä ja riisuttua. Kristallikruunujen alla alkunsa saanut yhteinen taipale on vaellettu viimeiseen mutkaan.

Ari Järvelä kulki pitkän matkan tutustuessaan kirjansa päähenkilöihin, Annaan ja Nilsiin. Ne, jotka Nils Idmanin tarinan tuntevat, tietävät useimmiten siitä vain yhden puolen. Tarinan rikollisesta, joka toimi 1800–1900-lukujen vaihteessa Yhdyspankin Tampereen konttorin johtajana ja joka tuomittiin pankin rahojen kavaltamisesta vankilaan ja menettämään kansalaisluottamuksensa. Tiedetään tarina perheen haaksirikosta, jonka Nilsin petokset aiheuttivat.

”Halusin tuoda valoa tuohon kaikkeen vaiettuun ja unohdettuun”, Ari Järvelä kertoo. Järvelä halusi Nils Idmanin taustoihin perinpohjaisesti tutustuttuaan kirjoittaa Idmanin ja hänen perheensä tarinan niin, että edesmennyt huijarin viittaa kuolemaansa asti kantanut mies saisi kunnianpalautuksen ja rauhan.

Mutta palataanpa ajassa taaksepäin.

Syyskuussa 1997 Tampereen kaupungille oli osoitettu opastuspyyntö, joka ohjattiin kaupungin viestintä-

Nils ja Anna Idmanista on tiettävästi säilynyt vain tämä yksi yhteiskuva, joka on otettu Kangasalan Annalassa. – Kuva: Katri Schweitzerin kotiarkisto.

suunnittelijana tuolloin työskennelleelle Järvelälle. Pyynnön oli lähettänyt kaksi hollantilaista naista. ”Toinen heistä oli vuonna 1918 syntynyt Hertt Kranenburg ja toinen oli hänen tyttärensä Katri Schweitzer.”

Naiset halusivat tutustua paikkoihin, jotka olivat Nils ja Anna Idmanin elämässä olleet keskeisiä. Järvelä otti tehtävän vastaan, sillä hän opasti mielellään erilaisia vierasryhmiä pyydettäessä. Idmanien tarinasta hänellä ei tuolloin ollut vielä erityisen tarkkaa kuvaa.

”Ajelin näiden rouvien kanssa muutamana päivänä ympäri Tamperetta ja esittelin heille Idmanin huvilan, Hatanpään kartanon alueen, VPK:n talon. Lisäksi kävimme Kurun Palhoniemessä, missä Nils Idmanin veli oli viimeiset vuotensa asunut, sekä Kangasalan Annalassa.” Annala oli ollut Idmanin perheen kesäpaikka.

Selvisi, että Hertt oli Nils ja Anna Idmanin tyttären Majliksen tytär. Hän oli lapsuudessaan viettänyt kesiä isovanhempiensa luona Kangasalla. Majlis oli mennyt aikanaan naimisiin hollantilaisen Jan van der Vlugtin kanssa ja perhe oli elänyt Hollannissa.

”Vierailu oli Hertt’in Katri-tyttärellekin tärkeä, koska hän halusi päästä suomalaisiin juuriinsa liittyvästä häpeän tunteesta, joka oli tullut sukupolvien takaa.”

Katrille oli tullut halu selvittää äitinsä

isovanhempien tarinaa tarkemmin. Siinä häntä auttoivat Anna Idmanin kirjoittamat päiväkirjat, jotka Katri käännätti Suomen-matkan jälkeen ruotsin kielestä hollantiin. Päiväkirjoista koottu omakustannekirja Nils ja Anna Idmanin vaiheista päätyi suomennettuna myös Järvelän käsiin vuonna 2003. Idmanien tarina alkoi tuntua Järvelästä erityiseltä ja kiinnostavalta.

”Meni vuosia, vierailimme toistemme luona silloin tällöin ja ystävyys pysyi yllä. Vuonna 2014–2015 Katri antoi minulle uudelleen kirjoitetut päiväkirjat kokonaisuudessaan. Olin jäämässä eläkkeelle, aloin lukea niitä. Silloin se oli menoa minun kohdallani.” Nils ja Anna Idman asuivat avioliittonsa ensimmäiset vuosikymmenet Hatanpäällä Nilsin kotitilalla, jonka pääkartanoa piti yllä hänen veljensä Fedi. Nilsillä ja Annalla oli Hatanpään niemellä oma kartanonsa, Idmanin huvila. Anna Idman alkoi kirjoittaa päiväkirjaansa vuonna 1911, runsas vuosi ennen Nilsin kavallusten ilmituloa.

Anna jatkoi päiväkirjan pitämistä halki heidän elämänsä kaikkien vaiheiden, Nilsin vankilatuomion, vapautumisen ja sen jälkeisen hiljaiselon tämän kuolemaan saakka. ”Luin päiväkirjat moneen kertaan, kaikkiaan 284 liuskaa ruotsinkielistä tekstiä.” Järvelä innostui teksteistä järisyttävällä tavalla: ”Olin täysin niiden lumoissa.” Annan päiväkirjan avulla Järvelä pystyi kokoamaan perheen tarinaa pienen pienistä palasista. Perheessä oli kaksi tytärtä Majlis ja Hertta sekä ottotytär Nanna, joiden elämää Anna muistiinpanoissaan seuraa heidän aikuistuessaan. Anna seurasi ja kommentoi aktiivisesti myös yhteiskunnallisia ja poliittisia asioita.

Järvelä teki löytöretkiä etsimällä arkistoista päiväkirjan kanssa samoille päivämäärille ajoittuvia sanomalehtikirjoituksia: ”Tutkin lehdistä aika tarkkaan esimerkiksi kevättä 1913, kun Idmanin tapausta käsiteltiin oikeudessa. Siitä kirjoiteltiin paljon. Samaten pidätyksestä 1912 joulukuussa.”

Idmanin huvilan isäntäpari, Anna ja Nils. – Kuvat: Katri Schweitzerin kotiarkisto.

Idmanin perheen tyttäret, Hertta (vas.) ja Majlis olivat läheisiä. – Kuva: Acke Hårdh. Vapriikin kuva-arkisto. Anna Idman (näkyy peilikuvassa) valokuvasi paljon mm. perhettään ja kuului vuonna 1897 perustettuun alan harrastajia yhdistävään Fotografiklubben i Tammerfors -seuraan. – Kuva: Katri Schweitzerin kotiarkisto.

Järvelän piti yleiskuvan saadakseen käydä läpi lukemattomia eri lehtien numeroita. Oikeusjutusta löytyi tietoa raastuvanoikeuden pöytäkirjoista. ”On riemullista löytää näitä linkkejä, että voi luoda jotakin uutta ja löytää uusia yhteyksiä.”

Päiväkirjamuistiinpanojen ja lehtiartikkeleiden avulla Järvelä pyrki selvittämään, millainen mies Nils Idman oli ollut. ”Hänet oli tekstien perusteella ennen tuomiotaan nostettu puolijumalan asemaan, hän putosi korkealta. Kuvittelen, että ajan ihmiset itsekin kokivat häpeää, kun olivat uskoneet häneen.” Päiväkirjoista Järvelä sai tarkemmin lukea myös Majlis-tyttären kansainvälisestä rakkaustarinasta – pikarakastumisesta ja avioliitosta hollantilaisen nuorukaisen kanssa. Jan van der Vlugt oli Suomen ystävä ja Pro Finlandia -adressin keskeisen toimijan Willem van der Vlugtin poika. Jan oli tavannut Majliksen Helsingissä ennen Nils Idmanin elämän konkurssia, ja perheiden välit pysyivät lämpiminä halki vuosikymmenten.

Willem van der Vlugtin kuoleman jälkeen julkaistuissa jutuissa kerrottiin hänen rakastuneen entistä enemmän suomalaisiin Majlikseen tutustumisensa jälkeen. ”Uuden Suomen artikkelin mukaan Willem sanoi miniänsä levittävän päivänpaistetta joka puolelle. Silti lehti ei voi mainita miniän nimeä. Sitä ei ollut missään!”

Järvelä tutki niin Annan päiväkirjoista kuin Katri Schweitzerilta löytyneestä Idmanin perheen kirjeenvaihdosta myös, millainen suhde perheenjäsenillä oli tuomiotaan kuritushuoneessa istuvaan Nilsiin. ”Tyttäret kyselivät vankilaan lähettämissään kauniissa kirjeissä, että opiskeleeko isä juridiikkaa, vai kasteleeko hän kukkia?” Järvelä kuvaa.

Majlis Idman ehti kihlautua Jan van der Vlugtin kanssa ennen kuin Nils Idmanin kavallukset tulivat julki. Janin vanhemmat kävivät Hatanpäällä kesällä 1912. Kuvassa Majliksen vasemmalla puolella Willem van der Vlugt, oikealla sulhanen Jan. – Kuva: Katri Schweitzerin kotiarkisto.

Myös Anna pysyy päiväkirjoissaan järkähtämättömästi puolisonsa rinnalla.

Nils Idmanin tuomion jälkeen perheen naiset joutuivat muuttamaan huvilasta Helsinkiin. Vuonna 1912 hattujen ja silkkipuseroiden ostelusta muistiinpanoja tehnyt entinen hienostorouva kirjoittaa vuoden kuluttua harjoittelevansa tyttäriensä kanssa konekirjoitusta niin, että käsiä särkee.

”Vaikka Anna ajoittain voimakkaasti surkutteli omaa tilannettaan ja sitä, mihin kurjuuteen he ovat joutuneet, oli hänen mielestään kaikkein kurjinta kuitenkin Nilsillä. Heidän suhteensa täytyi olla jotenkin äärimmäisen syvällinen”, Järvelä miettii. Anna kuvailee puolisoaan monessa päiväkirjansa kohdassa sangviiniseksi. Järvelä ymmärtää tämän tarkoittavan impulsiivista, vilkasta ja yltiöoptimistista luonnetta. ”Pankinjohtajakaveri ei ihmetellyt ollenkaan, kun Nils sanoi ampuvansa itsensä, kun pankin kassavaje enteili suuria ongelmia. Se on niin Idmanin tapaista käytöstä.”

Hän oli Annan sanojen mukaan myös naiivi. ”Lapsellisesti Nils kuvitteli, että kun hän on auttanut muita, niin nyt rientävät muut auttamaan häntä.” Ja tähän kiertyy koko Nils Idmanin tarina. Järvelä ajattelee Idmanin olleen lapsellisuuteen saakka luottavainen ja auttamisen haluinen ihminen, joka oli valmis lainaamaan ja antamaan rahaa pankista sitä tarvitseville. Tukemaan konkurssikypsiä yrityksiä ilman takeita lainojen takaisinmaksusta, jotta pulaan joutuneet ihmiset pelastuisivat.

”Mutta kaikki eivät ole sellaisia filantrooppeja kuin hän, että jakavat rahansa muille. Siihen tämä mysteeri kilpistyy: nykyihminen ei voi tajuta, millaisiin mittasuhteisiin auttaminen sitten meni.”

Suvun ylioppilaita huvilan portailla vuoden 1910 tienoilla. Idmanin perheestä mukana Majlis (vas.), Nanna ja Hertta sekä Nils (takana keskellä). – Kuva: Katri Schweitzerin kotiarkisto.

Ari Järvelän kesämökillä on työhuoneen seinälle kiinnitettynä Idmanin perheen valokuvia. Kirjan ainutlaatuiset kuvat ovat osittain löytyneet Vapriikin kokoelmista, osittain Hollannista, Idmanin lastenlasten ja heidän lastensa arkistoista. Kuvissa olevat henkilöt ovat tuijotuksellaan muistuttaneet Järvelää kirjoittamaan kirjansa valmiiksi.

”Lähetin raakaversion tekstistä useampaan paikkaan, useimmista vastattiin muodollisesti ja lyhyesti. Yllätyin siitä, että Wareliassa vastattiin puhelimeen. Lopulta minulla oli yhteys kahteen kustantamoon, joista Warelia oli toinen. Molemmat olivat kiinnostuneita julkaisemaan kirjan.”

Kuvien merkitys kirjassa korostui sen myötä, kun Wareliassa päädyttiin toteuttamaan teos valokuva-albumin tyylisenä pakettina.

Nyt kirjailijan mieli on haikeantyytyväinen. ”Tarinassa liikutaan ihmisten tunteissa ja käsittämättömän draaman kierteissä. Prosessi on ollut tavattoman raskas, mutta on ollut uskomattoman antoisaa kirjata perheen vaiheita”, Järvelä tiivistää. Kokonaisuuden käsitti vasta sitten, kun oli kirjoittanut sen valmiiksi: ”Ensin itse sai tyrmistyä, innostua, itkeä ihmisten tarinoita ja sitten käsitti, että tässä on tällainen punainen lanka – siitä syntyi tarina elämästä, avioliitosta ja niihin nivoutuvista historiallisista tapahtumista.”

”Idman pakastettiin suurrikollisen asemaan, eikä muuta totuutta enää ollut. Hänen nimeään ei enää haluttu sanoa ääneen.” Tuohon yleisenä totuutena pidettyyn käsitykseen Järvelä halusi tuoda uusia sävyjä.•

Ari Järvelä Idman

- Valoa vaiettuun häpeään

Vuoden 1912 joulukuussa Tampereella paljastunut rikosvyyhti on vaikutuksiltaan ja seurauksiltaan edelleen Suomen historian suurin talousrikos. Suomen Yhdyspankin Tampereen konttorin johtaja Nils Idman tuomittiin keväällä 1913 kaikkiaan 72 rikoksesta, kavalluksista, petoksista ja väärennöksistä vankilaan.

Ari Järvelän teos kertoo Nils Idmanin ja hänen perheensä tarinan uudessa valossa. Historioitsija ja tietokirjailija Ari Järvelä on tehnyt yli 30 vuoden työuran Tampereen kaupungilla viestintätehtävissä. Hän on kirjoittanut tamperelaista talo-, urheilu- ja säätiöhistoriaa, mm. Tampereen Raatihuone. Pormestareiden talo (Tampereen kaupunki 2007), Tampere tulessa 1918 (yhdessä Timo Ensio Malmin kanssa, Atena 2008) sekä Tampere-talo – 20 vuotta talon tapaan (Tampere-talo Osakeyhtiö 2010).