Kirjoittamisen vimma

Teksti ja kuvat: Salla Yli-Erkkilä

Useita rinnakkaisia käsikirjoituksia työstettävänä, ensimmäinen romaani, Asunnonostaja, julkaistu tänä keväänä – kirjailija Arja-Liisa Mäenpää elää tuotteliasta vaihetta elämässään.

Hyvin aktiivisen elämän rauhoituttua eläkkeelle jäämisen jälkeen on ollut aikaa uudenlaiselle luovuudelle. ”Siihen asti olin vain häärännyt ja pyörittänyt ja pyörittänyt”, Mäenpää naurahtaa.

Espooseen hiljattain muuttanut kirjailija teki Jyväskylässä pitkän työuran hammaslääkärinä ja kolmen hammaslääkäripraktiikan esimiehenä. Sen ohella hän kasvatti puolisonsa kanssa 14 lapsen suurperheen.

Kun enää muutama nuorimmista lapsista oli kotona, tuntui, että aikaa alkoi riittää muuhunkin kuin työhön ja perheeseen. ”Sitten jotenkin vaan sielu lähti lentoon, se karkasi”, Mäenpää muistelee.

20-vuotiaana kuin veitsellä leikaten katkennut kirjoitusharrastus käynnistyi yli kolmen vuosikymmenen tauon jälkeen sellaisella rytinällä, ettei siihen ollut vastaan panemista.

”Kuin olisi otettu korkki pois pullon päältä ja kaikki kuohuu yli”, Mäenpää kuvaa. Tekstejä alkoi syntyä vimmalla.

”Ensin aloin kirjoittaa aikuisten satuja. Kirjoitin niitä yötä päivää, olin pakahtumaisillani.” Mäenpää hakeutui aktiivisesti kursseille, joilta saisi ohjausta kirjoittamiseen ja palautetta teksteilleen. Eri henkilöiltä saatu rohkaiseva palaute antoi poltetta kirjoittaa lisää: syntyi runoa ja novellia, kuvauksia hetkistä ja tunnelmista, lukemattomia luonnoksia tietokoneen kovalevylle.

Ensin aloin kirjoittaa aikuisten satuja. Kirjoitin niitä yötä päivää, olin pakahtumaisillani.

Mäenpää julkaisi vuonna 2017 kaksi runokokoelmaa, Roihun ja Rovion. ”Oli korkea kynnys julkaista niitä ja se palaute, minkä niistä sain – siitä tuli hirveän hyvä mieli.”

Runokirjojen julkaisemisen jälkeen Mäenpää on osallistunut Risto Ahdin runokursseille ja kolmas kokoelma on haaveissa. Ohjaajistaan Mäenpää mainitsee Ahdin lisäksi Taija Tuomisen.

Esikoisromaani Asunnonostaja sai alkunsa novellista. ”Sitä oli ihana kirjoittaa, uppouduin siihen niin, etten ollut pitkään aikaan edes kotona, vaikka olinkin. Se vei mennessään”, Mäenpää muistelee. Asunnonostajan kirjoittamiseen liittyy voimakkaita kokemuksia flow-tilasta: ”Olin yksin kotona ja aamulla herättyäni ajattelin, että kirjoitan vähän aikaa sängyssä ennen ylösnousua. Jossain vaiheessa aloin ihmetellä, miksi minulla on niin nälkä. Katsoin kelloa ja se oli jo kolme iltapäivällä. Olin aloittanut joskus puoli yhdeksän aikaan.”

”Se on kirjoittamisessa parasta, kun aika ja paikka häviää, ja mielikuvitus pääsee vapaasti omille poluilleen. Mutta flow-tilan lisäksi on tietysti paljon muutakin, pakerrusta ja hikoilua.”

”Asunnonostajakin on kirjoitettu moneen kertaan. Sitä lähtee jostakin liikkeelle ja loppuun päästyään tajuaa, että ei se noin mene. Aluksi tärkeiltä tuntuneita juttuja jää pois, kun juoni alkaa imeä omaan suuntaansa. Se onkin se paras vaihe, kun henkilöt lähtevät elämään ja vievät kirjoittajaa mukanaan”, Mäenpää kertoo kirjoitusprosessistaan.

Muokkausvaiheessa tekstin äärellä ei kannata odottaa flow’ta: ”En siitä kauheasti tykkää, mutta sitähän se kirjoittaminen enimmäkseen on, kestävää takapuolta. Tosin nykyään kirjoitan paljon myös seisten!”

Aamut ovat Mäenpäälle kaikkein antoisinta aikaa. ”Pysyttelen mahdollisimman pitkään jonkinlaisessa välitilassa unen ja valveen rajalla. Se on mielikuvituksen lempipaikka, jossa ajatukset lentävät ja risteilevät joka suuntaan. Saatan pari–kolme tuntia olla

siinä lilluttelemassa ja nousta vasta yhdentoista jälkeen sängystä.”

Tuossa ajankohdassa ja tilassa on jotakin aivan erityistä. ”Aivoissa hermoradat eivät ole vielä kytkeytyneet vakituiseen asentoonsa. Sieltä putkahtelee ihania mielikuvia. Pitkät, kiireettömät aamut ovat eläkeläisen herkkua.”

Mäenpää kertoo esimerkin. ”Viimeksi kuvittelin järven jäätymistä. Miten se muuttuu pikku hiljaa. Ensin vesi on paikallaan, ihan kuin se olisi öljyä. Sitten tulee pieniä jäähileitä, jotka liittyvät toisiinsa, ja vähitellen jää rupeaa kantamaan. Kun menee jään päälle, näkee, mitä pinnan alla on, mutta mitään siitä ei voi tavoittaa. Tästä syntyy assosiaatio ihmisen mielenmaisemaan, siihen, mitä ihmisen mielessä tapahtuu, jos se jäätyy.”

Voimakkaat mielikuvat Mäenpää tallentaa tekstikatkelmina tietokoneen kovalevylle. Myöhemmin tällaiset muistiinpanot voivat päätyä osaksi jotakin käsikirjoitusta sopivasti muokattuna: ”Niistä tulee kohtauksia, juonenkäänteitä tai mitä milloinkin.”

Arja-Liisa Mäenpäällä on käynnissä monen eri käsikirjoituksen kirjoitusprosessi, monta ideaa kypsymässä yhtä aikaa.

Ideoiden paljous on rikkaus, mutta myös ongelma. ”Ehkä kaikkein vaikeinta kirjoittamisessa onkin päättää, mitä ideaa kannattaa työstää ja missä

Arja-Liisa Mäenpään esikoisromaanin päähenkilö Niina etsii pakonomaisesti unelmiensa taloa. Tämän jutun kuvat on otettu Suomalaisen kirjan museossa Pukstaavissa.

"Kaikenhan sitä kirjoittaa itsensä läpi, vaikka sitten kirjoittaisi dekkaria. Eletty elämä värittää tekstin."

järjestyksessä. Pitää vain ruveta hipelöimään jotain niistä ja katsoa, lähteekö se viemään.”

Niistä teksteistä, jotka eivät jätä rauhaan, tulee lopulta kokonaisia käsikirjoituksia. Näin kävi Asunnonostajan kanssa: ”Minulla oli pakottava tarve kirjoittaa se. Olen vuodattanut siihen sydänvertani, se oli hyvin syvältä käyvä prosessi.”

Mäenpää ajattelee, että kaikki kirjoitettu on, paitsi mielikuvitusta ja elämänkohtaloita, myös jollakin tavalla kirjailijaa itseään. ”Kaikenhan sitä kirjoittaa itsensä läpi, vaikka sitten kirjoittaisi dekkaria. Eletty elämä värittää tekstin.”

Ideoita syntyy paitsi unen rajalla, myös liikkuessa. ”Hiihdän 10 kilometriä, sitten lähtee urku auki ja ajatukset virtaavat. Juoksutan kirjan henkilöitä päässäni ja saatan hiihtää seuraavan kymmenen kilometriä niin, etten yhtään tiedä, missä olen. Käyn vielä yhden vitosen, kun jotain pitää vielä hioa. Sitten tulen kotiin ja saatan nauraa miehelleni, että hei kuule nyt tiedän, mitä se henkilö teki ja kuka se on.”

Myös teksteistä irrottautuminen onnistuu parhaiten tekemällä: ”Kun aivoni ovat niin täynnä, että ne kihisevät, kuuntelen äänikirjaa ja neulon samalla. Kuuntelen ja teen silmukoita, silloin eivät ajatukset karkaa ralliin, aivot lepäävät. Kunnes ovat sitten taas aamulla valmiit.” Yhteistyö Warelian kanssa sai alkunsa Mäenpään käytyä läpi lukuisten kustantamojen verkkosivuja.

”Kustantamoja on erilaisia, Warelia oli hyvin vakuuttavan kuuloinen”, Mäenpää kuvaa ensivaikutelmiaan. Hän ei olettanut, että Warelia automaattisesti kiinnostuu käsikirjoituksesta. ”En uskonut, että ottaisitte sitä, kun katsoin, millaisen profiilin kirjoja Warelia julkaisee. Todella olin iloisesti yllättynyt julkaisupäätöksestä.”

Yhteistyö kustantajan kanssa on myös sujunut: ”Olen tykännyt tosi paljon. On hienoa, että vastataan ja ollaan saatavilla. Ja kustannustoimitus on ollut jouhevaa ja mukavaa, olen tosi tyytyväinen”. Asunnonostajan jälkeen tekeminen Warelian kanssa jatkuu. ”Olen iloinen, että jatkosta on myös sovittu, saan siitä puhtia tekemiseen”, Mäenpää hymyilee. Seuraavan kirjan kustannustoimitusprosessi on tätä lehtijuttua kirjoitettaessa jo alkanut ja vauhdissa.

Mäenpää katsoo tulevaan vahvasti kirjailijan näkökulmasta: ”Minä kirjoitan. Se vain on niin, että siitä ei halua päästä eroon.” Puheemme kääntyy satavuotiaisiin, jotka kirjoittavat edelleen: ”Minullakin voi olla vielä lähes 40 vuoden rupeama tällä toisella uralla edessä”, Mäenpää helähtää nauruun.

”Kuljen mielessäni tekstieni henkilöiden mukana ja kirjoitan – ja nautin siitä, että vihdoinkin on aikaa.”•

Arja-Liisa Mäenpää Asunnonostaja

Niina on viisikymppinen asianajaja, moitteeton nainen, jonka elämä on kunnossa. Hänellä on siististi pukeutuva, hyväpalkkainen mies sekä kaksi poikaa ja koti arvostetulla alueella. Hänellä on myös salaisuus.

Niina näkee unia, joissa hänen kodistaan mennään salaisen pienen oven kautta kokonaan toiseen taloon. Se on Niinan unelmien talo: maisema merelle, valoisat ja avarat huoneet, vapauttavan raikas ilma. Mitä pidempään Niina näitä unia näkee, sitä ahdistavammalta oma elämä ja koti alkavat tuntua. Niina alkaa pakonomaisesti etsiä tosielämän vastinetta uniensa talolle.

Asunnonostaja on kertomus siitä, miten vakiintunut, näennäisen onnellisessa parisuhteessa elävä, menestyvä perheenäiti ihastuu muukalaiseen ja menettää elämänhallintansa sekä siitä, miten elämä voi yhtäkkiä muuttua todeksi eletyksi painajaiseksi.

Arja-Liisa Mäenpää on tehnyt työuransa hammaslääkärinä ja opiskellut työnsä ohessa psykologiaa ja oikeustiedettä yliopistossa ja kirjoittamista lukuisilla kursseilla. Mäenpää on julkaissut aiemmin kaksi runoteosta: Roihu (2017) ja Rovio. (2017). Asunnonostaja on hänen ensimmäinen romaaninsa.