5 minute read
Alussa oli telakka
from Wareliaani 2021
by warelia
Joonas Konstig Kannen öljyvärimaalaus: Mikko Ylinen.
Jarmo Teinilä: Maailmankahva Romaani, 284 s. Warelia 2021
Advertisement
Teksti: Jani Saxell
Jos ajattelee kirjallisuutemme nykyisiä valtavirtauksia, Jarmo Teinilän (s. 1967) viides romaani Maailmankahva voisi sijoittua suunnilleen vieraalle planeetalle.
Silti tämä taivaankappale sijaitsee arvaamattoman lähellä, Turun, Raision ja Naantalin välimaastossa. Planeetan pinnanmuodostumiin kuuluvat nosturit, konttikylät, varastot, metallipajat, verstaat, tunnelit ja sähkösillat.
Avaruuspukuja ei tarvita, huomioliivit, kypärät ja turvavaljaat kylläkin. Etäisyydet ovat sellaisia, että koottavien laivojen, taukotilojen ja kanttiinin väliä kuljetaan polkupyörillä tai mopoilla.
Planeetan valtakieli eli ”telakka” koostuu rauman giälestä ja muista lounaismurteista, virosta, latviasta ja venäjästä sekä portugalilaisten ja bulgarialaisten tuomista lisistä.
Kyseessä on Meyerin Turun-telakka, kaikkine alihankkijoineen ja eri yhtiöiden välisine omistussuhteineen. Romaanin henkilögalleria koostuu telinemiehistä, sähköasentajista, hitsaajista, putkimiehistä ja trukkikuskeista.
Erinomaisen hurja joukko on siis koossa, kuten telakan ”Villiin Itään” sopiikin.
Nuoremmasta päästä löytyy Toikan ja Witikan kaltaisia hölösuita ja koheltajia. Senioreja edustaa vaikkapa trukkikuski Vaarakorpi, joka kerää harakkana romumetallia eläkkeellelähtöjuhliaan varten.
Kuten luonnossakin, myös telakalla ravintoketju on armoton. Tavaran välistäveto ja tupakan ja viinan salakauppa kuuluvat jokapäiväiseen eloonjäämistaistoon.
Raskaita töitä seuraavat raskaat huvit: Suomenlahden eteläpuolen siniset pillerit ja SuperAlkon tarjoomukset.
”Veljet, muistakaa valjaat”, kajahtaa Toikan jokaperjantainen taisteluhuuto. ”Vappu pimiä, juhannus valoisa”, Witikka kuittaa juhannuslomien ja Itävallan-formulareissun alla.
Vielä 1970–80-luvuilla meillä vaikutti vahva usein itseoppineiden työläiskirjailijoiden traditio.
Hannu Salama, Lassi Sinkkonen, Jorma Ojaharju, Alpo Ruuth, Kaiho Nieminen, Samuli Paronen, Jussi Kylätasku ja vähän myöhemmin vauhtiin päässyt Timo Pusa olivat kapinallisia kahteen suuntaan.
Kirjoissa irvailtiin niin kapitalistisen yhteiskunnan lainalaisuuksille kuin taistolaispiirien dogmaattiselle julistukselle.
Edellä mainituilta kirjailijoilta ei löydy sankarityöläisiä, vaan inhimillisen rosoisia ja arjen makuisia henkilökuvia.
Niin jyrkästi ja totaalisesti ovat kirjallisuuden arvostukset vaihtuneet, että
(Kirja-arvostelu jatkuu sivulla 14.)
Kuva: Janne-Petteri Kumpulainen / Vastavalo.fi.
Teinilän romaani tuntuu omassa ajassamme kapinalliselta: punk-asenteella tehdyltä ”raatorealismilta” ruiskutettuna suoraan suoneen.
Romaanin sanaleikit, radiobiisien uudelleensanoitukset ja ”telakan” sekakieli voisivat olla oivallinen tutkimuskohde folkloristeille ja sosiolingvisteille.
Samalla kyse on rumista, likaisista ja ilkeistä, ”lihavista persvakoäijistä”. Huumori on asiaan kuuluvan mustaa. Maailmankahvan sielunsukulaisuus nuorena kuolleen Arto Salmisen (1959−2005) maailmaan on ilmeinen.
Nykyään pelätään loukkaantumisia jo hysteerisyyteen saakka. Olkoon tämä sitten sisältövaroitus: Teinilän romaanissa ei puhuta orwellilaista uuskieltä. Mansplainaamista saattaa esiintyä. Joskin ehdottomimmat omien totuuksiensa julistajat pudotetaan hetkeä myöhemmin jalustaltaan.
Se jos joku on telakan laki.
Silti ”raatorealismi” on vain Teinilän romaanin yksi puoli. Karskia, rupista ja rosoista maailmaa tarkastellaan Maailmankahvassa ulkopuolisten tulokkaiden ja herkkien haaveilijoiden silmin.
Puoliautistisella Johan Nilssonilla on vaikeuksia puheen tuottamisessa, mutta sitäkin rikkaampi sisäinen maailma. Johan opiskelee Turun Taideakatemiassa ja tulee telakalle alun perin vain ”kesäpojaksi”.
Rämäpäinen Raakel Pälvistö paiskii töitä telakan ruokalassa, ajelee vapaa-aikanaan moottoripyörällä ja kapinoi isänsä, lestadiolaisen maallikkosaarnaaja Pietarin valtaa vastaan.
”Valitsee sielu seuransa”, kuten Emily Dickinsonin runossa. Ulkopuolisten ja sopeutumattomien välinen rakkaustarina tuo romaaniin haurasta kauneutta ja luontomystiikkaan lomittuvaa lunastusta.
Ensimmäiset ihmiset ja haaveilijat rakentavat valtakuntia. Samaan aikaan rakastavaisten vanhemmat ovat sotajalalla keskenään.
Pietari Pälvistö on irtaantunut vanhoillislestadiolaisten valtavirrasta ja perustanut oman, piskuisen lahkonsa. Hän hallitsee sitä yhtä itsevaltaisin ottein kuin perhettään tai Pälvistön Puu Oy:ta.
Raakelin veli Markku kipuilee vanhatestamentillisten synnintuntojen ja oman seksuaalisuutensa ristiaallokoissa. Johanin isä Jan puolestaan on herrahissiin päässyt pikkupomo ja projektipäällikkö. Samoin vakaumuksellinen ateisti ja sosialidemokraatti.
Näissä olosuhteissa perhe- ja naapurisuhteista tulee herkästi kauhun tasapainoa, sisarusten välisistä salaisuuksista taas ”kuin ydinpelote suurvaltojen välillä.”
Telakallakin vallitsee alkukantainen reviirinvartiointi ja näkymättömät hierarkiat eri ammattikuntien ja kansalaisuuksien välissä.
Turha sanoakaan, että ”hajota ja hallitse” -mentaliteetti sopii erinomaisesti johtokunta- ja omistajatasolle.
Maailmankahva eli jättimäinen pukkinosturi kiskoo satojen tonnien painoisia lohkoja paikoilleen, luksusristeilijä Mein Schiff 1 pääsee liittymään tilaajansa TUI Cruisesin laivueen jatkoksi.
Reaalitodellisuudessa Mein Schiff 1 jätti Turun telakan taakseen huhtikuussa 2018. Teinilä on itsekin paiskinut telakkatöitä rakennuskonevuokraamo Ramirentin haalareissa. Hänelle on kertynyt erilaisia työpaikkoja vuosien varrella noin 50.
Salaman, Väinö Linnan ja kumppanien itseoppineesta perinteestä poiketen Teinilä on myös Turun yliopiston kasvatti. Hänen gradunsa käsittelee Samuel Beckettiä. Maailmankahvastakin löytyy beckettiläistä absurdia eksistentialismia ja outoa huumoria.
Teinilän esikoisromaani Tuonelan mustat linnut (Books on Demand 2016) käy intertekstuaaliseen dialogiin ja jaakobinpainiin Fedor Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen kanssa.
Teinilän kolmas romaani Puhallintehdas (Kiuas Kustannus 2018) sijoittuu niin ikään teolliseen ympäristöön, mutta metafiktiivisyydellä, sisäkkäiskertomuksilla ja toisiaan vastaan pauhaavilla äänillä leikitellään antaumuksellisesti. Lisäksi Teinilä on kirjoittanut kaksi aikalaishulluuden ilmentymille irvailevaa dekkariparodiaa.
Edeltäjiinsä nähden Maailmankahva on huomattavasti helpommin lähestyttävä kirja. Paikoin se lähestyy jopa dokumenttiromaania.
Silti kerroksia edelleen riittää.
Meyerin Turun-telakalla ollaan suurten kertomusten raunioilla, jälkiteollisissa Ilmestyskirjan maisemissa. Pukkinosturi rinnastuu niin Baabelin torniin kuin kansanperinteemme Suureen Tammeen. Lopun ajan tuntoja lisäävät Naantalin Nesteen öljynjalostamon lohikäärmeenlieskat aivan naapurissa.
Paitsi, että Teinilän maailmassa Goljatit jyräävät Daavidit. Ihmisen osana on jäädä luomiensa systeemien jalkoihin. Telakka rinnastuu sinne tänne poukkoilevaan, hallitsemattomasti kasvavaan ja rönsyilevään nyky-yhteiskuntaan. Ideologia- ja uskontokriittinen kertojanääni roimii oikein kunnolla kaikenlaisia keskiluokkaisia tuulentupia ja petollisia varmuuksia.
Mukana on kuitenkin jotain vaikeasti määriteltävää, sekulaaria pyhyyden tuntua. Johanin ja Raakelin suhteen kuvaus saa proosarunon ja balladin tehoja, samaan tapaan kuin Timo K. Mukan viimeiseksi jäänyt romaani Kyyhky ja unikko (WSOY 1970). Teinilä onkin eri yhteyksissä tunnustautunut kovaksi Mukka-faniksi.
Joskus rakkaus on liian suurta tähän matoiseen maailmaan. Ainakin se herättää kadehtijat ja moraalinvartijat.
Arkitaso ja rupinen realismi on tällä vuosituhannella työnnetty marginaaliin media- ja vientikelpoisen, poliittisesti korrektin europroosan tieltä. Kirjamessujen jättilakanat on varattu taatusti ketään ärsyttämättömille kirjailijoille. Silti Teinilä ei ole ajassamme yksin: Hanna-Riikka Kuisma, Kreetta Onkeli, Aura Nurmi ja monet muut kirjoittavat lasisista lapsuuksista, lähiöarjesta ja pätkätöistä. Ville Hytösen ja Laura Gustafssonin teksteissä on samankaltaista ikuisen osattomuuden ja hiipivän maailmanlopun kuvastoa.
Kenties kirjallisuuteemme on syntymässä uusi ”make literature dangerous again” -koulukunta. Sellaista on totisesti odotettukin.
Maailmankahvan kaltaista sukellusta nimenomaan teolliseen arkeen ei ole silti pitkiin aikoihin nähty. Teinilä päivittää jo vähän unohduksiin painuneen lajinsa onnistuneesti 2020-luvulle.•
Jani Saxell on kirjailija, toimittaja ja luovan kirjoittamisen opettaja. Hänen uusin romaaninsa Helsinki Underground (WSOY 2020) sijoittuu vuoden 2047 dystooppisesti ja maagis-realistisesti kuvattuun Helsinkiin, jonka kätketty ja vaiettu historia herää eloon.
Kuva: Mitri Saxell.
