Kirja historian unohtamista

Teksti: Aulis Aarnio

Olen romaanissani Viiltävät muistot (Warelia 2021) halunnut tuoda lukijoiden eteen ihmisiä, jotka olivat vuoden 1918 tapahtumien väliinputoajia. Maan hiljaisia, joiden osana oli maksaa väkivallan hinta.

Kirjani on tarina Suomen syntyajoista, mutta samalla se käsittelee myös yleisinhimillistä teemaa, joka on ollut oman historiankäsitykseni keskiössä.

Olen halunnut ymmärtää ihmistä ja yhteiskuntaa ruohonjuuritasolla. Ruohonjuurilla on myös totuus totuudellisinta. Kaiken ytimessä, oikeastaan ytimen ytimessä on tarpeettomasta karsittu ihminen. Hän on minulle todistaja, ei syyttäjä, kaikkein vähiten tuomari.

Romaanissani on tunnistettavia esikuvia, muutenhan siinä esiintyvillä henkilöillä ei olisi todellista todistusvoimaa. Mutta suoranaisia vastineita näille henkilöille ei ole löydettävissä.

Otetaan esimerkiksi räätälimestari Wilenius. Hän on romaanin tarpeisiin rakennettu hahmo, jolla on piirteitä sieltä, toisia täältä. Tuloksena on, niin rohkenen ajatella, ristiriitainen mutta vahva ihminen, joka kuljettaa Suomen tarinaa oman elämänkaarensa verran.

Sama koskee kaikkia muitakin keskeisiä romaanin henkilöitä. Heillä kullakin on kokoisensa paikka ja oma tehtävänsä Suomen syntyessä. Heistä tulee eläviä ihmisiä, niin toivon, juuri sen tähden, että he ovat oman itsensä näköisiä, eivät pinnalta kiillotettuja tekohenkilöitä.

Olen koko kirjoittamistyön ajan pohtinut, kuka lopulta on tarinan keskeishenkilö. Haluan nostaa hiukan arvoituksellisesti esiin minulle kirjoittajana tärkeimmät henkilöt: isoäitini Matildan ja isoisäni Kaarle Henrikin. Olen näissä henkilöissä sijoittanut kirjaan myös jotakin erityisesti itseäni koskevaa.

Isoisäni kaatui punainen nauha käsivarressa oivaltamatta koskaan, niin uskon, minkä erityisen asian tai pyrkimyksen takia hänen piti kuolla. Isoäitini menetti mielen tasapainonsa 1918 ja joutui elämään loput elonpäivistään Hatanpään mielisairaalassa.

Minua koskettaa syvästi isovanhempieni kohtalo, niin myös täysorvoksi jääneen äitini tarina. Mutta eivät Kaarle Henrik ja Matilda ole tarinassa mukana itsensä takia tai siksi, että olisin halunnut sukuni yhden surullisen muistiin merkinnän kaiken kansan luettavaksi.

Koko se ihmisjoukko, joka tässä teoksessa vie Suomea eteenpäin, on rakennettu minun henkilökohtaisiksi kokemistani aineksista. Mutta sittenkin he kaikki, erityisesti läheisimmät kirjan henkilöt Matilda ja Kaarle Henrik, yleistyvät todellista elämänkohtaloaan suuremmiksi.

He edustavat niitä, joiden osa oli kadota täydesti historian samettipölyn alle. Esimerkiksi Kaarle Henrikistä ei jäänyt jäljelle edes hitaasti maatuvaa puuristiä.

Isovanhempieni kanssa en koskaan voinut vaihtaa sanoja, en kuullut heidän ääntään, en voinut katsoa silmiin, saanut kokea käden kosketusta. Kaikki, minkä heistä tiedän, on ollut pakko rakentaa särkyneen peilin siruista. Ja siinä he nyt ovat! Viiltävine muistoi neen.• -

Viiltävät muistot on kertomus räätälimestari Kustaa Vilhelm Wileniuksesta. Hänellä oli kaksi elämää niin kuin oli koko kansakunnalla Suomen syntymän aikoihin.

Ensimmäisessä elämässä kohtalo vei Wileniusta väen väkisin kohti vuoden kahdeksantoista syöveriä, painoi syvälle, tempaisi sitten kovakouraisesti pois ja kuljetti Tammisaaren punavankileirille. Toinen elämä oli selviy- tymistä noiden vuosien kolhuista.

Suomen synnyttänyt aika oli sairas ja sairauden hintaa maksoivat nekin, joiden töillä ja toimilla ei ollut osaa, ei arpaa siihen, millä tavalla poljettiin maan tomuksi laillisuus, oikeudenmukaisuus ja yhteiskuntarauha, yhdessä elämisen arvoista tärkeimmät. Jollekulle taakka oli liian raskas kantaa ja hän väsyi kesken matkan. Kädet olisivat jaksaneet ja jalat, mutta mieli särkyi.

Mitä pitemmälle 1920- ja 1930-luvuilla tultiin, sitä selkeämmin nousi kaiken kuohunnan keskeltä esille yksi asia: viha. Kaikki eivät tunteneet vihaa tai jos he olivat siihen tuntemukseen joskus syyllistyneet, he yrittivät palata yhteiseen elämään niidenkin kanssa, joiden silmät viha oli sokaissut. Kaikki eivät olleet kommunisteja, kaikki eivät olleet fasisteja. Äärilaitojen välissä oli maltillisten suuri joukko, jolle tärkeää oli elää erilaisten ihmisten kanssa yhteistä arkea. He panivat luottamuksensa yhdessä tekemiseen, yhdessä vaikuttamiseen.

Yksi heistä oli räätälimestari Kustaa Vilhelm Wilenius. Ihmisten yhteys oli se väkevä voima, joka sai Wileniuksen ottamaan uudelleen vastuuta. Hän oli vakuuttunut siitä, että yhteiskunnalta ei pääse pakoon. On siis oltava muka na.• -

Viiltävät muistot on Aulis Aarnion kahdeksas kaunokirjallinen teos. Hänen aiemmin julkaistuja historiallisia romaanejaan ovat muun muassa Väsynyt vaeltaja (Warelia 2019), Münsterin kirjuri (WSOY 2001) sekä Kettu ja leijona (WSOY 1995). – Kuva: Jarkko Kähkönen.