VVA RY:N VUOSIKERTOMUS 2019

Page 26

VAPAAEHTOISTOIMINTA

VAPAAEHTOISTOIMINTA

Studio Sassyn Veera kävi leikkaamassa kävijöiden hiuksia.

Vva ry tarjosi erilaisia mahdollisuuksia tehdä vapaaehtoistyötä. Facebook-ryhmä “Vapaaehtoiset hyvän asumisen puolesta” toimi pääasiallisena vapaaehtoisten koordinaatio välineenä. Vapaaehtoistyötä oli monella eritasolla; luottamushenkilöt olivat vapaaehtoisia, yhdistyksen jäsenet ja pitkäaikaiset kävijät tekivät paljon vapaaehtoistyötä ja ulkopuoliset asunnottomuustyöstä kiinnostuneet auttoivat paljon esimerkiksi tapahtumien järjestämisessä. Vapaaehtoisten oli mahdollisuus osallistua yhteisiin tapahtumiin ja retkiin.

Huhtikuun alussa järjestettiin vapaaehtoisille yhteinen kokkausilta, jossa valmistettiin ruokaa Yökeskus Kalkkersiin. Samalla järjestösuunnittelija tutustui vapaaehtoisiin ja kartoitti toiveita vapaaehtoistoiminnalle. Huhtikuun lopussa vapaaehtoisia oli mukana Kalkkersin kauden päättäjäisissä: ensin ruokaa ja valmisteluja tehden, sekä myöhemmin kävijöitä ja henkilökuntaa tavaten. Vuoden ensimmäisen Asukki-lehden tekoon osallistui kevään ajan lukuisia vaikuttamistyöstä kiinnostuneita vapaaehtoisia, ja Gutsy go –projektin kautta yläasteikäiset nuoret järjestivät suoran toiminnan hyväntekeväisyystempauksia.

Vva ry: n uusi järjestösuunnittelija aloitti maaliskuussa vapaaehtoistoiminnan aktivoinnin. Henkilöstövaihdosten takia vapaaehtoisten koordinointiin oli ollut vuoden 2019 alussa vain vähän resursseja, mutta toiminta lähti mukavasti käyntiin keväällä. Jo tammikuussa Vepassa aloitti vapaaehtoistyöntekijä, joka auttoi Vepan toiminnassa koko vuoden ajan n. kolmena päivänä viikossa.

26

Vailla vakinaista asuntoa ry


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.