TOIMINNAN TAVOITTEELLISUUS JA MITTAAMINEN Kun tiedät tarkkaan, mitä tavoittelet liiketoiminnassasi, päivittäinen tekeminen on huomattavasti helpompaa. Tavoitteita ja mittareita tulisi asettaa kaikkiin digitaalisiin kanaviin ja toimenpiteisiin, joita yrityksellä on käytössä, olivat ne sitten yrityksen omaa digitaalisissa kanavissa tapahtuvaa toimintaa tai maksettua markkinointia. Näin voit varmistaa sen, että kaikella on oikea suunta, tiedät, mitä seuraat ja näet konkreettisesti digitaalisten toimenpiteiden merkittävyyden yrityksen liiketoiminnassa. Tavoitteet auttavat yritystä ● jakamaan resurssejaan liiketoiminnan kannalta tärkeimpiin osaalueisiin. ● tekemään oikeita toimenpiteitä. ● ohjaamaan yrityksen toimintaa ja tuotteistamista oikeaan suuntaan. Jos toiminnalle asetetaan pelkät tavoitteet ilman mittareita, eikä mittareiden toimivuutta varmisteta, ei tavoitteiden toteutumista, onnistumisten tai epäonnistumisten syitä voida selvittää. Lopputuloksena päätöksiä tehdään tiedon sijaan tuntuman perusteella. Jos taas seurannassa ovat vain mittarit ilman niihin rinnastettavia tavoitteista, eivät luvut kerro mitään oleellista kehityksestä, suunnasta tai menestyksestä. Luvuista tulee vain lukuja ilman hyödynnettävää arvoa Digitaalisessa toimintaympäristössä tavoitteiden ja mittareiden asettaminen on helppoa. Asiakkaan käyttäytymisestä on mahdollista saada paljon tietoa digitaalisessa muodossa aina ensimmäisestä kontaktista ostoon asti ja vielä sen jälkeenkin. Pohdittavia asioita: ● Mikä on verkkosivustosi tavoite? ● Mitä pyrit saavuttamaan sosiaalisen median kanavallasi tai uusilla tuotteillasi? ● Miksi kirjoitat blogia? ● Mitä haluat mainonnalla konkreettisesti saavuttaa? ● Mitkä ovat tärkeimpiä konversioita yrityksellesi?
Huolehdi ainakin näistä: ● Aseta tavoitteet digitaaliselle myynnille, tuotteistamiselle, sisällöntuotannolle, sosiaaliselle medialle, maksetulle mainonnalle ja kaikelle muulle, mitä digitaalisissa kanavissa teet. Luo realistisia
3