Varsinaissuomalainen 2/2017 by Varsinaissuomalainen Osakunta

VARSINAISSUOMALAINEN 2/2017

Osakunta 100 vuotta sitten s. 12 Viinityรถkalut kokeilussa s. 19 Syksy fuksin silmin s. 30

kyl maar tääl jottai luettavaa ois? Pääkirjoitus 3 Puolivuotiskatsaus kuvina 4 Tiedotussihteerin silmin 8

Osakunta 100 vuotta sitten 12 Kaikkien osakunta – yhdenvertainen osakunta 15 Suomi 100 -tuotteet arvostelussa 16

Viinityökalut kokeilussa 19 Pohdintoja syksystäni ja osakunnasta 24 Innostavat kulkuvälineet 26 Varsinaiset reivaajat 28 Fuksisyksy 30

JULKAISIJA

Varsinaissuomalainen osakunta Mannerheimintie 5 A, 00100 Helsinki www.varsinaissuomalainen.fi Instagram: @osakunta

TOIMITTAJAT

Sonja Grönroos, Emma Helkiö, Matleena Huittinen, Markus Huuhtanen, Maija Muntila, Anniina Riikonen, Inga Strauss, Topias Terho, Laura Tuomola, Topias Tyystjärvi

hyvempää joulua Pokemon-pelit ja gameboyt. Seinän läpi toimiva salakuuntelulaite. Tamagotchit. Lapsena oli aina yhtä jännittävää, mitä pukin valtavista lahjasäkeistä sinä vuonna paljastuisikaan. Kuitenkin vuosien kertyessä yksi kerrallaan huomasi, ettei joulussa ollut enää ihan sitä samaa lahjaeuforiaa kuin aiemmin. Hyvä niin! Vaikka Pokemonit ja muut olivat aivan huikeita lahjoja, ohessa tuli aivan turhaa krääsää, koska onhan jouluna nyt vain annettava paljon lahjoja. Kulttuurissamme tuntuu olevan iskostettu ajatus etenkin lapsiin, että mitä enemmän lahjoja, sitä parempi joulu. Ja ympäristö kiittää. Viime vuosina joulu on avautunut minulle uudelleen. Suvun kanssa ajan viettäminen on alkanut innostamaan eri tavalla, ja joulu merkitsee myös “pimeysjunan kääntymistä”: edessä on innostavampia aikoja kuin loskaa ja kirkasvaloja. Opiskeluvuosina joulu on ollut myös mukava pieni tauko kaiken kiireen keskellä (ellei rästitentit päässeet yllättämään!)

PÄÄTOIMITTAJA

Miika Ruissalo miika.ruissalo@aalto.fi

Ylenpalttinen lahjominen kertoo modernin yhteiskuntamme yltäkylläisyydestä. Lapsena lahjoista ja niiden määrästä kehuskeltiin. Välitämmekin tätä kautta lapsiin ajatusta, että holtiton kuluttaminen on ihan ok. Onneksi aikuisuuteen mennessä pahin lahjahuuma talttuu monilla. Sen sijaan voikin olla vaikea keksiä lahjoja muille. Kuulin viime aikoina Helsinkimission aikalahjoista, joilla voi parilla-muutamalla kymmenellä eurolla tarjota vaikkapa keskustelutuokioita yksinäisille ja ahdistuneille. Siinä esimerkkinä oivallista vaihtoehtoa puolipakolla keksittyjen muovipakettien tilalle, tai vaikkapa koko perheen puolesta! Hyvin valittu lahja piristää niin lahjojan kuin lahjansaajan mieltä ja on mukava tapa osoittaa, että välittää henkilöstä. Tehdään niin vastuullisesti. Hyvempää joulua kaikille!

KUVAT

Liisa Jussila, Henna Miikki, Kuura Parkkola, Katriina Valo

ULKOASU JA TAITTO Miika Ruissalo

PAINO

Picaset Oy Lehti saa HYY:n järjestölehtitukea.

PUOLIVUOTISKATSAUS Kesäretkellä seikkailtiin ympäri Loimaan seutuja ja otettiin kilpaa traktorista.

Rapujuhlissa punaista oli muuallakin kuin lautasella.

tiedotussihteerin silmin Anniina Riikonen

Paluumuutto osakunnalle

Kulttuuriohjelma & tervehenkiset opiskelijat

Syksyn aloitti paluumuutto osakunnalle putkirempan jälkeen. Moni huhtikuun lopun muuttorumbaan osallistuneista varmaan pystyy samaistumaan pelkooni, joka jo kesän lopulla alkoi hiipiä mieleen. Paluumuutto tuntui kuitenkin kevään muuttoa vähemmän kivuliaalta. Rempan jäljiltä osis olikin pikkuisen parempi: esimerkiksi uudistukset keittiössä ovat helpottaneet puuhastelua keittiössä ja sisäilmaparannukset yleisesti oleilua osiksella! Myös vessan jako kahteen on näkynyt positiivisena uudistuksessa, erityisesti sitsien aikana. Vessojen nimeäminen Paimioksi ja Raisioksi ilahdutti suuresti minua!

Syksy osiksella sisälsi jänniä kulttuuririentoja virkistämään mieltä. Yhteislähdöt katsomaan Jälkiä, Koivu ja Täh sekä Tuntematon Sotilas veivät ajatukset arjesta! Lisäksi jokaisessa näistä esiintyi myös VSO:lainen, kyllä meidän porukka vaan osaa! Osakunnan murharyhmä osallistui myös kulttuuripamausten järjestämiseen osakuntalaisille, nimittäin Ei vanhene koskaan -maratonilla. Turun ja Porin läänin Kiasma-ekskukin osoittautui menestyksekkääksi.

Sitsien syksy & kiehtovat kuntikset Yhtä sitsaamista oli tämänkin vuoden syksy! Rapujuhlissa purkautui sitsitön kausi railakkaalla laulamisella ja varhaiseen aamuyöhön jatkuneilla tanssahduksilla. Fuksimestarit järjestivät loistavat fuksiaiset, joissa ihanat fuksimme oppivat kunnolla VSO:n tavat sitsata! Turun paloon allekirjoittanut ei valitettavasti sen sijaan päässyt. Vieläkin harmistuttaa, kun kuulen tarinoita palosta, joka oli kuulemma sekä juhlaosuuden että Game of Thrones -teemaisen näytelmän osalta erittäin toimiva. Syksyn juhlista päällimmäisenä mieleeni jäivät pikkujoulut! Fuksien panostus kemuihin sai minut lähes herkistymään. Upeat koristelut sekä ohjelma, joka oli juuri sopivan kiusallista, muttei kuitenkaan liian nöyryyttävää, varmisti kunnon pikkujoulutunnelman! Villinä korttina sitseistä mainittakoon myös yhteissitsit TVO:n kanssa Turussa. Iso joukko VSO:n poppoota edusti syksyn aikana myös Tartton kommerssissa, joka tarinoiden mukaan yhä ravistelee osallistuneita muistoilla ja muistikatkoksilla! Laadukas kuntailtojen ohjelma on sisältänyt syksyllä sopivasti sekä ohjelmapainotteisia kuntiksia että puhujavieraita. Aiheet vaihtelivat yhdenvertaisuudesta e-urheiluun, mutta ohjelmassa oli myös rentoja sisäleikkejä ja leipomista. Kuntistarjoilut syksyn aikana olivat tuttuun tapaan erittäin herkullisia, ja syksyn spesialiteettina myös vegaanisia!

Positiivisesti olen seurannut myös syksyn urheilubuumia osiksella, joka on osunut sopivasti yhteen oman kuntosali-innostukseni heräämisen kanssa. Osakuntalaiset pääsivät syksyn aikana trampoliinipuistoon, keilailemaan sekä huimalle crossfit-ekskursiolle. Urheilua oli myös yhden kuntaillan ohjelmassa sekä pitsaperjantaina, jossa osa osallistujista innostui lankuttamaan herkuttelun lomassa! Joulukuussa VSO:laiset myös haastavat itsensä nousemaan Uuden ylioppilastalon portaita 24 tuntia. Kyseisen haasteen tervehenkisyydestä en mene takuuseen, mutta täytyyhän sitä itseään haastaa aika ajoin!

Uudistusten osakunta & katse vuoteen 2018 Syksyllä osakuntalaiset antoivat luovuutensa virrata myös osakunnan uudistamiseksi. Yhdenvertaisuuden edistäminen sai ansaitsemaansa huomiota. Lokakuun kokouksessa otettiin harppaus virkanimikkeiden uudistamiseen sukupuolineutraaleiksi, ja joulukuun kokouksessa valitaan osakunnalle ensimmäistä kertaa yhdenvertaisuusvastaava! Myös muita uusia virkoja kehiteltiin, kuten yrityssuhdevastaava, joka sekin on merkittävä edistysaskel, nimittäin osakuntalaisten työelämänäkyvyyden kannalta! Vuoden 2018 virkailijoista olen hurjan innoissani. Hallitus vaikutti perin dynaamiselta kokoonpanolta, virkailijajoukko taas koostui monimuotoisesti sekä vanhemmista osakuntalaisista että uusimmista. Ensi vuodesta tulee epäilemättä mahtava!

Turun Palossa nähtiin fuksien ja ruiskumestarien huikea Game of Thrones -teemainen näytelmä.

Pikkujoulut olivat valaistu tunnelmallisesti, ja fuksit olivat keksineet varsin railakasta ohjelmaa.

ARKISTON SALAT: OSAKUNTA 100 VUOTTA SITTEN NINNI HAMBERG KATARIINA KUNNATON

Jo valtiomme syntyhetkillä sata vuotta sitten Varsinaissuomalainen osakunta oli voimissaan ja osallistui aktiivisesti monenlaiseen toimintaan. Näin juhlavuoden kunniaksi kaivoimme arkistoista hieman tiedonjyviä siitä, millaista toimintamme oli noin sata vuotta sitten. Vuonna 1846 muodostettu Länsisuomalainen osakunta jakautui vuonna 1904 Satakuntalaiseen ja Turkulaiseen osakuntaan. Kieliriitojen vuoksi Turkulainen osakunta jakautui vuonna 1906 Varsinassuomalaiseen osakuntaan ja Åbo Nationiin. Osakuntamme otti tämän jälkeenkin aktiivisesti kantaa kielikysymyksiin: esimerkiksi 1917 osakunta antoi konsistorille ponsiehdotuksen, jonka mukaan ”kaikilta kotimaisilta Yliopiston opettajilta on vaadittava, että he hallitsevat täydellisesti suomenkieltä”. Asiaan on saattanut vaikuttaa se, että osakuntamme inspehtorina toimi tuolloin suomen kielen ja kirjallisuuden professori Emil Nestor Setälä. Osakuntamme asusti tuolloin vuonna 1910 valmistuneen Uuden ylioppilastalon, eli Osakuntatalon, 4. kerroksessa. Vuonna 1915 osakunnan jäsenmäärä oli 292, joista 82 oli naisia. Naisten osuus jäsenistöstä oli 30 % vuonna 1916. Eniten opiskelijoita oli lainopillisesta tiedekunnasta, ja suurin osa opiskelijoista tuli maanviljelijäperheistä. Taloudenhoitajan virka perustettiin vuonna 1917. Tällöin kaikissa ruotsinkielisissä osakunnissa sekä Karjalaisessa osakunnassa toimivat taloudenhoitajat, ja Eteläsuomalaisessa osakunnassa olu keskusteltu asiasta. VSO:n silloinen kuraattori Erik Alhman ajoi vahvasti viran perustamista perustellen tätä sillä, että talousasioiden keskittäminen yhden henkilön vastuulle helpottaa taloudenhoitoa ja antaa selkeämmän kuvan osakunnan taloudellisesta tilanteesta. Ensimmäiseksi taloudenhoitajaksi valittiin R. F. Hällfors, joka maksoi osakunnan sääntöjen mukaisen 400 markan takuun hakemuksensa yhteydessä. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus näyttivät sata vuotta sitten erilaisilta kuin nykyään. Jos nykyään keskustellaan ylioppilaskuntaan kuulumisen pakollisuudesta, niin sata vuotta sitten jokaisen opiskelijan oli pakko kuulua osakuntaan. Osakuntaa ei myöskään saanut valita, vaan jäsenyys määräytyi kotipaikan mukaan. Helsingin yliopiston sääntöjen mukaan osakuntien tehtävänä oli edistää sivistystä, siveellisyyttä ja hyvää järjestystä ylioppilaiden keskuudessa sekä mahdollistaa

jäsenilleen jalostava toverielämä ja keskinäinen avustus. Valmistuessaan ja erotessaan yliopistosta opiskelijoiden tuli pyytää osakunnalta lausunto käyttäytymisestään. Kuten näistä tiedonjyvistä voi havaita, paljon on muuttunut. Kuitenkin esimerkiksi taloudenhoitajan virka, joka oli silloinen uusi innovaatio, on säilynyt tähän päivään asti. Lisäksi osakunta tarjoaa yhäkin opiskelijoilleen jalostavaa osakuntaelämää sekä keskinäistä tukea opiskelijaelämän mainingeissa.

VSO 100 VUOTTA SITTEN VSO:n inspehtorina oli professori Emil Nestor Setälä. Professori Aimo Kajander oli virkaa toimittavana inspehtorina sen ajan, kun Setälä oli senaattorina (Suomen senaatin jäsen ennen itsenäistymistä). Kuraattorina toimi FT Erik Alhman. Osakunnan kokouksissa ei kerätty erillistä osallistujalistaa, vaan merkittiin ainoastaan läsnäolijoiden määrä. Lisäksi määriteltiin erikseen, montako naista oli paikalla. Esimerkiksi: “Läsnä 25 osakuntalaista, joista 5 naista”. Pöytäkirjat lopetettiin sanoihin “Ex officio.” Suomalaisten opiskelijoiden oli pakko kuulua johonkin osakuntaan. Lisäksi osakunnalta piti pyytää lausunto käyttäytymisestä, jotta pystyi eroamaan yliopistosta. SatOlla ja VSO:lla oli yhteinen laulukirjakomitea. Kesäretkelle mentiin Uuteenkaupunkiin, ja vuosijuhlaesitelmän piti FM E. A. Saarimaa Raamatun vaikutuksesta suomalaiseen kielikulttuuriin.

kaikkien osakunta Inga Strauss Lokakuun osakunnan kokouksessa Varsinaissuomalainen osakunta päätti ensimmäisenä Helsingin Yliopiston osakunnista luopua sukupuolittuneista virkanimikkeistä. Isännästä tuli klubimestari ja emännästä keittiömestari. Äänestystulos oli lähes yksimielinen. Konkreettisin ongelma sukupuolittuneissa termeissä näkyi siinä, että emännän virkaan on osakunnan historiassa hakenut miesoletettu henkilö tasan kaksi kertaa. Myös emännistöön eli keittiöhenkilöstöön on hakenut keskimäärin yksi mies kymmentä naista kohden. Taustalla saattaa olla oletus siitä, että miesten ei muka kuulu hakea tähän virkaan, sillä nimike on feminiininen. Lisäksi saatetaan pelätä muiden osakuntalaisten piikittelyä tai naureskelua, vaikka tämä kiusoittelu olisi kuinka hyväntahtoista. Miksi sitten isännistöön hakee melkein yhtä paljon naisia kuin miehiä? Termeihin emäntä ja isäntä liittyy sukupuolittunutta arvotusta. Ne vahvistavat sukupuoliin liitettyjä normeja, jotka ovat toisensa poissulkevia sekä hierarkkisessa suhteessa toisiinsa. Esimerkiksi maskuliinisuuteen yhdistetään rationaalisuutta, voimaa ja auktoriteettia, kun taas feminiinisyyteen tunteellisuutta ja heikkoutta. Tämän vuoksi isäntä saatetaan nähdä arvokkaana virkana, johon myös naisoletut haluavat hakea. Emännän virka voidaan nähdä alempiarvoisen isäntään nähden. Itse koin termin emäntä alentavaksi, sillä se viittaa arvoasetelmassa ”toiseen” osapuoleen. Lisäksi yhdistän siihen konservatiivisen näkemyksen hellan ja nyrkin välissä seisovasta työmiehen vaimosta.

”Osakunnassa perinteet ovat tärkeitä, mutta niiden ei kuulu määrittää osakuntaa.”

Osakunnassa perinteet ovat tärkeitä, mutta niiden ei kuulu määrittää osakuntaa. Osakunnan tärkein tehtävä on toimia matalan kynnyksen yhteisönä ihmisille, jotka kaipaavat turvallista ja lämmintä verkostoa ympärilleen. Tämä on erityisen tärkeää ihmisille, jotka muuttavat uuteen kaupunkiin tai heille, jotka eivät viihdy ainejärjestöläistensä kanssa. Osakunnan tehtävä ei ole tarpeettomien, sukupuolittavien traditioiden ylläpitäminen. Se vain ajaa pois ihmisiä, jotka kaipaavat osakunnan tarjoamaa helposti turvallista yhteisöä. Tämän takia nimimuutos on tärkeä askel pois osakuntien maineesta vanhanaikaisina ja perinteisiinsä jämähtäneinä herrajärjestöinä. Osakunnan kokouksessa päätettiin lisäksi kokeilla yhdenvertaisuusvastaavan virkaa vuoden ajan. Yhdenvertaisuusvastaava toimii henkilönä, jolle voi ilmoittaa kaikenlaisista osakunnan tapahtumissa ilmenevistä ahdistavista tilanteista, kuten häirinnästä kaikissa muodoissaan. Yhdenvertaisuusvastaava tulee luomaan HYY:n ohjeiden mukaiset yhdenvertaisuussäännöt yhdessä osakuntalaisten kanssa ja mahdollisesti pitämään yhdenvertaisuusteemaan liittyviä kuntailtoja. Ennen kaikkea yhdenvertaisuusvastaava varmistaa, että kaikilla olisi osakunnassa hyvä olla.

SUOMI 100 -TUOTTEET TESTISSÄ Yksi osakunnan hienouksista on ehdottomasti poikkitieteellisyys. Osakunnan poikkitieteellinen edustus on nyt hyödyntänyt laajoja akateemisia kykyjään arvioimalla Suomi 100 -tuotteita. Juhlavuotemme on inspiroinut monia tuotteita, mutta valitsimme niistä suomalaisimmat ja parhaat (lue: halvimmat).

Arvioijina toimivat: Sonja ”Konne” Grönroos, fysikaalisten tieteiden opiskelija, Emma Helkiö, varhaiskasvatustieteen opiskelija ja Maija Muntila, sosiaalitieteiden opiskelija

SUOMI 100 -KURKKU

SUOMI 100 -JUHLAKEIJUMARGARIINI

Sonja: Tarkkojen toistomittauksien jälkeen päädyin lopputulokseen, että kurkun putoamiskiihtyvyys Maan pinnalla on 9,81 m/s^2 Emma: Ottaisin ehdottomasti mukaan evääksi lasten metsäretkelle. Ei sovellu painamismaalaamiseen yhtä hyvin kuin peruna. Maija: Kurkussa edustuu tietyllä tapaa valta, sillä se muistuttaa muodoltaan perinteistä vallan symbolia, valtikkaa. Kun tähän muotoon liitetään vielä kansallissymboleja, kuten suomen lippu, herättää kasvis syöjässä nationalistisia aatteita. Ääriliikkeelle luovuttettuna saattaa olla vaarallinen.

Sonja: Mikä mahtaa olla keijun kiehumislämpötila? Selvittelen asiaa. Emma: Havainnoimani eskarilaiset vaikuttivat pitävän margariinista, mutta mikä on sen pedagoginen arvo? Hienomotoriset taidot kehittyvät veitsellä voidellessa, mutta oppiiko lapsi margariinilta geometriaa tai sosiaalis-emotionaalisia taitoja? Maija: Juhlakeijussa voisi nähdä ratkaisun yhteiskunnallisten konfliktien ratkaisuun. Keijun sisältää paljon rasvaa, jonka kuluttaminen aiheuttaa mielihyväreaktion. Emootiot ohjaavat yksilön käyttäytymistä enemmän kuin yksilön on mahdollista tiedostaa. Tutkimusten mukaan hyväntuuliset ihmiset käyttäytyvät kompromissikykyisemmin ja ovat avoimempia uusille asioilla ja ihmisille.

SUOMI 100 -PURUKUMI Sonja: Purkka on mukavan pehmeää, sen puremiseen tarvittava voima F on miellyttävän pieni Emma: En sallisi purukumeja päiväkodissa, etenkin pienillä vauvoilla turvallisuusriski. Aiheuttaa myös ylimääräistä sotkua tarttuessaan leluihin ja hiuksiin. Ei jatkoon. Maija: Purukumia syödään, kunnes se syljetään pois. Tämä toimintatapa muistuttaa suomalaista julkista keskustelua. Asioista jauhetaan, mutta mitään ei sulateta loppuun. Ne syljetään ulos ja unohdetaan ennen kuin asiasta syntyy konsensusta.

SUOMI 100 -JÄLKIUUNIPALA

SUOMI 100 -VOILEIPÄ

Sonja: Jos Sinä (massa 70kg) leijuisit metrin etäisyydellä leipäpussista (massa 0,33kg) tyhjässä avaruudessa, välillänne vaikuttava gravitaation aiheuttama vetovoima olisi noin 1,54137*10^-9 Newtonia. Emma: Ruisleipä on hyvä keino tutustuttaa kaikki päiväkodin lapset suomalaiseen kulttuuriin, sillä uskonto- ja aatevapaa, neutraali leipä soveltuu myös muista kulttuureista tulleille lapsille. Ruisleipä on myös hyvä kuidun ja energian lähde ja se tukee varhaiskasvatusikäisen monipuolista ruokavaliota. Mutta miten toimia, kun 3-vuotias heittää jälkiuunipalalla kaveriaan? Ruisleivän pakkausmateriaali ei anna vastausta tähän ongelmaan, siitä pitkä miinus. Maija: Ruisleipä lienee yksi stereotyyppisimmistä suomalaisista elintarvikkeista. Ehkä juuri siksi ruoka-apuun viitataan Suomessa usein juuri ”leipäjonoilla”, vaikka niissä jaettaisiin muitakin elintarvikkeita. Leipä liitetään usein agraariyhteiskunnan aikaan ja jopa köyhyyteen. Leipään yhdistyy toki myös pula-ajan puolet pettua -mentaliteettiin.

Sonja: Kuinka monella eri tavalla voileivän voi koota? Emma: Suomi 100-voileivässä toteutuu hyvin Vygotskin teoria lähikehityksen vyöhykkeestä. Yksinään kurkku olisi vain kurkku, mutta margariinin ja leivän vaikutuspiirissä se kykenee toimimaan korkeammalla kehityksen tasolla: se voi olla osa voileipää. Maija: Voileipä on oivallinen metafora ryhmälle. Ryhmähän on aina enemmän kuin osiensa summa, minkä ansiosta ryhmä pystyy yhdessä parempaan suoritukseen kuin sen yksilöt erikseen. Ryhmässä kaikilla jäsenillä on myös oma roolinsa samoin kuin voileivässä. Kyseisessä leivässä itse leipänä eli ryhmän johtajana, korkeimman statuksen omaavana jäsenenä toimii jälkiuunipala. Juhlakeiju edustaa sopeutuvaista jäsentä, joka myötäilee johtajaa. Kurkkuviipaleet taas eivät taivu johtajan tahtoon vaan säilyttävät oman muotonsa johtajan kaarevuudesta huolimatta. Mikäli kurkkuviipaleet ryhtyisivät kapinaan heillä olisi mahdollisuus vallankumoukseen enemmistönvallan avulla.

”Miten toimia, kun 3-vuotias heittää jälkiuunipalalla kaveriaan?” ”Juhlakeijussa voisi nähdä ratkaisun yhteiskunnallisten konfliktien ratkaisuun.” 17

Esimerkki Suomi 100 -tuotteiden oikeaoppisesta kĂ¤yttĂśtavasta.

VIINITYÖKALUT KOKEILUSSA Viinimaistelu konseptina on varmasti kaikille tuttu. Varsinaissuomalaisen toimitus huomasi kuitenkin Viini & Ruoka 2017 -messuilla tästä jotain hieman poikkeavaa: Riedel järjestäisi viinityökaluesittelyn. Viineistä ja teknisistä yksityiskohdista innostuneena - kuten ylläolevasta kuvasta huomaa - toimitus lähtikin selvittämään työkalujen perimmäistä olemusta. MARKUS HUUHTANEN MIIKA RUISSALO

PÖYDÄLLE OLI ASETELTU NELJÄ RIEDEL VERITAS -SARJAN TYÖKALUA:

1. SAUVIGNON BLANC 2. NEW WORLD CHARDONNAY 3. OLD WORLD PINOT NOIR 4. CABERNET /MERLOT

Viinien työstämisen lomassa vertailukohtana oli vulgaaristi arkisempi markettiviinilasi (kuvassa vasemmassa alakulmassa A, JOKER). Kyseinen lasi muistuttaa erehdyttävän paljon osakunnan viinilaseja - se ei ole ohut eikä munanmuotoinen, kuten kunnon viinityökalun kuuluisi olla. Pöydälle oli aseteltu myös muovinen sylkykuppi, jota toimitus ei tosin sortunut käyttämään.

Heti kärkeen Riedeliltä Unkarista saapunut lähettiläs korosti, että Riedelin lasit eivät ole laseja, vaan työkaluja. Näin siksi, että ne nostavat muotoilullaan viinikokemuksen aivan uudelle tasolle tuoksun ja maun kautta. Toimitukselle jäi kuitenkin tästä avoimia kysymyksiä, onhan Riedelin slogan “the wine glass company”. Viinien ilmaantuessa päästiin hyvinkin innostavien kysymyksien äärelle: Mistä viinien maut tulevat? Mikä on aromin ja maun ero? Mikä on eri makureseptorien rooli kokemuksessa? Miten viinin tuoksu ja maku kehittyvät suussamme? Toimitus jättää nämä kutkuttavat kysymykset lukijan mielikuvituksen työstettäviksi.

JACKSON ESTATE STITCH SAUVIGNON BLANC 2016 (UUSI-SEELANTI) Ensimmäisen viinin, Sauvignon Blancin kaatuessa lasiin toimitus ihmetteli, miksi työkaluvertailualustassa työkalun kohdalla luki virheellisesti Riesling. Kävi ilmi, että Sauvignon Blanc -työkalu oli varsin tuore, joten paperiin oli jäänyt vanha nimi. Tästä toimitus jäi pohtimaan, miten Riesling ja Sauvignon Blanc rypäleinä vertautuvat toisiinsa. Onko Blanc niin kuin blankko, yksinkertainen ja suora? Näinhän asia ei ole, vaan tyypillisiä Sauvignon Blancin piirteitä ovat karviaiset, mustaherukka ja pistävä kissanpissa. Rieslingistä taas tyypillisesti löytyy hedelmäisiä piirteitä - sitruunaa, greippiä, persikkaa - sekä kypsemmissä tämän rypäleen edustajissa erittäin tunnistettava petroolin vivahde.

”Riedel-mies selosti korianterista, mutta tämä havainto tuntui tulleen jostain seitsemännestä ulottuvuudesta.” Tarjolla oli siis Uuden Seelannin nuorta Sauvignon Blancia. Jackson Estate osoittautui oikein mukavan tasapainoiseksi mutta myös aika geneeriseksi rypäleensä edustajaksi. Tätä havaintoa mutustellessa Riedelin edustaja totesikin jo, että viinit tässä vertailussa eivät olekaan mitään ihmeellisiä. Tarkoitus olisi keskittyä työkalujen tuomiin eroihin, eikä niinkään viineihin.

Toimitus löysi viinistä vastaleikattua ruohoa, kirpsakkaa limettiä ja kirpeää ei-kuitenkaan-granny-smith-omenaa. Lime ja pissa kuitenkin dominoivat. Riedel-mies selosti korianterista, mutta tämä havainto tuntui tulleen jostain seitsemännestä ulottuvuudesta. Sinänsä mielenkiintoinen havainto, sillä korianteri on melko ristiriitainen yrtti: eri ihmiset geeneistään riippuen maistavat sen saippuaisena ja toiset eivät. Omasta työkalustaan nauttimisen jälkeen samaa viiniä kaadettiin 2. työkaluun (New World Chardonnay). Tämä oli varsinainen ahaa-elämys molemmille maistajille: dramaattinen ero! Riedel-tyyppi selvensi syytä: mitä isompi reikä viinityökalussa, sitä suuremmalle alueelle viini suussa levittyy. Kirpsakka ja hapokas Sauvignon Blanc toimi huomattavan paljon paremmin sille tarkoitetusta työkalusta, mutta Chardonnay-työkalun liian suuri ilmatila ja ennen kaikkea työkalun lavea suuaukko päästi aromit taivaan tuuliin ja viini levähti suuhun aivan väärin. Kokemus jäi vaillinaiseksi.

JEKEL GRAVELSTONE CHARDONNAY 2015 (USA) Jekeliä livautettiin tietystikin ensimmäisenä 2. työkaluun. Tämä uuden maailman - eli Euroopan ulkopuolinen - Chardonnay tarjoili sitä, mitä uuden maailman Chardonnayltä yleensä voi odottaakin: tammea ja vaniljaa. Varsin voimakkaasti myös banaanisuutta, kermaa. Viini pysyi New World Chardonnay -työkalussa varsin ryhdikkäänä, kun taas 1. työkalusta (Sauvignon Blanc) koettuna se muuttui lähinnä tunkkaiseksi sahanpuruksi. Toimituksen valtasi ymmärrys: kaikki valkoviinit eivät halua tulla juoduksi kapeasta lasista!

OLD WORLD PINOT NOIR (N.D.)

CHATEAU CARSIN SUOMI100 CUVEE NOIRE 2014 (RANSKA)

Pinot Noiria - jonka tarkemmat tiedot jäivät valitettavasti tuntemattomaksi - tarjoiltaessa toimitukselle tuli mieleen elokuva, joka teki kyseisen rypäleen tunnetuksi. Elokuvan nimi ei valitettavasti heti tullut mieleen tilanteessa, mutta onneksi vieressämme istui hurmaava vanhemman sukupolven viinileidi, joka selvästi oli kuunnellut keskustelujamme alusta asti. Hän tarjoilikin kukostussyöttönä tämän elokuvan nimen; Sideways. Elokuvahan tunnetaan myös Merlot-rypäleen dissaajana - “I am not drinking any fucking Merlot!”

Viimeisenä vuorossa oli innostava Suomi100-viini. Sidewaysin Merlot-dissauksesta biasoituneena sekä tapahtuman ajan loppumisen myötä johtuen toimitus ei aivan ehtinyt päästä sisälle tähän viiniin. Mansikka tunnistettiin päällimmäisenä ajatuksena, mutta tämän pidemmälle olisi tarvittu syvällisempää antautumista. Lievän tunkkaisuuden myötä ilmaan jäi ajatus, mitä dekantointi olisi voinut tälle viinille tehdä. Viereinen leidi mainitsi myös maistaneensa kyseistä viiniä aiemmin ja epäili korkkivikaa… mene ja tiedä!

Elokuvan myötä rypäleen mainstreamautumisesta huolimatta - tai sen takia? - rypälettä pidetään yhtenä arvostetuimmista rypäleistä ja se on erittäin herkkä maaperän ja ilmaston vaikutuksille (“terroir”). Toimitus totesi kuitenkin viinin olevan, ensimmäisen tarjoillun viinin tavoin, varsin geneerinen rypäleensä edustaja. Tämä keskitäyteläinen punainen tarjosi aromikasta hapokkuutta, keskikypsää kirsikkaa sekä raparperia, mutta ei lainkaan tanniinia. Myös tämän viinin kohdalla huomattiin sen olevan erittäin herkkä työkalulle. Toimitus oli yksimielinen siitä, että New World Chardonnay -työkalussa se meni täysin pilalle. Kiistelyä sen sijaan aiheutti, tuliko siitä etikan makua suuhun vai ei. Riedel-jäbä tiivisti asian hyvin: jos et rakasta vaimoasi, tarjoa hänelle Pinot Noir -viini Chardonnay New World -työkalusta.

“Jos et rakasta vaimoasi, tarjoa hänelle Pinot Noir -viini Chardonnay New World -työkalusta.”

JÄLKIPUINTI Siirryimme hetkeä myöhemmin innostavuussamppanjoiden pariin Viini & Ruoka -messuilla. Laseissa poreilivat Charles Heidsieck 2005 Vintage sekä Non-Vintage (NV). Keskustelua herättivät samppanjatalot ja -tilat. Oltiinkohan talois vai tilois? Jälkipuinnin aikana havaintoja tehdessään toimitus tuli häkellyksissään huitaisseeksi vieressä istunutta vanhempaa viinileidiä. Tässä insidentissä ei onneksi päässyt syntymään pahempaa vahinkoa, leidi intoutui vain kertomaan ettei tässä nyt mitään syytteitä alettaisi nostamaan ja kuinka on 80 vuoden ajan pärjännyt työmailla aina läpsäyttämällä takaisin. Viinityökaluilla on siis dramaattisia eroja. Tuli selväksi, että Ikea-lasista viiniä ei kuulu nauttia, mutta opimme myös, että valkoviineistä esimerkiksi uuden maailman ryhdikäs tammi-Chardonnay tarvitsee työkalussa suuremman tilavuuden ja suuaukon, kun taas kepeämmät ja herkät rypäleet kuten Sauvignon Blanc ja Pinot Noir hieman kapeammat suua-ukot. Harmillisen pieneen osaan maistelussa jäivät itse viinit, ja tämän lisäksi Riedel-duden työkalufiilistelyn vuoksi viimeiset kaksi viiniä jouduttiin kokemaan aivan liian nopeasti. Koska ryhdikkäämmät punaiset eivät ehtineet saada oikeutta, toimitus päätti antaa Shiraz’lle mahdollisuuden. Pohdinnoissa kävivät myös Merlot ja Cabernet Sauvignon, mutta näitä rypäleitä tultiin verratuksi erään osakuntalaisen tutkimukseen Suomen murrekategorioista: vaikka savolaisia murteita on monta, ne kaikki ovat silti savolaisia murteita. (Toimitukselle jäi itselleenkin hieman epäselväksi tämän vitsin logiikka, mutta koska savolaiset, niin vitsi on hauska!) Samppanjoita viimeistellessä mehusteltiin Charles Heidsieck non-vintagen hapokasta ei-granny-smithmäisyyttä, josta herahtaa kyllä vesi kielelle. 2005 Vintage taas oli keltaomenaisempi ja kauniimpi. Vintagessa ei herahda vaan turahtaa, nimittäin kyynel lahkeeseen kun on niin kaunista. Tämän myötä toimitus lähtikin etsimään Shirazia laseihinsa. Kimi Räikkösen sanoin: tästä on hyvä jatkaa!

pohdintoja syksystäni ja osakunnan merkityksestä Matleena Huittinen

Syksy on muutosten aikaa. Aloitetaan uusi

harrastus, uudet opinnot, uusi työ tai vaikkapa uudenlainen terveellisempi elämäntyyli. Kesän jälkeen energiaa riittää usein tiettyyn pisteeseen, mutta viimeistään pimeä marraskuu yllättää porukan pirteimmänkin. Loppuvuodesta tuleekin usein pohdittua, mitä vuoden aikana tuli tehtyä tai mitä ei saanut aikaan tänäkään vuonna. Kulunut syksy toi muutoksia myös minun elämääni. Parisuhde päättyi ja muutin taas omiin nurkkiin. Aloitin lenkkeilyn uudelleen ja näköjään myös lopetin sen melkein yhtä nopeasti, kun illat pimenivät. Tuli uudenlaiset työkuviot ja uusia fukseja osakunnalle. Yliopistolla Iso pyörä uudisti tutkintoja ja Uuden ylioppilastalon oviin vaihdettiin lukot, jotka aukeavat nyt sinisellä lätkällä piipittäen, dramaattisia vessoja unohtamatta. Joku Länsimetrokin taisi aloittaa liikennöinnin. Syksy ei ollut minulle siitä helpoimmasta päästä, mutta antoisa kyllä. Kriiseilin ainakin kahdesta syystä: yksinolemisen aiheuttamasta oudosta tyhjiöstä sekä opiskelijaelämän ja työelämän rajatilavaiheesta. Työelämään siirtyminen aiheuttaa päänvaivaa. Pitäisi osata ottaa vastuullisen ja osaavan aikuisen rooli ja samalla tuntee kuitenkin välillä olevansa aika pallo hukassa. Huomaan pohtivani, mitä opiskeluajoista on tarttunut mukaan ja mitä koulutustaustallani pitäisi osata. Olen myös yllättynyt siitä, miten suuri nostalgia ja haikeus opiskeluelämän vapautta kohtaan minuun on viime aikoina iskenyt. Tulevaisuudessa ei välttämättä tule eteen aikaa, jolloin voi arki-iltoina lähteä spontaanisti bileisiin tai päättää oman päivärytminsä yhtä vapaasti. Ei sillä, että vapaus aina olisi ollut kivaa tai järkevää. Silti ajatus siitä, että opiskeluaika alkaa olla pian ohi, tuntuu kummalliselta.

Luova kriisi Identiteettiin liittyvää pohdintaa on kaikkialla: blogeissa, televisio-sarjoissa, omaelämäkertakirjallisuudessa ja ystävien välisissä keskusteluissa. Kimmo Jokinen ja Kimmo Saaristo määrittelevät Sosiologia -kirjassaan yksilötason identiteetit fragmentaarisiksi, monikerroksisiksi, ristiriitaisiksi ja monista eroista koostuviksi. Identiteettejä kuvaa nykyisin pysyvyyden sijaan pikemminkin niiden liikkeessä oleminen. Etenkin erilaiset murroskohdat saavat pohtimaan identiteettiä uudelleen. Olenko parisuhdeihminen vai sinkku, ainainen bilettäjä vai vastuullinen työntekijä? Teenkö varmasti sitä mikä on intohimoni?

”Identiteettejä kuvaa nykyisin pysyvyyden sijaan pikemminkin niiden liikkeessä oleminen.” Identiteettikriisit ovat ihmisen elämän hedelmällisimpiä aikoja. Silloin pääsee sen ytimeen, kuka on, mitä elämältä haluaa ja millaisena tulevaisuutensa näkee. Luovuuden tilassa on mahdollista oivaltaa jotain uutta itsestään. Syksyn mittaan olen tullut ajatelleeksi, että opiskelijaelämän vapaus on ehkä muutenkin sisäänrakennettu minuun. En toivo tulevaisuudelta ensisijaisesti yhdeksästä viiteen -elämää, enkä myöskään työn ja vapaa-ajan selvää erottamista toisistaan. Haikeus bileitä kohtaan taas tulee siitä, että uusien ihmisten tapaaminen on kiehtovaa. Opiskelijatapahtumat ovat olleet tutustumiseen hyvä ympäristö.

Rikastava yhteisö Olen miettinyt myös sitä, mitä opiskelijajärjestötoiminta, omalla kohdallani osakunta, on antanut tulevaisuutta varten. Seuraavaksi pohdin asiaa filosofisten ajatusten ja käsitteiden kautta. Ajatukseni palautuvat fuksisyksyyn, jolloin löysin itseni yliopiston vanhasta juhlasalista kuuntelemasta Pekka Himasen Elämä taideteoksena -luentosarjaa, mieli avoinna yliopiston tarjoamille uusille ajatuksille. Himasen aiheena oli oppiminen ja luova elämä. Hän esitteli mallin rikastavasta yhteisöstä. Se kuvaa yhteisöä, jossa oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Pyramidi kuvaa sitä, kuinka luottamus mahdollistaa rikastavan yhteisön syntymisen. Rikastava yhteisö auttaa meitä toimimaan luovasti ja pyrkimään kohti unelmaamme. Kuluneiden vuosien aikana luentosarjan aiheet ovat aina välillä pompahtaneet mieleeni. Viime aikoina olen liittänyt ajatukset osakuntaan ja siihen, miten olen saanut pikkuhiljaa omia vahvuuksiani paremmin käyttöön. VSO on tarpeeksi pieni ja tiivis yhteisö (vrt. rikastava yhteisö), jossa luottamus porukkaan syntyy helposti, ainakin oman kokemukseni mukaan. Kun on saavuttanut perusluottamuksen, on helpompi astua seuraava askel ja ottaa itselleen esimerkiksi joku virka. Luottamus mahdollistaa sen, että uskaltaa poistua omalta mukavuusalueeltaan. Epäonnistuminen on sallittua, kukaan ei katso toisia arvostelevasti. Osakunnalla on mielestäni aina ollut hyväksyvä ilmapiiri.

”Unelma ei ole välttämättä tietty konkreettinen saavutus, vaan omannäköisen elämän elämistä - sitä, että tekee asioita, joista nauttii.” Summa summarum, rikastavan yhteisön eli osakuntalaisten avulla olen saanut toteuttaa luovuuttani. Sitä kautta olen päässyt lähemmäksi unelmaani. Unelma ei ole välttämättä tietty konkreettinen saavutus, vaan omannäköisen elämän elämistä sitä, että tekee asioita, joista nauttii. Osakunnalta parhaita ovat ne muistot, kun on taantunut lapsen

tasolle ja antanut mennä täysillä: joskus on menty savuhormiin ja toisinaan villiinnytty Pelle Miljoonasta karaokessa, Mersu-reivejä unohtamatta, näin passiivissa sopivan anonyymisti puhuen... Kaikki hienot muistot eivät toki ole syntyneet pelkästään juhlien jatkoilla. Osakunta on mahdollistanut minulle vähän ujompana ihmisenä myös tarttumisen vastuullisiin tehtäviin apuemännistöstä lehden päätoimittajaksi, kulttuurisihteeriksi sekä Unelma Luovuus Rikastava yhteisö

Luottamus

Pelko

hallitusvirkoihin asti. Jokainen tehtävä on kasvattanut ja opettanut paljon uusia taitoja sekä työelämää että ihan vaan elämää varten. Ennen kaikkea viroissa toimiminen on opettanut luottamusta itseen ja siihen, että saa asioita aikaan ja osaa.

Paras joululahja Palaan vielä siihen naiivin innokkaaseen fuksisyksyyn ja filosofisiin ajatuksiin: Himanen esitti meille myös kehotuksen auttaa toisia olemaan parhaimmillaan. Osaisitko sanoa ystävällesi tai perheenjäsenellesi jotain, mitä hän on aina halunnut kuulla? Joululahjaksi suosittelen antamaan itselleen aikaa sen pohtimiseen, missä on hyvä, mutta erityisesti siihen, missä muut ovat. Toisille ei koskaan voi sanoa liikaa kivoja sanoja, kehuja, kiitoksia ja tsemppejä. Pienikin asia voi olla kehun vastaanottajalle suuri, nimimerkillä ”kokemusta on”. Autetaan siis toisia olemaan parhaimpia versioita itsestään. Välitetään erityisesti niistä, joilla ei mene tällä hetkellä kaikista parhaiten. Luottamus ympärillä oleviin ihmisiin saa ihmeitä aikaan. Siitä voi syntyä ketjureaktio, jossa hyvä synnyttää lisää hyvää.

INNOSTAVAT KULKUVÄLINEET Viime numerossa tyhjäntoimittajamme Markus Huuhtanen ja juoksupoika Topias Terho kiusaantuivat oikein urakalla, joten toimitus päätti heiman vaivaannuttavasta kokemuksesta viisaampana etsiä jotakin innostavampaa aihealuetta. Lähdimmekin tutkimaan syksyn uusimpien huikeuskulkuvälineiden innostavuuksia. MARKUS HUUHTANEN TOPIAS TERHO Toimituksemme aloitti urakan testaamalla OP:n DriveNow-palvelun. Toimitus latasi osakunnalla ollessaan kännykkään DriveNow-sovelluksen, minkä kautta sai kätevästi auton kotimatkaa varten vuokrattua. Sopiva sähköllä toimiva BMW löytyi Kampista ja into valtasikin välittömästi koko toimituksen kun kulkuneuvo sattui näkökenttään. Tyhjäntoimittajamme innostui eniten auton ekologisuudesta kun taas toimituksen juoksupoika ei malttanut olla hyppimästä innosta kun selvisi, että auto on sekä musta että valkoinen. Juoksupojan innostuneisuus vain kasvoi kun selvisi, että hän saa ensimmäistä kertaa istua etupenkillä auton kyydissä. Toimituksen matka vei Länsiväylää pitkin kohti Otaniemeä sulavasti. Auto toimi moitteettomasti ja tyhjäntoimittajamme kehui erityisesti täysin hiljaista käyntiä ja mahtavaa sähkömoottorin kiihtyvyyttä. Juoksupoikakin löysi tekemistä autosta monien värikkäiden nappuloiden muodossa. Otaniemeen päästyämme jätimme auton parkkiin määrätylle alueelle ja jatkoimme kukin koteihimme. Toimitukselta vahva suositus.

Toimituksen arvosana: 4.5/5

Toimitus kokeili seuraavalla kerralla vaihtoehtoista kotiinkulkemistapaa. Nimittäin jo pitkään odotettu Länsimetro avasi ovensa matkustajille. Osakunnalta lähdettiin Otaniemeä kohti hieman perhosia vatsassa ja innostuneisuus vain kasvoi kasvamistaan, mitä lähemmäs metroa toimitus pääsi. Innostuneisuuden huippu koettiin kun toimitus astui matkakortinlukijoiden toiselle puolelle ja metromatka alkoi virallisesti. Samanlaista lapsenomaista innostusta on viimeksi kokenut varmasti lapsena joulun aikaan. Erona ainoastaan, että joulukalenterissa luukkuja on 24, kun taas metrokalenterista niitä löytyy lähemmäs tuhat. Kumpikaan toimituksesta ei meinannut pysyä housuissaan liukuportaita laskeutuessa ja taisipa juoksupoika tirauttaa muutaman kyyneleenkin.

Metromatka olikin sitten yhtä hykertelyä ja toimitus kikattikin innostuksesta kilpaa koko reissun ajan. Innostavuus ei suinkaan loppunut tähän vaan Aalto-yliopiston asemalla toimituksemme pääsi ihastelemaan seinien valtavaa liike-energiaa ja upouusia penkkien käsinojia. Toimitukselta vahva suositus tämän kokemiseen.

Toimituksen arvosana: 6.5/5

Komeat katot!

varsinaiset reivaajat

uppoudut biittiin annat sen viedä basso takoo ajatuksiin minuutti minuutilta tunnit sekoittuu toisiinsa

genret sekoittuu toisiinsa parempi tätä onkin kuvailla kuin viinejä teollista, täyteläistä, askeettista silti hennon marjaisaa tuntuma vahvistuu illan mittaan

tunnet sen tarinan jossa musiikki kuljettaa sua liikuttaa sua olet yhtä musiikin kanssa kaikkina näitä unettomina öinä

ei tää niin outoa ole sunnuntaikirkkohan tästä mieleen tulee jumalanpalvelus kaikki transsissa kuuntelee ääntä taivaallista let there be light

ja aamukuudelta valo tuli

SYKSY FUKSIN SILMIN TOPIAS TYYSTJÄRVI

Fuksiuden päättymistä varten 6.12. järjestettiin suuri kansanjuhla osakunnalla ja koko valtakunnassa. Mitä iloisin yhteensattuma oli, että samana päivänä Suomi täytti pyöreitä vuosia. Sinä päivänä tuntui sopivalta hieman pohtia mitä syksyllä oikein tapahtui. Rapujuhlissa ja fuksiaisissa huomasimme, että osakuntahan on varsin railakas paikka! Sitsikäytäntönä väkivaltainen miekalla pöytään sivaltaminen sai osan pikkuisista pelästymään, mutta osakunnan muut tavat osoittautuivat vähemmän aggressiivisiksi. Me fuksit löysimmekin pian itsemme sydämellisen varsinaissuomalaisen hengen keskeltä. Vuoden kakkosjuhlassa Turku paloi sen verran uskottavasti, että osakuntaa koristanee tulevaisuudessa rivi Oscar-pystejä. Jokaviikkoisista kuntailloista tuli tärkeä osa monen meidän arkea. Hauskaa nähdä kavereita, syödä herkkuja ja olla mukana ohjelmassa! Varsinaissuomalaisuuden juhlistamiseen meni lopulta niin paljon aikaa, ettei itse Varsinais-Suomessa ehtinyt käydä juuri lainkaan. Meidän fuksien järkkäämät pikkujoulut osoittautuivat kaikkien iloksi varsinaiseksi jymymenestykseksi, ja sen kokemuksista toipuminen jatkui joillakin osallistuneilla vielä itsenäisyyspäivänäkin. Tuoreiden civisten päivää tähdittivät Iidan upea musiikkiesitys, Elsan kaunis puhe, kolme santsikierrosta vaatinut voileipäkakku ja ylioppilaiden soihtukulkuessa jäätyneet raajojen ääriosat. Itsenäisyyspäivä oli niin tapahtumarikas, että tuoreelle civikselle Mintulle oli epäselvää, oliko juhlaan hurahtanutkin kaksi päivää. Kontrastina tähän elämä osakuntafuksina oli ikimuistoinen mutta tuntui kovin lyhyeltä. Kiitos osakuntalaiset upean fuksikokemuksen luomisesta!

”Itsenäisyyspäivä oli niin tapahtumarikas, että tuoreelle civikselle Mintulle oli epäselvää, oliko juhlaan hurahtanutkin kaksi päivää.” 30

2018 kolkuttaa ovella ja niin myös uusi toimituskunta. Juttujen väsääminen on esimerkiksi hyvä syy viettää osakuntakavereiden kanssa lisää aikaa! Onko sulla ideoita, mitä lehti voisi käsitellä - vaikkapa tiukkaa yhteiskunnallista analyysia, lisää henkilökohtaista sisältöä, tai vielä randomimpaa sprölöilyä? Tehdään vuoden 2018 lehdistä koukuttava kokemus ja samalla mahtava kappale osakunnan konkreettista historiaa. Tule mukaan!