Varsinaissuomalainen 1/2016 by Varsinaissuomalainen Osakunta

Varsinaissuomalainen Osakuntalainen ylioppilaslehti 1/2016

Pääkirjoitus Hei, rakkaat osakuntaystävät! Tämä vuosi on meille merkittävä, juhlitaan osakunnan 110-vuotisjuhlia. Vuosi huipentui jossain määrin maaliskuussa vietettyihin vuosijuhliin ja upeaan vuosijuhlaviikkoon, mutta toisaalta juhlintaan on syytä koko vuoden ajan. Elokuussa järjestetään muun muassa hulppea vuosijuhlapurjehdus ja muutakin erityistä ohjelmaa on luvassa, joten kannattaa pysyä kuulolla. Tämä lehti keskittyy pitkälti muistelemaan vuosijuhlia ja edellisiä pyöreitä vuosia, unohtamatta kuitenkaan uusia tuulia. Osakunta ja Varsinaissuomalaisen toimitus onnittelevat lämpimästi seuraavaa kuraattoriamme Liisa Lähteenahoa valituksi tulemisesta! Satakympit olivat ihme kyllä ensimmäiset vuosijuhlani osakunnalla, vaikka jo kolmatta vuotta Vso:lla vaikutan. Onneksi päätin kokeilla! Innostuin ja lähden varmasti uudelleen heti ensi vuonna. Silloin on taas mahdollisuus juhlia vähän hienommin ja isommin, kun yhdistämme voimamme kahden muun osakunnan, Åbon ja Saton, kanssa. Näillä vuosijuhlilla etukäteen eniten jännittäneet vanhojen tanssit osoittautuivat omalla kohdallani hienoimmaksi muistoksi juhlista – ehkäpä koska samanlaista perinnettä ei ainejärjestön vuosijuhlissa ole tullut vastaan. Oli ajatuksia herättävää nähdä, kuinka paljon iloisia jälleennäkemisiä ja osakuntasukupolvien jatkumoa oli Vanhalla ylioppilastalolla läsnä. Osakunnassa on se hieno puoli, että yhteisö säilyy valmistumisenkin jälkeen. Osiksella saa sivistää itseään kuntiksissa, osallistua sitseille ja vuosijuhliin, vaikka olisi valmistunut jo vuosia sitten. Tulipa tässä mieleen, että ehkä istumme nykyisen osisporukan kanssa joskus Vso:n 150-vuotisjuhlissa ja muistelemme haikeina nuoruuden menoa. Toivon mukaan tämä lehti jää osaltaan osakunnan historiaan muistuttamaan, miten osakunnalla juhlittiin 2010-luvulla. Lukuiloa ja aurinkoista kevättä ja kesää!

Matleena

Päätoimittaja poseeraamassa vuosijuhlien viralliselle valokuvaajalle. kuva: Kristian Tervo

Sisällys Ajan kuva Mistä on kuraattorinkausi tehty Vuosijuhlamestarin tervehdys Vuosijuhlaviikon kulisseissa Vuosijuhlaviikon kuvakooste Näin juhlittiin 5 ja 10 vuotta sitten Kettutyttö selvittää

Varsinaissuomalainen on Helsingin yliopiston Varsinaissuomalaisen osakunnan lehti, joka ilmestyy kahdesti vuodessa. Julkaisija: Varsinaissuomalainen osakunta, Mannerheimintie 5 A, 00100 Helsinki. / www. varsinaissuomalainen.fi Päätoimittaja: Matleena Huittinen / matleena.huittinen@ helsinki.fi Toimituskunta: Johanna Alm, Mika Huttunen, Hanna-Ilona Härmävaara, Liisa Jussila, Katariina Kunnaton, Anna-Kaisa Laitinen, Tuomas Leikkonen, Rosa Nieminen, Ilona Niittynen, Joose Rajamäki, Roosa Rantala, Paula Suomela ja Joona Välilehto. Kuvat: Ninni Hamberg, Matleena Huittinen, Anna-Kaisa Laitinen, Tero Mäkinen, Roosa Rantala, Kristian Tervo ja Katriina Valo.

Kooste kesän tapahtumista

Etu- ja takakannen kuva: Kristian Tervo ja 110-logo: Matti Lehto.

Emännän vuosijuhlaherkut

Ulkoasu ja taitto: Matleena Huittinen. Paino: Picaset Oy, Höyläämötie 18 A, 00380 Helsinki. Lehti saa HYY:n järjestölehtitukea. Varsinaissuomalainen - vuodesta 1983.

Ajan kuva

Vuosijuhlien taide-el채mys, kuva: Kristian Tervo. 3

Kuraattorin palsta teksti: Hanna-Ilona Härmävaara kuvat: Kristian Tervo

Instituutiona ja yksityishenkilönä Kuraattoriuteen kiintyy. Siitä tulee osa minuutta, vaikka aluksi olisikin osannut erottaa, mistä alkaa instituutio ja mihin päättyy yksityishenkilö. Luovutan käätyni – tai siis kuraattorin käädyt – seuraajalleni ensi syksynä, ja saappaisiini hän saa astua jo kesäkuussa. Olo on haikea, jopa vähän vaikea.

***

Kuraattorinkauteni sattui erittäin mukavaan saumaan osakunnan elämässä. Isoja kriisejä ei ollut, ja osakunnan arjen pyörittämiseen ja toiminnan kehittämiseen saattoi paneutua melko huoletta. Syksy 2015 oli ilmiömäinen fuksisyksy, ja erityisen hienon siitä teki se, että vuonna 2015 fuksien haalimisen ja sitouttamisen eteen tehtiin määrätietoista työtä. Kauteen osuivat myös kahdet hienot vuosijuhlat, joista jälkimmäisiin kokoontui kaksi ja puolisataa ystävää, rakasta ja entistä rakasta – tervetuliaispuheeni sanoin. 110-vuotisjuhliin tiivistyi monella tapaa koko osakunnan olemus. Vaikka seniorit paheksuivat, kulisseissa oli draamaa ja monet miettivät, miten pyöreiden juhlintaan kohdistetut suuret odotukset voisi täyttää, kaikki järjestyi ehkä hienommin kuin kukaan uskalsi toivoa. Eikä mikään ihme. Juhlan kantavina voimina olivat samat kuin osakuntatoiminnan yleisemminkin: perinteet, yhdessä tekeminen ja ystävyys.

***

Kuraattorin pesti on siinä mielessä helppo, että sen hoitamiseen on olemassa valmis sapluuna. Se sapluuna kiertyy käädyissä olevina niminä kaulalle ja osakunnan vuotta rytmittävinä toimintoina kalenteriin. Kuraattori-instituution edustajan on myös näyteltävä oma roolinsa erilaisissa seremonioissa, ja kuraattorin tehtävänä on osata nuo rituaalit siten, että ne voidaan toisintaa tunnistettavina. Olen kuraattorina toimiessani pohtinut osakuntatoiminnan rituaalista puolta melko paljon. Osa rituaaleista tuntuu äkkiseltään melko käsittämättömiltä. Miksi me hakkaamme laulaessamme miekalla pöytää ja huudamme latinaksi – tai miksi edes laulamme? Miksi meillä edes on kuraattori? Kaikelle kuitenkin löytyy vanhempaan tai tuoreempaan historiaan kietoutuva selitys, ja perinteet ja rituaalit oikeastaan ovat historian 5

kiteytymiä. Siksi niiden toisintaminen luo kokemuksen johonkin ylisukupolviseen, johonkin merkittävään kuulumisesta. Se kokemus on itselleni jollakin tapaa jopa pyhä.

***

Pyhän kokeminen ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita vakavuutta. Joskus mietin hykerrellen sitä, miten vuoden 2050 fuksit hiljentyvät Hauki-laulun ääreen ajatellen, että siihen hetkeen tiivistyy jotain ylisukupolvista ja kaunista. Osakuntaelämän hienoimpia puolia onkin mielestäni jatkuva asiallisen ja asiattomuuden välinen leikki. Töitä yhteisön eteen tehdään tosissaan, mutta perimmäisenä tarkoituksena on viihtyminen ja hyvien hetkien rakentaminen itselle ja muille. Tärkeintä onkin yhdessä tekeminen. Etenkin pienessä osakunnassa on harvoja henkilöitä, jotka kävisivät vain nauttimassa muiden järjestämästä ohjelmasta, vaan kaikki kontribuoivat jollain tavalla toiminnan rakentumiseen. VSO:ssa myös kuraattori saa laittaa kätensä saveen toimiessaan hallituksen puheenjohtajana. Täytyy myöntää, että joskus kauteni aikana olen kadehtinut niin sanottujen edustuskuraattorien kevyempää työtaakkaa, mutten kuitenkaan kovin vakavissani. Juuri yhdessä töitä tehden löytää yhteyden muihin, saa laittaa yksityishenkilönsä likoon ja liittyä osaksi uutta osakuntasukupolvea.

Välillä kuraattorin tehtävänä on edustaa...

***

Kuraattoripaneelissa kaksi vuotta sitten sanoin suurimman motivaationi hakea kuraattoriksi olevan se, että astumalla palvelukseen haluan antaa osakunnalle takaisin edes pienen osan siitä hyvästä, jonka olen itse kokenut tältä yhteisöltä saaneeni. Toivottavasti onnistuin siinä. Tuolloin kuraattoriutta pohtiessani en kuitenkaan osannut arvata, miten paljon se antaisi itselleni. Mahtavinta oli palata takaisin aktiiviseen osakuntaelämään, tutustua uusiin ihmisiin, saada uusia osakuntakokemuksia ja nähdä, miten hienosti itseäni huomattavasti nuoremmat osakuntalaiset osaavat hoitaa hommat. On ollut nautinnollista tajuta, miten tämäkin osakuntasukupolvi on keksinyt yhdet perinteet, hukannut toiset ja kapinoinut kolmansia vastaan. Ja löytänyt ystäviä ja yhteisön.

***

Oloni on siis paitsi haikea myös äärimmäisen kiitollinen. Jos jonkin jäljen haluaisin jättää kaudestani, olisi se kiittämisen kulttuuri. Opin kiittämisen taidon Amerikassa, ja vaikka jatkuva kiittäminen aluksi tuntui vähän kornilta ja ulkokultaiselta, tajusin pian, ettei se ole sitä. Osakuntalaiset tekevät koko ajan toisilleen upeita juhlia, hienoja kuntiksia, mukavia hengailuiltoja, hyviä urheilu- ja kulttuuritapahtumia – ja ihan vain helvetin hyvää perusduunia. Asioita, jotka ansaitsevat kiitokset milloin tahansa. Unohtakaa siis paheksunta ja kiittäkää toisianne! Kiitos siis kaikesta ihkusta ja hauskasta. Kiitos hyvästä seurasta ja tekemisen meiningistä. Kiitos siitä, että

teitte osakunnasta osakunnan myös minun kuraattorinkaudellani. *** Loppuun haluan vielä tiivistää kauteni anekdootteihin, jotka nopeasti miettien tulevat mieleen. Toisiin kuraattorinkausiin mahtuu varmasti vitsittömämpiä inspehtoreita ja muita kuin portaisiin liittyviä haasteita, mutta kuraattoriuden perusreseptin voisi olettaa olevan aika sama. Näkemykseni asioista on seuraava:

Mistä on kuraattorinkausi tehty? Kuraattorinkausi on tehty osallistumisesta, puheenjohtamisesta, yhteen hitsautuvista hallituksista. Hyvästä meiningistä, hienoista bileistä ja upeista vuosijuhlista. Hassutteluista, onnistumisista, pienistä epäonnistumisista, uudistumisesta ja vanhan säilyttämisestä. Porrashaasteesta, Lännettärestä ja pressan luona vierailusta. Ulkomaanedustuksista, ystävyyssoireesta, maakuntahengestä. Kesäretkistä, aamuyön hetkistä infotiskillä, läpi yön tanssimisestä ja menetystä varpaankynnestä. Valvomisesta, ristiriitojen selvittelyistä, vanhintenneuvostosta ja kuraattorikollegoista. Skumpasta, tisseistä, huonoja vitsejä laukovasta inspehtorista. Toveruudesta ja ystävyydestä. Siitä on kuraattorinkausi tehty.

... Välillä taas pitää hauskaa osakuntaystävien kanssa.

Vuosijuhlamestarin tervehdys kuva: Matleena Huittinen VSO109 viimeiset valssit, kuka mahtaa järjestää seuraavat... Siitä se ajatus lähti, aluksi vitsinä ilmaan heitetty ajatus jäi itämään, ja kun tuli aika valita vuosijuhlamestarit, Niko ja minä päätimme asettua ehdolle. Ideoita riitti, niin meillä kuin toimikunnalla. Myllerrystä, kääntöä, vääntöä kuin parhaassa vuoristoradassa. Välillä hitaita nousuja, nopeita käännöksiä ja vatsanväänteitä. Vähitellen juhla sai lopullisen muotonsa ja toimikunnan osaaminen saatiin valjastettua käyttöön. Itse vuosijuhlaviikolla tuli torkuttua jopa toimiston lattialla... Tapahtumat ja juhlat olivat yhtäkkiä ohi ja levon jälkeen niitä voi muistella ylpeydellä ja haikeudella. Kiitos vielä kerran rakkaat! Nähdään purjehduksella. -Johanna Alm, Vuosijuhlamestari 2016

Vuosijuhlamestarit Johanna Alm ja Niko Tuominen juontamassa iltajuhlassa. Kuva: Kristian Tervo.

110. VUOSIJUHLAVIIKKO MAANANTAI Vuosijuhlaviikko aloitettiin maanantaina osakunnan siivouksella. Isännistön johdolla laitettiin kaikki mahdolliset paikat kuntoon. Imuroitiin, pestiin lattioita ja pyyhittiin pölyjä. Koska väkeä oli saapunut tarpeeksi paikalle, urakka saatiin hoidettua suhteellisen nopeasti ja kaikille jäi varmasti hyvä fiilis siivouksen jälkeen. Siivouksen lisäksi korjattiin myös pieniä epäkohtia. Muutaman osakuntalaisen erityisen hyvällä työpanoksella saatiin osiksen ilmoitustaulu kunnolla kiinni seinään. Ilmoitustaulu kiinnitettiin kiinnikkeillä niin, että nyt se pysyy seinällä, eikä vain nojaa siihen. Kaiken kaikkiaan osis saatiin järjestettyä mallikkaaseen kuntoon ja näin voitiin käynnistää siististi vuosijuhlaviikko. Maanantaina oli myös muuta ohjelmaa. Niko oli järjestänyt siivouksen lomaan pringles-purkkien etsintää, ja näitä purkkeja tulikin sitten vastaan vähän joka puolelta niin siivouksen yhteydessä kuin muuten vaan etsiessä. Yksi löytyi mm. pianon sisältä. Osa purkeista oli piilotettu niin hyvin, että pari jäi vielä löytämättä, vaikka jossain vaiheessa etsimässä oli isokin porukka. Täytyy myöntää, että purkkien piilottamiseen oli käytetty tavallista enemmän mielikuvitusta. -Joona Välilehto, Isäntä

Siivoajille pitsaa kuva: Matleena Huittinen

TIISTAI Vuosijuhlaviikon tiistaina järjestettiin perinteeksi muodostunut vuosijuhlakeilaus. Tapahtumaan osallistui kahdeksan osakuntalaista fukseista senioreihin mukaan lukien emeritus inspehtorimme Heimo Saarikko. Tapahtuma aloitettiin klo 18:15 ranteiden letkeytyksellä ravintola Parnell’s:issa, josta siirryimme klo 19 keilaamaan Fun Bowlingiin. Keilaaminen oli kivaa ja kaatojakin tuli ihan mukavasti. Illan voittajaksi selviytyi c. Mika Huttunen, vaikka c. Niko Tuomisella olikin mahdollisuus toisen sarjan lopussa voittaa sarja ehjällä ruudulla, joka jäi tällä kertaa tekemättä. Keilailuvuoron päätyttyä jatkoille lähtöäkin mietittiin, mutta kaikilla tuntui olevan tekemistä juhlimisen ohessa loppuviikolle siinä määrin, että päätimme yhteistuumin suunnata kotiin päin. -Mika Huttunen, The Real Bowlersin puheenjohtaja Kuka voittaa? kuva: Kristiina Ääri 9

KESKIVIIKKO Tämän vuoden vuosijuhlakokouksessa emännät olivat leiponeet ihanan valikoiman makeita ja suolaisia kakkuja. Levonnaiset tulivatkin tarpeeseen, sillä kokouksessa oli paljon osallistujia ja monta asiaa käsiteltävänä. Kokous alkoi hyvin asiapitoisesti laskujen hyväksymisellä ja syksyn emännän viran täydennyksellä. Virkaa yritettiin kovastikin täydentää, mutta ehdokkaita ei ollut ja huoli viran täydentämisestä jatkuu. (edit: ei enää, huh!) Vuoden 2015 tilinpäätöksen käsittely vei tovin, sillä kokouksessa käsiteltiin kaiken kaikkiaan neljän rahaston tapahtumia. Vuosijuhlakokouksessa huomioitiin myös osakuntalaisia. Ensin äänestettiin yleisen stipendin saajasta, jonka tulee olla positiivisesti osakuntahenkeen vaikuttava henkilö. Lisäksi päätettiin myöntää kunniamerkit ansiokkaille senioreille Elina Nissille ja Heikki Oksamalle. Myös nuoremmat osakuntalaiset saivat huomiota, kun parille fuksille jaettiin värit, minkä lisäksi yhdelle valmistuneelle jaettiin kahvikuppi. Onnea! Tämän kaiken jälkeen julkistettiin vielä osakunnan joka kym- Kokoushumua menes vuosi ilmestyvä julkaisu Lännetär. Viimeisenä kuultiin kuva: Matleena Huittinen terveisiä ulkomailla asuvilta osakuntalaisilta, kun sihteeri luki Koreasta saapuneen postikortin. -Katariina Kunnaton, Sihteeri

TORSTAI Vuosijuhlaviikon torstai-aamu alkoi heti yhdeksältä maittavalla brunssilla hotelli Presidentissä, josta jatkettiin hautakäynneille Hietaniemen ja Malmin hautausmaille. Alkuillasta kulttuurisihteerit veivät osakuntalaiset Hakasalmen huvilaan Musiikkia! Kaupungin soivat muistot –näyttelyyn. Näyttely kertoi musiikin historiasta kiinnostavalla tavalla: pääosassa olivat musiikin harrastajat itse. Katselimme bänditreenejä, esiintymisasuja ja erilaisia soittimia. Kuuntelimme lasten pianotunneilta tuttuja kappaleita ja arvailimme ihmisten musiikkimakuja ulkonäön perusteella. Saipa näyttelyssä myös osallistua kouluajoilta tuttuun laulukokeeseen ja harjoitella tansseja laidasta laitaan video-opastuksen avulla. Kulttuurisihteerit suosittelevat näyttelyä kaikille, jotka eivät vuosijuhlaviikolla ehtineet mukaan! Se on avoinna vuoteen 2017 asti. -Matleena Huittinen, Kulttuurisihteeri

Vso jätti jälkensä museoon kuva: Matleena Huittinen

PERJANTAI Vuosijuhlaviikon perjantaina järjestettiin VSO:n historian ensimmäinen Friendship Soirée. Nämä kansainväliset iltamat oli omistettu ystävyydelle ja ystävyysjärjestöillemme. Kansainvälisyys etukäteen hieman jännitti joitain osakuntalaisia, piti siellä kuulemma keskustellakin vieraalla kielellä. Illan ensimmäisenä ohjelmanumerona oli kuraattorin puhe ystävyyssopimusten historiasta, jota seurasi ystävyysjärjestöjemme Korp! Rotalian, Östgöta Nation Uppsalan ja Östgöta Nation Lundin esitykset. Lopuksi esittäytyi Varsinaissuomalainen osakuntamme. Kiitosta Friendship Soirée sai erityisesti ajatuksesta esitellä järjestöjen jokapäiväistä toimintaa, taustoja ja arvoja, jotta muukin kuin juhlat tulisivat toiminnassa näkyville (Ülar Vaadumäe). Koska aikaa tutustumiselle ei ollut rajattomasti, esityksiä pidettiin hyvänä ideana (Henrik Thorsell). Maukkaan ruuan, elävän musiikin ja jännittävän haukionginnan lisäksi illan aikana tutustuimme vieraisiimme speed friendingin avulla. Nopealla tahdilla kaikki tulivat tutuiksi tai jokaista ehti vähintään tervehtiä. Tutustumiskierroksen jälkeen oli vuorossa temaattisia dialogeja. Näissä workshopeissa kiersimme ryhmissä keskustelemassa akateemisesta yhteistyöstä, viestinnästä ja vapaa-ajasta. Aiheista löytyi paljon puhuttavaa, syntyi jopa pientä väittelyä parhaista tavoista toimia. Vielä jäi paljon sanomatta, mutta laajempi yhteistyö ystävyysjärjestöjen välillä sai kannatusta. Toiveissa oli nähdä toisiamme muidenkin kuin isojen juhlien merkeissä. Akateemisen puolen esiin nostaminen nähtiin myös tärkeänä. Ilta oli onnistunut, ja välimme Itämeren muille rannoille vahvistuivat taas. Toivottavasti yhteiset suunnitelmat toteutuvat ja meillä on tulevaisuudessa entistä enemmän ystävyystoimintaa! Uikaa, uikaa jos osaatte, ja ne uivat ja uivat sen uskotte! -Rosa Nieminen, Ulkoasiainsihteeri

LAUANTAI Heräämme Pipin kanssa aikaisin aamulla ilman herätyskelloa Pipin kämpiltä Kaartinkaupungista. Majoituin Pipille edellisenä iltana, kun tein tilaa virolaisille ystävillemme omaan civiskämppääni Siltasaarenkadulle. Urheilukassiin olin pakannut muun muassa päiväjuhlavaatteet ja ylioppilaslakin, sillisvaatteet ja muita vaihtovaatteita, meikkejä, värjäävän hiusbalsamin sekä värit ja korut. Juhlapuvun ja kengät iltajuhlaa varten olin vienyt osakunnan hissikäytävän varastoon jo keskiviikkona. Teen hiuksilleni pikaisen värikäsittelyn, juomme kahvit ja whatsappaamme innostuksensekaisia paniikkiviestejä emännän kanssa. Sitten lähdemme kohti Uutta ylioppilastaloa. Heitän kassin varastoon ja lähden Anniinan kanssa kohti kampaamo Kuvastinta, josta onkin tullut VaNan vakiovuosijuhlakampaamo. Kun kutrit ovat kunnossa, suuntaan jälleen osikselle. Siellä vuosijuhlamestarimme Niko on jo valmistautumassa juhlaan. Itse lukkiudun Naantaliin, meikkaan ja pukeudun. Pikkuhiljaa paikalle alkaa lipua muitakin. Pera tarjoaa päivän ensimmäiset hauet noin kello 11.10. Vähän kello kahdentoista jälkeen olemme yliopiston päärakennuksen juhlasalissa Anniinan, Vilman, Pietarin, Mikan ja Joonan kanssa harjoittelemassa lipunkantoa ja airuena oloa Nikon ja Johannan opastuksella. Kun juhlavieraita alkaa saapua, ohjaamme heitä Anniinan kanssa juhlasaliin. Päätä kiristää viime kesänä Lietolaisessa uima-altaassa kutistunut ylioppilaslakki ja vasemmalla olalla lepää airutnauha Varsinaissuomalaisen osakunnan väreissä: keltainen, punainen, vihreä. Olo on juhlallinen. Päiväjuhlassa esiintyy pianisti, joka soittaa yhden kauneimmista ja itselleni läheisimmistä pianokappaleista, Oskar Merikannon Valse Lenten. Osakuntalaisten puheet kostuttavat silmäkulmia ja lämmittävät sydäntä. Tuollaisina hetkinä tuntee olevansa erityisen ylpeä osakunnastaan, yliopistostaan ja ystävistään. Huomionosoitukset jaetaan tarkoin harkituin perustein osakuntalaisille, jotka ovat tavalla tai toisella ansioituneita. Mutta voi! Kaikki aktiiviset fuksit eivät olleet muistaneet tai ymmärtäneet hakea stipendejä. Ensi kerralla sitten! Kun päiväjuhla loppuu, alkaa hiipua myös aamukahvin vatsaa täyttänyt vaikutus. Yhteistuumin päädymme Stockan Heselle sekalaisessa osisporukassa. Onneksi Mari oli muistanut ottaa hesekuponkeja mukaan! Koska Mikko

saa valtavan hesetilauksen puhelimitse jo osikselle ehtineiltä osakuntalaisilta, päätämme jäädä syömään Heselle sillä aikaa, kun tilausta valmistetaan. Samalla tutustun osakunnan emeritustoiminnanjohtajaan, jolta saan hyviä vinkkejä omalle toimintakaudelleni. Osikselle saapuessamme ”skumppalounge” on jo pyörähtänyt käyntiin ja hissikäytävän varastoon on ahtautunut liian monta naista pukemaan iltapukujaan. Muutaman ahdistavan hetken jälkeen tilaa vapautuu ja saan itsekin pukeuduttua ompelijalla käyneeseen ihanaan mekkooni. Vielä muutama suihkaus hiuslakkaa, ja olen valmis! Väliaika ennen iltajuhlaa tuntuu hieman stressaavalta, vaikka olenkin täpinöissäni. Olen epävarma, milloin Vanhalle ylioppilastalolle täytyy siirtyä ja kuka tuo liput ja airutnauhat. Lopulta olemme kuitenkin hyvissä ajoin ohjaamassa ihmisvirtaa sisään. Päässä on jälleen ylioppilaslakki ja olalla airutnauha. Käyn otattamassa ensimmäiset kuvat virallisella valokuvaajallamme. Kun tuomme liput juhlasaliin, muistutan itselleni, että airuena ei sitten lauleta. Varsinaissuomalaisten laulu kajahtaa ilmoille komeasti suuresta juhlayleisöstä. Viemme airutnauhat ja ylioppilaslakit narikkaan ja menemme pöytiin. Pöytäavecikseni olen saanut Karjalaisen osakunnan edustajan, vastapäätä istuu SavOn edustaja ja oikealla rotalus. Viistosti vasemmalla istuu Sara ja oikealla Pipi. Pöydässä keskustelemme muun muassa opiskeluista, osakunnista, korporaatioista ja työelämästä. Ruoka ja juoma on hyvää. Kun tulee emännän puheen vuoro, jännitän Roosan puolesta ja kun puhe on ohi, iloitsen, kuinka hyvin se meni. Puhe oli niin hyvä, että inspehtori kohotti maljan emännälle. Sitä ei yleensä tapahdukaan! Seniori Simelius puhuu puheessaan osakunnasta kauniisti ja niin, että jokainen aktiivinen fuksi, civis ja seniori samastuvat sanoihin osakunnan ainutlaatuisuudesta. Juhlien pöytäosuuden päättyessä viemme liput pois. Pöytäosuuden päätyttyä seuraa tauko, kun pöydät ja tuolit viedään pois tanssien tieltä. Päätämme hyödyntää tauon mahdollisimman tehokkaasti ja käymme nopeasti toiminnanjohtajankaappibileissä osakunnalla muutaman civiksen kanssa. Kuten arvata saattaa, toiminnanjohtajankaapissa bilettäminen on ahdasta, eikä happea riitä pitkäksi aikaa, joten suuntaamme pian takaisin juhlapaikalle. Koska tanssien alkuun kuluu vielä hetki, päätämme Saran kanssa istua hetken Cafe Vanhalla. Huomaan unohtaneeni tanssikorttini osakunnalle. Onneksi tanssiparini löytävät minut ja pääsemme pyörähtelemään upean barokkiorkesterin säestämänä. Siirrymme osakunnalle ja jatkot käynnistyvät. Jatkot ovat yhtä eeppiset kuin vuosijuhlajatkot aina ennenkin ovat olleet. Rekrytoin KyOlaisen edustajan auttamaan kahvin, hauen ja skumpan kantamisessa emännistön saunaan. Tanssin bilemusiikin tahdissa kuin viimeistä päivää ja pyydän tuntemattomia senioreita tanssimaan kanssani hyvien biisien varjolla. Kähmin lukuisia senioreita kuraattorinvirkaan. Lopulta väsymys valtaa mielen ja ruumiin ja on aika mennä nukkumaan jälleen yhtä mieletöntä muistojentäytteistä päivää rikkaampana. -Ilona Niittynen, Toiminnanjohtaja, Airut

SUNNUNTAI Yö vaihtuu aamuun tanssilattialla. Kuuden jälkeen kukaan ei jaksa enää tanssia. Istahdan ikkunalaudalle, mutta Mannerheimintietä ei tarvitse kauan katsella, kun tulee jo huuto aamusaunaan. Sauna virkistää aamun tunteja, tulee melkein kiire Pata Ässään. Matkalla iso joukko pysähtyy Senaatintorille laulamaan hartaasti Varsinaissuomalaisten laulua. Patiksessa laulu ei ole enää kovin harrasta. Epämääräinen joukko erinäisesti iltamekkoihin ja ysärivaatteisiin pukeutuneita vetää biisejä toisensa jälkeen tunteella. Kukaan ei katso pahalla, vaikka jonkun pää välillä nojaa sohvankarmille. Monen hienon duon ja dueton jälkeen joukko matkaa takaisin Uudelle, osa käsikynkässä, kaikki ruokaa hamuten. Asiat eivät kuitenkaan aina ole niin helppoja. Aamujäätelö unohtui ja Isäntä nukkuu vielä kauneusuniaan, mutta onneksi patispoppoo kokoaa toimeliaasti pöydät saliin ja pöytäliinapaperitkin saadaan paikoilleen. Ah ruokaa, ja voih miten ihanan paljon ruokaa! Niin paljon, ettei tiedä mitä oikein söisi. Sillit olivat päässeet loppumaan, mutta ne on korvattu Mikkihiiri-vohveleilla. En omista leivänpaahdinta saati vohvelirautaa! Eli vohveleita ja paahtaria hillolla piti ottaa. Virhe! Makea onkin vähän liikaa, mutta onneksi on pekonia ja sipsejä! Voi kiitos emännistö, ette jättäneet juhlijaa pulaan. Uh väsy, laulu ja jumitus. Tissikuraattori palkitaan ansaitusti ja Niko saa työnsä hoidettua, kun Uppsalalaiset neljältä vihdoin pääsevät paikalle käymään ja Niko laulattaa kiitokseksi ja hyvästiksi hänen koko päivän kohokohdan Olof Palme –visan ja saa sen jälkeen laittaa silmänsä kiinni. Seniorit opettavat salojaan ja kertovat, että silliksen jälkeen on otettava vapaapäivä, ellei kokonainen lepoviikko. Silliksellä nähdään myös tiikereiden kohtaaminen ja kotoisan näköinen siskonpeti. Virolainen lahjaviinakin taitaa tulla tuoreeltaan käyttöön. Tanssimoovien kiihtyessä ysäriklassikoiden parissa koen oman sängyn kutsun liian voimakkaana ja valun Kallioon. Sillis jatkui huhujen mukaan jatkumistaan, vaikka ahkerat jo siivosivat ja taas siivottiin uudelleen, kun sotkua tuli lisää. Askarreltiinpa vielä hienot virpomisoksat ja välilevon jälkeen vitsoilla hurmattiin Lady Moonin baarimikko ja palkaksi askartelijat saivat shotit. Jokuset eeppisen illan metsästäjät olivat vielä juosseet Töölönlahdelle uimaan, mutta liian talvinen sää pelasti heidät kylmältä ja he tyytyivät jään päällisiin tunnelmiin. Sillis tuntui jatkuvan vielä keskiviikkonakin kuntiksessa, sillä sillisruoat maistuivat ja tunnelma jatkui rentona hengailuna. Sillis lämmittää yhä pakasteessa olevien jäätelöiden muodossa civiksiä. Jäätelöt toimivatkin muistona sunnuntain silliksestä, mutta myös koko hienosta 110-vuotiaan Varsinaissuomalaisen osakunnan vuosijuhlaviikosta. -Liisa Jussila, Kulttuurisihteeri

Vuosijuhlien kuvakooste Kuvat: Kristian Tervo

teksti: Tuomas Leikkonen kuvat: Tero Mäkinen

Satasten hehku

Mitäpä vuosijuhlamestari stressiltään muistaisi, etenkään 10 vuoden jälkeen... Infernaalista menoa. Se oli yksi 100-vuotisjuhlien slogan. Juhlavuosi käsitti mm. tilaisuuden Turussa, Akatemian talolla syksyllä 2005, Varsinaissuomalaisen illan (vj-viikon perjantaina), sekä normaalit päivä- ja iltajuhlan, joista viimeksimainitussa oli 415 osallistujaa. Ja paljon muutakin oli. Säätiö oli kerännyt rahaa vuosikaudet, ja Kiltakin oli aktiivinen. Lännettäreen oli myyty mainoksia. ”Satasten” eteen oli niin moni ihminen ja taho tehnyt työtä, ettei allekirjoittanut vuosijuhlamestari edes kaikesta päässyt kärryille. Mutta eipä tuo haitannut. Perjantain juhlassa halikkolainen kansanmusiikkiyhtye Vissinki esitti lauluja, mm. Heli Laaksosen teksteihin ja ankkataulun maalannut Kaj Stenvall saatiin paikalle työtään esittelemään. Pääohjelma oli uuden lipun siunaus ja naulaus. Uusi lippuhan päätettiin hankkia ei suinkaan 100-vuotisjuhlien takia, vaan koska vanha oli unohtunut 99-vuotisjuhlista palatessa Hesburgeriin. Mutta hienompi uusi on kuin se vanha. Jyri Äärilä oli suunnitellut graafiseksi ilmeeksi mukaelman vaakunastamme. Iltajuhlassa osanottajat saivat pitää korkeat VSO-100 snapsilasit, joita vieläkin osakunnalla käytetään. Ja toki eräs Matista, Teposta ja raisiolaisesta transvestiitista kertova laulu sai virallisen ensiesityksensä VSO:n juhlissa. Erään vanhemman (avecin?) muistan tosin todenneen kesken laulun nyreänä, että en kyllä siirrä papereitani mihinkään Turkuun. Hymyilyttää vieläkin tuo kärttyinen setä. Pöydät oli nimetty perniöläisten kylien mukaan, ehkä muistona vuonna 2005 VSO:n hallituksessa vallinneesta perniöläisenemmistöstä. Juhlien jälkeen huomasin oppineeni monta asiaa (kuten käyttämään InDesigniä), mutta etenkin jotain omasta itsestäni. Helpoksi oman hommani teki se, että toinen vuosijuhlamestari, Antti Asumaa, järjesti tapahtumia työkseen. Toinen ehdoton avainhenkilö oli kuraattori Riikka Knaapi, heitä voin kiittää vielä näin 10 vuoden perästäkin. Pöytäosuuden jälkeen Uudella esiintyi VSO:n 50-vuotisjuhlissakin soittanut tanssiorkesteri, yli 70-kymppisiä äijiä siis. Mietin joskus, olenko 40 vuoden päästä esiintymiskunnossa, ja mitäköhän osakunta sanoisi esiintymishaluihini vuonna 2056. Sitä odotellessa on seniorina mukava ”köllötellä”, juhlien uusien osakuntapolvien kanssa ilman vuosijuhlamestarin huolia. -Tuomas Leikkonen, Vuosijuhlamestari 2006

Muun muassa vuosijuhlamestarit esiintymässä.

Airuita ylväänä rivissä.

teksti: Anna-Kaisa Laitinen kuva: Varsinaissuomalainen osakunta

105 – tule sinne siis!

Kun osakunta täytti 105, olin toista vuotta osakunnalla. Autoin vuosijuhlamestaria Liisa Lähteenahoa kutsujen sekä fanituotteiden suunnittelussa, vaihdoimme kiihkeitä viestejä keskenämme ja vietimme öitä osakunnalla – tai no ainakin muutamia tunteja aina kuntailtojen jälkeen. (Niin ja siis jos joku vielä pohtii, mikä se möykky siinä taskumatin kannessa on, niin se on tietysti kettu.) Liisan kehotuksesta jo kuukausia etukäteen vedin pitkän viivan vuosijuhlaviikon kohdalle: sille viikolle ei kannata muuta ohjelmaa sopia! Tärkein roolini tuona vuonna osakunnalla oli ulkoasiainsihteerin virka. Näistä vuosijuhlista parhaiten onkin jäänyt mieleeni ulkomaalaisten vieraittemme kanssa vietetty aika. Perjantaina kansainvälisillä päivällisillä teemana oli ystävyys. Ohjelmassa oli Napakymppiä, jossa osakuntamme eräälle kaunottarelle, neiti X:lle, etsittiin uutta ystävää. Kilpailijoina olivat herrat A, B sekä C, yksi ruotsalainen, yksi virolainen ja yksi suomalainen. Voiton vei ruotsalainen hurmuri… Väliohjelmassa oli ystäväkirjan täyttöä. Tällöin piti etsiä salista itselleen uusi ystävä ja kirjoittaa hänestä paperille tietoja, kuten lempiväri taikka lempitelkkariohjelma sekä piirtää tietysti toisen kuva. Laput laitettiin juhlan jälkeen seinälle, jolloin kaikki saattoivat tutustua myös muihin juhlissa olleisiin ja oppia heistä jotain ihan uutta. Majoitin luonani vuosijuhlien ajan neljä vierasta Lundista. Majoittajana toimiminen oli erityisen hauskaa! Varsinkin eräs ruotsalainen stipendiaatti oli riemuissaan: Hän hyppi yöllä ilmapatjallani yrittäen herättää jo aiemmin nukahtaneita kuraattoreita ja saada heidät taas juomaan ja juhlimaan koska hei ollaan Suomessa, mutta siinä silmänräpäyksessä hän sammui jo itse kesken puvun takin avaamisen. Hän myös kuorsasi niin lujaa, etten nukkunut juurikaan ja vieressäni nukkunut toinen kuraattori taas aamulla löi vahingossa minua kasvoihin. Lystikästä! Ryhdikkäänä lauantaiaamuna saatoin vieraat yliopiston juhlasaliin päiväjuhlaa varten. Tällöin en itse päässyt päiväjuhlaan osallistumaan. Iltajuhlaa ennen kuohuviiniä nautittiin VSO105 -loungessa, jota varten muuten kehitettiin naisten ja miesten hätäpakkaukset, jotka nykyäänkin auttavat väsynyttä juhlijaa. Iltajuhlaa vietettiin tuolloin, kuten tänäkin vuonna, Vanhalla ylioppilastalolla. Paikka oli tullut minulle jo tutuksi, sillä edellisenä vuonna olin osallistunut airuena promootioon, jonka tanssiaisia vietettiin Vanhalla. Tämän vuoksi myös pöytäseurueeni oli täysin poikkiosakuntalainen, kun istuin uusien promootiosta saatujen ystävieni kanssa. Juhlista mieleeni on jäänyt päällimmäisenä sirkustaiteilijat ja valokuvasessiot. Jo aiemmin olin saanut idean ryhmäkuvasta ulkkarivieraiden kanssa, ja tämä toteutettiin Vanhan portailla. Kuvaan pääsivät niin ruotsalaiset kuin virolaiset vieraamme yhdessä toisen kv-sihteerin Elisan kanssa. Myöhemmin vieraillessani Ruotsissa ja Virossa vein heille nämä kuvat lahjaksi. Bongaa kuva, kun käyt seuraavan kerran edustamassa! Jatkoilta muistikuvat yllättäen ovat sumuisempia, joten tyydyn toteamaan, että mukavaa oli. Taisin päästä saunaankin asti. Kotona ruotsalainen stipendiaatti nukahti jälleen vaatteet päällä ja kuorsasi yhtä kovaäänisesti, mutta muuten yö meni jo vähän paremmin ja aamulla minulle käsin ommeltiin ÖG:n nauha lahjaksi. Suosittelen majoittamista lämpimästi! Sillis! Se vasta oli lystiä. Fuksivuonna en osannut arvostaa menoa, mutta civiksenä fiilis oli jo ihan erilainen. Valitettavasti missasin legendaarisen katusoittajan (lisätiedot Liisalta). Oli haikeaa sanoa hyvästit ulkomaalaisille vieraillemme, joiden kanssa olin viettänyt viikonlopun aikana yhdessä paljon aikaa. Onneksi olen sen jälkeen vuosien saatossa tavannut heitä yhä uudelleen niin Ruotsissa kuin Virossa. -Anna-Kaisa Laitinen, Ulkoasiainsihteeri 2011

Kettutyttö ottaa selvää IHASTUTTAVA OSAKUNTAPARISKUNTA PAULA JA JOOSE -rakkautta jo vuodesta 2010

Kertokaa vähän ensitapaamisestanne. Missä, milloin? Ja missä vaiheessa lempi sitten leiskahti? Osakunnalla tietysti! Muistaaksemme VVK-jatkoilla. Joosehan oli fuksimestari ja Paula viaton fuksityttö. Paula seuraili Joosea aikansa ympäri, kunnes Joose ymmärsi yskän ja pyysi aveciksi vuosijuhliin. Tapailimme kevään ja kun Joose lähti armeijaan, piti päättää, pidetäänkö jatkossakin yhtä.

Kiinnostuiko jompikumpi ensin? Eipä kai. Aika yhteisymmärryksellä mentiin.

Hassuja sattumuksia suhteen aikana? Yksi juttu tulee mieleen. Olimme seurustelleet vähän aikaa ja Paula halusi hienoille treffeille. Käytiin sitten yksi viikonloppu hakemassa sellaiset 10 euron balettiliput samalle illalle. Oli hienot ja tyylikkäät treffit, mutta esityksen juoni jäi meille tosi epäselväksi. Kotona googlattiin kyseinen baletti ja selvisi, että olimme lähteneet kotiin toisen väliajan kohdalla. Tämä nolotti pitkään, mutta nyt voi jo tunnustaa. Toinen hauska juttu, jota aina muistelemme, on, että Paulan vaarin tekemässä sukuselvityksessä oli viitteitä siitä, että Paulan sukua on ollut joskus Joosen suvun mailla torppareina.

Kivoja muistoja? 21

Paljon! Yhteisiä juhlia, matkoja ja tavallista arkea.

Erityisesti ovat jääneet mieleen (osakunta)kaverien häät ja road trip Yhdysvalloissa. Lisäksi viiden vuoden ajan muutettiin joka vuosi, mutta nyt ollaan asuttu Krunassa jo puolitoista. Monet parhaat muistot liittyvät tietysti osakuntaan.

Mikä toisessa on parasta? Entä ärsyttävintä? Paula: Joosessa parasta on älykkyys ja laaja sivistys yhdistettynä omintakeiseen huumorintajuun. Ärsyttävintä on varmaan pakkomielteinen aikatauluttaminen. Joose: Paulassa on parasta uteliaisuus erilaisia asioita kohtaan ja määrätietoisuus. Lisäksi Paulalla on uskomaton lukunopeus, jonka ansiosta Paulalta voi kysyä melkein kirjan kuin kirjan juonikuvioista. Ärsyttävintä on taipumus arvioida alakanttiin tarvittavat resurssit, aika ja hääkutsut mukaan lukien.

Tunnelmia kosinnasta? No se tuli Paulalle täysin yllätyksenä, kun ei ikinä uskonut, että Joose pystyisi pitämään sellaista salaisuutta. Tapahtui Pietarin-matkalla Moika-joen rannalla.

Onko häävalmistelut jo kovassa vauhdissa? Stressaako? Mitkä fiilikset? Joo lujaa menee jo suunnitelmien kanssa. Paikka ja kaikki isoimmat jutut on jo mietitty ja varattu. Vähän alkaa kieltämättä jännittää! On ollut niin mallisuorituksia viime vuosina osakunnalla. Vähän myös

hikikarpalot kohosivat otsalle, kun tajutiin, paljonko vieraita ollaan kutsumassa.

Mitä terveisiä haluaisitte sanoa osakuntalaisille, jotka empivät ihastustaan toista osislaista kohtaan? Jos olet ihastunut osakuntakaveriin, niin todennäköisesti muut osislaiset jo tietävät siitä. Enemmän taitaa olla romansseissa menestystarinoita kuin tragedioita, eli kannattaa rohkeasti yrittää! MTK:n jäsenmaksuun saa muuten pariskunta-alen. ;)

Kuva vuodelta 2010 - Tuore pariskunta Suomela&Rajamäki.

Kuva vuodelta 2016 - Vuosijuhlissa voi valmistautua henkisesti vaikka kesän suureen juhlaan, kuva: Kristian Tervo.

Kettutyttö ja koko Varsinaissuomalaisen toimitus onnittelee kesällä avioituvaa osakuntaparia! Pus!

Kevään ja kesän tapahtumakalenteri 30.4. Kulmiksen vappuetkot 1.5. Vappusillis Ullanlinnanmäellä 6.5. Vso-Savo -yhteissitsit 13.5. Floran päivä 4.6. Kesäsitsit 18.-19.6. Jukolan viesti Lappeenrannassa 5.-7.8. Vuosijuhlapurjehdus Lisäksi: Kuntiksia 25.5. asti, toukokuun kokous tilausravintola Violassa, kesällä luvassa muutama kesäkuntis, kulttuuria ja muuta ohjelmaa, joten pysykää kuulolla!

Emännän herkut vuosijuhlaviikolta koonnut: Roosa Rantala, kuva: Katriina Valo.

Cake popsit (kokkareilla) 10kpl yksi pötkö domino-keksejä 2-3rkl vanilijatuorejuustoa yksi levy maitosuklaata 10 paperipilliä nonparelleja Murskaa dominot nuijalla tai tehosekoittimessa. Kaada murska kulhoon ja lisää tuorejuusto. Pyörittele massasta lihapullan kokoisia palloja lautaselle ja nosta jääkaappiin kovettumaan. Sulata 1/5 suklaasta. Kasta pillin pää suklaaseen, työnnä se palloon ja anna kovettua jääkaapissa. Sulata suklaa ja valuta sitä pallojen päälle. Kaada nonparellit pallon päälle ennen kuin suklaa jähmettyy. Nosta jääkaappiin kovettumaan ainakin puoleksi tunniksi. Popsit voi kumota jähmettymään lautaselle, jonka pinnalle on ripoteltu nonparelleja. Tällöin niiden pinta pysyy tasaisena.

Gluteeniton mangojuustokakku (vj-kokouksessa) 12-16 annosta Pohja: 150-160g gluteenittomia digestive-keksejä 75g voita 1/4 sokeria Täyte: 2 tlk säilykemangoa 1 tl raastettua limetinkuorta 1/2 dl limettimehua 1 rkl vanilijasokeria 2 rasiaa mangotuorejuustoa 7 liivatelehteä 2 kananmunan valkuaista 2 dl sokeria 2 rkl vettä Kiille: 2 dl sekahedelmämehua 1 dl hyytelösokeria

Kakkuloistoa vuosijuhlakokouksessa, kuva: Roosa Rantala.

Pohja: Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Vuoraa rengasvuoan pohja leivinpaperilla. Taputtele keksiseos sille. Täyte: Valuta mangot hyvin ja soseuta ne. Pese limetit. Raasta pintakuori ohuelti ja purista mehu. Yhdistä mangososeeseen limetinkuori ja -mehu, vaniljasokeri ja tuorejuusto. Sekoita hyvin. Anna liivatelehtien pehmitä runsaassa, kylmässä vedessä 5 - 10 min. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää sokeri pieninä erinä vaahtoon ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto on kiiltävää ja kuohkeaa. Purista liivatelehdistä vesi. Liuota ne kiehuvaan veteen. Kaada liivateseos koko ajan sekoittaen mangoseokseen. Lisää lopuksi valkuais-sokerivaahto. Kaada täyte vuokaan. Peitä foliolla ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli. Kiille: Kuumenna mehu kiehuvaksi. Lisää hyytelösokeri, sekoita ja kiehauta. Kaada varoen kakun päälle, kun jäähtynyt. Nosta kakku jääkaappiin. Kun kiille on hyytynyt kunnolla, irrota vuoan reunus ja laita kakku tarjolle.

Vuoden 2016 emännistöä vuosijuhlakokouksessa, kuva: Ninni Hamberg.

Juustokeksit (silliksellä) 24kpl 100g cheddar juustoa 1 ½ dl vehnäjauhoja ¼ tl leivinjauhetta 1 tl perunajauhoja 75g voita Raasta juusto. Yhdistä vehnäjauhot, leivinjauhe ja perunajauhot. Lisää pehmeä voi ja sekoita taikinaksi. Lisää juustoraaste. Pyörittele taikinasta halkaisijaltaan n. 3 cm:n tanko. Leikkaa se 24:een osaan. Aseta taikinapalat leivinpaperille pellille. Jätä hiukan kohoamisvaraa. Paista uunin keskiosassa 200 asteessa 10 - 12 min tai kunnes ovat kypsiä ja ovat saaneet hiukan väriä. Mausta oman maun mukaan.