Vapaavahti Frivakt 2/2021

Page 32

Ellan kirjastojutut ella.mustamo@mepa.fi

Vierailevia tähtiä ja kirjailijavieraita Google Meet mahdollistaa jatkossakin sen, että MEPAn lukupiireihin voi osallistua etänä ja keskustella kirjailijoiden kanssa omalta kotisohvalta käsin.

raumalainen kaisakekäle ehdotti kevättalvella, että kutsutaan Dekkaripiirin linjoille kirjailija ja näyttelijä Matti Laine, vanha kaveri Rauman kaupunginteatterista. Matti on näytellyt teatterilavojen lisäksi myös elokuvissa kuten Yle-Areenassa äskettäin uusittu Ajomies, joka sijoittuu ravimaailmaan. Hän on julkaissut monia dekkareita ja käsikirjoittanut tv-sarjan Paratiisi. Matti tuli mukaan maaliskuun piiriin Leviltä, jossa hän oli perheensä kanssa lomailemassa ja etätöissä. Korona-aresti jumitti juuri pahimmillaan. - Tämä juttuhetki on mulle todellista mielenvirkistystä, totesi freelancerina työskentelevä kirjailija. Välitön Matti kertoi elämänvaiheistaan ja siitä, minkälaista on tehdä työtä käsikirjoittajana, miten kerätä materiaalia dekkareihin ja miltä tuntuu odottaa niiden saamia arvosteluja. Tällä kertaa käsiteltävänä kirjana oli Pelon liekit, jossa päähenkilö lilluu hämärissä venebisneksissä, mutta on kuitenkin kunnon tyyppi. Laineen kirjojen maailma ei ole mustavalkoinen ja niissä näkyy myös jääkiekkoharrastus, jännitys pelin alkaessa.

32

2 ¦ 2021


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Vapaavahti Frivakt 2/2021 by MEPA - Issuu