Vapaavahti - Frivakt 3/2018

SISÄLTÖ INNEHÅLL

Hyvät lukijat!

mepojen ja muiden merenkulkijoiden hyvinvoinnista kiinnostuneiden toimijoiden kansainvälinen kattojärjestö ISWAN (International Seafarers Welfare and Assistance Network) saapuu Helsinkiin järjestämään kansainvälinen merenkulkijoiden hyvinvointiseminaarin 23. marraskuuta. Seminaarin kunniaksi tässä Vapaavahdin numerossa on englanninkielinen osio ja lehteä tullaan jakamaan seminaarissa osallistujille.

Merenkulussa on nyt hyvää pöhinää. Suomalainen kauppalaivasto on saanut uuden varustamotoimijan, laivoja pidennetään sekä Suomen lippu liehuu aikaista useamman aluksen ahterissa. Tässä numerossa tutustumme niistä yhteen, Meriauran liikenteeseen tulevaan Aalto Shippingin M/S Airistoon.

Hyvä työelämä merellä on noussut esiin viimeaikaisissa seminaareissa sekä keskusteluissa. Vastuu hyvästä (työ-) elämästä on tietysti meillä kaikilla, niin työnantajilla, esimiehillä kuin jokaisella itsellään. Osaltaan eväitä omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen on ForMare -ohjelman puitteissa saanut jo yli 400 merenkulkijaa.

ISWANin seminaarin teemana on yhteistyö. Pidetään yhdessä huolta reilusta, kestävästä ja ympäristöystävällisestä merenkulusta.

Hyvää syksyä!

Dear Readers!

iswan (International Seafarers Welfare and Assistance Network) will have AGM and Welfare Seminar in Helsinki!

Finnish Seamen’s Service warmly welcomes all delegates! Please find our special section in English from page no. 16

ISWAN Seminar title Improving the wellbeing of seafarersWorking in partnership, seeking practical solutions will give us the tools towards fair, sustainable and environmental friendly shipping.

Bästa läsare!

iswan (International Seafarers Welfare and Assistance Network) – den internationella paraplyorganisationen för sjömansserviceorganisationer och andra aktörer som värnar sjöfararnas intressen – kommer till Helsingfors den 23 november för att hålla ett internationellt seminarium om sjöfararnas välfärd. Det här numret av Frivakt innehåller en engelskspråkig del och tidningen kommer att delas ut till seminariedeltagarna.

Nu har sjöfarten vind i seglen. Den finska handelsflottan har fått en ny rederiaktör, fartyg förlängs och den finska flaggan vajar allt oftare i aktern på ett fartyg. I det här numret bekantar vi oss med ett av dem: Aalto Shippings M/S Airisto som kommer att trafikeras av Meriaura.

Ett bra arbetsliv till sjöss har på senare tid blivit ett samtalsämne på seminarier och i debatter. Ansvaret för detta ligger på oss alla, såväl arbetsgivarna och cheferna som var och en av oss. Hittills har över 400 sjöfarare fått hjälp att ta ansvar för sin egen hälsa och välfärd genom ForMare.

Temat för ISWANs seminarium är samarbete. Tillsammans ser vi till att sjöfarten är schysst, hållbar och miljövänlig.

Ha en skön höst!

Sampsa Sihvola toimitusjohtaja@mepa.fi

M/S Airisto

TELAKALLA TALLINNASSA

Vapaavahti kävi tutustumassa M/S Airiston työntäyteiseen telakkapäivään Tallin Shipyard -telakalla. Töitä tehtiin konehuoneessa, kannella, komentosillalla ja rungon parissa. Laivan kalustoa oli myös maissa huollettavana.

teksti: Pekka Karppanen kuvat: Sampsa Sihvola, Pekka Karppanen

Aalto Shippingin syyskuussa ostama laiva oli luovutustelakoinnissa. Samalla hoidettiin luokituksia ja tehtiin uudistuksia.

– Komentosillalle esimerkiksi tulee paljon uutta, Furunon Ecdis-laitteet ja paljon muuta. Nykyään on vaikeaa operoida laivaa ilman hyviä datayhteyksiä, joten sopivat satelliitti- ja GSM -paketit asennetaan myös, päällikkö Riku Rantala selvitti.

Laivan lattiat ja osa seinistä oli verhoiltu suojapahveilla. Monet komentosillan konsoleista oli aukaistu. Rantala kertoi laivan olevan todella siistissä kunnos-

sa ja hyvin pidetty. Hän ehti tutustua Airistoon ja seilata sen mukana jo edellisten omistajien aikana.

Riku lähti seilaamaan alun perin Nesteelle ja on ollut pitkään myös Gustaf Eriksonilla ja Finnlinesilla. Sastamalassa asuva mies on työskennellyt merellä jo parikymmentä vuotta.

– Pidän tämän laivan hollantilaistyylisestä komentosillasta, joka on tilava ja jossa voi satamissa tehdä toimistotyötä samalla kun seuraa lastinkäsittelyä, Riku Rantala kehui.

Päälliköllä oli hyvät työtilat myös omassa kerroksessaan.

Tuplamiehitystä telakka-aikana

Salongissa työskenteli tietokoneen kanssa Anssi Partio, joka on Airiston toinen päällikkö.

– Riku hoitaa telakointia ja minä ajan sisään yhtiön järjestelmiä, kuten sähköposti- ja huolto-ohjelmia. Kovasti tässä on työtä, joten on hyvä, että kummatkin päälliköt ja konepäälliköt ovat mukana telakoinnissa, Partio totesi.

Anssi Partio on seilannut aikaisemmin Finnlinesilla, Prima Shippingilla ja ulkomaalaisilla aluksilla. Hän on viihtynyt Aalto Shippingilla hyvin.

M/S Airiston entinen nimi oli Ara Amsterdam

kuva: Andy Kane/Marinetraffic

M/S AIRISTO

BUILT: 2000

LENGTH: 132 m

BEAM: 16 m

TONNAGE: 8734 DWT

ENGINE: WÄRTSILÄ 6R38

SERVICE SPEED: 15 kt

– M/S Bothnialla seilasimme pidemmillä linjoilla. Merellä oli hauska seurailla valaiden ja delfiineiden toimintaa. Satama-ajat olivat sen verran pitkiä, ehti käydä nauttimassa Välimeren herkkuja, Anssi kertoi.

Hän tilaa samalla MEPAlta ruokakirjan Finnish food for vessels, joka on ollut suuri apu monikansallisten miehistöjen ruokahuollossa.

Partio ja Rantala sopivat myös laivan tulevista toimintatavoista, kun nyt olivat poikkeuksellisesti samaan aikaan töissä.

Runko ja tankit hyvässä kunnossa

Telakointi työllistää täysin myös ”kolmannen päällikön”, Aalto Shippingin Matti Jerkkolan. Hän pitää toimistoaan komentosillalla ja hoitaa yhteyksiä telakan, toimitusjohtaja Tatu Laurilan sekä varustamon kahden muun aluksen välillä.

– Meneillään on tankkien tarkastus. Luokituslaitoksen kaveri on tunnollinen, mutta niin pitää ollakin. Kaikki on kunnossa, sukeltajat tarkastivat pohjan jo Kemissä, Jerkkola kertoi.

Aluksen alla kadettiperämiehet Klaus Salo ja Artem Rots valvovat pohjatulppien takaisinlaittoa. Artem on tuttu Vapaavahdin Nybörjare -juttusarjasta oltuaan harjoittelijana M/S Finnbreezella ja opiskellessaan Aboa Maressa Turussa.

– Toimin täällä junioriperämiehenä.

Tulin Aalto Shippingille M/S Bothniaan ja seilasimme muun muassa Hollannista Espanjaan, Portugaliin ja Ranskaan, Artem kertoi.

Edelleen Turussa asuva Artem on seilannut aikaisemmin Denniksella ja Alfons Håkansilla. Telakalla Artem Rots on kiireinen – venäjää taitavaa miestä tarvitaan vähän joka paikassa. Artemin Kotkassa opiskellut kollega Klaus Salo on toisen polven merenkulkija – isä on luotsi.

Takaisin kauppalaivoihin

Laivalla vastikään aloittanut yliperämies Iivari Silen toimii maissa ollessaan aktiivisesti Suomen Purjelaivasäätiössä. Kesällä hän kävi Atlantilla asti S/Y Vahinella.

– Olin viisi vuotta maissa ja olen sen jälkeen tehnyt joitakin vikaeerauksia. Nyt jatkan töitä Aalto Shippingin aluksilla, Helsingissä asuva Silen kertoi.

Ennen maihin jääntiään mies seilasi muun muassa Hapag Lloydilla ja Nesteellä. Maarianhaminassa opiskellut Silen suoritti merikapteeni YAMK -tutkinnon Raumalle.

Myös hänellä riitti kiireitä, koska telakointi on varsin laaja. Aktiivisesti liikun-

Hyvä henki – kaikki tekevät kaikkia töitä.

taa harrastavat Silen ja Partio miettivät kuntoiluvälineiden hankkimista laivalle. Laivalta löytyy tiloja, joita voisi käyttää kuntoliikuntaan. Telakka-aikana kunto on pysynyt hyvänä hyötyliikunnalla sekä maissa lenkkeilemällä.

Kokemusta konehuoneessa

Airiston minimi konehuonemiehitys on konepäällikkö ja ensimmäinen konemestari. Alukselle tulee kuitenkin lisäksi yksi konemies. Varustamon laivoilla kiertävät sähkömiehet tulevat myös vuorollaan Airistolle.

– Telakka-aikana laivalla on kuusi Wärtsilän asentajaa haalaamassa pääkonetta. Automaatiojärjestelmää uusitaan ja molemmat apukoneet haalataan täysin, konepäällikkö Mikko Tuomikoski kertoi.

Muun muassa GE:lla ja Arctia Karhussa seilannut Tuomikoski on erittäin tyytyväinen siihen, että telakka-aikana kummatkin ciiffit ovat laivalla. Samaa mieltä on kollega Pasi Saarela

– Uskon, että saamme laivan hyvin toimimaan. Olin mukana jonkin aikaa jo edellisten omistajien aikana ja sain tutustua laivaan, Pasi Saarela kertoi.

Hän on taannoin työskennellyt maissa sekä Wasalinella ja OSM Shippingilla.

Miehet kävivät läpi generaattoreiden tilannetta – toinen oli äskettäin vaihdettu ja toinen oli maissa huollossa. Pääkoneena Airistossa on ”kolmekasi” eli Wärtsilä NSD 6R38, joka käyttää meridieseliä. Koneteho on 5200 kW ja nopeus 15 solmua. Monitoimimiehiä tarvitaan

Laivalla on kiireisestä ajasta huolimatta loistava ilmapiiri. Kaikki tekevät töitä hyvällä motivaatiolla.

– Kiinnostus varustamoa kohtaan on ollut suurta. Emme ole aktiivisesti etsineet henkilöstöä, vaan rekrytoineet meihin yhteydessä olleita merenkulkijoita, Aalto Shippingin Matti Jerkkola totesi.

Päällikkö Riku Rantala vahvistaa laivalla olevan hyvän hengen.

– Meillä on mahtava porukka. Kaikki tekevät kaikkia töitä ja soudetaan samaan suuntaan, Rantala kehui.

M/S Airisto tulee varmasti purjehtimaan suotuisissa tuulissa siirtyessään telakoinnin jälkeen Meriauran rahtaukseen.

Päällikkö Riku Rantala on työskennellyt merillä jo parikymmentä vuotta

Aalto Shippingin kolmas alus

M/S Airisto on kahden muun aluksen tavoin rekisteröity Suomeen. Laiva oli syyskuun lopulla telakalla Tallinnassa.

1 A -jääluokan alus on rakennettu Hollannissa vuonna 2000 ja liikennöinyt tänä vuonna muun muassa Välimerellä. Alus on käynyt Suomessa useita kertoja ja saapui Tallinnan Kopliin Kemistä. Telakalla tehtiin varsin suuria uudistuksia muun muassa konehuoneeseen ja komentosillalle.

Vapaavahti -lehden vierailun aikana gantry crane -luukkukone oli maissa huollettavana, samoin luukut, joihin vaihdettiin tiivisteet. Komentosillalta saattoi nähdä lastitilojen suuren koon, tilavuus on peräti 12700 kuutiometriä. Laivassa on kaksi erillistä lastiruumaa ja osittaiset välikannet. Luokituslaitos DNV GL teki omat tarkastuksensa, luokitukset tehtiin samalla hieman etuajassa. Trafi oli tulossa vielä suorittamaan ISPS- ja ISM- turvatarkastukset. Telakalla arveltiin vierähtävän kaikkiaan kolmisen viikkoa, jos alkusyksyn myrskyt eivät häiritse töitä.

Airistolla työskenteli telakka- ja laivaväen lisäksi Wärtsilän asentajia, sekä Aalto Shippingin konttorihenkilökuntaa. Telakkatöiden valmistuttua M/S Airisto siirtyy Meriauran rahtaukseen ja tulee liikennöimään pääasiallisesti Itä- ja Pohjanmeren liikenteessä.

Aalto Shipping Company aloitti toimintansa keväällä 2018. Varustamo hankki laivastoonsa alkuvuonna 2018 kaksi nykyaikaista jäävahvistettua kuivalastilaivaa (Bothnia ja Aurora) ja aloitti liikennöinnin niillä Suomen lipun alla. Taaleri asiakkaineen omistaa Aalto Shipping Company varustamon yhdessä toimivan johdon kanssa.

Aalto Shippings tredje fartyg

M/S Airisto är precis som de andra två fartygen registrerad i Finland. I slutet av september befann hon sig på ett skeppsvarv i Tallinn.

fartyget med isklass 1 A är byggt i Holland år 2000 och har i år trafikerat bland annat på Medelhavet. Fartyget har besökt Finland flera gånger och kom till Kopli i Tallinn från Kemi. På skeppsvarvet gjorde man stora förändringar bland annat i maskinrummet och på kommandobryggan.

Under Frivakts besök var portalkranen på service i land precis som luckorna, som fick nya tätningar. Från kommandobryggan kunde man se det stora lastutrymmet, som har en volym på hela 12 700 kubikmeter. Fartyget har två separata lastrum och delvis mellandäck.

Klassningssällskapet DNV GL genomförde sina inspektioner och klassningarna gjordes samtidigt något i förtid. Trafi skulle komma senare och utföra säkerhetskontroller enligt ISPS- och ISM-koderna. På

varvet trodde man att fartyget skulle dockas i ungefär tre veckor, om inte arbetet stördes av tidiga höststormar.

På Airisto arbetade förutom varvs- och fartygspersonalen även installatörer från Wärtsilä och Aalto Shippings kontorspersonal. När varvsarbetena är färdiga kommer M/S Airisto att befraktas av Meriaura och huvudsakligen trafikera på Östersjön och Nordsjön.

Aalto Shipping Company inledde sin verksamhet våren 2018. I början av 2018 försåg rederiet sin flotta med två moderna torrlastfartyg (Bothnia och Aurora) och började trafikera med dem under finsk flagg. Aalto Shipping Company ägs av Taaleri och dess kunder tillsammans med rederiets högsta ledning.

Maskinchef

Mikko Tuomikoski

är mycket nöjd med att båda maskinbefälen är ombord under varvstiden.

Kollegan Pasi Saarela är av samma åsikt.

PÅ SKEPPSVARV I TALLINN

M/S Airisto

Frivakt besökte M/S Airistos arbetsfyllda dag på skeppsvarvet Tallinn Shipyard. Det utfördes arbeten i maskinrummet, på däck, på kommandobryggan och med skrovet. Dessutom var en del av fartygsutrustningen på service i land.

Fartyget som Aalto Shipping köpte i september var på leveransdockning. Samtidigt ordnade man med klassningar och gjorde moderniseringar.

– På kommandobryggan till exempel kommer det en hel del nytt, Furunos Ecdis-system och mycket annat. Numera är det svårt att operera ett fartyg utan bra dataförbindelser, så vi kommer att installera lämpliga satellit- och GSM-paket, förklarar befälhavare Riku Rantala

Fartygets golv och en del av väggarna är täckta med skyddspapp och många av konsolerna på kommandobryggan har öppnats. Riku berättar att fartyget är välskött och i mycket bra skick. Han hann bekanta sig med Airisto och segla med henne redan under de förra ägarnas tid.

Riku började segla med Neste, men har också varit länge på Gustaf Erikson och Finnlines. Han bor i Sastamala och har arbetat till sjöss i ett tjugotal år.

– Jag gillar fartygets rymliga kommandobrygga i holländsk stil. I hamn kan jag göra kontorsarbete där samtidigt som jag övervakar lasthanteringen, säger Riku Rantala uppskattande.

Befälhavaren har bra arbetsutrymmen även på sin egen våning.

Dubbel bemanning under varvstiden

I salongen arbetar Anssi Partio vid datorn. Han är Airistos andre befälhavare.

– Riku sköter dockningen och jag kör in bolagets system, till exempel e-post- och serviceprogrammen. Det är mycket att göra, så det är bra att båda befälhavarna och maskincheferna är med vid dockningen, konstaterar Anssi.

Anssi Partio har tidigare seglat med Finnlines, Prima Shipping och utländska fartyg. Han trivs bra hos Aalto Shipping.

– Med M/S Bothnia seglade vi längre sträckor. Det var roligt att följa valarna och delfinerna ute till havs. Hamntiderna var så pass långa att man hann gå i land och smaka på Medelhavets delikatesser, berättar Anssi.

Han beställer samtidigt kokboken Finnish food for vessels av SSB. Boken har varit till stor hjälp för bespisningen av mångkulturella besättningar.

Anssi och Riku kommer också överens

om de kommande rutinerna på fartyget, när de för en gångs skull är på jobbet samtidigt.

Skrov och tankar i gott skick

Dockningen håller även den ”tredje befälhavaren”, Aalto Shippings Matti Jerkkola fullt sysselsatt. Han har sitt kontor på kommandobryggan och sköter kontakterna mellan skeppsvarvet, verkställande direktör Tatu Laurila och rederiets två andra fartyg.

– Nu inspekteras tankarna. Klassningssällskapets ombud är noggrann, men det ska man vara. Allt är i sin ordning. Dykarna inspekterade botten redan i Kemi, säger Matti.

Under fartyget övervakar styrmanskadetterna Klaus Salo och Artem Rots när bottenpluggarna återmonteras. Artem känner vi igen från Frivakts artikelserie Nybörjare, då han var praktikant på M/S Finnbreeze och studerade vid Aboa Mare i Åbo.

– Jag arbetar som juniorstyrman här. Jag kom till Aalto Shipping med M/S Bothnia och vi seglade bland annat från Hol-

Under fartyget övervakar styrmanskadetterna Klaus Salo och Artem Rots när bottenpluggarna återmonteras.

land till Spanien, Portugal och Frankrike, berättar Artem.

Artem, som fortfarande bor i Åbo, har tidigare seglat med Dennis och Alfons Håkans. Artem har det hektiskt på varvet – den ryskkunnige mannen behövs lite överallt. Artems kollega Klaus Salo, som har studerat i Kotka, är andra generationens sjöfarare – hans far är lots.

Åter till handelsfartygen

Överstyrman Iivari Silen har nyligen börjat på fartyget. I land är han aktiv i Segelfartygsstiftelsen i Finland. I somras var han ända borta på Atlanten med S/Y Vahine.

– Jag arbetade i land i fem år och därefter har jag haft några vikariat. Nu ska jag fortsätta jobba på Aalto Shippings fartyg, berättar Helsingforsbon Iivari.

Innan Iivari gick i land seglade han med bland annat Hapag Lloyd och Neste. Iivari har studerat i Mariehamn och avlade högre yrkeshögskoleexamen för sjökaptener i Raumo.

Han har också fullt upp, eftersom dockningen är ganska omfattande. Iivari och Anssi som är aktiva motionärer funderar

på att skaffa träningsredskap till fartyget. Det finns redan utrymmen ombord som skulle kunna användas för träning. Under tiden på varvet har de hållit sig i form genom vardagsmotion och löprundor i land.

Erfarenhet i maskinrummet

Airistos minimala maskinbesättning består av en maskinchef och en förste maskinmästare. Fartyget ska dock få förstärkning av ytterligare en maskinist. Rederiets ambulerande elektriker kommer till Airisto i turordning.

– Under varvstiden har fartyget sex installatörer från Wärtsilä som jobbar med huvudmaskinen. Automationssystemet ska uppdateras och båda Scania-hjälpmotorerna behöver gås igenom, säger maskinchef Mikko Tuomikoski

Mikko, som har seglat med bland annat GE och Arctia Karhu, är mycket nöjd med att båda maskinbefälen är ombord under varvstiden. Kollegan Pasi Saarela är av samma åsikt.

– Jag tror att vi kommer lyckas få allt att fungera bra på fartyget. Jag var med ett tag redan under de förra ägarnas tid

och fick bekanta mig med fartyget, säger Pasi.

Han har nyligen arbetat i land hos både Wasaline och OSM Shipping.

Kollegorna går igenom generatorernas status – den ena har nyligen blivit utbytt och den andra är på service i land. Airistos huvudmaskin är en Wärtsilä NSD 6R38, som drivs med marindiesel. Maskineffekten är 5 200 kW och hastigheten 15 knop.

Mångsysslare behövs

Stämningen ombord är strålande trots bråda tider. Alla arbetar motiverat.

– Intresset för rederiet har varit stort. Vi har inte aktivt sökt efter personal, utan rekryterat sjöfarare som har tagit kontakt med oss, konstaterar Matti Jerkkola från Aalto Shipping.

Befälhavaren Riku Rantala bekräftar att det råder en god stämning på fartyget.

– Vi är ett fantastiskt gäng. Alla utför alla arbeten och vi ror åt samma håll, berömmer Riku.

M/S Airisto kommer säkert att segla i gynnsamma vindar när hon efter dockningen befraktas av Meriaura. ò

Merenkulku tarvitsee

hyvää johtamista

teksti ja kuvat: Pekka Karppanen

Suomen Varustamot ry:n järjestämässä keskustelutilaisuudessa käytiin läpi

tulevaisuuden merenkulun

osaamis- ja koulutustarpeita. Laivalla pitää osata toimia, oli kyse sitten hätätilanteesta tai arkijohtamisesta. Elämä ja merenkulku ovat jatkuvaa muutosta ja uuden oppimista.

Bittejä horisontissa -tapahtuma kokosi Helsinkiin monikymmenpäisen joukon merenkulun toimijoita varustamoista, oppilaitoksista ja järjestöistä. Asiantuntijoiden alustusten jälkeen pohdittiin ryhmissä eri kysymyksiä, muun muassa johtamiskulttuuria merenkulussa.

On selvää, että päällikkö vaikuttaa kaikkeen toimintaan laivalla. Edelleen hieman hierarkista johtamiskulttuuria voitaneen perustella turvallisuusjohtamisella. Laivan ja maapuolen yhteistoiminnassa löytyy eroja varustamoittain ja maittain.

– Johtajuus lähtee ylhäältä konttorista, mutta maaorganisaatio ei saisi liikaa puuttua laivan päivärutiineihin, totesi Aalto Shippingin toimitusjohtaja Tatu Laurila

Hän viittasi vierailemaansa alukseen, jossa konttori pystyi kuuntelemaan ja katsomaan komentosillan toimintaa valvontakameroilla.

Johtaminen ja viihtyvyys

Päällikkö Pekka

Stenvik M/S Finnladyn komentosillalla Vuosaaren satamassa.

Kymenlaakson ammattikorkeakoulun Stay Onboard -tutkimuksen (v.2014) mukaan 38 prosenttia vastanneista merenkulkijoista koki työpaikan johtamiskulttuurin vaikuttavan negatiivisesti työssä viihtymiseen. Suurissa aluksissa on muitakin johtajia kuin päällikkö. Monet haluaisivat

päästä johtotehtäviin, mutta eivät haluaisi johtaa.

Merenkulkijoita tulee eri kulttuureista ja ikäryhmistä.

– Jos merenkulkijat ovat suurin piirtein samaa sukupolvea ja samanhenkisiä niin se vähentää hierarkiaa ja homma toimii hyvin, Rederi Ab Nathalien toimitusjohtaja Antti Partanen sanoi.

Mitä suurempi henkilökunta, sen enemmän esimerkiksi päälliköltä menee aikaa ihmisjohtamiseen. Monesti on puhuttu, että teknisesti pätevä merikapteeni on päässyt päälliköksi, vaikka johtamistaidot ovat heikot.

– Meillä päälliköt rekrytoidaan huolellisesti. Erityistä huomiota kiinnitetään kykyyn johtaa ihmisiä, korosti Suomen Varustamot ry:n puheenjohtaja Tapani Voionmaa ja Finnlines Oyj:n hallituksen jäsen.

Tärkeää on myös laivahenkilökunnan viihtyvyys, mikä todennäköisesti näkyy hyvinä alaistaitoina – ihmiset ovat parempia johdettavia.

Koulutukseen pitää panostaa

Monen keskusteluun osallistuneen mukaan päälliköksi valittavalla henkilöllä pitää olla johtajan ominaisuuksia. Ammatti-

korkeakoulutasolla johtamiskoulutusta on jonkin verran. Lisäksi on kursseja, kuten MRM (Maritime Resource Management), jossa osana on johdonmukaisen, tilanteen johtamistyylin omaksuminen.

– Sekin on ongelma, että merikapteeniopiskelijoiden johtajakoulutuksesta menee pitkä aika, ennen kuin he pääsevät johtamaan, totesi yliopettaja Tapani Salmenhaara Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Logistiikan ja merenkulun koulutusyksiköstä.

Salmenhaaran mukaan opiskelijanuoret suhtautuvat positiivisesti tekniikan kehitykseen, mutta saattavat olla erilaisia johdettavia, kun ”vanhan liiton miehet”. Nuorille ovat viihtyvyys ja varma tulevaisuus tärkeitä, ja Salmenhaara on usein muistuttanut heitä myös muista työllistymismahdollisuuksista.

Johtaminen vaikuttaa laivan ilmapiiriin

Laivan ”staili” tai ”spiritti” on tärkeää, vaikka monella nuorella merenkulkijalla on oma verkosto laivan ulkopuolella sosiaalisessa mediassa. Kun päällikkö vaihtuu, voi ilmapiiri laivalla muuttua.

– Työnohjaus voisi toimia myös merenkulussa. Johtajat saisivat uusia eväitä

ja työntekijät oppisivat johtamaan omaa työtään ja itseään, MEPAn toimitusjohtaja Sampsa Sihvola mietti.

Ryhmässä monet olivat sitä mieltä, että ansaittu johtajuus toimii. Hyvä johtaja saa myös tukea varustamosta ja pitää yllä motivaatiotaan. Digitalisaatio ja automaatio vaativat osansa merenkulkijoiden koulutuksesta, mutta johtamiskoulutus on säilytettävä. Pitää myös olla mahdollisuus johtamisen täydennys- ja jatkokoulutuksiin.

Kahdessa muussa ryhmässä käsiteltiin merenkulun koulutusrakenteiden uudistamista sekä kansi- ja konepuolen töitä ja osaamista.

– Merenkulku on kansainvälinen, teknologinen ja vastuullinen ala, joka tarjoaa monenlaisia urapolkuja. Meidän pitää saada houkuteltua lisää nuoria opiskelemaan alaa, kiteytti Suomen Varustamot ry:n toimitusjohtaja Tiina Tuurnala seminaarin päätteeksi.

Seminaarin tiivistelmä ja esitysmateriaalit löytyvät Suomen Varustamot ry:n sivuilta shipowners.fi

Ryhmätyöskentelyä: Sampsa Sihvola, Taru Keronen, Maj Jäntti, Antti Partanen, Mikko Rausti.

Sjöfarten behöver bra ledarskap

Vid seminariet som ordnades av Rederierna i Finland diskuterades kompetens- och utbildningsbehoven inom framtidens sjöfart. Man måste kunna agera ombord, oavsett om det gäller en nödsituation eller vardagligt ledarskap.

Livet och sjöfarten är i konstant förändring och kräver hela tiden nya kunskaper.

Evenemanget Bittejä horisontissa (Bitar i horisonten) lockade flera tiotals deltagare från rederier, läroanstalter och organisationer till Helsingfors. Efter de sakkunnigas inledningsanföranden diskuterades olika frågor i grupp, bland annat ledarskapskulturen inom sjöfarten.

Det är uppenbart att befälhavaren påverkar all verksamhet ombord. Den fortfarande något hierarkiska ledarskapskulturen kan motiveras med säkerhetsledning. Samarbetet mellan fartyget och landsidan skiljer sig åt mellan olika rederier och länder.

– Ledarskapet börjar uppe på kontoret, men landorganisationen bör inte blanda sig i de dagliga rutinerna ombord i för hög utsträckning, konstaterade Aalto Shippings verkställande direktör Tatu Laurila.

Han syftade på ett fartyg som han hade besökt, där kontoret kunde se och höra vad som skedde på kommandobryggan via övervakningskameror.

Ledarskap och trivsel

I undersökningen Stay Onboard som Kymmenedalens yrkeshögskola genomförde 2014 svarade 38 procent av sjöfararna att ledarskapskulturen på arbetsplatsen påverkade trivseln på arbetet negativt. På de stora fartygen finns det även andra ledare än befälhavaren. Många vill ha ledande positioner, men vill inte leda.

Sjöfararna kommer från olika kulturer och åldersgrupper.

– Om de flesta sjöfarare är likasinnade och av samma kön, så minskar hierarkin och det mesta fungerar bra, sade Rederi Ab Nathalies verkställande direktör Antti Partanen.

Ju större personal, desto mer tid får till exempel befälhavarna lägga på personalledning. Man hör ofta att en tekniskt kompetent sjökapten har blivit befälhavare, trots att personen har saknat god ledarskapsförmåga.

– Vi rekryterar befälhavare med omsorg. Vi värdesätter i synnerhet förmågan att kunna leda människor, poängterade Rederierna i Finlands ordförande Tapani Voionmaa, som också är styrelsemedlem i Finnlines Abp.

Fartygspersonalens trivsel är också viktig, vilket sannolikt avspeglas i förmågan att vara någons underordnade – personal som trivs är bättre på att bli ledda.

Satsningar på utbildning behövs

Många av seminariedeltagarna tyckte att personer som väljs till befälhavare måste ha ledaregenskaper. På yrkeshögskolenivå finns det ledarskapskurser som MRM (Maritime Resource Management), som bland annat lär ut hur man blir en konsekvent och god ledare.

– Det är problematiskt att det går lång tid från att de sjökaptensstuderande går ledarskapsutbildningen tills att de får en ledande befattning, konstaterade överlärare Tapani Salmenhaara från utbildningsenheten för logistik och sjöfart på Sydöstra Finlands yrkeshögskola XAMK.

Enligt Salmenhaara är de unga studenterna positivt inställda till den tekniska utvecklingen, men kan ha olika inställningar till ledarskap, precis som ”det gamla förbundets män”. Trivsel och en säker framtid är viktigt för de unga, och Salmenhaara har ofta påmint dem om andra sysselsättningsmöjligheter.

Ledarskapet påverkar stämningen ombord

Fartygets ”stil” eller ”anda” är viktig, även om många unga sjöfarare har ett eget nätverk utanför fartyget i sociala medier. När befälhavaren byts ut kan stämningen ombord förändras.

– Arbetshandledning skulle kunna fungera även inom sjöfarten. Ledarna skulle få nya lärdomar och arbetstagarna skulle lära sig att leda sitt eget arbete och sig själva, funderade SSB:s verkställande direktör Sampsa Sihvola

Många i gruppen ansåg att ett välförtjänt ledarskap fungerar bra. En bra ledare får också stöd av rederiet och håller motivationen uppe. Digitaliseringen och automatiseringen kräver sin del av sjöfararnas utbildning, med ledarskapsutbildningen måste behållas. Det måste också finnas möjlighet till fortbildning och kompletterande utbildning inom ledarskap.

De två andra grupperna diskuterade omstrukturering av sjöfartsutbildningen samt jobben och kompetensen på däckoch maskinsidan.

– Sjöfarten är en internationell, teknisk och ansvarstung bransch som erbjuder många slags karriärvägar. Vi måste locka fler unga att studera inom branschen, sammanfattade Rederierna i Finlands verkställande direktör Tiina Tuurnala i slutet av seminariet.

Ett referat av seminariet och presentationsmaterial finns på Rederierna i Finlands webbplats shipowners.fi. ò

Ennakoivaa työterveyshuoltoa merenkulkijoille

teksti ja kuvat: Pekka Karppanen

Maresan on merenkulkuun erikoistunut työterveysyhtiö, jonka taustalta löytyy osaamista ja asiantuntemusta. Loppukesällä aloitetun yhteistyöverkoston avulla pystytään tuottamaan palveluja merkittävälle osalle suomalaista merenkulkua.

Maresan sai keväällä Valviran toimiluvan ja toiminta on jo lähtenyt hyvin käyntiin. Työterveysyhtiöön on palkattu asiantuntijoita ja sopimuksia varustamoiden kanssa on tehty.

– Maresan perustettiin jo viime vuoden puolella, mutta tällaisen organisaation pystyttäminen vie oman aikansa. Terveydenhoitoala on tarkkaan säädelty, toimitusjohtaja Jarmo Iisakka kertoi Maresanin järjestämässä työterveyshuoltoseminaarissa elokuun lopulla.

Maresan on lähes perustamisestaan lähtien tehnyt yhteisyötä Lääkärikeskus Aavan kanssa, joka tuottaa Maresanille kaikki potilastietojen käsittelyyn tarvittavat it- ja sähköiset palvelut.

Merenkulkijoiden työterveyshuollossa digitalisaatio ja etäpalvelut ovat kasvamassa. Tulevaisuudessa hoitotarpeita voidaan arvioida tekoälyllä ja älykkäillä automatisoinneilla, kun laivojen verkkoyhteydet paranevat ja halpenevat aikaa myöten.

Merenkulkijoita ympäri Suomea

Seminaarissa puhunut merihenkilöstöpäällikkö Lena Marcus Viking Linelta näytti karttaa, jonka mukaan laivojen henkilökunta asuu varsin hajallaan eri puolella maata. Digitaalinen palvelu eMaresan palvelee sellaisissa terveysongelmissa, jotka eivät vaadi vastaanottokäyntiä. eMaresan tarjoaa myös mahdollisuuden videokeskusteluun etävastaanoton yhteydessä.

– Pitää kuitenkin muistaa, että automatisointi ei korvaa empatiaa tai henkilökohtaista kon-

taktia. Sen takia Maresanilla on Osaava keskus, johon merenkulkija voi soittaa laivalta tai kauempaa Suomesta ja jossa voidaan tehdä tarvittaessa heti hoidon tarpeen arviointi, Jarmo Iisakka selvitti.

Turussa asuu paljon merenkulkijoita, ja heidän työterveyspalvelunsa ovat laajenemassa. Lääkärikeskus Aava, PlusTerveys Hammaslääkärit, Pikkujätti ja Maresan avaavat yhteisen toimipisteen Turkuun. Toimipiste Terveyspoukama avataan Kupittaalle ensi vuoden alussa.

Yhteistyötä

alan toimijoiden kanssa

Maresanin omistajarakenne tuo myös mukanaan merenkulun erityisosaamista. Maresanin ovat perustaneet Merimieseläkekassa MEK, Suomen Konepäällystöliitto, Suomen Merimies-Unioni, Viking Line Abp ja Aino Health Management Oy sekä mukaan

liittyivät Försäkringsaktiebolag Alandia ja Langh Group Oy keväällä 2018. Merenkulkijoiden työkyvyn ylläpidossa on omat haasteensa ja uhkansa, kuten Merimieseläkekassan ja Kuntoutussäätiön taannoisessa tutkimuksessa voitiin todeta.

– Meillä on selkeä toimintasuunnitelma. Teemme yhteistyötä esimerkiksi matkustajalaivojen sairaanhoitajien kanssa ja merenkulkijalle laaditaan etukäteen hoitosuunnitelma. Ennakkotietojen perusteella voidaan tunnistaa erilaisia työkykyriskejä, Iisakka korosti.

Maresanilla on tiivis kumppaniverkosto ja yritystä kehitetään jatkuvasti. Ennaltaehkäisevä toiminta on tärkeää. Tänä syksynä Maresan tekee yhteistyötä myös MEPAn kanssa ForMare -hyvinvointiohjelmassa. Lisätietoja uuden työterveysyhtiön palveluista verkossa: www.maresan.fi .

Maresanin työterveyshoitaja Piia Ekström laivakäynnillä M/S Lindalla Vuosaaren satamassa. Kapteeni Petri Lahtonen kertoi laivan rutiineista.

Maresans personal på företagshälsovårdsseminariet: verkställande direktör Jarmo Iisakka, företagshälsovårdare Piia Ekström, ledande företagshälsovårdare Ella Komulainen och ledande företagshälsovårds- och sjömansläkare Hilkka Tepponen-Forsberg.

Förebyggande företagshälsovård för sjöfarare

Maresan är ett företagshälsovårdsbolag inriktat på sjöfart som har gedigen kompetens och expertis. Via samarbetsnätverket som upprättades i slutet av sommaren kan man producera tjänster till en stor del av den finländska sjöfarten.

Ivåras beviljades Maresan tillstånd av Valvira och företagets verksamhet har redan kommit igång bra. Företagshälsovårdsbolaget har anställt experter och ingått avtal med rederier.

– Maresan grundades redan förra året, men det tar tid att bygga upp en sådan här organisation. Hälsovårdsbranschen är strikt reglerad, berättade Jarmo Iisakka på företagshälsovårdsseminariet som Maresan anordnade i slutet av augusti.

Maresan har nästan sedan starten samarbetat med Läkarcentralen Aava, som producerar alla it-tjänster och elektroniska tjänster som Maresan behöver för att hantera patientuppgifter.

Digitaliseringen och distanstjänsterna växer inom företagshälsovården för sjöfarare. I framtiden kan vårdbehoven bedömas med artificiell intelligens och smarta automatiseringar, när far-

tygens nätförbindelser förbättras och blir billigare.

Sjöfarare runtom i Finland

Sjöpersonalchef Lena Marcus från Viking Line höll ett föredrag på seminariet och presenterade en karta som visade att fartygens personal bor mycket utspridda över hela landet. Den digitala tjänsten eMaresan kan användas för hälsoproblem som inte kräver ett mottagningsbesök. Via eMaresan är det också möjligt att föra ett videosamtal med distansmottagningen.

– Man måste dock komma ihåg att automatisering inte ersätter empati och personlig kontakt. Därför har Maresan en Expertenhet, som sjöfararna kan ringa till från fartyget eller om de befinner sig långt från en mottagning i Finland. Expertenheten kan direkt per telefon göra en bedömning av vårdbehovet, förklarade Jarmo Iisakka. Det bor många sjöfarare i Åbo och snart utökas företagshälsovårdstjänsterna för dem. Läkarcentralen Aava, PlusHälsa Tandläkare, läkarcentralen Pikkujätti för barn och unga samt Ma-

resan öppnar en gemensam mottagning i Åbo. Mottagningen, som fått namnet Terveyspoukama, öppnas i Kuppis i början av nästa år.

Samarbete med branschens aktörer

Maresans ägarstruktur medför även specialkompetens inom sjöfart. Maresan grundades av Sjömanspensionskassan, Finlands Maskinbefälsförbund, Finlands Sjömans-Union, Viking Line Abp och Aino Health Management Oy, och våren 2018 anslöt sig även Försäkringsaktiebolag Alandia och Langh Group Oy.

Arbetet med att upprätthålla sjöfararnas arbetsförmåga har sina problem och risker, vilket framgick av undersökningen som Sjömanspensionskassan och Stiftelsen för rehabilitering nyligen genomförde.

– Vi har en tydlig verksamhetsplan. Vi samarbetar till exempel med passagerarfartygens sjukskötare och upprättar i förväg en vårdplan för sjöfararen. Baserat på förhandsuppgifterna kan vi identifiera olika risker för arbetsförmågan, poängterade Iisakka.

Maresan har ett tätt partnernätverk och företaget utvecklas fortlöpande. Det förebyggande arbetet är viktigt. I höst samarbetar Maresan med SSB inom hälsoprogrammet ForMare. Mer information om det nya företagshälsovårdsbolagets tjänster finns på nätet: www.maresan.fi. ò

“I like my job and it gives me a lot of satisfaction”

Princess Cruises's M/S Sapphire Princess docked in Helsinki on a hot July morning. The impressive cruise ship belongs to Carnival Corporation’s fleet of 104 ships, which is the largest in the world.

Vapaavahti magazine's onboard correspondent Jaakko Hernesniemi met up with his college buddy.

I knew that Heikki Laakkonen was captain of the vessel. We haven't met often since our student days, so he invited me to visit his impressive ship.

I told Heikki I was thinking about writing a piece with the theme of "our successful seafarers around the world". I had just published a profile on EMSA's Executive Director Markku Mylly in the spring. This interview would belong to the same series.

After a tour of the ship we got a chance to sit down for a private chat. Heikki Laakkonen, 46, has worked with Princess Cruises for the past 15 years.

Can you tell us a little bit about the company?

Princess Cruises is owned by the Carnival Corporation, which is headquartered in Miami, USA. The company owns Carnival Cruise Lines, Princess Cruises, Cunard, Wind Star, Seabourn, Costa Cruises, Holland America Lines, P&O Cruises UK and P&O Cruises Australia. AIDA Cruises is also part of the same group. This makes Carnival Corporation the world's largest cruise company.

How many ships does the company have?

At the moment, Princess Cruises operates 18 ships. The fleet is growing rapidly: Sky Princess, our latest addition, will be launched next year – with myself as master.

What made a young man from Tampere choose a seafaring career?

I became interested in the maritime industry at a young age. I had a summer job as a deck hand on a small water bus. Then I did my military service in the Finnish Navy on an oil spill response vessel. This experience gave me another incentive to continue with my chosen career.

My father was a teacher and my mother a nurse, but those professions never held much attraction for me. I have always enjoyed the more 'hands-on' practical side of work. An office job is not for me – although I still have to do my fair share of paper-pushing! These days I seem to spend most of my time sitting in the office and deleting emails (laughs).

We were both students in the chief officer programme in Rauma from 1993 to 1995. When did you take the sea captain class?

From 1997 to 1999. Satakunta university of applied sciences, or SAMK, had just been established, but I graduated from the

“old school” programme. I got my master’s certificate of competency soon after graduating.

Did you sail as a deck officer before then? Yes, on cargo ships, mostly small tonnage ships. Then I moved on to Silja Line. When I was studying to become a master, I worked on Silja's ships during the school holidays. I sailed on Fennia and Wasa Queen and then spent a couple of years on Silja Serenade.

You started your career on small tonnage ships. You didn't find those experiences depressing?

After graduating from the chief officer programme I worked with Hopealinjat in Tampere. My first real deck officer's position was on the legendary Bona Fe. I figured if I could survive that, I could survive anything. It was wild!

Did you plan on working abroad straight after college?

After a few years with Silja it looked like my chances were dwindling. That got me thinking. Otherwise I might have remained. On a junior officer’s salary, I couldn't dream of buying a house, for example. At Silja I worked 10 days and had 10 days off, plus holidays. In practice, this meant 5,5 months of work and the rest of

Jaakko Hernesniemi and capt. Heikki Laakkonen.

the year off. At home, my spending was on a completely different level compared to when I was working.

My current schedule of 210-215 work days per year suits me much better. This means 185 days onboard, and the rest are spent on different courses on land. You can be paid a fixed amount monthly or according to the number of days you've worked.

How would you compare a deck officer’s annual salary in Finland and in your current company?

A junior officer’s salary is about the same, but here you don't accrue any pension. The situation changes later when you move up the hierarchy. You still have to deal with pension matters yourself. In addition, there are different incentives that the company uses to retain employees.

How did you find your current company?

I saw an ad in the Telegraph for deck officers (there's a copy of the Telegraph on Laakkonen's desk as we speak).

I sent them my CV. They got in touch to say that they were willing to give me an interview if I paid for my own flights to England and back.

I wasn't willing to do that, however! Later, they contacted me again and said that they would cover my travel expenses after all.

I went through two days of tests and interviews near Southampton. Soon after they offered me a job. There were some courses in the beginning, after which I got assigned to a ship. It was exciting because I was the only Finn in the entire company at first.

What exactly happens when one accepts a job as a deck officer in your company?

After you pass the tests and interviews, initial training takes place in the company's own training centre in Holland. It's equipped with the latest "state of the art" simulators, and the trainers are very knowledgeable. The training centre has its own campus. Most of the further training happens there, too. It takes about four weeks before the new officer is ready and prepared for watch duty.

Compulsory courses include the company's own fire course, EDCIS and BRM 1. The company's own procedural course has a central role. This training will provide you with all the necessary tools to work on any ship. Even if you've never met or worked with your watch-mates, the same procedures apply to all vessels. It's just like on an aeroplane: the pilots may not know each other, but they are still able to fly together immediately.

We have a strict division of functions on the bridge. Specialised tasks are handled by the Navigator, Co-Navigator, Administrator and Operations Director. Everybody is aware of the functions that belong to each role in each situation. Everything has been tried and tested beforehand in a simulator during the training phase.

How long is the training phase?

If you're new to the company, it's four weeks at a minimum. The courses themselves take two to three weeks, on top of which there is an orientation period onboard.

Can you tell us about career progress in your company?

People usually start as second or third officers, depending on background. There are six watchkeeping officers. Three of them are third officers. This applies to all Princess Cruises ships apart from one.

Normally you start as a third officer and move up to second officer, when you become officer of the watch for the first time. The next level is senior second officer and after that first officer. From a first officer you are promoted to "senior first", which is the group's safety-officer.

The next step up is chief officer, although the title we use here is staff captain. If you want to advance from senior first officer to staff captain, you must pass psychological aptitude tests and perform successful test runs in a simulator.

Staff captains in turn can be promoted to master. The minimum requirement for a master is five years' experience as a staff captain, and then you have to pass another round of simulator tests and psychological aptitude tests. The tests are performed by external trainers.

When I was promoted, there were about thirty applicants altogether in the first round. Fifteen of them were chosen for the simulator tests. In the end, five of the candidates were promoted.

I gather the screening process is tough? What happens to the ones who don't make it?

It's a tough game all right. However, development programmes will be tailored for the ones who are not chosen, and they can try again later. There is no guarantee that you'll ever be promoted, though.

We used to do it differently here, too. When I started, you would be promoted to master after you had worked at the company for a certain length of time. That meant that people who should never have been promoted, were.

This new system does a pretty good job weeding out the more unsuitable candidates, even though it's not perfect.

I've been master now for five years and gone through eight ships. Five of them over the first year and a half.

I started as master on P&O's Pacific Dawn. After that came Pacific Pearl.

Then I left P&O Australia and moved back to Princess. After that I've sailed on Crown Princess, Island Princess, Coral Princess, Caribbean Princess and Golden Princess. And now my ship is the Sapphire Princess.

The fast turnaround was due to our previous policy, whereby a ship had one master and others sort of covered for them for the rest of the time. Today the skippers work 1-1 so that two masters "own" the ship together. You can figure out the schedule with your partner, as long as there are enough days for both.

Are all these vessels in the same size class?

Island and Coral are Panamax sized, the others are bigger. Of course, the Panama Canal has recently been expanded so now even the bigger ones fit through.

How does the company deal with problems and their aftermath?

We are a so-called JUST culture organisation. When a problem appears, the idea is to study it and try to learn from it. As

long as you work within the procedural guidelines, there's no need to look for a culprit. Instead the focus is on making the procedures better. There is always a standby team called the Fleet Operation Center at the office. The Fleet Operation Center is a support organisation which helps out and takes responsibility of dealing with the press, finds the necessary technical expertise and calls for help when required. This is a great form of co-operation.

How would you compare leadership at your company to the Finnish leadership culture?

Well, we certainly have much more detailed procedures, especially when it comes to environmental and security issues. We invest a lot in them. Recently we've tried to focus on certain types of equipment. We use Atlas devices for our navigation systems. All recently docked ships were upgraded to SAM-Electronics' (formerly Atlas) Platinum system.

The latest development is building exactly the same bridge in all of the company's new ships. That has been the idea before, too, but there have still been some differences in practice.

How many different nationalities work on this ship? Does this present any problems?

At the moment, we have 1040–1050 crew members onboard from around 40 countries.

It doesn't cause problems, but it is challenging. You have to be aware of cultural differences and take them into consideration.

Are you trained for that?

All members of the crew receive training on working with different nationalities. It's called "Cultural Awareness" training.

Besides yourself, are there any other Finns in the company? If not, why do you think that is?

I believe that there is one Finnish person working on the hotel side, but I don't think there are any besides myself among the deck crew. As far as I can see, there are many reasons for this

– Pay system in the beginning,

– Long working periods compared to the rotation system used in Finland

– Short-sighted career planning

– People don't think about what their career opportunities will be years from now

– Young people don't seem to understand that this possibility exists. Perhaps

the idea of working for a large American company is a little intimidating.

Would you recommend looking for work abroad? What kind of conditions would you impose?

I would definitely recommend it. You have to keep some things in mind, though:

– Your English must be good enough

– Work experience from a passenger ship is an advantage. It's a big leap from a cargo vessel to a passenger ship

– Not everything is for everyone, and that is true here, too

– Companies normally use psychological testing in addition to interviews.

As a skipper, even I must have an interview with a psychologist every two years.

The purpose of these interviews is to measure the candidate's mental well-being, sleeping habits and all.

Every employee's physical condition is also monitored. The company organises regular medical examinations, where they seek to determine the employee's fitness for work and find any developing illnesses. Keeping the employees in good working shape for as long as possible is a priority. All of this is at no cost for the employee, which is a big advantage.

Thank you for the interview, Heikki, and good luck on your next journey!

Capt. Laakkonen introduced the bridge technology.

Switching careers from land to sea

Apprentice Mill provided M/S Emilie with an enthusiastic trainee who has switched careers from practical nursing to maritime service. Vapaavahti visited the ship at the port of Tolkkinen.

Can you tell us a little bit about yourself? Where do you go to school and when do you graduate?

My name is Laura Leppänen and I'm from Riihimäki. I'm studying to become a deck officer. I go to Ekami college in Kotka and plan on graduating in two years.

How did you decide on seafaring as a career?

Were you familiar with the profession?

Mostly it was an accident. I was thinking about switching careers and I wound up working on different ships, first as a cabin stewardess. Later I got more interested in deck work and ended up applying to college.

Have you enjoyed working on the ship?

Yes, very much. I'm already a qualified deckhand and I've been able to perform all sorts of tasks from engineer jobs to steering the ship. Emilie is a great ship for learning.

What other ships have you worked on?

I've sailed on Katarina, Mariella, Finlandia, Finnbreeze and Finnswan in a deck role.

What do you like to do in your free time on board and on land?

I'm involved in search-and-rescue dog handling, and I also enjoy spending time in nature and nature photography. I take a lot of pictures on board ship, too.

What do you think about your studies and the industry in general? Have they met your expectations?

Yes, the training is interesting and it's an international industry. I think it's great that we're still able to do traditional chart corrections by hand on this ship.

Where do you see yourself in five years?

Working on a ship, hopefully. I'm also considering further education. ò

Service Point for Cruise Ships

Cruise Crew Lounge Anchor operated in Helsinki's Hernesaari during the summer months.

The Finnish Seamen's Service and the Finnish Seamen’s Mission opened a drop-in centre for the crew members of visiting cruisers in Helsinki in 2014. This year, the Anchor Cruise Crew Lounge started operations in June and was open until the beginning of September every time there was a cruise ship at Hernesaari quay. Transport services and exercise facilities were also provided to crew members whose vessels were moored at other quays.

The Anchor Lounge, which received funding from the ITF Seafarers' Trust, was very well received by both crews and other members of the port community. A rented shipping container was placed next to the pavilion, just like the previous summer. This meant more seats inside the pavilion.

The club was open from nine in the morning until 5 pm. On special occasions, the opening hours were extended until 9 pm. The busiest days saw over 100 seafarers visiting the club. The summer weather in Finland was exceptionally hot and dry, so there was a healthy demand for the various drinks and ice creams sold in the canteen.

The greatest number of seafarers visiting the Anchor Lounge came from the Philippines and Indone-

sia. 60 different nationalities were represented. The canteen kept the prices low, and the most popular items turned out to be noodles, snacks, juices from Asia and small souvenirs. Phone and data cards were also available, as well as MoneyGram money transfer services.

Over 1000 seafarers visited the club. In addition, many of those who chose to remain onboard were able to use the Anchor Lounge's free WLAN. 330 seafarers took part in street basketball games and football games organised in the field next to the centre. 210 seafarers used the transport services provided.

Severi Hämäri and Francisco Chamorro Ayala of the Finnish Seamen's Service and Oheneba Kessey of the Finnish Seamen’s Mission were responsible for the operations of the Anchor Lounge. The centre will be open again next summer.

The Finnish Seamen's Service and the Finnish Seamen's Mission also work together in Vuosaari Harbour, where the Helsinki Seafarers' Centre serves seafarers and truck drivers year-round. ò

text and photos: Pekka Karppanen

Severi Hämäri and Oheneba Kessey.

Apprentice Mill Provides Grist for the Maritime Industry

The purpose of the Apprentice Mill is to co-ordinate training placements onboard Finnish merchant vessels and evenly distribute them between the Finnish maritime academies and their students.

˝ the mill ˝ was established in the autumn of 2012 by the Finnish Shipowners' Association and the Finnish maritime academies. In 2015, the Apprentice Mill was registered as an association operated by the Finnish Shipowners’ Association and maritime academies.

The eight maritime academies in Finland and the Åland Islands require hundreds of trainee placements every year. There are no queues to speak of, so the students don't usually have to wait long for their placements.

Trainees undergoing in-service training are supervised by the ship's dedicated training supervisor. The trainee keeps a training record book throughout the programme. The students are insured by their respective academies, who also cover their travel expenses. The institutions also pay compensation to the shipowner and training supervisor.

Alexandra Lindahl, who transferred to the shipowner side of the business early this autumn, was previously involved in the operation of the Apprentice Mill.

– All member companies of the Finnish Shipowners' Association are involved. Co-ordinating onboard training via the Apprentice Mill has freed up resources for both educational institutes and employers, Lindahl says.

Bernt Lindell took over as head of operations of the Apprentice Mill in the spring of 2018. He has worked as a mate and has also gained a reputation at the Finnish Seamen's Service as an accomplished sailor athlete.

He puts emphasis on the role of the ships' training supervisors.

– Good mentoring prepares the trainee for their professional future. A successfully completed work placement, on the other hand, increases the student's chances of finding employment, Lindell says.

The maritime academies and their trainee supervisors are also important partners.

The Apprentice Mill has endeavoured to provide the students with the chance

to get to know different types of vessels and traffic areas. The Mill ensures that there are sufficient placements and that they are equally distributed. In this way, it helps to secure the Finnish maritime industry's expertise in the future as well.

In 2017, close to 1000 maritime student trainees were placed onboard through the Apprentice Mill. ò

Manning manager Heikki Leikkonen (Arctia) and head of operations Bernt Lindell (Apprentice Mill) discussed about training placements onboard Finnish icebreakers.

Seafarers on Two Wheels

Finnish seafaring motorcycle enthusiasts got together twice over the summer of 2018. The weather turned out favourable both times. Both excursions were organised by the Finnish Seamen's Service.

The first event took place over two beautiful spring days in Lahti. On the first day, riding instructors Kari Viita and Teemu Saikkonen held a training session on a training course. The participants got to practice slow riding, braking and avoidance actions. Teemu Saikkonen's day job keeps him busy on M/S Mariella.

In the evening, the group enjoyed a sauna followed by videos of the day's exploits at the Pajulahti Olympic Training Center, where they spent the night. The riding instructors also gave a presentation on some of the new safety gear designed for motorcyclists. After a good night's sleep, the group took to the roads for a 200 km

round trip ending up at the Finnish Motorcycle Museum.

Museum Director Riku Routo and his team had prepared a delicious lunch, which the Finnish Seafarers´ Union kindly paid for on behalf of the seafaring motorists. Mr Routo gave a short introduction on the museum and its activities and told an interesting story about a previous visit to the museum by a group of veterans. Around two dozen motorcyclists took part in the spring excursion.

The second event took place in Southwest Finland

The second get-together of the summer was held in August and turned out to be just as popular with 25 seafaring motor-

cyclists. Sami Koskinen and Timo Kostamo from Viking Line were responsible for planning the route.

The group rode along the coastline on winding but well-cared for country roads. The first leg took the riders to Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, which is a wellknown and well-loved brewery and soft drinks producer. After a company presentation the bikers got to sample various tasty soft drink products. Many also bought drinks to go from the brewery's outlet shop.

The journey continued to the Rauma-based company Kivikylän kotipalvaamo, which is known for its delectable selection of smoke-cured meats. To get to

the lunch restaurant the group had to walk through a well-stocked outlet shop. If you weren't hungry by then, the tempting products on display in the meat counter definitely got your mouth watering!

For the last leg of the journey the riders turned south towards Turku. The last stop was a service station where the group got to spend a little more time together and talk about the day's events.

The Finnish Seamen's Service would like to thank all participants and wish everyone safe travels. See you next summer! ò

SEAFARERS&MOTORBIKES

The first get-togethers for seafaring motorcyclists were organised by the Finnish Seamen's Service in the 80s. The meetings were mostly training-based and took place at the Finnish Seamen's Service's villa near Turku, where the participants could enjoy a sauna and spend the night.

After a break of a few years, the meetings returned to the programme in 2009–2013 when participants gathered together for a morning coffee before a bigger motorcycling event.

The FSS has organised two motorcycling meetings every summer since 2016. The number of participants has gone up steadily, thanks to the popularity of motorcycling as a hobby among Finnish seafarers.

The group in August was lead by Timo Kostamo and Sami Koskinen from Viking Line.

Upeaa draamaa kantasatamassa

Merikapteeni Walldénin tuottama esitys kiinnosti kotkalaisyleisyleisöä.

teksti: Pekka Karppanen kuvat: Mika Muhli

Merikapteeni Carl-Gustav Walldén on koko eläkkeellä olonsa ajan ansiokkaasti ylläpitänyt merimies- ja satamakulttuuria. Kotkassa ja muillakin paikkakunnilla on aiheesta kiinnostunut yleisö saanut nauttia hänen töistään. Heinäkuussa 2018 nähtiin jälleen erittäin mielenkiintoinen esitys, joka kuvasi suuren vientisataman merkittävää toimintaa, sellupaalien lastausta 1940-luvun lopun menetelmillä.

– Tämä on työnäytös, johon on lisätty kotkalaisen viihdekuoro Stemmareiden musisointia. Sellupaaleja on käsittelemässä samoja miehiä, jotka ovat osallistuneet aikaisempiin näytöksiin ja kilpailuihin, kertoi Walldén ennen tapahtuman alkua.

Hän oli valmistellut esityksen hyvin, ja se käytiin kerran läpi vielä näytöspäivän aamuna. Laulajien ja näyttelijöiden lisäksi toteutuksessa olivat mukana kuoronjohtaja Antti Koivisto ja näytöksen ohjaaja Henri Saarainen.

Näytöksessä kuvattiin, miten satamajätkät väänsivät käsin 200 kilon sellupaaleja laiturilla ja laivan, S/S Navigatorin ruumassa. Walldén oli saanut käyttöön Hurulan asemalla olevan tavaravaunun. Näytöstä varten oli rakennettu kuvien ja perimätietojen mukainen lava, jolle paalit pudotettiin vaunusta.

– Lavaa kutsuttiin ”karppiseksi” kehittäjänsä nimen mukaisesti. Paalit kärrättiin sitten laiturille ja nostettiin laivan ruumaan, jossa ne väännettiin ja pinkattiin paikoilleen, Walldén selosti.

Hurulan asemarakennuksen päätyyn

oli valmistettu rakennelma, joka kuvasi S/S Navigatorin karvelin alustaa.

Huuto – ahtaajia töihin

Sää oli suosiollinen, kun kaksi ja puolisataa katsojaa tuli seuraamaan esitystä. Karoliina ja Kari Kiiski saattelivat yleisön vanhan ajan tunnelmaan tanssimalla Kotkan Ruusun tahdissa tangoa. Näytöksen alussa sataman työkonttorin esimies Laihonen huusi ahtaajia, jotta S/S Navigator -laiva saataisiin lastattua valmiiksi.

Vuonna 1949 elettiin valtakunnassa vielä vaaran vuosia ja Kotkan satamassa oli työväestöllä kovia erimielisyyksiä. Kommunisteilla oli omia suunnitelmia mallinaan edellisvuoden Tsekkoslovakian tapahtumat. Eripuraa aiheutti vielä siirtokarjalainen viljelijä, joka halusi lisäansioita satamasta. Sodassa olleen viljelijän vaimo kertoi esityksessä, kuinka hän oli satamassa joutunut legendaarisen siveyspoliisi Hämäläisen hampaisiin.

Kohtauksessa kuvattiin hienosti ajan tunnelmia ja toimintoja, jotka huipentuivat esimies Laihosen puukotusyritykseen. Surma ei onnistunut, mutta huhut miehen kuolemasta levisivät. Poliisi myönsi hänelle jopa aseenkantoluvan. Satamassa ei asetta tarvittu, mutta sille löytyi myöhemmin käyttöä Laihosen kotitilalla sikojen lahtauksessa.

Paalit pudotettiin ”karppiseksi”

kutsutulle lavalle

Paalien kärräystä

Työnäytöksessä sellupaalit liikkuivat tottuneissa käsissä. Walldénin järjestämät kilpailut kaksi kertaa voittanut Mika Mantere väänsi paaleja vauhdilla laivan ruumaa kuvaavalla alustalla. MEPAn toimitusjohtaja Sampsa Sihvola on myös ollut mukana Walldénin sellupaaliesityksissä.

– Tällä kerralla olin vastaanottamassa junavaunusta ”karppiselle” pudotettavaa paalia ja väänsin sen sitten eteenpäin kärräystä varten, Sihvola kertoi.

Työnäytöstä esitettiin ja Stemmarit lauloivat taustalla. Paalien takaisinkuljetuksissa käytettiin Stevecolta saatua trukkia ja sen kuljettajaa. Näin yleisö sai myös verrata, miten raskasta työ on ennen ollut.

Kun S/S Navigator oli lastattu, nousivat paalin vääntäjät kuvaannollisesti ylös ruumasta. Nostalginen tunnelma huipentui Stemmareiden esittämään ”Vanha salakuljettaja Laitinen” -lauluun, jossa haikaillaan menneitä hyviä aikoja.

Yleisö palkitsi liikuttuneen Carl-Gustav Walldénin suurilla suosionosoituksilla. Hän katsoi nyt työnsä päättyneeksi.

– Nyt se on ohi. Minun osaltani tämä päättyi tähän – pitää vaan ymmärtää, että kaikki loppuu aikanaan, totesi Walldén hieman haikeana.

Merimiespalvelutoimisto esittää ainutlaatuisesta kulttuurityöstä merikapteeni Carl-Gustav Walldénille suuret kiitokset, joihin varmasti merenkulkijat ja satamaväki yhtyvät.

Näytöstä varten oli rakennettu kuvien ja perimätietojen mukainen, ”karppiseksi” kutsuttu lava, jolle paalit pudotettiin vaunusta.

Storslaget drama i hamnen

Sjökapten Walldéns föreställning intresserade publiken i Kotka.

Sjökapten Carl-Gustav Walldén har hela sin tid som pensionär förtjänstfullt hållit liv i sjömans- och hamnkulturen. Publiken har fått njuta av hans arbete i Kotka och även på andra orter. I juli 2018 fick vi ännu en gång se en mycket intressant föreställning som skildrade det viktiga arbetet med att lasta cellulosabalar i en stor exporthamn i slutet av 1940-talet.

– Det här är en föreställning med musikinslag av kören Viihdekuoro Stemmarit från Kotka. Cellulosabalarna hanteras av samma män som har deltagit i tidigare uppvisningar och tävlingar, berättade Walldén innan föreställningen började. Han hade förberett allt väl och på fö-

reställningsdagens morgon gick man igenom uppträdandet en sista gång. Förutom sångarna och skådespelarna deltog körledaren Antti Koivisto och regissören Henri Saarainen

Föreställningen skildrade hur hamnarbetarna flyttade 200 kilos cellulosabalar för hand vid kajen och i lastrummet på S/S Navigator. Walldén hade fått låna en godsvagn från Hurula station. Med fotografier som förlaga hade man byggt en traditionsenlig lastpall som balarna släpptes ner på.

– Lastpallen kallades för ”karppinen”, efter sin upphovsman. Balarna kärrades sedan till kajen och lyftes in i fartygets lastrum, där de vreds på plats, förklarade Walldén.

I änden av Hurula stationsbyggnad hade man gjort en konstruktion som skulle föreställa underlaget till S/S Navigators karvel.

Stuvarna till arbetet!

Värdet var gynnsamt när de ca 250 åhörarna kom för att se föreställningen. Karoliina och Kari Kiiski fick publiken i gammaldags stämning genom att dansa tango i takt till Kotkan Ruusu. I början av föreställningen ropade hamnkontorets förman Laihonen på stuvarna, så att S/S Navigator kunde lastas färdigt.

År 1949, i efterdyningarna av farans år, rådde det stora meningsskiljaktigheter bland arbetarna i Kotka hamn. Kommu-

Karoliina och Kari Kiiski fick publiken i gammaldags stämning genom att dansa tango i takt till Kotkan Ruusu.

nisterna hade sina egna planer, med fjolårets händelser i Tjeckoslovakien som förebild. Även en evakuerad karelsk jordbrukare som ville få en extra inkomst från hamnen skapade osämja. Jordbrukarens fru berättade att jordbrukaren hade blivit tagen av den legendariske sedlighetspolisen Hämäläinen när han var ute i kriget.

Pjäsen gav en fin skildring av tidens anda och händelser, som kulminerade i ett försök att knivhugga förman Laihonen. Man lyckades inte ta livet av honom, men rykten om hans död spred sig. Polisen tilllät honom rentav att bära vapen. I hamnen behövde man inget vapen, men senare fick Laihonen användning för vapnet när han slaktade grisar hemma på gården.

Kärrade balar

Under föreställningen flyttades cellulosabalarna av vana händer. Mika Mantere, som är tvåfaldig vinnare av de tävlingar som Walldén har arrangerat, vred balarna i rask takt på underlaget som skulle föreställa lastrummet. Även SSB:s Sampsa Sihvola har deltagit i Walldéns uppvisningar med cellulosabalar.

– Den här gången tog jag emot en bal som släpptes ner från tågvagnen och vred den bort mot kärrningen, berättade Sihvola.

Kören Stemmarits sång hördes i bakgrunden under föreställningen. För att flytta tillbaka balarna använde man en truck från Steveco, så att publiken kunde få en uppfattning om hur tungt arbetet var förr.

När S/S Navigator hade lastats på steg balvändarna bildligt upp ur lastrummet. Den nostalgiska stämningen kulminerade när Stemmarit framförde sången ”Vanha salakuljettaja Laitinen”, som handlar om längtan efter gamla goda tider.

Publiken belönade Carl-Gustav Walldén med rungande applåder. Nu ansåg han sitt arbete avslutat.

– Nu är det över. För min del slutade det här – man måste bara inse att allt har sin tid, konstaterade Walldén en aning vemodig.

Sjömansservicebyrån riktar ett stort tack till sjökapten Carl-Gustav Walldén för sitt unika kulturarbete, och vi är övertygade om att sjöfararna och hamnfolket instämmer i hyllningen. ò

Under föreställningen flyttades cellulosabalarna av vana händer.

Cellulosabalarna hanteras av samma män som har deltagit i tidigare uppvisningar och tävlingar.

Mekongilla

viime vuonna Ylen telkkari esitti kaksi dokumenttiohjelmaa Kambodžasta Angkor Watin temppeliseuduilta. Samoihin aikoihin kotkalainen Kristina Cruises mainosti parin viikon turistireissua Mekong-joella. Matka päättyisi noille temppeleille. Ja kuten aiemmin tällä palstalla kikkasin, ei seilausvuosinani minkään laivan rahtaus vienyt Vietnamiin. Sielläkin poikettaisiin. Laivahommissa maailman kiertämisestä maksettiin. Nyt sai raapia kokoon kolmannesvuoden eläkkeet pilettiä ja suviniirikuluja varten.

Helmikuun lopulla reissuun lähti 25 suomalaista. Helsingistä lennettiin kymmenen tuntia Saigoniin. Yhden yön majoitus Grand Hotellissa ja siirtyminen kaupungin keskustassa Saigon-joen laituriin töijättyyn jokilaivaan (RV), nimeltään INDOCHINE. Ahterissa Kambodžan lippu, kotisatama Phnom Penh. Kahdessa kerroksessa kahden hengen matkustajahyttejä 24, kooltaan noin16 neliötä. Suomalaisten lisäksi laivakyytiin oli lähdössä kymmenkunta ranskalaista ja pariskunta Alaskasta.

rv indochine on mitoiltaan 51 x 11 x 1,6 metriä. Ahterissa jyrisee kaksi 600 hv Caterpillaria. Tosin luvuista esiintyy monia vaihtoehtoisia faktoja. Sitkeällä netin selailulla löytyy tieto, että laivan käyttöönottovuosi on 1970. Kymmenen vuotta sitten Saigonissa

Vapaavahdin pakinoitsija Timo Sylvänne on seilannut radiosähköttäjänä 1970- ja 80 -luvuilla ja tehnyt aktiivista yhteistyötä MEPAn kanssa aina merimiesslangisanojen keräilystä lähtien. Hän tallentaa merenkulun lähihistoriaa ylläpitämälleen www.aanimeri.fi -sivustolle.

rakennettu uudelleen. Ehkäpä siksi yleisimmin mainitaan rakennusvuodeksi 2008.

Hytissä tervehti tuttu Kaukoidän atmosfääri. Nenä aistii puiset sisustusmateriaalit, pesu- ja puunausaineiden tuoksun, kosteuden, ehkä hyönteismyrkyn ja ripauksen viemäriä. Hyttini oli konehuoneen yläpuolella, byssan alapuolella. Varmaankin oli tiedossa, että kipinät olivat tottuneet asumaan osin konehuoneeseen rakennetuissa hyteissä. Yön pimeydessä ilmastointilaite jaksoi painaa sisälämpötilan muutaman asteen alle 30, mikä riitti nukkumiseen. Auringon porottaessa ei ollutkaan tarkoitus hikoilla hytissä, vaan katsella ulkona maisemia. Vietnamilaiset sanoivat, että oli vuoden vilpoisin ajankohta. Päivittäin varjossa lämpötila oli 34 astetta.

Ho Chi Minh Cityssä, suomalaisten paremmin nimellä Saigon tuntemassa, kierreltiin kolme päivää. Muutenkin koko matkan ajan aamusta iltaan kuljettiin tutustumismatkoilla: laajoja kauppahalleja ja -toreja, pieniä teollisuuslaitoksia, kouluja, maatiloja, museoita, luostari, temppeleitä, palatseja, puistoja, teatteria, akrobatiaa, laulu- ja tanssiesityksiä. Pisin reissupäivä alkoi jo ennen aamukahdeksaa ja majoitukseen palattiin iltayhdeksän jälkeen.

Kolmannen Saigonpäivän iltana jokilaiva suuntasi Saigonjokea etelään. Alku aina hankalaa: eteemme oli päivällä töijännyt ravintolalaiva ja kiristänyt tros-

sinsa samaan pollariin omamme päälle. Aikansa kesti löytää naapurista täkkäri löysäämään naruja, jotta pääsimme irti ja matkaan.

Paljon jokibulkkereita näkyi ylösmakaavan ankkurissa kylki kylkeen töijättyinä. Illan pimetessä jäimme mekin ankkuriin. Aamukuudelta hytin alla jyrähtivät Caterpillarit käyntiin ja matkattiin Chợ G o canalia pitkin kohti Mekong-jokea. Kanava on ranskalaisten rakentama 1870-luvulla. Kun tarkemmin kyseli, ranskalaiset suunnittelivat ja johtivat. Vietnamilaiset heiluttivat lapiota. Tosin jo silloin ranskalaisten työmaalla käytettiin paljon koneitakin.

Koko matkan ajan mukanamme oli hyvin tietorikkaat oppaat. Vietnamin ja Kambodzan rajalla opas vaihtui. Suomalainen matkanjohtaja huolehti ryhmästä koko matkan ajan kääntäen englantia suomeksi ja päin vastoin. Ilman oppaitten herkeämätöntä innostusta ja nappikuulokkeista kuuluvaa kiinnostavaa selostusta ei olisi kovinkaan hyvin jaksanut helteessä perehtyä torien erikoisuuksiin, museoiden patsaisiin tahi puistojen pusikoihin.

mekongille päästyämme pääsin haastattelemaan päällikköä. Vietnaminkieltä olisi pitänyt osata, joten oppaamme tuli tulkiksi. Hän oli Saigonin yliopiston professori ja arveli, että laivajutut ovat hänelle vieraita. Niinpä englanninkielellä yritimme päästä yhteisymmärrykseen, mitä halusin kysyä. Pitkien vietnaminkielisten keskustelujen jälkeen kuulin vastauksen, mikä saattoi vaatia täsmennyksiä ja lisäselvityksiä.

Laivaväki oli vietnamilaisia ja kambodzalaisia. Kaksi kapteenia, siiffi, sähkömies, konemies, kaksi täkkäriä, purseri, pyssäporukkaa viisi, ravintolaväkeä kolme, hyttisiivoojia kolme, kaksi baarimikkoa, pyykkäri ja hieroja.

Palkat ovat komppanian tariffeja. Ammattiliittoja ei tunneta. Kuumimpaan ja kuivimpaan aikaan tou-

kokuusta elokuuhun laiva ei liikennöi. Silloin pidetään lomaa.

Päällikkömme eli ensimmäinen kapteeni oli aloittanut uransa isän opastuksella. Opiskelu on vanhan suomalaisen mallin mukaista: aluksi praktiikkaa, sitten tutkinto ja sertifikaatti. Ensimmäinen pätevyys oikeuttaa ajamaan jokea ylittäviä losseja. Sitten saa kuljettaa 15 matkustajan aluksia. Seuraavat tavoitteet ovat 50 ja 100 matkustajaa. Suurempien matkustajamäärien aluksien pätevyys edellyttää jo korkeakouluopiskelua, jota edellyttää myös meriliikenteen pätevyydet.

matkustajalaivoilla on etuoikeus rahtiliikenteeseen nähden. Visselin huudatuksella ilmoitettiin, kummaltako puolella ohitettiin tai vastaantulijan piti väistää. Pilot housessa oli iso ruori ja sen edessä iso kompassi ja ruorikulman osoitin, VHF-puhelin, pieni navigaattorin näyttö, kaikuluotain, molempien koneiden manöveerausnappulat ja jokunen mittarinäyttö. Tutkaa ei ollut, eikä yöllä yleensä ajettu. Jos ajettiin, piti molempien kapteenien olla styyräämässä.

Vietnamin vesillä oli vilkas tavarliikenne. Eniten kuljetettiin bulkkipaateilla ruoppausjätettä pelloille ja rakennustöihin. Paljon kuljetettiin riisin puintijätettä kukkuroilleen kuormatuissa aluksissa. Ainakin polttoaineena akanoita käytettiin. Kambodzan rajan ylitettyämme näkyi jatkuvasti joen rannoilla buddhalaisia temppeleitä. Vesiliikenne lähes loppui. Arveltiinkin Trafin konsulttien käyneen kouluttamassa, ettei sisävesillä pidä liikennöidä.

Matkanpäätä lähestyessämme vaihtui kyyti. Ton Le Sap-järvi oli kuivana aikana paikoitellen niin matala, että jokilaivamme 1,6 metrin syväys oli liikaa. Venäläisvalmisteinen vesibussi kiidätti viimeisen osuuden järven koilliskulmille. Siem Reapin kaupungissa oli parin yön hotellimajoitus kierrellessämme Ankogr Watin ja muiden temppeleiden ja palatsien raunioita. Raunioitahan sieltä on löydetty paljon ja paljon on vielä löytämättä.

Vaikka parin viikon matkan aikana oli paljon kiertoajeluita, ehdittiin laivan kyydissä näkemään koko jokimatkan ajan maisemiakin. Saigonista Siem Reapiin kertyi vesimatkaa 655 kilometriä. Pitkiä ei olleet päivittäiset laivakyydit.

Merimiesvuosina rahtaajien ansioista olen päässyt näkemään paljonkin maailman ihmeitä: Egyptin ja mayojen pyramidit, Kiinan muuri, Pekingin kielletty kaupunki, Niagaran putous. Omalla asteikollani näistä kaikista vie voiton ja on omassa luokassaan Angkor Wat. ò

Merenkulkijoita Kotkassa

teksti ja kuva: Pekka Karppanen

Patu Patanen toi perinteiseen tapaan majakkalaiva Hyökyn Kotkan meripäiville. Lauantaiaamuna pidetyt kympin kahvit houkuttelivat museoalukselle yli sata entistä ja nykyistä merenkulkijaa.

sana oli kiirinyt ystäville ja kylänmiehille muun muassa Facebookissa ja nettifoorumeilla - Hyökyn peräkansi täyttyi heti ja osa porukasta jäi istumaan laiturin terassille.

– Paljon tuttuja näyttäisi vielä olevan hengissä, naurahti merimiestaiteilija Risto Honkaharju, joka saapui paikalle ensimmäisten joukossa.

Useimmat hakeutuivat samoihin pöytiin parhaimpien tuttujen kanssa ja pian alkoi muodostua Nesteen nurkkaus, Finnlinesin sivusta ja muita ryhmiä.

– Täältä kun lähdetään, vieraillaan ensin Merikarhu -museohinaajalla ja mennään sitten Vellamoon Finnjet-porukan omaan tapaamiseen, Juhani Puonti ja Ritva Pulli kertoivat.

Patu Patanen kierteli pöydissä ja juttua riitti tutuille ja muutamalle harvalle tuntemattomalle. Kymen Sanomien toimittaja jututti myös muutamaa syvän meren seiluria ja lehdessä olikin hyvä juttu merimieskahveista.

Kymen Sanomissa kirjoitettiin paljon merimiesten tatuoinneista, joita tuli kuvaamaan myös tutkija Jari Ruotsalainen

– Tulevaa merimiestatuointeja käsittelevää kirjaani varten tarvitsen kuvamateriaalia, ja täällähän sitä kävelee vastaan, Ruotsalainen kertoi.

Merimiestatuoinneista ei Suomessa juurikaan ole julkaistu mitään aineis-

toa. Ruotsalainen on kerännyt materiaalia ulkomaita myöten.

Pikkuhiljaa porukka alkoi hajaantua Kantasataman alueelle meripäivärientoihin. Useimmat vierailivat koulualus Katariinalla ja museohinaaja Merikarhulla, jonka talkooporukka oli ajanut Haminasta Kotkaan.

– Tultiin tänne torstaina. Tänään lauantaina pidetään vielä avoimet ovet ja huomenna sunnuntaina lähdetään ajamaan takaisin Haminaan, YT-kokkina toimiva Hannu Timonen kertoi.

Merikarhulla kävi runsaasti entisiä merimiehiä sekä tavallista meripäiväyleisöä. Monet ihastelivat laivan siistiä kuntoa. ò

Timo Haipus, Risto Honkaharju ja Rami Laakso Hyökyn ahteritäkillä.

MEPAn kursseilla

MEPAN KURSSEILLA

kesän jälkeen käytiin ratsastamassa, joogaamassa, suppaamassa ja melomassa. Tietenkin olimme myös isolla porukalla Ylläksellä. Syksyllä jatketaan vielä köysien ja hopeaketjujen kanssa askartelua, sekä opiskellaan italiaa ja venäjää. Lisätiedot mepa.fi/kurssit tai opinto@mepa.fi

Kesän jälkeen käytiin ratsastamassa, joogaamassa, suppaamassa ja melomassa. Tietenkin olimme myös isolla porukalla Ylläksellä. Syksyllä jatketaan vielä köysien ja hopeaketjujen kanssa askartelua, sekä opiskellaan italiaa ja venäjää. Lisätiedot mepa.fi/kurssit tai opinto@mepa.fi

Airjoogaa kokeiltiin Turussa ja Helsingissä. Merenkulkijoita laji tuntuu kiinnostavan. MEPAn Katja on vetänyt myös saunajooga Helsingissä.

Loppukesällä merenkulkijat nauttivat suppauksesta sekä Turussa että Helsingissä.

Liikuntakeskus Pajulahden hieno uutuus, Seikkailupuisto, sai MEPAn liikuntakurssilaiset innostumaan.

Maisevat olivat upeita. Mieli lepäsi ja arkiset huolet ja kiireet lipuivat yhä kauemmaksi ajatuksista.

Välillä pysähdyttiin huilimaan ja paistattelemaan päivää . Päivämatkat olivat sopivan mittaisia, vaikka välillä tuntui, että olisi jaksanut pidemmällekin.

Kaikila oli hauskaa ja Lapin luonto antoi parastaan.

Hetta-Pallas vaellusretki

Matkaan oppaan Bettinan lisäksi yhdeksän erilaista vaeltajaa.

Toiselle oli uutta vaeltaminen, toiselle teltassa nukkuminen ja kaikille oli uutta tuleva reitti Hetasta Pallastunturille.

teksti: Laura Jalkanen (Silja Serenade) kuva t Liliana Kinnunen (Silja Serenade)

Aamu valkeni kirpsakkana ja aurinko pilkisteli pilvien raoista kun käytiin vielä varusteita läpi ennen lähtöä. Fiilikset oli korkealla, vielä pikapysähdys kaupalla, vähän suklaata, kaakaota ja makkaraa vielä rinkkaan, ehkä pienenpieni pullo väkevämpää iltanuotiolle lämmittämään. Valmista on.

Reitin lähtöpaikalla meitä odottikin monien yllätykseksi järvi ja vene! Teeveestäkin tuttu lappalaismies saavuttuaan pakkasi vaeltajat pelastusliiveineen pikkuruiseen veneeseen ja ajella körötteli leppoisasti jutustellen porukan Ounasjärveä pitkin reitin aloituspaikalle.

Aurinko paistoi lämpöisesti kun kymmenen vaeltajaa lähti marssimaan kohti Pallasta, askel oli keveä ja mieli korkealla. Polku kulki helpossa kangasmaastossa, välillä kiertäen kaatuneita puita ja kivikkoja. Muitakin retkeilijöitä näkyi paljon, mutta sentään ihan jonossa ei tarvinnut kulkea.

ensimmäiselle yöpaikalla Pyhäkerolla telttojen pystytys oli vielä vähän haparoivaa, mutta pian oli kaikilla asumukset pystyssä. Vesipumppu helpotti vedenhakua, ja sitä pumppailessa saikin itsensä hyvin lämpimäksi. Laitettiin nuotiopaikalle tulet ja ruvettiin makkaranpaistoon.

Aamulla aurinko alkoi pian tervehtiä unisia aamupalan laittajia. Pikkuhiljaa kaikki olivat saaneet aamupalat nautittua, aamutoimet tehtyä ja leirit purettua. Otettiin vielä aamuvenyttelyt vuorollaan

jokaisen johdolla, ja se tulikin tarpeeseen! Lähdimme reippaina kohti uutta päivää ja nousua.

Aina välillä pysähdyttiin hörppäämään vettä ja ihastelemaan maisemia. Aurinko poltteli nenänpäässä.

711 metrin korkeudessa Pyhäkeron huipulla hihkuttiin, ensimmäinen huiputus! Sioskurun autio- ja varaustuvalle saavuttaessa kello näytti vasta kolmea. Myöhäisen lounaan jälkeen osa porukasta lähti tekemään päiväretken viereisen tunturin huipulle, osa jäi leiriin rentoutumaan.

kolmas vaelluspäivä käveltiin siniseltä taivaalta paistavan syysauringon alla. Reitti kulki helpossa ja laakeassa maastossa. Maisemat olivat jälleen hengästyttävän upeat. Välillä pysähdyttiin huilimaan ja paistattelemaan päivää pötkötellen ja mustikoita suuhun noukkien. Mieli lepäsi ja arkiset huolet ja kiireet lipuivat yhä kauemmaksi ajatuksista.

Kun teltat oli pystytetty ja retkiherkut kokkailtu, ensimmäiset suuntasivat jo naisten vuorolle saunaan. Pieni Haukkajärvi saunan vieressä oli kirkas ja kylmä - se ei uimareita haitannut. Hyvät löylyt tuntuivat taivaallisilta kolottavassa kropassa ja lihaksissa. Illalla istuttiin hetki nuotiolla ennen nukkumaanmenoa, tähtikuvioita taivaalta etsiskellen.

seuraavana päivänä sää oli pilvinen ja ennusteli sadetta. Edessä oli nousu Lumikerolle, 660m. Ympärillä tuntureiden huiput peittyivät sumuun. Lumike-

rolta laskeudutiin Lumikuruun, jossa poroesteaita erotti paliskunnat toisistaan. Alkuillasta saavuimme Nammalakurun autiotuvalle ja reipas 12 km päivä nousua ja laskua oli kyllä vienyt hyvin mehut. Teltat pystyyn ja vaatteita tuvasta löytyneeseen kuivaushuoneeseen, iltapalat ja pian nukkumaan.

Aamulla tienoota peitti paksu usva. Pian alkoi sataa ja tulla kiire päästä tekemään viimeinen taivallus Pallakselle. Nousu oli pitkä. Tuuli oli navakka, ja koko vaelluksen korkealla ollut mieli alkoi väkisinkin laskea ja jalka painaa. Urakka oli melkoinen, tihkusade piiskasi kasvoja ja maisema oli edelleen usvan peitossa. Kun päiväretkellä olevia reippailijoita alkoi tulla vastaan, alkoi mieli piristyä; nyt ei voida olla enää kaukana!

Kivikkoinen polku oli muuttunut soratieksi ja hymy oli herkässä ja kylmät varpaat unohtuivat. Olo oli perille saapuessa jotenkin outo; tässäkö tämä nyt oli? Vastahan me lähdettiin! Viisi päivää maastossa aivan hurahtivat.

päivämatkat olivat täydellisen mittaisia, vaikka alkuun tuntui että pitemmällekin olisi jaksanut kävellä. Parempaa vaelluskeliä, -porukkaa, -opasta, ja -reittiä ei voisi toivoa! Kaikilla oli hauskaa ja Lapin luonto antoi parastaan, ja ilman pientä sadepäivää mehän olisimme päässeet aivan liian helpolla. Kaikki oppivat paljon uutta joka päivä; luonnosta, vaeltamisesta ja mikä tärkeintä: itsestään. ò

Dekkarikuume on tarttuva tauti

dekkarit eivät ole roskakirjallisuutta, vaan oikeita romaaneja, ja genren suosio nousee. Dekkarit sijoittuvat kaikille mantereille, Helsinkiin tai Tokioon, Grönlantiin tai Afrikkaan, tarinoissa on mukana politiikkaa ja yhteiskunnan tapetilla olevia asioita. Tarinoiden kautta pääsee myös näkemään monen henkilön pään sisään. Mutta miksi väkivalta ja pahuus kiinnostaa?

Dekkarifestivaalit järjestettiin 22.9. Helsingin Pörssitalossa ja tapahtumaan kokoontui kirjailijoita, kovan linjan dekkarifriikkejä sekä ensikertalaisia kävijöitä.

Dekkarikirjailija Leena Lehtolainen totesi avajaispuheessaan, että on tappanut kirjoissaan kymmeniä ihmisiä, mutta monikaan meistä ei haluaisi joutua väkivallan kohteeksi: -Ehkä kirjojen sarjamurhaaja toimii vain kontrastina arkipäivän hyvyydelle.

Festarilla keskusteltiin myös dekkarien etsivähahmoista, joista on tullut monelle lukijalle lähes perheenjäseniä. Lehtolaisen espoolainen etsivä Maria Kallio on varttunut vuosien aikana, ja uusimmassa kirjassa Tappajan tyttöystävä pääsee kerrankin ääneen myös Marian kollega, komisario Jyrki Taskinen, ella.mustamo@mepa.fi

jonka mielestä Maria saattaa olla hieman hankala työkaveri. Ruotsalainen dekkaristi Arne Dahl taas kertoo, ettei laita kirjoissaan rikostutkijaksi pelkästään keski-ikäistä, lievästi mahakasta ja alkoholiongelmaista miestä. Toki poliisilla on yleensä omakin elämä: - Etsivän exä on esimerkiksi voinut kaapata lapset Ranskaan. Dahlin tämän syksyn bestseller on nimeltään Sydänmaa.

Myös ajankohtaiset aiheet puhuttivat. Liina Putkosen esikoisdekkari Jäätynyt tyttö sivuaa maahanmuuttoa ja kulttuurieroja. Ruotsalainen Jonas Bonnier on mennyt ajassa taaksepäin ja tutkinut tositapausta Helikopteriryöstö.

Festarin ohjelmassa oli myös Jyrki Sipilän vetämä dekkarikävely Helsingin kortteleissa.

Dekkarilukupiirejä on Suomessa monta, yksi alkoi Turun kaupunginkirjastosta ja jatkaa nyt omaa elämäänsä turkulaisessa ravintola Koulussa, kerran kuussa. Miltä kuulostaisi MEPA:n dekkaripiiri? Se voisi kokoontua vaikka Linnankadun ullakolla?

Kaikilla on jutussa mainituilla teoksilla on yhteys todellisuuteen: ne löytyvät MEPA:n kirjastosta. ò

Jonas Bonnier ja Päivi Koivisto-Alanko Dekkarifestivaaleilla Helsingin Pörssitalolla.

Leena Lehtolainen ja Paula Arvas.

Arne Dahl keskustelee yleisön kanssa.

Makkara! Tee sitä, syö sitä

ulkona seilaavilla laivoilla puhuttiin aikoinaan ”merimiehen chateaubriandista”, kun joskus saatiin pöytään HK:n sinistä lenkkiä. Makkaraa syödään edelleen sekä maissa että merillä, mistä kokeneet ruokatoimittajat Kari Martiala ja Helena Lylyharju saivat aiheen ja tekivät jälleen hienon ruokakirjan.

M/S Finnmillin kokkistuerttina seilaava Helena tietää, että makkara maistuu myös nykymerimiehille. Niinpä hänen laivansa merenkulkijat saivat testata erilaisia makuja tulevaa kirjaa varten. Erityisesti suositut raakamakkarat näyttivät maistuvan merikarhuille.

Suomalaiset ovat lähentyneet eurooppalaisia makkarakulttuureja. Kaupoissa on tarjolla satoja erilaisia makkaroita peruslenkeistä huippukeittiömestareiden luomiin artesaanimakkaroihin. Saunamakkara on yhä kiinteä osa Suomi-kuvaa, siinä missä sauna ja suomalainen luonto.

Tampereen seudulla mustamakkara on

perinteinen herkku ja oululaiset nautiskelevat kärkkärillä. Kotiseudullaan Turussa käydessään Kari Martiala ostaa Hevosteemakkaraa ja joulunaikaan hankitaan myös turkulaista rusina- ja possumakkaraa sekä aitoa laukkamakkaraa. Helena popsii edelleen mielellään kylmiä HK:n nakkeja.

Jokainen suomalainen syö peräti 18,6 kiloa makkaraa vuodessa, mutta makkarakirjoja on tehty varsin vähän. Yhtä harvinaisia ovat makkararuokareseptit ruokakirjoissa. Tämän vuoksi Helena ja Kari halusivat tehdä aiheesta kirjan. Maittavien reseptien ohella kirjasta löytyy mielenkiintoista tietoa ja historiaa makkaroista. Pariskunnan aikaisempien kirjojen tapaan myös tässä tulee vesi kielelle kun katselee Karin hienoja kuvia Helenan tekemistä herkullisista annoksista. Kaikki annokset on tehty kotikeittiössä, laivalla grillattuja makkara-annoksia lukuun ottamatta.

M/S Finnmillin miehistö grillaa makkaroita matkalla Saksaan. Raakamakkarat maistuivat merikarhuille.

(kuva: Kari Martiala)

Kari Martiala ja Helena Lylyharju: Makkara! Tee sitä, syö sitä Gummerus Kustannus Oy, kovakantinen kirja, 240 sivua, ISBN-13: 9789512411191, hintaluokka 29,90€

Tietokirjailija Rauli Virtanen jututti kulttuuribrunssilla myös merikapteeni Mirja Soronen-Ojasta

Riosta Rotterdamiin -merimiesjuttuja

Rauli Virtasen hieno uutuuskirja esiteltiin Meremme meissä -kulttuuribrunssilla. Tilaisuudessa kuultiin myös kahta paljon kokenutta merenkulkijaa.

teksti ja kuvat: Pekka Karppanen

john Nurmisen säätiö järjesti hienon tilaisuuden Katajanokan Allas Sea Poolilla syyskuussa. Tietokirjailija Rauli Virtanen on tehnyt suuren työn kerättyään materiaalia 304 -sivuiseen kirjaansa. Kirjan rakenne ja kansien väliin päätynyt materiaali on valittu loistavasti, vaikka Virtanen kertoi karsinnan olleen raskasta.

Työssä hän on onnistunut hyvin – mies on sielultaan merimies. Hän on tutustunut ammattiin matkustaessaan AL -varustamon Actinia -aluksella Etelä-Amerikkaan sekä toimiessaan ulkomaankirjeenvaihtajana. Kuten merimiehet, Virtanen on ollut mukana paikoissa ja tapahtumissa, joihin turisteilla ei ole pääsyä.

Virtanen jututti brunssin jälkeen 90-vuotiasta merikapteenia Olavi Lou-

naa. Hän kertoi sodan ajan seilauksistaan Hampuriin sekä matkoistaan Etelä-Amerikan linjalla.

– Talvisodan aikaan olin jo kokenut pommituksia, mutta Saksassa ne olivat paljon kauheampia. Merellä saimme pelätä joutuvamme sukellusveneen maaliksi, Louna muisteli.

Mirja Soronen-Ojanen lähti merille 1970 -luvulla ja eteni laivapojasta Suomen ensimmäiseksi naispuoliseksi aluksen päälliköksi ahvenanmaalaiseen varustamoon.

– Miehistöpuolella seilatessani ehdin vielä käydä satamissa maissa, mutta siirtyessäni päällystöön aika ei enää riittänyt. Päällikkönä ollessani ehdin joitakin kertoja maihin, Soronen-Ojanen kertoi.

Riosta Rotterdamiin -kirjassa kerrotaan merimiesten tarinoita 1800 -luvulta läh -

tien. Paljon on muisteluita yhä elossa olevilta ja alan Facebook -ryhmistä tutuilta merenkulkijoilta, jopa Vapaavahdin toimitussihteeriltä.

Kirja on saanut lukijoilta ja varsinkin merenkulkijoilta loistavaa palautetta. Muutamat syvien ja suolaisten vesien skönärit olisivat tosin toivoneet kansikuvaksi jotain, joka viittaisi enemmän kauppalaivastoon.

Videotallenne tilaisuudesta löytyy John Nurmisen säätiön YouTube -kanavalta.

MEPA Futis 2018 Football Tournament

Viking teams won both the competition series and the challenge series. Red ship team players also took home the prizes for MVP and best goalkeeper.

Viking XPRS, the champions.

The Finnish Seamen's Service (known as MEPA in Finnish) has organised football tournaments for ships' teams from when it was first established, since 1973 to be exact. Football was obviously popular in Finnish and international ports even before that time, when tournaments were organised by MEPA's predecessor, The Finnish Merchant Navy´s Welfare Board.

As before, the 2018 tournament was organised in Helsinki at the Telia 5G arena. 14 teams of seven players each took part in the qualification stage. In the competition series, the qualification group consisted of six teams, all of which played each other. The best teams of the two groups in the challenge series moved on to the finals.

Amorella and Silja Serenade, who had dominated the competition series for years, did not fight for the top spots this time. The teams in the final were Viking XPRS and Birka Stockholm. The teams were evenly matched, but Viking XPRS prevailed at the end. Last year's champion Silja Serenade won bronze.

The challenge series final ended in a penalty shoot-out with Rosella coming out on top over FC Random, which consisted of employees of both the Finnish Seamen´s Service and Finnish Seamen´s Mission. The bronze went to Finlandia. Finlandia has previously sent three teams to the tournament and won the competition series.

The Fair Play award was presented to Langh Ship. Rosella's Anton Ekblom was voted best goalkeeper of

the tournament. The best female player award went to Elisabeth Åhman of Birka Stockholm. Vitali Platonov of Viking XPRS was chosen most valuable player of the tournament.

A big thank you to all of the participants and sponsors of the tournament: ME Group, Red Bull and Hietalahti Pharmacy.

Detailed results, photos and a video can be found on www.mepa.fi ò

Silja Serenade, bronze.

Rosella´s Anton Ekholm got the best goalkeeper award from Martina (MEPA)

> Birka Stockholm, silver

> Elisabeth Åhman/Birka Stockholm, the best female player.

>> The Fair Play award was presented to Langh Ship.

> MVP Vitali Platonov, Viking XPRS.

>> MEPAs librarian Ella had some cold drinks and interesting books in her special trolley.

MEPA Golf Halikossa

Merenkulkijat palasivat lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen Wiurila Golf & Country Clubille, joka oli pitkään MEPAn syyskisan vakiopaikka. Palvelut ja viheriöt olivat edelleen ensiluokkaisia. teksti ja kuvat: Pekka Karppanen

Elokuun lopulla oli vielä kaunis sää, kun viitisenkymmentä merenkulkijaa kokoontui aamupalalle Wiurilaan. Kenttä oli useimmille konkaripelaajille tuttu MEPAn aikaisemmista kisoista. Monet olivat edellisenä päivänä pelanneet henkiin herätettyssä Viking – Silja -golfkilpailussa.

– Ajankohdat oli hyvin suunniteltu. Paljon porukkaa osallistui kumpaankin, ja mekin Joensuun Harrin kanssa saimme samalla reissulla käytyä kaksi kisaa, Jari Raminen Ruotsin Merimiespalvelusta kertoi.

Ennen kilpailua MEPAn urheiluvastaava Katja Mertanen piti yleisinfon, jon-

ka jälkeen kilpailijat siirtyivät lähtöpaikoilleen. Tasan kello 12:00 Wiurila Golf & Country Clubin toimitusjohtaja Kimmo Sarlin töräytti merkinantotorvella pitkään kaikuvan äänen yhteislähdön merkiksi.

Kisa eteni hyvää vauhtia ja mukavissa tunnelmissa. Taukokioskilla nautittiin hyvistä välipaloista ja vaihdettiin kuulumisia muiden pelaajien kanssa. Useimmat ryhmät selvittivät kierroksen reilussa neljässä tunnissa.

Ruokailuun kokoonnuttiin Wiurilan kartanon juhlasaliin, jossa saatiin kuulla lyhyt esittely alueen ja tilojen historiasta. Rakennukset on piirtänyt Suomessa 1800-luvun alkupuoliskolla aktiivisesti toiminut arkkitehti Carl Ludvig Engel Wiurilaa on kehitetty kreivi August Magnus Gustaf Armfeltin perinteiden innoittamana.

Merenkulkijoiden nauttiessa hyvästä ruuasta hoiti Wiurilan tulospalvelu työnsä ja päästiin palkintojen jakoon. Pistebogeyn (39p) voitti monipuolinen merimiesurheilija Ville Lehtelä, joka viimeksi seilasi Polaris VG:lla. Parhaasta scratch-tuloksesta (76) vastasi Pyry Pekkola M/T Futuralta. Pisimmän draivin (270m) löi hyväkuntoinen Kimmo Lehto Alfons Håkansilta ja väylällä 17 pääsi lähimmäs lippua (242cm) Priit Paukku Langh Shipilta.

Tuloksia, kuvia ja video löytyy www.mepa.fi -sivuilta. Kiitokset osallistujille ja tukijoille ME Group ja Alfons Håkans!

Ville Lehtelä voitti pistebogeyn.

SSB Golf i Halikko

Efter nästan tio års uppehåll återvände sjöfararna till Wiurila

Golf & Country Club, som länge var standardplatsen för SSB:s hösttävling. Servicen och greenerna var fortfarande förstklassiga.

I slutet av augusti var vädret fortfarande vackert när ett femtiotal sjöfarare samlades för frukost på Wiurila. För de flesta veteraner var golfbanan bekant från SSB:s tidigare tävlingar. Dagen innan hade många deltagit i golftävlingen Viking – Silja, som hade väckts till liv på nytt.

– Tidpunkterna var noga utvalda. Många anmälde sig till båda, liksom jag och Harri Joensuu som hann delta i två tävlingar under samma resa, berättade Jari Raminen från Sjömansservice i Sverige.

Före tävlingen gav SSB:s Katja Mertanen lite allmän information och därefter gick spelarna till sina startpositioner. Prick klockan 12.00 tutade Wiurila Golf & Country Clubs verkställande direktör Kimmo Sarlin ihållande med ett signalhorn för att markera den gemensamma starten.

Tävlingen fortskred i rask takt och med

Shipstores golf cup 2018

en härlig stämning. Under pausen avnjöt spelarna ett gott mellanmål vid kiosken och småpratade med varandra. De flesta grupper klarade av rundan på drygt fyra timmar.

Efter tävlingen samlades spelarna i festsalen i Wiurila herrgård, där de fick en kort presentation av området och byggnadernas historia. Byggnaderna är ritade av arkitekt Carl Ludvig Engel, som var verksam i Finland under första hälften av 1800-talet. Wiurila har utvecklats med vakt om traditionerna sedan greve August Magnus Gustaf Armfelts tid.

Medan sjöfararna åt god mat gjorde Wiurilas resultatservice sitt jobb och sedan var det dags för prisutdelning. Poängbogeyn (39 p) vanns av den allsidige sjömansidrottaren Ville Lehtelä, som senast seglade med Polaris VG. Pyry Pekkola från

Laivakauppiaitten yhdistyksen golfkisat

Tammisaaressa

perinteiset kilpailut on pidetty eri kentillä Suomessa aina elokuun ensimmäisenä keskiviikkona. Tällä kerralla kierrettiin Eke golfin kenttä. Mukana oli iso joukko merenkulkijoita ja alalla työskenteleviä henkilöitä sekä yhteistyökumppaneita, lähes 50 pelaajaa. Keli oli mitä parhain ja kenttä hyvässä kunnossa.

Pistebogeyna käyty kilpailu oli tiukka, pitkäaikaiset kisakumppanit Esa ”ET” Tammi (38)p ja Jaakko Aarninsalo (37p) olivat kärjessä. Petteri Parta oli kolmas 35 pisteellä. Samalla tuloksella sijoittui neljänneksi paras naispelaaja Anne Rahkonen

Kiitokset järjestäjille kaikkien pelaajien puolesta!

M/T Futura stod för bästa scratch-resultat (76). Kimmo Lehto från Alfons Håkans var i bra form och slog den längsta driven (270 m) och på hål 17 kom Priit Paukku från Langh Ship närmast flaggan (242 cm).

Fler resultat, bilder och en video finns på www.mepa.fi. Ett stort tack till deltagarna och sponsorerna ME Group och Alfons Håkans! ò

Håkans Golf Turussa

Alfons Håkansin perinteinen kutsukilpailu käytiin Turun Ruissalossa Aura golfin hienolla kentällä.

scratch sarjan vei nimiinsä Pekka Tukiainen tuloksella 80 (39/41) lyöntiä. Pistebogey sarjan voitti Timo Anttonen tuloksella 37 pistettä. Toiseksi tuli Pekka Tukiainen, 35 pisteellä ja kolmas oli Pär Landor samalla tuloksella. Lähimmäksi lippua löi Timo Anttonen, 2,26 m ja pisimmästä draivista vastasi Karri Valtonen.

Kiitokset jälleen hienoista järjestelyistä Ålfons Håkans yhtiölle ja Kimmolle.

Pyry Pekkola, SCR 76.

teksti ja kuva: Pekka Karppanen

MINUUTTIKISAN PALKINTOJA ENSIMMÄISELTÄ VUOSIPUOLISKOLTA

Parhaat pisteet keräsi miehistä Marko Kaukanen ja naisista Milla Rekola. Suomen Laivakauppiaitten yhdistys sponsoroi Millalle ja Markolle hienot palkinnot, jotka kävi MEPAssa luovuttamassa yhdistyksen puheenjohtaja Pekka Lehtinen.

Pekka Lehtisen mukaan Suomen Laivakauppiaitten yhdistys haluaa huomioida asiakkaitaan merimiehiä tukemalla heidän hyvinvointiaan. Liikunta tuottaa harrastajalleen monenlaista hyvää ja siksi yhdistys on mukana Minuuttikisan palkitsemisohjelmassa ja kannustamassa merenkulkijoita liikkumaan.

Kokkina ja stujuna seilaava Milla oli juuri tullut Stena Arcticalta ja palaa seuraavaksi vakituiselle laivalleen M/T Futuraan.

– Laivalla saa paljon hyötyliikuntaa, mutta panostan silti omaan hyvinvointiini. Kuntosali ja spinning ovat mieluisia, Milla kertoi.

Hän oli lasten vuoksi välillä maissa ja palattuaan merille alkoi kirjata tuloksia Minuuttikisaan. Lomillaan Milla pelaa myös salibandya.

Msv Nordican konepäällikkö Marko Kaukanen oli taannoin Lofooteilla melomassa ja kiipeilemässä. Vaellukset, pyöräily ja kuntosali, varsinkin cross trainer, kuuluvat myös Markon lempilajeihin. MSV Nordicalla on kaksi kuntosalia.

–Olen myös rakentanut laivan vanhaan helikopterihangaariin kiipeilyseinän, kovana kiipeilyharrastajana tunnettu Marko sanoi.

Kiitokset Suomen Laivakauppiaitten yhdistykselle palkinnoista ja tsemppiä kaikille minuuttikisan osallistujille!

Pekka Lehtinen, Milla Rekola ja Marko Kaukanen

PRISER FÖR FÖRSTA HALVAN AV ÅRETS MINUTTÄVLING

Mest poäng samlades in av Marko Kaukanen i herrklassen och Milla Rekola i damklassen. Finlands Skeppshandlareförening sponsrade tävlingen med fina priser till Milla och Marko, och föreningens ordförande Pekka Lehtinen kom till SSB för att överlämna priserna.

Enligt Pekka Lehtinen vill Finlands Skeppshandlareförening uppmärksamma sina kunder på sjömännen genom att främja deras välbefinnande. Motion gör utövaren gott på många sätt och därför deltar föreningen i Minuttävlingens belöningsprogram och uppmuntrar sjöfarare att motionera.

Kocken och stewarden Milla hade precis kommit hem från Stena Arctica och ska härnäst gå på sitt ordinarie fartyg M/T Futura.

The Finnish Ship Suppliers Association

Allotrans Oy Ltd

Oy Axel Liljefors Ab

Juhani Suokari Oy

Laivamuonitus Ivar Ek Ky

Ab ME Group Oy Ltd

Signwell Oy

– Man får mycket vardagsmotion ombord, men jag satsar ändå lite extra på min hälsa. Jag gillar gymmet och spinning, säger Milla.

Hon gick i land ett tag på grund av barnen och när hon återvände till sjöss började hon registrera resultat i Minuttävlingen. Under sin ledighet spelar Milla även innebandy.

MSV Nordicas maskinchef Marko Kaukanen var nyligen och paddlade och klättrade i Lofoten. Vandring, cykling och gymmet, särskilt cross trainern, hör till Markos favoriter. På MSV Nordica finns det två gym.

– Jag har även byggt en klättervägg i fartygets gamla helikopterhangar, säger Marko, som är en stor klättringsentusiast.

SSB tackar Finlands Skeppshandlareförening för priserna och säger kämpa på till alla deltagare i Minuttävlingen! ò

YoungShip Helsinki kokoontui loppukesästä ravintolalaiva Relandersgrundin kannella. Iltapäiväauringosta nauttivat Paulina Salin, Erika Lindholm, Lennart Lindroos, Alexandra Lindahl ja Niklas Tikkanen. Kuvan otti yhdistyksen jäsen Päivi Seppälä.

Merenkulun turvallisuuspalkinto luovutettiin EMSAn pääjohtajalle, merenkulkuneuvos Markku Myllylle. Sea Sunday -palkintoa olivat luovuttamassa Hannu Suihkonen, SMK, Simo Zitting, SMU, Anne Berner, liikenneministeri sekä Tuomas Routa, Trafi.

MEPA ja Merimieskirkko osallituivat Vuosaaren satamapäivään yhteisellä osastolla. Kuvassa Martina Peltonen, Hanna Vuollo, Jaakko Laasio sekä Pekka Pirkkala Visit Vuosaari -organisaatiosta.

NOBEL-PALKINTO MERIMIES-RAUHANTURVAAJALLE

Silja Serenadella kokkina työskentelevä Kai Korhonen sai vihdoin käteensä muistoristin ja kunniakirjan YK:n rauhanturvaajille vuonna 1988 myönnetystä Nobelin rauhanpalkinnosta.

kovana merimiesurheilijana tunnettu Kaitsu suoritti aikoinaan varusmiespalvelun kuljetuslentolaivueen riveissä Utissa. Merimiesammattikoulun jälkeen hän lähti seilaamaan M/S Finn-

fellowilla. Nuorta miestä alkoi kiinnostaa myös pesti rauhanturvaajana.

– Suoritin vuoden palveluksen 1985–1986 Libanonissa. Tuohon aikaan Lähi-idässä oli varsin levotonta, Kaitsu muisteli.

Hän palveli kokkina, mutta joutui usein käyttämään luotiliivejä ja kantamaan asetta sekä kolmea lippaallista kovia patruunoita.

Libanonissa vaikutti monta aseellista ryhmää, mutta myös YK -miehiä oli monesta maasta.

– Suomalaiset tulivat hyvin toimeen Fidzi -saarilta tulleiden rauhanturvaajien kanssa. Käytiin lomilla Israelissa ja hen-

gailtiin muutenkin, Kaitsu kertoi.

Hän kävi palvelusvuoden aikana vain kerran kotimaassa.

Rauhanturvaajat saivat huoltolentojen mukana suomalaista provianttia ja muita kotimaisia tarvikkeita. Kontakteja paikallisiin toki syntyi esimerkiksi kaupoissa ja parturikäyntien yhteydessä.

YK-pestin jälkeen Kaitsu työskenteli Moskovassa suomalaisen rakennustyömaan kokkina ja palasi sen jälkeen merille gts Finnjetin byssaporukkaan. Muistoristejä jaettiin taannoin Suomenlinnan upseerikerholla, mutta silloin Kaitsu oli seilaamassa Silja Serenadella.

NOBELPRIS TILL FREDSBEVARANDE SJÖMAN

Silja Serenades kock Kai

”Kaitsu” Korhonen fick sent omsider sin medalj och sitt diplom för Nobels fredspris som tilldelades FN:s fredsbevarande styrkor år 1988.

kaitsu, som vi känner som en flitig sjömansidrottare, gjorde en gång i tiden beväringstjänst i transportflygdivisionen i Utti. Efter sjömansskolan började han segla med M/S Finnfellow, men blev också intresserad av att ta värvning som fredsbevarare.

– Mellan 1985 och 1986 gjorde jag ett års tjänst i Libanon. Då var det ganska oroligt i Mellanöstern, minns Kaitsu.

Han tjänstgjorde som kock, men fick ofta bära skyddsväst och vapen samt patronmagasin.

I Libanon verkade många beväpnade grupper, men även FN-män från många olika länder.

– Vi finländare kom bra överens med de fredsbevarande styrkorna från Fijiöarna. Vi åkte på semester till Israel tillsammans och umgicks annars också, berättar Kaitsu.

Under sitt år i tjänst besökte han bara hemlandet en gång.

Fredsbevararna fick finländsk proviant och andra inhemska artiklar via serviceflygen. De kom dock i kontakt med lokalbefolkningen till exempel när de besökte affärer eller gick till frisören.

Efter FN-uppdraget jobbade Kaitsu i Moskva som kock på en finsk byggarbetsplats och återvände därefter till sjöss till GTS Finnjets byssa. Nyligen hölls en medaljceremoni på Sveaborgs officersklubb, men då var Kaitsu ute och seglade med Silja Serenade. ò

NORDIC PHOTO CONTEST 2018

ALL NORDIC SEAFARERS and, regardless of nationality, all other crew members of Danish, Finnish, Icelandic, Norwegian and Swedish flag vessels are welcome to take part in the contest. The contestants must not be professional photographers.

No more than 10 entries per participant, minimum size 1 Mb life at sea, work and leisure onboard.

The photos must have been shot recently good prizes for 5 best shots; from EUR 300 to EUR 670 The photos will also be counted in the Finnish competition, where the three best shots will be given prizes Please e-mail your entries to opinto@mepa.fi no later than Jan 13, 2019

SHIPPING POSTERS CALENDAR 2019

Oy Raud Publishing Ltd on jo kymmenennen kerran julkaissut laivajulistekalenterin, jossa on 13 hienoa mainosjulistetta laivamatkailun kultaisilta vuosilta. Takakannessa on englanninkielinen selostus jokaisen julisteen laivasta ja matkoista. Kalenteria voi kysellä MEPAsta tai suoraan Raud Publishingilta.

FLOORBALL NORDIC OPEN 2019

Salibandyturnaus järjestetään Maarianhaminassa, Baltichallenissa lauantaina 2.2.2019.

INNEBANDY NORDIC OPEN 2019

ordnas i Mariehamn, på Baltichallen lördag 2.2.2019

Turnauksessa noudatetaan Suomen salibandyliiton sääntöjä sekä MEPAn turnaussääntöjä jonka jokainen joukkueenjohtaja on hyväksynyt ilmoittautumisen yhteydessä.

I turneringen följs Finlands Innebandyförbunds regler samt SSB:s allmänna turneringsregler som varje lagledare godkänt i samband med anmälning av lagen.

www.mepa.fi