Vapaavahti - Frivakt 1/2011

Nordiska Fototävlingen

Bore på nya rutter med nya fartyg

Fennican miehistön lentomatkailua

Kansipäällystöä lääkintätaitoja kertaamassa

VAPAAVAHTI 1/11

FRIVAKT 1/11

Kalkkiviivoilla

Merimiesurheilulla on pitkät ja kunniakkaat perinteet, mutta onko sillä tulevaisuutta?

Pohjoismaat ja Norja erityisesti olivat innokkaasti mukana urheilutoiminnan kehittämisessä jo yli 100 vuotta sitten. Pienestä alusta kasvoi upeata toimintaa. Sen teki mahdolliseksi pitkät satama-ajat ja suuret miehistöt, sekä ammattitaitoiset, että asiaansa vihkiytyneet merimiespalveluiden työntekijät.

Eri puolilla maailmaa järjestetyillä urheiluviikoilla oli osallistujia useista kansallisuuksista. Paljon oli yleisurheilua ja usein pelattiin jalkapallo-otteluita muiden laivojen joukkueita vastaan. Tunnelma oli korkealla ja paras palkinto oli hyvä mieli.

Vuonna 1976 perustettiin norjalaisten aloitteesta Kansainvälinen Merimiesurheilukomitea (ISS), jonka ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Norjan merimiespalvelun silloinen johtaja Lorang Ridder-Nielsen.

Silloin aloitettiin maailmanlaajuiset sarjat (Sport of Seven Seas) jalkapallossa ja pöytätenniksessä. Myöhemmin tulivat mukaan kori- ja lentopallo.

Valitettavasti urheilun kannalta merenkulku kansainvälistyi voimakkaasti, satama-ajat lyhenivät todella paljon ja miehistöt pienivät merkittävästi.

Kansainvälisiltä urheiluviikoilta katosivat ensin yleisurheilijat, sitten lentopallo. Muihin palloilusarjoihin osallistui vuosi vuodelta yhä vähemmän joukkueita.

Viime vuoden tilastot pelatuista jalka-, kori- ja pöytätennisotteluista olivat surullista luettavaa. Yksi suomalaisia lämmittävä asia oli jalkapallon maailmansarjassa eniten mestaruuksia voittaneen M/S Silja Serenaden saavuttama pronssi.

Pohjoismaisella urheilukokouksella ei ollut muuta mahdollisuutta kuin lopettaa maailmanlaajuinen sarjatoiminta. Surullista.

Jalkapallo ei kuitenkaan kokonaan lopu. Tarkoituksena on järjestää alueellisia sarjoja, joista todennäköisesti elinvoimaisin on pohjoismaissa pelattava Nordic Open Football Series. Sarja on avoin kaikille pohjoismaissa vieraileville aluksille.

Lisäksi urheilukomitea yrittää käynnistää laivojen päällä tapahtuvaa liikuntaa. Tätä varten on haettu rahoitusta merenkulkua lähellä olevilta kansainvälisiltä säätiöiltä. Toivotaan tällekin menestystä.

Kalkkiviivat häämöttävät, mutta periksi ei anneta!

Martti Karlsson

På slutmetrarna

Sjömansidrotten har gamla och ärofulla traditioner, men har den en framtid?

De nordiska länderna var med Norge i spetsen aktivt med om att utveckla idrottsverksamheten redan för över 100 år sedan. Ur en anspråkslös början växte en imponerande verksamhet fram. Den möjliggjordes av långa liggtider i hamn, stora besättningar och yrkeskunniga funktionärer som hängivet arbetade för sjömansservicen.

I idrottsveckorna, som arrangerades på olika håll i världen, deltog sjöfarare av många olika nationaliteter. Många friidrottstävlingar hölls och ofta spelade fartygslagen fotbollsmatcher mot lag från andra fartyg. Stämningen stod högt och gott humör var den bästa belöningen.

År 1976 grundade man på norrmännens initiativ den internationella sjömansidrottskommittén, ISS. Den dåtida chefen för Norges sjömansservice, Lorang Ridder-Nielsen valdes till ordförande för kommittén.

Man började då arrangera de världsomfattande serierna i fotboll och bordstennis, Sport of Seven Seas. Senare kom basket och volleyboll med i bilden.

En kraftig internationaliseringsprocess inom sjöfarten började, tyvärr - för idrottens del. Liggtiderna i hamn förkortades radikalt och antalet besättningsmän minskades betydligt.

Först försvann friidrottarna från de internationella idrottsveckorna, sedan försvann volleybollspelarna. I de andra bollspelsserierna deltog år för år allt färre lag.

Senaste års statistik över spelade matcher i fotboll, basket och bordstennis är sorglig läsning. M/S Silja Serenade, som vunnit de flesta mästerskapen i den internationella fotbollsserien, värmer med sin bronsmedalj ändå ett finländskt hjärta.

Det nordiska idrottsmötet hade inget annat val än att lägga ned den världsomfattande serieverksamheten. Sorgligt.

Fotbollen tar ändå inte slut helt. Avsikten är att arrangera regionala serier, av vilka den mest livskraftiga sannolikt är Nordic Open Football Series, som spelas i de nordiska länderna. Serien är öppen för alla fartyg som besöker nordisk hamn.

Idrottskommittén försöker också få igång verksamheten ombord. För det ändamålet har man ansökt om understöd från sjöfarten närstående internationella stiftelser. Vi önskar all framgång också i detta.

Vi är på slutmetrarna, men ger inte upp!

Martti Karlsson

PoHjoISmAISen VAloKuVAKISAn VoITTo RuoTSIIn ennätysmäärä loistavia kuvia.

Suomesta oli ilahduttavasti mukana paljon ensikertalaisia. Sabina –alukselta oli peräti neljä eri merenkulkijaa lähettänyt kuvia. Suomalaisista vain Santtu Lunkan kuva pääsi kalkkiviivoille.

Suomen esikarsinnan tuomareina toimivat alan konkarit Olavi Vartiainen ja Heikki Nilanen. Kumpikin oli hyvin tyytyväinen kuvien tasoon.

–Paljon hyviä kuvia joudutaan vaan jättämään pois Pohjoismaisesta finaalista, aikoinaan Mepan kursseilla opettanut Vartiainen harmitteli.

Tänä vuonna ei ollut enää yhtään filmikameralla otettua ruutua 170 kilpailukuvan joukossa. Edellisvuonna niitäkin vielä löytyi. Toisaalta montaa kamerakännykällä otettua kuvaakaan ei joukosta löytynyt. –Merimiehet ovat hankkineet laadukkaita digitaalisia järjestelmäkameroita. Kännykällä otetut kuvat tahtovat tippua loppukilpailusta, ellei niissä ole mitään erityisesti kolahtavaa, Heikki Nilanen tuumi.

Suomen kilpailuun osallistui 23 merenkulkijaa. Parhaaksi kuvaksi valittiin Birka Cargolla seilaavan Daniel Frimanin ottama komea kuva öisestä ukonilmasta.

Loppukilpailu

Kööpenhaminassa

Pohjoismaiseen kilpailuun osallistui merenkulkijoita Tanskasta, Ruotsista, Norjasta, Islannista ja Suomesta. Kaikkiaan kilpailuun

lähetettiin 1101 kuvaa. Osallistujien määrä nousi kaikissa muissa maissa paitsi Ruotsissa, josta mukana oli vain viisi merenkulkijaa. Olisiko tiedonkulku kangerrellut; Utkik loppui itsenäisenä lehtenä viime vuonna.

Ruotsiin meni tästä huolimatta kolme palkintosijaa, voitto sekä neljäs ja viides palkinto. Kaikki oli ottanut sama kuvaaja, kokkistuertti Jörgen Språng Bit Okland –tankkerilta. Jörgen on menestynyt pohjoismaisessa valokuvakisassa aikaisemminkin ja hänen otoksiaan on nähty usein merenkulkualan lehdissä ja verkkosivuilla.

Tanskalaiset tuomarit, valokuvaaja Laura Christensen ja museointendentti Benjamin Asmussen ihastuivat Jörgenin voittokuvaan jo ensimmäisellä valintakierroksella. Julistemainen, yksinkertainen mutta kuitenkin paljon yksityiskohtia ja kontrasteja sisältävä kuva vakuutti kummankin arvostelijan. Myös toiseksi tullut Daniel Möllerströmin ottama kuva lentokalasta oli raadin mieleen.

–Yksikertainen graafinen muoto, kalan aaltoileva liike sekä sinisen ja valkoisen vivahteet veivät tämän omaan luokkaansa, Asmussen ihasteli

Daniel Möllerström on ruotsalainen, joka oli osallistunut Norjan kansalliseen kilpailuun. Oikeastaan vain kolmanneksi sijoittunut m/t Torill Knutsenilla seilaava norjalais-

kippari Rudy Sandanger tuli palkintoviisikkoon Ruotsin ulkopuolelta.

Merimiespalveluhenkilöstöllä ei vaikutusmahdollisuuksia

Lopullinen raati ei tiedä mistä maasta kuvat tulevat tai kenen ottamia ne ovat. Kussakin maassa esiraati käy läpi kaikki kilpiluun lähetetyt kuvat. Kuvien aiheiden tuli liittyä merenkulkuun ja merimiehen työhön. Lopullinen raati vaihtuu joka vuosi, joten sijoitukset voivat herättää keskustelua.

Tanskalaistuomarit Christensen ja Asmunssen ilmoittivat heti siirtäneensä sivuun luontokuviksi luokittelemansa otokset. Merimiespalvelulaitosten henkilöt eivät voi vaikuttaa tuomioihin, mutta toisaalta vuosia mukana olleilla henkilöillä olisi näkemystä.

Sirpa Kittilä Mepasta ja Torbjörn Dalnäs Ruotsin Merimiespalvelusta ovat olleet mukana alusta asti.

–Tästä aina keskustellaan silloin tällöin. Arvostelujärjestelmässä on se hyvä puoli, että kukaan ei voi suosia kotimaansa kuvia, Sirpa Kitilä toteaa.

Kaj Gripenberg sai kunniamaininnan kotimaisessa kilpailussa

SegeRn I noRdISKA

FoToTäVlIngen gIcK TIll SVeRIge

Rekordantal lysande bilder

Glädjande många bilder från Finland hade tagits av personer som deltog första gången. Från M/S Sabina hade rentav fyra olika sjöfarare skickat in sina bilder. Av finländarna var det bara Santtu Lunkka som lyckades komma med i finalen.

I den finländska juryn satt veteranerna Olavi Vartiainen och Heikki Nilanen som domare. Båda var mycket nöjda med bildernas nivå.

– Det är förargligt att vi måste gallra bort en massa fina bilder från den nordiska finalen, säger Vartiainen, som i tiderna fungerade som lärare på SSB:s kurser.

Bland de 170 tävlingsbilderna fanns det i år inte med en enda bild tagen med filmkamera. Året förut fanns några ännu med. Å andra sidan fanns det inte heller många bilder tagna med mobiltelefonkamera.

– Sjömännen har skaffat digitala systemkameror av hög kvalitet. Bilderna tagna med mobiltelefon gallras bort i sluttävlingen, om de inte lyckats fånga något mycket speciellt lyckat motiv, menar Heikki Nilanen.

I den finländska tävlingen deltog 23 sjöfarare. Den bästa bilden av ett imponerande nattligt åskväder hade tagits av Daniel Friman som seglar på Birka Cargo.

Finalen i Köpenhamn

I den nordiska fototävlingen deltog sjöfarande från Danmark, Sverige, Norge, Island och Finland. Till tävlingen skickades sammanlagt 1101 bilder. Antalet deltagare ökade i alla länder utom i Sverige, som hade bara fem deltagare med. Månne informationen har krånglat; Utkik upphörde senaste år att utkomma som en självständig tidning. Trots det gick tre placeringar till Sverige, både segern och fjärde och femte plats. Alla var tagna av samma fotograf, kockstuerten Jörgen Språng från tankern Bit Okland. Jörgen har lyckats tidigare i den nordiska fototävlingen och man har ofta sett hans bilder i sjöfartsbranschens tidningar och i webbplatser.

De danska domarna, fotografen Laura Christensen och museiintendenten Benjamin Asmussen blev förtjusta i Jörgens bild redan under den första uttagningsrundan. Den affischliknande och förenklade bilden, som ändå innehåller många detaljer och kontraster, övertygade de båda domarna. Domarna tilltalades också av Daniel Möllerströms bild av en flygfisk, den kom på andra plats.

– En enkel, grafisk form, fiskens böljande rörelse, skiftningarna i blått och vitt, lyfte bilden till en egen klass, sade Asmussen beundrande.

Daniel Möllerström är en svensk som deltagit i Norges tävling. Det var egentligen

bara norska kaptenen Rudy Sandanger från m/t Torill Knutsen som i den vinnande femklövern inte kom från Sverige.

Sjömansservicebyråernas funktionärer kan inte påverka resultatet

Finalens jury vet inte varifrån bilderna kommer eller vem som tagit dem. I varje land har den nationella juryn gått igenom alla bilder som skickats till tävlingen. Motiven skall ha anknytning till sjöfart och sjömannens arbete. Finalens jury byts varje år, så placeringarna kan väcka diskussion.

De danska domarna Christensen och Asmussen meddelade genast att de lagt åt sidan de bilder som de klassificerat som naturbilder. Sjömansservicebyråernas funktionärer kan inte inverka på utgången, men å andra sidan kan personer som varit med många år framföra synpunkter.

Sirpa Kittilä från SSB och Torbjörn Dalnäs från svenska sjömansservicen har varit med ända från början.

– Vi diskuterar om det här ibland. Uttagningssystemet har den fördelen att ingen kan favorisera bilder från det egna landet, konstaterar Sirpa Kittilä.

Teijo Jähi

Voittokuvan ottanut Jörgen Språng on menestynyt aikaisemminkin

Daniel Möllerström

Rudy Sandanger

Daniel Friman

Elisa Pihkala

Anne-Marie Takalo

Harri Manninen

Valokuvia laivoilta ja luonnosta

AKTIIVIHARRASTAjA VAPPu

KlemeTIn KuVAT meneST y VäT

mePAn KISoISSA

Finnlinesillä purserina työskentelevä Vappu on osallistunut vuosien ajan merenkulkijoiden valokuvakilpailuihin. Useimmiten hänen kuvansa yltävät myös Pohjoismaiseen finaaliin. Näin kävi myös tänä vuonna, joskaan suomalaismenestystä ei tullut.

Loppukilpailuun eteni Vapun ottama kuva ”Sininen jää”. Se herätti suomalaistuomariston huomion ja runsaasti spekulointia, miten kuva oli otettu. Vappu itse ei pitänyt otosta täysin onnistuneena.

– Tilanteen tunnelma ei ihan välittynyt. Jouduin myös hieman rajaamaan kuvaa, ennen kuin lähetin sen Mepaan, Vappu muistelee.

Hänelle tuli kiire hakea kamera, kun huomasi messin ikkunasta erikoisen näköisen jään.

– Oli jo aika hämärää ja piti käyttää isoa aukkoa ja siksi oli vaikea saada kuvista teräviä koska laiva liikkui eikä voinut tukea edes kaiteeseen kun moottorin tärinä tuntui voimakkaasti, Vappu selvittää.

Hän on ollut tekemisissä kameroiden ja valokuvauksen kanssa jo kymmenvuotiaasta lähtien. Vapun isä piti valokuvauskerhoa. Kamerat, diakuvat, mustavalkokuvien kehitys ja muut alan asiat tulivat tutuiksi. Harrastus oli välillä vähän taustalla, mutta syttyi uudelleen.

– Kun digitaalikamerat alkoivat yleistyä, aloin jälleen kiinnostua kuvaamisesta, Vappu kertoo.

Hän hankki ensin kiinteäobjektiivisen digitaalikameran, mutta siirtyi pian järjestelmäkameroihin. Vapun ensimmäinen digijärkkäri oli Canon 350 D, joka on yksi kaikkien aikojen suosituimmista digikameramalleista. Monien mielestä juuri tämä kohtuuhintainen järjestelmäkamera mullisti digitaalisen valokuvauksen kehityksen.

Vappu Klemetin takana olevan taulun on maalannut Lis-Britt Merimaa. Se on omistettu noin vuosi sitten kuolleelle Nordlinkin tiskarille Amha Zelekelle

Myös merenkulkijoiden Pohjoismaiseen valokuvakilpailuun on lähetetty paljon Canon 350 D-kameralla otettuja kuvia.

Lisäoppia kameraseuralta

Riihimäellä asuva Vappu kuuluu paikkakunnalla toimivaan Kamerakerho 50 Ry -yhdistykseen. Aktiivinen jäsenistö vaihtaa kokemuksia ja osallistuu yhdistyksen koulutuksiin. Kameroita myös kierrätetään, kun aina joku haluaa vaihtaa viimeisimpiin malleihin.

– Kerhon piirissä on hyvä päivittää kalustoa. Vaihdoin Canonin 40D -kameran uudempaan, 50D-malliin. Vanha kamera palvelee nyt pojan perheessä, Vappu toteaa.

Vuosien varrella hänelle on kertynyt myös objektiiveja; pitkiä zoom -linssejä sekä kiinteällä polttovälillä olevat 50 ja 24-milliset.

Kamerakerhossa saa vinkkejä ja koulutusta myös kuvankäsittelyyn. Kuvien parantelu tietokoneella on lisääntynyt digikuvien myötä. Vappu Klemetti käyttää jo tottuneesti Photoshoppia.

– Tietokone on välttämätön digitaalikuvien kanssa työskennellessä. Kuvat pitää arkistoida, niitä pitää parannella ja usein tiedostokokoa on muutettava, Vappu luettelee.

Hän ottaa valokuvia raw -muodossa ja omilla säädöillä. Näin kuvauksesta saa irti

enemmän kuin automatiikalla toimittaessa.

Kerholaiset järjestävät pari kuvausretkeä vuodessa ja kokoontuvat kerran kuukaudessa. Tapaamisissa käydään läpi jäsenten kuvia ja kokemuksia. Viime vuonna kerho järjesti Riihimäen kirjastolla 60-vuotisjuhlanäyttelyn, jossa myös Vapun kuvia oli esillä.

Perhosta pitkälle merimiesuralle

Vappu Klemetti kuvaa enimmäkseen luontoa ja paikallaan olevia kohteita. Kamera on aina laivassa mukana, mutta nykyisellä linjalla on vaikea saada hyviä meriaiheisia kuvia.

– Ms Nordlink on Saksan päässä yöllä, ja Vuosaaressa on maissa käynti hankalaa, Vappu harmittelee.

Merimiesuran alkuaikoina harrastus oli osittain hyllyllä, vaikka kuvauskohteita olisi löytynyt yllin kyllin. Vappu Klemetti lähti vuonna 1981 ms Finlandiaan tuttujen mukana ravintola Perhosta.

– Työskentelin Siljalla ja aluksi Finnlinesillakin enimmäkseen baarissa, Vappu muistelee.

Hän on seilannut ennen nykyistä alusta muun muassa Finnparterilla, Finnsailorilla ja Finnfellowilla. Purserina toimivalla Vapulla

on myös toinen harrastus, moottoripyörät. Ensimmäiseksi kaksipyöräiseksi hän hankki Honda CBR 600:sen. Tuolloin Vappu seilasi Finnfellowissa ja moottoripyöräilyä harrastavalla Jyrki Stenmanilla oli osuutta asiaan. Silloin förstinä seilannut lupasi kuskata Vappua moottoripyöräliikkeisiin omalla prätkällään.

– Jyrki ajoi varsin vauhdikkaasti. Päätin kolmannessa liikkeessä ostaa oman pyörän, ettei tarvitsisi mennä Jyrkin kyytiin pelkäämään, Vappu naurahtaa.

Moottoripyöräily alkoi 2003. Vapun nykyinen pyörä on Suzuki 600 Bandit, mutta ajaminen on viime aikoina jäänyt vähemmälle. Toivottavasti kuvaaminen jatkuu aktiivisena ja saamme katsella Vapun hienoja kuvia, joista jokunen on päätynyt Vapaavahdin kanteenkin.

teksti: Pekka Karppanen kuvat: Vappu Klemetti ja Pekka Karppanen

Foton av båtar och natur

AKTIVA AmATöRFoTogRAFen

VAPPu KlemeTTI HAR FRAmgång I

SSB:S TäVlIngAR

Vappu jobbar som purser hos Finnlines och har under årens lopp deltagit i fototävlingen för sjöfarare. Oftast har hennes bilder tagits med också i den nordiska finalen. Så gick det också i år, även om de finländska bilderna inte hade stor framgång.

Till finalen gick Vappu med sin bild ”Blå is”. Den gjorde intryck på den finländska juryn, som spekulerade livligt om hur bilden var tagen. Vappu var själv inte helt nöjd med bilden.

– Situationens stämning förmedlas inte helt. Jag var också tvungen att beskära bilden litet innan jag skickade in den till SSB, minns Vappu.

Hon fick bråttom med att söka fram kameran, när hon från mässens ventil såg ett märkligt istäcke.

– Det började redan skymma och jag måste använda stor bländaröppning. Därför var

det svårt att få god bildskärpa, fartyget var i rörelse och jag kunde inte ens luta mig mot relingen då vibrationen från maskinerna var så kraftig, berättar Vappu.

Hon har sysslat med kameror och fotografering redan sedan hon var tio år. Vappus far ledde en fotoklubb. Kameror, diabilder, framkallning av svartvita bilder och annat inom branschen blev bekanta för henne. Hobbyn låg på hyllan en tid, men intresset vaknade igen.

– Då digitalkamerorna blev vanligare, började jag igen intresserar mig för att fotografera, berättar Vappu.

Hon skaffade först en digitalkamera med fast objektiv, men övergick snart till systemkameror. Vappus första systemkamera var en Canon 350 D, en av de mest populära modellerna av digitalkameror genom tiderna. Många anser att just den här systemkameran med sitt rimliga pris resulterade i en omvälvning i den digitala fotograferingens utveckling. Till sjöfararnas nordiska fototävling har man skickat många bilder tagna just med en Canon 350 D.

Mera lärdomar i fotoklubben

Vappu, som bor i Riihimäki, hör till den lokala fotoklubben Kamerakerho 50 ry. En aktiv medlemskår utbyter erfarenheter och deltar i föreningens utbildning. Kamerorna cirkulerar också, det finns alltid någon som vill byta till den senaste modellen.

– Det går bra att uppdatera utrustningen i klubben. Jag bytte Canon 40D-kameran till en nyare, modellen 50D. Den gamla kameran används nu av sonens familj, konstaterar Vappu.

Under årens lopp har hon samlat på sig också objektiv: långa zoomobjektiv och objektiv med fast brännvidd om 50 och 24 mm.

I fotoklubben får man tips och utbildning också i bildhantering. Retuschering av bilder med hjälp av datorer har också ökat i takt med digitalbilderna. Vappu Klemetti använder redan Photoshop rutinerat.

– Datorn är oumbärlig för den som arbetar med digitala bilder. Bilderna skall arkiveras, de behöver retuscheras och ofta behöver man ändra filens format, räknar Vappu upp.

Hon tar foton i raw-format med egna in-

ställningar. Man får då mera ut av fotograferingen än vid användning av automatik.

Klubbmedlemmarna arrangerar ett par fotograferingsutflykter per år, och har möten en gång i månaden. Vid träffarna går man igenom medlemmarnas bilder och erfarenheter. Senaste år ordande man en 60-årsutställning på biblioteket i Riihimäki, Vappus bilder var med också där.

En lång sjömansbana startade från Perho

Vappu Klemetti fotograferar mest natur och föremål som hålls stilla. Kameran är alltid med ombord, men på den nuvarande linjen är det svårt att få bra bilder med maritima motiv.

– Då M/S Nordlink är i Tyskland är det natt, och i Nordsjö är det svårt att gå iland, säger Vappu förargad.

I början av banan till sjöss låg hobbyn delvis på hyllan, trots att det skulle ha funnits mycket att avbilda. Året var 1981 då Vappu Klemetti, tillsammans med några bekanta lämnade restaurang Perho och gick till sjöss på M/S Finlandia

– Jag jobbade hos Silja och i början också hos Finnlines, mest i baren, minns Vappu.

Före den nuvarande båten har hon bland annat seglat med Finnpartner, Finnsailor och Finnfellow. Vappu har också en annan hobby; motorcyklar. Som sin första tvåhjuling skaffade hon en Honda CBR 600. På den tiden seglade Vappu på Finnfellow, och Jyrki Stenman, som ägnar sig åt hobbyn, hade andel i saken. Han seglade då som förstestyrman och hade lovat skjutsa Vappu till motorcykelaffärer på sitt eget fordon.

– Jyrki körde ganska häftigt. I den tredje affären beslöt jag köpa en egen, för att slippa sitta rädd på Jyrkis bönpall, skrattar Vappu.

Motorcyklingen började år 2003. Vappus nuvarande modell är en Suzuki 600 Bandit, men den senaste tiden har hon inte kört den så mycket. Vi hoppas att fotograferingen fortsätter aktivt och att vi får se mera av Vappus fina bilder, någon av dem har fått pryda Frivakts pärm.

text: Pekka Karppanen

bilder: Vappu Klemetti och Pekka Karppanen

HEi ME LENNEtääN

25.12.2010 joulupäivä klo

09.30 pos N 60 astetta 52min

W 049 astetta 42min

Ilma-alus kuin karamelli, kohta se lykkää fillarit ulos ja landaa. Kuva Jukka Ringman.

Suoraan edessä nousee Grönlannin aurinko, se on suuri keltainen häikäisevä appeisiini joka juuri ja juuri jaksaa nousta horisontin yläpuolelle alkaakseen pian painua takaisin. Meneekö se nukkumaan vai joulunviettoon? Tuskin, kuvittelisin että juuri näinä aikoina jossain Cobacabanalla on porukkaa paljon rannalla, siellä se aurinko on. Joka tapauksessa täälläkin on jo päivä alkanut pidentyä ja olemme aivan Grönlannin eteläkärjessä emmekä todellakaan Nuukissa viettämässä joulua kuten jossain Kotkassa ilmestyneessä lehdessä aatonaattona luki. Olemme matkalla Narsarsuaqiin joka on Nuukista noin 400 mailia ja 2 vrk ajomatkan päässä. Jouluaattoa vietimme melkoisessa merenkäynnissä tästä positiosta noin 20 tuntia taaksepäin. Nyt on kaunis keli, ulkolämpötila jotakuinkin +-0 ja täysin sininen taivas sekä tuo aurinko tuolla ulkona, onko se ainoa piristys täällä – on. Suomessa tällä hetkellä kovat pakkaset, oikea talvi ja murtajat liikkeellä. Niin monia jouluja murtajilla viettäneenä jo vuodesta 1972, muistan lämmöllä. Lähes aina laiva ajettiin johonkin poteroon koska liikenne oli hiljaista, emäntä oli päälliköltä kysynyt josko voidaan laittaa jouluateria niin että ei ole lounasta normaaliin aikaan vaan joulupuuro

ja sekahedelmäkeitto klo 10.00 ja sitten varsinainen joulukattaus joskus 13.00 -1400.

Päällikkö ja osa päällystöä tuli alas miehistömessiin ja koko laivaväki kuunteli päällikön puheen ja sitten kohotettiin glögimukit ja toivotettiin kaikille hyvää joulua ja olen varma että kaikilla oli jonkinasteinen joulumieli.

Täältä sellainen kulttuuri on täysin kadonnut vaikka taloushenkilöstö kuinka yrittäisi laittaa messiä siistiksi ja täydellistä joulukattausta vaikka 18 tuntia vielä taaksepäin oli tämä porukka laskussa Nuukkiin pienessä tutisevassa Dash 7 koneessa eikä kukaan lomalle lähteneistä ollut voinut mitään esivalmistella kun ei ollut tavaraa mistä esivalmistella.

Aikanaan kun offshorekulttuuri suomessa alkoi sanoi eräs konttorin palkkatäti legendaariset sanat:

”No kun te saatte lentääkin niin paljon”.

Siitä tulikin mieleeni että annan tämän matkakertomuksen nimeksi; hei me lennetään ja olkoon tämä sen kertomuksen 1. tuotantokausi, sellainenkin sanonta mediassa on näinä aikoina väistämättä kohdattava päivittäin.

Fennican miehistönvaihto Nuuk Grönlanti

Eli palataan ajassa muutama päivä taaksepäin 21.12 tiistaina Porin kentällä check innissä virkailija hymyili minulle kauniisti ja sanoi että olen ainoa matkustaja Porista Hesaan, hymyilin takaisin ja ajattelin että kiva kun näillä pienillä paikkakunnilla on aina niin kivaa porukkaa palvelualalla. Ketään muita ei kylläkään aulassa näkynyt, menin turvan läpi jossa kaksi komeaa bodaria läpivalaisi laukkuni.

Istuin lähtöaulassa Satakunnan Kansaa lukien ja turvapojat siinä käyskenteli. Kysyin että eikö aivan oikeasti tule ketään muuta, ” ei tule” ….

”Huh huh tästä tulee kyllä turhan iso hiilarijalanjälki per istuin” tokaisin ja pojilla oli hauskaa. Tiesin että juuri laskuun tullut ATR lähtee joka tapauksessa Hesaan takaisin koska sieltä on vielä yksi yölento tänne Poriin eli Rauman lentoasemalle.

Matkustamohenkilökunta eli yksi lentoemäntä valmistautui safetydemoon ja vihjaisin hänelle että osaako hän kuuluttaa sen yksikkönä eli arvoisa matkustaja vaikka en nyt

välttämättä mikään arvoisa olekaan. Selostus tuli tallenteelta monikkomuodossa, jolle hän ei voinut mitään. Hymyili kauniisti kun näytti matkustamolle turvavyön toimintaa. En viitsinyt nolata itsenäni ja sanoa: ”Tyttö tyttö älä vaivaa itseäsi, olen kuule sellaiset kurssit käynyt ulkomailla että ei ole tosikaan ja jopa Holger Pitkäsen pelastuskurssit”. Ohjaamoon teki mieli pyytää koko lennon ajaksi mutta en siihenkään pystynyt – pahus.

ATR - kippari väänsi puikot pohjaan ja kone nousi kuin sudenkorento nurmelta ja pian olin hotelli Pilotissa Vantaalla jossa siis ensimmäinen yö. Totesin hotellin pihalla että pääkaupunkiseudulla oli lunta tosiaankin kauniin paljon lähes niin paljon että kriisikokouksia ehkä jo harkittiin, valtakunnan pääuutiset olivat lähiaikoina olleet hyvin yksipuolisesti Hesan seudun lumitilanne. Matka Grönlantiin oli taas alkanut.

Seuraava päivä 22.12 keskiviikko, jätimme joulukiireisen Suomen taakse ja kiisimme kohti Kööpenhaminaa josta Junnukin aikanaan lauloi että se ei olisi kuin ennen. Ei ollutkaan koska joka kuukausi sen kautta lenteli entisen merenkulkuhallituksen porukkaa Grönlantiin ”öljybisneksiä hoitelemaan”.

Paikka nr H28,,,hmmm olis nyt käytäväpaikka, voisi kivasti aina nousta venyttelemään reisiä ja pohkeita tuumasin kun taapersin käsimatkatavaralaukkua perässäni vetäen putkea pitkin Air Greenlandin Airbuss 340 koneeseen, ferrarinpunaiseen tuubiin jotka oli meille tämän vuoden aikana tulleet tutuiksi.

Tällä kertaa matkustamohenkilökunta tai digitaalinen tallenne saattoi kutsua meitä monikossa, koneeseen pakkautuu lähes joka kerta maksimimäärä matkustajia. Tyylikäs nousu ja niin jäi Tanskanmaa taakse ja liki 5tunnin lento oli edessä. mitähän tänään lämpimäksi ruoaksi tuumasin kun yritin tuhertaa hesarini kanssa. Edessä olevan istuimen selkänojassa olevasta monitorista seurasin symbolin etenemistä ja etenkin juuri laskeutumislähestymisen aikana jaksan seurata korkeuksia, nopeuksia ja ilman lämpötilaa. Alkuperäisellä Grönlannin kielellä kun kuulutetaan laskeutumisvalmistelujen alkaneen ja että sikaosastossakin pitäisi kiinnittää ittensä jakkaraan, se on aina yhtä huvittavaa. Grönlannin kieli on hauskan kuuloista, aivan kun arabi puhuisi Raumaa kännissä kuuma peruna suussa.

äksön dei

Kangerlussuagin lentokenttä sijaitsee pitkän Söndre Strömfjord - vuonon perällä, ja tämä on Grönlannin ainoa isompi kenttä jonne voi laskeutua mannertenväliset lennon, entinen Naton lentotukikohta joltain kylmän sodan aikakaudelta. Vuono lienee ympäri vuoden sula vaikka sen perällä olevassa Kangerlussuagissa olimme jo aiemmin marraskuussa kokeneet liki 20 asteen pakkasia. Tuuli mereltä ja se oli omiaan aiheuttamaan

kentän ylle voimakkaita pyörteitä ja joitakin syöksyvirtauksen kaltaisia puuskia.

Kone alkoi heittelehtiä jossain 300 metrissä, nopeus noin 260km/h…liikehdintä jatkui ja voimistui, kiristin turvavyötä ikään kuin itseäni rauhoittaakseni. Vierelläni istui Kagerlussuaqissa asuva noin 30v nuorimies joka oli tulossa Tanskasta 2kk matkalta, oli ollut enollaan kuukauden duunissa ja toisen kuukauden lomaillut. Häntä odotti alhaalla vaimo 11kk ikäisen vauvan kanssa. Nopeus 240km/h ja korkeus 160m ja vaapunta oli jo mielestäni dramaattista. Vierustoverini läjäytti otsaansa kämmenellään ja huokaisi pettyneenä: Iceland here we come..

En tuolloin osannut kuvitella että 3h kuluttua olisimme Reykjavikissa hotellin respassa jonottamassa huonetta. 126m ja

230km/h, ajattelin sakkausta, ajattelin että kuka soittaa omaisilleni, mitä isäni sanoisi kun on jo kolme poikaansa hautaan laskenut. Olin ikään kuin sotamies Brian jota Tom Hanksin joukkue lähti etsimään ranskasta kun tältä oli kolme veljeä kuollut taisteluissa natsimiehittäjiä vastaan

Ohjaamossa koneen kippari tekee yleensä nopeita ratkaisuja paineenkin alla. Hudson jokeen 06.02.2009 tyylikkäästi laskeutunut Chesley Sullenberg mm joutui tuolloin tekemään nopeita päätöksiä. Nyt meidän kippari veti pikaisen take offin ja jättimäinen punainen tuubi ampaisi ylös ja pian korppikotkan lailla kaartelimme Kangerin yllä odottaen laskeutumislupaa ja turbulenssitietoja.

Vierustoverini sanoi että näin kävi hänelle 4 vuotta sitten ja silloin he lensivät

Jäävuoria voi olla monta sorttia, jokainen voi kuvitella miten vaarallista on mennä alle 100m lähemmäs tätä monumenttia.

Fennica arktisessa auringonlaskussa puolipilvisellä säällä jossain kaukana kotivesiltä.

Keflavikiin Islantiin. Hän myös kertoi että tähän vuodenaikaan ehkä joka 15-20 laskeutumisyritys johtaa Islannin risteilylle. 30 minuutin kuluttua kapteeni Hujanen kuuluttaa ystävällisesti niin kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan että tässä sitä nyt sitten ollaan matkalla Islantiin. No itse asiassa ei siinä mitään ollutkaan tapahtunut, paitsi joidenkin joulu meni totaalisesti pilalle. Jouluhan on lasten juhla - tuumailin.

Laskeuduttiin lumisateiseen noin -1 asteiselle Keflavikin kansainväliselle lentokentälle kuin pumpulipilveen ja kansa taputti kun aikanaan keihäsmatkoilla joilla yhdelläkään en koskaan ollut mukana. Aiemmin eräs työtoverini oli jossain kahvipöytäkeskustelussa kertonut inhoavansa sitä kun ihmiset taputtaa koneen landattua. Se oli hänen mielestään epäluottamuslause ohjaamohenkilökunnalle että koko ajan olisi pelätty heidän olevan puutteellisia ammattitaidon suhteen ja sitten kun ei epäonnistukaan niin annetaan taputukset kuin koiralle.

Sitten alkoi bussiralli Keflavikista Reykjavikiin jossa yhden hotellin aulaan koko porukka kaikkine matkatavaroine. Kamala

hässäkkä, huokailin että onko ihmisen tosiaan pakko ajaa itsensä tällaiseen ahdinkoon vaivaisen € 2000:- kuukausikorvauksen takia. Olisi monia valtion yhtiöitä ja liikelaitoksia joissa tällaiseen korvaukseen pääsisi huomattavasti helpommin, ei muuta kun koulunpenkille tai kansanedustajaksi ja yhden kauden jälkeen veikkaukseen johtajaksi siellä ei tarvis haista hielle eikä olla väsynyt. Soitin kollegalleni laivalle että näin kävi ja että heidän jouluksi kotiinlähtö ei välttämättä ole niin varmaa kun mitä olisi odottanut. Näin lähelle joulua järjestetty vaihto on työnantajan puolelta täyttä harkitsemattomuutta. Siinä tahtoo vääjäämättä tulla sellainen epäilevä suhtautuminen kaikenlaisiin kirjoituksiin hyvän työympäristön ja henkilöstön hyvinvoinnin visioista, missioista ja fantasioista.

No hotellin ravintolassa oli hieno seisova pöytä mahdollisesti joitain potentiaalisia asiakkaita varten joita hotelli oli ehkä odottanut tulevaksi tai sitten ei. Tämä meidän lauma hotkaisi nämä pöydät tyhjiksi alta 30 minuutissa ja hotelli varmaan sai lähettää lentoyhtiölle kivan laskun ja pöydästä tuli

kassavirtaa kivasti. Hotellin johtokunta varmaan tarkkailee toiveikkaasti Grönlannin sääkarttoja sillä Islanti jos joku tarvitsisi bruttokansantuotetta kun 0.5L cokispullokin maksaa 360 kruunua.

Angolassa eurolla sai aikanaan noin 1000:paikallista ränkylää, Islannista sentään vielä 140:- Keflavikin kansainvälinen terminaali lienee rakennettu rahalla joka ei ollut kenenkään. Toivottavasti emme koskaan joudu Islannin velkoja maksamaan. Arabiemiirikunnassa voi olla prameampia lentoasemia – olen äimänä.

Puuhamaa on hauska paikka Puuhamaa on iloinen

23.12.2010 torstai klo 1050 boarding Keflavikissa, uudelleen Airbusiin ja nokka kohti Kangerlussuaqia jonne lasku onnistui nyt täydellisesti ja kansa huusi kun Lukon pelissä jossa Kärpät hakattiin kaksinolla. Kirjoittaja korostaa että ei ole koskaan yhdessäkään jäkismatsissa ollut yleisönä, pelaajana kyllä. Sitten alkoi uusi tietämättömyyden kausi ja laivalla kotiin lähtijöiden pinnoja kiristettiin koska ei kenelläkään ollut mitään tietoa jatkolennoista laivalle ja sieltä jouluksi kotiin. Tuli mieleen Finnairin mainos jossa poro käyskentelee kuutamon sinisessä lumimetsässä ja tähti taivaalla kiitää ja muuttuu sinivalkoisiksi siiviksi, olin liikuttunut – lähes.

Kangerlussuagin terminaalissa matkanjohtajan roolin otti försti josta kauniin kiitoksen uskallan tässä lausua kaikkien matkaajien suulla. Porukka jakautui kahteen ja ensimmäisellä porukalla oli jatkolento muutaman tunnin kuluttua jonka aika ainakin kerran muuttui. Lojuimme täpötäydessä terminaalissa jossa jotkut ruokailikin kenelle ruoka nyt maistui.

Mietin tovin mitä tuli sanottua kun ennen vaihtopäivää tuttavilleni kerroin lähteväni taas tänne. Jotkut kyselivät että lennämmekö näiden tukkoisten kenttien, Lontoo, Frankfurt, Pariisin kautta joissa tuhannet ihmiset hikisinä ja tuskaisina pohtii jouluaan. Tohkeissani sanoin että Tanska on pohjoismaa ja heillä on aurauskalustot kunnossa. Sitten tulikin tällainen tukos joskin varsin pieni, mehän olimme matkalla laivalle eli työvuoro oli päällänsä ja olen sen aina kokenut positiivisemmaksi aikajaksoksi koska siihen sisältyy aina positiivista odotusta – pääsystä kotiin. Loma taas on kamalaa kun miettii että kohta taas pitää lähteä. Usein mietin että miten olisi mukava lähteä töihin jokin muukin motiivina kuin vain tilipäivä.

Jatkolentoa odotellen ihailin kanadalaisia punaisia Air Greenlannin Dash 7 ja 8 koneita jotka tosiaankin on tehty koviin olosuhteisiin. Mielestäni ne on ilmojen 800cc mönkijöitä ohjaustehostimilla, joilla voi laskeutua vaikka maauimalan hyppytornin ylimmälle

tasolle. Näihin koneisiin pakkautui ihmisiä, ne rullailivat kiitoradalle ja pian kone nousi utuiselle taivaalle taustallaan komea mustavalkokirjava vuorenrinne. Päämäärinään Ilullisat – Aasiaat, Maniitsoq, Paamiut, hauskoja paikannimiä jotka on muutama vuosi sitten palautettu alkuperäiselle kielelle joskin kartassa paikkojen nimet on myös tanskaksi pienemmällä präntillä.

Vuosi takaisin en olisi tiennyt jos Trivial Pursuitia pelatessa olisi tullut kysymys: minkä maan pakkakuntia nämä ovat. Olisin voinut kuvitella että ne ovat kaukaa PohjoisKanadasta jossa olimme vuonna 2007, siellä oli hauskin paikkakunnan nimi missä olen ollut – Tuktuyaktuk, katso vikipediasta tämäkin paikka jossa mielestäni ei ole mitään. Tulee lähinnä mieleen näistä joidenkin mielestä eksoottisista paikoista tuntemattomasta sotilaasta eräs lause: Jeesus kuinka tuolla voi ihminen olla.

Meidän lento:

Air Geenland 23DEC10 GL 555

Depart Kangerlussuaq 1325

Arrive Nuuk 1415

Maisema on tavallaan silmiä hivelevä ja toisaalta kammottava, tuonne kun poliittisesti eri mieltä oleva ihminen viedään kopterilla ja jätetään miettimään, 10 tunnin kuluttua tullaan kysymään että: ”NO” niin varmasti on nöyrää poikaa jos ei jääkarhut ole siihen mennessä popsineet poskeensa.

Lähestyminen Nuukiin oli aika ryskytystä, istuin aivan edessä ja vieressäni paikallista väkeä oleva n 15v poika, joka oli aika peloissaan tästä tutinasta, hymyilin pojalle ja sanoin selvällä suomen kielellä: ”Puuhamaa on hauska paikka puuhamaa on iloinen” poika vilkaisi minua hölmistynyt hymynhäivä kasvoillaan, lienee kertonut joulutarinaa

pikkuveljilleen: ”Koneessa oli joku hullu suomalainen joka hoki jotain outoa lorua varmaan pelkäsi kamalasti.”

Niin pelkäsikin, viimeinen minuutti oli sen verran kovaa vatkaamista että aivan oikeasti me jotka emme täällä lentele jatkuvasti vuodesta toiseen emmekä ole tottuneet lämpimän meriveden tuomaan turbulenssiin joka nostaa kallionreunoja ylös kosteaa ilmaa ja heittelee konetta kun motocross pyörää - meistä joku saattoi pelätä aivan oikeasti. Lentäjät hytissä varmaan hyräilivät joululaulua ohjaimia sompaillen ehkä toisiltaan kysyen, että onko teillä tänä jouluna kalkkunaa tai kinkkua.

Laivalla tapasin kollegani ja vaihdoimme tietoja. Ilmapiiri oli melko apea koska lomalle lähtijät olivat myrskyisessä Nuukissa ilman minkäänlaista tietoa lennosta kotiin ja jouluateria kotona noin 20 tunnin kuluttua. Yhtiö oli tilannut charter-koneen Suomesta hakemaan porukkaa, kone olisi 18 -paikkainen joten oli jouduttu arpomaan ketkä jää kyydistä, itse arpajaisten onnetar oli saanut kohtalon arvan eli jäävien joukkoon jotka sitten joutuisivat olemaan Nuukissa noin 4 vrk ennen kun arki palaa joulun jälkeen. Tunsin outoa tunnekuohua ja jopa vihaa sitä kohtaloa kohtaan joka oli näillä jääneeksi tuomituilla. Asiat olisi voitu järjestää toisinkin jos tahtoa löytyisi ja kenttäväkeä kuultaisiin.

Jälkilennon porukka saapui myös laivalle ja eräs työtoveri päästi sellaisen messun messissä että ei olla moista kuultu. Lentokone oli hänen kertoman mukaan tehnyt 4-5 metrin pudotuksia ja hän oli ollut varma että mereen mennään ja nyt kuollaan kaikki.

Kukaan ei kuollut ja aika kultaa muistot, näistä kertoillaan vielä lastenlapsille jänniä tarinoita mutta naapureille ja tuttaville ei kannata kertoa. Näissä hommissa on niin

paljon sellaista jota ei yksinkertaisesti kannata kertoa sillä tarinat menee korvattomille seinille. Kesällä kun menin ensimmäisen kerran täältä Grönlannista lomalle, tuli siskoni mies käymään. Aikamme juteltuamme hän kysyi normaalit kysymykset, koska olen tullut ja koska takaisin ja sitten sen että missä laiva on ja mitä ollaan tekemässä.

No puolihuolimattomasti vastasin siinä kahvisuodattimeen Juhla-Moccaa annostellessani että ollaan Grönlannissa jäävuoria hinaamassa.

”HÄ - mitä eiko mää kysyi et misä te olet ja mitä te teet” Sanoin uudelleen että jäävuoria hinaamassa Grönlannissa, en oikein osannut tajuta että eihän sellainen vastaus nyt kuullosta kovin järkevältä selvin päin sanottuna ja kuultuna. Sitten kun tungin muistitikun PS3:een ja näytin muutaman kuvan operoinnista ja kuvia Aasiaatista niin hän uskoi ja nauroi: ” kaikkea sitä kans on”. Aikani kerrottua että miksi jäävuoria pitää hinailla, niin hän ymmärsi ja piti toimiamme kovin eksoottisina ja minua etuoikeutettuna ihmisenä olla mukana jossain tällaisessa. Parin kahvikupin jälkeen hänen 2.8L polttomoottoriauto kiikutti häntä kotia kohti ja koneen sylinteritilassa paloi öljystä jalostettu diesel. Jos olisin kuullut hänen muminaansa autosta, niin se olisi ollut jotakuinkin: ”hmmm että jäävuoria hinaamassa, kaikkea kans.”

Melko pian jälkilennon porukan saapumisen jälkeen lomalle lähtijät olivat majoittuneet Nuukin Siimenshemmettiin ja Fennica suuntasi keulan kohti työkenttää, myrskyävää pimeää räntäsateista merta.

Joulurauhaa

On joulupäivän iltamyöhä, tulin juuri ns joulusaunasta, eilen en yksinkertaisesti jaksa-

Arktisen ilmailun osaamista, oikea ilmojen mönkkäri made in Kanada. Kirjoittaja päässyt kuvaan. Kuva Arttu Piispa.

nut työajan jälkeen mennä saunaan, kaaduin suoraan sänkyyn kun tulin hyttiin matkan stressi vei voimat ja joulumielen. Saavumme päämääräämme Tapaninpäivän aamuna, keli oli kaunis koko päivän ja aurinko olikin kauemmin ylhäällä mitä aamulla kirjoitin. Iltapäivän aikana kuuli huhua että lomallelähtijät saivat tilatun charterkoneen ja lukuun ottamatta kahta kotiinlähtijää pääsivät ainakin joulupäiväksi kotiin. Edelleen Nuukissa on kaksi henkilöä ja olen varma että heille tämä joulu jää mieleen ikuisiksi ajoiksi. Hienoa että yhtiö tilasi koneen, hienoa että porukat pääsi lähtemään, olisi voinut käydä

huono tuuri että Nuukista ei yksinkertaisesti olisi päässyt Kangerlussuaqiin ja charterkone olisi joutunut tyhjänä lähtemään takaisin Suomeen. Tämä on sitä arktista osaamista ja kun täällä muutama vuosi häärätään niin kaikki tällainen sattunut tuntuu vähäiseltä niistä ketkä täällä kohta enää loppupeleissä viitsii olla kun saman palkan saa paljon vähemmällä stressillä esim perinnemurtajissa.

Se kuinka paljon rahaa paloi yhtiöltä tässä hässäkässä, ei kuulu minulle mutta normaalilla vaihdolla joko hyvissä ajoin ennen joulua tai nyt välipäivinä se olisi ollut monen kuukausipalkan verran halvempaa.

No tulihan Islantikin sitten nähtyä ja saatiin lentää.

Ismo Jokinen Fennica

Ps. yksi otsikko on vähän niin kuin Arctian järjestämästä Action Day päivästä kopsattu.

Arctiallahan oli syksyllä Action Day jossa laiva- ja konttoriväkeä istutettiin jossain konferenssihallissa ja puhuttiin visioista ja missioista, sitten koko väki lähti Tallinnan-laivalle juomaan viinaa.

titta, Vi FLyGEr!

Ismo Jokinen och hans kompisar från MSV Fennica fick i julas njuta av flygturism och flygplatsernas service så det förslog. Resan från Raumo till Grönland blev komplicerad och intressant.

Ismo startade från ”Raumos flygplats”, d.v.s. Björneborg, med ett ATR 72- plan, som enda passagerare. En gammal sjöbjörn, som gått Holger Pitkänens räddningskurser, tyckte att det kändes litet onödigt att lyssna på säkerhetsinstruktionerna, annars gick resan bra. Den första natten under resan tillbringade Ismo på Hotell Pilot i Vanda. Följande morgon flög Fennicas avlösningsmanskap tillsammans till Köpenhamn. Därifrån fortsatte sjöfararna med Ferraris

röda Airbus 340-plan. Under årets lopp har Air Greenlands plan hunnit bli välbekanta för Fennicas besättning. En fem timmars flygresa mot Grönland förestod.

En flygplats från det kalla krigets dagar

Kangerlussuaq flygplats är belägen längst inne i Søndre Strømfjord. Den här flygplatsen, tidigare Natos flygbas, är den enda större på Grönland. Då vi kom närmare började flygplanet skaka i turbulensen. Resenären i sätet bredvid Ismo Jokinen konstaterade:

”Iceland here we come!”

Efter tre timmar förstod Ismo vad han menat. Planet lyckades inte landa, utan flög till Keflavik i Island, därifrån fortsatte man med buss till ett hotell i Reykjavik.

Följande morgon gjordes ett nytt försök. Landningen i Kangerlussuaq lyckades per -

fekt. Man skulle ännu flyga vidare till Nuuk. Avlösningsbesättningen delades upp på två flygturer. Ismo Jokinen lyckades komma med i den första. De Havilland Dash-planet gungade i turbulensen, men landade lyckligt. Ombord mötte Ismo Jokinen gruppen som skulle börja sin ledighet, litet nedstämda i vinterstormens grepp. Ingen visste när flyget hem kunde avgå, och julen stod för dörren. Och rederiet hade beställt ett charterflyg från Finland för att avhämta besättningen. Det hade plats för 18, så alla skulle inte rymmas med.

Det senare flygets avlösningsbesättning fick gå ombord och semesterfararna inkvarterades i sjömanshemmet i Nuuk. En del fick åka hem till jul med charterflyget, den andra firade helgen i Nuuk. Ismo Jokinen och hans kompisar kom till Fennica efter en omväxlande resa, och i snöslask styrde Fennica färden mot sitt arbetsfält på det stormande, mörka havet.

lääKInTäTAIdoT

HAlTuun KeRTAuKSellA

Kuinka moni teistä on viimeisen viiden vuoden aikana joutunut elvyttämään? kysyy sairaanhoidon lehtori Ritva Lindell kuudeltatoista merenkulun ammattilaiselta, jotka ovat juuri kerranneet elvytyksen perusteet lääkintähuollon kertauskurssilla Turussa.

Yhtään kättä ei nouse. Lindell myöntää, että harvinaistahan se on, että laivalla joutuu elvyttämään, mutta hän muistuttaa, että se on joka tapauksessa hyvä kansalaistaito.

Kansipäällystölle suunnatulle lääkintähuollon kertauskurssille tulevilla on korkea motivaatio, vaikka viiden vuoden välein uusittavan kurssin suorittaminen on edellytys pätevyyskirjan uusimiselle.

– Koen, että kurssilaiset hakevat täältä uusia eväitä. Keskustelun kautta edetessä paljastuu, että monenlaisiin tilanteisiin laivalla törmää.

Helmikuun puolimaissa järjestetty kurssi pidettiin perinteisessä Turun merikoulussa, joka nykyisin kantaa nimeä Aboa Mare.

Ritva Lindell on vetänyt näitä kursseja jo vuosituhannen alusta alkaen. Aboa Mare järjestää vuosittain muutamia kursseja sekä suomen- että ruotsinkielellä.

Luotsi Mika Joenmaa harjoittelee lääkintätaidon kertauskurssilla tärkeää kansalaistaitoa. Anne-nuken elvytystä seuraa taustalla Kai Pouttu.

Lääkintäkurssin opettaja Ritva Lindell havainnollistaa taululla sydämen rytmihäiriötä.

Intubointia tarvitaan äärimmäisen harvoin. Päällikkö Timo Väänänen harjoittelee taitoa kurssilla. Lasse Lusto ja Pasi Peijonen seuraavat vierestä

Yliperämies Mathias Fröberg harjoittelee kanyylin laittoa. Koekaniinina toimii kurssin opettaja Ritva Lindell.

Oireiden tunnistaminen

– On osattava ottaa verenpaine sekä pulssi ja kuvata potilaan tilaa kun konsultoi puhelimen päässä olevaa lääkäriä. Jos ongelmati-

lanne tulee, tiedetään mitä infoa potilaasta kerätään ja annetaan lääkärille, tiivistää Lindell kurssin tavoitteen.

Eikä haittaa ole siitäkään, että tietää kuinka eri taudit ilmenevät. Kurssilla käydään lä-

Päällikkö Pasi Andersson mittaa omaa verenpainettaan ja toteaa, että mittaus onnistui.

pi niin potilaan tutkiminen ja lääkäriohjeen kysyminen kuin sydän- ja verisuonioireet, diabetes, akuutit mahavaivat sekä korva- ja silmävaivat.

Laiva-apteekin ja lääkkeiden käytön lisäksi pohditaan myös muun muassa neurologisia oireita ja mielenterveysongelmia. Haavan hoitoa, elvytystä ja kanyylin laittoa harjoitellaan käytännön harjoituksilla.

Lindell muistuttaa, ettei kurssin käyneiden ole tarkoitus kyetä tekemään diagnoosia sairauksista, riittää kun pysytään oireissa ja pystytään kuvaamaan niitä ammattilaiselle. tiivistetty kurssi

Tavallisesti viiden päivän mittainen kurssi on nyt tiivistetty kolmeen päivään, mikä tarkoittaa yhden päivistä jatkumista aamusta iltaan.

– Muutamia tehtäväalueista on siirretty itse opiskeltaviksi. Esimerkiksi synnytykseen liittyvät asiat ovat harvinaisempia rahtipuolella. Ne voi kerrata itsekin. Samalla voi totuttautua tiedon hakuun sairaanhoidon kysymyksissä ylipäätään.

Mutta on niitäkin tilanteita, jotka ovat tulleet lähes jokaisen kurssilaisen eteen. Melkein kaikki tälläkin kurssilla ovat tehneet haavojen ompelua. Tälläkin kertaa haavojen ompelua harjoitellaan aidolla pintakudoksella, joskin siansorkalla.

– Tykkään näistä työelämän kursseista. Tänne tulee terveiset tosielämästä ja sieltä tulee esille myös käytännön ongelmat, joita voidaan pohtia yhdessä. Kertauskursseilla on sen takia aivan oma luonteensa, Lindell kertoo.

Opettajakin opiskelee

Lindell tietää myös, että eri laivoilla on erilaiset tarpeet ja erilaiset ongelmatilanteet.

– Yritän joka vuosi myös käydä laivalla ja tavallaan päivittää mitä todellisuudessa tapahtuu.

Jos ei ole käynyt laivalla, ei ole aavistustakaan, että konehuoneen hygieenisyys voi olla jollekin toimenpiteelle puutteellinen. Tai, että valaistus on laivassa paikoin niin heikko, ettei jotakin toimenpidettä voi kerta kaikkiaan tehdä.

– Laivalla on otettu aina hyvin vastaan. Joskus on pyydetty pitämään laivan satamassa ollessa miehistölle pikakurssi jostain tietystä teemasta.

Laivaympäristössä, jossa ulkopuolisen avun saanti on joskus vaikeaa jopa mahdotonta, on ensiapu ja lääkintätaitojen hallitseminen varsin tarpeellista.

Teksti ja kuvat: Sirpa Sutinen

RePeTITIon AV

SjuKVåRdSKunnAndeT

Hur många av er har under de senaste fem åren behövt kunna återupplivning? frågar Ritva Lindell, lektor i sjukvård, av de sexton sjöfarare som just repeterar grunderna i återupplivning på en repetitionskurs i sjukvård i Åbo.

Inte en enda hand lyfts. Lindell medger att det är sällan man behöver kunna återupplivning ombord, men hon påminner om att det i alla fall är en bra medborgarfärdighet.

Repetitionskursen i sjukvård är riktad till däcksbefäl och de som deltar är mycket motiverade, också om det är en förutsättning för förnyandet av behörighetsbrev att man vart femte år repeterar kursen.

– Jag tror att kursdeltagarna här vill inhämta nya kunskaper. Vid diskussionerna kommer det fram att man ombord stöter på många olika situationer.

Kursen hölls i medlet av februari i den gamla sjömansskolan i Åbo som numera heter Aboa Mare.

Ritva Lindell har lett de här kurserna redan sedan av början av millenniet. Aboa Mare arrangerar årligen några kurser både på finska och på svenska.

att känna igen symptom

– Man måste kunna mäta blodtryck och puls och beskriva patientens tillstånd då man konsulterar läkaren per telefon. Om det uppstår problemsituationer skall man veta vilken information man söker för att ge läkaren, komprimerar Lindell målsättningen för kursen.

Och inte skadar det heller om man känner symptomen på olika sjukdomar. På kursen går man igenom både hur man undersöker patienten och ber om instruktioner av läkaren och symptomen på hjärt- och kranskärlssjukdomar, diabetes, akuta magbesvär och öron- och ögonbesvär.

Utöver användningen av fartygsapoteket och mediciner diskuterar man neurologiska symptom och mentala problem. Man har praktiska övningar i sårvård, återupplivning och kanylering.

Lindell påminner om att det inte är me-

Lektorn

Kursledaren Ritva Lindell demonstrerar hur man lägger patienten i sidoläge.

i sjukvård, Ritva Lindell

Intubering är en så krävande åtgärd, att en lekman i praktiken sällan gör den. Veli-Matti Mäkelä, Lasse Lusto och Tiina Saarinen tränar sitt kunnande på kursen.

ningen att kursdeltagarna skall lära sig göra diagnos, det räcker att man känner igen symptom och kan beskriva dem för en fackman.

intensivkurs

Kursen som vanligen pågått fem dagar är nu komprimerad till tre dagar, det innebär att man arbetar från morgon till kväll.

– Några uppgifter har vi lämnat för självstudier. Frågor som gäller till exempel barnfödsel är sällsynta inom lastfartygstrafiken. De kan man repetera på egen hand. Samtidigt kan man vänja sig vid att överhuvudtaget söka information i anslutning till sjukvård.

Men det finns också situationer, som nästan varje kursdeltagare stött på. Nästan alla på kursen hade sytt ihop sår. Också den här gången övar vi att sy sår med äkta hudvävnad, också om det är grisfötter.

– Jag tycker om de här arbetslivskurserna. Det är en fläkt från det levande livet och därifrån kommer också de praktiska problemen som man kan diskutera. Repetitionskurserna har därför en alldeles speciell karaktär, berättar Lindell.

Också läraren studerar

Lindell vet också att behoven och problemen är olika på olika båtar.

– Varje år försöker jag också besöka fartyg för att uppdatera min kunskap om vad som händer i verkligheten.

Om man inte har varit ombord, har man inte en aning om att hygienen i maskinrummet kan vara olämplig för några åtgärder. Eller att belysningen på någon plats ombord kan vara så svag att några åtgärder helt enkelt är omöjliga där.

– Jag har alltid fått ett bra mottagande ombord. Ibland har man bett mig hålla en snabbkurs om något ämne för besättningen på en båt som ligger i hamn.

I fartygsmiljö, där det är svårt eller rentav omöjligt att få utomstående hjälp, är det av största vikt att man behärskar förstahjälp och har kunskaper om sjukvård.

Text och bild: Sirpa Sutinen

Lotsen Mika Paavonen medger att han i praktiken aldrig hamnat att utföra kanylering.

BOrELLE uuSia

LiNJOJa Ja L aiVOJa

Varustamotoiminnassa on harvoin seesteisiä aikoja, mutta yli 110 –vuotiaalla Borella tapahtumia on riittänyt myös rutiinitöiden lisäksi. Vapaavahti kävi tutustumassa perinteikkään varustamon Helsingin toimistoon, joka on rakennettu Rettigin omistamaan entisen Sinebrychoffin panimon tiloihin.

Alkuvuosi pitää toimitusjohtaja Thomas Franckin kiireisenä. Hän ja Siv Abrahamsson kertaavat kevään tapahtumia. Luotettava työjuhta Bravaden sai uuden kodin Vidar Shippingilta ja jatkaa seilauksia Suomen lipun alla Jollas -nimellä.

– Aloitimme myös uuden laivalinjan Helsingistä Oxelösundiin nimeltään HelOx Line. Reittiä operoidaan ms Borden-aluksella, Thomas Franck kertoo.

Linjan markkinointiyhtiönä toimii Lindholm Shipping sekä Ruotsissa että Suomessa. Maiden välinen liikenne on ollut paljolti matkustajalaivojen varassa. Roro -alus Borden sopii hyvin IMO -lastien kuljetukseen. Helsingin Vuosaaren ja Oxelösundin välisen matkaan kuluu laivalla noin 17 tuntia. Vaarallisten aineiden maantiekuljetukset lyhenevät kummassakin päässä, mikä parantaa turvallisuutta ja vähentää liikennehaittoja. On mahdollista, että myöhemmin linjalle asetetaan toinenkin alus.

Merenkulun toimintaedellytykset on pidettävä kilpailijamaiden tasolla.

Vuonna 1999 Fortumista Rettig-konserniin siirtynyt Franck on toiminut Boren toimitusjohtajana jo yli viisi vuotta. Hän on myös Suomen Varustamot Ry:n hallituksen puheenjohtaja. Merenkulkuelinkeino on yhdessä työskennellyt kilpailuasemien parantamiseksi, mutta paljon puhuttu tonnistovero on edelleen avoin kysymys.

– Lakia ei saada voimaan ennen kevään eduskuntavaaleja. Hanke on viivästynyt, Franck harmittelee.

Tonnistovero on saatava uuteen hallitusohjelmaan. EU-komissio on asettanut uusia selvitettäviä kysymyksiä ja varustamoala on huolissaan, riittääkö yhteisymmärrys.

Toimitusjohtaja Thomas Franck on myös Suomen Varustamot Ry:n hallituksen puheenjohtaja

Suomalaisvarustamoilla on kymmenkunta uudisrakennusta valmistumassa. Borelle on tulossa kaksi isoa roro -alusta Flensburgin telakalta Saksasta. Niillä oli tarkoitus ajaa aikarahtaajan lukuun linjaliikennettä Turusta, mutta sopimus jouduttiin purkamaan. Thomas Franckin mukaan alukset pyritään rekisteröimään Suomeen, mutta tuleva liikennealue pitää myös huomioida.

Kolmen varustamon yhtyminen

Vuosina 2005 ja 2006 Rederi Ab Engship ja Bror Husell Chartering päätyivät yrityskauppojen jälkeen Rettig -konsernille. Vaikka Borella oli tuolloin vain neljä omaa alusta, päädyttiin Bore -nimeen. Vuonna 1897 perustetun varustamon nimi oli maailmalla tunnettu. Uudessa varustamossa oli parikymmentä alusta, ja merenkulkijoille oli

kuva: Jarmo Nordback

muodostunut vähän erilaisia kulttuureita. Aluksia oli myös Hollannin lipun alla.

– Aluksi puhuttiin, että ”meillä ennen tehtiin niin ja näin”, mutta henkilöstö on alkanut hitsautua yhteen, Franck tuumaa.

Yhdistymisen myötä Bore sai myös paljon tietotaitoa. Lisää sopeutumistaitoja tarvittiin, kun Boren pääkonttori siirtyi viime vuonna Turusta Helsinkiin. Osa henkilökunnasta muutti pääkaupunkiin, mutta Siv Abrahamsson kulkee töihin junalla Turusta.

Valmistuvien uudisrakennusten lisäksi varustamolla on 19 laivaa liikenteessä ja konttorit Helsingin lisäksi Maarianhaminassa ja Rotterdamissa. Helsingissä hoidetaan henkilöstöhallinta sekä laatu- ja turvallisuusasiat. Varustamon talous, rahtaus ja tekninen osasto toimivat Maarianhaminassa. Rotterdamissa huolehditaan Hollannin lipun alla olevista aluksista.

Kansainvälistä toimintaa

Bore on järjestänyt jo neljänä vuonna päällystöille varustamopäiviä, jotka ovat omiaan lisäämään ryhmähenkeä. Tammikuun varustamopäivillä MEPA oli mukana jakamassa merimiesurheilupalkintoja. Puheet ja valtaosa pöytäkeskusteluistakin käytiin englanniksi. Borella on kokemusta monikansallisista miehistöistä

– Kanaalissa Hollannin lipun alla seilaavissa aluksissa on ollut suomalaisia. Nyt on Suomen lipun alla parissa laivassa filippiiniläisiä merenkulkijoita, Thomas Franck toteaa.

Näiden laivojen komentokieli on englanti. Kokemukset monikansallisesta miehistöstä ovat olleet hyviä. Filippiiniläiset merenkulkijat tulevat samasta miehitysfirmasta, joka hoitaa myös Boren hollantilaislaivojen rekrytointia.

– Kuulemani mukaan filippiiniläisten kokkien ruoka kelpaa suomalaisille hyvin, Thomas Franck kertoo.

Vuoden 2010 merimiesurheilutuloksissakin oli jo useita filippiiniläisten tekemiä tuloksia.

Boren hollantilaisaluksista kaksi roro -laivaa ajaa aikarahdattuna kanaalin liikenteessä ja neljä kuivarahtialusta Pohjois-Euroopan sopimusliikenteessä. Lukuun ottamatta UECC:n rahtauksessa olevia autolaivoja alukset seilaavat Engshipin ja Husellin aikaisilla nimillään. MEPA on tehnyt kauan yhteistyötä Norkingin ja Norqueenin miehistöjen kanssa. Ulkona seilaavat arvostavat merimiespalveluita.

”Kun merimies voi laivalla hyvin, voi myös varustaja konttorissa

hyvin”

Alun perin Godby Shippingin Alpo Mikkolan pienvarustamokurssilla kertomaan lauseeseen on helppo yhtyä. MEPA, Thomas Franck ja Siv Abrahamsson tutkivat, mitä vielä voisi tehdä hyvinvoinnin saralla. Boren merimiehet ovat kovasti kehuneet varustamon hankkimia satelliittitelevisio- ja internet-yhteyksiä.

Panostus oli suuri, mutta se lisäsi viihtyvyyttä. Toki internet -yhteydet palvelevat myös varustamoa ja rahtaajia, Thomas Franck selvittää.

Satelliittijärjestelmät ovat kehittyneet ja kustannukset vähenevät. Nykymerimiehelle yhteydenpito ja ajan hermolla pysyminen ovat tärkeitä.

Boren merenkulkijat ovat kiitettävästi osallistuneet merimiesurheiluun. Kirjasto-, lehti- ja videopalveluita käyttävät kaikki. Kaskisiin ajavat Boren hollantilaislaivat saavat ILO: n suositusten mukaista palvelua MEPAn yhteyshenkilöltä Jarmo Nordbackilta . Myös MEPAn monipuolisilla kursseilla on käynyt Boren väkeä, varsinkin Kanaalin laivoilta.

Franckin ja Abrahamssonin mielestä merenkulkijoita voitaisiin yhdessä kouluttaa kohti terveellisiä elämäntapoja. Ruoka, liikunta ja lepo ovat tärkeitä. Boren porukka on toki jo ennestään parhaasta päästä. Parhaat urheilulaivat ja monet Vuoden Merimiesurheilijat tulevat sieltä; Paavo Palokangas, Hilding Sundberg, Jorma Huupponen, Elina Varmola, Jyrki Stenman, Paavo Rauhala ja Tapio Lehto.

Teksti ja kuvat: Pekka Karppanen

Trenden ja Najaden myytiin maaliskuussa ennen uudisrakennusten tuloa.

Verkställande direktören Thomas Franck är också styrelseordförande för Rederierna i Finland rf.

BOrE På Nya ruttEr

MEd Nya FartyG

Inom rederiverksamheten råder sällan lugnare tider, men hos Bore, som redan verkat mer än 110 år, har man utöver rutinerna ordnat mångahanda evenemang. Frivakt besökte det traditionella rederiets byrå i Helsingfors, beläget i de utrymmen där Sinebrychoffs bryggeri i tiden verkade, numera i Rettigs ägo.

För VD Thomas Franck innebär början av året bråda dagar. Han och Siv Abrahamsson går igenom vårens verksamhet. Den gamla trotjänaren Bravaden fick ett nytt hem hos Vidar Shipping och fortsätter att segla under blåvit flagg, döpt till Jollas.

– Vi började också en ny linje från Helsingfors till Oxelösund, under namnet HelOx Line. Rutten opereras med M/S Borden, berättar Thomas Franck.

Linjen marknadsförs både i Sverige och i Finland av Lindholm Shipping. Trafiken mellan länderna har till stor del skötts av passagerarfartygen. Roro-fartyget Borden lämpar sig väl för att transportera IMOfrakter. Resan mellan Nordsjö i Helsingfors och Oxelösund går på ungefär 17 timmar. Landsvägstransporten av farligt gods förkor-

tas i båda ändor, vilket förbättrar säkerheten och minskar störningar i trafiken. Möjligen sätter man senare in ytterligare ett fartyg på rutten.

Sjöfartens

konkurrensförutsättningar måste hållas på samma nivå som de konkurrerande ländernas

Franck, som år 1999 övergått i Rettig Group koncernens tjänst, har verkat som verkställande direktör för Bore redan mera än fem år. Han är också styrelseordförande för Re-

derierna i Finland rf. Sjöfartsnäringen har enigt arbetat för att förbättra konkurrenspositionen, men den mycket omtalade tonnageskatten är fortfarande en öppen fråga. – Lagen träder inte i kraft före vårens riksdagsval. Projektet är försenat, säger Franck förargad.

Tonnageskatten måste fås med i det nya regeringsprogrammet. EU-kommissionen har ställt nya frågor som kräver utredning och rederibranschen oroar sig för hur samförståndet kommer att räcka till.

De finska rederierna har ett tiotal nybyggen under arbete. Från varvet i Flensburg i Tyskland har Bore beställt två stora rorofartyg. Det var meningen att de skulle gå i tidsbefraktad linjetrafik från Åbo, men man var tvungna att annullera avtalet. Enligt

Thomas Franck strävar man till att registrera fartygen i Finland, men man måste också beakta vilket område de kommer att trafikera.

tre rederier fusionerades

Genom företagsköp kom under åren 2005 och 2006 Rederi Ab Engship och Bror Husell Chartering att inlemmas i Rettigkoncernen. Trots att Bore då hade bara fyra egna fartyg stannade man för namnet Bore. Rederiet som grundats år 1897 var välkänt ute i världen. Det nya rederiet hade ett tjugotal fartyg och bland sjöfararna hade man utvecklat något olika kulturer.

– I början kunde man höra att ”hos oss brukade vi göra så och så”, men nu har personalen börjat svetsas samman, menar Franck.

Vid fusionen fick Bore också mycket yrkesmässigt kunnande. Ytterligare anpassningsförmåga krävdes då Bores huvudkontor förra året flyttade från Åbo till Helsingfors. En del av personalen flyttade till huvudstaden, men Siv Abrahamsson reser till kontoret med tåg från Åbo.

Förutom nybyggena har rederiet 19 fartyg i trafik och kontor utöver i Helsingfors också i Mariehamn och Rotterdam. I Helsingfors sköter man personalförvaltningen och kvalitets- och säkerhetsärenden. Rederiets ekonomi, befraktning och tekniska avdelning verkar i Mariehamn. I Rotterdam sköter man fartygen under holländsk flagg.

internationell verksamhet

Bore har arrangerat mötesdagar för befälet redan i fyra år. De är ägnade att stärka lagandan. I januari var SSB på plats för att dela

ut pris för prestationer i sjömansidrott. Både talen och största delen av bordssamtalen gick på engelska. Bore har erfarenhet av mångnationella manskap.

– På fartygen som under holländsk flagg trafikerar kanalen har vi haft finländare. Nu har vi filippinska sjöfarare på fartyg under finsk flagg, konstaterar Thomas Franck.

På de fartygen är kommandospråket engelska. Erfarenheterna av mångnationella manskap har varit goda. De filippinska sjöfararna förmedlas av samma bemanningsfirma som sköter rekryteringen för Bores holländska fartyg.

– Enligt vad jag hört är finländarna nöjda med de filippinska kockarnas mat, berättar Thomas Franck.

Bland resultaten i sjömansidrott år 2010 kunde man redan notera flera filippinska prestationer.

Av Bores holländska fartyg går två rorobåtar i tidsbefraktad trafik på kanalen och fyra torrlastfartyg i avtalstrafik i Nordeuropa. Utöver bilfärjorna i UECC:s befraktning seglar Engships och Husells fartyg under sina gamla namn. SSB har länge samarbetat med besättningarna på Norking och Norqueen. De som seglar i utrikestrafik sätter värde på sjömansservice.

”då sjömannen mår bra ombord, mår också redaren på kontoret bra”

Det är lätt att instämma i konstaterandet, som ursprungligen fälldes av Alpo Mikkola från Godby Shipping, på en kurs för små-

rederier som hölls på SSB. SSB, Thomas Franck och Siv Abrahamsson undersöker vad man ännu kunde göra för att främja arbetshälsan. Bores sjömän har varit mycket nöjda med satellit-TV- och internetförbindelser som rederiet skaffat.

– Det var en stor satsning, men den ökar trivseln. Nog har rederi och befraktare också nytta av internetförbindelserna, förklarar Thomas Franck.

Satellitsystemen har utvecklats och kostnaderna sjunker. För dagens sjöman är det viktigt att kunna hålla kontakt och ha fingret på tidens puls.

Bores sjöfarare har på ett berömvärt sätt deltagit i sjömansidrotten. Biblioteks-, tidnings- och filmtjänst använder alla. I Kaskö får Bores holländska fartyg service enligt ILO:s rekommendation av Jarmo Nordback som fungerar som SSB:s lokala kontaktperson. Bores anställda, särskilt från fartygen i kanaltrafik, har också deltagit i SSB:s mångsidiga kurser.

Franck och Abrahamsson tycker att man tillsammans kunde skola sjöfararna för att bättre iaktta hälsosamma levnadsvanor. Mat, motion och vila är viktiga. Bores besättningar hör visserligen från förut till de bästa. Bästa idrottsfartyg och många Årets Sjömansidrottare kommer därifrån; Paavo Palokangas , Hilding Sundberg , Jorma Huupponen, Elina Varmola, Jyrki Stenman, Paavo Rauhala och Tapio Lehto

Text och bild: Pekka Karppanen

Borden trafikerar mellan Nordsjö och Oxelösund för HelOx Line. Före nybyggenas leverans sålde man i mars Trenden och Najaden.

meRenKulKIjoITA

mATKAmeSSuIllA

Sunnuntaina 23.1. päättyneillä Helsingin matkamessuilla kävi 83.000 vierailijaa. Näytteilleasettajia oli 1200 yli 70 maasta. Mukaan mahtui niin merenkulkijoita kuin varustamoitakin.

Viking Linen suurella osastolla oli Kuuba –teema kuten alkutalven laivaristeilyilläkin.

– Meillä on täällä kuubalainen tanssiryhmä ja sikarinpyörittäjäkin, jo 13 vuotta matkamessuilla mukana ollut Jamppe Haakana kehui.

Jamppe toimi syksyllä Mepan futisturnauksessa Viking XPRS –joukkueen pelaajavalmentajana ja työskentelee aluksella myymäläpäällikkönä. Hän on yksi harvoista, joka on seilannut Viking Linen kaikilla nykyisillä aluksilla. Jampen muistin mukaan Birgitta Finneman ja Nicholas Hakanen kuluvat tähän kunniakkaaseen joukkoon.

– Kokemusta on karttunut. Cinderellalla kävin eräänlaisen Viking Linen korkeakoulun, Haakana sanoi.

Jampella on komea varustamon väreihin sopiva univormu. Viking Linellä oli muiden isojen näytteilleasettajien tapaan ohjelmaa säännöllisin väliajoin. Karaokea, kisoja, tanssiesityksiä, Peppi Pitkätossun vierailua ym.

Viking Linen osasto ja ihmiset vetävät messuvieraita. Jamppe ja takavuosina Mepan sulkapallomestaruuksia voittanut Lotta Bergman juonsivat tapahtumia ääni käheänä. Jeremias Salonen hääri Ville Viikinkinä.

r isteilyisäntiä

tallink Siljan osastolla

Vapaavahti törmäsi Siljan osastolla jälleen merimiesurheilijoihin. Peter Rosenbröijerin kädessä on ”rautaseiskan” sijaan metallinen mikrofoni.

– Täytyy passata päälle, että kesän Mepa -Golfkisat sattuvat kohdalle, Silja Serenaden risteilyisäntä seilaava Peter heittää.

Hän juonsi Tallink Siljan osastoa yhdessä Timo Niemisen kanssa. Timo on ms Baltic Princessin risteilyisäntä. Matkailu Viroon on kasvanut ja tämä näkyi myös varustamon matkustajamäärissä.

Eckerö Linen osastolla oli rento meininki päällä. Tallinnan matkailu puhaltaa tuulta myös tämän varustamon purjeisiin. Osasto markkinoi lähinnä ms Nordlandian matkoja. Rami Orajärvi veti mukaansatempaavaa musiikkiesitystä.

Saksaan ja Karibialle.

Kristina Cruisesin osastolle ei messuvierailumme aikana sattunut tuttuja, vaikka vapaalla olevia merenkulkijoita tuli vastaan vähän joka puolella. Osastolla kuullut uutiset olivat silti mielenkiintoisia. Kristina Katarina suuntaa seuraavana talvena Karibialle. Varustamo on kysellyt asiakkaiden toiveita ja räätälöinyt suomalaisille kunnon kaukolomaristeilyitä.

Varustamo on sopinut Finnairin kanssa suorista lennoista Bridgetowniin Barbadokselle, joka on risteilyiden lähtö- ja paluu satama. Kalustona on 330 -paikkainen Airbus A-330-200 –lentokone, jolla myös vaihtomiehistöt matkustavat suorilla lennoilla.

Mielenkiintoinen on varmasti myös vuodenvaihteessa toteutettava Atlantin ylitys. Matkustajat lähtevät Helsingistä ja astuvat laivaan Kap Verdellä 29.12. Valtameri yli -

tetään ja Antiqualla ollaan 7.1. Karibialla Kristina Katarina vierailee useilla saarilla ja matkustajia vaihdetaan 12.1. Barbadoksella. Finnlines markkinoi perinteisiä Saksan matkoja. Star –luokan aluksilla ajetaan Helsingistä Rostockiin ja Gdyniaan. Sunnuntaina osastolla oli TV:sta tuttu Jaakko Selin juontamassa. Finnlinesin aluksilla voi matkustella myös Naantalista Kapellskäriin, Lyypekistä Pietariin ja Malmösta Travemündeen.

Eckerö Linen Rami Orajärvi veti karaokea

Jaakko Selin juonsi Finnlinesin osastolla

SjöFARARe På ReSemäSSA

Helsingfors resemässa, som avslutades den 23 januari, lockade sammanlagt 83 000 besökare. Utställarna var 1200 och från flera än 70 länder. Både rederier och sjöfarare rymdes med.

Jamppa Haakana höll stämningen uppe på Viking Lines avdelning

På Viking Lines stora avdelning var temat Kuba, liksom för kryssningarna under början av vintern.

– Vi har både en kubansk dansgrupp och en cigarrullare här, berättade Jamppe Haakana stolt. Han har varit med på resemässorna redan 13 år.

Jamppe fungerade under hösten som tränare för Viking XPRS:s spelare för SSB:s fotbollsturnering, han jobbar som fartygets butikschef. Han är en av de få som har seglat på alla Viking Lines fartyg som nu trafikerar. Enligt vad Jamppe minns hör Birgitta Finneman och Nicholas Hakanen till samma ärofulla grupp.

– Erfarenheterna har ackumulerats. Cinderella var för mig en Viking Lines högskola, sade Haakana.

Jamppe har en stilig uniform som matchar rederiets färger. Liksom de andra stora utställarna har Viking Line program på regelbundna tider. Det var karaoke, tävlingar, dansuppvisningar, besök av Pippi Långstrump mm.

Viking Lines avdelning och människor drar till sig mässbesökare. Jamppe och Lotta Bergman, som i tiden vann SSB:s turnering i badminton, blev hesa då de fungerade som konferencierer vid evenemangen. Jeremias

Salonen flängde omkring som Ville Viking.

Kryssningsvärdar på tallink Siljas avdelning

På Siljas avdelning stöter Frivakt igen på sjömansidrottare. I Peter Rosenbröijers hand ser vi nu en mikrofon istället för golfklubba.

– Måste passa på att planera in SSB:s golftävlingar i sommar, framkastar Peter, som seglar som kryssningsvärd på Silja Serenade.

Tillsammans med Timo Nieminen fungerade han som konferencier på Tallink Siljas avdelning. Timo är kryssningsvärd på M/S Baltic Princess. Turistresorna till Estland har ökat och det syntes också i rederiets passagerarsiffror.

På Eckerö Lines avdelning var stämningen avslappnad. Turistresorna till Tallinn ger vind i seglen för också det här rederiet. Avdelningen marknadsför närmast resorna med Nordlandia. Rami Orajärvi stod för ett medryckande musikinslag.

tyskland och Karibien

På Kristina Cruises avdelning råkade vi under besöket inte på några bekanta, trots att

Värdarna Peter Rosenbröijer och Timo Nieminen på Tallink Siljas avdelning

vi mötte lediga sjöfarare var än vi gick. Nyheterna på avdelningen var ändå intressanta. Nästa vinter styr Kristina Katarina stäven mot Karibien. Rederiet har förhört sig om kundernas önskemål och skräddarsytt några riktigt exotiska semesterkryssningar för finländare.

Rederiet har med Finnair gjort avtal om direkta flyg till Bridgetown på Barbados, det är avgångs- och avgångshamn för kryssningarna. Flyget är en Airbus A-330-200, med det flyger också avlösningsmanskapet direkt.

En annan intressant resa över Atlanten förverkligas vid årsskiftet. Resenärerna åker från Helsingfors och stiger ombord på Kap Verde den 29 december. Efter seglatsen över världshavet kommer man till Antigua i Karibien den 7 januari. Kristina Katarina besöker ett flertal öar i Karibien och resenärerna byts på Barbados den 12 januari.

Finnlines marknadsför sina traditionella resor till Tyskland. Med fartyg i starklassen reser man från Helsingfors till Rostock och Gdynia. På Finnlines avdelning fungerade på söndagen som konferencier Jaakko Selin, bekant från TV. Med Finnlines fartyg kan man också resa från Nådendal till Kapellskär, från Lübeck till S:t Petersburg och från Malmö till Travemünde.

Riian Merenkulkumuseon 1000 vuotta:

ViiKiNKiL aiVaSta SirPPiiN Ja VaSaraaN

Purjelaivakauden valokuvia ja työvälineitä. Käyrä esine kuvien keskellä on sen ajan tehokas kurinpitoväline.

- Mikä oli Ruotsi-Suomen mahtiaikana 1600-luvulla valtakunnan suurin kaupunki? Kysymyksen esitti minulle Riian merenkulkumuseon asiantuntijaopas Vidvuds Bormanis esittelykierroksen alkajaisiksi.

- Tukholma, minä veikkasin.

- Väärin.

Suurin kaupunki oli tuolloin Riika, nykyisen Latvian pääkaupunki. Tukhoma oli niin pieni, että se oli vasta kolmanneksi suurin.Kakkossijalla oli Turku, Vidvuds tiesi minua valistaa.

Jos Riika oli niin merkittävä, niin merenrantakaupunkina sen täytyi olla myös tärkeä satamakaupunki. - Kyllä vain, hän myönsi. - Riika oli Itämeren kolmanneksi suurin satama Puolan Gdanskin ja Preussin Königsbergin (nyk. Kaliningrad) jälkeen.

Riika sai kiittää satamastaan Daugavajokea (suom. Väinänjoki), jonka suulla Riianlahden rannalla kaupunki sijaitsee. Joki oli purjehduskelpoinen Venäjälle saakka. Valtamerialusten lasti lossattiin Riiassa, lastattiin jokilaivoihin ja niin tavara löysi tiensä syvälle sisämaahan. Yksi tapa tuoda maataloustuotteita ja kauppatavaraa sisämaasta Riikaan oli erikoinen: rakennettiin katettu lautta, joka virran viemänä ohjattiin kaupunkiin. Kun

lasti oli lossattu, lautta purettiin ja lautatavara myytiin rakennustarpeiksi.

Riian merenkulkumuseo ei pröystäile suuruudella. Se on eräänlainen miniatyyrimuseo, jonka kokoelmat antavat kronologisessa järjestyksessä – maan valtiohistoriaa sivuten – läpileikkauksen Latvian merenkulun vaiheista. Pienuus on itse asiassa etu: kävijä pystyy keskittymään jokaiseen pienoismalliin, esineeseen ja historialliseen dokumenttiin tarvitsematta pelätä informaatioähkyä.

Museon etuihin on luettava sen sijainti upean vanhankaupungin ytimessä sekä se, että kokoelmat ovat osa suurempaa kokonaisuutta ”Riga History and Navigation Museum”. Kaupunginmuseo perustettiin vuonna 1773, kun saksalainen farmaseuttilääkäri Nicolaus von Himsel testamenttasi laajat ja monipuoliset kokoelmansa museoitavaksi. Luetteloituja eisneitä on puolisen miljoonaa, joista vain 50 % on näytteillä.

Merihistoriaa, sotahistoriaa, valtiohistoriaa…

Pienoismallien sarja alkaa viikinkilaivasta, jollaisilla runsaat tuhat vuotta sitten sarvipäät vierailivat Daugava-joella. Sitten seuraavat 100 tonnin koggi, 200 tonnin holkki jne. Varsinaiseen yllätykseen törmätään tultaessa 1600-luvulla. Tuolloin Puolalle kuuluneella Kuurinmaan läänillä oli oma lippu, kauppalaivasto – ja kaksi siirtomaata: Tobago Karibianmerellä ja saari Gambia-joen suulla läntisessä Afrikassa! Tobagon aikaa

museossa edustaa pienoismalli Herzog Jacob. Sen tuliaislastina oli etenkin mausteita Karibianmeren saarilta.

Vuonna 1710 Latviassa alkoi yli 200 vuotta kestänyt Venäjän valtakausi. Pietari Suuren valloittaessa Riian hänen sotalaivastossaan oli tulivoimaisia aluksia, joissa oli tykkejä kolmella kannella. Jälki oli sen mukaista. Aineellisten tuhojen lisäksi puolet asukkaista kuoli, joukossa koko oppineisto. Seurasi rutto ja nälänhätä. Kuolleet saattoivat mädäntyä kaduilla jopa kolme vuotta; venäläinen valloittaja ei hajuhaittoja hätkähtänyt.

Suomen tapaan talonpoikaispurjehdus kukoisti myös Latviassa. Laivanveistäjien työ-

Tyypillinen 1930-luvun latvialainen rahtilaiva, Sunderlandissa vuonna 1903 rakennettu ss Kangars.

kalut ja runsas kuvamateriaali käyvät oivasta oppitunnista.

Esillä oleva rahti/matkustajalaiva, Kööpenhaminassa vuonna 1888 rakennettu ss Saratov näytteli tärkeää roolia Latvian itsenäistymisen alkutaipaleella 1918. Saksalaiset olivat vanginneet maan ensimmäisen pääministerin Karlis Ulmanisin, mutta hänen ja koko hallituksen onnistui paeta Saratovilla Liepajasta Riikaan. Itsenäisyys oli sillä erää pelastettu.

Merisotahistoriaa harrastava löytää museosta paljon mielenkiintoista, kuten Latvilalle Ranskassa maailmansotien välissä rakennetun kahden samanlaisen sukellusveneen pienoismallin. Tuohon aikaan maassa oli 20 varustamoa ja niillä yhteensä noin sata laivaa. Ne olivat pääasiassa Englannissa valmistettuja, parin-kolmenkymmenen vuoden ikäisinä ostettuja. Bormanisin mukaan tuolloin sai hyviä laivoja halvalla. Noista sadasta laivasta upotettiin sodan aikana 41, eniten Viron rannikolla vuonna 1944 saksalaisten pommittamina.

Itämeren talvesta puheen ollen: esillä on Latvian ensimmäinen jäänmurtaja Krisaajis Valdemars, joka rakennettiin Glasgowissa 1925. Suomalainen Varma on päätynyt Latviaan, missä sitä isännöi maan merivoimat.

Toisen maailmasodan jälkeen latvialaislaivojen korsteeniin ilmestyi kaksi työkalua. Sen ajan laivoja esittelevä osasto onkin varsinainen sirppiliiteri. Tuolta ajalta on runsaasti pienoismalleja, joista moni käy suomalaisen telakkateollisuuden käyntikortista. Olisi kuitenkin aika panna näytteille myös sellainen laiva, jonka korsteenissa on jonkun nykylatvialaisen varustamon tunnukset.

Pienoismallit kiinnostavat maallikkoakin, mutta tosimerimiehelle ovat yhtä puhuttelevia museon sekstantit, kompassit, kiikarit, kaukoputket (pisin noin metrin mittainen), tiimalasit, pullolaivat, harppuunat, lokikirjat, kokardit…

ykkösluokan

matkailukohde

Riika on tällä haavaa yksi suomalaisten suosituimmista lähimatkailukohteista. Kun lähtee sinne merimuseo mielessään, niin kannattaa varata aikaa myös samassa talossa sijaitsevalle kaupunginmuseolle. Riiassa on suorastaan pakko käydä myös Hitlerin ja Stalinin hirmutöistä kertovassa Miehitysmuseossa. Keskiaikaisen kaupungin lisäksi on tilaisuus ihailla Euroopan edustavinta jugend-arkkitehtuuria. Riika henkii sellaista keskieurooppalaista kahvila- ja konditoriakulttuuria, josta Suomessa voi vain uneksia. Riika on monessa mielessä reissun väärtti, ykkösluokan matkailukohde. Hyvää matkaa!

Tietoa merimuseosta: www.rigamuz.lv

Teksti ja kuvat: Sakari Karttunen

Asiantuntijaopas Vidvuds Bormanis on Riian Merenkulkumuseon kävelevä tietosanakirja. Kierros alkaa viikinkilaivasta, seuraavana on tyypillinen hansalaiva eli 100 tonnin koggi.

Sjöfartsmuseet i Riga 1000 år FråN ViKiNGaSKEPP

tiLL HaMMarE OcH SKära

Ss Saratov, byggd i Köpenhamn år 1888. Den lettiska regeringen som anhölls av tyskarna flydde med fartyget från Liepaja till Riga under oroligheterna i samband med självständigheten år 1918.

– Vilken var rikets största stad under Sverige-Finlands stormaktstid på 1600-talet? Jag ställdes frågan av Vidvuds Bormanis, specialguide vid sjöfartsmuseet i Riga, då vi började rundvandringen. – Stockholm, gissade jag. – Fel.

Störst var vid den tiden Riga, huvudstad i dagens Lettland. Stockholm var så litet att staden låg på tredje plats. På andra plats kom Åbo, kunde Vidvuds upplysa mig om. Om Riga var så betydande, måste den som kuststad också vara en viktig hamnstad. Det var den visst, medgav han. Rigas hamn var den tredje största efter Gdansk i Polen och Preussens Königsberg, numera Kaliningrad.

För sin hamn fick Riga tacka floden Daugava, vid vars mynning i Rigabukten staden är belägen. Längs floden kunde man segla ända till Ryssland. De oceangående fartygens last lossades i Riga, lastade på flodbåtar och varorna fann vägen lång in i landet. Man hade ett säreget sätt att föra ut lantbruksprodukter från inlandet till Riga: man byggde en

flotte med tak, och med strömmen styrdes flotten mot staden. Då lasten var lossad revs flotten och bräderna såldes som byggnadsmaterial.

Sjöfartsmuseet i Riga stoltserar inte med stort format. Det är ett slags miniatyrmuseum, vars samlingar i kronologisk ordning, parallellt med statshistorien, ger en utmärkt bild av de olika skedena i Lettlands sjöfartshistoria. Formatet är i själva verket en fördel: besökaren kan koncentrera sig på varje miniatyrmodell, annat föremål eller historiskt dokument, utan att vara rädd för informationsövermättnad.

Till museets fördelar kan räknas dess läge mitt i den ståtliga gamla stadsdelen och att samlingarna är en del av en större helhet ”Ri-

ga History and Navigation Museum”. Stadsmuseet grundades år 1773, då den tyske läkaren Nicolaus von Himsel testamenterade sina omfattande och mångsidiga samlingar för museibruk. En halv miljon föremål är katalogiserade, av dem är bara 50 % utställda.

Sjöfartshistoria, krigshistoria, statshistoria…

Serien av miniatyrmodeller börjar med ett vikingaskepp, likt dem med vilka de hornbeprydda gjorde sina besök längs floden Daugava. Sedan följer en kogg om 100 ton,

En stor miniatyrmodell av den brigantin som använts som skolskepp vid sjömansskolan i Riga.

Specialguiden Vidvuds Bormanis tjänstgjorde under åren 1921-40 i den lettiska handelsflottan som styrman på ss Sigulda.

en holk om 200 ton osv. En verklig överraskning stöter vi på då vi kommer till 1600-talet. Kurland, som då hörde till Polen, hade en egen flagga, handelsflotta - och två kolonier: Tobago i Karibiska havet och en ö vid Gambiaflodens mynning i västra Afrika! Tiden i Tobago representeras på museet av miniatyrmodellen Herzog Jacob. Den kom hem lastad med främst kryddor från öarna i Karibiska havet.

Den ryska tiden, som pågick över 200 år, började i Lettland år 1710. Peter den Store erövrade Riga med sin örlogsflotta vars fartyg var bestyckade med kanoner på tre däck. Förstörelsen var stor. Utöver de materiella skadorna avled hälften av invånarna, och med dem hela den bildade klassen. Därpå följde pest och hungersnöd. Ruttnande lik låg på gatorna i rentav tre år; den ryska erövraren lät sig inte störas av stanken.

Liksom i Finland blomstrade bygdeseglationen i Lettland. Skeppsbyggarnas arbetsredskap och ett rikligt bildmaterial ger en utmärkt lektion i ämnet.

Last- och passagerarfartyget ss Saratov, byggt år 1888 i Köpenhamn, spelade en viktig roll år 1918 vid begynnelsen av Lettlands självständighet. Tyskarna hade fängslat landets första premiärminister Karlis Ulmanis,

men han lyckades med hela sin regering fly från Liepaja till Riga med Saratov. Självständigheten var räddad, för den gången.

Den som är intresserad av sjökrigshistoria finner mycket av intresse på museet, till exempel en miniatyrmodell av två likadana ubåtar, som Lettland mellan världskrigen lät bygga i Frankrike. Vid den tiden verkade i landet 20 rederier med en sammanlagd flotta om cirka etthundra fartyg. De var huvudsakligen byggda i England och köpta i en ålder av tjugo-trettio år. Enligt Bormanis fick man vid den tiden bra fartyg billigt. Av de etthundra fartygen sänktes 41 under kriget, de flesta utanför Estlands kust i tyska bombangrepp år 1944.

På tal om Östersjöns vinter: på utställningen kan man se Lettlands första isbrytare, Krisjanis Valdemars, byggd i Glasgow år 1925. Finska Varma har hamnat i Lettland och hör nu till den lettiska marinen.

Efter andra världskriget uppenbarade sig två verktyg på de lettiska fartygens skorstenar. På avdelningen som visar fartygen från den tiden kan man se en ansenlig mängd hamrar och skäror. Från den tiden finns det rikligt av miniatyrmodeller. Många av dem kunde fungera som visitkort för den finländska varvsindustrin.

Miniatyrmodellerna är intressanta också för en lekman, men en riktig sjöman intresserar sig nog lika mycket för museets sextanter, kompasser, kikare, långkikare (den längsta ungefär en meter), timglas, flaskskepp, harpuner, loggböcker, kokarder…

Ett förstklassigt turistmål

Riga är för närvarande ett av finländarnas mest populära resemål inom närområdena. Då man beger sig till sjöfartsmuseet lönar det sig att reservera tid för stadsmuseet i samma byggnad. I Riga måste man också besöka Ockupationsmuseet, ett monument över Hitlers och Stalins illdåd. Utöver den medeltida staden har man tillfälle att beundra den mest representativa jugendarkitekturen i Europa. Riga utandas en sådan café- och konditorikultur, som vi i Finland bara kan drömma om. Riga är i många avseenden värd en resa, ett förstklassigt turistmål. Trevlig resa!

Information om sjöfartsmuseet: www.rigamuz.lv

Text och bild: Sakari Karttunen

menneIden AIKojen lAIVojA VäRIKKäISSä mAInoSjulISTeISSA – Harry

Hudson Rodmell

Laivayhtiöiden teettämiin julisteisiin teksteineen sisältyy paljon tietoa, jotka kertovat mm. itse varustamosta, laivoista ja reiteistä. Menneiden aikojen matkustajalaivoista näkee kirjallisuudessa usein vain mustavalkoisia kuvia, jolloin esimerkiksi monille varustamoille tärkeät rungon ja savupiippujen väritunnukset jäävät näkemättä. Alkuun varustamoiden mainospainotuotteita suunnittelivat usein kivipainojen omat kaaivertajat ja suunnittelijat. Meri- ja laiva-aiheiset kuvat olivat kuitenkin vaativia töitä, joten etäät graafikot ja merimaalarit erikoistuivat niiden tekemiseen. Heidän hyvään piirustus- ja maalaustaitoonsa perustuvaan tyyliin tehtyjen julisteiden kukoistuskausi ajoittuu

Vuosien 1921–1935 aikana Compagnie Générale

Transatlantiquen (French Line) laivastoon liitettiin kuusi uutta matkustajalaivaa, joista suuret kabiiniluokan laivat Lafayette (1929–1938) ja Champlain (1932–1949) saavuttivat aikanaan matkustajien suosion palvellessaan reitillä Le Havre–Plymouth–New York.

vuosille 1870–1960. Erityisesti varustamoille julisteita suunnitelleista taiteilijoista mainittakoon englantilaiset Frank H. Mason ja Harry Hudson Rodmell.

Harry Hudson Rodmell (1896–1984) syntyi Hullissa Englannissa. Kotikaupungissaan han opiskeli Schooll of Artissa. Ensimmäisen maailmansodan aikana Rodmell ei terveydellisistä syistä päässyt armeijaan, mutta hän toimi litografioiden painajana ja piirtäjänä Royal Engineeringissä. Vuosina 1919–1921 hän jatkoi opintojaan School of Artissa. Siirryttyään työelämään Rodmellin erityiseksi kiinnostuksen kohteeksi tuli julisteiden suunnittelu. Useiden vuosien ajan Rodemell työllistyi pelkastään noilla laiväyh-

tiöiltä saamillaan toimeksiannoilla. Rodmell teki julisteita mm. French Linelle, Finska Ängfartygs Aktiebolagille ja Wilson Linelle. Englannissa hänen töistään pidettiin näytteleyt mm. Royal Acadeymissä, Royal Institute fo British Artissa, Society of Graphic Artissa ja Ranskassa Salon de Marinessa. Harry Rodmell oli mukana perustamassa Society of Marine Artis -yhdistystä. Hän tekii uransa aikana myös monia näyttaviä maalauksia, joista ehkä tunnetuin “Gale Force 8“ on nähtävillä National Maritime Museumissa Greenwichissä. Laaja kokoelma hänen tuotantoaan on Hull Museum and Art Galleryssä.

Harry Hudson Rodmell: S/s Ariadne

gångnA TIdeRS SKePP I FäRgRIKA

ReKlAmAFFIScHeR – Harry Hudson Rodmell

Rederiernas affischer ger många fakta om rederier, fartyg och rutter. I böcker uppträder äldre passagerarfartyg vanligen bara på svartvita bilder, vilket inte ger en helt entydig bild av skrovfärg och skorstensmärken. Till en början var det ofta tryckeriernas egna gravörer och planerare som fick svara för rederiaffischerna. Men hav och fartyg var krävande motiv, och både grafiker och marinmålare engagerades därför snart för ändamålet. De tecknade och målade sina motiv med konstnärens yrkesskicklighet, och affischkonsten upplevde sin höjdpunkt under perioden 1870–1960. Bland de produktiva konstnärer som specialiserade sig på att arbeta för rederier märks bl.s britten Frank H. Mason och Harry Hudson Rodmell. Harry Hudson Rodmell (1896–1984) föddes i Hull i England. Han studerade vid School of Arts i sin hemstad. Hälsan hindrade honom att göra aktiv krigstjänst under första världskriget, men i stället arbetade han som litograf och tecknare i Royal Engineers. Efter kriget fortsatte han sina studier vid School of Arts 1919–1921, och när han senare började förvärvsarbeta intresserade han sig speciellt för affischkonst. Under flera år sysselsattes han enbart med uppdrag från olika rederier. Han skapade affischer för bl.a. French Line, Finska Ångfartygs Aktiebolaget och Wilson Line. I England ordnades utställningar med hans verk bl.a. i Royal Academy, Royal Institute of British Arts och Society of Graphic Arts samt i Frankrike i Salon de la Marine. Harry Rodmell var stiftande medlem i Society of Marine Arts. Under sin karriär skapade han flera betydande målningar, av vilka den mest kända kanske är ”Gale Force 8” som kan ses på National Maritime Museum i Greenwich. Hull Museum and Art Gallery har en omfattande kollektion av hans arbeten.

År 1925 byggdes för FÅA i Frankrike Finlands största och modernaste passagerar- och fraktfartyg, Oberon. Oberon sattes in på linjen Helsingfors–Köpenhamn–Hull. I december 1930 kolliderade FÅAs passagerarfartyg Arcturus och Oberon i närheten av Læsø i Kattegatt. Oberon sjönk på några få minuter. Harry Rodmell var onbord på Oberon när fartyget gjorde sin första resa från Frankrike till England. Harry Rodmell skrev också en beskrivning av resan till Hull News -tidning.

rEMONttia

Mona Passagen läpi pohjoiseen kuljetettiin öljyä Venezuelasta ja Curacaosta USAn iistkustille ja Kanadaan. Eurooppaan ajettiin kappaletavaraa ja bulkkia Tyyneltämereltä, kun oli päästy läpi Panaman kanavasta. Mona Passagen läpi etelän suuntaan kuljetettiin samanlaisia lasteja Panaman kanavan kautta Tyynellemerelle. Jos joku joutaisi järkiperäistämään tavarankuljetuksia maapallolla, pärjättäisiin merkittävästi vähemmällä kalustolla.

Olimme vieneet Maracaibolahdelta läpi

Mona Passagen öljykuorman St. Lawrencejokea pitkin Quebeciin. Helmikuussa St. Lawrence-lahti oli jäässä ja hitaasti siellä edistyi matka. Suomalaisen laivan ei sopinut ajaa kenenkään perässä valmista ränniä pitkin. Oli menty omaa suoraa kurssia umpijäässä puskien, kuin Jukolan veljekset. Nyt oltiin jo painolastissa etelään etenemässä uutta kuormaa hakemaan. Vielä ei tiedetty mistä ja minne. Ajettiin vaan Aruba for orders.

Kanadan vesiltä kuului vielä lyhytaaltoyhteys Suomeen. Sähkötyksen lisäksi radiopuheluitakin pystyi soittamaan. Lyhyesti pi-

ti puhua. Minimimaksu oli toista kymppiä (markoissa) alkavalta kolmelta minuutilta. Kipinän peruspalkalla olisi raha riittänyt noin sataan kolmen minuutin puheluun kuukaudessa. Jos radiokeli sattui olemaan huono, meni suurin osa ajasta haloon huuteluun.

Villapaidat oli vaihdettu paidattomiin lähestyttäessä Mona Passagea. Radiokelit alkoivat huonontua. Jonain päivänä ei Helsinkiradio kuulunut lainkaan. Nyt kuitenkin heti aamusta kuului lista eli liikenneluettelo ja meillekin oli viestiä tulossa. Kuuluvuus heikkeni jatkuvasti, kun Helsinkiradion operaattori antoi yhteyttä haluaville laivoille vuoronumeroita. Onneksi olimme jonossa ensimmäisenä, koska huonoista keleistä tiedettiin sielläkin. Kun orderisähkeemme sitten alkoi tulla luureihin, oli kuuluvuus lähes olematon. Sähkeen alkumerkintöjen jälkeen varsinaista tekstiä kuului muutama sana, sitten yhteys katosi.

Nakuttelin sähkötysavainta ja koitin sokkona breikata, ettei enää kuulu. Ehkä päälähetin tiesi, ettei kuulunut Helsinkiradioon Keimolaankaan, kun mitään ei lähtenyt tai-

vaalle. Paineli avainta hiljoo tae kovvoo, ei päälähettimen viisarit värähtäneetkään. Ei auttanut nykyinen tietokonetemppukaan: sulkeminen, sähköt pois ja käynnistys uudelleen.

Onneksi oli kuuluvuutta ollut riittävästi, että oli selvinnyt seuraava lastaussatamamme ja sieltä otettava lasti. Oli suuri helpotus viedä kipparille orderisähkeestä edes alkupätkä. Curacao-radion kautta lähetin varustamoon viestin, että lähetinviasta huolimatta seuraava lastaussatama oli tiedossa. Vaikka päälähetin ei toiminut, akkukäyttöisellä hätälähettimellä sujui yhteydet ongelmitta lähivesillä.

Sittenpä oli aika kääntyä päälähettimen puoleen. Onneksi jääkaappipakastimen kokoinen peltiloota oli ruotsalainen, eikä engelsmannirakenne, minkä ruuvien ja muttereiden vääntelyyn olisi vierähtänyt loppupäivä. Ruotsalainen laite aukesi niksnaks-kytkimiä kääntämällä ja vetämällä loota kiskoja pitkin ulos kuorestaan.

Äkkiseltään ei sisuksissa näkynyt mitään poikkeavaa. Heiluttelin vähän virtalähteen kaapeleita, josko jossain olisi kosketushäiriö. Sittenpä ei radiohytissä näkynyt mitään: sa-

kea sähköinen savu ja katku tursusi powerista ja levisi samalla avonaisesta luukusta brygälle ja venttiileistä paapuurin siivelle.

”Onko siellä ketään hengissä?” huuteli huolissaan brygän luukusta täkkikakkonen. Hengissä mutta huonossa hapessa olin saanut käännetyksi virtakytkimen kiinni ja savuaminen alkoi osoittaa laantumisen merkkejä. Näkyvyyden kohentuessa ilmeni, että paksu virtalähteen kaapelinippu oli päästänyt savun ulos ja jäljellä oli hiiltyneet langat. Konehuoneesta sopivaa piuhaa kysellessäni ykkösmestari innostui sähköhommista ja ilmaantui pian radiohyttiin ison kelan kanssa. Illan hämärtyessä oli lähettimen virtalähteen kaapelit tinattu uusiksi. Toivorikkaana väännettiin lähetin päälle. Ei savunnut mistään. Vaan eipä ollut alkuperäinen vika korjaantunut.

Kaikkia suomalaisia laivoja tarkoittava yhteiskutsumerkki oli OHFF. Sitäpä hu-

huilin ajoittain tinauksen välissä 500 kHz sähkötystaajuudella hätälähettimellä. Josko löytyisi kollega, jolla olisi yhteys Helsinkiradioon. Illansuussa vastasikin kongolainen, mutta laivan lyhytaaltolähettimessä oli korkein taajuus 8 MHz alueella. Sillä ei ollut toivoakaan niissä olosuhteissa tulla kuulluksi Helsingissä. Sen tiesi kollegakin ja oli vastannut kutsuuni siinä toivossa, että minä olisin saanut välitetyksi hänen viestinsä.

Suomalaisilla laivoilla oli tapana pitää keskinäisiä yhteyksiä ns. juorutunnilla. Kello 13.30 GMT taajudella 12630 kHz sähköteltiin OHFF-kutsua. Enimmäkseen bandilla kuului Henry Nielsenin villinlinjan paatteja. Kerrottiin kulkutietoja, vaihdettiin miehistöluetteloita ja tärkeimpänä välitettiin viestejä niille, jotka eivät huonon kuuluvuuden vuoksi saaneet itse yhteyksiä.

Hyvissä ajoin heti seuraavana päivänä virittelin vastaanottimen juorutunnin taa-

juudelle. Muutamia kipinöitä ilmaantui bandille aprikoimaan meidän tilannettamme. Pian vinkaisi ääneen kolmaskin lähetin, jonka viritinäänestä jo tunsi, mista laivasta oltiin.Oikein oli osattu arvata yhteysongelmamme ja Helsinkiradiosta oli pyydetty orderisähkeemme välitettäväksi meille sokkona. Kuuluvuus oli hyvä ja parinsadan sanan mittaisen tekstin olin pian naputellut kirjoituskoneella sähkösanomalomakkeelle päällikön luettavaksi.

Lähetinvikaa sitkeästi selvitettäessä ja yleismittarilla sinne sun tänne sohiessa löytyi lopulta murtunut vastus. Laivassa oli varaosina kaikkia tarvittavia elektroniputkia, mutta vastuksia vain muutamia isokokoisia pieniohmisia. Radiotekniikan laskukaavoja muistellen niistä sai kumminkin kasatuksi suunnilleen oikean ohmimäärän virityksen. Rakennelma ei mahtun peltikaapin sisälle joten loppumatkan se roikkui seinälle surrattuna lähettimen kupeessa.

Öljysataman naapurikylän elektroniikkakomponenttien valikoimista ei ollut tietoa, joten huoltomies tilattiin terveisin tuoda mukanaan tarvittava varaosa. Vähäiselläkin espanjantaidolla pystyi selvittämään ongelman:”Esta resistor no bueno!”

Kun seuraavana päivänä suuntasimme Mona Passagen kautta kohti Quebeciä, oli kelit Helsinkiin kohentuneet. Sain kuitatuksi vanhan orderisähkeen. Juorutunnilla maalailin grande probleemaa ja kiittelin välitysavusta. Ehdinpä vielä avustamaan muutaman sähkeen kongolaiselle ennen heidän satamaanmenoaan.

Noina vuosina muutaman kerran tuli poiketuksi Mona Passagen itärannalla Puerto Ricossa. Länsiranta tuli tutuksi vasta vuosi sitten, kun merkintälasku omaan ikälokikirjaan kertoi viisi tolttia tulleen täyteen. Sen kunniaksi lennettiin turistikyydillä muutamaksi viikoksi Hispaniolan saarelle. Jos sattui olemaan asiaa koto-Suomeen, kaivettiin shortsintaskusta parin tulitikkuaskin kokoinen kännykkä ja soittaa rimpautettiin Puhua piti lyhkäisesti, koska soittaminen oli kallista. Lähes puoli euroa minuutti.

Timo Sylvänne

MEPAn kirjasto suosittelee:

Milja Nitovuori

Norjalaisen kirjailijan Roy Jacobsen uusin romaani Ihmelapset on todellinen mestariteos.

Ilmestyttyään kirja nousi Norjan bestsellerlistan kärkeen ja pysyi siellä vuoden.

Jacobsen kuvaa aikuisten maailmaan 10-vuotiaan Finnin kautta. Kerronta on tarkkavaistoista ja mukaansa tempaavaa heti ensimmäiseltä sivulta lähtien.

Vaikeat ja julmakin elämäntilanteet on kerrottu lämmöllä ja huumorilla, asioita turhaan pitkittämättä. Koskettava tarina jää pitkäksi aikaa mieleen.

Henkimaailman asiat kiinnostavat merenkulkijoita. Kirjalle Varjojen taika oli jonotuslistaa jo ennen ilmestymistä. Kirjoittaja on elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Kaija Juurikkala

Varjojen taika on rehellinen kertomus henkisestä kasvusta ja uskalluksesta puhua lahjastaan muillekin, kuin vain omalle aviomiehelleen. Lapsena hän pelkäsi yötä ja kuulemiaan ääniä, mutta enää pimeys ei pelota vaan on tuonut vapautuksen ja ilon pystyessään auttamaan muita.

Juurikkala kertoo pienestä pojasta, joka

kuoli traagisesti, ilmestyneen hänelle välittääkseen viesti isälleen ja isän suunnattomasta ilosta. ” Tapahtumaan kiteytyi sellainen ikuisuuden hengähdys, joka jää osallisten mieleen kuin tatuointi ihoon. Ehkä juuri tuo elämän ja kuoleman kohtaamisen lumoava kauneus sysäsi minut eteenpäin matkallani”, kertoi Juurikkala.

Lahdessa syntyneen Timo Sandbergin esikoiskirja Unta ei voi tunnustaa julkaistiin 1990. Sen jälkeen on ilmestynyt kahdeksan romaania ja neljä nuorten kirjaa. Lisäksi hän on kirjoittanut yhdessä Mari Sandbergin kanssa romaanin Kaviopolkka kirjailijanimellä Mari Timonen.

Kiitetty dekkarisarja komisario Erkki Heittolasta jatkuu kirjalla Kalmankokko.

Tässä kuudennessa räväkästi alkaneessa osassa juoni pitää otteensa viimeiselle sivulle asti. Tammirannan mahtisuvun perheen äiti putoaa Lahden vesitornista eikä tapahtumaa pidetä rikoksena. Juhannuksena perhe kokoontuu suvun kesäpaikalle ja ilta päättyy traagisesti.

Sandberg ei tyydy tasaiseen tekstiin, vaan löytää monia näkökulmia ja tasoja kertoa tarinaa.

Teksti liittyy tiukasti yhteiskuntaan ja hyvinvointivaltion murenemiseen unohtamatta muutosten keskellä kamppailevia ihmisiä.

Karin Mäkelän Valkea voima on kaunistelematon kertomus huumeäidistä.

Kolmen lapsen äiti Karin Mäkelä käytti huumeita yli kaksikymmentä vuotta. Edes lasten huostaanotot eivät saaneet häntä lopettamaan. Vasta esikoispojan itsemurha pysäytti hänet.

Poika olisi juuri täyttänyt kahdeksantoista ja oli sovittu, että hän pääsee viimeinkin muuttamaan äidin luo. Tuolloin tuli uusi vankilatuomio äidille ja poika tajusi, ettei ollut enää paikkaa minne mennä.

Siviilissä äiti ei osannut hakea apua itselleen, mutta vankilassa hän pääsi juttelemaan papille ja psykiatrille.

Surutyö syyllisyydestä tuntuu edelleen musertavalta. Ajatus, että menneitä ei voi enää muuttaa, mutta tulevaisuuteen voi vielä vaikuttaa, antaa uutta voimaa elämään.

KuSTAA III jA SuuRI

meRISoTA – TAISTeluT

SuomenlAHdellA 1788-1790

John Nurmisen Säätiön kustantamien loisteliaiden merikirjojen sarja jatkuu. Tietokirjailija Raoul

Johnsson on kuvannut meritaistelut elävästi. Niistä tunnetuin on Pohjoismaiden suurin meritaistelu kautta aikojen – Ruotsinsalmen taistelu.

Johnsson kertoi julkistamistilaisuudessa, että Ruotsin ja Venäjän välisessä sodassa oli kyse Pohjois-Itämeren herruudesta. Hän tukeutuu kirjassa muun muassa ennen suomeksi julkaisemattomiin venäläisiin arkistolähteisiin. Raoul Johnsson käyttää saaristolaivaston papin Anders Winbergin päiväkirjaa autenttisena kertojan äänenä, mikä tekee tapahtumien kuvaukset erityisen eläväksi.

Kirjan kuvitukseen ja kuvateksteihin on panostettu todella paljon. Meritaistelut esitetään näyttävin Ruotsista ja Venäjältä peräisin olevin taistelumaalauksin. Lisäksi kuvitus käsittää runsaasti taisteluihin osallistuneiden laivojen pienoismallikuvia. Autenttiset kartat ja taisteluryhmitykset selventävät kirjan tekstiä. Suurin osa kirjan 200 kuvasta julkaistaankin nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Kirjasta on saatu mukaansa tempaavan lukuelämyksen ohella visuaalista nautintoa tarjoava katselukokemus.

ISBN 978-952-9745-31-9, 352 sivua, 200 värikuvaa

Kirjoittaja

Päätoimittaja

Raoul Johnsson

Maria Grönroos

Toimittaja Ilkka Karttunen

Graafinen suunnittelu Tommi Jokivaara

Kustantaja

John Nurmisen Säätiö

John Nurmisen säätiön asiamies Erik Båsk, Juha Nurminen ja Raoul Johnsson. Kirjan kirjoittaja Johnsson (s.1935) on toiminut myös yritysjohdon kouluttajana ja konsulttina

Saagojen

kutsu – avoveneellä Islantiin uuSI, TäydenneTT y PAInoS

VAloTTAA mATKAn TAuSTojA

Monissa suolaisissa liemissä keitetyt miehet toteuttivat hurjan haasteen kahdestaan. Matka oli vaiherikas ja vaarallinen. Merikapteeni Matti Pulli ja vuokravenekippari Matti Piri kävivät kertomassa reissusta ja kirjasta MEPAssa.

Kirjoittaja Pekka Piri oli 1990 -luvun alussa piristyksen tarpeessa. Kasinotalouden aikainen työ suuren yrityksen henkilöstöpäällikkönä ja avioero olivat syöneet miestä. Lisähappea olisi saatava ja pian. Silakkamarkkinoilla hän oli myymässä kalaa ystävänsä alukselta kun kohtasi merikapteeni Matti Pullin. Miehet nauttivat oluet kökarilaisen Rexin peräkannella. Kokenut venemies Piri oli suunnitellut Islannin matkaa ja tarvitsi sää- ja merioloja ymmärtävän navigaattorin.

Matti Pullin elämäntilanteeseen kova haaste sopi. Mies oli ollut päällikkönä, kun ms Finnpolaris upposi. Onnettomuus sattui Grönlannin länsipuolella ja aluksella oli Bahaman lippu ja suomalainen miehistö. Vakuutus- ja muiden asioiden setviminen vei aikaa ja turhautti.

Monien vaiheiden jälkeen miehet pääsivät matkaan Finnfasterilla, 7-metrisellä 175-hevosvoimaisella kaksitahtiperämoottorilla varustetulla avoveneellä. Iso kasa ongelmia oli edessä ja monta tonnia merivettä tuli virtaamaan läpi veneen peräpäästä, jonne vakuutusyhtiö Pohjolan Juha Pöyry oli vaatinut lisää vedenpoistoaukkoja.

Kaksi erilaista miestä

Piri ja Pulli alkoivat vähitellen luottaa toisiinsa. Samassa veneessä oltiin, kummallakin oli hyvä fyysinen ja henkinen kestävyys sekä paineensietokyky. Veneessä ryskyi, meri pauhasi, eikä saanut hermostua. MEPAn toimistolla miehet muistelevat, kuinka hengenlähtökin oli muutaman kerran lähellä.

– Aallon päällä sattunut parisataametrinen lento, tulipalo Färsaarilla, sabotaasi Mykkenesillä ja veneen hinausepisodi Islannissa, Pekka Piri luettelee.

Matti Pulli nyökkäilee Pirin kalmankatkuiselle kerronnalle. Finnoceaniksen hirmumyrskyn, ja jäävuoreen törmänneen Finnpolariksen uppoamisen kokenut kapteeni voisi kysyä kuin alikersantti Lehto Tuntemattomassa sotilaassa: ”Ettekö te saa henkeä pois?”.

Kirja on kuin loistoaineksista valmistettu gourmet-ateria. Parivaljakon tunteet ja

tunnelmat on saatu vangittua ja välitettyä lukijalle. Meri elää voimakkaana ja pieni vene yrittää puskea etappi kerrallaan kohti määränpäätä. On melkein kuin itse istuisi ajopulpetin takana yrittäen pitää kiinni jostakin.

Tarina etenee sopivalla vauhdilla. Veneellä ajetaan parhaimmillaan yli 32 solmua, mutta Piri onnistuu kuvaamaan paikkoja ja miesten tapaamia ihmisiä värikkäästi kuitenkaan jaarittelematta. Mielialat vaihtelevat ahdistuksesta, turhautumisesta ja kovista paineista muutamiin juhlahetkiin.

– Yksinäisen kalastusaluksen kohtaaminen aavalla merellä nostatti mieltä. Totta kai myös Islannin presidentin tapaaminen oli yksi kohokohta, Piri muistelee

Kahdenkymmenenkolmen päivän paukutuksen jälkeen kippari Piri ja navigaattori Pulli saapuivat Islantiin. Luulisi, että lukija voi jo vetää henkeä, mutta monta mielenkiintoista tarinaa seuraa vielä. Lopussa on runsas kuvakokoelma ja hieno valikoima liitteitä.

Tempaus herätti Islannissa suurta huomiota. Pekka Piri oli onnistunut myymään hankkeen hyvin myös suomalaismedialle,

jota matka kiinnosti. Hän oli sopinut yhteistyöstä ”lehdistöpäällikön” Hasse Svenssonin kanssa. Kirja käännetään englanniksi, FILI (Finnish Literature Exchange) tukee käännöstyötä.

Pekka Karppanen

Matkan jälkeen Pekka Piri muutti Torremolinokseen kahdeksaksi vuodeksi. Matti Pulli jatkoi seilauksiaan muun muassa

Finnpinessa ja Astreassa

Laivajoukkueiden salibandyturnauksessa pelasi 90 merenkulkijaa.

– GaBriELLaN JOuKKuE

JatKOi VOittOKuLKuaaN

Merimiespalvelutoimisto järjesti 18.1. Kaarinassa kahdeksan laivajoukkueen turnauksen. Viisi joukkuetta tuli matkustajalaivoista. Rahtilaivajoukkueita oli Neste Shippingilta, Langh Shipilta ja Birka Cargolta. Telakalla olleet Birka Paradise ja Rosella saivat jalkeille varsin iskukykyiset joukkueet.

Gabriellan joukkueen kasasi vuoden merimiesurheilijaksi valittu Tapani Outinen Gabi oli voittanut syksyllä Mepan jalkapalloturnauksen ja innostus oli kova. Amorellan porukkaa luotsasi Nanna Saarinen ja Rosellan yhteyshenkilönä toimi Andreas Rosenkvist.

Erotuomari Janne Kytölän mukaan tänä vuonna pelaajien taso on korkein, mitä hänen aikanaan Mepan turnauksissa on ollut. A-lohkossa Gabriella jyräsi kolme ottelua maalierolla 27–10. Tiukimman vastuksen antoi Silja Serenade. Rosella ja Amorella pelasivat B-lohkossa. Keskinäisen ottelun vei Rosella, joka voitti myös Nesteen. Loukkaantumisista kärsinyt Amorella saalisti yhden voiton.

Viime vuoden mestari Birka Paradise selvitti B-lohkon kolme ottelua puhtaalla pelillä. Finaalissa Gabriella vei kuitenkin heistä voiton melko selkeästi 8–3. Pronssiottelussa Rosella pani hyvin kampoihin Silja Serenadelle. Suurilukuinen Serenaden joukkue pystyi pitämään kovaa tempoa yllä ja vei pronssin lopulta 6–4.

Sijoitusottelussa Birka Trader ja Amorella pelasivat tasan 5–5. Birka Traderin maalivahti varmisti heille voiton hyvillä torjunnoillaan rangaistuslaukauskilpailussa. Gabriellan tsemppariksi valittiin Niko Hänninen, Amorellan joukkuesta palkinto meni Nanna Saariselle ja Rosellan tsemppari oli Gustav Mörn

Kiitokset kaikille!

Gabriella

Birka Paradise

Silja Serenade

NittiO SJÖFararE SPELadE i FartyGSLaGENS

Sjömansservicebyrån arrangerade en turnering i innebandy för åtta fartygslag den 18 januari i S:t Karins . Från passagerarfartygen deltog fem lag. Lagen från lastfartygen representerade Neste Shipping, Langh Ship och Birka Cargo. Birka Paradise och Rosella, som legat i docka, hade mobiliserat synnerligen kämpaglada lag.

OTTELUTULOKSET

Birka Paradise, senaste års segrare, klarade i första gruppen av de tre första matcherna med rena siffror. Med samma sak lyckades Gabriella i andra gruppen. I finalen tog Gabriella hem segern ganska klart med siffrorna 8 – 3. I bronsmatchen bjöd Rosella Silja Serenade på gott motstånd. Serenade kunde med sitt stora lag hålla ett högt tempo och tog till slut hem bronset med siffrorna 6 – 4. I placeringsmatchen spelade Birka Trader och Amorella jämnt, 5 – 5. Birka Traders målvakt Bernt Lindell, en av turneringens bästa spelare, säkrade segern med gott försvar vid straffslagtävlingen.

Domaren Janne Kytölä tyckte att matcherna var mycket högklassiga. Stämningen var god och spelet rent. Ett varmt tack till alla sjöfarare som deltog i SSB:s turnering!

SIJOITUSOTTELUT:

y LE i S ur HE i L u

Basketbollspelande sjökaptener i Åbo Ett lag bestående av sjökaptener, utdimitterade från sjöfartsskolan i Åbo, spelade och vann en vänskapsmatch i basketboll. Efterspelet gick av stapeln i skolans bastu, där man också mindes gamla tider. På bilden Jukka Ketonen, skiljedomaren Pertti Siika, Bo Gyllenberg, Timo Raitamo, Juha Rossi, Dan Stenbäck och Ossi Westilä Antti Palola och Olof Widén, som hörde till kärntruppen, fick tyvärr i sista stund förhinder att delta.

Silja Serenade 2 Palmio Lauri

Silja Serenade

Vauhditon pituus/Längdhopp utan ansats 1 Lehto Tapio

3 Yli-Valkama Kim

60 m

Swegard

Klenoden

1 Yli-Valkama Kim 8,7 Klenoden

2 Dinichino Salvatore 9 Silja Serenade

3 Kaikkonen Tapio

Klenoden

riidr O tt 2010

mePA SAI lAHjoITuKSen neSTeen VäelTä

Sopivasti joulun alla saapui Merimiespalvelutoimistoon mieluisia vieraita, jotka eivät tulleet tyhjin käsin. Neste Shippingin merenkulkijoiden pääluottamusmiehet Olli Kauranen Merimiesunionista, Ingemar Åberg Laivanpäällystöliitosta ja Harri Piispanen Konepäällystöliitosta tulivat kylään.

Miehillä oli tuhannen euron rahalahjoitus, jonka Nesteen merenkulkijat halusivat korvamerkitä Ruissalon Mepalan kunnostustöihin. Raha tuli alun perin työnantajalta. Nesteen yhteistoimintaelin ja sen henkilöstöryhmät päättivät antaa varat Mepalan kunnostukseen.

– Ruissalon Mepala on hieno paikka, josta täytyy pitää kiinni ja paikoista on huolehdittava, Olli Kauranen totesi.

– Ruissalon Mepalan ylläpito ei ole MEPAn keskeisiä tehtäviä, mutta Nesteen avustus kannustaa jatkamaan toimintaa ja kunnostaman huvilaa ja rantasaunaa, MEPAn toimitusjohtaja Martti Karlsson sanoi.

Karlssonin mukaan Turun alueella asuu jo lähes puolet Suomen merenkulkijoista. Seudulla toimii myös aktiivisia merimieseläkeläisiä, jotka ovat luvanneet tehdä talkootöitä Ruissalon Mepalassa.

MEPA kiittää Neste Oilia ja henkilöstöä!

SSB moTTog donATIon AV neSTeS SjöFolK

Just lämpligt före jul fick Sjömansservicebyrån kärkomna gäster, som inte kom tomhänta. Neste Shippings sjöfarares huvudförtroendemän Olli Kauranen från Sjömans-Unionen, Ingemar Åberg från Skeppsbefälsförbundet och Harri Piispanen från Maskinbefälsförbundet kom på besök.

De kom med en penningdonation på ettusen euro, som Nestes sjöfolk ville öronmärka för underhåll av Mepala på Runsala. Pengarna kom ursprungligen från arbetsgivaren. Nestes samarbetsorganisation och dess personalgrupper beslöt donera summan för Mepalas underhåll.

– Mepala på Runsala är en fin plats som vi måste hålla fast vid och sköta väl, konstaterade Olli Kauranen.

– Att underhålla Mepala på Runsala hör inte till SSB:s centrala uppgifter, men understödet uppmuntrar till att fortsätta verksamheten och underhålla villan och strandbastun, sade SSB:s verkställande direktör Martti Karlsson

Enligt Karlsson bor redan nästan hälften av Finlands sjöfarare i Åbotrakten. Där verkar också aktiva sjömanspensionärer som lovat göra talkoarbete på Mepala på Runsala.

SSB tackar Neste Oil och personalen!

Vuosaaren merimieskeskuksessa vietettiin juhlia – KAKSI VuoTTA ToImInTAA TAKAnA

noRdSjö SjömAnScenTRum

FIRAde TVå åR AV VeRKSAmHeT

Päivän mittaan ovi kävi tiuhaan, kun MEPAn ja Merimieskirkon yhteistyökumppanit kävivät kahvilla ja nauttimassa purjelaivakauden reseptin mukaista keripukkijuomaa.

Merimieskeskuksen johtaja Ville Nieminen isännöi avoimien ovien päivää tammikuun lopulla. Erikoista rakennusta ihailleet vieraat saivat nauttia myös musiikkiesityksistä.

Det var liv och rörelse under dagens lopp då SSB:s och Sjömanskyrkans samarbetspartners serverades kaffe och en dryck mot skörbjugg enligt ett gammalt recept från segelfartygsepoken.

Ville Nieminen, sjömanscentrets direktör, fungerade som värd då man höll öppet hus en dag i slutet av januari. Gästerna beundrade den originella byggnaden och fick också njuta av musikaliskt program.

Merimieskeskuksen ”hankibaarista” sai myöhemmin illalla saunamakkaraa.

Ville Nieminen

In Memoriam Jorma ”Jomppa” Ojaharju

Vapaavahdin entinen kolumnisti Jorma Ojaharju menehtyi äkillisesti kotonaan 8. helmikuuta. Vaasassa 1938 syntynyt Jomppa tuli tunnetuksi kirjailijana, merimiehenä, nyrkkeilijänä ja satamatyöntekijänä.

Merimiehet muistavat Ojaharjun ennen kaikkea Koiravahti -kirjasta, jonka hän kirjoitti vuonna 1966. Jomppa seilasi jungmannina ja kirjoitti AL:n Arica -laivan matkasta Suomesta Brasiliaan. Ennen tätä hän oli julkaissut esikoisteoksensa Kakku.

Jomppa pyöri paljon Helsingin kulttuuri-, Kirjailijaja urheilupiireissä, vaikka muuttikin pääkaupunkiin vasta vanhoilla päivillään. Ojaharju oli kova tarinankertoja ja hauska seuramies myös 1982 raitistumisen jälkeen. Vapaavahdin entinen toimitussihteeri Elina Abrahamsson tilasi Jompalta juttuja.

– Jomppa osasi käyttää sanan säilää, mutta hänestä löytyi myös herkkä puoli, Elina muistelee.

Vapaavahdin kolumneissa Ojaharju kirjoitti merenkulkuun liittyvistä aiheista kuten merikirjailijoista, varustamoista ja merenkulkijoista.

Frivakts tidigare kolumnist Jorma Ojaharju avled plötsligt i sitt hem den 8 februari. Jomppa var född i Vasa år 1938 och blev känd som författare, sjöman, boxare och hamnarbetare.

Sjömännen minns Ojaharju främst för boken Koiravahti, som han skrev år 1966. Jomppa seglade som jungman på AL:s M/S Arica från Finland till Brasilien, och skrev boken om resan. Före det hade hans debutverk Kakku publicerats.

Varhaisina vuosinaan Ojaharjulla oli monen tuolloisen taiteilijan omaksuma työskentelytapa. Kuukauden luomistyön jälkeen rilluteltiin kunnolla, sitten taas työn pariin. Ojaharjulla oli varsin laaja tuotanto. 40 kirjan lisäksi hän julkaisi kuunnelmia, näytelmiä ja kirjoituksia. Hänen päätyönään pidetään kolmiosaista Vaasa -trilogiaa.

Jorma Ojaharju oli Vaasan vuosinaan myös usein nähty asiakas merimieshotelli Skattassa Mepan talossa. Työasiat toivat Jompan usein pääkaupunkiin. Nyrkkeilystä hän oli entisenä SM -mitalistina erittäin kiinnostunut.

Jomppa rörde sig mycket i kultur-, författar- och idrottskretsar i Helsingfors, trots att han flyttade till huvudstaden först på äldre dagar. Ojaharju var en stor berättare och en underhållande sällskapsmänniska också efter att han år 1982 valt nykterheten. Frivakts tidigare redaktionssekreterare Elina Abrahamsson brukade beställa kolumner av Jomppa.

– Jomppa kunde konsten att använda ordet som vapen, men han hade också en känslig sida, minns Elina.

I sina kolumner i Frivakt skrev Ojaharju om ämnen i anslutning till havet, liksom maritima författare, rederier och sjöfarare.

Under de tidigaste åren arbetade Ojaharju på samma sätt som mången annan konstnär på den tiden. Efter en månads skapande arbete festade man ordentligt, sedan återgick man till arbetet. Ojaharjus produktion var synnerligen mångsidig. Utöver 40 böcker publicerade han hörspel, skådespel och artiklar. Hans mest ända verk anses vara Vasatrilogin.

Under åren i Vasa var Jorma Ojaharju också en ofta sedd gäst på sjömanshotellet Skatta i SSB:s hus. Jomppas arbete förde honom ofta till huvudstaden. Som tidigare FM-medaljör var han också mycket intresserad av boxning.

MErENKuLKiJOidEN VuOSiNäyttELyN aVaJaiSEt

Timo Nenonen

Nelisenkymmentä vierasta oli juhlistamassa avajaisia Hotel Skattan aulassa. Mukana oli useita näyttelyyn töitään tuoneita merenkulkijoita.

Näyttelyyn tutustuttiin, kyseltiin kuulumisia ja nautittiin kahvia, suolaista ja makeaa. Välillä kuunneltiin Esa Peuhon tunnelmallisia merilauluja.

Hienoja töitä esitellään tarkemmin seuraavassa Vapaavahdissa.

Vuokko Tammen

"Munamies" ja Iris Malmsin nuket ehtivät sopivasti avajaisiin.

Merimiestaiteilija Lars Näsman rouvineen kuuntelee toimitusjohtaja Martti Karlssonin tervetuliaispuhetta

Ett fyrtiotal gäster deltog i festligheterna i Hotel Skattas aula. Bland gästerna kunde man se flera sjöfarare som bidragit till utställningen med sina arbeten.

Man bekantade sig med utställningen, utbytte senaste nytt, avnjöt kaffe med sött och salt tilltugg. Esa Peuho underhöll gästerna med stämningsfulla sånger om havet.

De fina arbetena presenteras närmare i nästa nummer av Frivakt.

Helsingin Laivanpäällikköyhdistyksestä tervehtii valtakunnansovittelija Esa Lonkaa ja Martti Karlssonia. Merikapteeni Lauri Vuorinen keskellä.

Esa Lonka, Hannu Hillo, Risto Honkaharju ja Bengt Karlsson

Anne-Marie Takalon (oik) kuvat ylsivät Pohjoismaisen valokuvakilpailun finaaliin.

KoKemuKSen äänI Kuuluu – eSA

PeuHo VIIHdy TTI HARRASTenäy TTelyn

AVAjAISVIeRAITA

Avajaisissa Esa Peuho tunnelmoi Olavi Virran ja Kari Tapion klassikoilla ja lauloi myös yhden oman biisin.

Tangomarkkinakilpailuihinkin osallistunut kokkistuertti Esa Peuho on menestynyt hyvin myös Kotkan Merimieslaulufestivaaleilla. Mies laulaa, soittaa kitaraa ja tekee biisejä itselleen ja laulajakollegoilleen. Kokin kauha on kuitenkin pysynyt tukevasti käsissä.

– Lähdin seilaamaan 70 –luvun lopulla. 80-luvulla olin joitakin vuosia maissa, mutta veri veti merille, Esa kertoo.

Miehellä on varsin mittava ja mielenkiintoinen merimiesura. Vanhan tavan mukaan voisi sanoa, että on kenkälaatikollinen vastakirjoja.

– Olen seilannut yli neljässäkymmenessä rahti-, matkustaja- ja tankkilaivassa, hän laskee.

Kaarinassa asuva Peuho kävi Rauman merimiesammattikoulun messikalleluokan vuonna 1978 ja lähti merille risteilyalus Finnstarilla. Alkuvuosista jäi järkyttävänä kokemuksena mieleen ms Malmin uppoaminen 1979.

– Olimme saman varustamon ms Hesperialla tulossa Syyriasta, kun kuulimme tra-

gediasta Gibraltarin kohdalla, Esa muistelee mietteliäänä.

Hän teki onnettomuudessa menehtyneiden muistoksi laulun ”Liitää merimiesten sielut”. Peuho osallistui kavereineen Kotkan Merimieslaulufestivaaleille, mutta tuli diskatuksi. Sääntöjen mukaan ei olisi saanut laulaa yhtään stemmoja.

Esa on ollut sen jälkeen monesti mukana ja laulanut myös Mepan kulttuuritapahtumissa Kotkan kirjaston auditoriossa.

– Harmi, että tapahtuma tässä muodossa tuli tiensä päähän. Merimieslaulufestivaali oli mahtava tilaisuus. Meininki oli loistava ja siellä oli hyvä verkostoitua, Esa Peuho tuumii.

Merimiehen ja muusikon hommia

Esalla on kokemusta hyvin monenlaisesta laivasta. Harrastenäyttelyn avajaisissa viereen tupasahtaa ”Biafran Ibo”, vanha poosu, jonka kanssa Peuho seilasi Sofiassa parikymmentä vuotta sitten. 1980 –luvun seilauksista mieleen tulevat ensimmäisiksi Lundqvistin tankkerit Sword ja Estrella sekä Lillbackan luksusjahti Välimerellä.

– Northern Crossilla olin keittiömestarina ja näin paljon uusia systeemeitä, Esa kertoo Loistojahti oli mukana myös eräässä James

Bond –elokuvassa. Tosin se oli eri nimellä ja Englannin lippu ahterissa.

1980 –luvun puolivälissä Peuho siirtyi enemmän mukaan musiikkiin. Hän jäi maihin töihin omaan ravintolaan ja teki spiikkejä televisioon, radioon ja mainoksiin. Hänellä on edelleen laaja verkosto musiikki- ja ravintola-alalla. Peuhon on ollut jopa presidentinlinnassa valmistamassa aterioita valtiovieraille.

Veri veti merille

Esa palasi kuitenkin takaisin laivoille. Vuorottelujärjestelmät kehittyivät ja musiikin tekemiseen jäi aikaa lomilla. Matkustajalaivoilla pääsi välillä hyödyntämään kumpiakin taitoja.

– Silja Symphonylla esiinnyin matkaseurueella kitaran kanssa kokin vaatteet päälle. Menestys oli loistava, Esa muistelee. Hän on matkustajalaivoilla päässyt esiintymään huippuorkestereiden kanssa ja laulanut karaokea. Tällä hetkellä hän seilaa ms Seawindilla kokkistuerttina.

Esa Peuho on ollut musiikin saralla pitkään yhteistyössä Risto Pahlaman kanssa ja kuvailee rehellistä ja aitoa ystäväänsä suurella kunnioituksella.

– Tuskin olisin saanut aikaiseksi niin kauniita lauluja ilman sitä mahtava aammatti taitoa ja musiikillista kasvatusta jonka Risto

on minulle vuosien varrella antanut, kehuu Esa Peuho.

Finlanders –orkesterista tutun Risto Pahlaman säveltämä ”Yhdestoista hetki ” valittiin vuoden 2009 Tangomarkkinoiden voittotangoksi

Peuho on alkanut jälleen tehdä biisejä. Yksi lauluista on tangokuningatar Kaija Pohjolan uudella levyllä. Viime vuonna Esa osallistui tangomarkkinakilpailuihin ja menestyi hyvin yleisöäänestyksessä.

– Kokemus oli hieno, ja hienoa oli myös yleisön kannatus, Esa tuumii kiitollisena.

Auraviihde on kutsunut Esan mukaan myös tämän vuoden kisaan. Viime vuoden yleisöäänestyksessä Esa päätyi kymmenenneksi. Mukana oli varmasti paljon myös merenkulkijoiden ääniä. Kun on työskennellyt 40 laivassa, riittää seilauskavereita vaikka muille jakaa.

Mepa toivottaa mukavalle miehelle tsemppiä Tangomarkkinakilpailuun!

en eRFARen RöST ljudeR –

eSA PeuHo undeRHöll gäSTeRnA då

HoBByuTSTällnIngen öPPnAdeS

Kockstuerten Esa Peuho som deltagit också i tävlingen Tangomarkkinat, har haft stor framgång också vid Sjömanssångfestivalerna i Kotka. Mannen sjunger, spelar gitarr och skriver låtar åt sig själv och sina sjungande kolleger. Soppsleven har han ändå hållit i fast hand.

– Jag gick till sjöss i slutet av 70-talet. Under 80-talet var jag några år iland, men havet kallade, berättar Esa.

Han har bakom sig en synnerligen omfattande och intressant bana som sjöman. Han har seglat på över fyrtio last- och tankfartyg. Ombord på passagerarfartyg har han haft tillfälle att framträda med berömda orkestrar och sjunga karaoke. Som bäst seglar han som kockstuert på Seawind.

Peuho som bor i S:t Karins gick ut mässpojkklassen i sjömansskolan i Raumo år 1978 och tog hyra på kryssningsfartyget Finnstar. Från de första åren minns han den skakande upplevelsen då M/S Malmi sjönk år 1979.

– Vi var på väg från Syrien med M/S Hesperia som hörde till samma rederi, då vi vid Gibraltar hörde om tragedin, minns Esa tankfull.

Till minne av dem som förolyckats gjorde han låten ”Liitää merimiesten sielut”. Peuho deltog med sången i Sjömanssångfestivalen i

Kotka, men blev diskad. Enligt reglerna ficka man inte sjunga stämmor med orkester.

Från seglingarna på 1980-talet minns han mest Lundqvists tankfartyg Sword och Estrella och Lillbackas lyxjakt på Medelhavet. – Jag var köksmästare på Northern Cross och såg många nya system, berättar Esa.

Lyxjakten var också med i en James Bondfilm. Visserligen under annat namn och engelsk flagg.

– Synd att evenemanget i den här formen kom till vägens slut. Sjömanssångfestivalen var en storartad tillställning. Stämningen var fin och man kunde lätt knyta kontakter, funderar Esa Peuho.

Esa Peuho har länge samarbetat med Risto Pahlama inom musiken. Han har igen börjat göra låtar. En av sångerna kan man lyssna till på tangodrottningen Kaija Pohjolas nya skiva. I fjol deltog Esa i tävlingen Tangomarkkinat och klarade sig bra i publikröstningen.

Sånger om havet och annan

musik

Sedan dess har Esa varit med om mycket och också sjungit i audiotoriet på biblioteket i Kotka vid SSB:s kulturevenemang.

– Det var en fin erfarenhet, och publikens understöd kändes också bra, säger Esa tacksam.

Arrangören Auraviihde har inbjudit Esa att delta också i årets tävling.

SSB önskar Esa all framgång i årets Tangomarkkinat!

IllAnVIeTToA SAlVeSSA

Martti Heitto ja kumppanit järjestivät edellistalven tapaan mukavan merimiesillan muistoja huokuvassa ravintola Salvessa. Talo tarjosi perinteistä lohikeittoa ruisleivän ja oluen kera. Soppa oli hyvää ja sitä sai santsata.

Salven yläkerta täyttyi nopeasti vanhoista merenkyntäjistä. Pöydissä muisteltiin seilauksia, legendaarisia laivoja ja merenkulkijoita. Salven miljöö ja nostalgisia merimieslauluja esittänyt kitaratrubaduuri pitivät tunnelmaa yllä. Puhuttiin myös jäänmurrosta ja merenkulun nykytilasta.

Nielsenillä seilanneiden pöytäseurue kyseli, joko kaikki olivat ilmoittautuneet Nostalgiaristeilylle. Kyllä olivat. Wintiö ilmoitti taannoin Mepaan, että yli sata nielseniläistä on jo varannut matkan. Toukokuussa tavataan.

Vanhojen skönäreiden kohtaamisissa usein todetaan jonkun yhteisen kaverin nukkuneen pois. Nyt kävi niin, että eräs menehtyneeksi huhuttu merikarhu osoittautuikin olevan hyvissä voimissa. Hyvä, kerran näinkin päin.

Kiitoksia ravintola Salvelle ja tapahtuman organisoijille!

KVällSSAmKVäm På SAlVe den 21 FeBRuARI

Martti Heitto och hans kompisar arrangerade, liksom som senaste vinter, en trevlig nostalgikväll för sjömän på restaurant Salve. Huset bjöd på traditionell soppa på lax med rågbröd och öl. Soppan var god och man fick ta mera.

Salves övre våning fylldes snabbt av gamla sjöbjörnar. Vid borden mindes man seglatser, legendariska båtar och sjöfarare. Miljön på Salve och trubaduren som framförde sjömansvisor till ackompanjemang på gitarr bidrog till en fin stämning. Man pratade också om isbrytning och om sjöfartens nuläge.

Ett bordssällskap bestående av sjöfolk som seglat med Nielsen, förhörde sig om alla hade anmält sig till Nostalgikryssningen. Och det hade de. Wintiö meddelade nyligen att över etthundra nielsenseglare redan hade reserverat sin resa. Vi ses i maj!

Då gamla sjömän träffas händer det ofta att man konstaterar att en gemensam kompis seglat in i den sista hamnen. Den här gången gick det så, att en sjöbjörn som ryktet tagit livet av, visade sig må alldeles utmärkt. Bra att det var så, den här gången.

Ett varmt tack till restaurant Salve och arrangörerna!

Opi Gol a MEPAn kursseilla!

Kevään 2011 koulutuksia: Turku 6.5.

Nurmijärvi 16.-17.5. Kotka 23.-24.5.

Kurssit ovat maksu omia, MEPA tarjoaa opetuksen, ruokailut ja pitkämatkalaisten majoitukset.

Lisätiedot:

Sirpa Ki ilä 040 521 2055 kultuuri@mepa. www.mepa.

Merenkulkijoita työssä ja kursseilla

Mosaiikkikurssi pidettiin Kiljavalla maaliskuussa. Merenkulkijat saivat aikaan laadukkaita töitä

Paula Väisänen

Fennicalta keskittyy puutarjottimen päällystämiseen

Marjut Pääsinniemi Pasilalta ehti valmistaa kaksi hienoa työtä

Vesi lentää Elisa Pihkalan ottamassa aurinkoisessa kuvassa

Viking XPRS:n navigaattorit valvovat, kun alus kulkee Helsingistä Tallinnaan

Teijo Jähi oli kameran takana, kun luotsit matkasivat nosturissa

Usean vuoden tauon jälkeen järjestetty lasikorukurssi herätti suurta kiinnostusta. Opettajana toimi Laila Immonen.

Ensikertalaisetkin onnistuivat tekemään komeita koruja

Uuni lämpiää lähes 800-asteiseksi

MEPAn hopeaketjukurssin suosio pysyy. Kristian Hannonen Hjördikseltä teki aluksi kaulaketjun.

Maria Sten esitteli valmistamiaan hopeakoruja opettaja Ari Vuorelalle

Lauri Palmio ja Markku Moilanen viihtyvät keilaradalla. Markku keilasi yli 300 pistettä

mePA golF

Turnaukset

kesäkuussa ja elokuussa

St. Lawrence Golf, Lohja 7.6. Kurk Golf, Evitskog 9.8. Ilmoittautuminen: www.mepa.fi

MUISTAKAA KESÄN MELONTARETKET!

MEPA järjestää retket

Hiiden kauniilla melontareiteillä.

6.6.-7.6.

9.6.-10.6.

8.8.-9.8.

11.8.-12.8.

Majoitukset ja ruokailut Hämeenlinnassa. Ilmoittaudu www.mepa.fi tai puh 09 668 9000 TERVETULOA!

Sjöfartens dag rekryteringsmässa 2011

SSB golF

Turneringar

i juni och augusti

St. Lawrence Golf, Lojo 7.6.

Kurk Golf, Evitskog 9.8.

Anmälningar: www.mepa.fi

5.5.2011 klo 09:00, alandica Kultur och Kongress, Strandgatan 33, Mariehamn, åland

Mässan där sjöskolor, rederier och andra sjöfartsrelaterade organisationer presenterar sig för nuvarande och blivande studerande samt andra intresserade arrangeras sedan år 2001.

Syftet med dagen är att visa vilken mångfald av arbetsmöjligheter som branschen erbjuder och att väcka intresse för sjöfarten som bransch. Det är också ett gyllene tillfälle för branschaktiva att träffas och utbyta åsikter. Ungefär 50 utställare och cirka 1.500 besökare brukar delta.

http://www.sjofart.ax/sv/sjofartens_dag

Kaikki syvien merten miehet, nyt Kotkaan!

MEPA järjestää yhteistyökumppaneidensa kanssa

merimiestapaamisen

Kotkan Meripäivien yhteydessä.

Perjantaina 29.7. klo 15.00 kokoonnutaan Merikoulun takilalle.

Tarjolla on merimiesjuttuja ja –kuvia, musiikkiesityksiä sekä kahvia ja purtavaa. Ohjelmassa on muun muassa Suomen-Etelä-Amerikan linjan (AL) toiminnan muistelua ja Ariel –laivan Välimeren matkoja sanoin ja kuvin. Kalevi ”Jeppis” Kankainen teki Arielista elokuvan ”Merimiehet”. Digitalisoitu versio esitellään tapahtumassa.

Helsingistä järjestetään edullinen bussikuljetus Kotkaan ja takaisin. Merkitkää päivämäärä kalentereihinne. Lisätietoja verkkosivuilla ja seuraavassa Vapaavahdissa.

Ristikon oikein ratkaisseiden kesken arvotaan kirjapalkkinto. lähetä ratkaisusi osoitteella: mePA, Pl 170, 00161 Helsinki

nimi:

osoite:

ett bokpris utlottas mellan dem som löst korsordet rätt. Skicka in din lösning till SSB, PB 170, oo161 Helsingfors

namn:

Adress:

RISTIKOIDEN RATKAISUT

Vapaavahti 4/2010 ristikon oikein ratkaisseista arpa suosi Raija Anderssonia

VESIVäRIKURSSI

Opi maalaamaan akvarelleja Helsingin MEPAssa 5.-6.5.2011

Opettelemme ja harjoittelemme vesivärimaalauksen tekniikkaa sekä tutustumme menetelmiin ilmaista asioita kuvan ja värin keinoin.

Laila Immonen vetää kurssin, Risto Honkaharju toimii vierailevana opettajana.

Lisätietoja: Sirpa, puh 040 521 2055, kulttuuri@mepa.fi

Huhtikuu

tuLEVia KurSSEJa

Pajukurssi, Kaarina 07.04. - 08.04.

Viron alkeiskurssi, Helsinki 1.04. - 13.04.

Saaristolaivurikurssi, Turku 11.04. - 14.04.

Ruotsin alkeiskurssi, Helsinki

Kesäksi kuntoon, Pajulahti

Toukokuu

- 15.04.

- 29.04.

Köysityökurssi, Helsinki 02.05. - 03.05.

Vesivärikurssi, Helsinki

Golfkurssi, Turku

Ratsastuskurssi, Valkeakoski

Golfkurssi, Nurmijärvi

- 06.05.

- 14.05.

Syyskuu

Risteily tehdään ms Mariellalla. Lähtö Helsingin Katajanokalta 3.5.2011 klo 17.30.

Takaisin Tukholmasta lähdetään satamapäivän jälkeen 4.5.2011 klo 16.45

Varaukset Matka-Vekasta 17.01.2011 alkaen puh. 020-1204650, rovaniemi@matka-vekka.fi

Risteilyhintoja: 2h hytissä 40-52 EUR/hlö, 1h hytissä 74-79 EUR/hlö

Buffet 29 EUR/hlö, aamiainen 9 EUR/hlö

Lisätietoja internetistä: www.mepa.fi/Nostalgia_3.doc

Convoker: Jukka ”Wintiö” Vanhanen

Toimitusjohtaja

MERIMIESPALVELUTOIMISTO SJÖMANSSERVICEBYRÅN

Linnankatu 3 (PL 170, 00161 HKI) Slottsgatan 3 (PB 170, 00161 H:fors) 00160 HELSINKI/HELSINGFORS P./Tel (09) 668 9000, telefax (09) 622 1808 E-mail: mepa@mepa.fi www.mepa.fi

Verkställande direktör

Martti Karlsson p./tel. 6689 0015 toimitusjohtaja@mepa.fi

Yleissihteeri/opintoasiat

Allmänsekreterare /studieärenden

Sirpa Kittilä p./tel. 6689 0016

GSM 040 521 2055 kulttuuri@mepa.fi opinto@mepa.fi

AV-sihteeri

AV-sekreterare

Heli Myllykangas p./tel. 6689 0012 video@mepa.fi

Liikunta-asiat/ Idrottsärenden

Pekka Karppanen p./tel. 6689 0017

GSM 0400 879 733 urheilu@mepa.fi

Kirjastosihteeri

Bibliotekssekreterare

Milja Nitovuori p./tel. 6689 0023 kirjasto@mepa.fi

Asiamiehet/Ombud

Jaakko Aarninsalo p./tel. 6689 0022

GSM 040 504 3761 asiamies.helsinki@mepa.fi

Niklas Peltola p./tel. 6689 0021 GSM 0400 419 687 asiamies.helsinki@mepa.fi

Talous ja toimisto Ekonomi och kontor Gerd Grabber talous@mepa.fi

Paula Suhonen

Toimisto ja Ylläsmajat Kontor och Ylläs-stugor p./tel. (09) 6689 0011 toimisto@mepa.fi

MERIMIESKLUBI/ SJÖMANSKLUBBEN

Linnank. 3 Helsinki

Slottsg. 3 Helsingfors p./tel. (09) 659 233

VUOSAAREN

MERIMIESKESKUS/ NORDSJÖ

SJÖMANSCENTRUM

Provianttik. 4, Helsinki Proviantg. 4, Helsingfors p/tel (09) 5844 8200

SIVUTOIMISTOT-FILIALER KOTKA

Kotkan Merimieskeskus

Kirkkokatu 18 A, 48100 Kotka p./tel. (05) 213 093 fax (05) 218 2860

Asiamies/Ombud

Risto Nikula p./tel. 0400 605 187 asiamies.kotka@mepa.fi

TURKU/ÅBO

Linnankatu 93

Slottsgatan 93 20100 Turku/Åbo p./tel. (02) 230 4995 fax (02) 234 3597

MEPALA Ruissalo/Runsala p./tel. (02) 258 9150

Asiamies-Ombud

Juha Toivanen p./tel. 040 507 1140 asiamies.turku@mepa.fi

YHTEYSHENKILÖT/ KONTAKTPERSONER

RAUMA/RAUMO

Yhdysmies/kontaktperson

Sanna Siivonen p/tel 040 7431 039

OULU/ULEÅBORG

Antti Härö p./tel. 0400 371 574

Markku Lauriala p./tel. 0400 875 633

KEMI

Yhdysmies/kontaktperson Pia Paavola p./tel.040 733 0446

RAAHE/BRAHESTAD

Yhdysmies/kontaktperson

Petri Leskelä p./tel. 040 546 8516

KASKINEN/KASKÖ

Yhdysmies/kontaktperson

Jarmo Nordback p./tel. 040 848 8855

JULKAISIJA: Merimiespalvelutoimisto

UTGIVARE: Sjömansservicebyrån

PÄÄTOIMITTAJA/ HUVUDREDAKTÖR

Martti Karlsson

Toimitussihteeri/ Redaktionssekreterare

Pekka Karppanen p./tel. 6689 0020 vapaavahti@mepa.fi

Översättningar till svenska

Gerd Grabber

Kirjapaino/Tryckeri

MIKTOR

Taitto/Layout

MarkoVuorio

VUOSIKERTA/ÅRGGÅNG 9 e

ISSN 0789-8231

M - Itella Oyj