Vapaavahti Frivakt 1/2021

Page 38

s

Jäänsärkijöitä

Suomen suuriruhtinaskunnasta ulkomaille rautarunkoisilla höyrylaivoilla alkanut liikenne loi tarpeen ympärivuotiseen merenkulkuun. Ensimmäinen talviliikenteen yrittäjä oli Ruotsin Postilaitos 1870, joskin vielä huonolla menestyksellä. Suomesta avattiin viikottainen Hanko – Tukholma reitti vuonna 1877 kruunun tuella. Seuraavan kymmenen vuoden kuluessa onnistui EXPRESS-höyry ajamaan 80% vuoroista. Suomen kansallisrunoilijan poika Robert Runeberg oli Oskarshamnissa rakennetun laivan suunnittelija.

M

aailman vesillä ensimmäisenä ajettiin höyrylaivalla linjaliikennettä Yhdysvalloissa. Siellä myös ensimmäisenä särjettiin laivalla jäätä. Delaware-joen jäävallien rikkomisen aloitti ”City Ice Boat N.o 1” vuonna 1837. Puurunkoinen siipiratashöyry kesti kovassa käytössä lähes 80 vuotta. Euroopassa elettiin vuoteen 1871 ennen ensimmäistä jäänsärkijää, joka rakennettiin Elbelle. Kymmenkunta vuotta myöhemmin norjalaiset, ruotsalaiset ja tanskalaiset olivat saaneet omat särkijänsä. Kun tanskalainen BRYDEREN oli vuonna1889 murtautunut läpi jään tuoden rahtilaivan Hankoon, tarttui toimeen esivalta meilläkin. Jo keväällä 1890 Tukholmassa valmistui MURTAJA, Suomen majakka- ja luotsilaitoksen ensimmäinen jäänsärkijä. Höyryhevosvoimia 1600, pituutta 47 metriä. Ajan tavan mukaan laivan kahdessa mastossa oli purjeet ja brygä oli avonainen. Uuden tulokkaan saapuessa Helsinkiin kansalaiset saivat hämmästellä jäänsärkemisen lisäksi sähkövaloa. Jää murtui, kun lusikan muotoinen keula nousi jään päälle,

edellyttäen että jää oli tasaista ja paljasta. Lumi jään päällä ja ahtojäät estivät kulun ja avuksi tarvittiin sahoja ja dynamiittiakin. Lusikkakeula teki avovedessä etenemisen kiikkeräksi. Jo pieni aallokko vatkasi laivaa siinä määrin, että vesi tulvi sisälle. Potkurin lavat olivat herkkiä rikkoutumaan. Neljä lapaa oli isoilla muttereilla kiinni potkurin keskustassa. Lavat opittiin vaihtamaan jäissä: kolibokseista bunkkeri keulaan ja jäälle, keulatankit vettä täyteen. Ehkä maista ratakiskoja lisäpainoksi hevoskyydillä apumiesten matkassa. Kun potkuri oli noussut merenpinnan tasalle, ruuvattiin mutterit auki ja sujuteltiin uusi lapa tilalle.

Y

hdysvalloista löytyi seuraavakin jäänsärkemisen kehitysvaihe. Suurilla järvillä oli hoksattu, että jäissäkulku sujui tehokkaammin, kun kaksi höyrylaivaa surrattiin keulat vastakkain ja potkuri pyöri yhdistelmän edessä ja takana. Ensimmäinen keulapotkurillinen jäänsärkijä Euroopassa oli 1898 Newcastlessa Armstrong Whitworth-telakalla Suomeen rakennettu SAMPO. Brygä oli vielä avoin, muttei purjeita näy ainakaan kuvissa, eikä Rauman merimuseon telakkamallissa. SAMPO sai mainetta avustaessaan 1918 Saksasta jääkäreitä tuovia FÅA:n laivoja Vaasaan. Itsenäisen Suomen ensimmäinen radioyhteys laivasta maihin tapahtui jäänsärkijältä Vaasaradion. Suomen lounaisin niemenkärki Hanko rakennettiin talvimerenkulun satamaksi. Rautatie Hyvinkäältä Hankoon valmistui 1873 pietarilaisten pisnesmiesten rahoituksella. MURTAJA ja SAMPO keskittyivät Hangon liikenteen avustamiseen. Vuonna 1907 valmistui SAMPOa hieman suurem-

38

1 ¦ 2021


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.