Jukka Hako: Vantaa-Seura perustettiin ajan hengessä

Vantaa-Seura perustettiin ajan hengessä

JUKKA HAKO

VANTAA-SEURAN PERUSTAMISTA ja toiminnan vaiheita on käsitelty useissa Helsingin pitäjä -julkaisuissa vuosien varrella, kun yhdistys on täyttänyt pyöreitä vuosia. Myös yhdistyksen julkaisun – Helsingin pitäjän – vaiheista on kirjoitettu erillisartikkeleita. Kun yhdistys täytti 50 vuotta syksyllä 2011, yhdistys julkaisi toiminnastaan laajan juhlakirjan Rakkaudesta pitäjään.

Aiemmissa kirjoituksissa on varsin tarkkaan selvitetty yhdistyksen syntyvaiheet, joilla oli yhteys ajatukseen perustaa kotiseutumuseo silloiseen Helsingin maalaiskuntaan. Kunta oli hyvin aktiivinen yhdistyksen perustamisessa.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt suomalaisen kotiseutuliikkeen kehitys ja sen kuvaus yhdistyksen perustamisen aikoihin. Tässä artikkelissa valotetaan suomalaisen kotiseutuliikkeen historiaa ja millaiseksi se oli kehittynyt 1960-luvun alussa, jolloin nykyinen Vantaa-Seura perustettiin.

KOTISEUTULIIKKEEN ENSI ASKELEET Suomen ensimmäinen kotiseutuyhdistys perustettiin Lohjalle vuonna 1894 nimellä Lohjan Kotiseutututkimuksen ystävät. Sen johtohahmoa Robert Boldtia voidaan pitää suomalaisen kotiseututyön isänä.

Kotiseutututkimuksella oli vahva aatteellinen pohja, joka liittyi 1800-luvun lopun poliittisiin tapahtumiin. Venäjä kiristi otettaan suurvaltansa reuna-alueilla ja pyrki asteittain murentamaan Suomen autonomiaa osana keisarikuntaa. Kotiseutututkimuksen uskottiin omalta osaltaan vahvistavan isänmaallisuutta.

Valtakunnallinen Suomen Kotiseutututkimuksen Keskusvaliokunta syntyi vuonna 1908. Sen julkaisema Kotiseutulehti alkoi ilmestyä heti seuraavana vuonna. Alkuvaiheen järjestötoiminnassa korostui voimakkaasti kotiseutututkimus. Vuosina 1914–1916 ilmestyi toimijoiden avuksi ja tueksi kaksiosainen Kotiseutututkimuksen opas.

Vas. Yhdistys on järjestänyt Helsingin pitäjän kirkonkylän myllyllä ohjelmallisia yhteislaulu- ja esiintymistilaisuuksia elokuusta 1976 lähtien. Kansantanssiesitykset ovat aina kiinnostaneet yleisöä. Kuva: Vantaan kaupunginmuseo.

Vantaa-Seura perustettiin nimellä Helsingin pitäjän kotiseutu- ja museoyhdistys 15. päivänä lokakuuta 1961. Kuva: Vantaa-Seuran arkisto.

Keskusvaliokunnan perustajien väistyttyä valiokunnan toiminta hiipui vähitellen, mutta samalla kotiseututyön kenttä monipuolistui. 1920-luvulla syntyi Suomen Museoliitto sekä Paikallishistoriallinen toimisto koordinoimaan kotiseutututkimusta. Keskusvaliokunnan työtä ryhtyi jatkamaan vuonna 1938 perustettu Talonpoikaiskulttuurisäätiö, joka otti myös Kotiseutu-lehden kustannettavakseen. Säätiön työn painopiste oli kansatieteellisen ja historiallisen tutkimuksen tukemisessa. Keskeisiä vaikuttajia säätiössä olivat Kustaa Vilkuna ja Esko Aaltonen.

Kotiseututyö järjestöissä oli ennen sotia kuitenkin hyvin paikallista, eivätkä toimijat olleet paljon tekemisissä keskenään ja tehneet yhteistyötä. Valtakunnalliselle järjestölle ei vielä nähty tarvetta.

LAAJENEVA JÄRJESTÖKENTTÄ Suuri muutos kotiseututyön järjestökentässä tapahtui heti toisen maailmansodan jälkeen. Useat valtakunnalliset järjestöt joutuivat välirauhansopimuksen nojalla lopettamaan toimintansa. Monet järjestöaktiivit etsivät uusia toiminnan mahdollisuuksia. Yhdeksi kanavaksi tarjoutui laajentuva kotiseutuliike, joka lähtökohdiltaan tarjosi väylän isänmaalliselle kotiseuturakkaudelle ilman poliittisia rasitteita.

Suomen kotiseutuliikettä vuosina 1945–2000 tutkinut Harri Turunen on laskenut, että vuoden 1944 lopulla Suomessa toimi noin 110 suomenkielistä museo- tai kotiseutuyhdistystä. Perustamisten tahti kiihtyi siten, että kymmenen seuraavan vuoden aikana perustettiin noin uutta 200 kotiseutuyhdistystä.

Valtaosa uusista kotiseutuyhdistyksistä syntyi maaseudulle. Taajamiin ja suuriin kaupunkeihin niitä syntyi myös, mutta iso osa niistä oli erilaisia kotipaikkaseuroja, joiden jäsenet olivat sotien jälkeen asettuneet uusille asuinsijoille joko sisäisen muuttoliikkeen tai siirtokarjalaisuuden myötä. Helsinkiin perustettiin muun muassa Helsingin Eteläpohjalaiset, Helsingin Kotkalaiset, Helsingin Lappeenranta-Seura, Helsingin Tampere-Seura ja Helsingin Uukuniemeläiset. Helsingissä oli myös Antrea-Seuran kotipaikka. Antrea oli luovutetun Karjalan alueelle jäänyt pitäjä.

Oma lukunsa oli siirtokarjalaisten järjestötoiminta. Valtakunnallinen Karjalan Liitto syntyi jo välirauhan aikana huhtikuussa 1940. Valtakunnallista liittoa tarvittiin yhdistämään eri puolille maata perustetut Karjala-seurat. Niitä oli vuonna 1949 jo 318, joista Uudellamaalla 30. Karjala-seuroissa oli vahva kotiseutuhenki, joka kattoi koko maakunnan kussakin yhdistyksessä. Ne yhdistivät kaikkia karjalaisia uusilla asuinsijoilla. Helsingin maalaiskuntaan perustettiin sotien jälkeen Tikkurilan Karjalaiset ry.

VALTAKUNNALLINEN LIITTO SYNTYY Valtakunnallisen kotiseutuorganisaation perustaminen koettiin 1940-luvun lopulla jo välttämättömäksi. Sitä ajoi vahvasti edellä mainittu Talonpoikaiskulttuurisäätiö.

Valtakunnallinen Suomen Kotiseutuliitto perustettiin toukokuussa 1949 kotiseutuväen valtakunnallisten neuvottelupäivien yhteydessä. Ensi metreillä liiton jäsenmäärä kasvoi verkkaisesti. Perustamisvuonna jäseniä oli 13 ja vuotta myöhemmin kymmenen enemmän. Kotiseutupäivien järjestäminen otettiin heti liiton tavoitteeksi. Ne järjestettiin vuonna 1950 Raumalla. Liitto otti tehtäväkseen myös Kotiseutu-lehden kustantamisen.

Helsingin maalaiskunnassa ei 1950-luvulla toiminut suomenkielisiä kotiseutuyhdistyksiä. Ruotsinkielinen Svenska Odlingens Vänner i Helsinge oli perustettu jo vuonna 1914. Keimolan kylään syntyi vuonna 1948 Käinby hembygdsförening, joka hankki toimitilakseen Bykullan, joka oli entinen koulurakennus.

Helsinkiin oli perustettu Käpylä-Seura vuonna 1940 ja esimerkiksi Töölö-Seura vuonna 1958. Kumpaakaan ei kuitenkaan löydy kotiseutuyhdistysten luettelosta 1950–1960-lukujen taitteessa. Luettelo yhdistyksistä julkaistiin vuonna 1960 ilmestyneessä kirjassa Kotiseututyö tänään. Siinä oli n. 380 yhdistystä.

Suomen Kotiseutuliiton jäsenmäärä ei kasvanut samassa tahdissa kuin perustettujen yhdistysten määrä. Vuonna 1955 jäsenmäärä oli 90 ja

Yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja Tauno Markkula. Kuva: Vantaan kaupunginmuseo. Yhdistyksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Oskar Liljestrand. Kuva: Vantaan kaupunginmuseo.

1960-luvun puolivälissä noin 200. Liitto piti kuitenkin yhteyttä noin 450 kotiseutuyhdistykseen.

Kaupunginosayhdistysten tulo mukaan kotiseututyön valtakunnalliseen toimintaan oli vasta edessäpäin. Helsinki-Seura kuitenkin löytyy edellä mainitulta listalta. Samoin Tampere-Seura ja Turku-Seura. Espoo oli mukana kotiseutulautakuntansa kautta.

SIVISTYSTYÖLAUTAKUNTA KIINNOSTUU KOTISEUTUTYÖSTÄ Helsingin maalaiskunnan perustettiin vuonna 1951 sivistystyölautakunta, jonka tehtävänä oli kunnanvaltuuston myöntämän määrärahan turvin jakaa avustuksia eri järjestöille. 1950-luvun lopulla sivistystyölautakunta alkoi kiinnittää huomiota myös kotiseutu- ja museotyöhön. Niinpä vuoden 1959 joulukuussa pidetyssä kotiseutujuhlassa Midgårdissa lautakunta järjesti museoesineistä näyttelyn. Paikallinen museotoiminta vilkastui Suomessa 1950-luvulla sekä kuntien että perustettujen kotiseutuyhdistysten yhteistyönä. Nopeasti kasvavan Helsingin maalaiskunnan herääminen museoasiaan oli linjassa koko maan kehityksen kanssa.

Seuraavana vuonna lautakunta suositti määrärahaa kirkkoaukiolla olevan viljamakasiinin muuttamiseksi kotiseutumuseoksi. Sivistystyölautakunnan puheenjohtajaksi tuli vuonna 1960 opettaja Tauno Markkula. Puheenjohtaja kutsui kuntalaisia kaupungintalon ravintolaan sunnuntaina 20. marraskuuta 1960 keskustelemaan kotiseutumuseon aikaansaamisesta Helsingin maalaiskuntaan. Tilaisuus kiinnosti kuntalaisia, sillä paikalle oli saapunut 27 henkilöä, jotka edustivat kotiseutumuseon perustamisesta kiinnostuneita järjestöjä tai olivat yksityisiä asianharrastajia.

Tilaisuuden ensisijaisena tarkoituksena oli tehdä esitys kotiseutumuseon sijoittamiseksi Kirkonkylässä olevaan toiseen viljamakasiiniin. Ajatuksena oli esittää lautakunnalle vuosiksi 1960–1961 kotiseututyön tukemiseen varattuja määrärahaoja tähän tarkoitukseen. Maalaiskunta oli vahvasti hankkeessa mukana, sillä kokouksen sihteerinä toimi kunnantoimiston toimistosihteeri Risto Valkama.

Yhdistyksen ensimmäisissä säännöissä hyödynnettiin Suomen Kotiseutuliiton mallisääntöjä. Kuva: Vantaa-Seuran arkisto.

Kunnanvaltuutettu, maanviljelijä Oskar Liljestrand teki kokoukselle ehdotuksen, että kotiseutumuseota koskevat toimenpiteet annettaisiin Helsinge-Tusby Ungdomsförbund rf:lle, koska järjestö oli tehnyt jo useiden vuosien aikana mm. valmistavaa työtä museon hyväksi keräämällä ja tallentamalla vanhoja esineitä.

Kun kokous oli kunnallisen lautakunnan kokoon kutsuma, tuntui suomenkielisistä osanottajista siltä, että museoasia Liljestrandin ehdotuksen mukaan jäisi kokonaan ruotsinkielisten hoidettavaksi. Niinpä tarkastaja Niilo Sjögren teki vastaehdotuksen, että museoasiaa edistämään perustettaisiin kotiseutu- ja museoyhdistys ja että museo tulisi toimimaan säätiöpohjalta niin, että myös kunta olisi edustettuna säätiön hallituksessa.

Koska museoasiaan oli tullut uusia ehdotuksia, kokous valitsi toimikunnan valmistelemaan sääntöehdotusta perustettavalle kotiseutu- ja museoyhdistykselle. Valmistelevaan toimikuntaa nimettiin Tauno Markkula kokoonkutsujaksi ja jäseniksi Hjördis Allén, Eino von Bell, Veikko Jussila ja Niilo Sjögren. Molemmat kieliryhmät olivat tasapuolisesti edustettuina. Valmisteleva toimikunta aloitteesta pidettiin sunnuntaina 22. tammikuuta 1961 kunnantalon ravintolassa kokous, jossa keskusteltiin mahdollisen Helsingin pitäjän kotiseutu- ja museoyhdistyksen perustamisesta. Tällä kertaa paikalle saapui 15 henkilöä. Puheenjohtaja toimi Tauno Markkula ja sihteerinä Niilo Sjögren.

Periaatteessa kaikki oli nimeä myöten valmista yhdistyksen perustamiseksi, mutta kokous päätti ottaa vielä aikalisän. Sääntöehdotusta ei hyväksytty, koska näytti siltä, että paikalla ei ollut riittävästi eri tahojen edustajia. Pöytäkirjaan kirjoitettiin, että uusi kokous kutsutaan koolle noin kuukauden kuluttua.

KOTISEUTUYHDISTYS SYNTYI KUNNAN TUELLA Aikaa kului kuitenkin enemmän ja perustavaa kokousta saatiin odottaa seuraavaan syksyyn asti. Toisen kerran kunnantalon ravintolassa kokoonnuttiin sivistystyölautakunnan aloitteesta sunnuntaina 15. lokakuuta 1961. Toimikunta oli ottanut yhteyttä Suomen Kotiseutuliittoon ja saanut

käyttöönsä mallisäännöt. Sääntöehdotus oli nyt valmis kokouksen hyväksyttäväksi edellyttäen, että kokouksessa perustetaan varsinainen yhdistys.

Asiat oli nyt niin hyvin valmisteltu, että kokous päätti perustaa yhdistyksen, jonka nimeksi tuli Helsingin pitäjän kotiseutu- ja museoyhdistys – Helsinge hembygds- och museiförening r.y. Läsnä oli 17 henkilöä, joiden nimet on julkaistu aiemmissa kirjoituksissa. Puheenjohtajana toimi Tauno Markkula ja sihteerinä Risto Valkama. Osanottajalistan mukaan edustettuina olivat muun muassa Partiotuki ry, Helsingin maalaiskunnan opettajayhdistys, Tikkurilan yhteiskoulu ja Tikkurilan Nuorisoseura.

Hyväksyttyjen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena oli muun muassa tallentaa pitäjän menneisyyttä, suojella toimialueen luontoa, kulttuurimuistoja ja herättää paikkakunnalla harrastusta seudun entisyyttä ja erikoisluonnetta kohtaan. Tarkoitustaan yhdistyksen tuli toteuttaa toimeenpanemalla pitäjälle ominaisten historiallisten ja kansatieteellisten ilmiöiden tutkimuksia, järjestämällä niitä koskevaa aineistoa seudun menneisyyttä kuvastavaksi museoksi, toimeenpanemalla asiaa koskevia esitelmätilaisuuksia, retkeilyjä ja kotiseutujuhlia sekä julkaisemalla kirjoituksia.

Yhdistyksen johtokuntaan kuului sääntöjen mukaan yhdeksän jäsentä. Perustavassa kokouksessa johtokuntaan esitettiin kaikkiaan 12 henkilön valintaa. Kokouksen oli siis äänestettävä, ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran yhdistyksen historiassa. Hyväksyttyjä äänestyslippuja annettiin 16. Äänestyksen perusteella johtokuntaan valittiin opettaja Veikko Jussila (15 ääntä), pastori Jaakko Saralehto (15), maanviljelijä Oskar Liljestrand (15), tarkastaja Niilo Sjögren (15), opettaja Tauno Markkula (13), opettaja Lauri Leppänen (11), konttoristi Hjalmar Lönnqvist (10), maanviljelijä Einari Laakso (9) ja rehtori Eero Tolamo (8). Kokoonkutsujaksi valittiin Veikko Jussila.

Johtokuntaa evästettiin monin tavoin. Koska kaikki johtokuntaan valitut olivat miehiä, katsoi kokous, että ”yhdistyksen tulisi pyrkiä kokoamaan kaikki käytettävissä olevat voimat, eritoten myös naispuolista väestöä tulisi saada toimintaan mukaan”. Lisäksi ”vuosittain tulisi pyrkiä järjestämään eri piirejä yhdistävä kotiseutujuhla, josta aikaa myöten voitaisiin kehittää perinteellinen yhteisen perhejuhlan tapainen kokoava tilaisuus, jossa mm. yhdistyksen muutoin suorittaman valistustyön ohella voitaisiin kunnan kasvavan nuorison kuntatietoutta syventää lisäksi historian ym. luentojen muodossa”.

Edelleen evästettiin, että yhdistyksen tulisi pitää yhteyttä maalaiskunnan historiateosta laativaan toimikuntaan. Lisäksi olisi ”otettava huomioon vanhojen rakennusten ym. nähtävyyksien tallettaminen valokuva-arkistoon sekä tulisi yhdistyksen edesauttaa kunnan vaakuna-aiheisten kudonnaisten ym. kunnalle tunnusomaisten esineiden ja koristeiden valmistusta ja tallettamista”.

Järjestäytymiskokouksessaan 19. lokakuuta 1961 johtokunta valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi Tauno Markkulan, varapuheenjohtajaksi Oskar Liljestrandin, sihteeriksi Lauri Leppäsen ja rahastonhoitajaksi Niilo Sjögrenin.

KOTISEUTUMUSEO VILJAMAKASIINIIN Valittua johtokuntaa evästettiin jo aiemmin vireillä olleella museosäätiöhankkeella. Johtokunnan tulisi tehdä yhteistyötä Helsinge–Tusby Ungdomsförbund r.f.:n (HTU) kanssa ja pyrkiä saamaan ehdotus museosäätiön perustamisesta kunnan ja seurakuntien päättäville elimille. Jo yhdistyksen perustamisen yhteydessä valmistelava toimikunta oli lähettänyt tiedustelun ja sääntöluonnoksen HTU:lle josko yhdistys voisi liittyä uuden perustettavan kotiseutuyhdistyksen jäseneksi. Tutkittuaan sääntöehdotusta HTU totesi vastauksessaan, että sillä ei ole omien sääntöjensä mukaan mahdollisuutta liittyä uuden yhdistyksen jäseneksi. Sen sijaan hallitus tervehti ilolla ajatusta muodostaa museosäätiö, jossa kunta, kirkko, kotiseutuyhdistys ja Helsinge-Tusby Ungdomsförbund muodostaisivat säätiön rungon.

Kotiseutu- ja museoyhdistys siis syntyi kunnan vahvasti tukemana ajatuksena saada kotiseutumuseo perustetuksi Helsingin maalaiskuntaan. Sääntöjen mukaankin museotoiminta kuului yh-

Yhdistyksen 5-vuotisjuhlien yhteydessä muistettiin myös edesmenneitä sukupolvia Helsingin pitäjän kirkonkylän hautausmaalla. Seppeleenlaskuun valmistautumassa keskellä Oskar Liljestrand, Verna Suovankoski ja Veikko Jussila. Laulajien joukossa eturivissä ensimmäinen vasemmalta kirkkoherra Kaj Leander, toinen vasemmalta sihteeri Lauri Leppänen. Kuva: Vantaa-Seuran kuva-arkisto.

distyksen tehtäviin. Todellisuudessa kotiseutumuseo syntyi ilman kotiseutuyhdistystä HTU:n omin voimin. Käytännössä kotiseutuyhdistys suuntasi voimansa alusta alkaen muihin toimintamuotoihin. Museosäätiötä ei myöskään 1960-luvulla perustettu.

Muinaistieteellisen toimikunnan valvonnan alla makasiinissa tehtiin tarvittavat muutokset ja museo vihittiin syyskuussa 1963. Museon aikaansaamisessa tärkeimpänä henkilönä oli Oskar Liljestrand, joka vuonna 1966 sai pitäjänneuvoksen arvonimen.

AJAN HENGESSÄ Vuonna 1960 ilmestyi Mitä–Missä–Milloin-tietokirjojen sarjassa jo edellä mainittu Veikko Anttilan kirjoittama Kotiseututyö tänään. Kotiseutuyhdistyksen tuli Anttilan mukaan panostaa rakennusperinteen säilyttämiseen, museoiden ylläpitämiseen, muistitiedon keräämiseen, valokuvaamiseen, kotiseutuarkistojen perustamiseen, julkaisutoimintaan, kotiseutujuhlien järjestämiseen ja kotiseutumatkailuun. Lisäksi tuli edistää luonnonsuojelua ja maisemanhoitoa sekä nostaa esiin kotiseudun merkkipaikkoja.

Vantaa-Seuran perustavan kokouksen evästykset ja johtokunnan alkuvuosien pöytäkirjat lukemalla havaitsee nopeasti, että kaikki edellä kuvatut tavoitteet ja toimintamuodot olivat esillä yhdistyksen toiminnassa. Näyttää ilmeiseltä, että johtokunnan avainhenkilöt ovat tunteneet kirjan sisällön, joka oli eräänlainen suositus kotiseutu-

Yhdistyksen ensimmäinen sihteeri ja vahva kotiseutuvaikuttaja Lauri Leppänen. Kuva: Vantaan kaupunginmuseo.

työn painopisteiksi. Linjaukset näkyivät myös yhdistyksen säännöissä, koska niiden pohja oli saatu Suomen Kotiseutuliitolta.

Rohkenen arvella, että yhdistyksen alkuvuosien ohjelmallisuus oli vahvasti sihteeri Lauri Leppäsen ohjaamaa. Niin vahvasti toiminta pyöri sihteerin aktiivisuuden ja ajan hengen seuraamisen varassa. Leppänen oli jo ennen yhdistyksen perustamista ollut aktiivisesti kehittämässä kotiseutuopetuksen oppimateriaalia yhdessä opettajakollegansa Viljo Holopaisen kanssa. Vuonna 1956 syntyi valokuvarainojen kokoelma ja vuonna 1960 ensimmäinen kotiseutuopetuksen oppikirja Helsingin maalaiskunta – Vantaajoen vauras pitäjä.

Sittemmin Leppänen käsikirjoitti Helsingin maalaiskunnan ensimmäisen kotiseutuelokuvan, ryhtyi toimittamaan yhdistyksen kautta Helsingin pitäjä – Helsinge -julkaisua ja toimitti kunnan ensimmäisen kuvateoksen. Kotiseutuopetuksen oppikirja sai myös jatko-osan.

Helsingin maalaiskunnan kotiseutuväki ankkuroitui yhdistyksen perustamisen myötä vahvasti valtakunnallisen kotiseututyön tavoitteisiin. Suomen Kotiseutuliiton jäseneksi yhdistys liittyi vuonna 1964, jolloin kotiseutuyhdistyksen jäsenmäärä oli noussut yli sadan. MONIPUOLISTUVA TOIMINTA Vantaa-Seuran 60-vuotinen taival on ollut menestys. Yhdistys on vuosikymmenten aikana monipuolistanut asteittain toimintaansa ja uskaltanut myös tarttua uusiin haasteisiin.

Toiminnan ensimmäisten vuosien aikana 1960-luvulla aloitettiin jo edellä mainitun Helsingin pitäjä – Helsinge -julkaisun toimittaminen vuonna 1963. Yhdistys järjesti ensimmäisen kotiseutujuhlan jo loppuvuonna 1961. Ensimmäiset kotiseuturetket puolestaan tehtiin vuonna 1964. 1970-luvulla aloitettiin Kirkonkylän myllyllä yhteislauluiltojen järjestäminen. 1980-luvulla aloitettiin perinteentallennus ja yhdistys palkkasi ensimmäisen osa-aikaisen työntekijän. 1990-luvulla avautui yhteistyössä viiden muun järjestön kanssa Kotiseututalo Påkas Kuninkaalassa. 2000-luvulla yhdistys jatkoi Vantaan Opaskerhon aloittamaa Kirkonkylän kävelykierrosten perinnettä aina ennen kesäkeskiviikon myllyiltaa. Lisäksi yhdistys vaihtoi nimensä Vantaa-Seuraksi, minkä myötä jäsenmäärän kasvattaminen sai uutta vauhtia. 2010-luvulla yhdistys vuokrasi Vantaan kaupungilta Övre Nybackan, josta kehittyi monipuolinen kotiseututapahtumien keskus, ennen kuin koronapandemia pakotti keskeyttämään toiminnan.

Yhdistys aloitti edelleen jatkuvan julkaisutoiminnan vuonna 1963, jolloin ilmestyi ensimmäinen Helsingin pitäjä -julkaisu. Julkaisun on aina ollut kaksikielinen. Ensimmäisestä lehdestä otettiin aivan erillinen painos ruotsiksi. Kuvat: Vantaa-Seuran arkisto.

Yhdistys järjesti alkuvuosina kotiseutujuhlia lähes vuosittain eri puolilla kuntaa. Syksyllä 1972 juhlaa vietettiin Veromiehen kansakoulussa 19.11.1972. Esiintymässä oli Tikkurilan orkesteriyhdistys kapellimestarinaan Veikko Huuskonen. Kuva: Anna-Liisa Nupponen, Vantaa-Seuran kuva-arkisto.

Vantaa-Seura valittiin Suomen 100-vuotisjuhlavuonna 2017 vuoden Kotiseutuyhdistykseksi. Palkintoa olivat Vantaa-Seuran puolesta vastaanottamassa (vas.) toiminnanjohtaja Riina Koivisto, kulttuurituottaja Karoliina Junno-Huikari, puheenjohtaja Andreas Koivisto, varapuheenjohtaja Kati Tyystjärvi sekä johtokunnan jäsenet Marika Stam ja Tuomas Suihkonen. Kuva: Vantaa-Seuran arkisto.

Yhdistys on viime vuosina monipuolistanut opastoimintaa. Uutta ovat esimerkiksi kaupunkikävelyt yhteistyössä Visit Vantaan kanssa. Kirkonkylän opastuksiin on lisätty uusia teemoja. Vantaan aikuisopiston kanssa on järjestetty Vantaan historiaan liittyviä luentosarjoja.

Perinteisistä toimintamuodoista kotiseutujuhlien järjestäminen ei yhdistyksen omia vuosijuhlia lukuun ottamatta ole tällä hetkellä osa VantaaSeuran toimintaa. Tilalle on tullut uudenlaisia tapahtumia, kuten Kirkonkylässä järjestettävä elokuinen Helsingan keskiaikapäivä, jossa VantaaSeura on yksi keskeisistä järjestäjistä.

Ansioistaan kotiseututyössä Suomen Kotiseutuliitto valitsi Vantaa-Seuran vuoden 2017 kotiseutuyhdistykseksi. Palkintoperusteluissa liitto kiitti yhdistystä monipuolisesta ja tasokkaasta toiminnassa, jossa on otettu huomioon eri-ikäiset ja eritaustaiset vantaalaiset.

Jäsenmäärä on noussut yli 500:n. Vantaa-Seura elää vahvasti ajan hengessä, kuten silloinkin, kun yhdistys perustettiin.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS

Veikko Anttila 1960: Kotiseututyö tänään. Otava, Keuruu.

Jukka Hako 1983: Kotiseutulehdestä vuosikirjaksi. Teoksessa Helsingin pitäjä – Helsinge 1983. Helsingin pitäjän kotiseutuyhdistys ry ja Vantaan kulttuurilautakunta, Paino Polar, s. 150–155.

Jukka Hako 2011: Vantaa-Seura syntyi kaupungin historian murroskohdassa. Teoksessa Helsingin pitäjä – Helsinge 2012. Vantaa-Seura ry, Porvoo, s. 8–19.

Jukka Hako (toim.) 2011: Rakkaudesta pitäjään. Vantaa-Seura-Vandasällskapet ry 1961–2011. Vantaa-Seura ry, Porvoo.

Jukka Hako 2013: Kotiseutulehdestä vuosikirjaksi. Helsingin pitäjä 50 vuotta. Teoksessa Helsingin pitäjä –Helsinge 2014. Vantaa-Seura ry, Porvoo, s. 54–68.

Lauri Leppänen 1976: Helsingin pitäjän kotiseutu- ja museoyhdistyksen 15-vuotishistoriikki. Teoksessa Helsingin pitäjä 1976. Helsingin pitäjän kotiseutu- ja museoyhdistys ry, Vantaa, s. 5–8.

Lauri Leppänen 2001: Museohanke poiki kotiseutuyhdistyksen. Teoksessa Helsingin pitäjä – Helsinge 2002. Helsingin pitäjän kotiseutuyhdistys ry, Vantaa, s. 166–172.

Harri Turunen 2004: Suomalainen kotiseutuliike 1945–2000. SKS, Pieksämäki.