Kirsti Mäenpää s. Vilkuna 72 Soile Lehto

Ympärilläni mellastaa maailmaa, paksuun peittooni pakenen. Ulkoistan itseni haavepeltoon asumaan. Siellä kukkivat vielä kylvöni jäljet, idän liljat ja lumpeenkukat. Leivinuunista tulvii huoneisiini ruisleivän vahva tuoksu.

Kirsti Mäenpää s. Vilkuna

Rantakivellä istun katsellen, kuinka aurinko putoaa veteen ja äkkiä on yö läsnä. Pehmeään sinisamettiin vaipunut kylä aloittaa illanvieton vierailleen. Sahramin tuoksussa soivat luutut ja lyyrat, rakkauden kaihoa kaikin kielin. Tässä hetkessä muistan kotimaan vaarat ja aukeat aavat lumihangessa kylpevät metsäkanat. Sielläkin vonkuu haikeasti haitari kaiken aikaa lemmen perään.

Kirsti Mäenpää s. Vilkuna

70

Minä näin kuinka kaikki linnunpoikaset lentoon lähtivät hetken keikuttuaan pesän reunalla kunnes tuuli kyytiinsä otti vielä untuvakarvaiset kaiken sen näin enkä minä mitään voinut että minä itkin niin haikeasti minä itkin

Kirsti Mäenpää s. Vilkuna

Käsivartesi edelleen vyötäisilläni, otteesi yhäkin yhtä tiukka kuin silloin, oljenkortena ollessani. Heikoksi heti alan, järki jättää ja tunne ylitse vyöryy. Mitä siitä, vaikka olemme vanhainkodissa vanhana.

Kirsti Mäenpää s. Vilkuna

71

Kuunsiltaa

Pitkin kuunsiltaa tulen luokses sun pitkin siltaa, syliin avattuun pitkin kuunsiltaa onneen johtaa tie rakkain, öinen kimallus meidät vie

Kenkiin siivet laitan, jotta kantaa tie joka veteen välkkyy öisen hetken siltaa kuun, kanssas sun

Vain me, öinen retki, peili veen kahdestaan katsotaan, kajo aamun seisahtanut hetki, usva, autereen rakkain kaksin, pitkin siltaa auringon

Kantaa kengät, soinnuin sävelin kuin tahtiin musiikin aamuyön hetken, sykkeen rakkauden kietoo säteet auringon, tunteet kahden

Soile Lehto

72