Silmänräpäyksiä ja hetken tunnelmia – Christine Hammar

Silmänräpäyksiä ja hetken tunnelmia

Alitajunta on kuin supertietokone, joka pystyy prosessoimaan mittaamattomasti ajatuksia, elämyksiä, muistoja, pelkoja, toiveita, kokemuksia ja uskomuksia, ehkä aina ihmiskunnan yhteiseen esihistoriaan asti. Sillä on suuri rooli kaikissa prosesseissa, oli sitten kyseessä taide, tiede, tekniikka tai arki.

”Kellarin pojat/tytöt”, ovat myös kuvauksia alitajunnasta. Ehkäpä juuri he jäsentävät tietovaraston tietoja loogiseen muotoon: teksteiksi, kuviksi, kaavoiksi, musiikiksi, uuden ruokalajin reseptiksi tai uudeksi keksinnöksi. Olen kuullut alitajuntaa kutsuttavan myös tunkioksi, jonne unohtuneet tai hylätyt ideat tietoisesti tai tiedostamatta on työnnetty.

Yhtäkkiä se tärkeä muisto, ajatus tai idea, rakas ääni, maisema tai pieni, jo unohdettu tapahtuma, joka oli työnnetty alitajunnan tunkioon, onkin kypsynyt. Jokin tapahtuma juuri nyt, eilen tai toissa päivänä on saanut aikaan sen, että se on noussut pintaan.

”Kun proosateksti pyrkii kertomaan jonkin tarinan, runo on yleensä eräänlainen silmänräpäys, joka vangitsee jonkin hetken tunnelman ja välittää sen tunteen lukijalle.” (Jukka Parkkinen www.parkkinen.org/runo_opas)

Tämän olen itsekin huomannut, kun olen runoja lukenut. Juuri tuollaiset Parkkisen tarkoittamat silmänräpäykset ja niiden välittämät tunteet. Olen aina ollut runoilijan alitajunnalle niistä kiitollinen.

Christine Hammar puheenjohtaja