Kulttuurilehti Elias 3/2020

Page 29

Kirjanurkka

Weijon harhapolkuja ja sivuaskelia Hannu Niklanderin romaanitrilogian toinen kirja jatkaa hänen Weio-isänsä tarinaa. Weio on Alwar Niklanderin poika, ja Alwar eli Ipa on kartanonherra, Rake Oy:n omistaja, klassisen musiikin säveltäjä ja piinkova liikemies. Alwar o�aa eron Weion äidistä löyde�yään uuden ja paljon nuoremman vaimon omasta kon�oristaan. Sitä Weio ei voi hyväksyä ja riitaantuu isänsä kanssa. Riita johtuu myös siitä, e�ä Weio mene�ää esikoisoikeutensa Salmen kartanoon, jonka isännyyteen hän on henkises� valmistautunut pienen ikänsä. Tämä on trilogian ensimmäisen osan (Nuoriherra – Loivaa alamäkeä, Robustos, 2019) tarinaa. Tyhjää toimi�amassa – Loivaa alamäkeä alkaa vuodesta 1929, jolloin Weio palvelee vänrikkinä Tuusulan Hyrylässä. Aselaji on tykistö, joka tuohon aikaan tarkoi� Hyrylän kenttätykistöä. Weio pää�ää olla tästä läh�en Weijo. Hän korjaa nimensä kuitatessaan toimistovääpeliltä palkkansa. Weijo on elämänsä huipulla: nuori upseeri ja kihloissa. Hän on kielitaitoinen, musikaalinen, vahva, urheilullinen, maailmaa nähnyt ja varakkaassa perheessä kasvanut. Mikäpä on nuoren miehen pullistellessa. Ja tästähän loiva alamäki sitten alkaa. Kehityksen suunta ei johdu pahasta maailmasta, ainakaan kokonaan, vaan kyllä Weijo itse on toimiva ihminen, joka tekee omat ratkaisunsa. Ei kuitenkaan aina selvin päin. Romaanin aika sijoi�uu vuosiin 1929–1945. Sarjan ensimmäisessä osassa Weio osallistuu koulupoikana vuoden 1918 taisteluihin. Vuonna 1939 hän lähtee talvisotaan. Lyhyitä reissuja molemmat. Weijon työura koostuu pätkistä, naissuhteet jäävät lyhyiksi ja mies ajeleh�i elämässään.

Uu�styyliä Kuten Nuoriherra-romaanissa tarina kulkee vuosi kerrallaan. Myös Tyhjää toimi�amassa jokaisen luvun otsikko on vuosiluku. Tämä tuntuu hyvältä ratkaisulta. Vuosiluvut jäsentävät kerrontaa, joka muutenkin etenee kuin päiväkirja ilman päiväyksiä. Kunkin vuoden Weijolle tärkeimmät asiat eivät kaipaa muita ajanmääreitä kuin vuoden- ja vuorokaudenaikoja kuvaavat. Niklander ei kirjoita ”helmikuun pommitukset”, vaan kuvaa Helsinkiin kohdistuvia pommituksia talviaikaan ja Weijon kokemana vuonna 1944. Eivät ihmiset tapahtuma-aikana �enneet, e�ä kyseessä oli Neuvostoliiton kaukopommitusvoimien massiivinen pommitus kolmena helmikuun iltana ja yönä. Tarkoitus oli tuhota Helsinkiä, ellei suorastaan raunioi�aa, ja kiireh�ä Suomen irtaantumista sodasta. Tarkoitus ei toteutunut. Tämän �edämme näin jälkikäteen.

Hannu Niklander Tyhjää toimi�amassa – Loivaa alamäkeä -trilogian toinen osa Robustos, 2020 263 sivua ISBN 978-952-5758-74-0

Romaanin tapahtumat etenevät sujuvas� ilman turhia seli�elyjä. Se kerrotaan, mikä on tarinan kannalta väl�ämätöntä, muuta ei. Lukeminen on helppoa, sillä tyyli on sekä simppeli e�ä kuvaava: tapahtuu vakava onne�omuus. Se kerrotaan juuri niin kuin Weijo sen näkee. Selkeää leh�miestyyliä tarvi�avia yksityiskoh�a unohtama�a. Hannu Niklanderin kirjan henkilöt ovat moniulo�eisia. On monenlaisia kohtaloita. Weijon hahmo kehi�yy 16 vuoden aikana nousun jälkeen loivaa alamäkeä laskevaksi. Alwar näkee, miten maa makaa ja maailma kehi�yy, mu�a Weijo ei. Kirjailijalla on ihmisten puheelle herkkä korva. Niinpä keskusteluissa on usein huumoria. Myös maan�eto on kirjailijalla hanskassaan: lukija voisi kartasta seurata, missä mennään ja millainen maisema oli romaanin tapahtuma-aikaan. Jatkoa odo�aen. Jorma Hyvönen

Elias 3/2020

29


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.