Page 1

Kulttuurilehti

2/2021 Hinta 7,50 €

Ville Kaarnakarin

sotatrillereissä toden ja tarun raja hämärtyy Kirjoituskilpailumme

Yhdistyksemme kunniajäsen

Mihin olemme matkalla?

Laila Hirvisaari

tulokset

muistoissamme


Elias 2/2021

Elias 1/2021

Voita uutuuskirja!

Elias 3/2020

Elias 2/2020

Elias 1/2020

Mikä miellytti? Kul�uurileh� Eliaksen toimitus haluaisi �etää, mistä asia-ar�kkeleista ja kaunokirjallisista teksteistä lehtemme lukijat ovat pitäneet eniten. Kysely ulo�uu 10 lehteen (1/2018–2/2021), jotka löytyvät ne�stä osoi�eessa: h�ps://issuu.com/uudenmaankirjoi�ajatry-nylandsskri Pyydämme vastaamaan seuraaviin kysymyksiin 1.12.2021 mennessä ilmoi�amalla kirjoituksen otsikko, kirjoi�ajan nimi ja lehden ilmestymisvuosi. Vastaukset osoi�eeseen: uudenmaan(at)gmail.com 1. Minua eniten mielly�änyt ar�kkeli (asiateks�) oli lehdessä (numero/vuosi) ____/_____ Ar�kkeli: __________________________________________________ 2. Minua eniten mielly�änyt proosateks� oli lehdessä (numero/vuosi) ____/_____ Proosateks�:_______________________________________________ 3. Minua eniten mielly�änyt runo oli lehdessä (numero/vuosi) ____/_____ Runo: ____________________________________________________ Vastaajien kesken arvotaan Marja-Rii�a Vainikkalan kirjoi�ama Kirjoi�ajakurssikirja. Marja-Rii�a Vainikkala on kirjoi�ajaohjaaja, kirjallisuusterapiaohjaaja ja �etokirjailija.

OTE TAKANNEN TEKSTISTÄ: ”Treenikirjoi�aminen, muokkaava kirjoi�aminen, elämäntarinakirjoi�aminen, luova �etokirjoi�aminen, terapeu�nen kirjoi�aminen. Kirjoi�ajakurssikirja sisältää kahdeksan erityyppistä luovan kirjoi�amisen ohjelmaa harjoituksineen. Miten kirjoi�aja etenee pikkuharjoituksista koh� valmista teks�ä? Mitä kirjoi�ajaohjaaja o�aa huomioon opiskelijoiden tekstejä tarkastellessaan?”

Elias 2/2019

2

Elias 2/2021

Elias 1/2019

Elias 3/2018

Elias 2/2018

Elias 1/2018


Päätoimi�ajan kynästä Uusia tuulia Eliaksessa Kulttuurilehti Eliaksen julkaisija: Uudenmaan Kirjoittajat ry Nylands Skribenter rf Päätoimittaja ja taitto: Sirpa Suominen Toimitussihteerit: Christine Hammar, Paula Kokkonen, Anna Laaksonen ja Marja Naapuri. Toimitus: Ukirin hallitus

ISSN 2243-3414 (painettu) ISSN 2243-3422 (verkkojulkaisu) Paino: Nurmiprint Oy, Nurmijärvi 2021 Kansikuvassa: Sotatrillereitä kirjoittava Ville Kaarnakari Espoon Haikaranpesässä. Kansikuvat s. 1 ja s. 32: Sirpa Suominen

Uudenmaan Kirjoittajat ry Nylands Skribenter rf Puheenjohtaja: Christine Hammar Varapuheenjohtaja: Riku Räihä Sihteeri: Eija Rahikainen Jäsenet: John Kiviranta, Eija Sandberg, Sirpa Suominen ja Ulla Welin. Varajäsenet: Paula Kokkonen ja Maria SaloPulliainen. Taloudenhoitaja: Christine Hammar

www.ukir.info Elias ilmestyy pääsääntöisesti kaksi kertaa vuodessa: huhtikuussa ja lokakuussa. Seuraava Elias-lehti on Runo-Elias, joka ilmestyy helmikuussa 2022. Aineistot: Lehteen tulevat tekstit ja kuvat 31.12.2021 mennessä osoitteeseen uudenmaan@gmail.com Toimitus päättää julkaisusta ja pidättää oikeuden tehdä saamaansa materiaaliin toimituksellisia muutoksia. Tekstit: Lähetä vain täysin valmis teksti. Keskeneräisiä tekstejä ei huomioida. Tekstien pituus max. (5800–5900) merkkiä kaksi A4-sivua. Tallennusmuotona .RTF. Jos tekstin sommittelu on tärkeä, lähetä mukana lisäksi .PDF:ksi tallennettu versio (koskee runoja). Kirjoita tekstit omalla äänelläsi, älä kopioi suoraan toisten tekstejä. Mainitse lähteet. Kuvat: Mikäli tarjoat tekstisi kanssa kuvia, huomioithan, että valokuvia tai piirroksia EI saa kopioida internetistä tai kirjoista ilman lupaa. Jos löydät internetistä kuvan, jonka haluat tekstiisi, kysy valokuvan ottajan tai piirtäjän (kuvan oikeudenhaltijan) lupa, ja lähetä hänen antamansa lupa tekstisi yhteydessä, lisäksi hänen yhteystietonsa. Kirjoista otetuista, skannatuista tai valokuvatuista kuvista tarvitaan myös kustantajan lupa. Kuvat JPG-kuvina. Kuvien tiedostokoko väh. 2 Mt. Tarkista kuvan koko itse ennen lähettämistä. Kuvakoko 100–990 kt ei ole julkaisukelpoinen.

Minulla on ollut ilo tehdä Elias-lehteä vuodesta 2017 alkaen. Uudenmaan Kirjoi�ajien hallitus, mukava porukka, on lehden toimitus. Ilahdu�avaa on myös se, e�ä toimitussihteereiksi, hallituksen ulkopuolelta ilmoi�autui kaksi uu�a henkilöä: jäsenemme Anna Laaksonen ja Marja Naapuri. Nyt Elias-lehdellä on kaksi tarkkasilmäistä teks�en kirjoitus- ja kielioppivirheiden tarkistajaa Chris�ne Hammarin ja Paula Kokkosen lisäksi. Kirjoi�ajayhdistyksen julkaisujen tulee mielellään olla esimerkillisiä oikeakielisyydessään, etenkin asiateks�en. Sisältötavoi�eekseni Elias-lehdissä on pikku hiljaa tullut, e�ä kuhunkin Eliakseen haastateltaisiin vähintään kahta kirjailijaa, mieluiten yhdistyksemme jäseniä. Kirjailijahaasta�elut antavat lukijoille ideoita ja innostusta omaan kirjoi�amiseen, kun huomaa millä tavalla toinen kirjailija työskentelee. On antoisaa haasta�elijana päästä tapaamaan mielenkiintoisia kirjailijoita, joista kaikista ei valtalehdissä kirjoiteta, saada tutustua heihin ja kertoa heistä Elias-lehden lukijoille. Ilahdu�avaa oli saada yhdistyksemme kunniajäsenen, Laila Hirvisaaren ääni kuuluviin tähän Elias-lehteen, kun Jorma Hyvönen ja Chris�ne Hammar häntä muistelivat. Laila Hirvisaari kuoli kesäkuussa 2021.

Runo-Elias ilmestyy helmikuussa 2022 Yhdistyksemme hallitus on pää�änyt julkaista vain runoja sisältävän Elias-lehden. Lehden numero on 1/2022 ja se ilmestyy poikkeuksellises� jo helmikuussa. Runoja siihen tulee lähe�ää 31.12.2021 mennessä. Lehdessä julkaistaan myös runoja, joita on jäänyt aiemmista lehdistä varastoon. Useita runoja lähe�äneiltä henkilöiltä on vali�u johonkin lehteen vain yksi runo. Monia hyviä runoja on jäänyt julkaisema�a. Runo-Eliaksessa myös kaksi runoilijaa antavat vinkkejä runojen kirjoi�amiseen. Tämän lehden jälkeen ilmestyy ns. normaali Elias-leh�, mu�a ilmestyminen siirtyykin huh�kuusta toukokuuhun ja sen nimeksi on pääte�y Kesä-Elias. Mitä kesäleh� pitää sisällään, on vielä salaisuus. Sirpa Suominen

Sisällysluettelo s. 2 Äänestä Elias-leh�en 2018–2021 tekstejä ja voita kirja s. 3 Päätoimi�ajan kynästä – Sirpa Suominen s. 4 Uuden puheenjohtajan terveiset – Chris�ne Hammar Olli Sarpo voi� Rata-kirjoituskilpailun s. 5 Vuosikokous – vihdoinkin! s. 6 Ville Kaarnakari – Sirpa Suominen s. 8 Aforsmiyhdistyksestä ja aforismeista – Päivi Lappalainen s. 10 Laila Hirvisaari muistoissamme – Jorma Hyvönen ja Chris�ne Hammar s. 12–15 Ukirin kirjoituskilpailu ja sen voi�ajat s. 15–16 Pientä pilkunviilausta – Paula Kokkonen s. 16–20 Kirjanurkka – Pen� Peltoniemi, Riku Räihä, Ulla Welin ja Rii�a Welroos s. 21 Tarmo Maneliuksesta – Riku Räihä s. 22–23 Kirjakahvilat – Jorma Hyvönen s. 24–32 Novelleja ja runoja seuraavilta: Anne Hakala-Räsänen, Riika Helle-Kotka, Tiina Heikka, Rii�a Komppa, Esko Kukkonen, Ritva Laine, Soile Lehto, Marja-Leena Lyyra-Kukkonen, Kirs� Mäenpää s. Vilkuna, Tarja Niemi-Korpela, Eija Rahikainen, Pen� Salmela, Eija Sandberg, Pilvi Valtonen, Ulla Welin, Yaseen Ghaleb

Elias 2/2021

3


Puheenjohtajan pöydältä Hyvä lukija, Tervetuloa yhdistyksemme uudelle toimintakaudelle 2021–2022! Koska epidemia (jonka nimeä en halua mainita) jyllää, pide�in toimintakauden 2019–2020 vuosikokous poikkeuksellises� vasta syyskuun 4. päivä 2021 helmi–maaliskuun sijaan. Kokouksessa vali�in uusi puheenjohtaja ja hallitus, josta kerrotaan viereiselä sivulla. Minut vali�in kokouksessa toista kertaa Uudenmaan Kirjoi�ajat ry:n puheenjohtajaksi. Kiitän luo�amuksesta. Yhdistyksemme jäsen olen ollut vuodesta 2005. Lii�yessäni jäseniä oli 17, nyt yli 100. Olen ilolla seurannut yhdistyksen kehitystä ai�opaikalta, ak�ivisena toimijana eri luo�amustehtävissä. Tämä toimintakausi on kuitenkin viimeinen puheenjohtajakauteni. Luovun myös taloudenhoitajan ym. tehtävistäni tämän toimintakauden pääty�yä. Täytän joulukuussa 72 vuo�a ja tunnen kuuluvani emeritojen (täysin palvelleiden) joukkoon. Nuorempien on aika o�aa ohjat. Vaikka epidemia vielä jyllää, on se jo/ehkä laantumassa. Varmas� ei voi �etää. Sen vaikutukset, niin nega�iviset kuin posi�iviset, näkyivät myös yhdistyksemme järjestämässä ja jäsenillemme suunnatussa kirjoituskilpailussa, jonka aiheena oli Mihin olemme matkalla.

To�a on, e�ä maailma muu�uu, mu�a miten? Sitäkään ei voi varmas� �etää. Ainoa varma asia on muutos, eikä sen tarvitse olla nega�ivista. Saapuneissa teksteissä kerro�in muutoskokemuksista, ja useissa niissä muutoksen oli saanut aikaan meneillään oleva epidemia. Joku oli löytänyt aikaa kirjoi�amiselle, toinen alkanut opiskella verkon kau�a ja kolmas aloi�anut akvarellien maalauksen. Minä kudoin kirjoi�amisen lomassa kasan sukkia ja villapaitoja. Nyt kun rajoituksia aletaan poistaa, voimme taas tavata tapahtumissamme. Kirjakahvila alo� jo syyskuun 14. päivä. Hyvää syksyä, joulua ja vuo�a 2022! Christine Hammar

Olli Sarpo voi� Rata-kirjoituskilpailun

Olli Sarpo Vallilan kirjastossa Rata-kirjoituskilpailun teksteistä kootun tyylikkään antologian kanssa. Hänen hurmaava novellinsa löytyy s. 41.

4

Elias 2/2021

Yhdistyksemme sihteerinä toiminut Olli Sarpo voi� REUNA Kustantamon järjestämän Rata-kirjoituskilpailun, johon osallistui 275 kirjoi�ajaa. Voi�aja paljaste�in Kymi Libri -kirjamessuilla Myllykoskella 24.7.2021. Voittoisan novellin nimi on Rakastaja. Se kertoo erään perheen evakkomatkalla junassa syntyneestä Aapo-pojasta, ulkoises� rujosta, mu�a via�omasta ja puhdassydämisestä. Olli kertoo, e�ä hän ei edes alunperin aikonut osallistua kilpailuun. – Minulla oli mielessä tarina radanvarsien kasveista. Siellä kasvaa erityisiä kasveja, joita on tullut Venäjältä viljalas�en mukana. Radanvarsille varisseista kasvien siemenistä tulikin tarinan teema, joka kuvaa Aapon ja tämän perheen tarinaa. – Olen aina ollut pienen ihmisen puolella ja haluan tehdä sankareita niistä, joita ei kukaan muista. Tarinan päähenkilöllä Aapolla on ihan tosi tausta, nimenä ja tyyppinä, sillä minun ko�paikkakuntani rehtorilla oli poika, joka oli jollain tavalla

kehitysvammainen, mu�a kaikki muu tarinassani on fik�ota. Kaikki mitä ihminen kirjoi�aa, perustuu aina johonkin omakohtaiseen kokemukseen.

Toimitusjohtajaksi kustantamoon Olli Sarpo aloi�aa Reuna Publishing House Oy:n toimitusjohtajana. Yrityksen nimi on vielä työnimi. Yh�ön perustava kokous pide�in 23.9.2021. Yh�ö aloi�aa toimintansa vuoden 2022 alusta. – Yritys ostaa REUNA Kustantamon kustannusliiketoiminnan. Kaikki muu jää ennalleen, Olli Sarpo kertoi. Kolmisenkymmentä kirjailijaa on yh�öidean takana. He jatkavat Tarja Tornaeuksen viitoi�amalla �ellä hänen toimiessaan mentorina kevään ajan kirjailijoiden omistamassa uudessa yh�össä. Näin Tornaeukselle jää aikaa kehi�ää kirjakauppaa, galleriaa, kahvilaa, Wanhan kirjahallin kesätapahtumia ja Kymi Libri -kirjamessuja. Teksti ja kuva: Sirpa Suominen


Vuosikokous – vihdoinkin! Jälleennäkemisen riemua oli ilmassa, kun Pasilan kirjaston auditorioon kokoontui yhdistyksemme jäseniä lauantaina, syyskuun 4. päivä, vuosikokouksen ja yhdistyksen kirjoituskilpailun Mihin olemme matkalla? palkintojenjakoon. Vihdoinkin saatoimme tavata kasvotusten. Vuosikokous siirtyi keväästä syksyyn koronarajoitusten takia. Kokoontumisrajoitukset lieventyivät pikku hiljaa syksyä koh� ja kokouspäivänä vielä lisää, jolloin uudet ohjeet astuivat voimaan. Kahden metrin turvaväleistä luovu�in, tea�erien ja konser�en katsomoissa yleisöä ei enää tarvinnut jakaa lohkoihin ja yleisötapahtumiin sai o�aa enemmän ihmisiä sisään kuin aikaisemmin.

Chris�ne Hammar joh� kokousta ja Jorma Hyvönen oli sihteeri.

Ensimmäistä kertaa yhdistyksen historiassa vuosikokoukseen saa�oi osallistua myös etäyhteydellä, �etokoneella, ja pari henkilöä niin tekikin. Etäyhteys sujui hyvin, sillä yhdistyksen hallitus on pitänyt kokouksiaan etänä keväästä as�.

Kuinka kirjani ovat syntyneet? Ennen kokousta oli kaikille kirjaston asiakkaille avoin �laisuus, jossa Ulla Welin kertoi kirjojensa synnystä. Oheisessa kuvassa Ullan kertoo viikonpäiväkissoista, joilla jokaisella oli mielenkiintoinen tarinansa. Avustajana Ullalla oli hänen lapsenlapsensa Erika, joka keräsi kissat syliinsä. Ullan jälkeen Gia Virkkunen kertoi uudesta runokirjastaan Kun taivas alkoi laulaa. Tämän jälkeen paljaste�in kirjoituskilpailun sijoitukset ja jae�in palkinnot. Sivulla 12 siitä lisää.

Riku Räihä tutkii kokouspapereita.

Henkilövalinnat Vuosikokous valitsi yhdistyksen puheenjohtajaksi Chris�ne Hammarin. Hallituksen järjestäytymiskokous pää� vuosikokouksen henkilövalinnoista seuraavaa: Varapuheenjohtaja: Riku Räihä Sihteeri: Eija Rahikainen Taloudenhoitaja: Chris�ne Hammar Jäsenasiat ja jäsenrekisteri: Sirpa Suominen Elias-leh�: päätoimi�aja Sirpa Suominen Ko�sivut ja somekanavat: Eija Sandberg Tapahtumavastaava: Eija Rahikainen Muut hallituksen jäsenet: John Kiviranta ja Ulla Welin. Varajäsenet: Paula Kokkonen ja Maria Salo-Pulliainen. Kirjakahvilavastaava: Jorma Hyvönen (hallituksen ulkopuolelta). Teksti ja kuvat: Sirpa Suominen

Oik. Kirjoituskilpailun palki�avista paikalle olivat päässeet Anneli Rosell (vas.) 2. sija, ja Eija Sandberg, 3. sija. Pen� Salmela, 1. sija, oli läsnä etäyhteydellä. Vas. Gia Virkkunen esi�elee uu�a runokirjaansa. Elias 2/2021

5


kirjailija

”Historiasta olen aina ollut kiinnostunut, ja siitä voin kiittää historianopettajaa, joka oli tosi innostava ja hyvä tyyppi. Jotenkin se sotahistoria, Daavid vastaan Goljat, kiinnostaa.”

Ville Kaarnakarin tuoreimmassa kirjassa Varjo kirjan henkilöt tapaavat Espoossa sijaitsevassa näköalaravintolassa, Haikaranpesässä, jossa he voivat ilman häiritseviä sivullisia keskustella salaisista asioista. Haikaranpesä oli myös Kaarnakarin haasta�elupaikkana.

lestään löytäneet jonkin virheen. Kaikesta huolellisuudesta ja tarkkuudesta huolima�a virheitä jää, yleensä pieniä ja merkitykse�ömiä – paitsi yhden kerran. – Minulla on ollut lukijoilleni kilpailu: Lupaan antaa uusimman kirjan sille, joka löytää kirjoistani sen, jossa olen herä�änyt yhden henkilön henkiin. Aika harva on sitä löytänyt. – Se on sellainen ”klaffivirhe”. Viime hetkellä vaihdoin kahden henkilön nimet keskenään, ja etsi ja korvaa -menetelmällä kävin teks�ä läpi, e�ä nimimuutos tulee joka paikkaan. Kustannustoimi�aja kuitenkin huomasi, e�ä vielä on yhdessä kohtaa virhe, mu�a jostain syystä virhe jäikin käsikirjoitukseen. – Kirjailijalla on suuret valtuudet, kun hän pystyy herä�ämään ihmisiä henkiin, Kaarnakari nauraa.

Eugen Schauman ei voinut ampua kahdes� sydämeensä

Historianope�aja kasva� sotakirjailijaksi Ville Kaarnakari vie� lapsuutensa Haminassa, varuskuntakaupungissa. – Isä ei kovin kauan sodan jälkeen ollut armeijan palveluksessa, kun siirtyi siviilihommiin, mu�a se maailma kuitenkin säilyi. – Historiasta olen aina ollut kiinnostunut, ja siitä voin kii�ää historianopettajaa, joka oli tosi innostava ja hyvä tyyppi. Jotenkin se sotahistoria, Daavid vastaan Goljat, kiinnostaa. Pikku Ville lainasi kirjastosta poikien seikkailukirjoja ja isänmaallisia kirjoja, jotka lii�yivät sotaan tai ak�visteihin, jääkärimaailmaan. – Naapurin tä� oli kirjastonhoitaja ja aina välillä kyseli, onkohan tuo nyt sulle sopivaa lue�avaa. En ole näköjään ihan hunningolle mennyt, Kaarnakari naurahtaa. Työura löytyi ko�maisista ja kansainvälisistä mainostoimistoista, kokemusta on myös rauhanturvaajan tehtävistä. Seuraavaksi ilmestyy kahdeksastoista kirja, asekätkennästä kertova sotatrilleri Operaa�o Gambii�. 6

Elias 2/20219

Espoolaisen Ville Kaarnakarin Operaa�osarjan kirjat kuvaavat pääosin 1940-lukua, talvisodan jälkeistä aikaa, jatkosotaa ja vaaran vuosien aikaa. Vain yksi sarjan kirja, Operaa�o Kagaali, sijoi�uu Suomen itsenäistymisen aikaan. Tuorein kirja Varjo kertoo nykyajasta. Myös elämäkerta Kuolema kolku�aa – Mannerheim-ris�n ritari Einar Schadewitz on Kaarnakarin kirjoi�ama. Lisäksi hän on kirjoi�anut seitsemän kirjaa yhdessä 28 vuo�a muukalaislegioonassa palvelleen Caporal-chef Kyös� Pie�läisen kanssa.

Bongariryhmä etsii virheitä kirjoista Kaarnakarin kirjat syntyvät historiallisten tapahtumien ja tosiasioiden perusteella. Jos faktoista löytyykin jokin aukko, se ruokkii kirjailijan mielikuvitusta: hän alkaa kehitellä aukkoa paikkaavaa tarinaa ajatellen ”näin olisi voinut tapahtua”. Hän sekoi�aa faktaa ja fik�ota niin taitavas�, e�ä lukija luulee kaiken olevan to�a. Osa lukijoista on niin tarkkaa väkeä, e�ä he ovat synny�äneet keskuudessaan ’bongariryhmän’, joka tarkistaa kirjojen faktat ja lai�aa kirjailijalle vies�ä, kun he ovat mie-

Kun Suomen itsenäisyyden 100-vuo�späivä oli lähestymässä, Kaarnakari mie�, e�ä hänkin haluaisi kirjoi�aa siitä aihepiiristä jotakin. Hän törmäsi kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin murhasta kirjoite�uun asiateks�in, jossa useissa kohdissa kerro�in, e�ä Eugen Schauman ampui Senaa�ntalossa, nykyisessä Val�oneuvoston linnassa, 16.6.1904 kolme laukausta koh� Bobrikovia ja sen jälkeen kaksi laukausta omaan sydämeensä. – Yksi laukaus voi onnistua, mu�a ei kaksi, sanoo Kaarnakari, reservin majuri, joka oli rauhanturvaajana Lähi-idässä 1980-luvun alussa. – Siitä lähdin kehi�ämään tarinaa, e�ä entä jos siellä oli paikalla joku muukin henkilö. Niin syntyi Operaa�o Kagaali. Kagaali oli venäläistämistoimia vastustava, salainen vastarintajärjestö, joka perustet�in ensimmäisellä sortokaudella (1899– 1905). Eugen Schaumanin ystäviä oli Kagaalin jäseninä. Kaarnakari pi� Kagaalin kirjoi�amisesta, koska hän löysi paljon historiallisia linkkejä, joita oli mukava tutkia ja seurata. – Muun muassa se, e�ä tapahtumat siirtyivät aika äkkiä Puolaan, jonne


Schaumanin kaverit läh�vät karkuun, kun alkoivat selvi�elyt, ketkä Bobrikovin murhaan osallistuivat. – Mannerheim ja kaksi kirjani päähenkilöä kohtasivat Puolassa ennen maailmansotaa ja ystävystyivät siellä. Kun vapaussota alkoi ja Mannerheim tuli Suomeen, ei hänellä ollut Helsingissä tu�uja, joille olisi voinut antaa luo�amuksellisia tehtäviä rintamalinjojen selustaan jäävässä pääkaupungissa. Silloin hän kaivoi Puolan tu�avansa esiin, ja siitä alkoi jo lopetetun Kagaalin uusi, salainen toiminta punaisten valtaamassa Helsingissä. Kaarnakari kävi myös Bobrikovin murhapaikalla. Hän meni porrastasanteelle, missä Schauman oli odotellut Bobrikovia. Paikalla ei ollut ketään muita. Yhtäkkiä joku läh� alhaalta nousemaan portaita. Askeleet kopisivat kivirappusissa. Kaiteiden tolppien välistä näkyi, kuinka henkilö astelee ylöspäin portaikossa. – Koin, e�ä olen Schauman ja Bobrikov tulee sieltä. Sieltä tuli joku virkailija, jolle sanoin kohteliaas� ”päivää”. Virkailija ei tajunnut, e�ä hänet ammu�in juuri Bobrikovin sijaisena mielikuvituksessani. Se oli kyllä melkoinen kokemus.

Kunnianosoitus Verna Eriksonille suojeluskunnan suojelija�arelle – Yksi Operaa�o Kagaalin juoniju�uja on Verna Erikson, jonka kuvan olin nähnyt kesäkuun 1918 Suomen Kuvalehden kannessa. Vernahan ei sinänsä tehnyt sen kummempaa kuin muutkaan, e�ei hän sen suurempi sankari ollut, mu�a oli tosi mukavaa löytää sen ajan naisen esikuva kirjan sivuille. Suomen Kuvalehden numerossa 24/ 1918 mustavalkoisessa kansikuvassa poseeraa lierihattupäinen, teknillisen korkeakoulun oppilas, neiti E, joka on

kertoo avannut paksun talviturkkinsa. Takin alta on paljastunut vartaloa kiertävät kolme kuularuiskun panosvyötä, yhteensä 1 350 patruunaa. Panosvyön alle on tuika�u pistooli, jonka kahva on nei� E:n sydämen kohdalla. Kuvateks� kertoo nei� E:n olevan Helsingin suojeluskunnan parhaita suojelija�aria. Lehdessä ei missään kerrota, kuka nei� E on, eikä miksi hän on saanut ��elinsä. – Minua kiehtoi se kansikuva niin, e�ä etsin Vernan haudan jo parikymmentä vuotta si�en. Hoitamaton hauta löytyi Hietaniemen hautausmaalta. Päätin, että jos mahdollista, kunnostan sen 16.5.2018 mennessä, sillä sinä päivänä 100 vuo�a aikaisemmin Mannerhemin valkoiset joukot marssivat voitonparaa�ssa Helsinkiin. – Kysyin Helsingin hautapalvelusta, voinko kunnostaa haudan, ja kun omaisia ei löytynyt, haudan hoitovastuu siirre�in hautakirjalla minulle. Siinä mulla onkin tekemistä, kun hautaoikeus on voimassa 9 999 vuo�a! Olen vähitellen siirtänyt pojalleni vastuuta siitä. Verna Erikson kuoli 25-vuo�aana syöpään lokakuussa 1918. Hän asui Pohjoisesplanadilla, ja Kaarnakari arvelee Vernan seuranneen 16.5.1918 Pohjoisesplanadilla kulkenu�a valkoisten voitonparaa�a, jonka kärjessä kenraali Mannerheim ratsas�. Verna ja muutama muu nainen, jotka salakulje�vat aseita valkoisille punaisten hallitsemassa Helsingissä, saivat Mannerheimin myöntämän Vapaudenris�n. Kun hauta oli kunnoste�u, haudalla pide�in juhlallinen �laisuus seppeleen-

Ville Kaarnakarin kirjat Kyös� Pie�läisen kanssa kirjoitetut kirjat: Legioonan isku Kolweziin. Tammi, 2008. Sotapoliisi Peters No: 005. Tammi, 2009. Verinen keidas. Tammi, 2010. Legioonalainen Peters Ruandassa. Tammi, 2011. Legioonalainen Peters – Aavikon ke�u. Tammi, 2012. Legioonalainen Peters – Tarkka-ampujan tähtäimessä. Tammi, 2013. Legioonalainen Peters Norsunluurannikolla. Tammi, 2013.

laskuineen ja puheineen. Juhlaväen takarivissä seisoskeli huomaamaton mies, joka sovitulla hetkellä nos� trumpe�n huulilleen ja soi� koske�avan soolon Il Silenzio. – Siellä kevätauringossa koivujen suhistessa sa�ui vielä niin, e�ä kirkon kellot soivat. Se trumpe�soolo jäi selkäpiihin. Hieno hetki.

Kolme kirjaa yhtä aikaa tekeillä Kaarnakari kertoo, e�ä hänellä on yhtä aikaa tekeillä aina kolme kirjaa, jokainen eri vaiheissa: materiaalin keruu, kirjoitusvaihe ja viimeistelyvaihe. – Jos näpy�ely kyllästy�ää, voin siirtyä seuraavan kirjan aihepiiriin, materiaalin hakemiseen ja juonikuvioiden poh�miseen. Ja kun yhden kirjan saan valmiiksi, voin hypätä seuraavaan, joka on jo aika pitkällä. Ei tule tyhjää hetkeä, mitä nyt tekisin. Tällä hetkellä on kirjoitusvaihe lähiaikoina ilmestyvässä, asekätkennästä kertovassa Operaa�o Gambii�ssa. Materiaalinkeruuvaiheessa on työnimellä Operaa�o Haukka, joka kertoo Suomen lähe�ämistä asiamiehistä saksalaisten miehi�ämään Viroon. – Nyt kun tuo Varjo ilmestyi, on pientä paine�a, e�ä pitäisi saada Varjo 2. Kaarnakarin takaraivossa kolku�elee ajatus talvisotaan sijoi�uvasta kirjasta. Talvisota on aina ollut kiinnostavin historiavaihe, ja sitä hän sanoo eniten penkoneensa. Kirjaa suunnitellessaan Kaarnakarilla jatkuu, s. 9 alaosassa ->

Operaa�o Übung-42. Tammi, 2010. Operaa�o Chevalier. Tammi, 2011. Operaa�o Finljandija. Tammi, 2012. Operaa�o Para Bellum. Tammi, 2013. Operaa�o Verna. Tammi, 2015. Operaa�o Polar. Minerva, 2016. Operaa�o Kagaali. Tammi, 2017. Operaa�o Gambii�. Tammi, 2021? Varjo. Minerva, 2020. Kuolema kolku�aa – Mannerheim-ris�n ritari Einar Schadewitz Elämäkerta. Gummerus, 2012. Täydenne�y, uusintapainos. Minerva, 2020. Hakaris�n leimaama. Tammi, 2014. Elias 2/2021

7


aforistikko Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtaja Minna-Karoliina Heino:

”Aforismi on viisau�a, rakkau�a lauseisiin ja halua lai�aa lukija poh�maan syvemmin lauseen merkitystä.”

Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtaja Minna-Karoliina Heino on vaimo ja äi�, mu�a myös monipuolinen lahjakkuus. Hän on yhdeltä amma�ltaan meikkitaiteilija ja on työskennellyt tea�ereissa ja produk�oissa kuten Helsingin juhlaviikoilla maskeeraajana.

Nykyinen Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtaja Minna-Karoliina Heino on ollut nuoresta as� kiinnostunut siitä, kuinka lyhyeen muotoon mielenkiintoinen teks� voidaan saada. – Ollessani 17-vuo�as poikaystäväni, nykyinen mieheni, os� minulle kirjan nimeltä Päässä tuulee ja ajatuksia sataa (WSOY 1992). Kirjaan on koo�u seinäkirjoituksia, joissa oli ajatusta kuten ”Kaikilla on heikkoutensa, sinä olet minun” ja ”Vain sisimmällä on merkitystä kuten banaanilla”, avaa Heino. Nämä Markku Haapion ja Jukka Parkkisen toimi�aman kirjan teks�t olivat hänelle haikuja aforismeista, joihin hän tutustui opiskellessaan kirjoi�amista sekä Jyväskylän yliopistossa e�ä Krii�sessä korkeakoulussa 2005–2013. Hänen runonsa lyhenivät lyhenemistään napakoiksi lauseiksi, joita myös edesmennyt Krii�8

Elias 2/2021

sen korkeakoulun rehtori Harry Forsblom kehui: – Miten tuon näköinen ty�ö voi kirjoi�aa noin upeita lauseita. Heino oppi tuntemaan aforismit, alkoi tosissaan kirjoittaa niitä ja löysi sopivan yhdistyksen. Suomen aforismiyhdistyksen perustajajäsen ja puheenjohtaja Sami Feiring (2005–2012) kokosi vuonna 2011 Tiheiden ajatusten kirjan, johon koo�in suomalaisen aforis�ikan sen aikainen parhaimmisto, ja siihen Heinokin pääsi mukaan. Se oli Heinolle viimeinen lupaus kuoriutua todelliseksi aforis�koksi ja unohtaa unelma runotyttöydestä, jonka hän koki menneen kohdallaan totaalises� pieleen. Ennen aforismiyhdistyksen puheenjohtajuu�a Minna-Karoliina Heino on toiminut useissa luo�amustehtävissä, muun muassa Muu ry:ssä, Suomen Taiteilijaseuran edustajistossa ja KokoTea�eri-yhdistys ry:ssä. – Minut vali�in vuonna 2015 jäseneksi aforismiyhdistyksen hallitukseen. 2016 aloitin yhdistyksen sihteerinä ja siinä hommassa olin vielä vuonna 2017, kunnes 2018 minut vali�in puheenjohtajaksi ja sillä �ellä olen, kertoo Heino. Heino oli myös vuoden 2017 Turun Sanomissa aforis�kko.

ta mie�eestä. Tämä viehä�ää, innostuu Heino ja jatkaa: – Haasteena on, e�ei mietelmä olisi lattea tai liian vaikeas� avautuva vaan tuore ja ymmärre�ävä ja vielä soisi aforis�ses�. Vuosina 2013–2014 Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtajana toiminut runoilija Virpi Alanen taas on luonneh�nut aforismia kirjassa Mitä aforismi tarkoi�aa (Savukeidas. 2013, toim. Sami Feiring) seuraavas�: – Aforismi on muodoltaan pieni, mu�a ajatusprosessiltaan laaja, ikään kuin pisara, jossa valtameri näkyy. Pieni kapina kiireen keskellä. Ajastaan �etoinen, mutta ajaton. Tietokirjailija Sami Feiringin sanoin aforis�ikka on sekä �eto- e�ä kaunokirjallisuu�a, filosofista aja�elua, jolla on sanataiteellinen pyrkimys.

Aforis�sta toimintaa

Mikä aforismissa viehä�ää ja mikä on sen haaste?

Suomen aforismiyhdistys on vuodesta 2006 läh�en valinnut joka vuosi Vuoden aforismikirjan, antanut tunnustuksen ansiokkaasta teoksesta aforis�ikan alalla. Saajan pää�ää yhdistyksen nimeämä, vuosi�ain vaihtuva raa�. Viimeisin tunnustus meni Virpi Alasen teokselle Hiilellä piirre�y hymy. Joka kolmas vuosi myönnetään puolestaan Samuli Parosen palkinto. Se annetaan merkityksellisestä työstä aforismin saralla, ja sen palkinnon ovat noutaneet mm. Hilja Mörsäri, Pekka Kejonen ja Tors� Leh�nen. Mirkka Rekola -kilpailussa valitaan paras käsikirjoitus, joka myös julkaistaan. Ensimmäisen Mirkka Rekola -palkinnon sai 2017 Manne Tuomenoksa teoksella Kaipauksen harmaa.

– Aforismi on halu näy�ää sanan ydin ja lai�aa lukija poh�maan syvemmin lauseen merkitystä. Se on kuin matemaat�nen lauseke, jossa kaikella mitä siinä on, on merkitys. Mu�a matema�ikassa on yksi oikea vastaus ja aforismissa voi taas olla useita oikeita tulkintoja samas-

– Teemme myös yhteistyötä Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän, HSL:n, kanssa. ´Aforismit raiteilla´ on ilahdu�anut joukkoliikenteessä kulkijoita jo vuodesta 2008. Teks�t kerätään loppuvuodesta jäsenistöltä ja vuoden alussa ne näkyvät Helsingin julkisen liikenteen il-


moitustauluilla, muun muassa metroissa ja rai�ovaunuissa, kertoo Heino. Suomen aforismiyhdistyksen yhtenä tavoi�eena on pysyä hengissä ja olla olemassa, jo�a kaikki mietelmiensä kirjoittajat voisivat kohdata toisensa asuinpaikasta ja etäisyyksistä huolima�a. – Olemme koko Suomen ka�ava yhdistys, joten olisi mukavaa, jos saisimme aikaan jaostoja, jotka voisivat koota jäsenistöä eri paikoissa yhteen, Heino ideoi.

Aforismeja lapsille ja salaisuudella oste�ava kirja Minna-Karoliina Heino mainitsee suosikkikirjailijoikseen ainakin Leena Krohnin ja Aki Ollikaisen. Mieleen jääneitä kirjoja ovat muun muassa Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista, ja De la Sernan Hevoselle kaikki niityt ovat rumpuja. Heinon oma esikoisteos oli ensimmäinen lapsille suunna�u aforismikirja Pinnalla (2017).

– 2019 julkaisin aforismikirjan nimeltä Läpileikkaus. Se on artesaanikirja, josta otettiin 100 kappaleen painos. Toukokuussa 2021 julkaisin kolmannen kirjan, nimeltä Umpu. Sain kirjaan apurahan, koska se on kokonaisuudessaan taiteellinen prosessi. Kirjan voi ostaa vain salaisuudella. Salaisuus kirjoitetaan paperille nime�ömänä ja annetaan minulle pussiin. Sata salaisuu�a saatuani työstän niistä performanssiesityksen, hän paljastaa. Esityksestä ei voi tunnistaa omaa tarinaansa, eikä Heino itsekään �edä keneltä salaisuudet ovat peräisin.

Mikä muu kiehtoo Vih�läistä puheenjohtaja Heinoa kiehtoo myös oivaltamisen ilo ja oivaltava kirjoi�aminen. – Teen sarjakuvaa. Päähenkilöni on Kukka, joka on ulkomuodoltaan mikä on, mu�a hän aja�elee hyvin yhteiskunnallises�, filosofises� ja kantaao�avas�. Heinolta on julkaistu Ilta-Sanomissa

Kuukauden kotimainen sarjakuva 2012, ja tällä haavaa hän ope�aa sarjakuvan tekoa sekä Lohjalla e�ä Somerolla. Sarjakuvien ohella hän on opiskellut kuvataiteilijaksi Taidekoulu MAAssa 2013–2016. Heino on osallistunut erinäisiin ryhmänäy�elyihin Suomessa, pitänyt yksityisnäy�elyitä ja työskennellyt residensseissä Budapes�ssä ja Berliinissä. Hän ylläpitää lisäksi Vihdin kirkonkylässä amma�taiteilijoiden galleriaa, MinkAr�a, joka peruste�in 2020. MinkAr�n ensimmäinen taitelijavieras oli Inari Krohn. Heino on myös sanataide- ja kirjallisuusterapiaohjaaja ja ope�aa Vihdin yläasteella äidinkieltä, kirjallisuu�a ja kuvataide�a. Teksti: Päivi Lappalainen Kuva: Jesse Hongisto

(Ville Kaarnakarin haasta�elu jatkuu) on lukuisten tapahtumien kärryillä pysymisen apuna A3-piirustusleh�öitä, joihin hän piirtää ”vuokaavioita”. – Vuokaaviossa tämä joukko menee tänne, tämä menee tonne ja toi on tuolla, ja päiväys kulkee siinä aika-akselilla, Kaarnakari vii�löi. – Lisäksi on päiväkalenteri, jossa lukee mitä minäkin päivänä tapahtuu.

Laskelmallista kirjojen suunni�elua Kaarnakari kertoo työskennelleensä mainostoimistossa kampanjasuunnittelun ja viestinnän strategioiden parissa. Hän mietti työkseen mainostettavista tuotteista, mikä niiden kohderyhmä on ja mitä sille pitää sanoa ja missä vies� pitää esi�ää, jo�a tuote menee kaupaksi. Kun hän alkoi kirjoi�aa kirjojaan, hän hyödynsi kokemustaan mainosalalla. Kirjat eivät siis syntyneet luovuuden puuskasta vaan systemaa�ses� poh�en. Hän päätti kirjoittaa sotakirjan, koska sotahistoria oli hänen harrastuksensa. Hän myös teki kilpailija-analyysin, joka kertoi millaisia kilpailijat ovat, ja millaisia kirjoja on jo olemassa.

– Aika tarkkaan luoki�elin niitä eri luokkiin. Kirja-arvioita sotaromaaneista kirjoittaessani olin ne melkein kaikki lukenut, joten minulla oli aika hyvä käsitys, mikä sen genren maailma on. – Loin oman strategian, millainen kirjan sisältö pitää olla, jo�a se on erilainen kuin muut. Monet sotakirjat kertovat yhdestä miehestä, ryhmästä tai joukkueesta jossain suon reunassa; minun kirjoissani on kuva�u rivimiehestä alkaen koko komentoketju, myös ylemmät tasot, jotka mie�vät suurempia asioita. – Sotakirjojen lukijajoukko ikääntyy, eikä heitä kohta enää perinteisessä mielessä ole. Jo�a sellaisen lukijan, joka ei sotahistoriasta �edä mitään eikä tunnista historiallisia henkilöitä, saa kiinnostumaan sotakirjasta, kirjan täytyy olla trilleri. Kaarnakari kertoo miettineensä koko ikänsä kirjan kirjoi�amista, mu�a sopiva hetki tuli vasta 2000-luvulla. Mielenkiintoinen �eto on myös se, e�ä hän sai koulussa ainekirjoituksessa ehdot. – Tykkään kirjoista ja ryhdyin tekemään kirja-arvioita sen takia, e�ä sain kustantajilta kirjoja, joita halusin lue�avaksi. Tein

kirja-arvioita kaikkien kustantamoiden kirjoista. Kerran minulla oli arvioitavana kirja suomalaisesta muukalaislegioonalaisesta Kyösti Pietiläisestä. Kustantaja soi� minulle ja kysyi, haluanko tavata Pie�läisen. Tietys� halusin. – Pie�läisen kanssa huomasimme olleemme samoissa paikoissa samaan aikaan Lähi-Idässä. Siitä alkoi Addis Abebassa asuvan Kyös�n, alias Caporal-chef Karl Petersin, kanssa kirjeenvaihto. Seuraavana kesänä hän tuli lomalle Suomeen ja toi mukanaan kenkälaa�kollisen käsinkirjoite�uja papereita ja pyysi tekemään niistä kirjan. Siitä alkoi Ville Kaarnakarin kirjailijanura. Teksti ja kuva: Sirpa Suominen

Elias 2/2021

9


Kuva: Otava/Jouni Harala 2011

Kirjailija Laila Hirvisaari 1938–2021. Lehmusten kaupunki oli esikoinen. Venäjän keisarinnan, Katariina II:n saaga on mi�ava kahden teoksen kokonaisuus.

Laila Hirvisaari kirjoi� paljon ja monille Laila Hirvisaari (en�nen Hietamies) syntyi Viipurissa 7.6.1938. Hän kuoli Helsingissä 16.6.2021. Vuonna 1972 julkais�in hänen ensimmäinen romaaninsa Lehmusten kaupunki, joka aloi� 7-osaisen sarjan. Yhteensä hän kirjoi� kahdeksan kirjasarjaa – yli 30 kirjaa ja niiden lisäksi muutaman muun romaanin. Hän oli Otavan kirjailija. Tähän mennessä Hirvisaaren kirjoja on paine�u yli neljä miljoonaa kappale�a, ja hän sai työstään monia palkintoja. Hänen kirjoistaan on tehty lukuisia näytelmiä, kuunnelmia ja tv-sarjat Kirje isältä, 2003, TV1 ja Tauno Tukevan sota, 2010, TV1, molemmat kirjoite�u yhdessä ty�ären, Eve Hietamiehen kanssa.

Yhdistyksemme kunniajäsen Laila Hirvisaari oli Uudenmaan Kirjoittajien kunniajäsen. Soi�n hänelle kerran ja pyysin häntä kirjakahvilaamme haastateltavaksi. Hän oli ystävällinen, mu�a kieltäytyi kohteliaas�. Hän esiintyi hyvin harvoin julkisuudessa siinä vaiheessa, eikä kuuluisuuteensa nähden kovin paljon muuten10

Elias 2/2021

kaan. Ymmärsin hänen olevan ujo ja hyvin herkkä ihminen. Kri�ikki ei kohdellut häntä aina hyvin, mikä satu� häntä. Hirvisaaren kustantaja Leena Majander-Reenpää sanoo Apu-lehden numeron 25 (23.6.2021) haasta�elussa, e�ä syy siihen, e�ei Lailan tuotantoa alkuun arvostettu liittyy yleisemminkin siihen, että naisten kirjoi�amaa kirjallisuu�a pide�in lähtökohtaises� mitä�ömänä. – Saman ovat kokeneet myös Kaari Utrio ja Märta Tikkanen, ja miten upean ja tärkeän kaaren he ovatkaan suomalaiseen kirjallisuuteen jä�äneet. Laila Hirvisaari oli lukijoidensa rakastama. Hän kirjoi� niin, e�ä tarina koske� lukijaa ja tuli tätä lähelle. Näin hänen teoksensa vaiku�avat edelleen. Kirjailija oli kiinnostunut muista ihmisistä ja hänellä oli laaja ystäväpiiri. Hirvisaari kiersi monissa maissa keräämässä aineistoa ja tuntumaa romaaneihinsa. Taustatyö oli tarkkaa. Näin hän voi kuvata tarkas� henkilöt, ympäristöt ja tapahtumat. Lukija saa�oi kulkea historiallisen Lappeenrannan, Haminan, Imatran ja Viipurin katuja, Kannaksen kyliä sekä Tauno Tukevan sota�et ja kokea Venä-

jän keisarinna Katariina II:n elämää. Kirjoittajana Hirvisaari oli kurinalainen kertovat monet hänet tunteneet. Aiheiden perinpohjainen tuntemus, eläytymiskyky, lahjakkuus ja kova työ tekivät Laila Hirvisaaresta suuren suomalaisen kirjailijan. Teksti: Jorma Hyvönen

Lue lisää Laila Hirvisaaresta: h�ps://fi.wikipedia.org/wiki/Laila_ Hirvisaari h�ps://apu.fi/ar�kkelit/kirjailijalaila-hirvisaari-sotaorpous-vaiku�kohtalooni h�ps://otava.fi/kirjailijat/lailahirvisaari/#author-info www.lailahirvisaari.net


Kuva: Otava/Rii�a Ruusu 2006

Laila Hirvisaari, yhdistyksemme jäsen ja kunniajäsen

Olin silloin tällöin yhdistysasioissa sähköpos�yhteydessä Laila Hirvisaareen. Heinäkuussa 2010 pyysin häntä esiintymään Kirjakahvilaamme. Hän vastasi sanoen: – Chris�ne, kiitos vies�stä. Minulla on alkanut niin sano�u vapaa vuosi, ei uu�a kirjaa, jatkuu ensi vuodelle. Olen kerta kaikkiaan pää�änyt nyt vapautua kaikista esiintymisistä, vain Taiteiden yöhön Ranta�ellä tuli luva�ua jo keväällä. Esiinnyn Gustavelundissa joskus 19.00. aikaan alkuillasta Otavan osastopäällikkö Anja Salokanteleen kanssa. Tule o�amaan hihasta kiinni. – Matkustan nyt paljon, kun yksi ty�äristäni asuu Hollannissa. Takana on 40 vuo�a esiintymisiä, nyt on huojentunut olo, kun almanakka on vain omassa käytössä. Sinä Chris�ne varmaan ymmärrät sen. Kiitos. Vuoden 2014 tammikuussa olin jälleen yhdistysasioissa yhteydessä Laila Hirvisaareen. Hän kertoi saaneensa Me, Keisarinna -teoksensa vihdoin valmiiksi tutki�uaan Katariinaa 19 vuo�a, joista viimeiset neljä viisi vuo�a kirjoi�anut kirjaa. Me, Keisarinna valmistui edellisen vuoden elokuun lopulla. – Olen aivan tyhjillä, toipunut koko syksyn todellisesta uupumuksesta, ja taidan jäädä eloon. Edessä on nyt kuin kuilu, miten sen täy�ää, mu�a joka viikko tulee jotakin, joka antaa uskoa, e�ä jos

tästä vielä nostaisi päätään ja jaksaisi, ei kuitenkaan romaania enää. – Olen ollut menneet viisi vuo�a oikein huono jäsen kaikenlaisissa yhdistyksissä. Olen iloinen, jos teilläkin on antaa esiintymisfoorumi uusille ja nuorille kirjailijoille. He tarvitsevat esiintymisvarmuu�a, esilletuloa kertomaan toiveistaan, unelmistaan ja suunnitelmistaan. Me emme koskaan �edä esikoiskirjailijoista, kenestä heistä tulee riikkapelo tai sofi. – Muuten: ensi vuonna tapahtuu suuria asioita, jotka au�avat myös heitä tulemaan esille. Viimeisellä lauseellaan Laila Hirvisaari vii�asi aloi�eestaan käynnistyvästä Kirjan vuosi 2015 -hankkeesta. Otavan kustannusjohtaja Minna Castrén kirjoi� Otavan uu�set, kevät 2015 -lehdessä, s. 2, otsikolla Kirjan ja lukemisen juhlavuosi: ”Laila Hirvisaaren aloi�eesta käynniste�y Kirjan vuosi 2015 on kaikkien Suomen kirja-alan toimijoiden yhteishanke, joka kokoaa maamme erilaiset kirjallisuuteen ja lukemiseen lii�yvät tapahtumat yhdeksi värikkääksi ja vetovoimaiseksi kokonaisuudeksi. Yhteinen vies�mme on: kirjallisuus kuuluu kaikille!” (h�ps://issuu.com/otavankirjat/docs/ otavan_uu�set_1_2015)

15.3.2016 sain sähköpos�n: – Olen ollut Uudenmaan Kirjoittajissa vuosikausia, enkä ole eh�nyt järjestötoimintaan mukaan. Olen muu�anut Helsinkiin. Pyydän anteeksi, mu�a en ehdi edelleenkään olla mukana kovan työpaineen takia ja kuitenkin olen maksanut jäsenmaksua vuodesta toiseen. Joten maksan tämän viimeisen jäsenmaksun, ja si�en voi�e lope�aa jäsenyyteni. Tämän vies�n jälkeen silloinen yhdistyksemme hallitus pää� myöntää Laila Hirvisaarelle kunniajäsenyyden. Luin 17.6.2021 Ilta-Sanomista suru-uu�sen Laila Hirvisaaren kuolemasta. Yhdistyksemme hallitus lähe� osano�oadressin kustannusjohtaja An� Kasperille Otavaan. Adressin värssy: ”Ei kaikkea ehdi valmiiksi saa�aa, kun jo toisaalle kutsutaan.” Osano�oteks�: ”Pitkäikaisen jäsenemme ja kunniajäsenemme Laila Hirvisaaren muistoa kunnioi�aen sekä omaisten suruun osaa o�aen Uudenmaan Kirjoi�ajat ry – Nylands Skribenter rf.” Teksti: Christine Hammar

Elias 2/2021

11


Kirjoituskilpailun voi�ajat vali�u Uudenmaan Kirjoi�ajat avasi jäsenilleen kirjoituskilpailun Mihin olemme matkalla? edellisessä Elias-lehdessä 1/2021. Kilpailu on ratkennut. Ohessa voi�ajien haasta�elut, kilpailutuomarien kommen�t teksteistä sekä palkitut teks�t.

1. sija Pen� Salmela – Muutoksia talous�eteessä (Nimimerkki An� Pentero) Pen� Salmelalle kirjoituskilpailun kärkikolmikkoon sijoi�uminen ei ollut yllätys. – Kyllä minä teks�ini jollain tavalla luo�n. Kun tulevaisuudesta pi� puhua, niin teks�ssä otetaan aika krii�nen kanta tulevaisuuteen, ja siinä mielessä uskoin, e�ä se on aika herä�ävä teks�. Pen� kertoo pitäneensä siitä, e�ä kilpailuteks�n pi� sääntöjen mukaan olla mahdollisimman lyhyt. – On haastavaa saada teks� pysymään lyhyenä. Jouduin jä�ämään kirjoituksessani tava�omas� asioita auki, tavallaan lope�amaan kesken. Lyhyessä teks�ssä on hankalaa ilmaista vaikeita asioita, niiden kaikkia puolia. Pen� Salmelan kilpailuteks� Muutoksia talous�eteessä on kirjoite�u Pen�n mukaan kolumnimuotoon. – Aioin julkaista sen joskus kolumnina, mu�a en sitä kuitenkaan koskaan julkaissut, koska paikallislehdessä julkaistaan hiukan toisen tyyppisiä kolumneja. Pen� kertoo kirjoi�avansa kolumneja Länsi-Uusimaa -lehteen. Työssäoloaikanaan hän kirjoi� �eteellisiä ja yleistajuisia julkaisuja. Eläkkeelle jäätyään hän on kirjoi�anut kaksi �etokirjaa ja yhden runokirjan noin kymmenen vuo�a si�en. Viime syksynä hän julkaisi romaanin Sankareita ja sankareiden varjoja, joka arvioi�in Elias-lehdessä, 1/2021. Onko sinulla antaa ohjeita muille kirjoi�ajille? – Olen vähän huono antamaan ohjeita, varsinkin kun en näe teks�ä, Pen� naurahtaa. – Mu�a kun olen tu�avieni tekstejä korjannut, ilmeises� on tullut annettua hyvääkin palaute�a, koska he ovat saaneet varmuu�a omaan kirjoi�amiseensa. Pen� kertoo osallistuneensa kirjoituskilpailuihin aiemminkin, mu�ei nimeä kilpailuja. Häntä on myös nähty ja kuultu Uudenmaan Kirjoi�ajien sekä muiden tahojen järjestämissä runonlausuntatapahtumissa esi�ämässä runojaan. 12

Elias 2/2021

2. sija Anneli Rosell – Neljäs elämäni (Nimimerkki AZ) Kun Anneli Rosell oli lähe�änyt kilpailuteks�nsä Neljäs elämäni, hän unoh� koko kilpailun. Hän ei arvellut teks�llään olevan mahdollisuuksia pärjätä, koska teks� ei hänen mielestään ollut essee, kolumni, pakina tai mikään mukaan, joten hän yllä�yi, kun hän sai �etää, e�ä on sijoi�unut kärkikolmikkoon. Hän luki teks�nsä uudestaan. – Jos kirjoi�aisin sen nyt, tekisin siitä toisenlaisen. Se oli liian patee�nen ja henkilökohtainen. Niinhän sitä aina neuvotaan, e�ä anna teks�n vähän aikaa lojua. Kun si�en katsoo teks�ä uudestaan, voi löytyä uudenlainen lähestymistapa, uusi näkökulma teks�in. Anneli Rosell on osallistunut hyvällä menestyksellä kirjoituskilpailuihin aiemminkin. Vuonna 1982 hän voi� J.H. Erkon rahaston novellikilpailun, ja hän muistelee sijoi�uneensa samassa kilpailuissa joskus 1980-luvulla myös kolmanneksi. Tänä vuonna Anneli on osallistunut yhdistyksemme kirjoituskilpailun lisäksi kahteen muuhun kirjoituskilpailuun, mu�a niistä ei ollut haaste�eluhetkeemme mennessä kuulunut mitään. – Tuntuu ikävältä jos kilpailussa ei sijoitu mitenkään, ei saa mitään palaute�a teks�stään.

3. sija Eija Sandberg – Matkalla maailmassa (Nimimerkki Metsään mennään) Kun Eija Sandberg näki yhdistyksen kirjoituskilpailukutsun, hän totesi, e�ä onpa aika kiva aihe. Hänen ei tarvinnut kauaa miet�ä millaisen teks�n kirjoi�aisi. Kilpailuteks� Matkalla maailmassa syntyi helpos�. – Olin iloises� yl-

lä�ynyt ja vähän hämmentynytkin sijoittumisestani kärkikolmikkoon, sillä vasta tammikuussa liityin Uudenmaan Kirjoittajiin. En ole aikaisemmin voi�anut missään, kun en ole osallistunut kilpailuihin – paitsi kolmannella luokalla kansakoulussa Rai�uskilpakirjoitukseen, jossa sain toisen palkinnon. Rai�uskilpakirjoituksesta saatu palkinto antoi rohkeu�a lukemis- ja kirjoi�amisvaikeuksista kärsivälle Eijalle. Lisää kannustusta kirjoi�amiseen tuli, kun hän 12–13 -vuo�aana kirjoi� referaa�n luokan lukutehtävästä, Havukka-ahon aja�elijasta, ja sai siitä kympin, parhaan numeron. Tämän jälkeen alkoi syntyä tarinoita enemmänkin. Aikuisena Eija päätyi tekemään kirjoi�avan toimi�ajan töitä. Eijan esikoiskirja Tumman verhon takana, jossa Eija kertoo äi�nsä tarinan, ilmestyi v. 2020. Kirja arvioi�in viime Eliaslehdessä, 1/2021.

Kunniamaininta Leo Karetvaara (Nimimerkki Walde) Leo Karetvaara ilahtui, kun sai �etää saaneensa kunniamaininnan yhdistyksemme kirjoituskilpailussa. Hän kertoo, e�ä kilpailuteks�n alku syntyi helpos�, kun oli ensin jonkun aikaa mie�nyt, mu�a teks�nsä loppua hän muokkasi paljon, mu�a ei oikein ollut muokkaukseensa tyytyväinen. – Tämä kuitenkin rohkaisee kirjoi�amaan edelleen, kun sai �etää, e�ei kirjoita ihan tyhjänpäiväistä ja e�ä se kiinnostaa ihmisiä. Teks�ssäni on siis jotain asiaakin. Leo kertoo tar�uvansa ahkeras� kirjoituskilpailuihin. Palkintosijoja on tullut, myös kunniamainintoja, mu�a ei aina. Hän paljastaa sijoi�uneensa jaetulle kakkossijalle kansainvälisessä kirjoituskilpailussa. 1990-luvun lopussa Euroopan amma�llisen yhteistyöjärjestön (EAY) eläkeläisjärjestö Ferpa järjes� kirjoituskilpailun YK:n ikäihmisten vuoteen lii�yen silloisten EUmaiden ja EU:iin lii�ymässä olevien maiden isovanhemmille. Aiheena oli Tällaisen Euroopan haluan lapsenlapsilleni. – Tässä Euroopan järjestössä Suomesta on Akava, SAK ja STTK, kaikki suuret amma�järjestöt. Näiden järjestöjen leh�en välityksellä �eto kirjoituskilpailusta levisi Suomessa. Suomesta tuli muistaakseni


Yhdistyksemme kirjoituskilpailu 2021

Tuomarien arviot teksteistä

Kilpailun aiheena oli Mihin olemme matkalla? Täydentävinä ja syventävinä ohjeina toivo�in, e�ä teksteissä pohdi�aisiin maailman muu�umista, mitä kohden olemme kulkemassa ja millaisen maailman haluaisimme. Kirjoi�ajia pyyde�in myös kertomaan, miten he kokevat muutoksen, miten se puhu�elee tänään. Mihin kirjoi�aja itse kokee olevansa matkalla? Koronaa ei ehdote�u aiheeksi, mu�a se oli monessa teks�ssä keskeisessä roolissa. Kilpailuraadin muodos�vat Uudenmaan Kirjoi�ajat ry:n hallituksen nimeäminä yhdistyksemme puheenjohtaja ja kunniajäsen Chris�ne Hammar ja kirjailija, yhdistyksemme kunniajäsen Jorma Hyvönen. He pi�vät kaksi videopalaveria ja kävivät vies�nvaihtoa sähköpos�lla. Sääntöjen mukaisen osallistumisajan loppuun mennessä tuli 13 määrämi�aista kirjoitusta. Niistä seitsemän lii�yi koronaan ja yksi sivusi sitä. Joistakin oli vaikea löytää pyyde�yä aihe�a; laveas� ajatellen kyllä, kun oli puhe ajassa tai omassa mielessä matkaamisesta. Joitakin toisia tekstejä vaivasi viimeistelyn puute. Kolmen parhaan joukkoon löytyi ensimmäisellä kierroksella kuusi kirjoitusta. Toisessa videopalaverissa vali�in kolme parasta ja kunniamaininnan ansainnut. Voi�aneiden ja kunniamaininnan ansainneen kirjoi�ajan teksteissä ei juurikaan ollut kirjoitusvirheitä. Kieli oli elävää, hyvää kirjakieltä ja aiheen kysymykseen oli vasta�u.

An� Pentero: Muutoksen tuulia talous�eteessä? Essee poh�i maailman �laa ja siihen liittyen mahdollisia muutoksia talous�eteessä. Kirjoi�aja vii�aa pariin talous�eteilijään, professoreihin Mariana Mazzucatoon ja Wendy Carliin, jotka epäilevät nykyisen järjestelmän kykyä ratkaista globaaleja haasteita. Kirjoi�aja poh�i ratkaisuja kysyen: ”...tulevatko nämä muutoksen liian myöhään”. Ilmastonmuutoksen torjunnassa kinataan eniten kilpailutekstejä, yli 400 kpl, ja minä voi�n Suomen osuuden. Suomen kilpailun voitosta sain palkinnoksi täysihoitoviikon kahdelle hengelle Pärnuun. Leon kilpailuteks� lähete�in englanniksi käänne�ynä Brysseliin, jossa se käänne�in myös ranskaksi. Kirjoituskilpailun palkinnot jae�in Brys-

sähköautoista ja lehmien ilmastopäästöistä, vaikka ongelma on talousjärjestelmämme ja elämäntapamme perusteissa, hän kirjoi�aa. Alku käynnistyy hyvin kauppakorkeakoulun (Aalto-yliopisto) kirjastosta ja vastaa aiheen kysymykseen toteamalla, e�ä (todellisessa muutoksessa) kuljemme koh� maailmaa, jossa kaikki arvomme, jopa demokra�a, joutuvat uudelleen arvioitaviksi, eikä pelastusta tuholta ratkaista huutoäänestyksellä. Lyhyeen teks�insä kirjoi�aja on saanut mahtumaan tärkeitä huomioita. Melko kirjoitusvirheetön teks� on hyvää kirjakieltä.

AZ: Neljäs elämäni Kertomus alkaa junassa, jolla kertoja taas kerran on lähdössä matkaan ja jä�ää taakseen rakkaansa. Korona on kirjoituksessa läsnä, sillä se rajoi�aa elämää monin tavoin. Kirjoi�aja ei usko, e�ä ihmiskunta o�aa pandemiasta opikseen. ”En ole sil�kään mene�änyt toivoani”, AZ kirjoi�aa. Hän käy lyhyes� läpi kolme edellistä elämänvaihe�aan. Neljä�ä elämää on jatkunut jo kahdeksan vuo�a. Sen keskeinen sisältö on kaukorakkaus, jota hoidetaan pitkän välimatkan päästä. Kertoja kokee muutoksen parempaan omalla kohdallaan tapahtuneen erityises� tämän neljännen elämänsä myötä. Teks� on op�mis�nen pelosta ja epäuskosta huolima�a. Kirjoitus on hyvää kirjakieltä ja lähes kirjoitusvirheetöntä. Vastaa aiheen kysymykseen: toivoa ei ole menete�y, mu�a uskoa parempaan koe�elee se, e�ä raha ja ihmisen ahneus saa�avat tästä eteenkinpäin sanella, miten meidän käy.

Metsään mennään: Matkalla maailmassa

Uu�set takovat oudosta ilmiöstä. Lepakot levi�ävät virusta. Yksi kiinalainen on tullut Lappiin ja sairastunut – eriste�y. Äi�! Loppuu äidin tapaamiset hoivakodissa...”, hän toteaa. Ensimmäisen järkytyksen jälkeen kirjoi�ajan elämä kääntyy uusille raiteille. Hän pääsee tapaamaan äi�ään. Tulee �laa kirjoi�aa kirjaa, hän saakin sen valmiiksi ja aloi�aa taidekoulun verkossa. Kun taidekoulu loppuu, löytyy muuta tekemistä. Hänelle koronavuosi on ollut hyvä. Posi�ivinen teks�. Teks� on elävää ja hyvää kirjakieltä, eikä kirjoitusvirheitä juurikaan ole. Vastaa aiheen kysymykseen: olemme matkalla koh� ennen kokematonta.

Kunniamaininta Walde: Minne matkaa maailma? Kunne kuljet Suomeni maa? Alku on todella hyvä: ”Tien lapsia olemme, kertoo runoilija. Tuhon �etä kuljen, tunnelmoi iskelmätäh�. Näinkö meidän käy pandemioiden kourissa ja ilmaston lämpenemisen sekä so�en, konflik�en ja loppuma�omien pakolaisvirtojen kanssa? Eikä auta loitsu, ei rukous?” Kantaao�ava essee otsikon mukaises�. Teks�ssä tuodaan esiin (lue�elomaises�) monta kirjoi�ajaa pohditu�avaa asiaa. Olisi ehkä ollut parempi keski�yä yhteen ja poh�a, mihin sen pui�eissa olemme matkalla – tai mitä koh� sitä ajatellen kuljemme ja millaisen maailman kirjoittaja haluaisi. Jokin omakohtainen havainto esimerkiksi omasta ympäristöstä olisi syventänyt teks�ä ja tuonut tarinallisuu�a. Teks� on tasapainoinen ja kieli elävää, hyvää ja virheetöntä kirjakieltä. Vastaa jo alussa aiheen kysymykseen: nykymenolla olemme tuhon �ellä.

Tässä kirjoituksessa korona vaiku�aa vahvas� kertojaan. ”Pyhä jysäys! Mitä? selissä v. 1999 suuressa kansainvälisessä sosiaalialan kongressissa. Jaetun ensimmäisen sijan saivat italialainen isoäi� ja itävaltalainen isoisä. Jaetun toisen sijan saivat irlan�lainen isoäi� ja suomalainen isoisä, Leo Karetvaara. Tunnustuspalkinnon sai unkarilainen isoäi�. – Meidät kaikki viisi kutsu�in aveciemme

kanssa Brysseliin kolmen päivän täysihoitovierailulle. Siinä isossa kongressissa, jossa oli valtava salillinen sosiaalialan ihmisiä, jokainen palki�u luki oman kirjoituksensa äidinkielellään, paitsi irlan�lainen luki englanniksi. Siellä oli myös simultaanitulkkaus ehkä viidelle kielelle. Teksti: Sirpa Suominen Elias 2/2021

13


Kirjoituskilpailun voittajatekstit 1. sija: Muutoksen tuulia talous�eteissä? Kauppakorkeakoulun (nykyisin Aalto-yliopisto) kirjasto on vaiku�ava paikka. Huoneet ovat täynnä hyllyjä – satoja metrejä hyllyjä – täynnä viisaiden ihmisten, tohtoreiden, Nobel-palki�ujen professoreiden kirjoi�amia kirjoja. Lukusalissa opiskelijat ja tutkijat ovat kumartuneena kirjojen ääreen, jo�a oppisivat, ymmärtäisivät ja voisivat kirjoi�aa lisää kirjoja, jotka omalta osaltaan kiihdy�ävät talouskäyriä yhä vinhempaan kasvuun. Entä jos kaikki onkin erehdystä? Entä jos markkinatalouden perusaksiooma ”vapaudesta ja jatkuvasta kasvusta” onkin väärä? Pitäisikö se päivi�ää muotoon, jossa ”ee�set arvot ja luonnon ase�amat rajat” olisivat etusijalla? Viime vuosina talous�eteilijöiden omasta piiristä on alkanut kuulua epäilyksen ääniä: ”Kapitalismi ei ole se järjestelmä joka pelastaa

maapallon”, sanoo professori Mariana Mazzucato (2013). Talous�eteen professori Wendy Carlin haikaili Financial Timesin ar�kkelissaan (2013) ”uudenlaista talous�ede�ä”. Hän on käynnistänyt Core-hankkeen, jonka tarkoituksena on ”uudistaa talous�eteen perusopetusta ja tehdä siitä ratkaisukeskeisempää ja helpommin lähesty�ävää”. Coren oppimateriaalia käytetään jo ainakin 57 maassa. Aalto-yliopiston talous�eteen professori Juuso Välimäen toimesta materiaalia käännetään myös suomen kielelle. Mu�a tulevatko nämä muutoksen tuulet liian myöhään? Lisäksi remon� taitaa olla suurempi kuin luullaan. Globaalikapitalismi on juurrute�u syvälle yhteiskuntamme rakenteisiin, val�olii�ojen peruslauseisiin, kansainvälisiin kauppasopimuksiin, lakeihin sekä suuryh�öiden, pörssi- ja osakemaailman toimintaan. Si-

tä pitävät yllä valtaapitävien ja pää�äjien ylisuuri palkitseminen, korrup�o ja lobbaus. Se on juurrute�u aivoihimme, arvoihimme ja elämäntapaamme. Kasvatus, mainokset, elokuvat ja koko tajuntateollisuus ovat tehneet meistä kuluttajista tärkeän ra�aan globaalitalouden koneistossa. Ilmastonmuutoskeskustelijat kinaavat sähköautoista ja lehmien ilmastopäästöistä ymmärtämä�ä, e�ä ongelma on paljon syvemmällä – talousjärjestelmämme ja elämäntapamme perusteissa. Todellisessa muutoksessa kaikki arvomme, jopa demokra�a joutuvat uudelleenarvioitaviksi. Kun etsimme pelastusta tuholta, sitä ei ratkaista huutoäänestyksellä.

toisi tullessaan. Ei kukaan osannut. Vuosien mi�aan olin oppinut sopeutumaan ja hyväksymään, e�ä matka välillämme on pitkä ja e�ä näemme toisiamme harvakseltaan silloin, kun molemmille sopii. Korona teki vapaaehtoisuudesta pakkoa niin monin tavoin. Se, e�ä mahdollisuuskin tapaamiseen otet�in pois, tuntui raskaalta. E�ei voinut itse valita. En sure yhtään, e�ä lentoliikenne ja ulkomaanmatkailu tyrehtyivät. En kaipaa kiinni pantuja ravintoloita, enkä peruute�uja megatapahtumia, niissä en ole koskaan viihtynytkään. Minun on helppo olla kotona – paitsi jos se on vaikeaa ikävän takia. Ei ihminen jaksa lopu�omiin puuhastella, istu�aa uusia viherkasveja tai kutoa villasukkia. Yhteydenpito sähköpos�tse on laiha lohtu, jos kaipaa olla nokikkain rakkaimpansa kanssa, koskettaa ja helliä. Kirjastossa olisi mukava käydä, oikeas�, siten e�ä saisin vaellella hyllyjen välissä ja istua kaikessa rauhassa lukemassa kirjoja ja leh�ä. Ko�matkalla voisin pistäytyä kirpputorilla ja kahvilla bussia odotellessani. Olisi kiva varata junaliput ilman e�ä ensin tarkistaisin paikkakuntakohtaiset tartuntaluvut. Tiedän, e�ä Sinä odotat konser�salien avaamista ja soi�oharjoitusten jatkumista, live-yleisölle soi�amista, koska musiikki on niin suuri osa iden�tee�äsi. Tätä kirjoi�aessani valtakunnassa pohditaan ja neuvotellaan miten �lanteesta joskus

päästään ulos. Siihen on vielä matkaa. Itse olen menossa o�amaan roko�een, jota en haluaisi sen mahdollisten haittavaikutusten takia. Epäilen, vaikka asiantun�jat kuinka vakuu�aisivat, e�ä rokote on turvallinen ja riski häviävän pieni. Lohdu�aako se niitä, joiden kohdalle riski sil� osuu? Mu�a jos sillä lunastan edes hiukan mielenrauhaa, niin �etys� annan pistää itseani ja toivon parasta. En jaksa uskoa, e�ä ihmiskunta o�aa pandemiasta opikseen. On paljon heitä, jotka pahimmasta päästyään unohtavat pian millaisesta kurimuksesta ovat selvinneet. Jotkut ovat pii�aama�omia jo nyt. Ehkä maapallo on saanut pienen hengähdystauon, kun totu�uja toimia on ollut pakko rajoi�aa ja lope�aa, mu�a miten pysyviä muutokset ovat? Pahoin pelkään, e�ä raha ja ihmisen ahneus sanelee tästä eteenpäinkin miten meidän käy.

Nimimerkki: Antti Pentero Pentti Salmela

2. sija: Neljäs elämäni Junassa mie�n taas �lanne�amme. Olit saa�anut minut asemalle, halannut ja toivo�anut hyvää matkaa, sänkinen leukasi hieraissut poskeeni punaisen pol�nmerkkinsä. Juna kiskoisi minut Sinusta erilleen, monen sadan kilometrin päähän. Sellaista elämä nyt oli. Olin joko matkalla luoksesi tai luotasi pois säännöllisen epäsäännöllises�. Koronasta huolima�a – tai ehkä juuri sen takia – olimme uskaltautuneet tapaamaan jo kolme, neljä kertaa, vaikka joka kerralla pelkäsin tuovani taudin mukanani ja tartu�avani sen Sinuun. Kun en ollut luonasi, pelkäsin, e�ä saat tartunnan jostakin muualta. Mu�a olimme nouda�aneet kaikkia varotoimia ja eläneet kumpikin omassa kuplassamme niin kauan, e�ä tapaaminen kävi väl�ämä�ömäksi. Poikkeusaika sai minut aja�elemaan ja muistelemaan elämääni. Ensimmäisen vaiheen siitä, lapsuuteni ja kouluvuodet, vie�n syntymäko�kaupungissani, jonne muu�n takaisin kesällä ennen koronaa. Muu�o tuntuu yhä täpärältä pelastumiselta pois pääkaupunkiseudulta. Toinen elämänvaiheeni, nuoruus ja opiskeluvuodet kuluivat kuitenkin siellä, ja sinne jäin myös työhön. Kolmannessa vaiheessa pariuduin, lapseni syntyivät ja kasvoivat aikuisiksi, parisuhteeni pää�yi jo ennen nuoremman syntymää. Neljäs (ja parhain) elämäni alkoi, kun tutustuin Sinuun. Silloin, kohta kahdeksan vuo�a si�en, en olisi osannut odo�aa mitä neljäs elämäni 14

Elias 2/2021

En ole sil�kään mene�änyt toivoani. Katsoin Sinua junanvaunun likaisen ikkunan lävitse, seisoit räntäisella asemalaiturilla takinhuppu silmälasiesi sankoja hipoen, ja olisin halunnut hypähtää paikaltani, rynnätä takaisin syliisi ja jäädä luoksesi. Menköön juna, menköön muu väki – minä jäisin elämään neljä�ä elämääni Sinun kanssasi. Nimimerkki: AZ Anneli Rosell


3. sija: Matkalla maailmassa Pyhä jysäys! Mitä? Uu�set takovat oudosta ilmiöstä. Lepakot levi�ävät virusta. Yksi kiinalainen on tullut Lappiin ja sairastunut – eriste�y. Äi�! Loppuu äidin tapaamiset hoivakodissa... Lähes kaikki harrastukset lopahtaa! UKJ:n hallituksen kokoukset alkavat etänä. Toiminta kul�uuriluotsina hiipuu – ei saa tavata ketään, ei kulje�aa minnekään. Vain etäkokouksia. Uskomatonta, kaoo�sta! Kaupassa kierrän hyllyjen väliköissä käsineet kädessä, hengi�ämä�ä väistäen vastaantulijoita. Apua, täällä tukehtuu! Olen kotona yksin päivät pitkät. Viimeisin tapaaminen maaliskuussa kouluruokailussa ystävien kera ennen sulkemista. Kauhukseni ystävälleni tuli mielenterveysongelma koronasta. Kauan ei tarvinnut mie�ä mitä tekisin. Nytpä on oiva �laisuus viimeistellä vii�ä vaille valmis kirjani. Kokosin faktat, jotka olivat pöytälaa�kossani. Äidin haasta�elut ja valokuvat olivat jo �etokoneella. Piirsin itse muutaman kuvan teokseeni. Päivät kuluvat kuin siivillä. Kyllästyn katsomaan �edotus�laisuuksia koronasta. Ne ahdistavat! Keskityn nyt vain kirjaani! Todellakin, alan oikein innostua ja herätä, jospa siitä tulisi to�a? Muokkaan tekstejä ja siirrän kappaleita paikasta toiseen. Teen työtä yötä päivää, niin e�ä selkä jäykistyy. Pakotan itseni sauvakävelylle ja huomaan, miten ihanaa se on. Voikukat loistavat pelloilla auringon loisteessa ja linnut sirku�avat kilpaa. Ei kiire�ä minnekään. Teks�n muokkauksen vauh� kiihtyy en�sestään. Jokaikinen päivä teen lenkin ulkona. Löydän ihmisen, joka o�aa käsikirjoitukseni lukeakseen. Ihana ja luote�ava ihminen, jonka kanssa on helppo puhua puhelimessa. Tee se omakustanteisena, hän neuvoo. Heinäkuussa saimme luvan hoivakodilta käydä ulkoilu�amassa äi�ä työnnellen häntä pyörätuolissa. Kukapa eh�si heitä kävely�ää, jollei omaiset? Käy�in torilla ja ol�in iloisia jälleennäkemisestä. Opin käy�ämään maskia. Aloi�mme videopuhelut hoivakodin table�lla. Kun Uudenmaan rajat saa�in auki, pääsin Mikkeliin tu�avien mökille. Onkohan kaikki nyt ohi? Ei! Isäntäväki kertoi, e�ä Ruotsissa heidän sukulaisensa on sairastunut koronaan. Siellä �lanne on kaoot�nen. Ahdistavaa. Onneksi mökillä on sauna, järvi ja oma ai�a pihapiirissä. Elokuussa sain pitää kirjastossa pienen julkkari�laisuuden. Oma kirja kädessä, mikä ihana tunne! Kourallinen ihmisiä, mut-

Luonnon vehreä helma

ta vaikka vain pari kirjaa meni kaupaksi, olin iloinen saadessani lukea o�eita siitä. Lähdimme tel�aretkille Lopelle. Mahtavaa olla luonnon keskellä ja saunoa, uida ja rauhoi�ua. Siippani sai idean mennä käymään hänen metsäpalstallaan tel�a mukana. Vastustelin hiukan, mu�a yhden vuorokauden jälkeen en enää. Siellä oli kuin Lapissa – täysin hiljaista ja pimeää. Vastakohta kiireelliselle elämälle! Os�mme lyhtyjä ja palasimme jo viikon kulu�ua uudelleen. Kolmannella kerralla saimme vieraaksemme eränkävijän, joka au�oi kokoamaan kivistä nuo�on. Meillä alkoi olla hauskaa ja minulla varsinkin, kun miehet jäivät puurtamaan leiripaikkaa suuremmaksi ja minä pääsin poimimaan puolukoita ämpärikaupalla. Illalla vieras lai�oi poppikoneen soimaan, ja vilkkuvat värivalot heijastuivat sammaliin ja puihin. Ennenkokematonta! Taidekoulu alkoi. Olin iloinen. Maskit kasvoilla teimme grafiikkaa, kuvanveistoa, sommi�elutöitä ja öljyvärimaalauksia. Matkat junalla olivat lopulta ahdistavia. Oli pimeää ja sateista. Juoksujalkaa asemalta koululle ja kolmen tunnin päästä takaisin – joka ilta. Marraskuussa rahtaaminen loppui! Alkoi etäkoulu, josta grafiikka ja kuvanveisto jäivät pois. Kodistani tuli öljyn- ja tärpä�nkäryinen. Kaikkialla oli taulunpohjia, valmiita ja puolivalmiita teoksia. Värit ja muut taiteilijatarvikkeet levällään pitkin pöy�ä, sillä eihän niitä viitsinyt joka päivä pakata kaappiin. Päivi�äinen tuuletus au�oi ja se, e�ä sauvakävely jatkui. Opin miele�ömäs� uusia asioita ja luin taidehistoriaa enemmän kuin koskaan. Imin kaiken saamani opin. Sain tehdä juuri sitä mistä pidän. Liityin kirjoi�ajaseuraan. Sain kirja�lauksia, jotka ilahdu�vat suures�. Opin myös kuuntelemaan ja arvostamaan enemmän itseäni. Tämä reilu vuosi on ollut hyvin merkityksellinen itselleni monella tavalla. Huh�kuussa 2021 lähdimme jälleen metsäpalstalle. O�mme teltan ja matkatavarat mukaamme. Autolla ei päässyt perille as�, joten tarvoimme läpi lumivallien tavarat kainalossa. Leiripaikalla ei ollut lumen hitustakaan. Metsään meno jatkuu edelleen. Kuuntelen metsän ääniä ja omaa sisäistä ääntä, joka ohjaa eteenpäin. Vähempikin puurtaminen rii�ää, kun tekee sitä mikä on sydäntä lähellä. Etätyökalut tulivat tutuiksi ko�koneelta. Videoyhteydet ovat olleet työelämässä-

ni tu�uja, mu�a kansainvälisillä firmoilla oli omat systeemit, joita käyte�in vain neuvo�eluhuoneissa. Nyt ja tulevaisuudessa saan ko�koneella yhteyden kokouksiin ja kännykälläni videopuhelut äidille ja muille. Ensi vuonna mieluiset harrastukset jatkuvat. Liikkuminen luonnon helmassa on tärkeää – suunnitelmissa laavun rakentaminen. Nimimerkki: Metsään mennään Eija Sandberg

Kunniamaininta: Minne matkaa maailma? Kunne kuljet, Suomeni maa? TIEN LAPSIA olemme, kertoo runoilija. Tuhon �etä kuljen, tunnelmoi iskelmätäh�. Näinkö meidän käy pandemioiden kourissa ja ilmaston lämpenemisen sekä so�en, konflik�en ja loppuma�omien pakolaisvirtojen kanssa? Eikä auta loitsu, ei rukous? Loitsu on itsepetosta, rukous lohduttaa ja lisää yhteenkuuluvuu�a, �ede auttaa ratkaisemaan vaikeatkin pulmat – jos kansalaiset ja val�ot, etenkin suurvallat, saadaan mukaan. Liian hitaas� vain �eto maailmanlaajuises� menee perille, rii�ävät teot odo�avat vuoroaan. Näy�öjä menestyksestäkin toki on: Euroopan unioni on todiste siitä, e�ä tämä ”kris��y maanosa” on lope�anut kansalaistensa vuosisataisen tappamisen kruunupäiden serkkujensa ja pikkuserkkujensa johtamina. On myös tehty kunnianhimoisia päätöksiä, mu�a vauh�a pitää lisätä. Kulutusta voi muu�aa ja vähentää, mu�a äärimmäisessä köyhyydessä elävien parin, kolmen miljardin ihmisen kohdalla se ei ole oikea ohje. KUNNE kuljet, armas Suomeni maa? Yhtä jalkaa unionin kanssa kyllä, mu�a hitaas�. Pienetkin teot au�avat, kansalaisia ohjeistetaan, mu�a päätösten ja tekojen on tultava hallinnon ja yritysten tasolta. Kunnianhimoisia suunnitelmia on toki tehty eikä vain tumppuja levitelty! Mu�a Suomi on myös niin �iviis� sitoutunut muun maailman menoon, e�ä tuntuu kuin omaa päätäntävaltaa olisi lähinnä vain koulutus- ja sosiaalipoli�ikassa. HIILENSIDONTA maaperään, uusiutuvan energian lisääminen ja teknologian jatkuva kehi�äminen ovat median mantran lailla toistamia ”iskusanoja”, mu�a Elias 2/2021

15


Kirjoituskilpailun teksti ne vaa�vat todella kovia ratkaisuja päättäjiltä, eikä rii�ävää sitoutumista ole suuressa osassa maailmaa edes aloite�u. TEKNOLOGIAN kehitys mahdollis� Euroopan val�oille Afrikan, Amerikan ja Aasian maiden valloitukset, riiston ja raakaaineiden halpuuden, joilla Euroopassa rikastu�in, sekä kaivosteollisuuden tuotteita. Ja niitä tuotetaan paljol� suorastaan orjatyövoimalla. Riiston lopullisena tuloksena jätevuoret kasvavat merissä ja niitä kipataan kehi�yviin maihin. Mutta teknologia on vain väline, eikä �etotekniikassa tarvi�avien sirujen kehitys ratkaise tulevaisuu�a. USKONNON lähe�läät seurasivat valloi�ajia. Jos sielut kohtaavat taivaassa, hyvi�ääkö käännyte�yjen ihmisten lukumäärä sortajien julmuuksissa tape�ujen ja nääntynei�en ihmisten määrän? Mikä on saldo? ”Valkoinen maailma” on raskaas� velkaa ruskea- ja mustaihoisille ihmisille, vaikka kehi�ynyt teknologia ja lääke�ede ovatkin pelastaneet satoja mil-

joonia ihmisiä äärimmäisestä köyhyydestä. VIHAPUHE on Suomessa lisääntynyt ja sitä vastaan on taisteltava. Lain ja sanan voimalla. Voimme olla ylpeitä isänmaamme selviytymisestä erityises� sota-aikoina ja menestymisestä rauhan oloissa, mu�a nokkaa ei sil� pidä nostaa pystyyn ajatellen vaikkapa lasten ja nuorten pahoinvoin�a ja vanhusten hoivaa. Vihapuheilla on kansanedustajia myöten rieku�u: ”minä vihaan monikul�uurisuu�a” on ilmoite�u ja mustakan�sen kirjan teks�ä tulki�u niin, e�ä on julkises� louka�u seksuaalivähemmistöjä. Paavikin on ollut armollisempi: ”mikä minä olen tuomitsemaan”, lausui ja tarkoi� samaa ihmisryhmää. Eräässä kris�llisessä yhteisössä on velvoite�u inses�n uhrit antamaan anteeksi, kun anteeksi on pyyde�y. Rakkaudella on ehto: rakastetaan ja pidetään huolta, kun to�elet! Ainahan on – kaikkialla maailmassa – vähemmistöjä vähintäänkin syrji�y, mu�a myös viha�u ja

surma�u. Sil� on yrite�ävä edistää suvaitsevaisuu�a. TIEN LAPSIAHAN me olemme – yhä matkalla... Tuhon �ellä ollaan nykymenolla, mu�a siltä voi kääntyä. Sitä ennen täytyy val�oiden johdon myöntää ilmastokriisin olemassaolo. Minä uskon ihmisten väliseen rakkauteen ja luo�amukseen. Uskon �eteeseen ja sen kykyyn löytää uusia ratkaisuja. En usko salalii�oihin. Minä uskon, e�ä hyvyys, jonka varassa tämä eläinlaji on kehi�ynyt ja kehi�änyt elämäänsä, voi�aa. Ihmiskunta selviää, mu�a joutuu maksamaan kovan hinnan luonnon tuhoutumisesta sekä eliö- ja eläinlajien häviämisestä. Niinkin minä uskon. Mu�a toivo, jota aina on, rohkaisee toimimaan monimuotoisen elämän säily�ämiseksi. Hymyillään kun tavataan! Nimimerkki: Walde Leo Karetvaara

Pientä pilkunviilausta... Yksi äänne – yksi kirjain? kirjoitusasun mukaises�, samoin gnu. Kotoperäises� on ratkaistu juomat konjakki ja samppanja: ääntöasu on vakiintunut myös kirjoitusasuksi, nj on korvannut ranskan gn:n.

Suhu-s [š] ja suhu-z [ž] Suomea kirjoitetaan niin kuin äännetään; periaa�eena on yksi äänne – yksi kirjain. Näinhän usein väitetään, mu�a väite ei pidä täysin paikkaansa. Tässä esimerkkejä muutamasta poikkeamasta. Ääntöasu on hakasulkeissa.

äng-äänne [ŋ] Aakkostossamme äng-äänteellä [ŋ] ei ole omaa kirjainmerkkiä (ei ollut Agricolan kirjaimistossakaan), se kirjoitetaan n:llä k:n edellä ja geminaa�a [ŋŋ] ng:llä. Kirjoitamme Helsinki, Helsingissä, mu�a äännämme [Helsiŋki, Helsiŋŋissä].

Kirjainjono gn, äännearvo [ŋ], [nj] Joissakin vierassanoissa esiintyy suomelle vieras gn-yhtymä. Se voi ääntyä kahdella tavalla joko ruotsin mukaises�: signeerata [siŋneerata], magnee� [maŋnee�], myös [magnee�], Lignell [liŋnel], tai se voi ääntyä nj:nä: mignon. Kuitenkin diagnoosi äännetään 16

Elias 2/2021

Suhuäänteitä näkee vieläkin merki�ävän suosituksen vastaises� kahdella kirjaimella sh (soinniton) ja zh (soinnillinen). Useimmista kirjoitusohjelmista ”ha�u” löytyy. Kirjoite�akoon siis š ja ž: tšetšeeni, Tšernobyl, Tšekki, Tšaikovski, Hatšaturjan, Kambodža, Fidži, Maharadža. Eräissä vierassanoissa sh pysyy, kuten sherry, shetlanninponi, shiatsu. Sanassa pasha ei ole suhua, se äännetään [pasha]. Suomen Shakkilii�o suosii ja suosittelee kirjoitusasua: shakki. Suhu-s:n merkkinä voi olla lainanantajakielen mukaises� ch (charmi, chanson, charterlento) tai sch (schäfer). Kun sana on kylliksi ko�utunut, hylätään suhut ja kirjoitetaan: sampoo, sekki, kollaasi, borssi, brosyyri, tussi jne. Tämä tapa yleistyy, ja chip(s) onkin jo kotoises� sipsi ja brunch brunssi. Joissakin sanoissa hyväksytään kaksi kirjoitusasua, esim. kashmir = kašmir tai jopa kolmekin, esim. shokki = šokki = sokki.

c (see-kirjain), äännearvo [s] / [k] / [tš] Suomen aakkoston kolmannen kirjaimen ääntämys askarru�aa joskus, ja monitulkintainen se oli Agricolan teksteissäkin. Sitaa�lainoissa ja joissakin erisnimissä c:n äännearvo määräytyy lähtökielen mukaises�. Se ääntyy [s]:nä, esim. CD-levy, city, Celsius, Ceylon, Cederholm tai [k]:na, esim. curry, camembert, cocktail, camping, curling, Caesar, Castrén, mu�a myös [tš]:nä, esim. cembalo, chili, ciaba�a, Chile.

z (tset-kirjain), äännearvo [ts] Fazer, Zeus, paparazzi, mezzosopraano, jazz ja pizza... kirjoitusasu pitsa ei kaikkia miellytä, ja metsosopraano vie merkityksen... metsään. Ruotsin mukainen s-ääntämys tavataan esim. sukunimissä Zilliacus, Ze�erberg.

Rajageminaa�o Jäännöslopuke on ilmiö, jota ei osoiteta oikeinkirjoituksessa, mu�a puhutussa kielessä se toteutuu konsonan�n kahdentumisena, esimerkiksi liitepar�kkelin (-kin, -kaan, -kään, -pa,- pä) lii�yessä vokaaliloppuiseen sanaan tai muotoon, josta on kadonnut historiallinen konsonan� (tavallises� k). Seuraavissa tapauksissa kuuluu (vaan ei näy) historian havina.


Kirjanurkka 1. Käsky- ja kieltomuotojen kirjoitusasut syöpäs nyt!, menepäs pois! älä luulekaan! en ota kissaa ääntyvät: [syöppäs], [meneppäs], [luulekkaan], [en otak kissaa] 2. Verbin perusmuotoa (infini�iviä) seuraa konsonan�lla alkava sana: on parasta mennä pois ja unohtaa kaikki [mennäp pois ja unohtaak kaikki] 3. -e-loppuista sanaa seuraa konsonan�lla alkava sana, esim. yhdyssanat: kirjekuori [kirjekkuori], venevalkama [venevvalkama], itserakas [itserrakas], tervetuloa [terve�uloa] 4. -nne-loppuiset sanat: minne tuuli kulje�aa [minnet tuuli] 5. -s�-loppuiset sanat: oudos� vinossa [oudos�v vinossa] 6. -lle (adessiivi): kenelle kellot soivat [kenellek kellot] 7. omistusliite (3. persoona): koiransa kanssa [koiransak kanssa].

Katkoäänne Kun tällaisia sanamuotoja seuraa vokaalialkuinen sana, ääntämiseen tulee katko. Syntyny�ä katkoäänne�ä ei merkitä kirjoitukseen, mu�a ääntämisessä se kuuluu: enneuni [enne’ ’uni], avaa ovi! [avaa’ ’ovi], tänne as� [tänne’ ’as�].

Energian säästöä Äännämme [kumpa, ompa], vaikka kirjoitusasu on kunpa, onpa. Säästämme näin ääntöenergiaa: m-nasaali ja p-klusiili ääntyvät samapaikkaisina, huuliäänteinä. Vertaa: lumi, lunta (ei lumta), jossa taas n ja t ääntyvät samapaikkaisina, hammasäänteinä. Kieliekonomiaa!

Homografiaakin löytyy: Kun haluat maksaa, voit saada ruokaa tai laskun Jäännöslopuke tai sen puute voi johtaa väärinymmärrykseenkin. Olin unkarilaisen ystäväni kanssa illallisella ravintolassa. Hän vilkaisi ruokalistaa ja kiireh� sanomaan, e�ä hän haluaa maksaa [maksaa]. – Voi, maksaa ei ole ruokalistalla, harmi�elin. – Tarkoi�n, e�ä minä haluan tällä kertaa maksaa, tois� hän käsilaukkuaan taputellen. – Ahaa, et haluakaan syödä [maksaa] vaan [maksaal laskun]!

Ville Eerolan elämäkertaromaani Nuori Waltari tapahtuu pääosin Pariisissa. Siinä on kertojana kirjailijan kuvi�elema Mika Waltari, joka kuuluu aluksi 1920-luvun kirjalliseen ryhmi�ymään, Tulenkantajiin, mu�a erkaantuu siitä ja kokee maailmaa ja elämää välillä kuin Homeroksen Odysseus Odysseiassa tai kuin nuori Werther rakastuessaan kirjailija, kääntäjä Elina Vaaraan. Nuori Waltari on Ville Eerolan (synt. 1990) odotuksia herä�ävä romaani ja ilmestyi viime vuonna 2020. Siinä Tulenkantajat haluavat tehdä selvää vanhasta sivistyksestä ja luoda uu�a kirjallisuu�a huokuvan maailman. Kirja loppuu, kun Eerolan Mika Waltari toteaa olevansa jo kaiken kokenut nuoruudesta. Ville Eerolan tyyli on lennokasta ja sopii hyvin juuri nuoren Waltarin sielunelämän ja mielikuvituselämän kuvaamiseen. Kirja alkaa luvulla Pariisi, aamupäivä 1929. Eerola kirjoittaa ja jakso�aa taiteellises� vuoden 1929, joka on kirjan tapahtumavuosi. Vuosi, jonka jälkeen mikään ei ole ennallaan. Vuosi, jona nuori Waltari aikuistuu ja lakkaa kapinoimasta ja kokee maailmaa kirjailijan tavoin: hänen varhain kuollut isänsä ilmestyy välillä hänelle, eikä hän kestä, vaan lähtee pakoon. Viimeisessä, 5. jaksossa Helsinki 1929 Mika Waltari on Runebergin patsaalla, ja yhtäkkiä patsaskasvot ovatkin hänen isänsä kasvot. Waltari lähtee juoksemaan taakseen katsoma�a ”täynnä tajutonta ja itse�edotonta pakokauhua, kuoleman ja olemassaolon kauhua”. Isä oli kuollut Mikan ollessa vain 5-vuo�as. Kirjan nuori Waltari on yli 20-vuo�as.

Todellisuuden illuusio Ville Eerola: Nuori Waltari Romaani Docendo 2020 sid. 216 s. ISBN 978-952-291-838-3

Lopussa päähenkilö, kirjan fik�ivinen kertoja Mika Waltari astuu junaan ja aloi�aa päämäärä�ömän matkan, mihin, se ei ole olennaista – yksi episodi Waltarin elämässä. ”Elämä on si�enkin kaikkialla sama”, Waltari aja�elee ja lopulta hän lähtee junalla itsensä löytäneenä. Teos nouda�aa todellisuuden illuusiota. Mika Waltarin esikoisteos, joka oli ilmestynyt edellisenä vuonna 1928, Suuri Illusioni, on antanut ilmeises� aiheita tähänkin romaaniin. Nuoren Mika Waltarin tapa kokea on herkkää, taiteellista, ja romaani tempaa lukijan mukaansa vastustama�omalla intensitee�llään ja kiintoisuudellaan. Kirja loppuu, mu�a elämä jatkuu: ”Vähitellen, melkein huomaama�a kiskojen jyske täy�ää olemukseni rytmillisenä, mekaanisena ja yksitoikkoisena, melkein kuin musiikkina.” Riitta Welroos

Paula Kokkonen Apunaan mm. Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas

Elias 2/2021

17


Kirjanurkka

Olli Stephany: Mallinukke ei lavertele Kesuura Oy 2021 Helsinki 218 s. ISBN 978-951-812-243-5

Olli Stephanyn dekkari Mallinukke ei lavertele on Oriveden Opistoon sijoi�uva vauhdikas romaani. Opistolle on kutsu�u näytekirjoitusten perusteella kymmenkunta enemmän tai vähemmän tunne�ua dekkaris�a Kirjailijakokoukseen. Tarkoituksena on perustaa uusi salapoliisikirjojen kirjoi�ajien yhdistys. Paikalla on myös toimi�aja Kahdeksan miinus –lehdestä. Samaan aikaan Opistolla kokoontuvat Kanavan Kääpiöautoilijat. Kirjan päähenkilö, Tuomas Epäileväinen, tuntee kummankin ryhmän jäsenet. Tapahtumapaikkoina ovat Oriveden Opisto, sen ympäristö ja Suomen itäraja. Kirjassa esiintyy myös raskaas� aseiste�uja poliseja ja SUPOn miehiä. Tarinassa risteilee useampi juoni samanaikaises�, ja siinä on myös tava�oman paljon henkilöitä. Minun pi� lukea kirja kahdes� ennen kuin pääsin jyvälle kaikista ja kaikkien tarkoitusperistä.

Kirjan kieli on nykypäivää ja naljailujen ymmärtäminen vaa�i nykyhetken tapahtumien �etämistä. Minua viehä� erityises�, e�ä kirjailija oli kirjoi�anut hauskan romaanin, jossa nykypäivän kirosanoja ei ollut lainkaan. Hienoa. Naljailevat dialogit saivat minut naurahtamaan useammankin kerran. Pidin siitä, e�ä �lanteista ja henkilöistä kerro�in piiloilmaisuin. Ensimmäisellä lukukerralla olin aivan pyörryksissä ihmisistä. Toisaalta ei tapahtunut mitään huikaisevia ju�uja, pikemmin hyvinkin tavanomaisia tapaamisia Opistolla ja ravintolassa oli hyvin kuva�ua tanssia ja jutustelua. Aloin jo kaivata murhaa… Murha ja sen selvitys olivatkin si�en yhtenä pötkönä aivan kirjan loppupuolella. Toisella lukukerralla pääsin sinuksi kirjan kanssa ja nau�n lukemisesta. Kirjan nimen mallinukke ponnahtaa tarinassa esiin silloin tällöin, mu�a aika vaa�ma�omas�. Ensimmäisellä kerralla, kun mallinukke tavataan, se hätkähdy�ää, ja kepposena yllä�ää. Ulla Welin

Veera Maalismaa: Kaipaus kosketukseen. Ole lähellä. Books on Demand 2021 Helsinki 40 s., ei sivunumeroin�a ISBN 97895228045526 Veera Maalismaa (ent. Kinnunen, s. 1981) on oululainen vanhusten lähihoitaja. Hänen kaksi ensimmäistä runokokoelmaansa käsi�elivät omia, amma�llisia kokemuksia ala� tärkeämmäksi muodostuvasta vanhusten lähihoidosta. Tämä uusi kokoelma, kuten sen edeltäjä, Tunteille avoinna, sisältää henkilökohtaisia rakkausrunoja. Kirjassa on kiva, valaiseva johdanto. Välimerkit, säkeenylitykset ja yksikkö/monikkosuhteet tarkemmin huomioiden voisi tämä runo, sekä muutkin teoksen tuokiokuvat, olla täydellisinä: Huuleni on kuin liima�una huuliisi. Todellakaan en saa tarpeekseni ihanista suudelmistasi.

18

Elias 2/2021

Huuleni ovat Kuin liima�uina huuliisi. Todellakaan en saa tarpeekseni ihanista suudelmistasi.

Vapaami�ainen moderni runo nouda�aa hengityksen rytmiä. Teks�n ase�elu paperilla korostaa sano�avan merkitystä ja rytmi�ää sitä katkoma�a virkkeitä tarpee�omas�. Tuloksena on merkityksellistä puhe�a, taide�a ”kukkuloilla elon kirkastetun, käyden ohi �en monen väärän” (Juhani Siljo). Runoja kanna�aisi kirjoi�aa myös sävelle�äviksi ja musiikkina esite�äviksi. Ne olisivat lauluinakin liite�ävissä hoitotyöhön, järjestetäänhän palvelutaloissa vanhuksille myös ohjelmallisia �laisuuksia. Teoksen voi antaa esimerkiksi rakastuneille lahjaksi. Yllä�ävää, e�ei BoD ole huoleh�nut kirjaan sivunumeroin�a! Lue lisää täältä: h�ps://bod.fi/kirjakauppa/kaipauskosketukseen-veera-maalismaa-9789528045526 Riku Räihä, FM SARVin jäsen


Kirjanurkka

Untranslated Nature – Kääntämätön Luonto Poetry Anthology – Runoantologia Runosvengi-kollek�ivi Kustantaja: Rose�a Versos / Books on Demand 2021 Helsinki, Suomi 116 s. ISBN 9789526896021

Suomalais-englan�lainen runoantologia suuntaa rohkeas� kansainvälisyyteen. Lähes kaikki teks�t ovat sekä suomeksi e�ä englanniksi. Edistystä on myös maahanmuu�ajakirjoi�ajien runsas osallistuminen. Antologian valaisevassa johdannossa kerrotaan Runosvengi-kollek�ivin toiminnasta, joka alkoi pääkaupunkiseudulla vuonna 2017. Kollek�ivin jäsenet ovat esiintyneet mm. kirjastoissa ja kahviloissa, järjestäneet open mic -�laisuuksia ja työpajoja. Kääntämätön luonto on heidän ensimmäinen yhteinen kirjansa, ja se sisältää myös muiden, kollek�ivin �laisuuksissa ahkeras� käyneiden runoilijoiden tekstejä. Englan�lainen Andy Willoughby ohjasi runotyöpajoja Helsingissä vuonna 2019. kuuma iltapäivä pinjametsässä rannalle menossa Maria Pian vaalea hiekka jalan alla meri kohisee matkalla lapsuuteen sama taivas ja aurinko männyn tuoksu neulaset polulla tuuli heilu�aa puita aika on kadonnut

täh�nä rakkaus luontoon ja taiteeseen. Sitä toivoisin heille kaikille, kuten Leena Sainiolle, jonka hauska englanninkielinen runo The Marriage on kuin syntyperäisen englan�laisen kirjoi�ama:

Mr. Der Tod and Miss La mort met each other on the moor. They fell in love at first sight and their views were clear and bright… (s. 35)

Hra ja nei� Kuolema tapasivat toisensa nummella. He siltä seisomalta rakastui ja visionsa yhteen ui… (suom. Riku Räihä)

Suosi�elen myös burmalaissyntyisen Ye Yint Thet Zwen (s. 1965, Yangon/Rangoon, Myanmar) runoa Jumalan kädessä (s. 92–93), jonka on suomentanut Lauri Vanhala. Mielestäni runo on hieno, kehitysmaiden ja maahanmuu�ajien vaikeaa �lanne�a kuvaava, suoranaista hartau�a herä�ävä:

Puut, kukat lintujen suloinen sirkutus… Luonto, metsä ja vuoret, sekä vedet, myös ihmiset, eivätkö ne olekin Luojan luomia?

(Ursula Anttila-Halinen, s. 17)

Antologian ulkoiset pui�eet ovat kohdallaan. Sisällöltä olisin toivonut enemmän. Runoilijoiden valmiusaste ymmärre�äväs� vaihtelee. On vaikeaa keksiä hyvällä tavalla sensaa�omaisia avauksia ympäristössä, jossa runouden kanssa huomiosta kilpailee ennennäkemätön määrä kaikenlaista muuta tarjontaa. Mielestäni teoksessa tuntuu anglosaksisen b-kirjallisuuden la�stava vaikutus. Tällä tarkoitan noita hermee�sen modernis�sia teoksia, joista ei ”poin�a” löydy kirveelläkään. Sellainen tasaantuu tehdessä innova�ivista lavarunou�a �iviissä kosketuksessa yleisön kanssa, johto-

--Minä, kehoni yhtä mielesi kanssa, kun etsin elämääni. Tiedän, e�en ole enää kehoni herra, muta löysin lopulta elämän, unien pää�yessä, keskeltä yötaivasta; kaikki, Herran kämmenellä. ---

Riku Räihä, FM SARVin jäsen

Elias 2/2021

19


Kirjanurkka

S�na Ekblad: Här brusar strömmen förbi Weyler Förlag 2020 Tukholma 263 s. ISBN 9789127167810 Eurooppalaisten näy�elijöiden terävimpään kärkeen lue�ava S�na Ekblad (s. 1954) pää� jo varhain, e�ä runous, musiikki ja bale� olivat asiat, joita hän aikuisena tekisi. Ykkösvaihtoehto oli kirjailijan ura. Haaveilijan lapsuudenko� oli pienessä kunnassa ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, pienehköllä maa�lalla asuva nelilapsinen perhe, jolla ei ollut pianoa, ja missä lähimmät bale�koulut sijaitsivat kaupungeissa. No – unelmien toteutuminen oli mahdollista, koska niitä tue�in kotona, missä kul�uuria arvoste�in ja harraste�in sekä koulussa, jossa lahjakkuu�a ymmärre�in. Asiaa kuvaa se, e�ä myös S�nan nuoremmasta sisaresta Ylvasta tuli merten yli kysy�y näy�elijä. Ehkä tarvitaan äi�, joka lukee paljon, ensin ääneen, kunnes lapsi alkaa itsekin tuntea kirjaimia, oppii lukemaan: Lilla Skrållanista, si�en Runebergiä, Anderssonia, Andersenia, Karlfeld�ä, Margit Söderholmia, Londonia, Dickensiä, Mobergia, Lagerlöfiä ja Mar�nssonia. Kehi�yi kyky kirjoi�aa. Tehdä työtä, silloinkin kun ruotsinkielinen kustantamo palau� käsikirjoituksen. Palautuskuori oli osoite�u Enbladille. Sukunimen K oli vaihtunut N:ksi pos�matkalla Helsingistä Sulvaan. 17-vuo�aana varmistui suunta: Tanskaan! Ensin vuosi kansankorkeakoulua sitten Odensen Tea�erin Elevskoleniin. Siitä alkoi työelämä tea�erissa, elokuvassa, TV-sarjoissa – kaikissa Pohjoismaissa ja myös mm. Saksassa ja Britanniassa. Koronakriisin keskellä ilmestynyt kaleidoskooppimainen omaelämäkerta Här brusar strömmen förbi (Weyler förlag 2020, 263 s.) johtaa lukijan kohtaamaan 20

Elias 2/2021

muistelijan ajatukset. Kirja on tarkoin mie��yinä o�oina valote�u kokonaisuus, teks� on kuin proosarunoa, jota on kepeydessään helppo lukea. Syvällisyys, monimielisyys ja itseironia – paikoin upean sarkas�nen sävy – pako�aa aja�elemaan, jo nimessään Här brusar strömmen förbi. Sitä ei voi suomentaa; mu�a Edith Södergranin runon Ankomst �ll Hades kokoelmasta Landet som icke är voi: Ohi virran vierivän nään. Kiitos Uuno Kailas (1925). Omaelämäkerta rakentuu ja avautuu kirjallisuuden kau�a: runot, runous, sitovat yhteen muistelijalle tärkeitä, tarkkaan vali�uja tapahtumia elämästä. Runot lii�yvät päiviin, vuosiin, �lanteisiin, ihmisiin. Alle kouluikäisen tunteisiin erityises� vetosi Dan Andessonin Soi�oniekan hautajaiset, jossa Olle-soi�ajan äi� ”vaivaistalon köyhän leipää syö” (suom. Aappo I. Piippo). Ekbladin esikoinen oli runokokoelma Dikter (Förfa�arnas Andelslag, Karis 1977), jota edelsivät 18–20-vuo�aana antologioissa Röster, vägar (1972) ja Ordsnickarglädje (1974) julkaistut runot. Muistelmat etenevät runojen teemoittamana ja kertovat vaiku�avas� suomenruotsalaisesta Pohjanmaasta, DDR:n tea�eridemokra�akäsityksestä peila�una pohjoismaiseen näkemykseen tai so�en vaikutuksesta ihmisiin: isänäidistä, farmorista; kasvoiltaan ankara kuin Lemminkäisen äi�, mitä hän aja�eli iltaisin,

Kuva: Göran Segerholm, Weyler Förlag

Omaelämäkerta kuin proosaruno

pimeydessä, kun hänen kolme poikaansa läh� rintamalle, Ekbladin isä nuorimmaisena, 18-vuo�aana. Tai ilosta, kun kaikki kolme palasivat? Muistelija on helpo�unut, kun hänen ei ole tarvinnut kokea sen paremmin lähtöä kuin paluuta. Isä oli hyvä, hiljainen. Sodasta sodankäyneet eivät puhuneet kuin ”ajatella, mitä he saivat meidän tekemään”. Eivät vastakkain olleet nuoret toisiaan vihanneet. Vahva sodanvastaisuus jatkuu tyttäressä: ”40-luku jatkuu lapsessani”. Hän rinnastaa lapsen isäänsä, puolalaispakolaisen tunteeseen kodi�omuudesta ja ulkopuolisuudesta. Myös se tunne jatkuu; ”ohi virran vierivän nään”. Upea omaelämäkerta, jonka odo�aa suomentajakseen tämän päivän Uuno Kailasta. Pentti Peltoniemi

Ankomst �ll Hades

Tulo Haadekseen

Se här är evighetens strand, här brusar strömmen förbi, och döden spelar i buskarna sin samma entoniga melodi.

Tämä ikuisuuden ranta on, ohi virran vierivän nään. Ja kuolema soi�elee pensaissa samaa yksitoikkoista säveltään.

Död, varför tystnade du? Vi äro komna långt ifrån och äro hungriga a� höra, vi hava aldrig ha� en amma som kunnat sjunga såsom du.

Miksi vaikenit, kuolema, nyt? Olemme kaukaa saapuneet ja sinua kuulla isoamme, ei meille koskaan ime�äjä niin laulanut kuin sinä nyt.

Kransen som aldrig smyckat min panna lägger jag tyst �ll din fot. Du skall visa mig e� underbart land där palmerna höga stå, och där mellan pelarraderna längtans vågor gå.

Seppelen, jota ei päässäni nähty, jalkoihisi tuon. Sinä näytät minulle ihanan maan ja korkeat palmut sen ja kaipuun laineh�massa ohi pylväsrivien.

Edit Södergran

Suomennos Uuno Kailas


Jäsenemme Tarmo Manelius

Tarmo Manelius (s. 1929) on eräs julkaisseista kirjailijoistamme, läpimurron tehnyt kirjailija, aiempien jäsentemme Laila Hirvisaaren, Iris Kähärin ja Tommy Tabermannin tavoin. Siten hän on meille esikuvallinen, sillä mehän kasvatamme julkaisukynnyksen yli�äjiä. Hänen kolmesta valtavirran kustannusliikkeiden kau�a julkaisemastaan runokokoelmasta aikaa kestää varmaankin Rahasodan kirkas pakkasyö (Like, 2000). Ainakaan sen yhteiskunnalliset teemat eivät hetkessä vanhene. Tarmo on myös tuo�elias kääntäjä. Hänen neljätoista julkaistua käännösteostaan bulgariasta ja ruotsista sisältävät Bulgarian tunnetuimpien runoilijoiden suomennoksia sekä mm. uusia Runebergsuomennoksia. Vaikka hän on maan parhaita vanhan runouden asiantun�joita, on hän sil� toimi�anut kirjaksi myös modernin runoilijan, Kalevi Lappalaisen, postuumit runot Kallioon hakatut kirjaimet (Karisto, 1992). Hänellä on osuudet runoantologioissa Toistasataa runoilijaa ja J. L. Runeberg, Suomen runoilija, myös Runeberg -suomennoksia oppikirjassa Lukion suomi (Otava, 1991, 3. p. 1998), kirjoituksia sanomalehdissä Demari ja Keskisuomalainen sekä kul�uurijulkaisuissa Nuori Voima ja Ylioppilasleh�. Hilja�ain Tarmon polemiikkeja on puitu Riikka Ylitalon tuoreessa teoksessa Sanamaagikko: Arvo Salon koetut vaiheet (2020), s. 51–52. Maneliuksen uusin teos Preparoidut Feenikslinnut ja niiden vies�t. Bulgarialaisia runoja (2020) sai 19.2.2021 eri�äin myönteisen arvion Helsingin Sanomissa Veli-Pekka Leppäseltä. Lue myös Tarmon kirjoitus Kirjallisen urani alkuvaiheista Kul�uurileh� Eliaksen numerosta 2/2019, s. 14–15. Siinä hän kertoo mm. kiinnostuksensa heräämisestä Bulgarian runouteen.

Suomen kieli rappiolla

Seuraavassa kirjailijajäsenemme runokooste ja pienoisessee: Tuumin usein: Kuinka monta vuo�a ”rikas?” Suomen kansa jaksaa vielä kaikin vuodenajoin, vissiin suo�a roikotella vaiva�uja jalkojansa jonoon stressin, reuman, mahan ynnä muiden tähden lasare�in nolostetun laman nähden eikä hoksaa e�ä kaikkeen löytyy kons�: Jäädään pakkasyössä lumimössön pei�oon… …ihastuksin muistaisimme miten meitä hoi� Teho-osastojen suloisimmat naiset, aina virkut, helläpuheiset ja hyvät; heitä löytäneet me emme aikoinamme. Sitä surraan vielä lähtövuoteissamme… Tähdet ovat minun (Ljubomir Levtsev – Suom. Tarmo Manelius) Tähdet ovat minun. Niin, minun ne ovat! Puhun vakavas�. Älkää hymyilkö minulle noin, e�ekö usko minua?… …Oi, miten saisin teidät vakuu�umaan, e�ä ne ovat minun! Jos teillä olisi korvat, kuulisi�e miten kaikki puhuu minulle selkeäs�: myös elävät, vainajatkin, jopa kivetkin! Myös tähdillä on oma kielensä ja ne sanovat minulle: ”Me olemme sinun!…”

Yhä useammin törmää niinkun-ilmiöön. Se alkoi urheiluselostajien suosimalla tavalla ja korvasi aikaisemman ilmaisun: ”…niin kuin…” Nykyisin myös tehään, nähään, hiihetään ja jokin on mahotonta… …Sekun� on kuitenkin sekun�. Lieneekö Brasilia jo Brassiilia? Olympialaiset on välillä Olumpialaiset, sitten taas Olumppialaiset. Jos ei enää välitetä normaaleista ilmaisuista, tarvitaan pian sanakirjoja. Niinkun�elu on levinnyt myös muuhun julkiseen sanaan. Se on päätynyt valistuneina pide�yjen henkilöiden haasta�eluihin ja kannano�oihin. Jotain tar�s tehdä. Jos ei välitetä suomen kielen �lasta, rappio pahenee. Pulska Riina Veusukainen komeas� ninku�elee, teinityylin ropakoissa kastuma�a liuku�elee. Se on meille maisen niinkun kielen harpun helinää, ei me voida hohtokielen hurmaa muuten seli�ää...”

Kirjailijan esittely ja tekstinäytteiden valinta: Riku Räihä. Valokuva: Hannu Salmi. 1978.

(Preparoidut Feenikslinnut, s. 46–47)

Elias 2/2021

21


Kirjakahvilat alkoivat taas Marraskuussa 2020 pide�in viimeinen kirjakahvila ennen kirjastojen sulkeutumista. Kun rajoitukset helpo�vat, alkoivat syksyn 2021 kirjakahvilat 14.9. Näillä näkymin ne jatkuvat lähes en�seen tapaan. Emme tarjoa ainakaan toistaiseksi kahvia ja teetä. Siksi ehkä voisimme puhua kirjailloista. Toki kirjailijan tapaaminen, kuuleminen ja keskustelu �laisuudessa saa�aa virkistää jopa enemmän kuin kahvi tai tee. Joten voidaan toki puhua myös kirjakahviloista. Tilaisuudet pidetään joko Vallilan kirjastossa Päijänteen�e 5, 00550 Helsinki tai Arabianrannan kirjastossa Hämeen�e 135 A, 00560 Helsinki. Tilaisuudet alkavat �istaisin klo 17.00. Ajankohtaiset �edot löytyvät Uudenmaan Kirjoi�ajien Facebook-sivuilta. Samoin mahdolliset muutokset kerrotaan siellä.

14.9. Kirjailijavieraina olivat Vallilan kirjastossa runoilijat Maija Ahlqvist ja Henri Hirvenoja. Maijaa haasta�eli Lauri Vanhala ja Henriä Jorma Hyvönen. Maija on kirjoi�anut pitkän aikaa runoja ja esiintynyt erilaisissa �laisuuksissa. Hän osallistui Uudenmaan Kirjoi�ajien Antologia 2019 – Lyhytproosaa ja runoja kokoelmaan. Se julkais�in Ukirin 50-vuo�sen toiminnan kunniaksi. Tulioranssi on hänen esikoiskokoelmansa. Maijan taidenäy�ely oli samaan aikaan kirjaston Galleria Kajavassa. Crescendo – Runoja arkeen & juhlaan on Henrin viides kokoelma. Hän on kokenut lavarunoilija, joka esiintyy ko�nsa lähellä sijaitsevassa kahvilassa ja eri lavarunotapahtumissa. Crescendo ja sen edeltäjä Diminuendo sisältävät käy�örunou�a erilaisiin �lanteisiin ja �laisuuksiin. Maija Ahlqvist ja Lauri Vanhala. Kuva: Jorma Hyvönen. Henri Hirvenoja. Kuva: John Kiviranta.

28.9. Vallilan kirjastossa Hanne Dahl eli Anne Syrjä ja Timo Saarto kertoivat kirjoistaan ja haasta�elivat toisiaan. Hanne Dahlin pääasiassa Hauholle sijoi�uvat dekkarit ovat edenneet kahdeksanteen kirjaan, joka on Ryöste�y elämä. Uusin tarina on kuitenkin erilainen, sen tapahtumat lii�yvät �iviis� sairaalamaailmaan ja todella rankkoihin tapahtumiin. KRP:n lisäksi paikallisen poliisin muista Hanne Dahlin kirjoista tutut tutkijat selvi�ävät rikoksia. Timo Saarron uusin historiallinen dekkari, Pimenevässä kaupungissa, vie lukijan kolmen edeltäjänsä tavoin Helsingin kaduille ja kujille itsenäisyytemme ensi vuosikymmeniin. Tällä kertaa eletään aikaa talvisodan alla. Tapahtuu rikos, jonka jäljet johtavat kauemmas menneisyyteen. Tekijäksi paljastuu nuori ja viehä�ävä nainen. Mu�a mistä oikeastaan onkaan kysymys, kas siinä kysymys. Hanne Dahl ja Timo Saarto. Kuva: Jorma Hyvönen

5.10. Vallilan kirjastossa Timo Sandberg kertoi Desan�sta. Se on hänen Otso Kekki -sarjansa kuudes kirja. Se sijoi�uu jatkosodan vaiheisiin, jossa Kekki tutkii Lahden keskustassa tehtyä kranaa�-iskua ja osallistuu desan�jah�in. Desan�na toimii vanha tu�ava, joka on joutunut vankipataljoonan kanssa eturintamalle. Sodankin aikana Reunanpalstan väki elää elämäänsä sinnitellen koh� parempia aikoja. Timo Sandberg. Kuva: Jorma Hyvönen

22

Elias 2/2021


19.10. Vallilan kirjastossa Pauliina Susi. Hän on kirjoi�anut �etokirjan Yksityisetsivä varjo kannoillasi – Tietoteos Suomen salamyhkäisimmästä amma�sta. Hän on haastatellut eri aikoina toimineita ja edelleen toimivia yksityisetsiviä. Tuloksena on kirja, joka sisältää onnistuneita ja myös pieleen menneitä toimeksiantoja. Samalla esiin nousee alan kehitys kuluneina vuosikymmeniä. Pauliina Susi. Kuva: Milla von Konow/Tammi

26.10. Kirjakahvilassa (Huom! Arabianrannan kirjasto) ovat vieraana Uudenmaan Kirjoi�ajien kirjoituskilpailussa palkitut. 1. sija Pen� Salmela, 2. sija Anneli Rosell, 3. sija Eija Sandberg, kunniamaininnan saanut Leo Karetvaara.

9.11. Vallilan kirjastossa Olli Sarpo ja hänen kirjansa Vajantoja. Nimi tulee kieliopista, ja termi kertoo jonkun tai jonkin puu�umista kuten koira�a, talo�a, kirja�a jne. Leiki�elevä, viisas ja hauska lyhytproosateos jatkaa Ollin aiempia ”kielioppikirjoja” Olemisen tapaluokkia ja Sisäolennoista. Olli Sarpo. Kuva: Jorma Hyvönen

23.11. Eija Tuomela kertoo romaanistaan ReHELLinen sauna. Se on rikosromaani, joka tapahtuu ympäri maailmaa, mu�a päähenkilö asuu Yhdysvaltojen Michiganissa, Kalevan kaupungissa. Tarinan monella henkilöllä on jokin yhteys suomalaisuuteen. Eija Tuomela. Kuva: John Kiviranta.

Lehden mennessä painoon olivat myöhemmät kirjakahvilat vielä vaiheessa. Hannu Niklanderin kanssa haarukoi�in sopivaa aikaa. Kyseeseen tulee joko joulu- tai tammikuussa Arabianrannan kirjastossa. Siitä ja muista tulevista tapahtumista Facebookissa. Niklanderilta on myöhemmin tulossa kolmas ja neljäs romaani sarjaan, joka kertoo fik�ivises� hänen isänsä tarinaa. Hänen tuorein kirjansa on Uudesta maailmasta, joka on matkakirja. Hannu Niklander. Kuva: Jorma Hyvönen. Jorma Hyvönen

Elias 2/2021

23


Järvellä Kesäaamu. Järvellä kaislikko kahisee. Joutsenäi� siellä ruokkii juuri kuoristaan kömpineitä poikasiaan. Ope�aa palleroilleen, kuinka on pitkän kaulan varassa oleva pää työnne�ävä syvälle veden pinnan alle. Sieltä on si�en kisko�ava juuria ja pikku mönkijäisiä aamupalaksi. Isäjoutsen uiskentelee perheensä vierellä näkyvillä ja tarkkailee ympäristöä varmistaakseen perheensä aterioinnin. Toki lasten on kasve�ava nopeas� tarpeeksi kookkaaksi, syksy ja muu�olento ovat tuota pikaa ajankohtaista. Silloin on poikasten pysy�ävä hajanaisessa aurassa mukana. Tienoo on erilaisia ääniä täynnä. Viereisellä Analan rämeellä asustavat kurjet päästelevät kurahduksia ja nousevat välillä lentoon tutkailemaan muita suoalueita löytääkseen vielä talven jäljiltä kohmeessa olevia sammakoita. Järven rannalla mekastaa lapsilauma, lorkkivat omatekoisilla haaveilla kaloja. Ei tule saalista, mu�a itse kalastaminen on se tärkeämpi ju�u. Rannan lähistöllä pelloilta kuuluva traktorin pörinä on

joutsenille tu�u ääni. Sitä ei tarvitse pelätä, toisin kuin niitä loppukesällä kuuluvia pamahduksia. Tu�u on myös airojen kolahtelu öykin reunoihin, ka�skaansa eksyneitä kaloja hakemaan tulleen miehen soudellessa järven selällä. Si�en isäjoutsenen silmiin osuu outo näky. Lähellä olevalla pellolla noukkii maasta ruohoja kurkia suurempi ja värikkäämpi otus. Kauempana on uteliaan näköisiä ihmisiä kameroineen ihme�elemässä samaa lintua. Kuuluu sana ka�ohaikara. Nyt on oltava varuillaan, vieraasta ei �edä, onko vihamielinen ja valtaamassa itselleen uusia asuinpaikkoja. Pelko osoi�autuu turhaksi. Ka�ohaikara bongaa järven reunalla olevan lintutornin, joka muistu�aa niitä savupiippuja ja muita korkeita paikkoja en�sillä mailla Etelä-Euroopassa, josta on pitänyt lähteä nälän ohjaamana tänne kauas pohjolaan. Syötyään itsensä kylläiseksi, aloi�aa haikara pesän rakennuspuuhat lintutorniin. Se kantaa siivet raskaas� havisten risuja ja pui�en oksia, muovailee pyöreän, korkeareunaisen kodin keskelle tornin kor-

keinta kohtaa. Seuraavana päivänä on pesällä olijoita kaksi. Puoliso on löytänyt matkalla kado�aneen seuralaisensa, mutta vaisto on ohjannut oikeille jäljille. Joutsenpariskunta katselee ihmeissään tulijoita. Ne ovat pitäneet tätä järveä ko�naan vuosikymmenet ja jä�äneet perinnöksi seuraaville sukupolvilleen. Onko nyt etsi�ävä uusi ko� jostain kauempaa pohjoisesta. Pariskunta pää�ää, e�ä helpolla ei kotoa lähdetä. Pidetään semmoinen mekastus, e�ä uudet tulokkaat häipyvät, tai ainakin osaavat elää rinnalla, jakaen järven ja peltojen antamat eväät. Si�en kuuluu suloista piipitystä. Joutsenlapset vaa�vat huomiota ja opastusta itsenäiseen elämään. Toisella rannalla uiskentelee sorsalauma lapsineen. Ilmassa on kesän ja väkevän maan tuoksu, elämän makua täynnä.

ne�in ja laajenne�in kylpylähotelliksi. Remon� oli vielä pahas� kesken. Varsinkin kylpyläosa oli vielä alkutekijöissään. Rakennusyh�ön työntekijät kävivät lounaalla ja iltapäiväkahvilla ruokasalissa. Keit�ö ja ruokasali olivat auki puoli kolmeen as� iltapäivällä. Ulkopuoliset asiakkaat voivat noutaa lounaansa kello kahteen as�. Kei�ön sulkemisen jälkeen alkoi siivous. Tuula sai hotellin esi�elyn ja haasta�elun jälkeen töitä hotellista, vähintään viisi tun�a päivässä; hän siivoaisi, au�aisi ruokasalissa, tekisi puutarhatöitä ja joitakin toimistotöitä. Osan töistä, kuten toimistotöistä, voisi tehdä etänä. Tuula oli hyvillään, iloinen ja innostunut uudesta kodistaan ja työstään. Hän ir�sanoi itsensä väli�ömäs� en�sestä työpaikastaan ja työsuhdeasunnostaan. Tuula olikin ollut lohduton ja tuntenut itsensä masentuneeksi. Hänet oli jokin aika si�en lomaute�u, koska yh�öllä meni huonos�. Seuraavaksi olisi vuorossa ir�sanominen. Tuula oli ollut huolissaan työpaikkansa ja työsuhdeasuntonsa vuoksi. Ihan he� hänellä ei ollut hätää, sillä hän eli vanhoilla säästöillään ja oli perinyt isältään vähän rahaa, jota siinä

�lanteessa oli joutunut käy�ämään. Hän oli lisäksi perinyt isältä vähän enemmän metsää. Ukki, Tuulan isän isä, oli ollut salakulje�aja kieltolain aikana. Ukki kyllä rikastui lai�omalla toiminnallaan, mu�a mene� rahansa ja niillä hankkimansa omaisuuden ylelliseen elämään. Vain metsät jäivät Tuulan isälle perinnöksi. Isä olikin ylpeä perintömetsistään. Hän hoi� niitä harvennushakkuilla luontoa arvostaen. Avohakkuut olivat hänelle kauhistus. Vaikka Tuula häpesi ukkinsa laittomia puuhia, hän jatkoi tätä metsätyötä samalla tavalla kuin isänsä. Hän ei myisi metsää edes pahimmassa rahapulassaan. Mieluummin hän eläisi niukkaa elämää. Tuula muu� Emilia-tädin luokse. Hänellä oli tunne, e�ä hän oli menossa koh� jaksoa, joka muu�aisi hänen koko elämänsä.

Kirsti Mäenpää s. Vilkuna

Uuteen tulevaisuuteen Tuula oli ollut käymässä Emilia-tädin luona ihanassa, viihtyisässä pikkukaupungissa, joka sijaitsi meren rannalla. Se oli Tuulan synnyinkaupunki ja hän kävi siellä usein katsomassa tä�ä. Tä� oli tähän as� tullut toimeen omillaan, mu�a hän oli puhelimessa kertonut, e�ä oli vähän sairas ja tarvitsisi vain pientä apua kaupassa käymisessä ja muissa arkipäiväisissä asioissa. Tuula oli itse selvi�änyt ahdistavan ja huolestu�avan �lanteensa Emilialle, joten hän �esi sen tarkas�. Miehensä kuoleman jälkeen Emilialla oli yksinään rivitalon päätyhuoneisto, neljän huoneen ja kei�ön asunto. Hän käy� vain kahta huone�a ja kei�ötä. Loput kaksi huone�a olivat varastoina vähine tavaroineen. Emilia-tädillä oli lisäksi rakas kissa, vanha Miimii. Tuula voisi tädin mielestä muu�aa hänen luokseen ja avustaa joissakin pienissä töissä vuokraa vastaan. Nopeas� he saisivat laite�ua kaksi vapaata huone�a Tuulan käy�öön ja asunnoksi, uudeksi kodiksi. Yhteiskei�ö heillä olisi. Tuula oli jo huomannut, e�ä tä� ei ollut läheskään niin hyvässä kunnossa kuin oli antanut ymmärtää. Hän lupasi harkita muuttamista. Emilia-tä� vei Tuulan lähellä olevaan en�seen kartanoon, jota perusparan24

Elias 2/2021

Anne Hakala-Räsänen


Yön lumo

Pienestä voi tulla valtava

Syksyn tumma yö ympärillämme venerannassa, hetket ennen yöpakkasten ja järven pinnan jäätyvän. Mukana mieli utelias, innokas hommaan uuden uutukaiseen. Valo mukanamme varjot luo, musta on taivas, vain jokunen täh� tuikkeen tuo. Pääsisimme tuulastamaan. Jännittää, osaanko atrainta käy�ää? Järvi on niin hiljainen, pois on elo rantojen, pilkahtaa jostain valo mökkien. Hiljainen soutelo, valo kokassa veneen, atrain kohote�una iskuun, kalan pyydystykseen. – Täällä pitää olla hiljaa, opastaa paikallinen isäntä, joka on ystävällises� vienyt meidät yölliselle järven rannalle. Reissu on meille kaupunkilaisille ensi kerta, ja tunnelma rantojen aavemaisten, sykähdy�ää mieltä. Hiljaista soutelua, kunnes: – Hei, tuolla on kala, iso hauki, kiljaisee serkkulikka. – Ja sinne meni se kala, tuumaa isäntä. – Shhh, napau�aa velimies. – Täällähän pi� olla hiljaa, jatkaa vielä. Ei tästä taida tulla mitään, mu�a yön lumo on todella lumonnut meidät. Kaukana näkyy loimu nuo�on, puksu�aa jossain vene kohden vastarantaa. Tajuntaan piirtyy hetki unohtumaton. Isännän käsi kohoaa, jännitys �henee, silmän ja käden yhteistyö saumaton ja isku! – Sä sait sen, jippii, hihkuu velimies. Siinä meni si�en loputkin toiveet muiden saada kalaa. Meteli on melkoinen veneessä, kun airot kolisevat laitoihin. No, saa�inhan sentään yksi kala. Mitens olis seinällä täyte�y hauki? Haravoimme vielä rantoja, ja saan �laisuuden atraimen käy�öön. Vaikeampaa kuin luulin. Sammutetun nuo�on kiemurteleva savu kohoaa korkeuksiin. Vene lipuu ohi kivien, valo valaisee pohjaa järven, vilahtaa jossain pyrstö nopean appuran. Atrain kohote�una velipoika yrittää vielä, vieressä ko�rannan, ja harjoi�elu palkitaan. Uskallamme tapu�aa sormet sisällä villavan�ujen. Vene rantautuu, kiitämme isäntää unohtuma�omasta retkestä. Meillä on kiire öiseen saunaan, seuraan kyn�lälyhtyjen. Tuoksuu koivuinen vihta keskellä saunan hämärän. Ei kiire�ä mihinkään. Hiljaisuus, sihinä kiukaan, ystävät ylimmät mukana hetken unohtuma�oman.

Olen lähempänä luontoa kuin koskaan. Sato alkaa olla valmis vähitellen. Mistä kumpuaa tämä valtava into kasva�aa itse... Pienen pienenä, alle kouluikäisenä vaeltelin papan perässä pelloilla ja metsässä. Pappani haki rankoja talvella lumisesta metsästä. Hevosen kyy�in en päässyt, sillä rankoja oli iso läjä ja pappa istui niiden päällä. Hän komensi minua juoksemaan kauempaa, e�en jäisi hevosen alle. Hän sujahteli puiden välistä kuormansa kanssa ja minä piipersin perässä minkä kintuista pääsin. Metsä tuoksui pihkalle ja havunneulasille. Oli suojasää, ja olin utelias, mitä kaikkea ympärilläni tapahtui. Suomenhevonen, niin suuri ja sillä oli ruskeat lempeät silmät. Sen nimi oli Mulkku, mu�a tuskinpa ymmärsin, mistä se oli nimensä saanut. Kaikilla eläimillä oli jokin nimi kuten ihmisilläkin, ja se oli ihan luonnollista. Kesällä pappa korjasi koko suvun kanssa pelloilta heiniä, ja Mulkku ve� ne navetan ylisille. Silloin sain olla kuorman päällä. Se oli niin jänni�ävää, e�ä vatsaa ihan kipris�. Lähestyessämme oviaukkoa minusta tuntui siltä, e�ä lyön pääni oven karmiin. Heinä tuoksui ihanalta, ja minua aivastu� koko ajan. Pelkäsin, e�ä hevonen astuu avoinna olevaan lehmien ruokintaluukuun. Ei! Meidän pappa oli taitava hevosenkäsi�elijä. Papalla oli hauska heinäharava hevosen perässä. Katsoin, kun hän ajoi sarkaa pitkin ja välillä ve� kahvasta. Heinätupot putosivat kasaksi, joista meidän ja serkkujen perhe nos� ne seipäille. Sitä minäkin sain kokeilla päivien aikana monta kertaa, mu�a yle�n vain alempaan tappiin. Mamma kehui kovas�, e�ä oletpas sinä ahkera ja topakka! Hän toi meille lapsille mehua ja leipomaansa pullaa. Aikuiset joivat kahvit. Syksymmällä nouki�in perunat maasta koko suvun voimalla. Meillä lapsilla oli hauskaa. Kilpailimme kuka saa pikkukessun ensimmäisenä täyteen. Mamma palkitsi kaikki ahkerat lapsenlapsensa pippereillä. Multa tuoksui hyvältä, ja kynnenaluset tulivat mus�ksi kuin myös vaa�eet, joihin pyyhimme pienet kätösemme. Serkkujen ja sisarusten kanssa juos�in usein papan ja mamman pelloilla muutoinkin. Varsinkin kun kuul�in, e�ä pappa

Solie Lehto

pol�aa pahnoja pellonlaidassa, meille tuli kiire. Kaikki juoksivat kilpaa edestakaisin savun läpi posket punaisina. Odo�mme, e�ä pappa paistaa meille perunoita pahnoissa. Ja niinhän hän tekikin joka kerta syksyllä. Perunat olivat osaksi hiiltyneitä, mu�a meistä lapsista se oli parasta, mitä �esimme. Popsimme potut naamat noessa ja ilakoimme toistemme seurasta ja iki-ihanasta papastamme. Muistot nousevat joskus pintaan väkevinä ja vahvoina. Ne saivat alkunsa ajatuksesta, e�ä olen pienviljelijän lapsenlapsi ja nyt vasta tajuan kasva�aa tomaa�eja rakkaudella. Vain yksi pieni pyöreä pensastomaa�, jonka leikkasin puoliksi, puris�n siemenet talouspaperiin. Kuiva�n talven ja laitoin helmikuussa 2020 multaan. Olin saanut syksyllä ikonimaalausystävältäni Seijalta tomaa�n, jonka hän keho� kasva�amaan taimiksi, kuten hän oli itsekin tehnyt jo monta, monta vuosikymmentä. ”Ikiaikaisia tomaa�eja”. Sato oli niin valtaisa, e�ä pää�n syksyllä lai�aa jo kaksi pikkutomaa�a kuivumaan kevääksi 2021. Tulos oli uskomaton! Taimia tuli 130, ja minulla rii� puuhaa niiden kanssa aamuin illoin. Kasvun ihmeen koin ihan jo fyysisenä hyvänolontunteena. Purkit vaihtuivat suurempiin, ja olin jo maitopurkkivaiheessa, kun käsi�n, e�en saa kaikkia mahtumaan parvekkeelleni. Edelliskeväänä sain lasitetulle parvekkeelle kunnon omatekoiset korkeat laa�kot niille. Tuli tulipalokiire aloi�aa kysely ystäviltä ja kylänmiehiltä, kuka haluaa tomaa�ntaimia. Kyllä onneksi iloisia o�ajia oli toistakymmentä. Turku oli kauimpana, ja sinne kuusi taimea matkus�vat juhannuksen aikaan. Kaikki muut olin jo kulje�anut Nurmijärvelle, Tuusulaan, Järvenpäähän... Lähimmät o�ajat olivat naapurissa omassa pihapiirissä. Minun pi� alunperin kertoa vain näistä luonnon kasvuihmeistä, mu�a ajatus hyppäsi lapsuuteen. Olen siitä ajasta todella kiitollinen! ...Kävin laskemassa pensaat – niitä on parvekkeella 27 kappale�a ja yksi on ulkona ruukussa. Eija Sandberg

Elias 2/2021

25


Pos�kor� versus tatuoin� Ei kor�eja ole ihmisten elämässä, oikeas�. Ne eivät merkitse mitään. Sellaiset vanhanaikaiset kor�t lojuvat kuolleina kauppojen ja marke�en telineissä. Juuri ne, jotka sanovat vaikka hyvää syntymäpäivää. Ja nimi alle vaan, kun pitää sinkoa jonkun pakkosukulaisen syntymäpäivälle. Jos elämässä on sota-ajan kokeneita, näkeviä sukulaisia, sellainen jouluinen pos�kor� voi pötkähtää luukusta jouluna. Mitä si�en merkitsee tatuoin�? Ihmisen omaehtoinen ihon merkitseminen? Kuulut johonkin rotuun, tatuoitujen kansakuntaan. Tatuoin�kuume jyrää. Tatuoin� lii�yy mielestäni elämän rii�eihin: vapauteen. Itsenäistymiseen tai si�en johonkin suureen askeleeseen: uskallan vaikka erota. Minä olen minä. Katsokaa! Se on ihossani ikuises� merkkinä. Iän lisääntyessä moo�ori vielä hyrrää minullakin. Tosin nyt jo hiljaisemmin kuin aiemmin. Kerran havahduin tunteeseen, perin outoon. Kirjoi�aisinko pos�kor�n sen sijaan, e�ä o�aisin uuden tatuoinnin tai fiksaisin vanhaa jo rähjäisen näköistä ja ideologialtaan vanhentunu�a? Mu�a! Kuka �etää enää yhdenkään ystävänsä puhelinnumeron, osoi�een? En minä �edä! En �edä mitään. Jä�n unholaan koko pos�kor�-idean. Yhteiskunnan someriehunta ja jatkuva saa-

vute�avuuden pakko raivostu�aa minua niin, e�en vastaa puheluihin vapaa-ajallani. Ennen ol�in neuroo�sina lomalla ulkomailla, kun pi� löytää aikaa kirjoi�aa NE pos�kor�t. Kaikille. Mitä NE kor�t sanoivat? Ei mitään. Terveisin minä. Ja hirveä stressi. Tai si�en sama teks� kaikille. Velvollisuus suorite�u. Entä nyt tatuoin�en ja somen sähköisellä aikakaudella? Havahduin. Saksalainen ystävä�äreni pääsi vihdoin tänä kesänä tapaamaan vanhempiaan Suomesta koronan helpo�uessa. Hän lähe� minulle sähköpos�vies�n. Kysyi osoite�ani. Ihmeissäni sen annoin. Samat terveisethän tulevat virtuaalises� perille, kuvien kera. Olin innoissani kor�n kopsahde�ua pos�laa�kosta. Ensimmäistä kertaa näin ystäväni käsialan. Koin sen hetken, kun hän oli valinnut kor�a lapsuuden ko�kaupungistaan. Kirjoi� siihen asioita, jotka olivat esillä juuri sinä hetkenä. Ei deletoitavissa tai muoka�avissa, kuten somessa tai sähköpos�ssa viestejä lähete�äessä. Ehdo�n he�, e�ä tästä tehdään jatkumo! Ostetaan kor�eja ja pos�merkkejä he� nippu. Kirjoitetaan toistemme osoi�eet niihin vaikka valmiiksi. Kirjoitamme hetkistä, kerran viikossa, jotka merkitsevät. Etanapos�tse. Tatuoinnit ovat ikuisia. Siinä varmaan niiden kiehtovuus. Ihmissuhteista pääsee

Paholainen – Jätä mut rauhaan! huusin. Veri pakeni sormistani, kun puris�n Jopon ohjaustankoa. Jopon ketju rohisi ja minä poljin kiivaammin. Paholainen seurasi kintereilläni. Sen kulmahampaat haukkoivat ilmaa. Neljän�enristeyksessä Jopon eturengas osui kivenmurikkaan. Lensin ohjaustangon yli mä�äälle. Makasin vatsallani, mu�a en tuntenut kipua. En uskaltanut liikkua. Puris�n silmäni kiinni. – Moukan tuuria, aja�elin. Tunsin paholaisen löyhkän ohimollani. Liiku�n varpaitani. Koukis�n sormiani. Syvä murina kumisi paholaisen rintakehästä. Korvaani valui kuolaa sen kidasta. Puris�n silmäni �ukemmin kiinni. Tähdet hyppivät luomillani hei�äen kärrynpyörää. Paholainen ei liikahtanutkaan. Tunsin sen lasi�uneen katseen niskassani. Pi-

26

Elias 2/2021

dä�n hengitystä löyhkän takertuessa minuun. Jostakin metsikön takaa kuului kimeä vislaus. Paholaisen murina muuttui haukahdukseksi. Se pinkaisi koh� vislausta kiljahdellen. Nousin hitaas� ylös ja tunnustelin päätäni, jota oli alkanut poltella. Arvelin siihen nousevan pari kuhmua. Tarkastelin Jopon vääntyny�ä eturengasta. Talu�n loppumatkan huojuvaa Jopoa. – Ostan makkaraa, upotan siihen partakoneen terän ja syötän paholaiselle, manasin. Omatuntoni �vasi, kuka se onkaan paholaisen riivaama? Murahdin omatunnolleni. Kuhmut päässäni sojo�vat kuin sarvet. – Jätä mut rauhaan! huusin. Teksti ja kuva: Riika Helle-Kotka

ja joutuu, halutuista tai tahtoma�omista – eroon. Elämä muu�aa ja muu�uu. Tatuoinnit jäävät, kunnes ihonsiirto vie. Ja tatuoin� on myös taiteenlaji! Sen taitajat ovat aikamme mestareita, yhtenä suurimmista. Kirjoituksessani haluan nostaa esille vanhaa ja uu�a. Antaa vaihtoehdon. Mie�ty�ää. Kor�n voit repiä, jos lähe�äjän teks� ei miellytä. Kor�in kirjoitetut sanat jäävät sieluun, eivät ihoon ikuisiksi ajoiksi. Ja siitä voidaan jatkaa keskustelua, kun aika on sopiva. Mu�a mitä kor� si�en kertoo? Kor� kertoo: Olen tässä. Aja�elen sinua. Juuri nyt. Sinä olet minulle tärkeä ihminen. Olen valikoinut sinulle tämän kor�n. Juuri siitä syystä, e�ä se kuvaa sinua ja elämäämme. Ja kerron enemmän kuin allekirjoitus. Kerron hetken tunnelman, eikä sitä voi deletoida väärin kirjoi�aneena. Yliviiva�u sana kertoo myös jotain. Ei virhe. Ajatuskatko. Inhimillistä. Kannustan kirjoi�amaan kor�eihin enemmän kuin allekirjoituksen. Se on muis� meistä, väli�ämisestä, rakkaudesta. Kor�n voi repiä, mu�a se jää vastaano�ajan sieluun ja ilmaisee itseämme osana luovuu�amme. Eija Rahikainen


Katsotko olkani yli kun kirjoitan? Seisotko vieressäni, koska minusta tuntuu siltä. Mene�ämisen tuska on niin suuri, e�ä en pysty käsi�elemään sitä vielä. Olen ollut yksin jo hetken aikaa. Se tuntuu kylläkin ikuisuudelta. Tunteet o�avat vallan enkä pysty ymmärtämään sitä, miten joku voi olla yksin vuosikausia ja sil� jatkaa elämäänsä. Kaikki alkoi siitä, kun ajoin autolla siihen ikävään pihaan. Pihaan, josta kukaan ei lähde hymyssä suin. Kaikki alkoi siitä, kun kävelin sisään siihen ikävään taloon. Taloon, josta kaikki poistuvat kyynelsilmin. Takkini lepa� tuulessa kuin unohde�u pos�kor� laa�kon reunalla mie�en lähteäkö lentoon vai maatuako pois. Olisin aivan valmis kumpaankin. Voisin vain kadota. Maatua pois tai lentää tuuleen. Ei minua kukaan kaipaisi, paitsi läheiset. Itse en itseäni kaipaisi, sillä en koskaan, kaikista yrityksistäni huolima�a, oppinut rakastamaan itseäni. Tänään valitsemme sinulle kiveä. Itselleni en keksisi muuta teks�ä kuin ”hän oli”. Koska olin vain ollut jo niin pitkään, e�ä elämisestä ei voisi puhua edes kuiskaten. Iloitsemisesta en osaa iloiten julistaa. Olen ollut. Ollut ja odo�anut maatumista tai lentoon lähtemistä. Kivesi tulee olemaan luonnonkiveä. Jos niitä muita nyt onkaan. Mu�a siis sellainen, jossa on röpöläiset reunat. Sellaiset reunat kuin elämälläkin on. Epätasaiset ja ennustama�omat. Kiviset ja kutsuvat. Sitä haluaa vaan joskus maata ja maatua. Niin vastasin kun taas kysy�in, miten voin. Se sopi ainakin ympäristöön. Muistan vielä naurusi mu�a pelkään jo sen kado�avani. Miten naurun saisi kaiverre�ua kiveen, kysyn ja minua katsotaan sillä säälivällä katseella, josta alkaa tulla minulle se lepa�ava takki, johon kääriytyä. Näen kasvosi vielä, kun suljen silmäni. Ehkä se on kuvitelmaa, mu�a kyllä minä ne näen kovinkin selväs�. Selväs� näen sen pienen pilkkeenkin silmissäsi. Taidat jotain huijata, mie�n mielessäni ja hymyilen arkkujen välissä. Se ei näytä hyvältä. Onneksi en enää jaksa mie�ä, miltä mikäkin näy�ää ulospäin. Olenhan nyt yksin ja surun murtama. Minulla on oikeus olla mitä vaan ja sanoa se minkä aja�elen. Kiitos, e�ä annoit minulle tämän.

Mielestäni mahonki on pröystäilevää. Valkoinen kangas on perinteinen. Tupsuilla to�a kai. Jos jaksaisin, tekisin arkun itse, koska mitä väliä on arkulla, joka poltetaan. Mitä hyötyä on sydämestä, joka on karrelle palanut ja yliaje�u? Ei sillä enää muuta tehdä kuin verta laitetaan liikkumaan eikä sitäkään enää mitenkään reippaas�. Yhtäkkiä muistan yhteisen lomareissumme ja ruokamyrkytyksen. Minua alkaa naura�aa, koska mikään ei hitsaa porukkaa niin yhteen kuin ripuli. Tyrskähdän nauruun. Katseet kääntyvät päin ja si�en pois. He mie�vät, e�ä olen epätasapainossa. Lisää sääliviä katseita luvassa. Niistä voisin kohta kutoa verkkokeinun ja keinua vaan päivästä toiseen. Ja nauraa, nauraa vain hysteerises� ja nau�a niistä vaivaantuneista ihmisistä, joiden mielestä olisi pakko sanoa jotakin, vaikka sanoja ei enää yksinkertaises� ole. Kyllä se siitä, he sanovat. Mikä ja mistä? Ja milloin? Kauanko minä tässä vielä keinun ja odotan, e�ä jalat o�avat maata alleen. Onhan se raskasta. Aina vaan joku kuolee ympäriltä. Ja väärässä järjestyksessä. Onhan tässä järjestys toki, mu�a ei se ole meidän pää�ämämme. Väyrynen taisi olla se, joka kysyi, voiko vitutukseen kuolla. Mu�a sinä kuolit suruun, sinä et vaan enää kestänyt. Suru sinut tappoi eikä se köysi ainakaan. Suru se oli. Voiko hautakiveen kirjoi�aa: suru hänet tappoi, elämä sitä meille lappoi. Liika on liikaa. Miksen minä ole siis kuollut vieläkään? Ovat vahvoja meikäläiset, mu�a eikö vahvinkin oksa joskus katkea ja isoinkin virta kuivu padotuksen alla? Olen rakentanut valtavia tunnepatoja, olen rakentanut sisääni bunkkerin, josta Mannerheimkin olisi ylpeä. Siellä on eri pe�ymyksille omat huoneensa ja jokaisen huoneen ovessa lukko. Surun salissa on kaksi lukkoa ja vielä ke�nkiä ja jeesusteippiäkin. Voi kunpa voisin jeesusteipillä sinutkin parsia kasaan. Olisit oma pieni jesarilapseni. Voi kun voisin sinua taas puristaa syliini, voisinpa tuntea räkäsi �rskahtavan paitani etumukseen. Voisinpa taas ku��aa sinua ja nauraa yhdessä sitä naurua, joka tulee herkäs� samaan aikaan kun pissa melkein housuun. Olisipa koneisto, jolla matkustaa menneisyyteen ja siellä sinua varoi�aa. Varo sitä autoa. Varo sitä kuin luonnon rouhimaa jyrkkää granii�a, varo sitä kuin suojelevaa karhua, varo sitä kuin mustaa

liukkau�a tai Bermudan kolmiota. Se on sinun loppusi. Edellisistä hautajaisista en siis muista mitään. En tule näistäkään muistamaan. Enkä etenkään seuraavista. Hautajaisista voi saada yliannostuksen ja minä vieroitusoireissani tärisen. Hautasi on kapea ja pieni. Siihen laitetaan uurna, joka painaa noin 5,5 kiloa. Maaksi sinä olet tullut. Minä en ole maatunut vieläkään. Tai ehkä olenkin ja pystyn vain muu�amaan muotoani kuin Arnold Schwarzenegger. Terminaa�orit olivat lempielokuviasi. Mielestäni ne olivat aika tylsiä, mu�a katsoin niitä kanssasi, koska se oli sitä meidän yhteistä laatuaikaamme. Silloin vielä kun meillä oli se lapsi, jolta meidän pi� varastaa yhteistä aikaa. Kun ei ollut enää lasta, yhteistä aikaa oli niin paljon liikaa, e�ä lope�mme sen yhteisen kokonaan. Me katosimme toisiltamme ja maailmalta. Olen ehkä maatunut jo silloin. Tänään on omituisen aurinkoinen päivä. Ihan kuin te valaisisi�e kulkuani. Häikäistyn siitä. Kevään aurinko on ihmeellisen kirkas, aja�elen ja yhtäkkiä muistan, e�ä on marraskuu. Eikä tuo ole aurinko. Siinä on Scanian merkki. Mikä on tuo huutava ääni. Mikä on tuo ääni? Mikä on tuo huutava ääni? Mikä on tuo kova huutava ääni? Se olen minä. Yhtäkkiä onkin ihan hiljaista. Tiina Heikka

OIKAISU: Viime Elias-lehdessä 1/2021 oheinen kirjoitus Katsotko olkani yli, kun kirjoitan oli valite�avas� saanut väärän kirjoi�ajan nimen. Nimivirhe oikais�in he� tuoreeltaan verkkoversiolehdessä, mu�a paine�uun lehteen nimivirhe valite�avas� jää. Tämän vuoksi julkaisemme teks�n painetusa lehdessä uudelleen oikean kirjoi�ajan nimellä.

Elias 2/2021

27


Vali�u kansa Meille valitulle kansalle Jumala antoi käskyn käänny�ää kaikki kansat oikeaan uskoon Sen teimmekin, Jumalan oikeus puolellamme – ja paremmat aseet Ja totuus seurasi meitä – niin kuin aina voi�ajia Unohdammeko – kansojen pakkokäännytyksen – miljoonien mus�en orjuu�amisen – in�aanien ja aborginaalien kul�uurien tuhon – kolonialismin ja imperialismin jäljet? – Algerian, Vietnamin, Indonesian, Filippiinit, Chilen, Argen�inan, Uruguayn, Quatemalan…? Uskomme, e�ä – Lännen valloitus oli sankaritarina vailla vertaa – Agent Orange on vaaraton kasvimyrkky, joka ei tuhonnut kolmen miljoonan ihmisen elämää? – USA:n ohjustukikohdat Romaniassa, T�ekeissä, Puolassa ja Turkissa ovat pelkkiä puolustusasemia Sitoutumalla läsimaiseen totuuteen, sitoudummeko myös sen puolitotuuteen ja valheeseen? Vaikka historia ei puhu puolestamme, mu�a me jatkamme ris�retkeämme – Pales�inassa, Afganistanissa, Irakissa, Tunisiassa, Egyp�ssä, Libyassa, Syyriassa Me �edämme totuuden: Venäläiset – harhaanjohde�uja propagandan uhreja Venäläiset pommit – tappavat T�et�eniassa ja Aleppossa lapsia ja via�omia Me ja lii�olaisemme Pales�inassa, Jemenissä ja Mosulissa – teemme täsmäiskuja pommeillamme Kiinalaiset vakoilevat meitä verkkolai�eillaan – NSA kerää vain turvallisuus�etoa Ihmisoikeudet nyt he� Venäjälle, Valko-Venäjälle, uiguureille! – entä Viron venäjänkielisille? – entä Ukrainan rauhanak�visteille? Me Länsimaat, me kannatamme demokra�aa, vapau�a ja rauhaa! – Hyvyys, niin lähellä tekopyhyy�ä – Totuus, niin lähellä puolitotuu�a. Pentti Salmela 24.10.2016

Olen onnekas nainen: sain syntyä maahan, jossa saan äänestää ja tuntea kellon. Marja-Leena Lyyra Kukkonen

Perustuslaillisiin oikeuksiini kuuluu tässä maassa myös sananvapaus: saan sanoa ja olla sanoma�a ja vastata sanomisistani. Marja-Leena Lyyra Kukkonen

28

Elias 2/2021


Grass grows where we die and we die where the grass grows

Ruoho kasvaa siellä missä kuolemme ja me kuolemme siellä missä ruoho kasvaa

Poem in English © Yaseen Ghaleb 2021 Edit. version | Lauri Vanhala

Runo © Yaseen Ghaleb 2021 Suom. Lauri Vanhala

Grass grows free and provoca�vely, on the roofs of prisons their floors washed every night with fresh blood. Grass grows over flavoured food over fallen teeth and ro�ed nails, in the womb of the wet, barren rock. Grass grows between the joints of men, their tes�cles and their s�cky thighs, and in daily repeated speeches, un�l vomi�ng can be felt in silence, from the farthest memory to the nearest cry deep down innermost.

Ruoho kasvaa vapaas� ja provosoivas�, vankiloiden katoilla joiden la�at pestään joka ilta tuoreella verellä. Ruoho kasvaa maustetun ruoan päällä, pudonneiden hampaiden ja mädänneiden kynsien päällä, märän kallion karussa kohdussa. Ruoho kasvaa miesten nivelien väleissä, heidän kiveksissään ja tahmeiden reisiensä välissä, ja päivi�äin toistetuissa puheissa, kunnes oksetuksen voi tuntea hiljaisuudessa, kauimmaisesta muistosta lähimpään huutoon syvällä sisikunnassa.

Some�mes the grass grows anywhere, on a scale of misleading winds, where tomorrow has gone but the past is not tomorrow. Where there is no light no �me for discussion, neither the sweetness of sounds, nor the touch of the wind on the forehead. The grass grows nonetheless in cuffs turned up when rusty doors rub against the tomb bars of those officially pronounced dead in the united prisons of the world.

Joskus ruoho kasvaa missä tahansa, harhaanjohtavien tuulten asteikolla, jonne huominen on mennyt mu�a menneisyys ei ole huominen. Missä ei ole valoa, ei aikaa keskusteluun, eikä äänten lempey�ä, tai tuulen kosketusta otsalla. Ruoho kasvaa sil� ylös käärityissä hihansuissa, kun ruosteiset ovet hiertävät vasten virallises� kuolleiksi tode�ujen hautojen kaltereita, maailman yhdistyneissä vankiloissa.

Andalusian koirat itkevät vuorilla taas ääneen jokikinen yö.

Tässä hetkessä

Tuulikin suree öisin meitä maailmaan syntyneitä.

sanotun kaiku

Marja-Leena Lyyra Kukkonen

lähteneiden hiljaisuus

Ritva Laine

Elias 2/2021

29


Kuka asuu ajatuksissasi Kuka asuu ajatuksissasi siinä vasemman korvan takana pienellä hautausmaalla? Huomasin nuorena, e�ä siinä oli yksi paasi, jonka alla sieväs� mummoni nukkui, si�en siihen tuli kummitädin kivi, si�en mieheni... Mu�a elävät elivät, äi� ja isä tekivät omiaan, joivat kahvit naapurei�ensa kanssa, voivat ihan tavallises�. itse porhalsin ruuhkavuosissani etapilta toiselle kunnes vauh� tasaantui, hautapaasiakin tuli lisää; mu�a ne kuolleet, ne eivät nukukaan paasiensa alla. Ehei... Ne tulevat istumaan ajatusten reunamille, katselevat lempeäs�, tarjoilevat muistoja, vaihtoehtoisia toimintoja, pieniä viisaita lausahduksia, joita muinoin en edes huomannut. Elävät kuolleina enemmän kuin eläessään, siinä vasemman korvan takana…

Hiljaisuus kutsuu. Etsit aamun kajosta päiväsi iltaan. Avaruudessa sanat valaisevat yötäsi. Ritva Laine

Ulla Welin

Suomalainen syntymä siirtyi saunasta sairaalaan, samoin ruumiinpesu. Mitä mahtoikaan mennä pesuveden mukana? Marja-Leena Lyyra Kukkonen

Erilainen Kuori kasvoi vähitellen Se oli oppinut nouda�amaan ulkopuolisen maailman ohjeita ja sääntöjä mu�a sisältä se kuihtui kiinnostavista asioista ei voinut puhua kenenkään kanssa Siitä tuli arka vaikka käy�äytyi kuin rohkea teki itsensä kannalta vääriä ratkaisuja

Tunteet pi� piilossa ei voinut täysin antautua mihinkään kenellekään Voi kuinka se menestyi! Riitta Komppa

30

Elias 2/2021


Junalla Lappiin 1

Pullo

Matkalla Lappiin juna syöksyy yötä päin. Lasissamme helmeilee yönvärinen tumma olut, josta tulevan maisemamme värit hakeutuvat silmiimme ja korviimme kuuluu junan kohina.

Poksahdus vaan ja korkki lensi ka�oon. Esiin kupli sanoja, selviä ja sotkuisia. Välillä oli hiljaista mu�a si�en pulputus alkoi taas.

Päätepysäkille onneksi matkaa vielä aavistamaton mi�a. Juna syöksyy yötä päin. Meillä päivä.

Junalla Lappiin 2 Kevät, meidän keväämme matkalla Lappiin ravintolavaunussa: lohisoppaa, �etys� lasi viiniä ja silmiesi sini.

Pullo oli vanha, en muista mistä se oli peräisin. Se oli kulkenut muutoissa mukana. Uudessa asunnossa pää�n päästä siitä eroon. Se oli paksua vihreää lasia ja oli vaikea nähdä paljonko aine�a oli vielä jäljellä ja minkälaista sakkaa sen pohjalta ilmestyisi. E�ke�stä ei enää saanut selvää. Oli kova työ pyydystää sanoja paperilapuille. Niiden sävy oli aluksi hilpeä, mu�a kävi vähitellen raskaammaksi ja vaikeammaksi ymmärtää. Vähän pelo� mitä vielä olisi tulossa. Mitä minun pitäisi noille teksteille tehdä? Olisi sääli hävi�ää niitä. Voisinkohan käy�ää salanimeä? Pullo olisi kyllä hävite�ävä ja unohde�ava, eihän kukaan tällaista ju�ua uskoisi. Riitta Komppa

Esko Kukkonen

Syyspudonneet omenat puun alla maatuvat maha maata vasten.

Maailma vakaana makaa? Mie�pä sellaista maailmaa, jossa aurinko olisi vihreä, suorakaiteen muotoinen ja kylmyydeltään hirveä. Jossa punaiset ympyrä-ihmiset jolko�aisivat kaupungin kaduilla, niitä keltaiset kolmio-koirat talu�aisivat hiihtoladuilla. Jos maailma olisi sellainen, niin olisiko se väärin? Onko ainoa oikea tapa sateella seisoa suorin säärin? Pilvi Valtonen

Sateen turvo�ama tuuli vyöryy sankkana ylös, ylös raskasta mäenrinne�ä. Paksuturkki orava vetää pitkää�kkua ylös, ylös männynrunkoa talvipesäksi. Siniharmaassa �lassa kiiltää pyykkilangalla hetkenheijas�mena punarinnan kuparinväri. Tarja Niemi-Korpela

Elias 2/2021

31


Pyykkikoppa on täynnä, Vuodenaika vaihtoi työpaitaa. Tuli juhannuspaita, kukkapaita, aurinkoinen hikipaita, vesimärkä kesäsadepaita ja heinäha�u. Aika siirtyi nopalla arpoen pihlajanmarjanväriseen lämpökerrastoon, kumisaappaisiin ja sieniha�uun. Alkoi pöksyjen ja villapaidan kausi. Valmistaudutaan. Pipo katso�una. Tarja Niemi-Korpela

Profile for Uudenmaan Kirjoittajat ry - Nylands Skribenter rf

Kulttuurilehti Elias 2/2021  

Kirjailijahaastattelussa sotatrillereitä kirjoittava Ville Kaarnakari (Sirpa Suominen) ja Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtaja Minna-Kar...

Kulttuurilehti Elias 2/2021  

Kirjailijahaastattelussa sotatrillereitä kirjoittava Ville Kaarnakari (Sirpa Suominen) ja Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtaja Minna-Kar...

Advertisement

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded