Kulttuurilehti Eliaksen julkaisija: Uudenmaan Kirjoittajat ry Nylands Skribenter rf
Päätoimittaja ja taitto: Sirpa Suominen
Toimitussihteerit: Christine Hammar, Paula Kokkonen, Anna Laaksonen ja Marja Naapuri.
Toimitus: Ukirin hallitus
ISSN 2243-3414 (painettu)
ISSN 2243-3422 (verkkojulkaisu)
Paino: Nurmiprint Oy, Nurmijärvi 2022
Kansikuvassa: Anne Syrjä eli Hanne Dahl keskustakirjasto Oodissa, Helsingissä. Kuvaaja: Sirpa Suominen
Uudenmaan Kirjoittajat ry Nylands Skribenter rf
Puheenjohtaja: Christine Hammar
Varapuheenjohtaja: Riku Räihä
Sihteeri: Eija Rahikainen
Jäsenet: Irene Honkanen, Eija Sandberg, Sirpa Suominen ja Ulla Welin.
Varajäsenet: Paula Kokkonen ja Maria SaloPulliainen.
Taloudenhoitaja: Christine Hammar
Elias ilmestyy pääsääntöisesti kaksi kertaa vuodessa: huhtikuussa ja lokakuussa. Seuraava Elias-lehti ilmestyy huhtikuussa 2023.
Aineistot: Lehteen tulevat tekstit ja kuvat 28.2.2023 mennessä osoitteeseen uudenmaan@gmail.com
Toimitus päättää julkaisusta ja pidättää oikeuden tehdä saamaansa materiaaliin toimituksellisia muutoksia.
Tekstit: Lähetä vain täysin valmis teksti. Keskeneräisiä tekstejä ei huomioida. Tekstien pituus max. (5800–5900) merkkiä kaksi A4-sivua. Tallennusmuotona .RTF. Jos tekstin sommittelu on tärkeä, lähetä mukana lisäksi .PDF:ksi tallennettu versio (koskee runoja).
Kirjoita tekstit omalla äänelläsi, älä kopioi suoraan toisten tekstejä. Mainitse lähteet.
Kuvat: Mikäli tarjoat tekstisi kanssa kuvia, huomioithan, että valokuvia tai piirroksia EI saa kopioida internetistä tai kirjoista ilman lupaa. Jos löydät internetistä kuvan, jonka haluat tekstiisi, kysy valokuvan ottajan tai piirtäjän (kuvan oikeudenhaltijan) lupa, ja lähetä hänen antamansa lupa tekstisi yhteydessä, lisäksi hänen yhteystietonsa. Kirjoista otetuista, skannatuista tai valokuvatuista kuvista tarvitaan myös kustantajan lupa.
Kuvat JPG-kuvina.
Kuvien tiedostokoko väh. 2 Mt. Tarkista kuvan koko itse ennen lähettämistä. Kuvakoko 100–990 kt ei ole julkaisukelpoinen.
Koronapandemia rajoituksineen ja sulkuineen joh� useiden alojen ja henkilöiden tulojen vähenemisen, jopa loppumiseen. Ei ollut rahaa ostaa, ja se oli kohtalokasta monille yri�äjille, koska ei ollut asiakkaita.
Koronarajoituksia ja -suosituksia ale�in purkaa keväällä 2022 ja kesällä viimeistään näy� siltä, e�ä paluu normaaliin on alkamassa. Ihmiset pääsivät liikkumaan vapaas�, tapahtumia saate�in taas järjestää ja kauppakin alkoi käydä jälleen.
Helmikuussa -22 itänaapurimme hyökkäsi Ukrainaan. Järky�ävän sodan erilaiset lonkerot levi�äytyivät kaikkialle maailmaan kuristaen tulevaisuuden uskoa ja toivoa paremmasta. Mediat täy�yivät sotauu�sista ja sodan vaikutuksista. Hinnat alkoivat nousta ja inflaa�o kasvaa, monenlainen pula ja puute uhkaa kansalaisia kaikkialla puhuma�akaan monista surullisista asioista, joihin sota myötävaiku�aa. Mie�ty�ää mihin kierre johtaa.
Tuleva talvi kallistuvine lämmityskustannuksineen ja monien elintarvikkeiden, tavaroiden ja palveluiden jatkuva hinnannousu lai�aa poh�maan miten säästää ja mistä, jo�a rahat rii�ävät kaikkein väl�ämä�ömimpiin: ruokaan, asumiseen, terveydenhoitoon ja vaa�eisiin. Kiitollinen saa olla, jos rahaa rii�ää ”ei niin tärkeisiin” hankintoihin, jotka vaiku�avat omaan henkiseen hyvinvoin�in, kuten vaikkapa kirjoituskurssiin tai jonkun yhdistyksen jäsenmaksuun.
Tällainen poikkeuksellinen aika on myös kuri�anut Uudenmaan Kirjoi�ajia, koska yhdistys ei ole voinut järjestää pariin vuoteen maksullisia tapahtumia, joista jäisi yhdistykselle käy�örahaa pakollisten pankki-, �litoimisto- ja ko�sivumaksujen jälkeen. Vaikka yhdistys järjes� maksullisen – ja eri�äin mukavan – kesäretken Myllykoskelle Reuna Publishing House -kustantamoon, sen tuo�o oli vähäinen. Yhdistyksen kirstun pohja pilko�aa uhkaavas�.
Yhden Elias-lehden tai�o, paino ja pos�tus maksavat noin tuhat euroa/leh� riippuen sivumäärästä, joskus jopa yli 1 000 euroa. Pos� nostaa pos�tushintojaan kaksi kertaa vuodessa, paperipula ja paperin kallis hinta vaiku�avat lehden painohintaan. Tai�ohinta on sentään pysynyt vuosia samana.
Yhdistys haluaa sil� toistaiseksi julkaista tätä laadukkaaksi kehu�ua Elias-lehteä, joka jäsenille jäsenetuna kuuluu. Turvataksemme Elias-lehden julkaisun tänä vuonna 2022 yhdistyksen vuosikokous pää� keväällä suositella jäsenistölle Eliaksen julkaisemisen tukemista ja toivoi, e�ä jokainen jäsen maksaisi 7,50 euroa/leh�. Kolmasosa jäsenistöstä antoi tukimaksua Kesä-Eliakselle. Myös Syys-Elias sai tukea jäsenistöltä. Suuri kiitos siitä! Pääsimme esteen yli rimaa hipoen. Toivo�avas� uusia esteitä ei eteemme nouse.
Ylen harvoin kirjoi�ajat rypevät rahassa, joskus eurojen puute tuntuu jopa mahassa ja sil� haluaisimme upeaa lehteä tuo�aa ja myös siihen luo�aa e�´ lehden kustannukset saamme hoideltua, laskupinon pois voideltua. Siis auta ja kannata meitä, te kanna�ajat oo�e enkeleitä, ja vastalahjaksi me annetaan to�a kai kirja; proosaa tai runoja, kumpaa halutaan.
Toivon, e�ä Sinulla oli antoisa kesä ja olet saanut täyte�yä luovuutesi kaivon piripintaan. Sää ainakin suosi eri tapah tumiin osallistumista. Nyt, kun korona on saatu kutakuinkin aisoihin, yhdistyk semme järjes� heinäkuussa päiväretken Reuna Publishing House -kustantamoon Myllykoskelle, Kouvolan kupeeseen. 19 iloista retkeläistä läh� �lausbussilla Helsingistä, Kiasman edestä matkaan. Lisää retkestä seuraavalla sivulla.
Yhdistyksemme syksyn 2022 toiminta käynnistyi syyskuussa järjestetyillä kolmella kirjailijavierailulla.
Vallilan kirjastossa vieraili 6. syyskuuta runoilija Yaseen Ghaleb, jota haasta�eli Lauri Vanhala
20. syyskuuta olivat vuorossa jäsenemme Ursula An�la-Halinen ja Riika Kotka.
Esi�elyssä olivat heidän kirjansa Tulitukka ja lumo�u metsä sekä Syyskimikki juhlii (Ursula An�la-Halinen) ja kuvakirja Myrskyn aarre sekä runokokoelma Auringonpilku�aja (Riika Helle-Kotka).
Kirjailijat haasta�elivat toisiaan.
Samassa 20.9. �laisuudessa esitelyssä oli myös Ritva Hartzellin runoteos Eri mieltä. Ritva Hartzellia haasta�eli Riku Räihä.
Keravan kirjastossa vieraili 21. syyskuuta Timo Sandberg ja esi�elyssä oli kirjailijan uusin teos toukokuussa 2022 ilmestynyt Kuolontuoksu.
Sandbergia haasta�eli kunniajäsenemme Jorma Hyvönen
Toimintavuonna 03/2022–03/2023 esillä ovat jäsentemme kirjat.
Kirjailijavierailuja on kevätkaudella 2023 tarkoitus järjestää kerran kuukaudessa (poislukien joulukuu) Helsingin ja lähikaupunkien kirjastoissa.
Jos haluat tulla esi�elemään kirjaasi, ota yhtey�ä uudenmaan(at)gmail.com ja kerro, mihin kirjastoon haluat tulla vierailemaan.
Myös etänä toteutetut kirjoi�amistapaamiset alkavat.
Ensimmäinen tapaaminen on lauantaina 8. lokakuuta. Tapaamisessa, joka kestää kaksi tun�a, kirjoitetaan yhdessä
ja lyhyiden taukojen aikana keskustellaan kirjoi�amisesta, annetaan vinkkejä ja pohditaan ratkaisuja esiin nousseisiin pulmiin.
Etätapaamispäivät:
La 8.10.2022, klo 10–12
La 12.11.2022, klo 10–12
La 14.1.2023, klo 10–12
La 11.2.2023, klo 10–12
La 11.3.2023, klo 10–12
La 15.4.2023, klo 10–12
La 20.5.2023, klo 10–12
Jos haluat tulla mukaan, kerro siitä viereisellä palstalla maini�uun sähköpos�osoi�eeseen.
Syyskausi maksaa 20 euroa ja kevät 50 euroa.
Toivotan sinulle teks�rikasta syksyä ja talvea!
s. 2 Elias-mainos – Chris�ne Hammar s. 3 Päätoimi�ajan terveiset – Sirpa Suominen s. 4 Puheenjohtajan terveiset – Chris�ne Hammar s. 5 Ra�oisa retki Reunalle – Sirpa Suominen s. 8 Rikoksia ja hauholaisen maalaisyhteisön idylliä. Anne Syrjän eli Hanne Dahlin haasta�elu – Anna Laaksonen s. 10 ”Eliaksen äi�” Eija Tuomelan Rehellinen sauna. Eija Tuomelan haasta�elu – Eija Rahikanen s. 12 Runot syntyvät havainnoimalla ympäristöä. Pirkko Kärnän haasta�elu – Sirpa Suominen s. 15 Pilkunviilausta: Vaaniiko väärinymmärrys? – Paula Kokkonen s. 16–19 Kirjanurkka: Ma� Mör�nen: Shlomo Zabludowicz – Riku Räihä
John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa – Kirs� Mäenpää s. Vilkuna Eero Ojanen & Timo Jantunen: Zacharias Topelius, suomalaisten satusetä – Rii�a Welroos Kirjailija Maria Salo ja kuvi�aja Rii�a Mononen: Poika, joka ei tahtonut olla hirviö – Riku Räihä Kirs� Mäenpää: Anna – Astaterhikki Salonen ja Marjo Ojalammi s. 20–23 Novelleja ja runoja: Astaterhikki Salonen, Sirva Kuor�, Esko Kukkonen, Jorma Hyvönen, Marja-Leena Lyyra-Kukkonen, Paula Kokkonen, Pen� Salmela, Keijo Wääri, Riika Helle-Kotka, White Raven, Lo�a A. Jussila, Yaseen Ghaleb / Lauri Vanhala, Vesinainen, Ulla Welin. s. 24 Kirjailijavierailut
Uudenmaan Kirjoi�ajien jäsenistöä läh� lauantaina 9.7.2022 tutustumaan Reuna Publishing House -kustantamoon Myllykoskelle, Kouvolaan. Linjaautossa oli iloinen ilmapiiri, ja kustantamoon tutustuminen kirjailijatapaa misineen oli matkan huipennus. Koronakärvistelyt rajoituksineen ja maski määräyksineen olivat ohitse ja se vapau� tunnelmaa.
Kihelmöivää matkalle lähdön innostusta oli havai�avissa Kiasman edessä turis� bussipysäkillä, kun Uudenmaan Kirjoit tajien jäsenistöä nousi 29-paikkaiseen Korsisaaren turis�bussiin vähän ennen aamukymmentä. Tervehdyksiä vaihdet �in, jonka jälkeen saa�oi kuulla ilahtu neen repliikin.
– Ai, sinä olet se! Nimi on tu�u, mu�a nyt nimi sai kasvot.
Kukin ase�ui paikalleen, ja pian linjaauto nytkäh� liikkeelle koh� Kouvolaa ja Myllykoskea.
Yhdistyksen puheenjohtaja Chris�ne Hammar myi arpoja isosta arparinkulastaan, ja pian alkoivat arpajaiset. Linjaauton ikkunoissa valuva sade ja +11 asteen ulkolämpötila eivät latistaneet tunnelmaa ja arpajaisjännitystä.
– Täällä! kajah� riemunkiljahdus sään nöllisin väliajoin jossain päin bussia ja arpalippua pitävä käsi pongah� ka�oa koh�, kun voi�oisa numero löytyi. Pal kintoja oli paljon, ja joillekin tuli useita voi�oja ko�in vietäväksi.
Vajaan parin tunnin ajomatkan jälkeen yli�mme Kymijoen, en�sajan tärkeän puutavaran kuljetusväylän. Vuolas virta oli maamerkki siitä, e�ä kohta olemme perillä. Ruokailimme Myllykosken Kerholla, josta määränpäämme oli parin minuu�n bussimatkan päässä.
Kustantamo on pikkuinen ja sotkuinen pöytä
– Tervetuloa Reuna Publishing Houseen! toivo� kustantamon toimitusjohtaja, kirjailija Olli Sarpo ovelta, kun ensimmäiset retkeilijämme astuivat bussista ulos.
Olli on Uudenmaan Kirjoi�ajien en�nen sihteeri ja hallituksen jäsen. Hetken päästä Ollin viereen saapui kirjakaupan uumenista Tarja Tornaeus, kustantamon perustaja ja edellinen omistaja. Pian jo istuimme myymälän sisällä kuuntelemassa Reuna Publishing Housen historiaa ja �lannetta.
Tarja kertoi, e�ä Reuna-kustantamo sai alkunsa v. 2012 Tuusulassa Rusutjärvellä, järven rannalla Reunan �lalla, jossa hän asui. Tilan nimestä tuli myös kustantamon nimi.
– Mun mielestä se on hauska nimi, kun saksalainen lausuu sen roina, Tarja naurahtaa.
Kesällä 2015 Reunan Kirjamobiili läh� kiertämään erilaisissa kesätapahtumissa noin tuhannen kirjan valikoiman kera elvy�ääkseen kirjamyyn�ä. Kirjoja oli noin 40–50 kustantajalta, alkaen pienistä erikoiskustantamoista suuriin yleiskustantamoihin.
Vuonna 2017 Tarja os� miehensä Göranin kanssa Myllykosken Rauta Oy:n
Uudenmaan Kirjoi�ajia Myllykoskella Reuna Publishing House -kustantamoon tutustumas sa. Seisomassa kustantamon toimitusjohtaja kirjailija Olli Sarpo ja kustantamon en�nen omistaja Tarja Tornaeus, joka kertoo, mitä kaikkea Kul�uuritalo Wanhaan Rautakaup paan kuuluu, kuten kirjakauppa-kahvila, jonne retkeläiset ensimmäiseksi ohja�in.
kiinteistön. Paikan perinteitä kunnioi�aen he perus�vat Kul�uuritalo Wanha Rautakauppa Oy:n. Rautakaupasta tuli yksityinen kirjakauppa, joka myy Reuna Publishing Housen kirjoja, mu�a myös muiden kustantamojen kirjoja.
– Kirjakaupan yhteydessä pitää olla kirjakahvila, Tarja huomau�aa. – Kirjakahvilas ta saa terästystä kahviin anniskeluoikeuk sien vuoksi. Kirjakaupasta pääsee helpos� kaupan toisessa päässä sijaitsevaan Taide galleriaan. Kirjakauppa-kahvilan toisessa päässä, seinän takana on kustantamo.
– Se semmoinen yksi, pikkuinen sotkui nen pöytä, Olli sanoo ja vii�aa televisioseinän suuntaan. Kapeasta, avoinna olevasta ovesta näkyy korkea avohylly map peineen ja papereineen.
– Mu�a me ollaan täällä mukana kaikessa, mitä tämä Kul�uuritalo Wanha Rautakauppa järjestää, Olli lisää. Työtä ei tehdä siis vain pöydän ääressä. – Lisäksi Kul�uuritalolla sekä kustantamolla on tavoi�eena elävöi�ää tätä kylää.
Joka toinen vuosi järjeste�ävä Kymi Libri -kirjamessut ja vuosi�ain pide�ävä Kymi Kantri -tapahtuma takapihan kirjahallissa varmas� tuovat lisää elämää noin 6 000 asukkaan kylään puhuma�akaan muista tapahtumista, joita Kul�uuritalo järjestää yhdessä kustantamon kanssa.
Tarja Tornaeus totesi, e�ä kirjamyyn�ä voidaan elvy�ää, kun suhtaudutaan myönteises� kaikkiin formaa�eihin. Olli Sarpo kertoi Reunan julkaisuperi aa�eista. Runot pysyvät julkaisohjelmassa, ja tavoi�eena on, e�ä kevät- ja syyskatalogissa on ainakin yksi runoteos, vaikka runous ei hyvin myykään.
– Kymmenisen vuo�a minä pyöri�n tätä, Tarja sanoo. – Jäin eläkkeelle, eikä minun pitäisi pyöriä täällä ollenkaan!
Tarja myi kustantamon v. 2021, ja kustantamon kirjailijat os�vat sen. Uudet omistajat valitsivat keskuudestaan Ollin toimitusjohtajaksi.
– Reuna-kustantamon olisi ostanut eräs ruotsalainen äänikirjayh�ö, joka haluaa vallata Suomen markkinat, Tarja paljas taa. – Reuna on niin erilainen ja toimii eri tavalla kuin muut, e�ä olisi ollut sääli, jos tämä olisi myyty heille. Silloinhan Reuna olisi kadonnut, sulautunut jonnekin. Sit ten seurasi tämä uskomaton ilmiö, e�ä kirjailijat os�vat oman kustantamonsa.
Tuoreet kirjailijaomistajat saivat tekonsa takia Vuoden 2021 kul�uuriteko -tunnustuksen kouvolalaiselta Keskilaaksolehdeltä, koska jatkavat Tarja Tornaeuksen elämäntyötä.
Ennen kirjahalliin siirtymistä osa kapusi kirjakaupan kakkoskerrokseen tutustumaan 40 neliön taiteilijaresidenssiin. Nukkumaparvea ja näppärän kokoista kei�ötä ihastel�in. Residenssistä poistuessa sai katsella portaikon taidenäy�elyä.
Kirjakaupan takapihalla oli valtavan suuri halli, joka aikoinaan oli ollut rautakaupan varastona. Kun astui korkeasta
ovesta sisään, hämmästyi kuuden metrin korkeuteen kohoavia kirjahyllyjä, jotka kiersivät ulkoseiniä ja tavoi�elivat kirjoineen ka�oris�koiden alapaarteita. Jonkun ajan päästä huomasi, e�ä keskellä hallia olevien pöytätasojen jalustat oli tehty kirjapinoista.
Meille kerro�in, e�ä halliin otetaan vastaan kirjalahjoituksia kaksi kertaa vuodessa, toukokuussa ja syyskuussa, viimeksi 1.–9. syyskuuta. Kovakan�sia romaaneja ja �etokirjoja toivotaan, mutta ei pehmeäkan�sia kirjoja eikä kirjaston kirjoja.
Ilahdu�ava yllätys oli, e�ä kirjoja sai o�aa mukaan ilmaiseksi. Niinpä moni seisoi tai istui hyllyjen edessä selailemassa opuksia. Minä o�n mukaani seitsemän kirjaa.
Kirjahallissa Tarja ja Olli istah�vat esiintymislavan reunalle. Retkeläiset levi�äytyivät pöy�en ääreen.
– Vuonna 2015 Suomen Kustannusyhdis tys osallistui Frankfur�n kirjamessuille, maailman suurimmille kirjamessuille, ja pää�mme myös lähteä sinne ihan pokka na. Messuille läh� 13 suurinta kustanta
moa ja Reuna. Kukaan neuvo�eluissam me Frankfur�ssa ei �ennyt, e�ä Reuna on pieni kustantamo, Tarja muisteli.
Reunalaiset kuulivat isommiltaan, että messuilla pitää käydä muutamia vuosia ennen kuin saa solmi�ua käännössopimuksia.
– Kuinka ollakaan: ko�intuomisina meillä oli käännössopimus taskussa! Tarja iloitsee.
Jonkin ajan päästä kustantamon kirjailijan Asta Ikosen heppakirjojen käännösoikeudet myy�in Kanadaan, jossa kirjat ilmestyivät ranskannoksina.
Olli kertoo, e�ä Reuna Publishing Housea voi sanoa keskisuureksi kustantamoksi.
– Keskikas�ssa on noin 10–20 Reunan kokoluokan kustantamoa. Suomessa on noin 4 000 kustantamoa. Suurin osa on yhden ihmisen kustantamoja, jotka jul kaisevat vain yhden kirjan.
Esko Kukkonen tutkii kirjahallin kirjoja, joita sai o�aa ilmaiseksi mu kaansa.
Kirjahalliin voi antaa kirjoja kaksi kerta vuodessa. Koska kirjat saadaan ilmaiseksi, niitä myös veloitukse�a annetaan.
Kirjailijoita Reunan ”tallissa” on noin 150. Kirjailijoiden omistamasta kustantamosta on myyty 39 osake�a, joista suurimman osan omistavat Reunan kirjailijat. Osakkaina on myös henkilöitä, jotka vain haluavat tukea toimintaa. – Vaikka Reuna on kirjailijoiden omista ma kustantamo, se ei tarkoita, e�ä me kustantaisimme vain osakkaidemme kirjoja, Olli huomau�aa. – Reuna haluaa olla yleiskustantamo, joka julkaisee kaunokirjallisuu�a, dekkareita, runou�a, �etokirjoja, selkokirjoja ym.
Äänikirjatuotantoon Reunalla lähdet�in rohkeas� pii�ama�a siitä, e�ä ”äänikirjoja voi tehdä vain viidessä helsinkiläisessä studiossa”.
Kymi Libri -kirjamessut syntyi vastareak�ona jä�mäisille Helsingin Kirjamessuille, jossa tungos ja kiire, hälinä ja vilinä, jä�mainoslakanat ja julkkiskult�en rakentaminen vain muutamasta
Ensimmäisenä Reunan kirjaili joista Irja Sinivaara (vas.) esi�eli kirjoi�amansa elämäkertaro maanin Vaikka minne maailmas sa. Se kertoo Ester Valtosesta, Harmony Sisters -trion laulajien äidistä vuosina 1918–1939. Lavan reunalla istuu Johanna Hasu, jonka tuorein runokokoel ma on En ole kuolemassa vielä.
Seppo Vuokko on luontotoimittaja ja �etokirjailija, joka on kirjoi�anut Reunalle Kasvien ja eläinten suhteet -kirjan. Hän on radion Luontoilta-ohjelman alkuperäisen raadin jäsen ja oli sen jäsenenä 32 vuo�a, vuoteen 2007 saakka. Hän myös kirjoi�aa kolumneja Maaseudun Tulevai suus -lehteen.
bestseller-kirjailijasta tunkevat kakofonises� kaikkiin aisteihin. Lisäksi kirjojen alennusmyynnit lähes kilohinnalla ja kallis messuosallistuminen eivät tuntuneet hyvältä. Reunalla pääte�in tehdä kaikki toisin ja järjestää kirjamessut keskellä kesää, vaikka joulun alla olisikin paras kirjamyyn�aika. Kesällä ihmiset ovat leppoisalla kesälomatuulella.
– Ihmiset voivat istuskella täällä ja jutella rauhassa kirjailijoi den kanssa ja syödä muurinpohjale�uja, Tarja kuvailee Kymi Libri -kirjamessujen tunnelmaa.
Seuraavat kirjamessut Myllykoskella ovat 20.–22.7.2023.
Teksti ja kuvat: Sirpa Suominen
Suomen ainoa kirjakauppakissa Nappi on kuulemma paikan ilma piirijohtaja. Ti�eli on laina�u jostakin Markku Pölösen elokuvasta, jossa tukinui�ajien joukossa oli huonoa tulosta tekevä tarinaniski jä. Mies sai potkut, mu�a potkujen takia kaikkien tukinui�otulos huononi. Kun ilmapiirijohtaja on paikalla, henkilöiden tuo�avuus nousee, samoin hyvä tunnelma.
Jari Kuri�u kirjoi�aa Viikkovisakirjoja kuten Tosi hukassa? ja Penaalin terävin? Jari vali�elee, e�ei voi katsoa uu�sia, lukea lehteä eikä kulkea missään, koska aina tulee mieleen, e�ä saisi ko tuosta kysymyksen.
Tarja Jussila on kirjoi�anut äi �nsä suvusta Anjalan Junkkaril ta. Sukukronikasta on ilmestynyt kaksi osaa, Torpparin tytär Anjalan Junkkarilta ja Paluu Junkkarille.
Tapasin Anne Syrjän aurinkoisena elo kuun iltapäivänä kahvimukillisen ääressä Espoossa puhuaksemme kirjoi�amisesta. Ja rikoksista. Kaunis sää onneksi kevensi tunnelmaa, samoin kuin Annen iloinen olemus. Tuntui kuin olisin tavannut van han ystävän, vaikka näimme toisemme ensi kertaa.
Koko Suomi tuli tutuksi Anne Syrjälle hänen kiertäessään maata lääke-esi�elijän ja tuotepäällikön työssään. Rakkaimpia paikkoja ovat syntymäkaupunki Hämeenlinna, ko�kaupunki Espoo sekä vapaa-ajanvie�opaikka Hauho. Tässä ju-
tussa keskitytään Hauhoon, joten käytetään Annesta myös nimeä Hanne Dahl Sillä nimellä hän nimi�äin on julkaissut tähän mennessä yhdeksän Hauholle sijoi�uvaa salapoliisiromaania. Näppärä, omalta tuntuva pseudonyymi syntyi, kun Anne o� käy�öön toisen etunimensä ja käänsi ruotsiksi äi�nsä ty�önimen hiukan sitä lyhentäen.
Hauholla on paitsi Suomen väestöllinen keskipiste, ns. Weberin piste, myös dekkaris� Hanne Dahlin kirjojen tapahtumapaikka: majoitusyritys Hellevin Hovi mökkikylineen, jonka kar�a on paine�u-
na kirjojen alkuun. Alussa on lueteltu myös keskeiset henkilöt, jotka toistuvat kirjasta toiseen. Ylikonstaapeli Pirkka Juu�laisen ja vanhemman konstaapelin Päivikki Noron lisäksi rikosten ratkonnassa on usein apuna Hellevin ystävä ja työntekijä, jo eläkeikään eh�nyt Sanelma Raikku.
Hauho valikoitui kirjojen miljööksi, koska Anne vie�ää siellä paljon aikaa miehensä isän ko�talossa, nykyisessä perheensä vapaa-ajan asunnossa. Hauhon pääsy kirjallisuuden maailmankartalle on myös noteera�u, sillä viime vuonna Anne Syrjä vali�in Niskavuorineuvokseksi. Arvonimi myönnetään vuosi�ain henkilölle, joka on ansioillaan tehnyt Hauhoa tunnetuksi. Vaikka Anne onkin ammentanut kirjoihinsa hauholaisuu�a, kukaan yksi�äinen hauholainen ei ole kansien väliin päätynyt, vaan kaikki henkilöt ovat kirjailija Hanne Dahlin kuvitelmaa.
Kurinalainen elämä ja vilkas mielikuvitus
Kaikkien kirjojen jokainen luku alkaa tarkalla päivämäärällä. Tarkkuus ja järjestelmällisyys ovat perua ihan Annen omasta luonteesta.
– Olen aina ollut täsmällisyyksien ystävä, opiskeluaikoinanikin lempiaineeni oli saksan kielioppi, suomen kielen lauseen jäsennys ja la�na, heläy�ää hän iloisena.
Tarkkuu�a vaa� toki myös hänen työuransa. Koulutukseltaan Anne on humanis�sten �eteiden kandidaa�, mu�a sa�uma vei hänet lääkebisnekseen. Varsin monessa dekkarissa onkin mukana lääkkeitä tai huumeita nimeltä mainiten – tu�uja asioita kirjoi�ajan työelämästä.
Täsmällisyyden lisäksi Annen vahvuuksiin kuuluu myötäsyntyinen vilkas mielikuvitus.
– Dekkari lajina sopii minulle hyvin, sillä minua kiinnostaa ongelma ja sen ratkaisu. Myös erilaiset vastakkainase�elut kiehtovat: rikas–köyhä, hyvä–paha. Mie likuvitukseni lähtee helpos� lentoon ja kuvi�elen kaikenlaista. Suunnitellessani kansikuvaa uusimmalle kirjalleni �esin he� kyseisen kellarin nähtyäni, e�ä siel tä ruumis löytyy. Kellari päätyikin si�en kansikuvaksi.
Aineksia dekkareihinsa kirjailija löytää kaikkialta, vaikkapa sanomalehdistä ja sieltä täältä kuulluista keskustelunpätkistä. Päähenkilöistään hän on tehnyt tarkat muis�inpanot aina horoskooppimerkkiä myöten. Asiantun�jaapua Anne on käy�änyt niin lääke�eteellisissä kuin poliisin toimintaakin koskevissa asioissa. Hellevin puheenpar�a varten hän haasta�eli Hauhon murteen tun�jaa ja Ryöste�yä elämää kirjoi�aessaan konsultoi elinsiirtoasiantun�jaa.
Kun pyysin Annelta vinkkejä kirjoi�amiseen, tuli vastaus kuin apteekin hyllyltä: inspiraa�ota ei kannata odo�aa eikä yksinäistä puurtamista saa pelätä. – Ehdo�omas� kanna�aa myös osal listua kirjoi�ajakursseille ja kuulua erilaisiin kirjoi�ajayhdistyksiin. Itse kävin Marija Van�n kaksivuo�sen kirjoi�ajakoulutuksen hiukan ennen eläkkeelle jäämistäni. Tapani Baggen dekkarikurssin kävin läpi 2013 ja Mari Mörön proosakurssillekin osallistuin.
Tällä hetkellä olen mukana Krii�sen Korkeakoulun Luovan kirjoi�amisen oh jelmassa. Ja olen jäsenenä niin Suomen Kirjailijaliitossa, Espoon Kirjailijoissa,
Uudenmaan Kirjoi�ajissa kuin KantaHämeen kirjailijayhdistyksessäkin. Näissä kaikissa yhteisöissä on tarjolla hedel mällistä ajatustenvaihtoa ja sparraus apua. Myös kaikenlaisen kirjallisuuden lukeminen on hyväksi sille, joka haluaa kirjoi�aa itsekin. Lapsena pidin erityises � Anni Swanin kirjoista. Niissä oli varsin riipaisevia kohtaloita, jotka ruokkivat omaa mielikuvitustani, paljastaa Anne.
Vaikka toisin luulisi, kirjoi�aminen ei ajan myötä ja yhdeksän kirjan jälkeen ole yhtään sen helpompaa kuin aiemminkaan.
– Tulen koko ajan krii�semmäksi oman kirjoi�amiseni suhteen, Anne huokaa.
Kirjoi�aminen on Annelle tosiaan täy�ä työtä. Aamut alkavat varhaisella uinnilla tai juoksulenkillä, ja vasta sen jälkeen on kirjoi�amisen vuoro. Se vaa�i rauhallisen �lan, ja kotonaan Annella onkin oma työhuone.
– Laadin ensin synopsiksen, jo�a �edän mistä pitää kirjoi�aa. Aloitan raakateks �llä, jolloin en vielä mie� kielioppia tai pilkkusääntöjä, vaan annan teks�n vain virrata vapaas�. Kirjoitan kuitenkin ai kajärjestyksessä, samassa järjestyksessä
”Ehdottomasti kannattaa myös osallistua kirjoittajakursseille ja kuulua erilaisiin kirjoittajayhdistyksiin.”
kuin kirja etenee. Si�en kun raakateks�ä on rii�äväs�, aloitan varsinaisen muok kauksen. Kirjoitan suoraan tavallisella teks�nkäsi�elyohjelmalla, mu�a käytän myös paljon irrallisia muis�lappuja. Olen hyvin kiintynyt romaanihenkilöihini ja �edän heistä kaiken. Kerran jouduin jopa vaihtamaan murhaajan, kun hänen kohtalonsa alkoi niin sääli�ää minua. Ja ehkäpä vanhemmassa konstaapelissa Päivikki Norossa on jotain samaa kuin itsessäni, kun hän piirtelee aikajanojaan ja tekee analyysejään, myöntää Anne nauraen.
Kiitos Anne mukavasta kahvihetkestä, oli ilo tutustua sinuun! Seuraavaksi tutustun uusimpaan kirjaasi Kun kukaan ei kaipaa ja testaan omia hokso�miani: mahdanko keksiä rikoksen tekijän ja mo�ivin ennen kuin ne loppuratkaisussa kerrotaan.
Teksti ja kuva: Anna Laaksonen
Etappeja kirjailijanuran varrelta:
Marija Van�n 2-vuo�nen kirjoi�ajakoulu 2011
Ensimmäinen kirja 2013 omakustanteena
Uudenmaan Kirjoi�ajien (Ukir) hallituksen puheenjohtaja 2014–2015
Ukirin hallituksen jäsen 2016
Jäseneksi Suomen Kirjailijalii�oon 2016
Ukirin hallituksen varajäsen 2017
Niskavuorineuvos 2021
Uusin, järjestyksessään yhdeksäs kirja Kun kukaan ei kaipaa 2022
Selväs�
Hiljainen
Usvassa
Viimeiset
Ryöste�y
”Inspiraatiota ei kannata odottaa eikä yksinäistä puurtamista saa pelätä.”
Tapasin Uudenmaan Kirjoi�ajien en�sen puheenjohtajan ja tämän Elias-lehden perustajan ja ensimmäisen päätoimi�a jan, kirjailija Eija Tuomelan kuumuu�a hehkuvana kesäisenä iltapäivänä järven pääläisessä kahvilassa. Keskustelumme aihe – kirjailijan rikosromaani Rehellinen sauna – oli yhtä kuuma aiheeltaan kuin ulkona oleva lähes trooppinen helle.
Ilmastoidut, kodikkaat �lat loivat hyvät pui�eet keskustelullemme. Tunnelmaa ei dropannut henkilökunnan erinomainen palvelu, paakelsit ja kahvit rennolla tunnelmalla maustettuna. Ei mennyt monta minuu�a, kun minulle valkeni Tuomelan intohimo kirjansa luomisprosessiin sekä se valtava taustatyön määrä, jota on tarvi�u tämän fik�ivisen teoksen kirjoi�amiseen.
Hotkaisin kirjan tapaamisemme jälkeen yhtenä suupalana, eikä se vaa�nut jä�läismäistä ponnistelua!
Rehellisen saunan sivuilla seikkailevat amerikansuomalaiset, in�aanit ja fin�aanit sekä kansainväliset ne�rikolliset vuonna 2020.
Suomesta on muu�anut siirtolaisia Amerikkaan yli sadan vuoden ajan, pääasiassa Michiganiin sekä Minnesotaan. Usein suomalaisten maa�lat sijaitsivat reservaa�en lähistöllä tai jopa reservaateissa. Se joh� nopeas� suomalaisten miesten ja in�aaninaisten välisiin aviolii�oihin. Sadan vuoden aikana on syntynyt fin�aani-kansa. Sen olemassaolosta lukijat ovat saaneet �etää vasta viime vuosina pääasiassa Katja Ketun romaanin Rose on poissa, sekä Ketun, Maria Seppälän ja Meeri Koutaniemen �etokirjan Fin�aanien mailla ansiosta.
Suomalaisilla ja in�aaneilla oli yhtäläisyyksiä. He sopivat yhteen luontoa kunnioi�avina sekä löylyhenkisinä.
Eivätkä he aina tappaneet aikaa keskenään kuivin kurkuin.
Romaanin päähenkilö, yli kaksimetrinen fin�aani Edward Trustworthy Stanton, asuu Kaleva-nimisen pikkukaupungin liepeillä Michiganissa. Veteraanina Edward on �enannut roposia lompakkonsa pohjalle pitämällä puilla lämmitettävää saunaa tukkimiehille ja metsästäjille.
Alkumetreillä tapahtuva murha kaappaa lukijansa kirjan imuun. Saunaporukka sinkoaa käpälämäkeen jä�äen ruumiin jälkeensä, ja Edwardin kontolle jää tästä henge�ömästä golja�sta eroon pääsy.
Läpi kirjan kulkee paitsi naseva ja y�mekäs kielenkäy�ö myös musiikki, joka johda�aa lukijan joko �e�yyn aikakauteen tai päähenkilöiden musiikkimakuun ja elinpiiriin. Pohjoisten korpiseutujen elämästä ei tosin voi päätellä, e�ä eletään 2020-lukua. Heidän aikakellonsa vaiku�aa usein pysähtyneen 1950-luvulle.
Kirjan kehyskertomus käsi�elee amerikansuomalaisuu�a sekä fin�aaneja, sisäkertomus novellinomaises� eri miljöissä tapahtuneita ne�huijauksia sekä niiden uhreja. Niiden kau�a esitellään muitakin suomalaisperäisiä kansoja, kuten esimerkiksi Kainuuta lähtöseutunaan pitäviä Ruijan kveenejä eli kainuja. Eläväs� kootut tarinat erinäisissä maissa näkyvät elokuvanomaisina kohtauksina, joita siivi�ää kirjallisen ilmaisun värikkyys.
Teos alkaa Edward Trustworthy Stantonista ja pää�yy häneen. Edward
päätyy vaeltelemaan Suomessa ilman määränpäätä ajautuen lopulta Kainuuseen, jossa hän joutuu pakos� kasvokkain oman iden�tee�nsä kanssa. Kainuulainen korpimaisema muistu�aa niin paljon hänen ko�seutujaan pohjoisessa Michiganissa, e�ä kylät voisi vaihtaa keskenään, eikä kukaan huomaisi eroa.
Eija Tuomela oli kuullut lapsesta saakka tarinoita Amerikkaan lähteneistä sukulaisistaan.
Amerikkalaisiin sukulaisiin tutustuminen alkoi 1983, jonka jälkeen vierailuja Rapakon taakse on ollut noin neljän vuoden välein. Vähitellen Eijan verkosto Amerikassa ja Kanadassa �ivistyi, ja ystäviä kertyi myös reservaateista.
Lopussa olevat jälkisanat ja kiitokset taustoi�avat Rehellisen saunan kirjoi�amista. Lukija saa niistä käsityksen Eija Tuomelan tutkimusmatkojen vaiheista Amerikassa ja Kanadassa. Lisäksi Eija Tuomela esi�ää kiitoksensa merki�ävim-
mille tapaamilleen henkilöille, jotka ovat auttaneet häntä pureutumaan amerikansuomalaisuuden saloihin. Kiite�ävistä yksi, fin�aani Mavis Man�la, oli tänä kesänä Suomessa tutustumassa omaan suomalaiseen taustaansa.
Mavisin isoisä oli lähtenyt Kalajoelta Amerikkaan 1800-luvun puolella. Juho eli John Man�la avioitui Amerikassa ojibwa-heimoon kuuluneen Barbaran kanssa ja tuli näin kasva�aneeksi fin�aanikansaa lapsillaan.
Pääasiassa tästä amerikansuomalaisuudesta sekä fin�aaneista kirjassaan Eija Tuomela kertoi Uudenmaan Kirjoittajien kirjaillassa Vallilan kirjastossa. Kirja ilmestyi viime marraskuussa.
Teksti: Eija Rahikainen Kuvat: Henry Streng
Käpylä – hymykuoppa Helsingin poskes sa, ko�seutukirja 1987
Merkonomi ja muut hullunkuriset amma �t, pilarunoja 1996
Oma talo, oma ko�, oma kirkko: Käpylän kirkon 70-vuo�sjuhlajulkaisu, 2000 (toimitus: Kirsi Hiilamo, Eija TuomelaLeh�, Susanna Valtonen)
Dromedaarirouva, novelleja, 2002
Surupukuinen nainen, sururunoja 2003
Omenahirviö, kauhurunoja 2004
Äideistä parhaat, roolirunoja 2005
.�ssi, �ssi, napa, luu – omia kuvia ja viisasteluja, aforismeja, 2008
Omenahirviö (uudiste�u 2. painos) 2018
Puu-Käpylä 100 vuo�a – Wooden Käpylä 100 Years, 2020 (toimitus: Pekka Heikki nen, Aino Niskanen, Jussi Tiainen ja Eija Tuomela-Leh�)
Rehellinen sauna, romaani 2021
Mavis Man�la on fin�aani, jonka isä on lähtöisin Pohjois-Pohjan maalta ja äi� on ojibwa-in�aani. Eija Tuomela on järvenpääläinen toimi�aja ja kirjailija, jonka romaani Rehellinen sauna ilmestyi jou lun alla 2021. Mavis Man�la oli yksi tämän kirjan informanteista.
Mavis Man�la toi fin�aanien edustajana tervehdyksen Suomelle 100-vuo�sjuhlassa Minneapolisissa vuonna 2017. Sen vastaano� Suomen tasavallan presiden� Sauli Niinistö. Muita etnisiä ulkosuo malaisryhmiä juhlassa olivat muun muassa Amerikan suomenruot salaiset, saamelaiset sekä Amerikan suomensomalialaiset.
Eija Tuomela oli 1980-luvulla Uudenmaan Kirjoi�ajien hallituksessa sekä puheenjohtajana usean vuoden ajan. Hän oli myös Elias-leh den perustajajäsen ja sen ensimmäinen päätoimi�aja. Käpylä-leh teä hän toimi� 20 vuo�a, puolet ajasta päätoimi�ajana. Käpyläs sä hän myös toimi Käpylän Kirjastoyhdistyksen puheenjohtajana seitsemän vuo�a. Leh�kirjoi�amisen ohella hän on kirjoi�anut ja toimi�anut omalla nimellään kymmenkunta kirjaa sekä lisäksi kustannustoimi�anut parisataa muuta kirjaa.
Tämän pidemmälle Hyrylän kirjastoon ei fin�aani Mavis Man�lan pitelemä, fin�aaneista kertova uutuusromaani päässyt, koska Tuu sulan kirjasto on pää�änyt olla huolima�a pienkustantajien kirjoja hyllyilleen. Näin myös pienkustantamo Kesuura Oy:n julkaisema Rehellinen sauna puu�uu Tuusulan kokoelmista.
– Kun katson näitä kiviä tässä, minulle tulee he� mieleen vertaus ihmisiin. Tässä on joukko ihmisiä, jotka seisovat. He pystyvät vain tarkkailemaan, mutta eivät liikkumaan, joten ihmiset tulevat niiden luokse. Siitä saisi jonkun runon, mie�i Uudenmaan Kirjoi�ajien runoilija Pirkko Kärnä. Hän silmäilee Tiedekeskus Heu rekan pihalla olevaa Kivipuistoa, jossa on näy�eillä 124 erilaista kivilohkare�a Suomen kallioperästä.
Kivet on sijoite�u alueelle maakunnittain. Keminmaalta on moniväristä konglomeraa�a, Pirkanmaan Kurusta ympyräkuvioista pallogranii�a ja Lappajärveltä tuotu kärnäii� sopii hyvin Kärnän istuimeksi.
Heureka on Pirkolle tu�u paikka, koska fysiikan ja kemian ope�ajana hän on tuonut sinne oppilaitaan Peltolan koulusta. Sinne on Tiedekeskuksesta matkaa hiukan alle kaksi kilometriä. Haasta�elupäivänä Pirkolla on vapaaehtoisvuoro näy�elyvalvojana kaikilla osastoilla näyttelyssä Tekoäly – Me, Myself & Al. Yhdeksäs avustajavuosi on menossa, tosin kahtena koronavuonna vapaaehtoisia ei
käyte�y. Pitkäaikainen ope�ajan työ on jo vaihtunut eläkeläisyyteen v. 2012, ja hän jäi vapaaksi tutkijaksi. Väitöskirja fysiikan opetuksesta syntyi vuonna 2009.
– Kysyin aikoinaan jossain seminaarissa joltain professorilta, kun opetussuunni telmassa sanotaan, e�ä jokaisella tunnil la pitää ope�aa arvoja ja asenteita sekä kaikkia kasvatustavoi�eita, niin miten ne fysiikan tunnilla tehdään. Hän vastasi, ettei sitä kukaan tiedä. No, minä tein siitä si�en väitöskirjan ja sain tulokseksi, e�ä kyllä fysiikan tunneilla voi kasvatus tavoi�eita ope�aa.
– Kun oppilaat opetetaan havaitsemaan, sen kau�a heiltä saadaan mielipide ja siitä päästään kasvatustavoi�eisiin, arvoihin ja asenteisiin. Luonnon�eteisiin lii�yy havainnoin�, ja havaitseminen on asia, jota koulussa tulisi ope�aa.
Kun Pirkko koulu� ope�ajia, hän teki taulukon, jonka avulla hän lai�oi opettajat havainnoimaan ympäristöä. Ensimmäisessä taulukossa kysytään Mitä havaitsen: Näen? Kuulen? Tunnen? Haistan? Havainnot kirjataan taulukkoon. Toisessa taulukossa lukee Ilmiö. Nimetään ilmiö, miten ilmiö syntyy – tapahtuma/muutos, merkitään vuorovaiku�avat kappaleet, käsi�eet ja suureet.
Huomautan Pirkolle, e�ä taulukkohan sopisi hyvin avuksi sellaiselle, joka haluaisi kirjoi�aa runoja, mu�ei �edä mistä läh�si liikkeelle.
– To�a! Tuo ei tullut mieleenikään. Sillä voi harjoi�aa omaa havaintokykyään.
Pirkko kertoo runojensa syntyvän arkipäivän konkree�sesta havainnosta tai tapahtumasta. Niistä syntyy jokin ajatus, joka lii�yy aina ihmiseen ja ihmisen elämään. Ais�havaintojen lisäksi mukana ovat myös tunteet. Kun Pirkko tuli junalla Heurekaan, hän mie� millaisen runon tekisi matkastaan.
lämpö penkeillä sade virtaa ikkunoissa juna tuulen tekijä
Vertailun vuoksi Pirkko napu�eli Heurekan tekoälynäy�elyn Tieteilijän kodissa sijaitsevaan runokoneeseen sanat: lämpö, sade ja juna. Tekoäly tarjosi aloitussäkeitä, joista sai valita haluamansa. Seuraavaksi säkeeksi kone tarjosi jälleen muutaman vaihtoehdon, kunnes kaikki tarvi�avat säkeet runoon oli vali�u.
Jos juna joskus lankee, taivaan sade ja lämpö taivaanrantojen taakse jo joskus nousee lunta, kuin pienoinen, lempeä kansamme kasvavi varjoon ’ ’ ’ ja uskoa, elämää’ ’ ’, joka korvesta huutaen nimesi, elämäni vapau�a, mikä onni on lii�ää sitä sinuun.
Jos jotain kaunista kadut sä kansasi.
– Aika vanhahtavaa runoa. Ei ollenkaan modernia, Pirkko toteaa tekoälyrunosta.
Pelkiste�yyn ilmaisuun
Pirkko on to�unut työssään pelkistettyyn ilmaisuun ja hallitsee sen hyvin. Kun hän kirjoi�aa �eteellisen ar�kkelin, sen pituus on tasan 15 sivua ja ar�kkelin �ivistelmä 250 sanaa. Pitää siis olla todella tarkka siitä, miten sanoo kaiken oleellisen. Kun kirjoitetaan vaikeasta asiasta, esimerkiksi lapsille, teks� pitää pelkistää hyvin yksinkertaiseksi. – Minun runot ovat myös pelkistämistä. Teen hyvin paljon raakamateriaalia. Olen kirjoi�anut vuosi�ain runopäiväkirjoja, koska se on lyhy�ä teks�ä. Jos kirjoi�ai sin saman asian proosana, tulisi teks�ä monta sivua, mu�a runossa saan asian mahtumaan ehkä yhteen sivuun.
Runopäiväkirjoja Pirkko on kirjoi�anut vuodesta 1998 alkaen. Aluksi hän kirjoi� käsin, mu�a siirtyi jossain vaiheessa kirjoi�amaan niitä koneella. Pari vuo�a si�en hän oli Enonkoskella Heli Hulmin päiväkirjakurssilla, jossa käsitel�in vanhoja päiväkirjoja. Pirkko ryhtyi kirjoi�amaan joitakin päiväkirjojaan puhtaaksi. Aina vuoden lopussa hän alkaa käydä runopäiväkirjojaan läpi ja poimii sieltä runoja työste�äväksi. Tuorein kokoelma Kuulen polun, joka on kahdelle kustantajalle lähete�y, on syntynyt runopäiväkirjojen pohjalta.
Työkaluja runojen muokkaamiseen Pirkko on saanut erilaisilta kirjoi�ajakursseilta ja mainitsee muun muassa kirjailijaope�ajat Risto Ahdin, Tommi Parkon, Jyrki Kiiskisen, Heli Hulmin ja kirjallisuusterapeu� Helena Hietaniemen. Hän sanoo työstävänsä runojaan pitkään, käy�ää intui�otaan ja poh�i unissaankin niitä.
– Aamulla �edän mikä sana pitää muu�aa. Sama tapahtuu, kun kirjoitan �eteellistä ar�kkelia. Teks� on valmis, kun siihen ei tule aamulla enää muutok sia siihen.
– Kun rupean työstämään raakateks�ä, se voi olla tosi pitkä ja mielenkiintoinen vaihe. Silloin voin olla jopa flow-�lassa, jossa tulee paljon uusia oivalluksia omas ta itsestä jostain hyvin syvältä.
Kuinka syvältä ja kaukaa ajatukset ja oivallukset tulevatkaan?
– Runokokoelmassani Kotona laiturilla on eräs runo, josta en �edä, mitä se on. Se vaan tuli. En rupea järkeistämään sitä, vaan luotan siihen. Tieteessä pitää järkeistää ja olla johtopäätelmiä, mu�a runoissa ei tarvitse niin tehdä. Vaikka tulee mitä outouksia ja kummallisuuksia,
se on eduksi runolle.
Pirkko poh�i, e�ä ihminen on rakentunut erilaisista minuuksista ja osaajista, jotka vaan pitää o�aa käy�öön.
– Onhan meillä geeneissäkin kaikkien esi-isien ominaisuuksia hyvin kaukaa aikojen takaa. Ja si�en on vielä henkiset olevaiset.
Pirkon mummo, jota hän ei ole koskaan tavannut, kirjoi� tarinoita päiväleh�in. Niissä on Pirkon mielestä upeita oivalluksia. Kouluaikanaan Pirkko oli hyvä kirjallisuudessa ja ainekirjoituksessa, hänen aineitaan lue�in ja hän lausui mui-
den runoja kilpailuissa. Kirjoi�ajuus on siis tullut verenperintönä, mu�a mistä lienee kummunnut kutsu runojen kirjoittajaksi 1990-luvun lopussa.
– Meillä oli naisporukassa jokin hiljenty minen, liikunnallinen meditaa�o, jossa menimme ihmisen syvempiin �loihin, ja sen jälkeen kirjoi�n ensimmäisen runoni. Siitä läh�en olen kirjoi�anut niitä. Jokin aukesi, ja se oli aika ihmeellistä.
Välimerkkejä, verbejä ja adjek�iveja karsimassa
Pirkko kertoo, e�ei käytä välimerkkejä.
– Ne tuntuvat niin pahalta. Piste on kuin pysähdys. Se ei juokse, vaan se sulkee. En halua sulkea mitään.
Välimerki�ömyyden vuoksi hän käyttää säkeissään joskus loitonnuksia, jättää riville tyhjiä välejä, kun joku sana pitää lai�aa kauemmas muista sanoista kuin pisteeksi tai seuraavan säkeen alukkeeksi.
Adjek�ivejakin hän yri�ää vältellä.
– En sano runossa ”kaunis maisema”, koska en halua arvo�aa sitä.
Kun Pirkko työs� Tommi Parkon runokurssilla viimeisintä runokokoelmaansa Kuulen polun, hän sai yllä�ävän ohjeen.
– Tommi sanoi vasta viimeisellä kerralla, kun koko kokoelma oli jo valmis ja käyty läpi, e�ä tsekkaa vielä kuinka paljon sinulla on verbejä. Ota ainakin joka neljäs pois. Kokoelma muu�ui täysin, kun korvasin verbejä substan�iveilla.
Pirkko kii�elee Tommi Parkon ”oveluu�a”. Jos antaa heti kirjoittamisen alussa liian mekaanisia ja rajoi�avia ohjeita, se voi sulkea luovan lähteen.
– Risto Ah� on samanlainen ope�aja. Myös hän on katsonut paljon runojani. Risto yri�ää löytää runoilijan oman olemuksen, ja hän sanoo, e�ä ”teks�stä näkee, kun siinä on aito lause”.
– Kerran Risto Ah� lai�oi kirjoi�amaan runon raakaversion. Hän haluaa nähdä myös sen lopullisen runon kanssa. Ajat telin, e�ä tämä on ihan kamalaa teks�ä. Mie�n, miten tästä voi tulla mitään runoa, mu�a teks�n työstäminen on tosi tärkeätä. Enää minua ei hävetä ne raakaversiot, kun �edän, miten niitä voi työstää.
Pirkon suostumuksella julkaisemme hänen kirjoi�amansa runon Uudenmaan Kirjoi�ajien kesäretkeltä 9.7.2022 Myllykoskelle Reuna Publishing Houseen, sekä runon raakaversion e�ä lopullisen version.
Teksti ja kuvat: Sirpa Suominen
Runo Ukirin kirjailijoiden Myllykosken retkestä
Esimerkki raakaversiosta:
bussissa tuntema�omien kanssa siirryn käytäväpuolelle näen paremmin ulkona sataa se tuntuu hyvältä on ollut liian paljon kuumaa ja kuivaa en�sen paperitehtaan kerhotalolla kultakehyksiä tauluja puupanelia mu�a vain kaksi vessaa buffe�ssa porsaanlihaa syön paiste�uja kasviksia keite�yä perunaa margariinin kanssa ja tuoreita vihanneksia ja laihaa tekoko�kaljaa sentään jälkiruokana marjapiirakka ja kahvia isossa pyöreässä pöydässä punatukkainen taiteilija ja vanha pariskunta viisailta vaiku�avat kustantamo on pieni sotkuinen kirjoituspöytä kertoo charmikas hoikka vanha herrasmies alakerrassa kahvila ja viiniä ja kirjakauppa erilainen yläkerrassa residenssi pieni huone vanhan rautakaupan päällä ja pihalla iso varastohalli kaikilla seinillä kirjoja uusia enemmän ja paperikasseja joihin niitä voi kerätä kirjailijat ja kustantamon omistajat kertovat kirjan �estä
Kuka pelkää mustaa (Kuvitar 2012)
bussissa tuntema�omien kanssa käytäväpuolella näen ulkona sataa hyvää paperitehtaan kerhotalolla kultaa tauluissa puuta buffe�ssa porsaanlihaa syön kasviksia marjapiirakkaa ja kahvia tutuiksi tulevien kanssa
kustantamo sotkuinen pöytä kirjakaupan ja kahvilan takahuoneessa varastohallissa kirjat rivissä seinillä poimin niitä paperikassiin ja omistajakirjailijoiden lauseita kirjan �estä
yhteisön luova innostus avautuu myös minussa ja naapurissa olemme jo tu�uja nii�ykukkia
Pirkko Kärnä
Kotona laiturilla (Mediapinta 2017) Kuulen polun (Tarjo�u kustantamoille 2022)
Romaani tekeillä
Muut julkaisut
Kokonaisvaltainen fysiikanopetus peruskoulussa fysiikan valinnais kurssilla (Helsingin yliopisto 2009)
Instagram / kuvarunoja: pirkkokarna
Suomen kirjakieli luo�in länsimurteiden pohjalta. Mu�a se sai 1800-luvulla käy dyn murteiden taistelun tuloksena myös piirteitä itämurteista, mikä näkyy varsin kin sanastossa. Realismin ajan kirjallisuus kansanelämänkuvauksissaan onkin vah vas� murresävy�eistä. Murteista innos tu�in 1990-luvulta alkaen niin, e�ä tun ne�uja julkaisuja Kalevalasta Asterixiin ale�in kääntää eri murteille. Nykyäänkin yleiskielessä ilmenee murteista johtuvaa vaihtelua ja sanojen merkityseroja. Voiko äidinkieltään ymmärtää väärin tai tulla väärinymmärretyksi?
Murre-erot ovat säilyneet pitkään käsityöverbeissä ommella, neuloa, kutoa Itämurteissa neulalla ja langalla ommellaan nappi, ompelukoneella puku tms., puikoilla neulotaan sukat (teräkkeet) ja kangaspuilla (telleillä) kudotaan kangasta tai ma�oja. Länsimurteissa neulotaan nappi ja kudotaan villapaita (pohjalaismurteissa �kutaan �kkuri).
Suomen kielen lautakunta ilmaisi kantansa vuonna 1981: neulalla ja langalla tai ompelukoneella ommellaan, vaate�a neulotaan (puikoilla tai koneella) ja kangasta kudotaan (kuteista ja loimista). Vaikka voiton vei itämurteinen käytäntö, saa länsimurteinenkin jatkua. – Ja käsityövakassa käykin kirjava kuhina: neuletyö voi olla kudin, puikoilla tai vartailla neulomalla syntyy neule�a tai neulosta, ja villapaita neulomisen lisäksi on luvallista myös kutoa!
Murretaustastamme kielii myös viruttaa-verbin käy�ö; se on itämurteisille veny�ämistä, länsimurteisille huuhtomista. Laiska vai ujo? Kumpikin voi empiä, e�ä kehtaisikohan sitä. Verbi kehdata tarkoi�aa itämurteissa viitsimistä, länsimurteissa ujostelemista.
Kaksisuuntaisiin verbeihin lii�yy väärinkäsityksen vaara: vuokrata asunto voi tarkoi�aa ’antaa vuokralle’ tai ’o�aa vuokralle’. Ilmoituksesta vuokrataan mökki ei he� selviä, kumpi on asialla vuokranantaja vai vuokralaiseksi pyrkijä. Samoin lainasin kirjan voi olla kaksi-
suuntainen; lainaaminen kun on sekä lainaksi o�amista e�ä lainaksi antamista (ajatus palau�amisesta sisältyy molempiin). Teks�n lainaaminen on siteerausta, ja sanoja lainaamalla saadaan kieleen lainasanoja. Kun omassa murteessani lainataan table�, ei ole kyse �etokoneesta eikä katealusesta, vaan merkitys on ’niellä lääkepilleri’!
Kuka tämän kustantaa ~ maksaa? Menojen suori�amisesta, maksamisesta tai rahoi�amisesta sekä kirjallisten tuotteiden paina�amisesta käytetään verbiä kustantaa. Mu�a arkikieleen on hiipinyt myös merkitys ’olla hintana, maksaa’. Mitä tämä lys� kustantaa? pyrkii korvaamaan selkeät Paljonko tämä maksaa? / Mikä tämän hinta on?
Antonyymisiin merkityksiin törmätään käyte�äessä adjek�ivia tuima: idän tuima on ’vähäsuolainen, suolaton’, lännen ’liian suolainen, väkevä’. Kirjakielessä tuiman merkitys on ’ankara, vihainen, tuikea, voimakas, kova’, siis länsisävy�eises�.
Homonymiasta esimerkkejä ovat kuusi (numero ja puu), kurkku (vihannes ja kaulan sisäpuolinen osa tai ulkopuolinen etuosa), vuori (korkea kallioperän kohouma, kumparemainen kasauma ja pukineen sisäpuolta verhoava kangas) ja lounas (ruoka ja ilmansuunta). Homonyymit ovat suosi�ua kompa-ainesta sanaleikkeihin: Veitsi väläh�, kurkku katkesi… Jos �en laidassa kasvaa yksi koivu ja toisella puolen kuusi… Kaksi vai seitsemän puuta?
Synonyymit käyvät ikimuistoista murretaisteluaan: kesä vai suvi, vasta/vastoa vai vihta/vihtoa, veripal�u vai leppärieska… ”Oikean” sanan valinta paljastaa puhujan murretaustan. Onko synonyymeista yksi oikeampi kuin toinen?
Savolaiselle kesä ja vasta ovat oikeampia, koska suvi on ’nuoskakeli’ ja vihta on ’vitsa’ (vertaa metsä > mehtä). Kuka sitä nyt saunassa itseään vitsalla hakkaisi! Ja kun heinäkuussa vietetään runon ja
suven päivää, on itämurteinen ymmällä: minkä suven? Nuoskakelinkö vai suden? Susi-sanan gene�ivimuoto kun on suven.
Entäpä onnikka tai sinikka merkityksessä ’linja-auto, bussi’? Tampereella ja Oulussa ajellaan onnikalla. Savonlinnan seudulla linja-auton nimenä sinni�elee vieläkin sinikka, vaikka kuljetusyritys sinisine linjureineen on kadonnut. Bussiksi sinikka ei muutu; siitähän tulee savolaisen suussa pussi, ja matkustapa nyt sillä!
– Summa summarum: murretaustamme saa meidät valitsemaan sen juuri meille oikean sanan. Jos kudot villasukkia, todennäköises� myös vihdot saunassa. Jos taas neulot sukat, vastot saunassa!
Otsikosta sivuun, mu�a synonyymejä nämäkin: Viro ja Ees�. Kumpi on oikein, kysytään usein. Itämeren ympärysval�ot, naapurimme, ovat suomeksi: Viro, Latvia, Lie�ua, Puola, Saksa, Tanska, Ruotsi, Norja ja Venäjä. Emme pohdiskele, pitäisikö sanoa Ruotsi vai Sverige, Saksa vai Deutschland, Venäjä vai Rossija. Naapurival�omme – ja monet muutkin maat – ovat saaneet aikanaan suomen kieleen mukautetun sovinnaisnimen, eksonyymin. Siksi siis Viro; se on historiallinen nimitys perustuen Viron pohjoisimman maakunnan nimeen. Ny�emmin (uusien) val�oiden (myös hallitsijoiden) nimet pyritään säily�ämään endonyymeinä, paikalliskielisinä. Aina se ei onnistu. On helpompi lausua Montenegro ja Kroa�a kuin paikalliskieliset Crna Gora ja Hrvatska.
Apunaan mm. Kielitoimiston oi keinkirjoitusopas ja sanakirja (kielitoimistonsanakirja.fi)
Ma� Mör�nen: Shlomo Zabludowicz
Hki Into 2021. 246 s., kuv. ISBN 978-952-351-647-2
Minulla oli vaikeuksia saada ajatukseni keskite�yyn muotoon tämän merki�ävän ja ällisty�ävän tosielämän draaman suhteen. Tuntui uskoma�omalta, e�ä noin huoma�avaa kansainvälistä rikollisuu�a on hilja�ain, ja myös meidän aikanamme, tapahtunut Suomen päättäjien silmien alla.
Suomalais-israelilaista Shlomo Zabludowiczia (1916–94) on nimite�y ”kuoleman kauppiaaksi” yhteistyöstään insinööriupseeri, keksijä Hans Donnerin (1903–82) kanssa, joka oli suomalaisranskalainen patriisisuvun vesa ja monialayritys Tampella Oy:n osakkeenomistaja. Suomen kansalaisina ja Suomen maaperällä he asekauppiaina pitkäaikaises� ja systemaa�ses� rikkoivat toisen maailmansodan pää�äneeseen rauhansopimukseen sisältyvää Suomessa valmiste�ujen aseiden vien�kieltoa, jolla pi� olla lainvoimainen sitovuus. Esimerkiksi heidän Tampellan nimissä lähe�ämiensä jopa 20 tonnin aselähetysten Suomesta saamat vien�luvat maailman konflik�alueille, näennäises� ”maatalouskoneina”, tuskin olisivat olleet mahdollisia ilman viranomaistaholla vaikuttavia suopeita eminenssejä ja myötäjuoksijoita. Paitsi näiden kuljetusten sisältöjä, myöskään niiden tosiasiallisia määränpäitä tuskin oli selvite�y. Kyseisten asekauppiaiden ulkomaille perustamien bulvaaniyritysten rooli säädösten kiertämisessä on ollut keskeinen.
Omaa luokkaansa neropa�en bisneksessä on ollut itsenäisen Israelin val�on asevarustelun kulmakivenä toimiminen val�on perustamisesta, vuodesta 1948, läh�en. Israel-ystävyyden vielä ymmärtäisi, mu�a eikö sen aseistamisen luulisi olevan Nato-piirien asia – niin, e�ei sitä hoide�aisi illegaalises� Suomesta käsin!? Unohtama�a tässä myöskään Algerian itsenäisyyssotaa (1957–64), pitkäkestoista In�an–Pakistanin sotaa, Nicaraguan sisällissotaa jne. Sankarien asiakaslistalla olivat olleet myös Kuuban kukistettu diktaattori Batista ja Chilen pelätty Pinochet. Entäpä Rhodesia-Zimbabwen ja Etelä-Afrikan Lii�oval�on siirtomaaisännät, joihin Jörn Donner, Hansin serkku, lähdelue�elossa mainitsemassani romaanissaan tuntuu vii�aavan?
Vaikka asekaupan salailu oli mitä huolellisinta, alkoi noin vuonna 1973 maailmalla olla liikaa puhe�a ”Tampella-tyypin aseista”. Nämä, alkujaan Ranskassa patentoidut, Brandt-tyypin kranaa�nhei�met olivat erityisen soveltuvia siirtomaasotaan. Hans Donner oli Ranskansuhteillaan hankkinut niiden valmistusoikeuden myös Tampellalle Suomeen, ja yhdessä Shlomo Zabludowiczin kanssa he väli�vät sen myöhemmin Israeliinkin. Niinpä esim. Exodus-romaanissa ja sen elokuvaversiossa esiintyvät davidkat, itsenäisen Israelin Davidin lingot hyvinkin saa�avat olla Suomessa valmiste�uja!
Mainehaitan uhatessa alkoi kyseisten miljonäärien vetäytyminen illegalismista ja Tampereen-vaiheen (noin v. 1945–80) tapahtumien en�stäkin tarkempi salailu, joka joh� näön vuoksi kei�ökaluihin keski�ymiseen, paluuseen pyhien kirjojen pariin sekä �etenkin osin rikoksilla
hankitun omaisuuden siirtoon ulkomaille. Monia hyllymetrejä heidän liiketoimintaansa koskevia dokumen�eja ”katosi” tuolloin.
Kirjan episodeista muodostuva rakenne kuvastaa näiden rikosten jälji�ämisen vaikeu�a. Jälkien pei�ely on ollut niin amma�maisen huolellista, e�ä jälji�äjät lähes väistämä�ä joutuvat liiaksi arvailujen varaan. Kirjan tekijä, Ma� Mört�nen (s. 1958), maakunnan mies, tamperelaisen Aamulehden sunnuntailii�een toimi�aja, on tehnyt vaa�van selvitystyön, joka Suomen laillisuusvalvonnasta vastaavien viranomaisten olisi kuulunut tehdä jo vuosikymmeniä aiemmin.
Riku Räihä, FM, SARVin jäsen
LÄHTEET: Donner, Jörn: Jakob ja kylmä rauha Romaani. 1979, up 1998.
Erikson, Johan: Fallet Donner. Tv-ohjelma. 2005.
Helsingin Sanomat. Kuukausiliite 2/2011
Mör�nen, Ma�: Shlomo Zabludowicz, Hki Into 2021.
Lapsuuden kodissani oli kirjakaappi, johon tutustuin jo paljon ennen kuin osasin lukea. Kun ei ollut puhdasta piirustuspaperia, livahdin aina kirjakaapille ja piirtelin kirjojen tyhjille reunoille kukkia, hienojen naisten kenkiä, ha�uja, mitä milloinkin. Iltaisin isä luki minulle aina samaa satua pääskysistä, jotka muu�vat talveksi etelän lämpöön ja palasivat keväällä takaisin ko�in. Pieni pääskynen ei tullutkaan, ei löytänyt ko�in ja siinä kohden minä aloin nyyhky�ämään. Pieni, eikä osannut ko�in. Isä keksi keinon, hän ohi� juuri tämän lauseen, ei palannut ko�in. Sanat pieni ja ko�, olivat minulle jo silloin hyvin merkityksellisiä.
Olen lukenut ison pinon kirjoja elämäni aikana; silloinkin, kun olin korvia myöten ruuhkavuosissa. Vain harva kirja on jä�änyt pysyvän jäljen niin, e�ä vuosienkin päästä olen voinut muistella lukemaani. Tällainen oli Poika raidallisessa pyjamassa
Irlan�laisen John Boynen kirjoi�ama kertomus saksalaisen natsiupseerin 8-vuo�aan pojan Brunon ja keskitysleirillä asuvan samanikäisen juutalaispoika Shmuelin kohtalokkaas� pää�yvästä ystävyydestä. Kirja on julkaistu 2006 ja suomennos 2008. Kirjasta on myös tehty elokuva.
Brunon isä saa komennuksen muu�aa Berliinistä mukavasta kaupunkilaistalostaan kummallisen tuntuiseen paikkaan maaseudulle 1940-luvulla. Brunolla ei ollut käsitystä isän työstä muuta kuin e�ä hän on Hitlerin palveluksessa ja korkealle arvoste�u.
Uuden kodin vieressä on omituinen asuinpaikka, jossa on paljon likaisia, kurjan näköisiä ihmisiä. Siellä haiseekin jatkuvas� pahalle. Kaikilla asukkailla on samanlaiset, raidalliset pyjamat päivälläkin päällään. Bruno tekee häneltä kiellettyjä tutkimusretkiä piikkilankaaidalla eristetyn alueen reunalle. Näillä retkillä hän tapaa samanikäisen, aitauksen toisella puolella olevan Shmuelin, juutalaispojan. Pojat kohtaavat näin toisiaan päivi�äin, ja he ystävystyvät vilpi�ömäs�. Kumpikaan ei �edä kaameaa totuutta, ja he vain ihmettelevät asioita. Bruno saa tietää, että Shmuelilla on jatkuva nälkä. Niinpä hän tuo salaa ystävälle runsaita voileipiä aitauksen läpi.
Si�en Shmuel kertoo, e�ä hänen isänsä on kadonnut, eikä hän löydä isää, vaikka kuinka etsisi häntä. Bruno tarjoutuu apuriksi etsintään. Shmuel löytää jostain Brunolle samanlaisen raidallisen pyjaman, jollainen sillä alueella oli kaikilla. Bruno vaihtaa vaa�eensa ja yhdessä pojat kaivavat piikkilanka-aidan alta kolon, josta Bruno pääsee raitapyjamaisten puolelle.
Brunon kotona huomataan pojan kadonneen, ja natsiupseeri-isä aloi�aa etsinnän. Pian hän löytääkin paikan, jossa on pojan vaa�eet ja aidan alla läpimentävä aukko. Kauhusta kankeana hänen katseensa tavoi�aa Brunon ja toisen pikkupojan katoavan juuri kaasukammion ovesta sisälle.
Kirja ei mässäile ihmiskunnan kauheimpia tapahtumia sanoilla tai yksityiskoh�a kuvailemalla. Sen sijaan se kuvaa
John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa
Bazar, 2008, 206 s. ISBN 978-952-563-525-6
elämän ennalta arvaama�omuu�a ja kuinka paha saa aina loppupeleissä palkkansa, tavalla taikka toisella. Kau�a historian näin on tapahtunut.
Kirja muuttui konkreettiseksi, kun teimme matkan Israeliin ja siellä kävimme Yad Vashemissa; Vainojen talossa Siellä oleva lasten kengistä kasa�u pyramidi oli koske�ava näky. Niillä kengillä kävelleet pienet eivät koskaan päässeet ko�in.
Tämä kirja, Poika raidallisessa pyjamassa, valoi sisimpääni luo�amusta siihen, e�ä vastoinkäymiset, joihin en voi vaiku�aa, onkin ehkä tarkoite�u jollekin muulle taholle pysäytykseksi. Ja e�ä aika antaa pahalle ansionsa mukaan. Tärkeintä elämässä ei ole kaikki suuri ja mahtava, voima ja vaikutusvalta. Niitä ovat ehkä vain pieni ja ko�. Kaikella on tarkoituksensa, joita ihminen eläessään ei osaa ymmärtää.
Kirsti Mäenpää s. Vilkuna
Eero Ojanen & Timo Jantunen:
Zacharias Topelius – suomalaisten satusetä
Avain 2022, 399 s.
ISBN 978-952-304-345-9
Elipä kerran mies nimeltä Zacharias Topelius. Hän on jäänyt historiaan monista syistä. Tämä nykyaikainen elämäkerta koostuu 400 sivusta. Teos syväluotaa Topeliuksen tekstejä ja myös hänen ajatuksiaan ja elämäänsä monipuolises�. Eero Ojaselta ja Timo Jantuselta kului kaksi vuo�a tämän nykyaikaisen elämäkerran kirjoi�amiseen.
Topelius eli 1818–98, jolloin termit suomalainen ja suomalaisuus olivat keskeisiä. Oli fennofiilejä ja fennomaaneja. Vaikka sivistyselämä oli paljol� ruotsinkielistä, pyrki Topeliuskin suomalaisuuteen. Hänen kahden miljoonan kappaleen MAAMME-kirjansa on myydyin teos Raama�ua ja virsikirjaa lukuun o�amatta.
Nuorukainen Pohjanmaalta, Uudestakaarlepyystä, nimeltään Zacharias mene� isänsä 13-vuo�aana ja pääsi sen jälkeen asumaan Johan Ludvig Rune-
bergin luo Helsinkiin. Hän kävi koulua ja suori� yliopistossa maisterintutkinnon v. 1840. Opiskelutovereinaan hänellä oli monia nuoria tutkijoita ja intellektuelleja, kuten J. J. Nervander, Fredrik Cygnaeus ja J. W. Snellman. Ruotsin kieltä puhu�in sivistyneistön kielenä, ja yliopistokin oli ruotsinkielinen.
Topelius lähe� v. 1838 ensimmäisen tuo�eensa sanomalehteen julkaistavaksi. Leh� oli Helsingfors Tidningar. Lopulta hän pääsi sinne toimi�ajaksi, ja häntä on kutsu�u ensimmäiseksi amma�maiseksi journalis�ksi, olihan hän ainoa toimi�aja lehdessä.
Topeliuksen ensimmäinen runokokoelma oli Ljungblommor v. 1845, suomeksi Kanervankukkia. Myöhemmin Topelius kirjoi� suomalaiset sanat Marseljeesiin, Ranskan kansallislauluun.
Zache, kuten Zachariasta kutsu�in, avioitui Emiliensä kanssa synnyinseudullaan v. 1845. Seuraavana vuonna syntyi Aina-ty�önen, ja 1847 ilmestyi ensimmäinen satukokoelma Sagor. Sen jälkeen ilmestyi vuosi�ain kolme muutakin satukokoelmaa. Topelius kirjoi� myös väitöskirjan historiasta, mu�a tunsi itensä ennen muuta runoilijaksi ja kirjailijaksi.
Historiallinen kertomus muotoutui Topeliuksen omaksi lajiksi. Ensimmäinen oli Suomen her�uatar ja v. 1851 alkoi ilmestyä Välskärin kertomukset. Kuten Honoré de Balzac ja Alexander Dumas seuraajineen myös Charles Dickens ja Victor Hugo olivat Topeliuksen aikalaisia. Hän o� heiltä oppia julkaistessaan lehdissä historiallisia romaaneja jatkokertomuksina. Myös ensimmäinen ooppera Kaarlekuninkaan metsästys Fredrik Paciuksen säveltämänä esite�in, ja siitä muodostui kul�uurijuhla. Topelius kirjoi� näytel-
Kirjailija Maria Salo – ja kuvi�aja Rii�a Mononen: Poika, joka ei tahtonut olla hirviö eli Oskarin ihmeelliset seikkailut satumaailmassa.
Hki Books on Demand 2019. 43 kuvite�ua A4-sivua. Ei sivunumeroin�a. ISBN: 978-952-803-060-7
Velho on taikonut kaikki pojat konesydämisiksi hirviöiksi ja tytöt satuprinsessoiksi, joiden sydämet ovat muovia. Mikä hyytävä visio ja teesi! Onneksi Oskari-poika uskollisine eläinystävineen pystyy ihailemansa jääprinssin tuella palau�amaan kaiken kohdalleen.
miäkin, kuten Regina von Emmeritz v. 1853. Topelius julkaisi teoksia myös Ruotsissa. Sieltä hän sai paljon tuloja.
Keisari Nikolai I nimitti Topeliuksen v. 1854 historian professoriksi yliopistoon.
Emilie synny� Rafael-pojan, joka kuoli pienenä. Hänen muistokseen isä kirjoi� kertomuksen Kesä, jota ei koskaan tullut. Ainakin minä, tämän jutun kirjoi�aja, luin sitä lapsena aina kuumeessa. Se oli niin ihanan surullinen.
Kirja esi�elee myös Topeliuksen satukirjallisuu�a. Hän määri�elee itse seuraavas�: ”Koko lapsuus on itsessään runou�a.”
Topelius kirjoi� aikuisiällä Lukemisia lapsille I–VIII, joiden aa�eellinen pohja on kansansaduissa. Timo Jantunen tarkastelee teks�ssään eri satukirjallisuuden lajeja, joihin hän jakaa Topeliuksen satuja, esimerkiksi faabeli ja paraabeli ja ranskalainen satu, jossa on hyviä ja pahoja hal�a�aria, mu�a suuremman vaikutuksen Topeliukseen teki saksalainen sadunkerrontatradi�o, joka tuli osin H. C. Andersenin kau�a. Jantunen toteaa, e�ä lastenkirjallisuus alkaa vasta 1800-luvulla. Silloin huoma�in, e�ä lasten sielullinen rakenne ja henkiset tarpeet ovat erilaiset kuin aikuisen. Siihen as� satuja oli suunnatu aikuisille.
Topelius sai kutsumanimen ”satusetä”, alkuperältään ruotsin ”sagofarbror”, joka ruotsin kielen termi kuvaa paremmin Topeliusta.
Lopuksi toistan Zacharias Topeliuksen sanat: ”Koko lapsuus on itsessään runou�a.”
Riitta Welroos
Isokokoinen kuvakirja on pienille tytöille ja pojille lue�avaksi eri�äin sopiva, joskin pitkähkö tarina saattaa välillä herpaannu�aa pienten kuulijoiden/lukijoiden mielenkiinnon. Sodan kuvaus on kerronnassa varmaankin tarkoituksella kursorinen.
Tätä Ukir-jäsenemme julkaisemaa satukuvakirjaa on pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen Helmet-�etokannassa vain kaksi kappale�a, molemmat Espoossa. Olisi olennaisen tärkeää, e�ä teosta tarjo�aisiin Booky.fi:n ja Kirjavälitys Oy:n kau�a kaikille Suomen yleisille kirjastoille, jo�a se saisi ansaitsemansa vastaanoton ja menekin.
Riku Räihä, FM, SARVin jäsen, Kritiikin Kannukset -lautakunnan varajäsen
Romaani kertoo 1800-luvun loppupuolella eläneen Annan ja hänen miehensä Mikon tarinan. Perinteisen suomalaiselokuvan tyyliin Anna on ”paremmasta perheestä” ja Mikko ren�u. He kohtaavat, rakastuvat ja avioituvat. Siitä alkaa tapahtumien vyöry, jossa lukija pääsee paikoin Annan uniin ja unelmiin, paikoin Mikon pelkoihin ja hurjasteluun.
Kirjan tapahtumat sijoi�uvat kirjailijan suvun maisemaan, Nivalaan, sen lähialueelle – ja Siperiaan.
Lukija saa kokea verkoksi solmitun yhdistelmän sukuhistoriaa, ajan ennakkoluuloja, henkisen ja hengellisen elämän ilmiöitä ja niiden vaikutusta ihmissuhteisiin – ajankuvaa kokonaisuutena. Tarkkana saa olla siitä, milloin liikutaan päähenkilöiden menneisyydessä ja milloin heidän nykyisyydessään. Kirjoi�aja käy�ää nopeas� vaihtelevia aikamuotoja tarinan edetessä. Tapahtumien aika vuorottelee menneessä todellisuudessa, unissa tai tulevan elämän unelmissa. Lukijan on oltava valppaana, jo�a pystyy rakentamaan omassa mielessään ehyen tarinan päähenkilöiden, Annan ja Mikon elämästä.
Kirjassa käyte�y kieli ei ole �ukas� oikeaoppista, ja monin paikoin se on lähellä puhu�ua kieltä niin, e�ä tarinat voi ”kuulla” kertojien omin sanoin ja murreilmein.
Tarinat kuulostavat tutuilta ja muistuttavat paikoin omasta sukuhistoriasta – torppariaikoineen, viinahöyryineen ja tunnemyrskyineen.
Uusmaalaisena lukijana sain oppia paljon uusia sanoja ja sanontoja. On aina yhtä mielenkiintoista havaita, miten paljon kul�uurieroja meillä on ihan omassa maassamme. Tässä kirjassa niitä kuvataan ovelas� tapahtumien ja tekemisen pyörteissä, niin e�ä lukijalle jää oivaltamisen ilo.
Lainasin kirjastosta Kirsti Mäenpään teoksen Anna. Kertomus sijoi�uu 1800luvun lopulle ja kertoo pohjalaisten Annan ja Mikon tarinan.
Anna on talontytär, joka rakastuu hurjamaineiseen Mikkoon. Annan vanhemmat eivät hyväksy ty�ärensä miesvalintaa, mu�a Anna pitää päänsä ja nai Mikon. Aviolii�o on vaikea, mu�a Anna kaikesta huolima�a rakastaa Mikkoaan, vaikka Mikko elä�ää perhe�ään lähinnä varastelemalla ja on viikkokausia poissa kotoa reissuillaan. Mies on viinaanmenevä ja viihtyy puukkojunkkarien parissa. Anna yri�ää ruokkia perhe�ään parhaansa mukaan, kun mies juo rahansa.
Miten on mahdollista, e�ä Anna sietää miehensä kunnotonta käytöstä? Kirjan nimiösivulla on teks�: Kaikki se peittää. Kaikki se uskoo. Näin todellakin näy�ää olevan, toisaalta, naisen asema 1800-luvulla ja vielä pitkäl� 1900-luvun puolelle oli varsin heikko. Nainen oli lain mukaan miehensä holhouksen alainen.
Ja mihin Anna olisi lapsikatraineen mennyt, kun välit lapsuudenko�in olivat poikki? Onneksi naisella on lehmä, lammas ja possu sekä vähän torpan maata ja metsää ympärillään. Näistä toimelias Annan saa ruokaa lapsilleen.
Kun parilla on kaksi lasta ja kolmas tulollaan, Mikko varastaa kirkon hopeat, joita lähtee kauppaamaan Kalajoen markkinoille päätyen lopulta karkotetuksi Siperiaan. Se merkitsee käytännössä kuolemantuomiota.
Anna jää yksin lastensa kanssa syrjäiseen ko�torppaansa.
Kun Anna on kolmannen synnytyksensä jälkeen kirko�amisreissullaan, pappi käy�äytyy asia�omas� häntä kohtaan. Vasta kotona Anna käsi�ää, mitä kirkossa olisi voinut pahimmassa tapauksessa tapahtua. Uskonnollisen auktoritee�n väärä vallankäy�ö ei ollut tuolloinkaan tuntematon käsite.
Rakenteeltaan Anna on lukijalle hiukan haasteellinen: Kirjailija käy�ää paikoin samassa virkkeessä sekä preesensiä e�ä imperfek�ä; lukija ei aina �edä, liikutaanko henkilön nykyhetkessä vai menneisyydessä. Aikamuotojen vaihtelu on varmaan kirjailijalta harki�u valinta, koska kertomus kuvaa Annan ja Mikon elä-
Kirs� Mäenpää: Anna
Väyläkirjat, 2022, 148 s.
ISBN: 978-952-396-007-7
Koko: A5 (148x210), kovakan�nen
män todellisuuden lisäksi Annan unimaailmaa, jossa tosi ja kuviteltu sekoittuvat toisiinsa. Todellisuudessa Mikko kärsi Siperian-rangaistuksensa ennen naimisiinmenoaan. Anna odo� kihlattuaan viisi vuo�a, vaikka ympäristön ihmiset keho�vat Annaa unohtamaan Mikon ja hyväksymään uuden sulhasen, sillä kosijoita rii�. Anna pi� päänsä, ja kuin ihmeen kaupalla Mikko onnistui pakenemaan Siperiasta ja palaamaan ko�in. Vähitellen mies kertoi hurjan vankitarinansa, ja ilmeises� Anna empaa�sena ihmisenä samaistui tarinaan niin, e�ä koki kaiken tapahtuneen heidän aviolii�onsa aikana.
Kannen kuva vastaa kirjan sisältöä hyvin, paitsi neitokaisen vaatetuksen osalta. Koska kyseessä on historiallinen romaani, kuvan ty�ö voisi olla pukeutunut ajanmukaises� röijyyn ja pitkään hameeseen nykyaikaisen mekon sijasta.
Anna-romaani on tärkeä palanen mikrohistoriaa makrohistorian kehyksissä, erityises� pohjalaisen kansannaisen näkökulmasta. Se nostaa naisen arvon ja työn valokeilaan. Kertomus on tarina rakkauden voimasta, pohjalaisesta luonteenlaadusta ja suomalaisesta sisusta. Vaikeissa oloissa naiset tekivät työtä, kasva�vat lapsensa, rakas�vat ja toivoivat parempaa huomista. Aja�elen, e�ä heidän rakkautensa hedelmistä me nykyajan naisetkin yhä ammennamme. Ehdo�omas� lukemisen arvoinen teos.
Istun taksin kyydissä ja tavoilleni uskollisena avaan keskustelun kulje�ajan kanssa.
Hän on helsinkiläinen, vaikka sain nyt kyydin Järvenpään rauta�easemalta. Paikallisten katujen tunteminen on hataraa, ja hetken keskustelemme siitä, mihin suuntaan tulisi lähteä ajamaan. Kulje�aja on tullut Suomeen turvapaikanhakijana. Miehen alkuperäinen ko� on Kosovossa. Hän kertoo asuneensa Suomessa 22 vuo�a.
On maaliskuu 2022 ja elämme Venäjän ja Ukrainan välisen sodan, ns. Itä-Ukrainan sodan, alkuviikkojen �istaita.
”Pahinta maailmassa on sota”, hän sanoo. Olen samaa mieltä.
”Minun lapseni on syntyneet Suomes-
Penkinpainajaisajelusta reellä – siis perä� reellä – pitkin lumista Porvoota en muista juuri mitään, paitsi e�ä heilu�elimme kepin päässä olevia vanerisia iskulausekyl�ejä esim. ”Autuaita ovat puupäät, sillä he pysyvät pinnalla.” Mitä me teimme sinä päivänä itse koulussa, en muista.
Meitähän oli vain kaksitoista, kuusi poikaa ja kuusi ty�öä Porvoon Yhteislyseon kahdeksannella eli ylioppilasluokalla. Niin ankaraa oli karsinta. Ei halu�u pilata koulun maine�a ylioppilaskirjoituksissa repu�aneilla. Keskikoulun viimeisellä luokalla meitä oli kuitenkin ollut 41. Tosin monet lope�vat keskikouluun.
Tää on sellane pien ju�u siit ajast, ko myö ol�in jouvu�u hävityn soan takkii lähteen pois Viipurist ja meiät evakuo�i läns-Suomeen.
Myö asu�in evakkotaloss maalla Nakkilas parisen vuo�a, kunnes pääs�in sieltä Helsinkiin. Meit pie�in siell kyll kui piispaa pappilass. Ihmiset ol mukavii ja tul�i ystäviks. Mie vie�nkii siell si�en myöhemmin moniaita kessii puu�eest poiss siel maa�lan lihapa�oin ja tuoreen maion äärell.
Erikoise mukava muisto miul on silt ajalt, ko myö naapurin Lassen kanssa lähe�in ostamaan sko�toffeet kirkolt.
sa. Eivät tunne kosovolaisia tapoja. Eivät osaa meidän omaa kieltä niin hyvin, e�ä voitais keskustella sillä. Lapset on suomalaisia, vaikka kasvoivat kosovolaisten kodissa.”
”Minun veljet ja isä ja äi� on Kosovossa. Olen käynyt terveh�mässä heitä vain kaksi kertaa näiden 22 vuoden aikana. Soitan kyllä ainakin kerran viikossa. Äi� itkee aina kovaan ääneen, ja se tekee minut surulliseksi. Kova ikävä.”
”Pahinta minulle nyt on se, e�ä olen mene�änyt itseni. En �edä, kuka olen…”, mies sanoo hiljaa, suru ja haikeus äänessään.
Yritän ymmärtää, mu�a �edän, e�ä en pysty. Tähän kevääseen as� minä, vuonna 1946 syntynyt, olen saanut elää rauhan maassa. En �edä, miltä lähellä käytävä sota tuntuu ja miten se vaiku�aa mieleen, käyttäytymiseen, tunteisiin. Olen saanut kasvaa ja elää perheeni yhteydessä. Turvassa.
Illaksi Keke eli Greta oli kutsunut meidät ko�insa Järvenpäähän. Menimme paikallisjunalle, joka vielä silloin arkisin kulki Keravalle, jossa pi� vaihtaa junaa. Olimme täynnä nuoruuden riemua, joka sekä näkyi e�ä kuului. Emme juuri sillä hetkellä tunteneet pelkoa tulevista tenteistä, preliminääreistä emmekä varsinaisista ylioppilaskirjoituksistakaan.
Tervetuliaismaljan jälkeen istuuduimme pitkään pöytään Keken itse tekemien pöytäkor�en mukaan. Kor�t olivat reilun kokoisia, ja hän oli liimannut niihin lehdistä leikkaamiaan kuvia ja yhdistellyt niihin teks�npätkiä. Minulle hän oli löytänyt naamioita, polvistuvan miehen ja kukkakimppuja. Olinhan kertonut, e�ä haluan näy�elijäksi. Illalliseksi Keken äi-
Maksan kyydin ja avaan takaoven. Toivotan kulje�ajalle kaikkea hyvää.
Lyhyt tuokio pyörii mielessäni pitkään. Aja�elen myös ukrainalaisia perheitä ja heidän hätäänsä. Toivon rauhan pikaista palaamista.
Kun Kiovaan on Helsingistä yhtä pitkä tai lyhyt matka kuin Utsjoelle, sota on Suomesta katsoen lähellä. Ukrainassa käydään sotaa jo viide�ä kuukau�a ja toivo pikaisesta rauhasta on unohde�u.
On raskasta ajatella ja �edostaa, miten monet miljoonat ihmiset ympäri maailmaa elävät sodan jaloissa, vailla ko�a ja turvaa. Yritän omalla pienellä panoksellani au�aa.
Toivon kaikille sotaa ja turva�omuu�a paenneille rauhaa, turvaa ja tasapainoa. Kunpa me rauhassa eläneet osaisimme o�aa heidät vastaan tervetulleina kanssakulkijoina.
Astaterhikki Salonen
� oli valmistanut useita ruokalajeja, ja kullekin oli oma alkoholijuomansa. Tuskin näin täydellistä illallista juomineen oli meistä kukaan aikaisemmin nau�nut. Olin siihen mennessä juonut vain liköörilasillisen erään tädin syntymäpäivillä. Ilta meni iloises� seurustellellessa ja tanssiessa grammarilta tulevan musiikin tah�in.
Jotkut pysy�elivät hereillä koko yön ja jotkut meistä nukahtelivat, kuka minnekin. Aamulla si�en lähdimme bussilla Helsingin kau�a Porvooseen. Sinä päivänä ei pän�äämisestä ensimmäiseen ten�in, joka oli he� maanantaina, tullut mitään.
Sirva KuorttiMatkaa sinne kun ol lähes kymmene kilometrii. Tuntui pitkältä, vaikk myö osat�in kyll ajaa sinn pyörilkii. Ol�iha myös sentään jo kymmene vuo� vanhoi. Skot�toffee oli niit ensimmäisii namei, joit sillo säännöstelyn jälkee ol kaupoiss. Sitä pi� saaha, silt se sillo tuntu.
Kaukanha se kioski oll, mu� kyll myö neuvot keksi�i. Ol�inha myö viisait poikii.
Si� kerran siin illansuus myö men�i hakkaan ja hae�in sielt se talon kaikkein lauhkein hevone, Liinu. Ja si� myö valjaste�in se oikei�en mus�en kiesien e�een, niihä vanhemmatkii tekivät kirk-
komatkoill. Kieseiss ol isot puiset pyörät, joten kyy� ol kolisevvaa ja myös poukkoilevvaa, mu�a ol se komeaa katso�avaa silt.
Näin myö si� komiast ajel�i sin kirkonkylän kioskill, mist sko�toffeit sai kuulemma ostaa. Oste�in pussillinen yhteisest ja si� syö�in se melkei kilpaa.
Palluumatka meni si� yht komiast, mut suu ol nyt makkeena. Liinu vie�in hakkaan ja kiesit paikalleen. Ja myö ol�in ylpeit ja onnellisii. Ja suus maistu sillo se sko�toffee. Ja maistuu kait vielkii.
Esko Kukkonen
Vangit työskentelevät pelloilla ja savikuopalla. Iso kuoppa on täy�ynyt vedellä ja siitä on tullut lampi. Vankilanlampi on paikallisten suosima uimapaikka. Itse vankila jyhkeine muureineen pilko�aa kolmen kilometrin päässä peltosarkojen ja puiden takaa. Heinätyöt on tehty.
Pieni kannas ero�aa uuden kuopan vanhasta. Lammen matalassa päässä kasvaa korte�a ja osmankäämiä. Siellä pikkulapset onkivat, vaikka ei siellä ole kaloja. Se ei heitä hai�aa. He myös muotoilevat �kkuaskeihin savesta �iliä ja kuiva�avat ne auringossa.
Uudella kuopalla vangit täy�ävät pienen moo�oriveturin vetämiä kuuppavaunuja. Kolisten kapeat kiskot johda�avat täydet vaunut vankilan �ilitehtaalle ja tyhjät savikuopalle. Tyhjät vaunut kolisevat ja keinuvat radalla. Haluaisimme matkustaa kuuppavaunujen kyydissä, mu�a se on jyrkäs� kielle�yä. Kuvi�elen millaista kyy�ä se olisi. Alkaa huimata.
Joskus laitamme kolikoita kiskoille. Juna täysine vaunuineen kulkee niiden ylitse. Tuloksena on en�stä li�eämpiä ja muuten suurempia metallilevyjä, joista ei erota kirjaimia eikä numeroita. Rautanauloista tulee lituskoja.
Uimme lammen syvässä päässä, kunnes huulemme ovat vilusta sinisinä ja tärisemme kuin kuumeessa. Sivuraiteella seisoo tyhjiä kuuppavaunuja pohja ylöspäin kipa�uina. Me lojumme vaunujen päällä. Ruosteinen teräs on kuuma. Se pol�aisi nahkaamme, ellemme olisi märkiä ja kylmissämme.
Kuumuus alkaa raukaista. Kun kärpänen tai leppäker�u laskeutuu iholle taapertamaan, se ku��aa mukavas�.
Tiira koukkaa lammen yllä. Si�en se lentää pienen joen suuntaan. Joki on niin vähäinen, e�ä sitä sanotaan ojaksi. Sil� saamme siitä silloin tällöin kaloja, lähinnä mateita. Ne ehkä tulevat isommasta joesta, jota pitkin varhaiset asukkaat saapuivat lähiseudulle tuhansia vuosia si�en. Jokea pitkin pääsee isojen ja pienien järvien kau�a merelle as�. Kylän ope�ajan mukaan asutus on vaihtunut moneen kertaan joen mutkan seudulla. Ihmiset tulevat ja lähtevät. Tulee uusia ihmisiä ja uusia lähtemisiä. Meidän kylämme syntyi sodan jälkeen, kun tänne asute�in siirtokarjalaisia.
Arvuu�elemme kuinka korkealla harsopilvet leijuvat. Kaikenlaisia lukuja kuulee. Kilometreistä kymmeniin ja satoihin as�. Mielestäni monet luvut vaiku�avat
tosilta, paitsi aivan pienet ja suuret. Korkealla taivaan sinessä pilvet kuitenkin leijuvat. Jos jotenkin voisi mennä sinne jalkapa�kassa, aikaa kuluisi ennen kuin saisi harsopilven reunasta kiinni. Entä kuinka kauas ihmisen silmä näkee? Ainakin aurinkoon ja täh�in as�, ja ne ovat kaukana. En niidenkään etäisyyksiä ala arvailla.
Lähellä on vadelmapensas. Sen takana tytöt riisuvat ja pukevat. Kerran jäimme kiinni ky�äämisestä. Muualta tullut nuori nainen oli antanut auringon paistaa iholleen raja�omas�. Se käännäh� meihin päin niin rivakas�, e�ä rinnat heilah�vat. Se �vasi, mitä me kytätään – samaa nahkaa on joka puolella. Samaa kuin meilläkin. Sitä emme kieltäneet, mu�a sillä nahka myötäili ihanas� vartalon kukkuloita ja laaksoja.
Vangit käyvät uimassa. Syvän pään toisella rannalla on pieni laituri. Vangit riisuutuvat ja menevät laiturille. Näemme yhtä monta hyppytyyliä kuin on vankejakin.
Paida�a työskentelevät miehet ovat ruske�uneita. Vyötäröstä alaspäin he ovat valkoisia. Jos alavatsan tummaa kohtaa ei näkyisi, luulisi heidän olevan pitkissä, valkoisissa kalsareissa.
Emme saa seurustella vankien kanssa. Tai toisinpäin. Jos var�ja kuulee meidän ju�elevan vangeille, se tulee häätämään meidät kauemmaksi tai kokonaan pois lammelta. Usein ollaan sen verran lähellä kuitenkin, e�ä voimme vaihtaa keskenämme mielipiteitä.
Muuan vanki on roteva mies, jonka tapana on laulaa komealla äänellä työn ohessa. Sanomme häntä keskenämme Oopperaksi. Hän kysyy, emmekö pelkää heitä – roistoja ja murhamiehiä. Joku meistä sanoo, e�ei murhamiehiä päästetä luo�ovankeina muurien ulkopuolelle. Ooppera nauraa. Vangit eivät kerro, miksi itse kukin on joutunut kiven sisään. Meitä se kiinnostaisi kovas�. Jotkut niistä sanovat tulleensa syy�öminä tuomituiksi.
Joskus kylälle kuuluu sireenin hälytys. Se kertoo jonkun vangin karanneen. Emme usko, e�ä kukaan pääsee muurien yli karkuun. Joten pakenijan täytyy olla luo�amuksen pe�änyt luo�ovanki.
Viranomaiset varoi�avat lähiseudun asukkaita: Karkureita tava�aessa pitää he� ilmoi�aa poliisille. Mu�a jos karannut vanki tulee johonkin taloon pyytämään leipää, sitä annetaan. Voidaan tar-
jota kahvitkin. Ei sentään kylän ope�ajien luona eikä suuremmissa taloissa. Sen pakolaisetkin ymmärtävät.
Kesä lipuu ohitse päivi�äin monenlaisessa puuhassa. Jokaisessa talossa riittää kaikille askare�a aamusta iltaan. Rankkasateen aikana ei tarvitse työskennellä ulkotöissä, vaan voimme lukea vin�llä sarjiksia. Kun on oikein kuumaa, polskimme lammella ja uimisen välissä lojumme varjossa tai kuuppavaunulla.
Nyt on tosi kuuma sunnuntai. Kesä surisee, helisee ja raakkuu ympärillä. Taivas on pelkkää sineä ja kumpuilevia poutapilviä. Keskipäivän jälkeen ilma muuttuu nihkeäksi ja ympäristön äänet raukeavat, ampiaiset ja mehiläiset eivät jaksa enää lentää kukasta toiseen. Poutapilvet nousevat korkeiksi torneiksi. Taivaan kupu tulee vastaan, ja pilvien huiput leviävät kuin suuren ta�n lakiksi.
Uimme pinnassa ja pinnan alla. Syvimmillään ve�ä on neljä metriä. Ihan pohjaan as� ei kukaan viitsi mennä, e�ei juutu mutaan. Tähän lampeen ei �edetä kenenkään hukkuneen. Vesi on niin savista, e�ä sukelluksissa näkee tuskin metrinkään päähän. Olen monet kerrat sukeltanut tältä rannalta vastapäiselle laiturille. Matkaa on noin 60 metriä. Veden alla on vaikeata hahmo�aa suuntaa. Matka pitenee mitä enemmän sukeltaa vinoon. Alkuaikoina tulin joskus uineeksi veden alla ympyrää takaisin lähtöpaikkaan.
Sireenin ulvonta kertoo jonkun paenneen. Tähyilemme vankilan suuntaan. Ei siellä näy mitään erikoista. Paitsi pieni veturi vaunuineen.
Kun juna tulee lähemmäksi, kuulemme laulua. Se on Ooppera. Vielä kauempaa tulee toinen juna. Siinä ei lauleta. Sitä enemmän huudatetaan veturin pilliä.
Ooppera seisoo veturin oviaukossa täy�äen sen melkein kokonaan. Hän terveh�i meitä vetämällä käden lippaan ohi ajaessaan. Me hurraamme hänelle ja pikkuveturille.
Kukaan ei huomaa ajoissa, e�ä vaihde on kääntynyt ohjaamaan junan alas kuopalle eikä pellon reunaa.
Meidät häädetään koteihimme. Ko�pihaan päästyämme kaatosade tulee kohisevana rintamana ja kaatuu päällemme. Se on kesän loppu.
Jorma Hyvönen
Lapsena kuulin vanhojen naisten puhuvan Kaikkinäkevästä jumalasta ja aloin kuvitella millaista olisi olla kaikkinäkevä: Näkisin maailman ihmeet, kaikki yhtaikaa näkisin, näkisin avaruuden äärettömyyden, planeetat, tähdet, kuun ja auringon ja pilvien hohdon eikä minua pimeys pidä�elisi eikä valo häikäisisi.
Näkisin merten syvyydet, veden siilaaman valon, kolmipiikkiskoiraan kosiotanssit: sik-sak -tanssin ja pyrstötuuletuksen, kolmipiikkisen majanrakennuspuuhat ja naaraan valikoivan katseen, merihevosten miele�ömän lumoavat kosiotanssit.
Istun kirkossa isän ja äidin keskellä. Hiljaiseksi hyssyteltynä kuuntelen urkujen soi�oa: ihaninta mitä �edän.
Pappi puhuu Kaikki�etävästä, Kaikkinäkevästä ja Kaikkivoivasta jumalasta, jonka elämän täytyy varmas� olla aika kauheaa: nähdä yhtaikaa kaikki maailman hyvyys ja pahuus, �etää kaikki hiiren liikkeistä norsun kulkuun, puhuma�akaan avaruudesta ja aaltojen alaisesta maailmasta. Kaikkivoipaisuus yli�ää kyllä käsityskyvyn: voida kaikki ja olla voimaton sodan ja kuoleman estämisessä.
Johtuukohan maailman sekavuus ja sa�umanvaraisuus siitä, e�ei tuollaista elämää voi kukaan kestää hulluksi tulema�a?
Marja-Leena Lyyra-Kukkonen
Tehtäväni on seisoa tässä kaikki myrkyt ja tuulet kestämässä Toivoa tarjoan teille elonmyrkyissä eksyneille Kun katoaa ranta, taivas ja maa Kun pe�ävät muut
sinut keskelle merta yksin jä�ävät, minä olen ja pysyn tässä valoa ja suuntaa näy�ämässä
Mu�a he, jotka keskellä ve�ä ajeleh�vat peräsime�ä Joilla ei löydy oikeaa rantaa, ei maata, heitä en au�aa saata Olen vain välikappale luojan hän teille antakoon suunnan ja suojan Tehtäväni on seisoa tässä meren keskellä valoa näy�ämässä.
Pentti Salmela
TANKA aallot hyväilee Ilma�aren polvea mainingit tönii tuuli puhaltaa murheet pois kauas ulapalle
Riika Helle-Kotka
Autan hänet suihkuun hän on hukannut muis�nsa vihkisormusta ei
Keijo Wääri
Sota, sota, sota. Sota ja kirkko. Naiset ja lapset! Kalke käy yli Euroopan kirkosta kirkkoon. Naiset ja lapset kyyristelevät kirkon muurien suojassa: Kuuletko Isä Jumala, Ei Sotaa! Vaan tykkien jyly ja sodan kumu pei�ävät alleen kirkonkellojen kalkkeen. On juostava luo�en välistä. Lapset tarvitsevat ruokaa, so�laat perunoita. Naisten on juostava luo�en ja liesien välissä. Sota tekee naisten ranteet riuskoiksi, uurtaa syvät vaot silmistä nenänsyrjiin, kiristää leuan ja suupielet, maalaa tumman pilven otsalle. Kirkko kumisu�aa kellojaan juhlavas�, kun sankareita saatetaan. Painuu saa�oväen har�at syvemmälle ja syvemmälle maata koh�.
Ulla
pelko epävarmuus ahdistus tee niistä soppa lisää vähän tuskaa ripaus itsekeskeisyy�ä ole kohtelias tarjoile ystävällises�
White Raven
Maa riisuu jälleen lumivaippojaan, sielt’ heinikosta kurkistelee leskenleh�.
Niin kiire sillä oli tulla katsomaan, e� ’ kukan vain se kasva�amaan eh�.
Varren suomuisen on päässä kultakukka keväinen terveh�jä nii�yin, ojanvarsien ja ilonpilkku heräävien mai�en ruskei�en.
Se hetken varhaisen noin aurinkona loistaa ja si�en hahtuvina kukintonsa poistaa ja kesän tullen lehdet saa tuo leskirukka
Lotta A. Jussila
Uncertain Beginnings, Naked wind opens the door of the hut.
Winter is cold joke always or war.
Woody approaching toward lazuli stoves.
”From no where ” dark tons thoughts fall on our beds, heads and souls. roughly sleeping with us.
Dreams pour out and the hearth of memory ignites it’s repeated winter. Once here and once there, once in the land of yellow wheat, once in the land of green birch, while the blue sky flickers like a victorious flag. And affirma�on of beginnings that have lost their virginity. From our sleep, fears awaken naked running between snowflakes and drops of sweat.
Languages intertwine on the window, ques�ons, intertwine on the sidewalk. The branches intertwine in the rooms.
Who sweeps all this from the head of the city? All in one �me
I whispered to wind’s ears: Keep the secret, it’s dawn, but the wind leaves indifferent.
2022 © Yaseen Ghaleb Edit. Lauri Vanhala
Juhannus – juhlista parhain, nousin aamuun jo varhain. Tyyntä – ei tuule, sirkutus puissa – kuule.
Poro�aa aurinko jo kovaa, se valtavaa helle�ä povaa. Järveen sukellan sen viileyteen, laiturin nokassa pisaroita kuiva�elen.
Ah! Oispa juhannus aina, eikä vain hetken laina.
Vesinainen
Epävarmat alut, paljas tuuli avaa mökin oven.
Talvi on aina kylmä vitsi tai sotaa. Puiseva lähestyminen kohden lazuli-uunia.
“Ei mistään” tonnei�ain tummia ja ajatuksia putoaa sängyillemme, päihimme ja sieluihimme, uinumaan karkeas� kanssamme.
Unelmat vuotavat ja muiston tulisija sy�yy, toistamaan talven. Kerran täällä ja siellä, kerran keltaisen vehnän ja vihreän koivun maassa, kerran sinisen taivaan vilkkuessa kuin voi�oisa lippu. vahvistukseksi neitsyytensä mene�ämisen alkamisesta. Unestamme pelot heräävät juoksentelemaan alas� lumihiutaleiden ja hikipisaroiden väliä.
Kielet kietoutuvat yhteen ikkunassa, kysymyksiä, kietoutuvat jalkakäytävälle. Oksat kietoutuvat yhteen huoneissa.
Kuka pyyhkäisee kaiken tämän kaupungin pään kupolista? Kaiken kerralla.
Kuiskasin tuulen korviin: Pidä salaisuus, on aamunkoi�o. tuuli jä�ää välinpitämä�ömäksi.
2022 © Yaseen Ghaleb Suom. Lauri Vanhala
Luonnostelin tätä päivää jo eilen illalla unta odotellessani e�ä silppuaisin voikukanleh�ä leivälle, …kahden paahdetun väliin e�ä kastelisin sisäkukat sadevedellä e�ä kävisin torumassa penkistä karannu�a �ikerinliljaa e�ä siivoaisin pos�laa�kon …odo�elemaan kesäpos�kor�en kopsahtelua ja si�en istuisin lopun päivää ulkoportailla …nähdäkseni punarinnan.
Ja tulihan se pihlajan hennolle oksalle, iltapäiväkahviseuraksi ja kajau� ilmoille ilonsa: jag tror, jag tror på sommaren…
Paula KokkonenUudenmaan Kirjoi�ajien järjestämät Kirjakahvilat kirjastoissa ovat touko kuusta 2022 lähten nimeltään Kirjailijavierailu. Yhdistyksen hallitus pää�, e�ä �laisuuksissa tarjotaan kahvia ja pikkuleipiä tapauskohtaises�, riippuen kahvinkei�omahdollisuuksista. Kirjailijavierailuja on järjeste�y v. 2022 Valli lan, Keravan ja Järvenpään kirjastoissa, ja tavoi�eenamme on järjestää niitä muissakin Uudenmaan alueen kirjastoissa.
Päijänteen�e 5, Helsinki. Keskiviikko 6.4.2022 klo 17–19
Aino Rissanen: Rissasten ru�u otassa. Kirjan julkistus�laisuus.
Haasta�elija: Ulla Welin
Tiistai 10.5.2022 klo 17–19
Pirjo Kotamäki: Pompeji Haasta�elija: Riku Räihä. Kuva: Jorma Hyvönen
Vallilan kirjasto
Keskiviikko 18.5.2022 klo 17–19
Leena Sainio: Leenu, Liinu ja Tiinu – rajansa rinnoillakin!
Haasta�elija: Eija Tuomela. Kuva: Eija Sandberg
Keravan kaupunginkirjasto
Satusiipi, Paasikivenkatu 12, Kerava Keskiviikko 21.9.2022 klo 17–19
Vallilan kirjasto
Tiistai 6.9.2022 klo 17–19
Järvenpään kaupunginkirjasto
Tyyni Tuulio -sali, Kirjastokatu 8, Järvenpää.
Tiistai 8.6.2022 klo 17–19 Nora Leh�nen, lastenkirjailija.
Eija Sandberg (alla vas.): Tumman ver hon takana. Haasta�elija: Ulla Welin (alla oik.) Kuva: Nora Leh�nen
Yaseen Ghaleb: S�gma. Haasta�elija: Lauri Vanhala. Kuva: Jorma Hyvönen
Timo Sandberg: Rikosromaani Kuolontuoksu Haasta�elija: Jorma Hyvönen
Järvenpään kaupunginkirjasto
Tiistai 27.9.2022 klo 18
Eija Tuomela: Rehellinen sauna.
Haasta�elija: Eija Rahikainen
Vallilan kirjasto
Tiistai 8.11.2022 klo 17–19
Hannu Niklander: Luovutetut alueet.
Haasta�elija: Jorma Hyvönen
Vallilan kirjasto
Tiistai 20.9.2022 klo 17–19
Riika Helle-Kotka (yllä vas.): Auringonpilku�aja, Myrskyn aarre, Runomatkaopas ja Tarinamatka opas. Ursula An�la-Halinen (yllä kesk.): Tulitukka ja lumo�u metsä sekä Syyskimikki juhlii. Riika ja Ursula haasta�elivat tosiaan.
Ritva Hartzell (yllä oik.): Eri mieltä.
Haasta�elija: Riku Räihä.
Keravan kaupunginkirjasto
Päivämäärä avoin
Maria Salo: Poika, joka ei tahtonut olla hirviö Rii�a Mononen: Em. kirjan kuvi�aja
Haasta�elija: Sirpa Suominen