UFF:n vuosikertomus 2013

Page 10

Ympäristöpalvelu Vaatekeräys UFF:n ympäristöpalvelu tarjoaa suomalaisille helpon ja maksuttoman tavan kierrättää itselle tarpeettomaksi jääneet vaatteet, kodintekstiilit ja muut kulutustuotteet. Vaatemyynnin tuotoilla katetaan kotimaan ympäristöpalvelun kulut sekä tuetaan kehitysyhteistyötä eteläisessä Afrikassa ja Intiassa. UFF:n vaatekeräys toimii yleisiin kierrätyspisteisiin sijoitettujen keräys­astioiden kautta, ja lisäksi yhdistyksen hyväntekeväisyysmyymälät ottavat vastaan tuotteita. UFF myös noutaa kierrätettäviä tekstiilejä suoraan yrityksiltä sekä yksityisiltä asiakkailta, ja järjestää erilaisia keräys­tempauksia. UFF:n keräyspisteet on pyritty sijoittamaan siten, että ne ovat mahdollisimman monelle suomalaiselle helposti tavoitettavissa. Jokainen keräysastia tyhjennetään vähintään kerran viikossa. Vilkkaimmilla paikoilla astiat tyhjennetään useammin.

Vaatekeräystyspalvelu tavoitti vuonna 2013 yli 5,1 miljoonaa suomalaista 258 paikkakunnalla. Keräyspisteitä oli 1276, ja keräysastioita oli yhteensä 2331 kappaletta. Vaatekeräyspaikkojen sijainnit löytyvät helposti yhdistyksen kotivuilta: www. uff.fi/kierratyspisteet/php. Vuonna 2013 kokonaiskeräysmäärä oli 11 082 167 kiloa. Määrä kasvoi edellisvuodesta yli 22 prosenttia. Koko toimintansa aikana yhdistys on huolehtinut yli 111 miljoonan vaatekilon kierrätyksestä Suomessa.

Suomi: • UFF:n vaatekeräyspalvelu Yht. 5 100 000 suoraa hyötyjää

UFF seuraa vaatekuljetusten ympäristöystävällisyyttä. Vuonna 2013 otettiin käyttöön ensimmäiset ajoneuvokohtaiset monitoriraportoinnit, joiden avulla voidaan seurata kunkin auton hiilidio­ksidipäästöjä ja polttoaineen kulutusta tarkemmin. Kuljetuspäästöjen seuranta ja sitä kautta ympäristöystävällinen menettely tukee yhdistyksen ympäristötavotteiden toteutumista.

8


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.