Asukaslehti Elina 1/2018

Page 8

TEEMA

Taloyhtiön puutarhuri

VILJELEE VIIHTYISYYT Teksti & kuvat RIIKKA KYLÄHEIKO

”S

uutarin lapsella ei ole kenkiä”, nauraa Akseli Kiinteistöpalveluiden puutarhuri Suvi Levänen kertoessaan pihastaan omakotitalossa asuessaan. Nykyään hän kuitenkin asuu kerrostalossa, jonka parveke on juuri sopiva puutarhurin kokeilupuutarhaksi. Tämän kesän suosikkeja hän ei vielä tiedä, mutta viime kesänä parvekkeella oli mustia petunioita, koristebataattia, koristeheinää ja humalaköynnöstä. Näitä samoja saattoi nähdä myös taloyhtiöiden pihoilla, sillä Levänen mielellään laittaa pihoille jotain uutta joka vuosi. ”Vaikka laitettaisiin perinteisiä pelargonioita ja petunioita, niin koetan etsiä niistäkin uusia lajikkeita.” Lapsena Levänen kasvatti mökkipuutarhassa kaikenlaista marjapensaista perunoihin. Hän oli aikeissa hakea Tuorlan maaseutuoppilaitokseen (nyk. Livia) opiskelemaan eläin-

8

tenhoitajaksi, kun hän huomasikin oppilaitoksen puutarhurilinjan. Levänen ajatteli, että voiko tätä oikeasti tehdä työkseenkin, ja laittoi hakupaperit sisälle. Kolme vuotta myöhemmin hän valmistui viherpuolen puutarhuriksi. Leväsen äänestä paistaa yhä sama innostus hänen kertoessaan erilaisista kasveista ja pihasuunnittelusta. Vaikkei Levänen teekään varsinaisia pihasuunnitelmia, niin hänestä on mieluisaa neuvoa taloyhtiöitä sopivista kasveista ja suositella erilaisia vaihtoehtoja. Ammattilainen näkee kokonaisuuden ja hahmottaa, miltä piha näyttää sitten, kun kasvit ovat kasvaneet. Hän myös tietää, mitkä kasvit viihtyvät parhaiten missäkin. Puutarha-alan trendit näkyvät myös taloyhtiöiden pihoilla. Viime vuosina on esimerkiksi tullut paljon uusia havukasveja, kuten vaikkapa matalia tai pallomaisia marjakuusilajikkeita. Tuijien suosio jatkuu yhä, kun taas muutama vuosikymmen sitten urakalla istutet-

tuja kurtturuusuja kaivetaan jo paikoin poiskin. Akselilla on yksi vakituinen puutarhuri, joka hiljaisemmalla talvikaudella tuurailee osittain myös kiinteistönhoitajia. Kiireisimpänä aikana kesällä Leväsellä on puolestaan kesätyöntekijä apuna. Monia puutarhurin töitä voisi kyllä tehdä talvellakin. Silloin on paras aika leikata ja kaataa puita ja pensaita, koska ne ovat silloin lepotilassa. Keväällä päivät alkavat vähitellen täyttyä kevätkunnostuksilla: poistetaan kuolleita kasvien osia, lannoitetaan, vaihdetaan multaa ja lisätään kuoriketta. Keväällä heräävä luonto saa myös asukkaat katselemaan omaa pihaa uusin silmin. Taloyhtiöiltä tulee keväisin paljon tilauksia uusista istutuksista. Levänen vinkkaa, että kasveille paras istutusaika olisi kuitenkin syksy, kun luonto hoitaa kastelun. ”Jos uudet istutukset tehdään keväällä, niin koko ensimmäinen kesä pitää kastella runsaasti.”


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.