2 minute read

Kiertotalous on osa kaikkea

Ammatillista Osaamista

Kestävästi kehittyvässä maailmassa ympäristö, ihminen ja talous otetaan tasavertaisesti huomioon kaikessa toiminnassa. Kiertotalous liiketoimintamalleineen on yksi tärkeä kestävyyden pelimerkki, mitä jokaisen ammattiin valmistuvan olisi tärkeä osata käyttää. TTS Työtehoseuran ja Tampereen seudun ammattiopisto Tredun KEOSKI- Kehitä osaamisesi kiertotaloudessa -hankkeessa on koottu kouluttajien avuksi materiaalia ja tavattu opiskelijoita.

Kiertotaloudella tarkoitetaan sellaista tuotanto- ja kulutusmallia, jossa olemassa olevat materiaalit ja tuotteet hyödynnetään mahdollisimman pitkälle lainaamalla, vuokraamalla, uudelleen käyttämällä, korjaamalla, kunnostamalla ja kierrättämällä. Kulutus perustuu omistamisen sijasta palveluiden käyttämiseen. Materiaaleja ei lopuksi hukata, vaan niistä syntyy yhä uudelleen uusia tuotteita. Kiertotalouden lisäämisen avulla hillitään luonnonvarojen ylikulutusta ja ilmastonmuutosta, suojellaan luonnon monimuotoisuutta sekä luodaan uudenlaista työtä ja vahvistetaan talouden kilpailukykyä.

Kiertotalous muuttaa yhteiskuntaa. Tämä heijastuu myös työpaikkoihin ja niiden määrään. Esimerkiksi kierrätyksen tehostaminen edellyttää lisää materiaalien tuntemuksen, käsittelyn ja materiaalivirtojen hallinnan osaamista. Digitalisaatio taas luo uusia kiertotalouden liiketoimintamahdollisuuksia ja tuo uudenlaisia osaamisvaatimuksia. Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa muutoksia ympäristöön, mikä muuttaa osaamistarpeita erityisesti kiinteistö-, metsä-, rakennus- ja puutarha-aloilla. Myös ilmastonmuutoksen hillinnän edellyttämät vähähiiliset toimintatavat korostuvat.

Kiertotalous ei kuitenkaan ole pelkästään tämän ajan keksintö. Esimerkiksi materiaalien uusiokäyttö on monella alalla ollut pitkään itsestään selvää. Vanhat hyvät tavat korjaaminen ja tavaroiden lainaaminen ovat taas monelta vain saattaneet unohtua. Nyt on aika palauttaa vanhojakin hyviä käytäntöjä osaksi uutta kiertotaloutta.

Kiertotalous luo siis uutta työtä, joka tarvitsee tekijöitä. Siksikin ammatillisen koulutuksen rooli työelämän kehittäjänä ja tulevaisuuden rakentajana on kasvussa. Kiertotalous kannattaa sisällyttää koulutussisältöihin kaikilla aloilla.

Maarakennusalan aamukahvitilaisuudessa oli alustajana ja keskustelua virittelemässä GRK:n Tinja Harjunen. Tiesittekö esimerkiksi, että suunnilleen kaikki jätteenpolttolaitosten tuhkat saadaan lajittelun jälkeen käytettyä esim. tienpohjiksi?

Kouluttajien avuksi on koottu starttikortisto ja lisämateriaalia

KEOSKI-hankkeessa on koottu powerpoint-muotoinen tiivis starttikortisto ammatillisille kouluttajille opetuksen tueksi ja virikkeeksi kiertotalouden opetukseen. Kortistosta saa ideoita siihen, miten kiertotalous otetaan osaksi eri alojen opetusta. Kortisto on kaksiosainen: yleisessä osassa on perustietoa kestävästä kehityksestä, kiertotaloudesta ja sen osista ammatillisen koulutuksen näkökulmasta, ja toiseen osaan on valittu muutama ammattiala, joihin on paneuduttu tarkemmin ja tuotu mukaan hyviä esimerkkejä aloilta. Kortisto voi kuitenkin toimia ideoiden herättäjänä myös muilla aloilla. Kortistoon liittyy lisämateriaalina tarkempi selvitys ”Kiertotalouden vaikutukset työhön ja työelämään”. Materiaalit löytyvät www.tts.fi/KEOSKI.

Ilmastovastuullinen toiminta on uusi ammatillinen tutkinnonosa, missä kiertotalous on luonnollisesti osana. KEOSKI-hankkeessa on rakennettu koko tutkinnonosaan opetuskokonaisuus, mikä on ladattu myös TTS:n eCampus-alustalle. Tutkinnonosan arvioinnin avuksi on tehty myös erillinen arviointimittaristo esimerkkikysymyksineen.

KEOSKI-päätösseminaarissa ”Korjataan tulevaisuus. Näkökulmia ammatilliseen kestävyysopetukseen” Tamperetalossa 25.4. pohdittiin koulutuksen mahdollisuuksia. Oleellista kestävyysopetuksen vaikuttavuudessa ovat pitkäjänteisyys, yhteistyö, kokonaisvaltaisuus ja henkilökohtainen merkitys, korosti Essi Aarnio-Linnanvuori Tampereen yliopistosta omassa esityksessään.

Lisätietoja

KEOSKI - Kehitä osaamisesi kiertotaloudessa. Projektia koordinoi Tampereen seudun ammattiopisto Tredu ja TTS on osatoteuttaja.

Toteutusaika 3/2020 - 6/2023

Kouluttajien ja opiskelijoiden aktivointia yritysten kanssa

Työtehoseurassa KEOSKI-tiimi on järjestänyt opiskelijoille ja kouluttajille kiertotalous-aamukahvitilaisuuksia. Tilaisuudet on järjestetty floristeille, puhtaus- ja kiinteistöalalle, ukrainalaisten rekryryhmälle sekä maarakennusalalle. Tilaisuuksissa on pohdittu kiertotalousasioissa edistyksellisen yrittäjän johdolla ja konkreettisten esimerkkien kautta eri alojen kestävää nykyisyyttä ja tulevaisuutta.

Yrityskulttuureissa ja asenteissa on eroja: useissa yrityksissä vastuullisuus ja kiertotalous on itsestään selvä ja koko ajan nopeasti kehittyvä osa toimintaa. Joissain yrityksissä taas mennään usein samoilla toimintatavoilla kuin ennenkin, vaikka uudet tavat voisivat olla myös edullisempia. Tällaiseen yritykseen työllistyvä uusi ammattilainen on paljon vartijana: hän pystyy viemään kestävyysajattelua eteenpäin, jos on sen koulutuksessa sisäistänyt.

This article is from: