Jäsenlehti 1-2010

Page 1

• JÄSENLEHTI 1/2010 •

VARAINHANKINTA JATKUU - Lasse Kurkilahti vetoaa lahjoittajiin

11

YRITTÄJÄOHJELMASSA TUTUSTUTTIIN LEIPOMOBRÄNDIIN

7

TURUN SEUDUN EKONOMIT RY LAHJOITTI TUKY RY:LLE 6000 EUROA

10

OPISKELIJOIDEN YRITTÄJYYSHARJOITTELUA TUKKK:SSA


J Ä S E N L E H T I

Puheenjohtajan tervehdys Uusia toimijoita Uusi vuosi lähtee mukavasti käyntiin uusien toimijoiden esittelyllä. Turun Seudun Ekonomit ry:n syyskokous valitsi varsinaisiksi johtokunnan jäseniksi Katri Kronströmin ja Anu Suomisen. Katri on ollut mukana Salon seudun etä-agenttina, joten hän on jo ”vanha” tuttu. Sama pätee Anu Suomiseen, joka jatkaa yrittäjyysohjelman vetäjän Antti Lehtimäen jälkeen. Anu on toiminut yrittäjyysohjelman työryhmässä jo parin vuoden ajan. Molemmilla valituilla on hyvät mahdollisuudet tehdä erinomaista työtä paikallisen toimintamme hyväksi. Tässä lehdessä esittelemme myös turkulaiset edustajat Ekonomiliiton valtakunnallisissa elimissä. Allekirjoittanut istuu Ekonomiliiton hallituksessa kauden 2010–2011. Muissa toimielimissä ekonomien asiaa valtakunnallisesti edistävät seuraavat henkilöt: Airi Kapanen työelämätoimikunnassa, Päivi Vauhkonen koulutuspoliittisessa toimikunnassa, Nina Hamburg palvelutoimikunnassa ja Minna Valtari opiskelijapoliittisessa toimikunnassa. Olen erittäin iloinen ja ylpeä siitä, että näin moni jäsen on ollut valmis käyttämään aikaansa ja energiaansa yhteisten asioiden valmisteluun ja käytännön toimiksi viemiseen. Jotta myös jäsenistö pysyy ajan tasalla, löydätte uusien toimijoiden yhteystiedot myöhemmin tässä lehdessä.

Tukea Turun yliopistolle ja sitä kautta kauppakorkeakoululle Turun yliopiston varainhankinnan vetäjä, vuorineuvos Lasse Kurkilahti kirjoittaa tässä lehdessä varainhankinnan tämän hetken tilanteesta. Kannustan kaikkia osallistumaan varainkeruuseen, joko yksityishenkilönä tai yritysten ja yhteisöjen kautta. Varainhankinnan tietoa löytyy yliopiston osoitteesta www.utu.fi Vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle on yhä edelleen ajankohtainen asia!

Kevään tilaisuuksista Kevään tilaisuudet ovat jo pitkälle suunniteltu. Teatteritarjontamme on runsasta, vierailemme useissa yrityksissä tutustumassa toimintaan, kouluttaudumme SEFEn johdolla paremmiksi esimiehiksi, opimme uutta ohjelmistojen käytön osalta – ja ennen kaikkea opimme, mitä Turun kauppakorkeakoululle nykyään kuuluu yhteisten aamiaisseminaariemme kautta.

Uusi graafinen ilme

Sisällys Työssä julkishallinnossa – esittelyssä Tilastokeskus ...........4 Yhteinen euromaksualue SEPA tulee – mikä se on ja mihin se vaikuttaa?..................................5 Villa Apollon leppoisassa tunnelmassa...............................5 Turun yliopiston varainkeruu on koko Lounais-Suomen voimannäyttö............................6 Turun Seudun Ekonomit ry lahjoittaa 6000 euroa Turun Kauppatieteiden Ylioppilaat ry:lle..........................................7 TuKY ry:n uusi puheenjohtaja esittelyssä...................................8 SEFEn hallitus ja toimikunnat . ........................8 Yrittäjyyden opiskelua yrittämällä – harjoitusyritystoimintaa yliopistossa...............................10 Onko Crusta oikea brändi?.....11 Yliopistouudistus – virka­ suhteesta työsuhteeseen...........12 Jäsenhaastattelussa Monika Kastu-Häikiö...........................13

Lehden ulkoasu on muuttunut. Tämä johtuu Suomen Ekonomiliitto SEFEn graafisen ilmeen muutoksesta. Olemme päättäneet olla mukana yhtenäisessä linjassa, jotta molempien osapuolten viestit saavat vahvistusta. Uusi logo on käytössä suurimassa osassa SEFEn 25 jäsenyhdistyksestä.

Tulevat tapahtumat.................14

Erinomaista kevään jatkoa toivottaen,

Turun seudun ekonomit ry JÄSENLEHTI

Kirsi Leväpelto Puheenjohtaja kirsilevapelto@luukku.com

Päätoimittaja: Nina Hamburg Kannen kuva: Kuvasirkus Taitto: Mainostoimisto Namutehdas Oy

Muistathan kevätkokouksen 24.3.2010 Merkitse kalenteriisi! Lisätietoa takakannessa 2

Painopaikka: Sälekarin Kirjapaino, Somero ISSN 1797-5964


Hyvinvoiva Ekonomi -ilta 11.3.2010, Turku SEFE täyttää 75 vuotta vuonna 2010. Merkkivuonna keskitymme ekonomin osaamisen, hyvinvoinnin ja vastuullisuuden edistämiseen. Juhlavuoden kunniaksi kutsumme ekonomi- ja opiskelijajäsenemme ympäri Suomen järjestettäviin Hyvinvoiva ekonomi -iltoihin. Ohjelma: Hallitsenko työssä tarvittavat työelämä- ja työyhteisötaidot? Miten voin itse vaikuttaa työhöni ja osaamiseeni? Kuinka saan työstäni aitoa iloa?

MATKA KAUAS ALKAA LÄHELTÄ

Aika: Paikka: Hinta: Aikataulu: Klo 16.30 klo 17.00 klo 17.30

Executive MBA Turku on Turun kauppakorkeakoulun tarjoama johtamisen kehittämisohjelma johto- ja vaativissa asiantuntijatehtävissä toimiville, Sinulle tai avainhenkilöillesi.

klo 18.30

Seuraava JOKO alkaa syksyllä 2010. Yleisliikkeenjohdollinen JOKO on eMBA Turku -ohjelman ensimmäinen moduuli. Se tarjoaa tuoreen ja kokonaisvaltaisen kuvan liiketoimintaosaamisen eri osa-alueista.

klo 19.15 klo 19.45 klo 20.30 klo 20.45 klo 21.30

Tervetuloa infotilaisuuksiimme kuulemaan lisää JOKOsta ja eMBAsta! Infotilaisuuksien ajankohdat ja lisätietoa ohjelmasta löytyvät www-sivuiltamme: www.tse.fi/exe TSE exe on laadukas kehittämiskumppani, joka tarjoaa koulutusohjelmien lisäksi myös organisaatioille yksilöllisesti suunniteltuja kehittämispalveluja. Ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää! Eeva-Liisa Grönroos, p. 050 336 7986, eeva-liisa.gronroos@tse.fi Sari-Anne Poikkijoki, p. 050 516 7399, sari-anne.poikkijoki@tse.fi www.tse.fi/exe Tulossa myös: Esimiestyön etapit -sparrausryhmä

torstaina 11.3.2010, klo 16.30 Holiday Club Caribia, Kongressikuja 1, Turku Maksuton ekonomi- ja kylterijäsenille Ilmoittautuminen Salaattibuffet ja virvokkeet Voiko omaan työhön vaikuttaa? – tutkittua tietoa ja tositarinoita ekonomien työelämästä, SEFE: Sture Fjäder, neuvottelujohtaja, Tage Lindberg, työmarkkinaasiamies, Tarja Tikkanen, asiantuntija, ammatillinen kehittyminen Tunnista osaamisesi ja löydä työniloa! -konkreettisia työkaluja itsesi kehittämiseen, ekonomi, Business Coach Päivi Immonen, Via Viola Oy Kahvi/tee Tunnista osaamisesi ja löydä työniloa! - jatkuu Turun Seudun Ekonomit ja Turun KY esittäytyvät Interaktiivista teatteritaidetta, Turun KY:n opiskelijat Tilaisuus päättyy

Tervetuloa mukaan keskustelemaan, keräämään hyviä vinkkejä ja viihtymään! Terveisin SEFE, Turun Seudun Ekonomit ja Turun KY Päivi Immosella on usean vuoden vankka kokemus johdon ja asiantuntijoiden valmentajana sekä ryhmien kouluttajana. Hänen kehittämistään uravalmennusmenetelmistä sekä mentorointi- ja valmennusohjelmistaan ovat hyötyneet monet organisaatiot ja yksityiset henkilöt.

Tervetuloa mukaan! Lisätietoja: SEFE: Tarja Tikkanen, p. 0201 299 214 ja Hannele Hämäläinen, p. 0201 299 212 tai etunimi.sukunimi@sefe.fi. Turun Seudun Ekonomit: tsery@co.inet.fi Seuraa myös kampanjasivustoa 75vuotta.sefe.fi


J Ä S E N L E H T I

Työssä julkishallinnossa – esittelyssä Tilastokeskus Turun Seudun Ekonomit aloittavat vuoden kestävän juttusarjan, jossa keskitytään erityisesti julkishallintoon ja kuntamaailmaan työnantajana. Pyrimme vuoden 2010 aikana laajentamaan lukijakunnan käsityksiä myös tekemällä vierailuja näiden sektorien paikkoihin. Juttusarjassa ensimmäisenä vuorossa on Tilastokeskus. Turun seudun ekonomit myös vierailevat Tilasto­keskuksessa 18.3.2010 klo 17.00 alkaen. Katso tarkemmat tiedot ja ilmoittautumisohjeet tapahtumista

KTM Eija Arvonen valmistui Jyväskylän yliopistosta 1984. Kuten monen muunkin, Savon tytön tie vei töihin Helsinkiin. Ensimmäinen työpaikka oli Taloustutkimus Oy, jossa Eijan esimiehenä oli yrittäjä ja kansanedustaja Eero Lehti. Assistentin ja tutkimuspäällikön nimikkeillä työ oli erittäin monipuolista kattaen kuluttaja- ja yrityskuvatutkimusten lisäksi mainonnan tutkimuksia. Arvosen mukaan nämä 10 vuotta Taloustutkimuksella oli kunnon koulu. Helsingissä hän työskenteli vielä pari vuotta TNS-Gallupin tutkimuspäällikkönä tekemässä markkinatutkimuksia, asiakkaina suuryrityksiä ja mainostoimistoja. Vuoden 1994 Eija vietti miehensä opiskelun myötä Yhdysvalloissa ja siellä Eija suoritti kursseja paikallisessa Business Schoolissa.

lutusmyönteisyyttä ja itsensä kehittämistä. Myyntipäällikkönä hänen vastuullaan ovat asiakaskontaktit, mutta pienessä toimistossa toimenkuvaan myös kuuluu lähes kaikki itse tilastojen laadintaa lukuun ottamatta. Työ on monipuolista ja mielekästä työtä, jolle aiempi työkokemus antaa hyvän pohjan.

Työn vahvuudet ja heikkoudet

Elämä ennen Tilastokeskusta Eijan elämässä alkoi uusi vaihe vuonna 1996; muutto Merimaskuun, ja seuraavat 10 vuotta Eijalla kului toisenlaisessa koulussa. Alkoi ura lastenhoitajana, neljä lasta työllisti ekonomia riittävästi. Aktiivisena ihmisenä Eija oli mukana vapaaehtoistyössä lasten kasvettua. Merimaskussa hän toimii edelleenkin SPR:n paikallisosaston puheenjohtajana ja kunnallisissa luottamustoimissa muun muassa kunnanvaltuustossa ja kunnanhallituksessa. Nykyisin hän on Naantalin kaupungin varavaltuutettu ja satamalautakunnan jäsen. Kotiäitiaikanaan Eija piti huolta pysymisestään ajan tasalla. Erityisen tärkeänä hän pitää aktivoitumistaan ekonomikanavien kautta. Erilaiset koulutustilaisuudet Eija on kokenut suureksi mahdollisuudeksi pysyä mukana kehityksessä ja saada uusia tuoreita ajatuksia ja siten pitää ammattitaitoa yllä. Turun Seudun Ekonomit ry saa erityistä kiitosta aktiivisuudestaan ja monipuolisesta tarjonnastaan jäsenistölle. Myös Ekonomiliiton tarjoamiin mahdollisuuksiin, muun muassa Ekonomi esimies -ohjelmaan hän on erittäin tyytyväinen. Lisäksi hän on mukana SEFE:n lobbausverkostossa.

4

Eija Arvonen työskentelee Tilastokeskuksessa

Työhön Tilastokeskukseen? Vuonna 2006 tuli työnhaun aika. Eijan mieltä hieman painoi pelko naisten työelämään paluun vaikeudesta. Pelko osoittautui turhaksi – jo toinen vakavasti haettu paikka tärppäsi. Oli onnenpotku saada koulutusta vastaavaa työtä pitkän kotona olon jälkeen. Tilastokeskus haki myyntipäällikköä Turun toimistolle ja haussa painotettiin työkokemusta asiakastyöstä myynnin ja markkinoinnin puolelta. H a k e mu k s e n s a T i l a s tok e s k u k s e e n Eija laittoi mielenkiinnosta työtehtäviin, Tilastokeskuksen arvoihin ja toimintaperiaatteisiin sekä -tapoihin, joissa painotettiin kou-

Julkisen viraston pienessä sivukonttorissa työskentelystä Eijalla on hyviä kokemuksia. Maakunnassa on monipuolinen asiakaskunta, jossa on edustettuina sekä yksityinen puoli, että myös kunnat ja valtionhallinto. Asiakkaita on helppo lähestyä, koska Tilastokeskus koetaan luetettavana ja puolueettomana asiantuntijana. Näin hän on työssään voinut verkostoitua ja luoda hyvät keskustelusuhteet asiakkaisiin. Hän kokee roolinsa yhteyshenkilönä Tilastokeskuksen ja maakunnallisen asiakaskunnan välillä, asiakaan on helpompi asioida paikallisesti kuin Helsingissä. Iso etu työskentelyssä on myös yhteistyön sujuminen julkishallinnon eri laitosten (kuten tulli, väestörekisteri, Suomen Pankki) kanssa. Se toimii jopa paremmin kuin hän oli odottanut. Haittapuolia Eijan piti oikein miettiä, eikä hän mitään suurta haittaa löytynyt. Pienenä haittana voisi pitää runsasta raportointia ja erilaisia sääntöjä ja ohjeistuksia. Toisaalta hän on sitä mieltä, että annetuissa rajoissa kyllä pystyy tekemään työtä luovasti ja innostuneesti. Haittana voidaan pitää myös nykyistä taloudellista tilaa, joka rajoittaa toimintaedellytyksiä ja aiheuttaa mahdollisesti tilastoinnin karsintavaatimuksia. Eija Arvonen on viihtynyt sekä työssään että Tilastokeskuksen palveluksessa. Hänelle on tärkeää, että työllä on merkitystä ja että palveluita ovat asiakkaat voineet käyttää työkaluina suunnittelussa ja päätöksenteossa. Kaikesta näkyy ja kuuluu, että Eija on todella kiinnostunut ja innostunut työstään! n Teksti: Kimmo Palonen Kuva: Mika Reinholm


J Ä S E N L E H T I

Yhteinen euromaksualue SEPA tulee – mikä se on ja mihin se vaikuttaa? Teksti: Katri Kronström

Maksamisen käytännöissä sekä maksuliikkeen nopeudessa on edelleen huomattavia eroja Euroopan ja EU:n eri maiden välillä, mikä rajoittaa EU-kansalaisten ja eurooppalaisten yritysten liikkumavapautta ja kaupankäyntiä sekä heikentää Euroopan taloudellista kilpailukykyä. Yhteinen euromaksualue SEPA auttaa poistamaan näitä esteitä. SEPA (Single Euro Payments Area) eli yhtenäinen euromaksualue on osa eurooppalaista yhdentymiskehitystä, josta yksi esimerkki on yhteinen eurovaluutta. Taustalla on Euroopan komission, Euroopan keskuspankin ja eurooppalaisten pankkien hanke, jonka tavoitteena on, että maksut välittyvät SEPA-alueella yhteisin hinnoin ja ehdoin, eikä maksaminen kotimaassa eroa maksamisesta maarajojen yli. Alueeseen kuuluvat kaikki EU-maat, ETA-maat sekä Sveitsi. Ensi vaiheessa käyttöön otettavia SEPA-palveluja ovat tilisiirto-, suoraveloitus- ja korttimaksut (debit-kortit). Siirtymäkausi on nyt käynnissä, mikä tarkoittaa sitä, että vuosien 2008–2010 aikana SEPA-palvelut ja nykyiset palvelut elävät rinnakkain. Nordeassa työskentelevä Cash Management -asiantuntija Mats Ranta-aho vastasi muutamaan SEPA-aiheiseen kysymykseen.

Mitä hyötyä SEPAsta on yrityksille?

Maksuliikepalvelujen laajempi kilpailuttaminen on jatkossa helpompaa. Etuna on erityisesti se, että palvelut ja hinnat ovat entistä läpinäkyvämpiä, ja ajan myötä investoineista saatava hyöty korvaa niiden kustannukset. Maksun välittymiseen kuluva aika on siirtymäaikana enintään kolme pankkipäivää ja vuodesta 2012 alkaen vain yksi pankkipäivä. Tämän ansiosta yritykset voivat ennakoida maksujen saapumisen, mikä helpottaa likviditeetin hallintaa. Maksutapojen ja prosessien yhdenmukaistamisen myötä esimerkiksi kauppiaiden on helpompaa palvella ulkomaisia asiakkaitaan, kuten matkailijoita, jotka käyttävät maksuvälineenään samanlaista SEPA-kelpoista korttia kuin kotimaisetkin asiakkaat. Sirumaksaminen myös vaikeuttaa väärinkäytöksiä. Uuden tekniikan ja palveluiden hyödyntämisen myötä turvallisuus lisääntyy. Miten yritys voi valmistautua SEPAan?

Mitä hyötyä SEPAsta on kuluttajalle?

Euromaksuja voi maksaa kaikkiin SEPA-maihin yhtä helposti kuin kotimaahan. SEPA-suoraveloitus puolestaan antaa kuluttajalle mahdollisuuden valtuuttaa myös muissa EU-maissa toimivat yhteisöt ja yritykset laskuttamaan tilejään. Lisäksi kuluttaja voi tehdä ostoksia ja nostaa rahaa käteisautomaateista samalla SEPA-maksukortilla koko SEPA-alueella. Matkustaminen, eläminen ja omistaminen muissa Euroopan maissa on entistä helpompaa, kun samat maksuvälineet ja -kanavat toimivat kaikissa euromaksualueen maissa. Uusien mahdollisuuksien hyödyntäminen edellyttää totuttautumista uusiin maksuvälineisiin, mutta muutokset nykyisiin kotimaassa käytettäviin maksuvälineisiin ovat kuitenkin pieniä.

Valmistautuminen SEPAan monessa ulkomaankauppaa käyvässä yrityksessä on jo alkanut, ja kaikkien yritysten on viimeistään nyt syytä arvioida SEPAn tuomia muutoksia omiin taloushallinnon järjestelmiinsä. Ensimmäiseksi yrityksen tulisi tunnistaa ja kartoittaa kaikki ne kohdat ja toiminnot, joihin SEPAlla on vaikutusta. Tämän jälkeen on helppo tehdä etenemissuunnitelma ja aikataulu. Siirtymäsuunnitelman valmistelussa voi hyödyntää oman pankkinsa asiantuntijoita. Kansainvälistä kauppaa harjoittaville yrityksille on jo ennestään ollut pakollista käyttää kansainvälistä IBAN-tilinumeroa ja BICpankkikoodia Euroopassa. Nykyinen käytössä oleva tilinumeron kansallinen esittämistapa tulee korvata kansainvälisellä esittämistavalla myös suomalaisten tilien osalta vuoden 2010 loppuun mennessä. n Lähteet: www.nordea.fi, www.fkl.fi

Oletko innokas sanaseppo? Suollatko tekstiä helposti? Haluatko nähdä, kuinka lehden toimittaminen tapahtuu? Tule tekemään Turun seudun ekonomien jäsenlehteä

Etsi mme leh d en te k em iseen avusta jaa Voit kirjoittaa juttuja tai avustaa lehden kokoamisessa. Kysy lisää: nina@hrdhamburg.fi

Villa Apollon leppoisassa tunnelmassa Turun Seudun Ekonomien johtokunta piti vuoden 2010 toiminnan suunnittelukokouk­sen kotoisissa olosuhteissa Parasilla, Villa Apollossa. Paikka henkii sekä ”mennyttä” maailmaa että nykyaikaa. Kotoinen tunnelma syntynee siitä, että isäntäpari lapsineen asuu talossa. Erikoisuutena on isäntien antiikkiharrastus – lähes kaikki tavarat ja huonekalut ovat myös myytävänä. Ruoan valmistuksessa käytetään lähija luomuruokaa, mikä miellyttää nykyajan ekologisesti ajattelevaa asiakaskuntaa. Asiasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä talon emäntään: Piia Helenius, Villa Apollo, Granvik 339, 21600 Pargas. Puhelin: 040 776 7484 Kuva: Piia Helenius 5


J Ä S E N L E H T I

Turun yliopiston varainkeruu on koko Lounais-Suomen voimannäyttö Lasse Kurkilahti, Turun yliopiston varainhankintakampanjan johtaja, Turun kauppakorkeakoulun alumniyhdistyksen puheenjohtaja

Matti Vanhasen II hallitus antoi vuo-

Tapaamistemme perusteella uskomme, ettei pääkaupunkiseudulta ole muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, odotettavissa yliopistollemme lahjoituksia. Myös lähes kaikki akateemiset etujärjestöt – Ekonomiliittoa lukuun ottamatta – ovat ilmoittaneet, etteivät aio osallistua yliopistojen varainkeruukampanjoihin. Kertyneen kokemuksemme perusteella johtoajatukseksemme on muodostunut: Lounais-Suomen yritykset ja yksityishenkilöt ratkaisevat tuellaan yliopistomme ja siten myös koko alueen tulevaisuuden suunnan. Tähän mennessä suurimmat yrityslahjoittajat Turun Osuuskauppa, Liedon Säästöpank ki, Raisio ja Turun Sanomat ov at te h ne e t k u k i n 250 000 euron lahjoitukset. Yksityishenkilöistä suurimman lahjoituksen teki Antti Aarnio-Wihuri miljoonalla eurolla.

den 2008 huhtikuussa myös julkisoikeudellisina laitoksina toimiville yliopistoille oikeuden yksityisten pääomien keräämiseen. Yliopistojen varojen hankinnan ensimmäinen vaihe ulottuu vuoden 2010 loppuun saakka. Valtio tukee yliopistoja 2,5 eurolla jokaista yk sit y ist ä ha n k it t u a euroa kohden, kunhan yliopisto itse onnistuu keräämään vähintään miljoona euroa. Turun yliopiston tavoitteena on, että tämän vuoden lopussa olisi koossa 20 miljoonaa euroa. Hankittu pääoma sijoitetaan ja sen tuotoilla tuetaan yliopiston vahvuusalojen tutkimusta ja opetusta. Valtio takaa yliopistojen perusrahoituksen myös tulevina vuosina. Turun yliopisto on jo ylittänyt valtion kädenojennukselle ehdoksi asetetun miljoonan virstanpylvään kirkkaasti. Vuoden 2010 tammikuussa koossa on hieman yli 2,5 miljoonaa euroa. Maan hallitus on halunnut kannustaa ihmisiä ja yrityksiä osallistumaan yliopistojen keräyksiin säätämällä 850–250 000 euron lahjoitusten määräaikaisen verovapauden, joka on voimassa vuosina 2009 ja 2010. Opetusministeriö on Turun yliopiston kanssa sopinut sille valtakunnallisiksi erityistehtäviksi PET-keskuksen, Tuorlan observatorion ja sen yhteyteen perustettavan ESO-keskuksen, Koulutussosiologian tutkimuskeskuksen (RUSE) ja Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen. Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta valmistuu vuosittain yli 2300 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanutta henkilöä ja noin 140 tohtoria. Turun yliopistosta valmistuvat lääkärit, kauppatieteilijät, juristit, valtiotieteilijät, luonnontieteilijät, humanistit ja opettajat mahdollistavat korkealaatuiset julkiset palvelumme ja alueemme elinkeinoelämän menestyksen. Yliopisto tuottaa myös aikuisväestölle suunnattuja elinikäisen oppimisen palveluja kuten: avoin yliopisto-opetus, täydennyskoulutus, johtamiskoulutus ja erikoistumisopinnot. Esimerkiksi avoimen yliopiston opintoja suoritti Turun yliopistossa ja Turun kauppakorkeakoulussa viime vuonna 6

yhteensä 8958 opiskelijaa, joista kokovuotisia opintoja suoritti lähes 1450 opiskelijaa. Olemme vuoden 2009 maaliskuusta

lähtien kiertäneet Varsinais-Suomessa, Satakunnassa sekä pääkaupunkiseudulla tapaamassa suuryritysten, akateemisten etujärjestöjen, teollisuuden edunvalvontaliittojen sekä kuntien ja pk-yritysten johtohenkilöitä. Käyntejä ja tapaamisia tulee tänä vuonna pitkälle päälle toista sataa. Lähes poikkeuksetta olemme olleet ensimmäisten joukossa kolkuttelemassa päätöstentekijöiden ovien takana. Tapaamisissa on tullut usein ilmi, että yritysjohtajille ja päättäjille uusi yliopistolaki ja yliopistojen varainkeruu sen osana on vieras aihepiiri. Toivommekin kaikilta lounaissuomalaisilta ihmisiltä sekä yrityksiltä apua tärkeän ja ajankohtaisen sanomamme eteenpäin viemisessä. Tulemme jatkamaan kiertämistä tiuhaan tahtiin myös koko tämän vuoden.

Kansallisen ja kansainvälisen huipputason korkealaatuinen opetus ja tutkimus houkuttelevat kasvavia ja menestyviä yrityksiä. Työpaikkoja ja vaurautta syntyy vain menestyvien yritysten kautta. Keskuskauppakamarin elinkeinoelämän tavoitteiden näkökulmasta vuonna 2008 tekemän yliopistovertailun kärkeen sijoittui Turun kauppakorkeakoulu. Turun yliopiston monitieteellinen ja korkeatasoinen tutkimus luo perustan tulevaisuuden innovaatioille, tuoteja palveluideoiden kaupallistamiselle ja yritysten perustamisille. Haluamme vedota kaikkiin VarsinaisSuomen ja Satakunnan yksityishenkilöihin, yrityksiin ja kuntiin, jotta saisimme kaikki tahot mukaan yhteiseen ponnistukseemme. Pienikin lahjoitus keräykseemme on arvokas. Osallistumalla kampanjaamme jokainen meistä voi painaa nimensä historiaan. Nyt on meidän kaikkien Turun yliopiston ja LounaisSuomen ystävien aika antaa oma panoksemme, jotta myös 90 vuoden päästä Turun yliopiston tunnuslause kuuluu edelleen: ”Vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle”! n

Teksti: Lasse Kurkilahti Kuvat: Jori Liimatainen / Turun Tietokuva


J Ä S E N L E H T I

Lasse Kurkilahti toimii Turun Kauppakorkeakoulun alumniyhdityksen puheenjohtajana

Turun Seudun Ekonomit ry lahjoittaa 6000 euroa Turun Kauppatieteiden Ylioppilaat ry:lle Teksti: Kirsi Leväpelto, puheenjohtaja Kuva: Kuvasirkus

Turun Seudun Ekonomien syyskokous päätti lahjoittaa vuoden 2010 varoista 6000 euroa opiskelijoille. Opiskelijoiden tukeminen on ollut – ja on – tässä murrosvaiheessa erittäin tärkeää, jotta kauppatieteilijöiden yhtenäisyys säilyy. Ylioppilaskunta-statuksen muuttuminen yhdistys-statukseksi on pudottanut radikaalisti opiskelijoiden käytettävissä olevia varoja. Yhdistyksen entinen puheenjohtaja Heidi Tuominen lahjoitti samassa tilaisuudessa oman merkkipäiväkeräyksensä tuoton samaan tarkoitukseen. Molemmat ”shekit” näkyvät oheisessa kuvassa. Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry:n puheenjohtajan Mikko Leinon mukaan varat on tarkoitus käyttää uusien jäsenten rekrytointiin sekä Parkinkadun kiinteistön ylläpitämiseen. Nämä ovat niitä tarkoituksia, joita ekonomiyhdistyskin haluaa tuleville jäsenilleen mahdollistaa. Haluamme näiden lahjoitusten myötä toivottaa uudelle opiskelijayhdistykselle menestystä tulevaan vuoteen ja vuosikymmeneen! Olkoon se molemmille yhdistyksillemme menestyksellinen. n

Hymyilyttää niin lahjoittajia kuin lahjoituksen saajiakin

7


J Ä S E N L E H T I

Suomen ekonomiliitto SEFEn hallitus ja hallituksen alaiset toimikunnat Suomen Ekonomiliitto SEFEn syysliittokokouksessa 21.11.2009 liitolle valittiin uusi hallitus kaksivuotiskaudeksi 1.1.2010–31.12.2011. Turun seudun ekonomit ry:stä hallitukseen valittiin nykyinen yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Leväpelto. Liittokokous asettaa lisäksi vähintään kahdeksan ehdokasta sellaisiin hallituksen alaisiin toimikuntiin, joiden jäsenyys ei edellytä asemaa jäsenyhteisön hallituksessa tai johtokunnassa. Toimikuntien tehtävänä on tuoda luottamushenkilöosaaminen jajäsenten näkökulma hallituksen päätöksenteon pohjaksi. Seuraavaksi esittelemme tarkemmin kunkin toimikunnan tehtäviä:

Palvelutoimikunta Palvelutoimikunta on SEFEn hallituksen alaisista luottamuselimistä se, joka on jäsen- ja järjestöpalvelujen kehittäjä, sparraaja ja päätöksentekijä. Palvelutoimikunnan toiminta-alueita ovat mm. työttömyyteen ja työttömyysuhkaan liittyvien palveluiden varmistamisen pohtiminen, jäsenten työhyvinvointi ja siihen liittyvien palvelujen kehittäminen, ekonomirekrytoinnin toiminnan kehittäminen ja erityisesti jäsenten työllistymistä parantavien toimintamallien pohtiminen, jäsenetujen merkityksen pohtiminen ja niiden priorisointi sekä jäsenhankinnan ja -pidon kehittäminen. Turun Seudun Ekonomit ry:stä palvelutoimikuntaan tuli valituksi Nina Hamburg. Nina Hamburg ei ole ollut mukana yhdistystoiminnassa vielä kovinkaan pitkään, mutta alku on imaissut hänet mukaansa. Nina toimii tällä hetkellä Turun seudun ekonomien johtokunnassa ja vastaa jäsenlehden toimittamisesta. Nina kiinnostui ennen kaikkea palvelutoimikuntaan hakeutumisesta, koska on itsekin käyttänyt monia liiton ja yhdistyksen tarjoamia palveluita. Ninan oma tausta on myös moninainen ja psykologia-kauppatieteellinen opintoyhdistelmä mahdollistaa asioiden katsomisen niin ihmisen kuin liiketaloudenkin kannalta.. Tällä hetkellä Nina toimii yrittäjänä viime syksynä perustamassa henkilöstöalan yrityksessään, HRD Hamburgissa.

SEFEn hallitus ja toimikunnat Koulutuspoliittinen toimikunta Koulutuspoliittinen edunvalvonta on kauppatieteellisen koulutuksen tason ylläpitäjä. Ekonomikunnan laadukkuus perustuu korkeatasoiseen perus-, jatko- ja täydennyskoulutukseen sekä tutkimukseen. Tämän vuoksi SEFE esittää näkemyksensä siitä, mihin suuntaan kauppatieteellistä alaa kokonaisuudessaan tulee Suomessa kehittää. Muita merkittäviä koulutuspoliittisia toiminta-alueita ovat mm. liiketoimintaosaamisen laajentaminen ja syventäminen, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välinen työnjako, osaamisen varmistamiseen liittyvät kysymykset sekä koulutuksen rahoituksen kehittäminen. Turun Seudun Ekonomit ry:stä koulutuspoliittiseen toimikuntaan tuli valituksi Päivi vauhkonen. Päivi Vauhkonen on lähes koko työuransa ajan toiminut aktiivisesti yhdistyksissä ja muissa luottamustoimissa. Päivi kiinnostui mahdollisuudesta toimia koulutuspoliittisen toimikunnan jäsenenä, koska se on lähinnä hänen osaamis- ja kokemusmaailmaansa. Päivillä on laaja-alainen näkemys organisaatioiden osaamisesta ja sen kehittämisestä sekä monipuolinen kokemus yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Elinkeinoelämän koulutustarpeet ovat tulleet tutuiksi erityisesti Johtamistaidon Opiston työkokemuksen kautta. Yliopisto- ja täydennysmaailman kehitystä Päivi on seurannut jatko-opintojensa myötä. Hän antaa SEFEn käyttöön mielellään osaamisensa organisaatioiden vastuullisuuden kehittämisestä, joka on myös hänen loppuvaiheessa olevan väitöskirjan aihe.

Työelämätoimikunta SEFEn työmarkkinaedunvalvonnan tavoite on oikeudenmukaisempi työmarkkinakulttuuri. Työlainsäädännön ja työelämän pelisääntö-

TuKY ry:n uusi puheenjohtaja esittelyssä TuKY ry:n uutena puheenjohtajana aloitti vuodenvaihteessa toisen vuosikurssin opiskelija Mikko Leino. Turkulainen 22-vuotias Mikko lukee pääaineenaan kansainvälistä liiketoimintaa ja on suorittanut opintojaan niinkin ahkerasti, että kandidaatin tutkielma odottaa kirjoittamista keväällä 2010. Mik ko on ollut aktiivinen toimija ylioppilaskunnassa jo ensimmäisenä opiskeluvuotenaan,

kokemusta karttui mm. Ulkkiksen toiminnan järjestämisestä. Vapaa-ajallaan Mikko harrastaa urheilua, eräs tärkeimmistä harrastuksista on avomeripurjehdus josta mukaan tarttui SM-pronssi viime kesänä. Aikaansaava ja aktiivinen ovat adjektiiveja, jotka kuvaavat hyvin TuKY ry:n uutta puheenjohtajaa; juuri näitä ominaisuuksia tarvitaan tämän muutoksen keskellä, kun perinteikäs Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta on lakkautettu ja uusi Turun kauppatieteiden yhdistys jatkaa TuKY:n toimintaa. ”Turun kauppakorkeakoulun ja Turun yliopiston yhdistyminen tuo kauppakorkeakoulun opiskelijoille monia haasteita, mutta myös mahdollisuuksia. Yhdistyminen tuo muutoksia korkeakoulun hallintoon, opiskelijatoimintaan

ja opintomahdollisuuksiin. Näinä muutosten aikoina yhteen hiileen puhaltaminen, se paljon puhuttu kylterihenki, tulee nousemaan aikaisempaa tärkeämmäksi”, tiivistää Mikko. Konsortiosta huolimatta TuKY ry:n tehtävänä on jatkaa TuKY:n perinteitä ja taata opiskelijoille korkeatasoista opetusta ja nautinnollinen opiskeluaika. Mikko odottaa puheenjohtajakaudeltaan entistä tiiviimpää yhteistyötä TSE ry:n kanssa, myös yhteistyö muiden kauppatieteellisten järjestöjen kanssa tulee jatkumaan ja kehittymään entisestään. Mikkoon saat parhaiten yhteyden osoitteella mikko.leino@tse.fi n Teksti: Raisa Räsänen Kuva: Kuvasirkus

Mikko Leino odottaa kaudeltaan tiivistä yhteistyötä Turun Seudun Ekonomien kanssa 8


J Ä S E N L E H T I

Nina Hamburg Kuva: Nina HamburGin kuva-arkisto

Airi Kapanen Kuva: Pasi Leino Päivi Vauhkonen Kuva: Päivi Vauhkosen kuva-arkisto

jen noudattamisen tulee olla arkipäivää kaikkien ekonomien kohdalla. Työmarkkinapoliittisia linjauksia ovat mm. työehtosopimukset, työaikalain mukaiset työajat, kannustava ja oikeudenmukainen palkkaus, tasaarvoinen työyhteisö, tasa-arvoiset etenemismahdollisuudet sekä työn ja perheen yhteensovittamisen helpottaminen. Turun Seudun Ekonomit ry:stä työelämätoimikuntaan tuli valituksi Airi kapanen. Airi Kapasella on yhdistystoiminnasta pitkä tausta. Airi on pitkäaikainen toimija niin Turun seudun ekonomiyhdistyksessä kuin SEFEssä ja AKAVAssa. Airi toimi työelämätoimikunnassa myös edellisenä kautena ja hänestä oli luontevaa hakeutua uudelleen jatkamaan tärkeiden työelämään liittyvien asioiden työstämistä. Airille on karttunut osaamista erityisesti edunvalvonnan ja työelämän kehittämisen osa-alueita. Airi työskentelee Työ- ja elinkeinotoimiston johtajana ja sitä kautta hänellä on valmiutta tukea ekonomeja muun muassa työttömyyden kohdatessa ja tiedottaa TE-toimistojen palvelumahdollisuuksista.

Yrittäjäneuvottelukunta SEFEn yrittäjäneuvottelukunnan tehtäviin kuuluu muun muassa tehdä esityksiä ekonomiyrittäjille suunnattujen jäsenetujen ja palvelujen kehittämisestä ja tukea ekonomiyrittäjien verkostoitumista. Yrittäjäneuvottelukunta myös vahvistaa ekonomiyrittäjien yhteishenkeä, imagoa ja profi ilia sekä suunnittelee ja kehittää yrittäjyyteen liittyviä koulutustilaisuuksia ja muita tapahtumia.

Opiskelijapoliittinen toimikunta SEFEn opiskelijatoiminnassa on tapahtunut vuoden vaihteessa isoja uudistuksia. Kylteritoimikunta ja sen työjaosto lakkautettiin vuoden vaihteessa. Kylteriyhteisöjen puheenjohtajat jatkavat toimintaa verkostona. Uutena toimikuntana aloittaa opiskelijapoliittinen toimikunta, jonka puheenjohtajaksi on valittu Katariina Kyckling Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnasta.

ANU SUOMiNEN on valmistunut Turun kauppakorkeakoulusta KTM:ksi ja toimii nykyään yrittäjänä. Valmistuttuaan hän pakkasi laukkunsa ja muutti 3,5 vuodeksi Barcelonaan, missä hän työskenteli mm. suomalaisen sykemittarivalmistaja Polar Electron markkinoinnissa. Muuttoa takaisin Suomeen vauhdittivat muotoilujohtamisen jatko-opinnot Teknillisen korkeakoulun Lahden yksikön IDBMpro-ohjelmassa (International Design Business Management for Professionals). Vuonna 2007 Anu perusti ekologisten design-tuotteiden verkkokaupan Matterian. Tulevaisuuden suunnitelmissa on kaupan kehittämisen lisäksi konsul-

Minna Valtari Kuva: Minna Valtarin kuva-arkisto

Opiskelijapoliittinen toimikunta käsittelee valtakunnalliseen opiskelijapolitiikkaanliittyviä kysymyksiä sekä kauppatieteilijöitä koskevia edunvalvonnallisempia asioita. Turun Seudun ekonomit ry:stä opiskelijapoliittiseen toimikuntaan tuli valituksi Minna valtari. Minna Valtari valmistui viime vuonna kauppatieteiden maisteriksi, joten opiskeluun ja opiskelijapolitiikkaan liittyvät asiat kiinnostavat häntä erityisesti. Minna ei ole aiemmin toiminut SEFEssä, mutta häntä kiinnosti perehtyä ja osallistua enemmän Ekonomiliiton toimintaan. Tämä olikin varsinainen syy hakeutua SEFEn opiskelijapoliittiseen toimikuntaan. Minna on nyt toimikunnan ekonomijäsen, joten hänen näkökulmansa toimikunnassa tulee olemaan juuri valmistuneen ekonomin näkökulma. Minnalla on kokemusta opiskelijajärjestöistä, sillä hän on toiminut useissa ainejärjestöissä Åbo Akademilla, jossa hän oli mm. kansantaloustieteen ainejärjestön puheenjohtaja. Minna valmistui viime vuonna palattuaan opiskelijavaihdosta ja harjoittelusta Brysselistä ja totesi, että työnhaku on tällä hetkellä kovin vaikeaa. Minna toimiikin nyt yrittäjänä omalla toiminimellään ja tarjoaa yrityksille vapaan toimittajan viestintäpalveluita. n

Yhteystiedot Kirsi Leväpelto, SEFE hallitus kirsilevapelto@luukku.com Nina Hamburg, palvelutoimikunta nina@hrdhamburg.fi Päivi Vauhkonen, koulutuspoliittinen toimikunta paivi.vauhkonen@kotikone.fi Airi Kapanen, työelämätoimikunta kapanen.airi@gmail.com Minna Valtari, opiskelijapoliittinen toimikunta minna.valtari@gmail.com Tekstikooste: Sania Nyman / Nina HamburG

toida muita yrityksiä ekologisessa markkinoinnissa. Turun Seudun Ekonomeissa Anu vastaa yrittäjyysasioista. n Kuva: Matteria kuvapankki

9


J Ä S E N L E H T I

Yrittäjyyden opiskelua yrittämällä – harjoitusyritystoimintaa yliopistossa Kaikki 24 tunnin leirin osallistujat ja ohjaajat yhteispotretissa Ruissalossa Turun kauppakorkeakoulun yrittäjyysopinnoissa sovelletaan paitsi perinteistä teoriapohjaista luento-opetusta myös erilaisia kokeellisia ja toiminnallisia menetelmiä, kuten tekemällä oppimista. NY Oma yritys -kurssilla opiskelijat voivat kokeilla yrittäjyyttä käytännössä. Kyseessä on Nuori Yrittäjyys ry:n koordinoima toimintamalli, joka on osa kansainvälistä Young Enterprise -yrittäjyysopetuskonseptia. Oikealla rahalla perustettavat miniyritykset toimivat lukuvuoden ajan avoimilla markkinoilla tarjoten tuotteita tai palveluita. Vaativimmissa yritysideoissa tavoitteena on palvelun tuotteistaminen tai markkinatutkimuksen tai muiden esiselvitysten tekeminen. Oppimisen näkökulmasta on tärkeää, että kurssi ei ole tekninen harjoite, jolla tehdään huvin vuoksi kuvitteellinen liiketoimintasuunnitelma tai otetaan selvää yrityksen perustamisesta ja siinä vaadittavista asioista teoriassa. Kurssille voivat osallistua ekonomiopiskelijoiden lisäksi myös muut Turun yliopiston opiskelijat ja kurssilla tehdään tiivistä yhteistyötä ammattikorkeakouluopiskelijoille suunnatun kurssin kanssa. Kurssilaisilla on osaamista viittomakielen tulkkauksesta tekstiilisuunnitteluun, biologiasta myynnin kouluttamiseen ja tapahtumajärjestelyistä nanoteknologiaan. Tämä näkyy perustettujen NY -yritysten mielenkiintoisena kirjona.

Kurssille vauhdikas startti 24 tunnin leiriltä NY Oma yritys -kurssi käynnistyi syyskuussa vauhdikkaasti 24 tunnin tutustumis- ja ideointileirillä Ruissalon Saaronniemessä. Leirillä tutustuttiin muihin opiskelijoihin ja näiden asiantuntemukseen ja ideoitiin uutta yritystoimintaa joko jo olemassa olevan idean tai aivan uuden idean pohjalta. Yrittäjätiimeissä on monipuolista ja monialaista osaa-

mista. Leirillä oli mahdollisuus kehittää ideoita eteenpäin ja innostua lukuvuoden mittaisesta yhteisponnistuksesta. Lukuvuoden kuluessa kurssilaisilla on tapaamisia ja yritystoimintaan liittyviä alustuksia noin kahden viikon välein. Alustusten lisäksi kurssilaiset vaihtavat kokemuksia yrittäjyyden ensi askeleista, onnistumisista ja haasteista ja harjoittelevat mm. yritysesitysten ja myyntipuheiden pitämistä. Jokaisella yrityksellä on oma neuvonantaja yrityselämästä, myös ekonomiyrittäjiä on toiminut kurssilaisten mentoreina. Kurssilaiset pitävät kurssia mielenkiintoisena ja opettavaisena, vaikkakin toki vaativana. Opiskelun, harrastusten, muiden töiden ja yrittäjyyden yhdistäminen on ajankäytöllisesti hankalaa. Tässäkin suhteessa kurssi simuloi oikean yritystoiminnan aloittamista erittäin hyvin. Parhaat arviot kurssi saa käytännönläheisyydestä.

NY Oma yritys –finaalissa valitaan vuoden parhaat opiskelijayritykset Kurssi huipentuu 16.4.2010 Turun kauppakorkeakoululla järjestettävään korkea-asteen opiskelijoiden NY Oma yritys –finaaliin, jossa arvovaltainen tuomaristo tutustuu yrityksiin esittelyn ja haastattelun perusteella. Yritykset esittäytyvät myös Mercatorin markkinatorilla klo 13–14.30, jonne kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita tutustumaan yrityksiin. Parhaat yritykset palkitaan iltajuhlassa Sigyn -salissa ja Suomen osakilpailun voittajat pääsevät kilpailemaan kesäkuussa muiden eurooppalaisten kanssa Sofiaan, Bulgariaan. Turkulaiset NY-yritykset ovat perinteisesti menestyneet kilpailussa hyvin, joten nytkin odotukset ovat korkealla. Menestystä on jo tullutkin. Kurssilainen Hannu Karhu ja fotokatalyyttisiä pinnoitteita tarjoava Abonano palkittiin joulukuussa Venture Cupin liikeideakilpailun viiden parhaan liikeidean joukossa. Kilpailuun jätettiin 227 ehdotusta, joten palkinto ilahdutti saajansa lisäksi koko kurssia! Yritystoiminta päättyy keväällä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen tekemiseen, mutta osa opiskelijoista jatkaa yritystoimintaa oikeana yrityksenä kurssin päätyttyä. Muilla yrittäjyys jää hautumaan tulevaisuutta varten. n Lisätietoja kurssista ja yrityksistä löytyy kurssin blogista http://omayritys.wordpress.com ja kurssin vastuuopettajalta: Ulla Hytti, puh. 02 4814 514, sähköposti: ulla.hytti@tse.fi ja Nuori Yrittäjyys ry:stä osoitteesta www.nuoriyrittajyys.fi Teksti: Ulla Hytti Kuvat: Sanna Laajalahti NY Invertebratan liikeidean esittelijöinä Kaisa Lappalainen ja Mia Forssell

10


J Ä S E N L E H T I

Onko Crusta oikea brändi? ”Leipomo Rostenin Crusta-leivästä kehittyi vahingossa brändi”, totesi ekonomi Kari Meltovaara yrittäjätarinassaan 19.11. Svenska Klubbenilla. Rosten ei lähtenyt tietoisesti lanseeraamaan Crusta-brändiä, mutta on menestyksen myötä tukenut brändin kehittymistä. Keskisuurellekin leipomolle kuluttajabrändin systemaattinen rakentaminen on liian kallista. Brändin onnistuminen on siten kiinni hyvästä ajoituksesta, määrätietoisesta työstä ja vähän onnestakin.

Toimitusjohtaja Kari Meltovaara kertomassa Turun seudun ekonomeille Leipomo Rostenista

Kari Meltovaara kokee olevansa perheyrityksen toimitusjohtaja eikä niinkään yrittäjä perinteisessä mielessä. Hän siirtyi perheyrityksen johtoon vuosituhannen vaihteessa. Meltovaara työskenteli opintojensa jälkeen Saksassa Philipsin elektroniikkateollisuudessa ja sai vanhemmiltaan pyynnön palata takaisin Suomeen Rostenin myyntiin äitiyslomasijaiseksi. Hänen isänsä oli 60-vuotias ja sairasteli, joten perheen yritykseen oltiin etsimässä jatkajaa. Ensimmäisenä vetovuoroon astui Kari Meltovaaran setä ja hänen jälkeensä vuonna 1999 Kari nimitettiin toimitusjohtajaksi. Sitä ennen Kari oli ehtinyt perehtyä yrityksen liiketoimintaan huolella. Hän opetteli konkreettisesti leipomisen, keskeiset yrityksen toiminnot ja käytettävän tuotantoteknologian. V u o n n a 19 9 9 yritys oli ajautunut kannattavuuskriisiin. Kaupan ja

teollisuuden ketjuuntuminen 90-luvun puolivälin jälkeen merkitsi markkinoiden uusjakoa. Toimitusjohtajan ensimmäinen tehtävä oli johtoryhmän rakentaminen ja yrityksen tuloksen kääntäminen uudelleen positiiviseksi. Alkoi tiukka tuotekohtaisen kannattavuuden seuranta. Vanhoja kannattamattomia tuotteita lopetettiin ja uusia ryhdyttiin kehittämään. Ideat uusien tuotteiden kehittämiseen haettiin Keski-Euroopasta, lähinnä Italiasta ja Ranskasta. Karin syvällisestä tuotteiden ja niiden valmistamisen tuntemuksesta oli suurta apua uusien tuotteiden kehittämisessä. Crusta-leivän valmistusmenetelmät ja laitteistot tuotiin KeskiEuroopasta, ja eurooppalaiset asiantuntijat kouluttivat valmistusmenetelmiä suomalaisille leipureille. Näiden olikin ensin vaikea hyväksyä epätasaista, möykkyistä ja ilmakuplia sisältävää leipää priimaksi.

Yrityksen liiketoiminta kääntyi vuodessa kannattavaksi ja uuteen

kasvuun terveyttämisohjelman ansiosta. Crusta tuotteena lanseerattiin, mutta haasteet vähittäiskaupan kanssa olivat vielä suuria. Keskisuuren leipomon oli osoitettava keskusliikkeille alueellinen vahvuutensa ja tuleva potentiaalinsa. Rosten panosti lähes kaiken Crusta-tuotteeseen ja myöhemmin sen ympärille rakentuneeseen tuoteperheeseen. Seurauksena oli yllättäen Crusta-brändin parempi tunnettuus verrattuna itse Leipomo Rostenin brändiin. Vuosi 2009 on tuonut alalle uusia haasteita. Vähittäiskaupan osto-

käyttäytyminen muuttui jo syksyllä 2008 tulevaa lamaa ennakoivaksi. Kauppa alkoi suosia edullisia, muovipusseihin pakattuja leipiä. Tämä on edellyttänyt kaikilta alan toimijoilta tuotevalikoiman tarkistamista. Kari Meltovaara innoitti illan aikana ekonomijäsenet keskustelemaan hyvästä leivästä. Hyvää leipää ei laiteta muovipussiin ja parhaimmillaan sen ostamisesta on muodostunut vuosia jatkunut perinne ja elämys.

Illan asiantuntijaesityksen piti johtaja Pirjo Vuokko Turun kauppakorkeakoulusta. Pirjo johdatti brändistrategian maailmaan. Olennainen kysymys on, milloin kannattaa satsata tuotebrändiin ja milloin yrityksen brändiin. Havaittiin, että vastaus vaihtelee toimialoittain, mutta myös samalla toimialalla voi olla hyvin erilaisia brändistrategioita. n

Teksti ja kuva: Antti Lehtimäki 11


J Ä S E N L E H T I

Yliopistouudistus – virkasuhteesta työsuhteeseen Yliopistouudistuksen myötä yliopistojen henkilöstön virkasuhteet muuttuivat tämän vuoden alussa työsuhteiksi. Muutos virkasuhteista työsuhteiksi tapahtui automaattisesti lain nojalla. Tilanne ei sinällään edellytä mitään erityisiä toimenpiteitä, mutta muutama seikka tulee ottaa huomioon muutostilanteessa.

Määräaikaiset palvelussuhteet

Käräjäoikeus kiistojen käsittelypaikkana

Työsopimuslain mukaan työsopimus on lähtökohtaisesti toistaiseksi voimassa oleva. Määräaikainen työsopimus voidaan solmia vain perustellusta syystä (esimerkiksi perhevapaan sijaisuus). Työsopimuslain mukaan määräaikaista työsopimusta ei voida irtisanoa kesken määräajan, ellei irtisanomisen mahdollisuudesta ole sovittu. SYTYn ja YOL:n laatimaan työsopimuslomakkeeseen tuli maininta siitä, että myös määräaikainen työsopimus on irtisanottavissa työsopimuslain mukaisin irtisanomisajoin ja perustein. Määräaikaisen työntekijän lomauttamista on lisäksi rajoitettu, sillä hänet voidaan lomauttaa vain, jos sijaistettava työntekijä olisi lomautettavissa. Työsuhteen laittomissa irtisanomis- ja purkutilanteissa työntekijällä on oikeus rahalliseen korvaukseen. Määräaikaisen työntekijän oikeusasema perustuu työsopimuslakiin.

Virkasuhdetta koskevat varoitus-, irtisanomis-, purku- ja määräaikaisuusjutut käsitellään Virkamieslautakunnassa. Sen sijaan työsuhdetta koskevat jutut käsitellään käräjäoikeudessa. Asioiden käsittely Virkamieslautakunnassa on kirjallista ja kuluiltaan edullista, kun taas normaaliin tuomioistuinkäsittelyyn liittyy aina selkeästi korkeampi kuluriski. Työsuhteisiin 1.1.2010 siirtyneillä on kuusi kuukautta aikaa valittaa ja vaatia korvausta laittomiksi katsomistaan määräaikaisuuksista sekä määräaikaisuuksien laittomista ketjutuksista. Valitus tehdään vielä tänä siirtymäaikana Virkamieslautakuntaan. Puolen vuoden määräajan jälkeen yliopistojen määräaikaisuusasiat käsitellään yleisessä tuomioistuimessa. Asioiden käsittelyn helppouden vuoksi mm. laittomien määräaikaisuuksien suhteen kannattaa toimia ennen 30.6.2010 päättyvää siirtymäaikaa.

Työsuhteessa sovellettavat lait

Neuvottelutilanne

Virkasuhteissa työskentelevään yliopiston henkilöstöön sovellettiin valtion virkamieslakia. Työsuhteisiin siirtymisen myötä sovellettavaksi peruslaiksi tuli työsopimuslaki. Tämän lisäksi huomioon on otettava esimerkiksi työaikalaki sekä vuosilomalaki. Merkitystä tulee olemaan myös paikallisilla työpaikkakohtaisilla ohjeilla sekä vakiintuneilla käytännöillä. Virkasuhteisiin liittyy niin sanottu virkavastuu, joka on ankarampaa kuin yleinen oikeudellinen vastuu. Työsuhteisiin siirtymisen yhteydessä virkavastuukin luonnollisesti lakkasi. Yliopiston henkilöstön rikosoikeudellinen vastuu tehtäviensä hoitoon liittyvistä toimistaan kuitenkin jatkuu työsuhteisiin siirtymisen jälkeenkin. Myös vahingonkorvausvastuu pysyy entisenlaisena.

Yliopistoja koskevat työehtosopimusneuvottelut ovat tätä kirjoitettaessa (13.1.2010) edelleen kesken. Erimielisyyttä on syntynyt esim. jo aiemmin sovitun 2 %:n kehittämiserän toteuttamistavasta. Mahdollisista palkankorotuksista ei ole vielä edes keskusteltu. Työnantaja tulee todennäköisesti esittämään ns. palkka-ankkurimallin mukaista 0,5 %:n korotusta. Tekstikysymykset ovat aivan alkutekijöissään. Isoksi ongelmaksi ovat muodostumassa työaikakysymykset, sillä työnantajan tavoitteena on, että sekä opetus- että tutkimushenkilökunnalla olisivat samanlaiset työaikajärjestelyt ja -sopimukset. Työntekijäpuolta neuvotteluissa edustavan Jorma Virkkalan (Professoriliiton toiminnanjohtaja) mukaan ”työnantajan tavoitteena vaikuttaisi olevan ainakin jonkinasteisten joustojen löytäminen ja kollektiivisopimuksen soveltamisalan supistaminen”. JUKOn tavoitteena puolestaan on, että uusimuotoisissakin yliopistoissa noudatettaisiin entisiä palvelussuhteen ehtoja. Tavoitteena on, että uusi työehtosopimus saataisiin valmiiksi viimeistään tammikuun lopussa. Tavoite on kova, mutta ei toki mahdoton. Vallitsevassa tilanteessa yliopistosektorin järjestövalmiuden on oltava kunnossa, sillä nyt sitä tarvitaan enemmän kuin aikoihin. n

Rekrytoiminen Rekrytoiminen työsuhteeseen on periaatteessa vapaata, mutta tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain asettamat vaatimukset on kuitenkin otettava huomioon. Yliopistojen johtosääntöihin on myös tulossa tiettyjä määräyksiä kelpoisuusehdoista. Työsuhteen alkuun voidaan perustellusta syystä asettaa enintään neljän kuukauden koeaika. Huom! Yliopistouudistuksen johdosta virkasuhteista työsopimussuhteisiin siirtyville niin sanotusti vanhoille työntekijöille ei voida määrätä koeaikaa palvelussuhdelajin muuttumisen vuoksi.

Teksti: SEFE / Johanna Hämäläinen

Lisätietoja Asiamies Johanna Hämäläinen, puh. 0201 299 289 Lakimies Petteri Kivelä, puh. 0201 299 216 (klo 8.30–13.00)

12


J Ä S E N L E H T I

Jäsenhaastattelussa Monika Kastu-Häikiö Aloitimme viime vuonna juttusarjan, jossa kyselemme kuulumisia Turun Kauppa­k orkea­k oulun eri vuosikurssilaisilta. Olemme jo seuranneet vuosina 1950 ja 1960 opintonsa aloittaneiden elämää ja tällä kertaa vuorossa on opintonsa vuonna 1970 aloittanut Monika Kastu-Häikiö.

lajeissaan on lähellä sydäntäni. Liikunta eri muodoissaan piristää. Myös mökkeily kuuluu kesäelämään. Parasta kuitenkin on perhe ja hyvät ystävät ja heidän kanssaan vietetty aika. Viime vuoden huipputapahtuma oli ensimmäisen lapsenlapsen syntymä. On hienoa nähdä elämän jatkuvuus.

Turkulaisen yrittäjäperheen tyttärenä oli luontevaa suuntautua Turun kauppakorkeakouluun. Erityisesti sen monipuolisuus kiinnosti; taloustieteet, markkinointi, tietojärjestelmätiede ja kielet. Kaikki nämä olivat tarjolla yhdessä opinahjossa samanaikaisesti. Koko työurani olen käytännön työelämän kehittymisen lisäksi ollut kiinnostunut myös tieteellisen puolen kehityksestä. Täydensinkin valmistumiseni 1973 jälkeen opintojani Helsingissä työn ohella Helsingin kauppakorkeakoulussa markkinoinnin ja kansantaloustieteen osalta. Tampereella suoritin Tampereen yliopiston ja teknillisen korkeakoulun laajan johtamiskoulutusohjelman JOKOIII-kurssin vuosina 1985–1986 töitten rinnalla. Turkuun tulon jälkeen opiskelin Turun kauppakorkeakoulussa ja päivitin tutkintoni KTM:ksi vuonna 1993 pääaineena tietojärjestelmätiede.

Lääninhallituksessa tehty 20-vuotinen ura alkoi Turun ja Porin lääninhallituksen palveluksessa syksyllä 1987 ensin tietohallinnon tehtävissä, vuodesta 1992 talous- ja tietohallinto-osaston osastopäällikkönä. Vuoden 1997 lääniuudistuksen jälkeen toimin yhdistetyn suurläänin hallinto-osaston osastopäällikkönä vuodesta 1998 alkaen. Olen saanut tehdä julkisen sektorin päällikkötason tehtäviä valtionhallinnon näköalapaikalla kolmella vuosikymmenellä 80-, 90-, ja 2000- luvuilla kolmen maaherran Pirkko Työläjärven, Heikki Kosken ja Rauno Saaren johtamissa organisaatioissa. Nämä vuosikymmenet ovat olleet täynnä suuria muutoksia. Muutettiin valtion hallintorakenteita alue- ja paikallistasolla. Myös johtamisjärjestelmät ja käytännöt uusittiin. Oma motiivini työskentelyyn hallinnon parissa on löytynyt siitä, että hyvin toimiva hallinto on parhaimmillaan suuri etu ihmisille, yrityksille ja koko yhteiskunnalle ja sen eteen on kannattanut innolla ja antaumuksella tehdä töitä. Nyt ovat 375-vuotiset lääninhallitukset jääneet historiaan. Niin on myös omalla kohdallani, sillä jäin muutama vuosi sitten sairauden takia eläkkeelle.

Mikä on mukavin muistosi opiskeluajoilta?

Millaisia harrastuksia sinulla on?

Teksti: Ville Niukko Kuva: Perhealbumi

Mukavinta oli tietysti se, että olin niiden 20 naisen joukossa, jotka oli valittu vuosikurssille 1970. Kaikkiaan meitä taisi olla kurssia aloittamassa noin 130 opiskelijaa, joista sitten miesten osuus oli 110:n luokkaa. Puolisoni Erkki Häikiö aloitti samalla kurssilla. Myös hyville pitkille ystävyyssuhteille luotiin pohja silloin. Tyttäremme on jatkanut perinteitä ja valmistunut kauppakorkeasta. Sen sijaan poikamme oli sitä mieltä, että kolme kauppatieteilijää yhdessä perheessä on riittävästi ja on suuntautunut toisin.

Matkustaminen on aina kiehtonut. Musiikki, teatteri, kirjallisuus ja yleensä taide sen eri

Monika Kastu-Häikiö, vuosikurssi 1970 Kotipaikkakunta: Turku (syntynyt Turussa 29.6.1950)

Miksi sinusta tuli ekonomi?

Mitkä ovat terveisesi Turun Seudun Ekonomeille? Kaikenlainen aktiviteetti mikä lisää Turun seudun elinvoimaisuutta on paikallaan. Vaikka maailma yhä enemmän teknistyy ja verkottuu, niin sen rinnalla ihmisten väliset kontaktit korostuvat merkityksessään. Tällä seudulla on ainutlaatuinen historia, tieteiden keskittymä ja kulttuuriosaaminen. Nämä luovat osaltaan vahvaa pohjaa ihmisten arkeen ja vapaa-ajan viihtyvyydelle. Niitä kannattaa arvostaa ja niistä kannattaa olla ylpeitä. Kaupallisen tutkinnon arvostus on syytä pitää korkeassa kurssissa myös nyt kun Turun kauppa­korkeakoulu on aloittanut Turun yliopistoon kuuluvana korkeakouluna. n

Ilouutinen ensimmäisestä lapsenlapsesta keväällä 2009

Miten olet edennyt työelämän melskeissä? Opiskelukesät työskentelin Tukholmassa tavaratalo NK:n palveluksessa eri tehtävissä. Vuonna 1973 valmistumiseni jälkeen suuntasin Helsinkiin. Siellä toimin mm. valtion erityisrahoituslaitos Valtiontakauslaitoksen talous- ja hallintoasioista vastaavana (sittemmin Valtiontakuukeskus, nykyisin Finnvera Oyj). Tyttäremme syntyi Helsingissä. Tampereelle muuton jälkeen aloitin vuonna 1982 monitoimialayritys Juvenes Oy:ssä ensin toimistoja sittemmin talouspäällikkönä. Poikamme syntyi Tampereella. Talouspäällikön tehtävät jäivät taakse kun perheemme muutti takaisin Turkuun vuonna 1987. 13


J Ä S E N L E H T I

Tulevat tapahtumat Tilaisuudet ovat maksuttomia ellei hintaa ole mainittu. Nopeimmin ja varmemmin pääset mukaan tapahtumaan ilmoittautumalla SEFEn nettisivujen kautta, www.sefe.fi. Sivuilla näet myös osallistujien ja vapaiden paikkojen määrän. Ilmoittautumisohjeet seuraavalla sivulla.

Koulutusta POW E R POI N T-KOU LU T US Tu r u n kauppakorkeakoululla 2.3. klo 17.30–20. Opettajana Timo Leino. Osallistumismaksu 20 euroa, viite 02037. TSE ry isäntänä Ville Niukko. Katso mahdollisia vapaita paikkoja www.sefe.fi. EXCEL-KOULUTUS Turun kauppakorkeakoululla 25.3. klo 17.30–20. Opettajana Timo Leino. Osallistumismaksu 20 euroa, viite 25030. TSE ry isäntänä Ville Niukko. Ilmoittautuminen 1.3. mennessä. Tilaisuus on täynnä, mahdollisia vapaita paikkoja voi kysyä toimistolta. A A MI A ISSEMINA A R I T YÖ­H Y V IN­ VOINTI 14.4. klo 8.30–10.00, yhteistyössä Turun kauppakorkeakoulun kanssa. Puhujana on Pertti Laine. Turun kauppakorkeakoulu, os. Rehtorinpellonkatu 3. Seminaarissa käsitellään mm. mitä työhyvinvointi on, työhyvinvoinnin merkitys kansantaloudelle, työorganisaatioille ja yksilöille sekä työhyvinvoinnin kehittämisen strategiat. Ilmoittautuminen 1.4. mennessä. Tilaisuus on täynnä, mahdollisia vapaita paikkoja voi kysyä toimistolta. TULOSSA SYKSYLLÄ: SEFE järjestää 29.10.2010 iltapäiväseminaarin ”Tunne­ osaaminen työelämässä”. Luen­noitsijana on organisaatiopsykologi, työyhteisöjen kehittäjä ja tunneälykirjailija Mikael Saarinen.

Yritysvierailut TILASTOKESKUSVIERAILU JA TURUN KAUPPAKAMARI ESITTELY 18.3. klo 17. Puolalankatu 1, Turku. Tilastokeskuksen tilastot antavat kattavan kuvan yhteiskunnasta ja sen kehityksestä. Hyödynnä tilastoaineistojen laajat mahdollisuudet suunnittelun ja päätöksenteon tukena, kehitystrendien seurannassa ja markkinoinnin kohdentamisessa. Samalla saat tietoa Turun kauppakamarin toiminnasta. Illan emäntinä toimivat myyntipäällikkö, ekonomi Eija Arvonen Tilastokeskuksesta ja ekonomi, yhteyspäällikkö Jaana Mäkikalli Turun kauppakamarista. Ilmoittautuminen 2.3. mennessä. TSE ry emäntänä Nina Hamburg. OY MARLI AB nykyisin ECKES-GRANINI FINLAND OY AB 21.4. 17. Pansiontie 47, Turku. Ilmoit­tau­tu­ mi­nen 6.4. mennessä. TSE ry emäntänä Nina Hamburg. Katso mahdollisia peruutuspaikkoja www.sefe.fi

14

TURUN LENTOASEMA -V IER AILU 28.4. klo 18, Lentoasemantie 150, Turku. Ilmoittautuminen 12.4. mennessä. TSE ry isäntänä Ville Niukko. Katso mahdollisia peruutuspaikkoja www.sefe.fi.

taan luentosalissa palveluiden esittelyllä, jonka jälkeen kierretään koko talo ja kysymyksiä saa mielellään esittää. Koko tilaisuuden kesto n 1 1/2 tuntia. TSE ry emäntänä Terttu Pekuri. Ilmoittautumiset 15.3. mennessä.

Muut tapahtumat

Vierailu Tuorlaan Kaarinassa siirtyy tuonnemmaksi, mahdollisesti syksyllä toteutettaviksi.

SITSIT 5.3. Parkissa. Ohjelmassa laulua, ruokaa ja juomaa hyvässä seurassa. Hinta 13 euroa ja ilmoittautumiset 23.2. mennessä.

Yrittäjyysohjelma

SEFEN 75 JUHLAVUODEN TAPAHTUMA 11.3. Hyvinvoiva Ekonomi -ilta Turussa. Turun Seudun Ekonomien ja TuKYn yhteinen jäsentapahtuma järjestetään tors­ tai-iltana 11.3. Katso tarkempi ohjelma sivulta 3. Tervetuloa mukaan keskustelemaan, keräämään hyviä vinkkejä ja viihtymään! Tarkistathan, onko paikkoja vapaana: 75vuotta.sefe.fi YHDISTYKSEN KEVÄTKOKOUS 24.3. klo 17.30 Turku-seuran tiloissa, Sairashuoneenkatu 1, 20100 Turku. Tilaisuudessa myös Turkuseuran esittely. Kokouksessa käsiteltävinä sääntömääräiset asiat: Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2009. Esitetään tilintarkastajien kertomus sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä. Tarjolla kahvit ja sämpylät. Ilmoittauduthan ystävällisesti 8.3. mennessä. KURALAN KYLÄMÄKI Perheretki Kuralan Kylämäkeen to 22.4. klo 17. Luvassa on opastettua toimintaa yli 7-vuotiaille ja alle 7-vuotiaille, vanhempien seurassa. Kuralan Kylämäki on hy vä kohde lapsiperheille. Kuralan Kylämäessä on 1950-luvun toimiva maatila kanoineen, lehmineen ja lampaineen sekä arkeologinen kokeiluverstas. Vierailumme aikaan huhtikuun lopulla eivät eläimet ole vielä ulkosalla, mutta varmasti joitakin nähdään ja maatilan tunnelmaan pääsee. Retkestä tulee tarkemmat tiedot nettisivuille www.turunseudunekonomit.fi ja mahdollisesti sähköpostiviestinä. Ilmoittautumiset 22.3. mennessä. RONJA RYÖVÄRINTYTÄR 5.5. Turun kaupunginteatteri klo 18.30. Hinta aikuisille on 22 euroa ja lapsille 15 euroa. Ilmoittautumiset ja maksut 31.3. mennessä, viitenumero 05050. Lippuja 35 kpl. Esitystä EI suositella alle kouluikäisille. TSE ry emäntänä Katri Kronström.

Seniorit MAAKUNTA-ARKISTO Vierailu Turun Maakunta-arkistoon 30.3. klo 13. Anin­k ais­ tenkatu 11, 20100 Turku. Tilaisuus aloite-

Seuraa nettisivuja ja sähköpostiviestintää.

Tulevia jäsentapahtumia Salossa Kaikki jäsenet ovat tervetulleita myös Salon tapahtumiin. Salon tapahtumissa TSE ry emäntinä Katri Kronström ja Eeva Nuottasaari. ZAPATO Tutustumiskohteena Salossa kenkäliike ZAPATO, Turuntie 2, Salo, tiistaina 16.3.2010 klo 18.00–20.00. Illassa kuulet yrittäjän tarinan Zapaton toiminnasta sekä näet toinen toistaan upeampia kenkiä. Mukana tilaisuudessa myös Tero Palmroth esittelemässä Next Generation kenkämallistoaan. Nautitaan iltapalaa ja tehdään upeita kenkäostoksia. Mukaan mahtuu 17 henkilöä. Ilmoittautuminen 1.3. mennessä. Tilaisuus on täynnä, mahdollisia vapaita paikkoja voi kysyä toimistolta. NORDIC ID -yritysvierailu 23.3. klo 17–18.30, os. Myllyojankatu 2 A, Salo. Yrityksen toimitusjohtaja Jorma Lalla kertoo yrityksen liiketoiminnasta sekä yrityksen tuotteista ja yrityshistoriasta. Tarjolla on myös pientä iltapalaa. Mukaan mahtuu 25 henkilöä. Ilmoittautuminen 1.3. mennessä. AAMUBRUNSSI Salon Seurahuoneella 20.4. klo 8.30-10.00 aiheena ”Mitä SEPA merkitsee yritykselle?”. Alustajana Cash Management -asiantuntija Katri Kronström, Nordea Pankki Suomi Oyj. Tarjolla aamupalaa. Ilmoittautuminen 31.3. mennessä www.sefe.fi. IHMEMAA OZ, Salon teatteri 29.4 klo 18. Koko perheen fantasia­k lassikkoon on varattu lippuja 20 kpl. Hinta 12 euroa lapset ja 17 euroa aikuiset. Ilmoittautumiset ja maksut 31.3. mennessä, viite 29049. Lisätietoja esityksestä www.salonteatteri.com. KULTTUURIMATK A TALLINNA AN 14.–15.5. Ohjelmassa 14.5. Evita-musikaali sekä 15.5. opastettu tutustuminen Kadriorgin palatsiin sekä puistoon. Lähtö Salosta perjan-


J Ä S E N L E H T I

taina 14.5. klo 05.15 sekä paluu Saloon 15.5. noin 22.30. Meno-paluu laivalla ja majoittuminen hotelli Clarion Europeen Tallinnassa. Matkan hinta ohjelmineen 170 €/hlö 2h-huoneessa, 1h-huonelisä 35 €. Matkalla oma linjaauto ja matka tehdään yhteistyössä toisen yhdistyksen kanssa. Ilmoittautumiset 15.3. mennessä. Mukaan mahtuu 20 henkilöä. Lisätietoja Eeva Nuottasaari puh. 040 4140302.

Tilaisuuksiin ilmoittautuminen SEFEn uusille jäsensivuille pääset kirjautumaan julkisivujen ylälaidassa olevan kirjautumisikkunan kautta. Käyttäjätunnuksena toimii SEFEn jäsennumero (löytyy mm. Talouselämä-lehden takakannesta sekä jäsenmaksulaskusta). Salasana on henkilötunnuksesi loppuosa. Salasanat voit muuttaa kirjautumisen jälkeen. SEFEn julkisivuilla voit käydä katsomassa SEFEn järjestämiä tulevia tapahtumia. Jäsensivujen tapahtumakalenterista löytyvät SEFEn tapahtumien lisäksi myös jäsenyhdistysten järjestämät tapahtumat. Tapahtumiin ilmoittaudutaan SEFEn jäsensivujen kautta. Osallistumisen peruutus ilmoittautumisajan kuluessa. Tapahtumakalenterissa kerrotaan kunkin tapahtuman osalta ilmoittautumisen ajankohta, ilmoittautuneiden määrä ja maksimiosallistujamäärä. Lisätietoja tapahtumasta saat klikkaamalla sen otsikkoa. Ongelmatilanteissa saa apua rekisterisihteeriltä jasenrekisteri@sefe.fi ja puh 020 693 200. Ilmoittautua voi myös sähköpostitse TSE ry:n toimistoon tsery@co.inet.fi tai puhelimitse (02) 469 0680 – huomioi toimistoajat. Peruutukset ilmoittautumisajan kuluessa. Maksullisista tilaisuuksista peritään maksu viimeisen ilmoittautumispäivän osallistujalistan mukaan – siis esteen ilmaantuessa muistathan perua osallistumisesi ajoissa!

Tilaisuuksien maksut Tilaisuuksien maksut Turun Seudun Ekonomit ry:n tilille Turun Seudun Osuuspankki 571004-2253932. Ilmoita tilaisuuteen liittyvä viitenumero.

Uusilla julkisivuilla www.sefe.fi on lisätty omat pääotsikot palveluille, edunvalvonnalle ja tutkimuksille. Julkisivuilla on myös kokonaan uusia asioita kuten blogit ja kolumnit sekä SEFEn tapahtumista kertova tapahtumakalenteri. SEFEn uusille jäsensivuille pääset kirjautumaan julkisivujen ylälaidassa olevan kirjautumisikkunan kautta. Käyttäjätunnuksena toimii SEFEn jäsennumero (löytyy mm. Talouselämä-lehden takakannesta sekä jäsenmaksulaskusta). Salasana on henkilötunnuksesi loppuosa. Salasanat voit muuttaa kirjautumisen jälkeen. Uusien jäsensivujen perusrakenteena toimii kolme laajempaa kokonaisuutta – Onnistu urallasi, Kehity ammatissasi ja Tunne arvosi. Näiden alle on koottu tietoa SEFEn eri jäsenille suunnatuista palveluista.

Ongelmatilanteissa saa apua rekisterisihteeriltä jasenrekisteri@sefe.fi ja puh 020 693 200. TSE RY:N TOIMISTO Toimistonhoitaja Marjatta Postinen Sähköposti tsery@co.inet.fi Puhelin (02) 469 0680 Osoite Käsityöläiskatu 17 D 79, 20100 Turku Toimistoajat ma–to klo 9–14, pe suljettu PUHEENJOHTAJA Kirsi Leväpelto, puh 050 506 5163 JÄSENLEHDEN PÄÄTOIMITTAJA Nina Hamburg, nina@hrdhamburg.fi Seuraava lehti ilmestyy toukokuussa. Lehden aineisto päätoimittajalle 5.4. mennessä.

KIINNOSTAAKO YRITYSTÄSI VALISTUNUT JA VAURAS OSTAJAKUNTA?

Ilmoittelu Turun Seudun Ekonomien lehdessä kannattaa. Tavoitat edullisesti paikalliset päättäjät ja aktiiviset opiskelijat. Lehti tutkitaan tarkasti kannesta kanteen ja joka lehdessä on ilmoituksia rajoitettu määrä. Lehden levikki on 3 500 ja se ilmestyy neljästi vuodessa. Kokosivu 500 €

186 mm x 270 mm tai 210 mm x 297 mm + 3 mm leikkuuvara

Puoli sivua 300 €

Jäsenasiat

VAAKA 186 mm

x 133 mm tai 210 mm x 148 mm + 3 mm leikkuuvara

MUUTOKSET JÄSENTIEDOISSA Ilmoitathan kaikki yhteystiedoissa tapahtuvat muutokset suoraan Suomen Ekonomiliittoon SEFEen n verkossa www.sefe.fi > jäsensivut n sähköpostilla jasenrekisteri@sefe.fi n soittamalla 020 693 200 n post it se SE FE , Jä sen rek i ster i, Rajavartijankatu 2, 00520 Helsinki

1/4 sivua 200 € 90 mm x 133 mm 1/8 sivua 140 € 90 mm x 65 mm Myös bannerimainostaminen nettisivuillamme on mahdollista.

PYSTY 90 mm x 270 mm tai 105 mm x 297 mm + 3 mm leikkuuvara

Tiedustelut ja varaukset Marjatta Postinen, tsery@co.inet.fi, puh. (02) 469 0680 Jäsenlehden päätoimittaja Nina Hamburg, nina@hrdhamburg.fi, puh. 050 355 8888

SEFEN JÄSENSIVUILLE KIRJAU­TU­MI­NEN SEFEn verk kosivut ovat uudistuneet. Uudistuksella on haluttu lisätä sivujen selkeyttä ja käytettävyyttä. Lisäksi uudistuksen osana on lisätty tietoa SEFEn toiminnasta. 15


Kokouskutsu

Turun Seudun Ekonomit ry:n sääntömääräinen kevätkokous 2010 keskiviikkona 24.3.2010 klo 17.30 Turku-seuran tiloissa Sairashuoneenkatu 1, 20100 Turku •••

Käsiteltävinä asioina sääntömääräiset asiat: Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2009. Esitetään tilintarkastajien kertomus sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä.

•••

Ilmoittauduthan ystävällisesti 8.3. mennessä www.sefe.fi > jäsensivut tai toimistolle tsery@co.inet.fi, puh (02) 469 0680.

•••

Tilaisuudessa myös Turku-seuran esittely

•••

Kaikki jäsenemme – lämpimästi tervetuloa mukaan!

•••

Kaikkien osallistuneiden kesken arvomme yllätyspalkinnon!


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.