TURUN SEUDUN EKONOMIEN JÄSENLEHTI 1/2019

Page 6

Yks ekonomi Turust’

People Happiness Officer

Uuden ajan HR-henkilö Lotta Siutla teksti MILLA HEIKKILÄN kuva-albumi kuvat

Milla Heikkilä 30, valmistui ekonomiksi Vaasan yliopistosta 2016. Uran varrelle on mahtunut monenlaisia käänteitä, kuten työtarjous Bulgariasta. Kansainvälisen uran sijaan Milla luotti, että oman näköinen työ ihmisten kehittämisen parista vielä löytyisi. Unelmapaikka löytyikin lopulta verkostojen kautta turkulaisesta, sähköiseen liiketoimintaan erikoistuneesta Sofokus Oy:stä, ja työt unelmaduunissa alkoivat. ”Synnyin yrittäjäperheeseen. Vanhemmillani oli suurehko kauppapuutarha ja alkuperäinen ajatukseni oli ryhtyä jatkamaan perheyritystämme. Opiskelin puutarha-alaa vuoden, mutta jotain puuttui, eikä yhteyttä alaan löytynyt. Kasvit ja kukkaset eivät vain olleet minun juttuni. Tradenomiopintojen kautta päädyin Vaasan Yliopiston maisteriohjelmaan opiskelemaan markkinointia ja johtamista. Vaihtoaika Kaliforniassa ja eräällä johtamisen kurssilla tekemäni persoonallisuustesti kirkastivat omat vahvuuteni kuuntelijana ja mahdollistajana, sekä ajatukseni siitä, että haluan tehdä töitä ihmisten ja johtamisen parissa. Halusin oppia, miten ihmisiä motivoidaan ja miten voin auttaa heitä työssään. Unelmani oli, että pääsisin jonain päivänä yhdistämään kaksi intohimoani; ihmisten kehittämisen ja hyvinvoinnin.” ”Nykyiseen People Happiness Officerin tehtävään kasvoin Cargotecillä, jossa tehtäviini kuuluivat mm. henkilöstödatan hallinta, työsopimukset ja palkkahallinnon kanssa tehtävä yhteistyö. Cargotecin kautta tarjoutui myös mahdollisuus lähteä töihin

Bulgariaan, mutta päätin lopulta kieltäytyä siitä. Sen sijaan vedin hetken henkeä ja lähdin Aasiaan reissaamaan ja miettimään, mitä elämältä haluan. Sofokuksella aloitin tammikuussa 2018 ja koen, että olen vihdoin päässyt tehtävään, jossa voin yhdistää omat intohimoni. Yksi tärkeä osa-alue työssäni on ihmisten onnellisuus ja hyvinvointi. Onnellisuus ei tietenkään ole yksin minun vastuullani, mutta tehtävänäni on tarjota ihmisille avaimet tehdä oma työnsä paremmin ja voida hyvin. Keväällä starttasin Sofokus Life -konseptin, jonka avulla jaan tietoa hyvinvoinnin peruspalikoista kuten unesta, ravinnosta ja stressistä. Käsittelemme niitä hyvinvointiin liittyviä asioita, joita perinteisestä työhyvinvointimallista ei löydy.”

People Happiness Officer on moderni HR-henkilö, joka vastaa henkilöstöstä hyvinvointi edellä.”

Miten yritys toimii ilman esimiehiä? ”Sofokus on matalahierarkinen yritys, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että tittelit on heitetty nurkkaan ja työtä tehdään tiimeissä. Tiimit miettivät yhdessä oman missionsa, joka istuu yrityksen tavoitteisiin. Näin itseohjautuvuudesta tulee joukko-ohjautuvuutta. Ero tavalliseen organisaati-

Tällä palstalla julkaisemme kiinnostavan ekonomitarinan. Vuoden ensimmäisessä lehdessä esittäytyy Sofokus Oy:n Milla Heikkilä.

6


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.