1 2019 Milla Heikkilä on People Happiness Officer s. 6
Suomen Ekonomien uusi strategia s. 4 Viisas kuluttaja tiedostaa viettinsä s. 8
AAMIAISSEMINAARI I UINTITEKNIIKKAKURSSI I TULEVAT TAPAHTUMAT
PÄÄKIRJOITUS
Pääomat käyttöön Liisa Kevo viestintävastaava 2016–2018
Kun maailma ahdistaa, ja omakin pää tuntuu sekoavan, on syytä miettiä keinoja arjesta selviytymiseen. Minun keinoni on yhdistelmä erilaisten ihmisten neuvoja, joista olen paketoinut itselleni sopivan kokoonpanon ja koristellut sen isäni sananlaskuilla.
Luthans antoi myös työkaluja, ei pelkkää teoriaa. Hänen oppinsa sopivat meille kaikille: 1. 1.
2. 2. Me ihmiset emme aina uskalla luottaa maalaisjärkeen tai omiin tuntemuksiimme. Luulemme esimerkiksi, että uutisia pitää seurata vartin välein ja että koko ajan pitää olla tavoitettavissa. Hektisyys aiheuttaa univelkaa ja univelka huonoa oloa, jolloin kierre on valmis. Ja jos ette usko minua, niin uskokaa esimerkiksi Fred Luthansia. Hän loi käsitteen psykologinen pääoma, jonka synnyttävät yhdessä neljä ominaisuutta: toiveikkuus, itseluottamus, sinnikkyys ja realistinen optimismi. Kutakin ominaisuutta on mahdollista ja kannattavaa kehittää. Miten niin kannattaa? Siksi, että psykologisen pääoman kehittäminen lisää ihmisen energiaa, luovuutta, terveyttä, ihmissuhteiden laatua, tuottavuutta ja suorituskykyä. Samalla se vähentää kyynisyyttä, stressiä ja ahdistusta.
3. 3.
4. 4.
5. 5.
6. 6. 7. 7.
Luo arkeesi psykologista pääomaa kehittäviä rutiineja. Harrasta liikuntaa (hyvä fyysinen kunto ja tehokkaat aivot kulkevat käsi kädessä). Hae tarkoituksellisesti positiivisia tunteita: hymyile, löydä antamisen ilo päivittäin ja mieti kiitollisuuden aiheita. Vaali hyviä ihmissuhteita ja anna etusija läheisille ihmissuhteille. Varmista, että positiivisten kokemustesi suhde negatiivisiin on 3:1 töissä ja 6:1 kotona. Tee joka päivä jotain toisten hyväksi. Kirjoita kerran vuodessa kiitollisuuskirje jollekin ihmiselle, josta olet kiitollinen, ja kerro hänelle, mitä kaikkea hänessä arvostat ja mitä olet häneltä saanut.
Numeroissa 1–6 olen jo kohtuullisen hyvä, mutta numerossa 7 mainittu kirje on vieläkin kirjoittamatta. Puolikkaan olen jo rustannut, mutta siihen lainasi sanat Eeva Kilpi runossaan Nukkumaan käydessä ajattelen: Huomenna minä lämmitän saunan, pidän itseäni hyvänä, kävelytän, uitan, pesen, kutsun itseni iltateelle, puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen kehun; Sinä pieni, urhea nainen, minä luotan sinuun. Omaan listaani olen laittanut vielä numeron 8: Älä seuraa vartin välein, mitä uutisissa tapahtuu, vaan rauhoitu. Ja entä ne isäni sananlaskut? Niistä yksi parhaimmista sopii päättämään tekstini: Meit on moneks, ja mää jäin tämmöseks!
PS. Näin ekonomina pitää lisätä, että psykologinen pääoma auttaa myös yrityksiä menestymään!
Luo arkeesi psykologista pääomaa kehittäviä rutiineja.”
2
Kuva Sofokus Oy
SISÄLLYS
Haluamme rakentaa urapolun ilman perinteistä tikapuumallia.” sivu 6
1 2019
Sofokus Oy:n Milla Heikkilä
2
Pääkirjoitus 4 SUOMEN EKONOMIT: Vapauta potentiaalisi – Suomen Ekonomien suuntaviivoja tuleville vuosille 6 Yks ekonomi Turust’: Milla Heikkilä 8 VÄITÖSKIRJA: Viisas kuluttaja tiedostaa viettinsä kYLTERI: Eturivin opiskelijajärjestö Miltä näyttää Turun KY:n tuleva vuosi uuden puheenjohtajan silmin?
12
AAMIAISSEMINAARI: Työelämän hyggeilyä aamiaisseminaarissa
14
TAPAHTUMASTA: Näin hyvä johtaminen parantaa yrityksen tulosta
sivu 8
Nuori tohtori Samuel Piha
15
18
tapahtumAT JA YHTEYSTIEDOT
20
KEVÄTKOKOUSKUTSU
Kuva Samuli Salo
Syyskokous pui sääntömuutoksia 16 Verohallinto laajentaa OmaVero-palvelun myös henkilöasiakkaille 17 TULOSSA: Uintitekniikkakurssi
Eturivin opiskelijajärjestö.”
sivu 10
Kehity, Virkisty, Verkostoidu.
Kuva Maria Kiraly-Leino
10
Tutkimukseni tavoitteena on kuluttajien psykologinen voimaantuminen.”
UUSI STRATEGIA
Strategian keskeisin tavoite on mahdollistaa järjestömme elinvoimaisuus myös tulevaisuudessa.”
Vapauta potentiaalisi – Suomen Ekonomien suuntaviivoja tuleville vuosille Tero Kuusisto teksti Suomen Ekonomit kuva
Suomen Ekonomien syysliittokokous järjestettiin 17. marraskuuta Savonlinnassa. Vaikka kokous noudatteli pitkälti totuttuja linjoja, oli mukana myös kaksi tärkeää kohtaa; Suomen Ekonomien strategia tuleville vuosille sekä liittokokousaloitteena hallinnon ja vaalijärjestelmän kehittäminen. Oli myös hienoa, että kokouksen puheenjohtaja oli muualta kuin pääkaupunkiseudulta. Kokousnuijaa kopautteli hyvään tahtiin Turun Seudun Ekonomien jäsen Ville Valkonen.
4
KIRJOITTAJA tero kuusisto on Turun Seudun Ekonomien puheenjohtaja.
Erillinen strategiatyöryhmä työsti strategiaa viime vuoden aikana, jonka lisäksi siihen sitoutettiin myös Suomen Ekonomien hallitus ja toimiston johtoryhmää työstämällä sitä heidän kanssaan muutamaan otteeseen. Lisäksi strategiaa työstettiin sekä kevätliittokokouksessa että syksyllä puheenjohtajapäivillä. Syysliittokokoukseen tullessa strategia oli hyvin valmiiksi pureskeltu ja oli vain kopsautusta vaille valmis hyväksyttäväksi. Itse kokouksessa strategiaan lisättiin vain yksi pieni sana, joka lievensi ehtoa suorajäsenyydestä. Rohkeutta muuttua… Strategian keskeisimmät tavoitteet ovat mahdollistaa järjestömme elinvoimaisuus myös tulevaisuudessa. Jäsenmäärämme valtakunnallisesti on laskussa, ja vaikka me täällä Turun seudulla vielä pärjäämme hyvin, on myös meillä samoja haasteita edessämme. Ilman isoa toimivaa yhteisöä, muuttuisi myös meidän roolimme paljon. Nyt, kun emme ole vielä reunalla, on hyvä aika tehdä korjaavia toimenpiteitä ja katsoa miten ne vaikuttavat.
ylevät, niin vaikutusta on vain sillä miten me toimimme ja toteutamme sitä.
… ja katsoa riittävästi eteenpäin Alun perin Helsingin Ekonomien esittämä liittokokousaloite tuli kokoukseen hallituksen esityksenä. Itse aloitteesta ekonomiyhdistysten puheenjohtajat keskustelivat jo syksyllä. Perustetun työryhmän tarkoituksena on tarkastella kriittisesti ekonomien hallintoa ja järjestäytymistä. Käsiteltäviä asioita työryhmäläisillä tulee ainakin olemaan jäsenyysmalli ja vaalit. Mitään päätäntävaltaa työryhmällä ei ole, vaan se tekee ehdotuksia Oli lopputulema asioista, jotka sitten etenevät nykyisen toimintamallin mumikä hyvänsä, kaisesti. Tässä työryhmässä on niin tässä on myös myös meiltä edustusta. Alkuun pieni herätyksen paikka ainakin opiskelijajäsenenä toimii TuKY:n Joona Uusitalo ja paikallisyhdistyksille. yhdistyksestämme on mukana Miten toimintaa tulisi Ville Niukko.
muuttaa, jotta se palvelisi jäsenistöään vieläkin paremmin.”
Ympäristö, jossa toimimme, muuttuu. Kaikkiin muutoksiin emme pysty vaikuttamaan, mutta pystymme sopeutumaan niihin. Yksi merkittävimmistä muutoksista lienee työn muuttuminen. Enää ei olla saman työnantajan palveluksessa vuosikymmeniä, vaan työura koostuu pienemmistä palasista ja ehkä myös yrittäjyydestä joko sellaisenaan tai muun työn ohessa. Näitä eri haasteita mietittiin strategiatyöryhmän kokouksissa ja näihin hyväksytty strategia pyrkii vastamaan. Vaikka paperi olisi kuinka hieno ja tavoitteet
Jäsenyysmalli on puhuttanut vuoden aikana huomattavan paljon. Varsinkin nuoremmilta jäseniltä on kuulunut viestiä, että miksi ei voi kuulua suoraan Suomen Ekonomeihin ja miksi pitää kuulua paikallisyhdistyksiin. Vastaavasti myös päinvastaista viestiä on kuulunut. Mikäli suorajäsenyyteen päädytään, niin miten se vaikuttaa paikallisyhdistysten toimintaan tai Suomen Ekonomien toimintaan. Skenaarioita on lukuisia, jotka tulisi ennen päätöstä hyvin tarkkaan selvittää. Oli lopputulema mikä hyvänsä, niin tässä on myös pieni herätyksen paikka paikallisyhdistyksille. Miten toimintaa tulisi muuttaa, jotta se palvelisi jäsenistöään vieläkin paremmin.
5
Yks ekonomi Turust’
People Happiness Officer
Uuden ajan HR-henkilö Lotta Siutla teksti MILLA HEIKKILÄN kuva-albumi kuvat
Milla Heikkilä 30, valmistui ekonomiksi Vaasan yliopistosta 2016. Uran varrelle on mahtunut monenlaisia käänteitä, kuten työtarjous Bulgariasta. Kansainvälisen uran sijaan Milla luotti, että oman näköinen työ ihmisten kehittämisen parista vielä löytyisi. Unelmapaikka löytyikin lopulta verkostojen kautta turkulaisesta, sähköiseen liiketoimintaan erikoistuneesta Sofokus Oy:stä, ja työt unelmaduunissa alkoivat. ”Synnyin yrittäjäperheeseen. Vanhemmillani oli suurehko kauppapuutarha ja alkuperäinen ajatukseni oli ryhtyä jatkamaan perheyritystämme. Opiskelin puutarha-alaa vuoden, mutta jotain puuttui, eikä yhteyttä alaan löytynyt. Kasvit ja kukkaset eivät vain olleet minun juttuni. Tradenomiopintojen kautta päädyin Vaasan Yliopiston maisteriohjelmaan opiskelemaan markkinointia ja johtamista. Vaihtoaika Kaliforniassa ja eräällä johtamisen kurssilla tekemäni persoonallisuustesti kirkastivat omat vahvuuteni kuuntelijana ja mahdollistajana, sekä ajatukseni siitä, että haluan tehdä töitä ihmisten ja johtamisen parissa. Halusin oppia, miten ihmisiä motivoidaan ja miten voin auttaa heitä työssään. Unelmani oli, että pääsisin jonain päivänä yhdistämään kaksi intohimoani; ihmisten kehittämisen ja hyvinvoinnin.” ”Nykyiseen People Happiness Officerin tehtävään kasvoin Cargotecillä, jossa tehtäviini kuuluivat mm. henkilöstödatan hallinta, työsopimukset ja palkkahallinnon kanssa tehtävä yhteistyö. Cargotecin kautta tarjoutui myös mahdollisuus lähteä töihin
Bulgariaan, mutta päätin lopulta kieltäytyä siitä. Sen sijaan vedin hetken henkeä ja lähdin Aasiaan reissaamaan ja miettimään, mitä elämältä haluan. Sofokuksella aloitin tammikuussa 2018 ja koen, että olen vihdoin päässyt tehtävään, jossa voin yhdistää omat intohimoni. Yksi tärkeä osa-alue työssäni on ihmisten onnellisuus ja hyvinvointi. Onnellisuus ei tietenkään ole yksin minun vastuullani, mutta tehtävänäni on tarjota ihmisille avaimet tehdä oma työnsä paremmin ja voida hyvin. Keväällä starttasin Sofokus Life -konseptin, jonka avulla jaan tietoa hyvinvoinnin peruspalikoista kuten unesta, ravinnosta ja stressistä. Käsittelemme niitä hyvinvointiin liittyviä asioita, joita perinteisestä työhyvinvointimallista ei löydy.”
People Happiness Officer on moderni HR-henkilö, joka vastaa henkilöstöstä hyvinvointi edellä.”
Miten yritys toimii ilman esimiehiä? ”Sofokus on matalahierarkinen yritys, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että tittelit on heitetty nurkkaan ja työtä tehdään tiimeissä. Tiimit miettivät yhdessä oman missionsa, joka istuu yrityksen tavoitteisiin. Näin itseohjautuvuudesta tulee joukko-ohjautuvuutta. Ero tavalliseen organisaati-
Tällä palstalla julkaisemme kiinnostavan ekonomitarinan. Vuoden ensimmäisessä lehdessä esittäytyy Sofokus Oy:n Milla Heikkilä.
6
Haluamme rakentaa urapolun ilman perinteistä tikapuumallia niin, että se motivoi ja kannustaa.”
Kolme vinkkiä hyvinvointiin ja uraan liittyen: 1
oon on se, että tiimiä ei vedä yksittäinen esimies, vaan tiimi on yhdenvertainen, tulosvastuullinen ja pyrkii itse jakamaan vastuut tavoitteiden ja yksilöiden vahvuuksien mukaan. Tiimin jokainen jäsen on yhtä arvokas ja haasteet ratkaistaan yhdessä.” Miten ihmisten kehittämistä tuetaan? ”Meillä on käytössä Sofokus Freedom, joka antaa henkilölle roolista riippumatta vapauden käyttää päivän viikossa itsensä kehittämiseen. Päivän voi käyttää opiskelemalla asiaa, joka on itselle tärkeä ja joka vie omaa uraa tai yritystämme eteenpäin. Keskeistä on myös pystyä tarjoamaan henkilön tasoon nähden riittävän haastavia tehtäviä. Ei kuitenkaan liian haastavia, jotta henkilö ei kuormitu liikaa ja koe jatkuvaa epäonnistumista, toisaalta pyrimme pitämään huolen myös siitä, ettei henkilö pääse tylsistymään tehtävässään. Haluamme rakentaa urapolun ilman perinteistä tikapuumallia niin, että se motivoi ja kannustaa.” Mitä People Happiness Officer tarkoittaa? ”Modernia HR-henkilöä, joka vastaa henkilöstöstä hyvinvointi edellä. Kun tulin taloon meillä ei ollut nimettyä henkilöstöstä vastaavaa ihmistä, joten sain luoda roolini itse. Matka on ollut haastava, mutta samalla kasvattava ja opin edelleen joka päivä jotain uutta. Kääntöpuolena hommaa on todella paljon, olisin mielelläni monessa paikassa samaan aikaan, mutta yhden ihmisen aika on rajallinen. Oleellista on priorisointi ja se, että osaa sanoa ei ja sietää keskeneräisyyttä, vaikka se onkin välillä haastavaa.”
2
3
Ole itse oman elämäsi tärkein henkilö – kun keskität huomion omaan hyvinvointiisi, olet parempi ystävä, puoliso, äiti/isä ja työntekijä. Uskalla unelmoida – kaikki unelmat ovat saavutettavissa, jos vain asennoituu oikein ja on valmis tekemään töitä unelmiensa eteen. Luota omaan intuitioosi – jos joku asia ei tunnu hyvältä, niin kuuntele sisäistä ääntäsi ja toimi sen mukaan.
Muistoja opiskeluvuosilta ”On käsittämätöntä miten paljon ihminen voi oppia itsestään asuessaan ulkomailla, vieraiden ihmisten ja kulttuurin ympäröimänä. Minulle suurin oivallus oli, kun ymmärsin pärjääväni yksin haasteista huolimatta.”
Kuva otettu San Diegossa, Potato Chip Rockissa.
> KENEN EKONOMIN TARINAN SINÄ HALUAISIT KUULLA? Anna vinkki, laita viestiä päätoimittajalle Ninalle: toimisto@turunseudunekonomit.fi. *) ICF = International Coaching Federation
7
VÄITÖSKIRJA
Viisas kuluttaja tiedostaa viettinsä TURUN YLIOPISTON TIEDOTE teksti Maria Kiraly-Leino kuva
Ikivanhat psykologiset vietit eivät aina ole hyödyllisiä, sanoo kauppatieteiden tohtoriksi viime syksynä väitellyt Samuel Piha. ”Hyönteisruoan syömistä motivoi osaltaan statusvietti, halu viestiä itsestään vastuullista kuvaa. Toisaalta inho ja uudenpelko, jotka perustuvat viettiin vältellä taudinaiheuttajia, voivat hillitä statusviettiä”, Piha kertoo. Myös asiakaskäymälöissä asioimiseen voi liittyä pelkoa ja inhoa. Käymälässä kuluttaja on haavoittuva. Huono design, epäsiisteys ja tuntemattomat ihmiset voivat tehdä asioimisen epämiellyttäväksi. Kun pakko käydä vessassa yhdistyy epämiellyttävyyteen, syntyy ristiriita fyysisten tarpeiden ja itsesuojeluvietin välille. ”Itsesuojeluvietti näkyy myös seksivälineissä. Seksuaalinen häveliäisyys perustuu viime kädessä itsesuojeluun, vaikka kulttuuriset estot seksuaalisen mielihyvän tavoittelun tieltä ovat vähentyneet. Mielihyvää itsessään voidaan selittää parinvalintaan liittyvillä vieteillä”, Piha sanoo. Evoluutiosta voimaa kuluttajille Psykologiset vietit ovat kehittyneet hyvin erilaisissa oloissa kuin nykyinen elinympäristömme. Nykyihminen on ollut maapallolla kymmeniä tuhansia vuosia. Kulutuskulttuuri on vasta satavuotias. ”Voimme kysyä, mitä hyötyä on hyönteisruuan inhoamisesta, kauppakeskusten vessojen välttelystä tai seksivälineiden häpeilemisestä. Näissä tilanteissa ikivanhat viettimme heräävät, mutta eivät aina ole hyödyksi”, Piha toteaa.
Psykologiset vietit ovat kehittyneet hyvin erilaisissa oloissa kuin nykyinen elinympäristömme.”
8
Hänen johtopäätöksensä on, että käyttäytymisensä evolutiiviset taustat tiedostamalla kuluttaja voi ymmärtää itseään paremmin – ja päättää käyttäytyä toisin. ”Ajatus tiedostamisesta viisauden lähteenä on tuttu jo historiallisilta filosofeilta, esimerkiksi Senecalta, Spinozalta ja Marxilta. Tiedostaminen voi olla esimerkiksi sisäisten viettiensä tuntemista. Kun kuluttaja tuntee omat evolutiiviset taipumuksensa, hän voi ylittää ne ja tehdä järkevämpiä päätöksiä.” Pihan väitöstutkimus korostaa yritysten voiton sijasta kuluttajan hyvinvointia. Usein esimerkiksi evoluutiopsykologiaa soveltavissa kuluttajatutkimuksissa etsitään keinoja saada kuluttajat ostamaan enemmän. Kuluttajalle tämä ei aina ole edullista.
”Tutkimukseni tavoitteena on kuluttajien psykologinen voimaantuminen. Kuluttajamarkkinointi pyrkii usein vetoamaan kuluttajien tiedostamattomiin vietteihin. Jos kuluttaja tietää tämän, hänestä voi tulla markkinoijaa voimakkaampi.” Mahdollisuuksia hyvinvointia edistävään liiketoimintaan Pihan mukaan menestyvässä kuluttajaliiketoiminnassa yhdistyvät yrityksen voitto ja kuluttajan hyvinvointi. Yritys, joka kannattaa taloudellisesti ja jonka toiminta edistää kuluttajien voimaantumista, pärjää pitkälle. Menestyvä yritys saattaa tarjota kuluttajalle tunteen saavutuksesta. Seksivälineisiin liittyvän häpeän voittaminen ja hyönteisruuan omaksuminen ovat esimerkkejä. ”Vessassa käyminen tuskin itsessään on saavutus. Hyvä asiakasvessa voi kuitenkin ratkaista henkisen konfliktin, joka muuten estäisi hyvän asiakaskokemuksen”, Piha lisää. Pihan väitöstutkimuksen ajatus viettien tiedostamisesta on hyödyllinen kuluttajakasvatuksessa. ”Esimerkiksi hyönteisruuan markkinoinnissa kuluttajakasvatus voi olla tehokasta. Yritys voi opettaa kuluttajille, että inhovietit eivät ole järkiperäisiä. Sama pätee seksivälineisiin. Yritys voi haastaa kuluttajat miettimään, estääkö häpeä mielihyvää perusteetta”.
Pihan mielestä markkinoinnin koulutusohjelmissa tulisi huomioida paitsi evoluutiopsykologia, myös kuluttajanäkökulma. ”Markkinoinnin toinen puoli on kuluttaminen. Kuluttamisen taustalla on evolutiivisia viettejä. Viettien alkuperän tarkastelu auttaa markkinoijaa luomaan liiketoimintaa, josta hyötyvät niin yritykset, kuluttajat kuin koko maapallokin”, Piha summaa.
Nuori tohtori jatkaa kuluttajien hyvinvoinnin parissa Samuel Piha puolusti väitöskirjaansa lokakuussa 2018 Turun kauppakorkeakoulussa. 26-vuotiaana hän oli yksi Turun kauppakorkeakoulun historian nuorimmista väittelijöistä. Maisteriksi Piha valmistui vuonna 2014. Seuraavat vuodet Piha työskentelee kuluttajatutkijana Turun yliopiston johtamassa tutkimushankkeessa ”Terveet elämäntavat kestävän kasvun aikaansaajina”. Hankkeen rahoittaa Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvosto. – Ihmisten hyvinvointi on tutkimustani eniten ohjaava periaate. Tämä on kai kodinperintöni, naurahtaa lääkäriperheessä varttunut nuori kauppatieteiden tohtori. VIEREINEN KUVA Samuel Piha väitteli Turun kauppakorkeakoulussa 26. lokakuuta 2018. Vastaväittäjänä toimi professori Harri Luomala Vaasan yliopistosta ja kustoksena professori Rami Olkkonen Turun yliopistosta.
”Evolutionary psychology for consumers: awareness of ultimate explanations as a self-reflective tool for consumer empowerment” http://urn.fi/ URN:ISBN:978-951-29-7433-7
9
KYLTERI
Eturivin opiskelijajärjestö Lisette Jaakola teksti STAR IMAGE kuva
Turun KY järjesti sääntömäärisen syyskokouksensa 13. marraskuuta, josta paikan päältä löytyi suuri luentosalillinen yhdistyksen jäseniä käyttämässä omaa äänioikeuttaan. Syyskokouksessa valittiin uusi yhdistyksen hallitus vuodelle 2019 sekä esiteltiin muun muassa yhdistyksen uusi strategia vuosille 2019-2024. Turun KY:n uuden strategian tavoitteena on olla ohjaamassa toimintaa eteenpäin seuraavan viiden vuoden ajan sekä heijastaa sitä, mitä kuntalaisuus oikeastaan pohjimmiltaan on. ”Tämä kyseinen strategia ei ole konkreettinen eikä se ole toimintaa päivittäin operatiivisesti ohjaava dokumentti. Tulimme siihen tulokseen, että haluamme luoda strategian, jossa heijastuu mitä Turun KY on. Uskomme vahvasti siihen, että operatiivista toimintaa pystytään sektorikohtaisesti ohjamaan vuosittain toimintasuunnitelmissa. Vapaaehtoisorganisaationa meillä ei ole tarve strategiassamme sitoa itseämme tiettyyn betoniporsaaseen. Näin pystymme olemaan aidosti uudistumiskykyinen organisaatio”, kertoo Joona Uusitalo, Turun KY:n puheenjohtaja vuosimallia 2018. Arvot ja strategiset painopisteet konkretisoituina Keväisessä strategiaseminaarissa oli mahdollisuus äänestää Turun KY:n arvoja, jonka pohjalta yhdistyksen keskeisimmät arvot määräytyivät. Turun KY haluaa olla valtakunnallisesti vaikuttava ja merkittävä opiskelijayhteisö
10
niin edunvalvonnallisesti kuin tapahtumatuotannollisestikin, jossa vallitsee luottamuksen ja avoimuuden ilmapiiri. Arvot konkretisoituivatkin seuraavaan viiteen sanaan: yhteisöllisyys, edistyksellisyys, yhdenvertaisuus, uudistumishalukkuus ja läpinäkyvyys. Strategisissa painopisteissä Turun KY:n on tarkoitus edustaa vahvaa edunvalvontaa, toimia laadukkaana ja kokeilevana tapahtumatuottajana luoden ainutlaatuisen opiskelijaympäristön sekä tarjota sidosryhmilleen ainutlaatuisia kumppanuuksia oli kyseessä sitten kauppatieteellisen alan kansainväliset opiskelijat, kauppakorkeakoulun henkilökunta tai yritysyhteistyökumppanuus. Lisäksi Turun KY haluaa olla luomassa jäsenilleen mahdollisuuksia oppia ja kehittää työelämässä tarvittavia taitoja. Strategiset painopisteet konkretisoituvatkin seuraavasti: vahva edunvalvonta, unohtumattomat kokemukset, ainutlaatuinen kasvuympäristö ja rikastuttava yhteistyö. Syyskokouksessa esitetyssä strategiassa käy ilmi, että Turun KY haluaa olla paikallisesti ja kansainvälisesti arvostettu kauppatieteiden opiskelijayhdistysten edelläkävijä. Tämä kaikki nivoutuukin kahteen sanaan: eturivin opiskelijajärjestö.
KYLTERI
Miltä näyttää Turun KY:n alkanut vuosi uuden puheenjohtajan silmin? Sandra Saranpää Turun KY:n koulutuspoliittinen vastaava 2018, Turun KY:n puheenjohtaja 2019 teksti Star Image, Aliisa Mäkinen, Samuli Salo kuvat
Turun KY:n syyskokouksessa minulta kysyttiin, miltä yhdistys näyttäisi vuonna 2019, jos minut valitaan puheenjohtajaksi. Tuolloin kiteytin vastaukseni kolmeen pääpointtiin, jotka määrittävät edelleen mielessäni alkanutta vuotta 2019.
1
2
3
Laadukas ja monipuolinen toiminta
Uskallus uudistua
Kasvualustana toimiminen
Ensinnäkin Turun KY:n kulmakivi on laadukas ja monipuolinen toiminta. Meillä tehdään nyt ja jatkossa laadukasta edunvalvontaa, joka on arvostettua niin Turussa kuin kansallisestikin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Turun KY näkyy ja vaikuttaa laajasti aina Turun kauppakorkeakoulun toimikunnista Suomen ylioppilaskuntien liittoon asti. Lisäksi ensi vuonna kehitetään nykyisiä tapahtumia entisestään ja määrän sijaan keskitytään nimenomaan tapahtumien laadukkuuteen, kuitenkin aina pilke silmäkulmassa pitäen. Meillä on jo nyt menestyksekkäitä tapahtumakonsepteja, kuten tuhansia opiskelijoita helmikuussa Turkuun keräävä Pikkulaskiainen.
Toiseksi uskallamme uudistua. Turun KY on perinteikäs yhdistys ja meillä ollaan tarkkoja perinteiden vaalimisesta. Ympäristö luo kuitenkin jatkuvasti painetta muutokselle, ja näihin vaatimuksiin meidän pitää pystyä organisaationa vastaamaan. Kestävä toiminta on organisaatioille tärkeää, ja ympäristöystävällisyyden tuominen lähemmäs toimintaamme kaikilla sektoreilla tuleekin ehdottomasti olemaan yksi tulevan vuoden painopisteistä. Myös palvelujen kehittäminen vastaamaan paremmin jäsenistön tarpeita tulee olemaan isossa roolissa tulevana vuonna. Tästä esimerkkinä kansainvälisten opiskelijoiden huomioiminen jäsenmuodoissa entistä paremmin. On tärkeää, että pystymme tarjoamaan mahdollisimman monelle jäsenyyden ja palveluja, jotka he kokevat merkityksellisiksi.
Kolmanneksi Turun KY on kasvualusta. Toiminnan kautta mahdollistamme jäsentemme tietojen ja taitojen kehittymisen työelämää varten tavoilla, joita koulunpenkki ei välttämättä tarjoa. Turun KY:ssä on jo valtavasti osaamista ja voimme oppia toisiltamme paljon. Toiminnan kautta pääsee myös oppimaan paljon itsestään, omista vahvuuksistaan ja heikkouksistaan sekä kehittämään niitä. Minulle Turun KY on ennen kaikkea yhteisö – perhe, jonka kanssa iloita onnistumisista ja oppia epäonnistumisista. Toivon, että tulevaisuudessa mahdollisimman moni pystyy samaistumaan tähän tunteeseen.
11
AAMIAISSEMINAARI
Tunnelmapaloja
Työelämän hyggeilyä aamiaisseminaarissa
KUVASSA Eija Arvonen ja Johanna Penttilä yhdistyksestämme olivat syystäkin tyytyväisiä aamiaisseminaarin antiin.
Johanna Penttilä teksti Liisa Kevo kuvat
Marraskuisena perjantaiaamuna Mercatorilla oli aistittavissa arvokkuutta, kun satapäinen ekonomijoukko kokoontui Turun seudun ekonomien juhla-aamiaisseminaariin kauppakorkeakoululle. Aamiaisseminaarit ovat ekonomiyhteisöllemme jo tuttu juttu, mutta tämänkertainen seminaari sai juhlavia piirteitä järjestömme 80-juhlavuoden kunniaksi. Seminaarin emäntänä toimi Eija Arvonen Turun Seudun Ekonomeista. Maittavan aamiaisen jälkeen Eija johdatti ekonomit luentosaliin, jossa varadekaani Niina Nummela sekä TSE exe:n johtaja Ulla Heinonen lausuivat tervehdyssanat ekonomeille. Niina Nummela tiivisti tunnelman oivallisesti toteamalla, että ”aamiaisseminaarit ovat työelämän hyggeilyä; aamiaisseminaareissa voi tavata tuttuja ja kuulla mielenkiintoista ja ajankohtaista asiaa.” Ulla Heinonen puolestaan tähdensi alkutervehdyksessään, kuinka tärkeää yhteisöllisyys on ihmisten hyvinvoinnille. Okko ennusti Varsinais-Suomeen vielä kasvua, tosin hidastuvaa Tervehdyssanojen jälkeen puheensa aloitti Emeritusprofessori Paavo Okko. Hänen puheenvuoronsa sai jatkoa jo vuodesta 2011 lähtien pidetylle luentosarjalle ”Talouden näkymät”. Luentosarjassa on nähty vuosien aikana mo-
12
nenlaisia pääotsikoita, mutta tällä kertaa luento alkoi lohdullisesti, kun Okko totesi, että ”Suomi on taas kunnon Suomi”. Talous on kasvanut jo 3 vuotta, osittain poliittisten tekijöiden (kuten kilpailukykysopimuksen) ja osittain ulkoisten tekijöiden Emeritusprofessori (kuten rahapolitiikan ja Kiinan el- Paavo Okko vytyksen) saattelemana. Ensi vuodelle on odotettavissa hitaampaa kasvua, kun korkeasuhdanne on kääntymässä laskusuhdanteeksi. Okon toiveissa oli kuitenkin, että laskusuhdanne olisi tällä kertaa normaalia talouden vaihtelua. Rahatalouden ja korkotason normalisointi aiheuttavat hieman huolia, mutta kansainvälisen talouden tila on py-
Jotta systeemi menestyy, tarvitaan Aalto-Setälän mukaan jatkuvaa oppimista: ”Make something better”, ”create something new”, ”discover something”, ”solve a problem (or find one).”
synyt kaikesta huolimatta (Brexit, protektionismin kasvu, Italian velkaantuminen) melko hyvänä. Myös yksityinen kulutus on korkealla tasolla. Esityksestä kävi ilmi, että vaikka ihmisten reaaliansiotaso on noussut, tuottavuus on kuitenkin viime vuosina laskenut. Tämä palkkatason ja tuottavuuden epätasapaino ei voi jatkua ikuisesti, joten jatkossa tarvitaan tuottavuuden kasvua esimerkiksi digitalisaation, tekoälyn, etä-älyn tai robottien vauhdittamana. Lisäksi Suomen hintakilpailukyvystä ja julkisen talouden rakenteellisesta kestävyydestä tulee huolehtia jatkossakin. Tällöin Varsinais-Suomessakin on Okon mukaan hyvät eväät jatkaa kasvua. Aalto-Setälä kertoi vinkit disruptiossa pärjäämiselle Seminaarin seuraavana puhujana oli Aller Median toimitusjohtaja, työelämäprofessori Pauli Aalto-Setälä. Aalto-Setälä aloitti puheensa kertomalla uunituoreesta kirjastaan ”Häiriö”, jossa hän valottaa yritysten selviytymiskeinoja maailmassa, jossa muutamat isot yhtiöt ”häiritsevät” markkinoita. Yrityksiltä vaaditaan selkeän vision lisäksi hyvää johtamista, digitaitoja, innovatiivisuutta ja hyvää kulttuuria, jotta ne pärjäävät disruption (eli häiriön) keskellä.
kaan jatkuvaa muutosjohtamista sekä pelon poistamista organisaatiosta. Hyvällä viestinnällä saavutetaan hyvinvoivia organisaatioita. Aalto-Setälän mukaan ”systeemi on lopulta tärkeämpi kuin sen johtaja”. Systeemillä tarkoitetaan koko Projektitutkija ja yritystä; sen prosesseja, kulttuuria, Tohtorikoulutettava tuloksia, johtamista tai hallintoa. Elina Honkasalo Jotta systeemi menestyy, tarvitaan Aalto-Setälän mukaan jatkuvaa oppimista: ”Make something better”, ”create something new”, ”discover something”, ”solve a problem (or find one)”. Honkasalo johdatti hyväksyvämpään tietoisuuteen Aamiaisseminaarin viimeisessä osuudessa paneuduttiin Mindfulnessin eli tietoisuustaitojen maailmaan. Projektitutkija ja Tohtorikoulutettava Elina Honkasalo selvensi mielenkiintoisessa puheenvuorossaan, miten mielen harjoittamisella voi muuttaa suhtautumistapaa negatiivisiin ajatuksiin ja tunteisiin ja lisätä siten hyvinvointiaan.
Mindfulness on taito suunnata huomio ulkoisiin ja sisäisiin Aalto-Setälä tähdensi, että ne yritykset, joissa on parasärsykkeisiin uudella tavalla, tietoisesta johtamista, myös pärjäävät parti, tässä hetkessä ja ilman ennakkohaiten. Aalto-Setälän mukaan ihasenteita tai arvostelua. Ikäviä tunteimisten johtaminen tulee jatkossa ta tai ajatuksia ei pyritä poistamaan, korostumaan ja vaikeutumaan, kosAamiaisseminaarit vaan niihin opetellaan suhtautumaan ka johtaminen on tasapainoilua haluudella tavalla ja hyväksyvästi. Tälovat työelämän hyggeilyä; linnon ja säätelyn sekä itsehallinnon löin esimerkiksi hyvinvointi, unenlaatu, välillä. Aalto-Setälän mukaan hyvän aamiaisseminaareissa stressinhallinta ja keskittymiskyky tutjohtajuuden tunnusmerkkejä ovat voi tavata tuttuja ja kitusti paranevat. Aamiaisseminaarin valtuuttaminen, osallistaminen, väkuulla mielenkiintoista lopuksi osallistujat saivat osallistua littäminen, valmentaminen sekä ohHonkasalon ohjaamaan Mindfulness jaaminen. Johtajan on myös itse ja ajankohtaista asiaa.” -harjoitukseen, jonka jälkeen semiosallistuttava työhön ja hänellä tulee naarivieraat pääsivät jatkamaan päiolla erityistaito (”skill”), jota käyttää. väänsä kevyellä mielellä. Johtaminen on Aalto-Setälän mu-
13
YRITYSVIERAILULLA
Poiminta tapahtumista
Näin hyvä johtaminen parantaa yrityksen tulosta Riku Lehtinen teksti JERE SATAMO kuva
Turkulaisyritys laskee yritysten HR-panostusten myönteiset kassavirtavaikutukset etukäteen. Uusi selvitys suomalaisista yrityksistä vahvistaa arkijärjen kokemuksen, jonka mukaan hyvä työilmapiiri näkyy konkreettisesti yrityksen viivan alla. Henkilöstöpalveluyritys Adeccon tilaamassa ja kassavirta-analyyseihin erikoistuneen Strategic Accountingin toteuttamassa selvityksessä tutkittiin 30:ä suomalaista yritystä kolmen vuoden ajan (2014-2017). Lopputulos oli selvä: Hyvän työilmapiirin yritykset pystyivät kasvattamaan kassavirtatulostaan neljässä vuodessa 64 prosenttia, kun taas heikon työilmapiirin yritykset menettivät samassa ajassa kassavirtatuloksestaan 25 prosenttia. Kassavirtatulos on pelkistetyin yrityksen tulosmittari. Siitä on siivottu pois esimerkiksi omaisuuserien arvostustasojen muutokset. Hyvä ilmapiiri johtamisen ansiota Turun seudun ekonomeille marraskuussa tutkimusta esitellyt pääanalyytikko Riku Lehtinen sanoo, että löydöksestä voi tehdä tulkintoja vuosien päähän, mikä yritys menestyy ja mikä kuihtuu. “Hyvän työilmapiirin omaava pk-yritys kykenee investoimaan, maksamaan osinkoja ja lyhentämään velkojaan enemmän kuin huonon työilmapiirin yritys”, hän sanoo.
Työviihtyvyyden kohentaminen on usein nostanut suoraan yrityksen tulosta ja kassavirtaa.”
14
Tutkimusta varten Lehtinen valitsi yli 6000 yrityksen asiakaskannastaan 30 yritystä, jotka asettuivat selvästi joko “hyvän työilmapiirin” tai “huonon työilmapiirin” yritykseksi. Kriteerinä Lehtinen käytti esim henkilöstökyselyjen tuloksia. Yli 40 vuoden kokemuksellaan Lehtinen pystyi tekemään yleistyksen, jossa hän näki hyvän työilmapiirin johtuvan pitkäaikaisesta hyvästä johtamisesta ja päinvastoin.
SYYSKOKOUS
Syyskokous pui sääntömuutoksia Nina Andersson teksti jaana määttälä kuva
KUVASSA Hanna Korhonen emännöi Turun Seudun Ekonomien tilaisuutta, jossa puhui pääanalyytikko Riku Lehtinen.
“Hyvä johtaminen pohjautuu luottamukseen” Hyvä johtaminen perustuu luottamukseen ja delegointiin. Sen seurauksena ihmiset voivat kasvaa tehtävissään, Lehtinen sanoo. Tämän lisäksi johtaminen on nippu konkreettisia toimia, joiden tulokset voidaan mallintaa jopa etukäteen. “Aineistostani pystyn näkemään, että työviihtyvyyden kohentamiseen kohdistuneet toimenpiteet ovat usein nostaneet yrityksen tulosta ja kassavirtaa. Korrelaatio on selvä”, hän sanoo. Kaikista voimakkain positiivinen ROI on neljällä eri toimenpiteellä: 1. 1. Organisaatiotasojen ja esimiesten vähyys. 2. 2. Valta ja vastuu omaan työhön siirretty työntekijöille itselleen. 3. 3. Nopeaa päätöksentekoa tukevat kannustimet. 4. 4. Vuokrattujen henkilöstöresurssien aktiivinen käyttö.
Lehtisen yritys, hirvensalolainen Strategic Accounting auttaa yritysjohtoa niiden päätöksenteossa analysoimalla päätösten kassavirtavaikutukset etukäteen. Näihin kuuluvat HR-investoinnit. Strategic Accounting toimii yhteistyössä Educon kanssa.
Marraskuinen syyskokous harrastajateatteri Akselin tiloissa kiinnosti mukavasti jäseniämme. Kokousta emännöi johtokunnasta Johanna Penttilä, nuijaa heilutti topakasti Markku Monnonen ja varapuheenjohtajamme Hanna Pitkänen piti langat käsissä. Kokouksen asialistalla oli mm. esitys yhdistyksen sääntömuutoksista. Tämä herättikin osallistujissa vilkasta keskustelua, etenkin kohta, johon on kirjattuna jäsenyyden kriteerit. Vaikka me Turun Seudun Ekonomeissa olemmekin hienosti onnistuneet pitämään jäsenmäärämme samalla tasolla, tosiasiassa moni ekonomiyhdistys kärsii jäsenmäärän jatkuvasta pienenemisestä. Lääkkeenä tähän on Suomen Ekonomeissa nähty jäsenkriteerien muuttaminen niin, että myös muilla nimetyillä koulutustaustoilla voisi liittyä jäseneksi. Ehtona on kuitenkin koulutuksen pääpaino kaupallisissa aineissa ja korkeakoulututkinto. Kokousväki ei saavuttanut yksimielisyyttä asiasta ja siksi esitys jätettiin pöydälle odottamaan uutta käsittelyä kevätkokouksessa. Nettisivuillemme tulee vielä ennen kokousta lisämateriaalia tutustumista varten. Kokouksessa valittiin myös johtokuntaan uusi jäsen, Lauri Liljebäck, joka onkin jo ehtinyt olla aktiivinen yhdistyksemme toiminnassa. Lauri on yksi kandistipendiaateistamme ja taitavana valokuvaajana olemme useasti saaneet häneltä kuvausapua tilaisuuksiemme kuvaaKokouksessa valittiin jana. Laurista lisää seuraavassa johtokuntaan numerossa. uusi jäsen, Lauri Liljebäck. Pokka ei pitänyt Kokouksen päätteeksi pääsimme vaihtamaan vapaalle, kun siirryimme teatterisalin puolelle seuraamaan Pokka pitää -näytelmää. Ainakaan oma pokka ei pitänyt, sillä näytelmässä riitti vauhtia ja hulvattomia tilanteita. Hyacinth Bucket (anteeksi Bukee) eli Päivi Kainulainen oli kerrassaan mainio roolissaan, ja yhdistyksemme toimistollakin työskennellyt Kati Uhlgren oli hyvin sisäistänyt Daisyn olemuksen. Oli siinä yleisöllä naurussa pitelemistä, kun näyttelijät laittoivat itsensä niin likoon, että hiki pirskahteli.
15
omavero
Verohallinto laajentaa OmaVero-palvelun myös henkilöasiakkaille Verohallinto, viestintä teksti Suomen eKONOMIT kuva
Laajentunut asiointipalvelu korvaa mm. Verokortti verkossa- ja Veroilmoitus verkossa -palvelut Verohallinnon OmaVero-palvelu laajeni viime vuoden marraskuussa ja se tulee vähitellen korvaamaan lähes kaikki Verohallinnon sähköiset palvelut. Tämä tarkoittaa sitä, että vastedes mm. muutokset verokorttiin ja täydennykset veroilmoitukseen tehdään OmaVerossa. Myös paperilla ja toimistoissa asioiminen on edelleen mahdollista, mutta Verohallinto ohjeistaa asiakkaita asioimaan ensisijaisesti verkossa. ”OmaVero on ”veroasioiden verkkopankki”. Se on helppokäyttöinen ja asiakasystävällinen palvelu, joka kokoaa asiakkaan veroasiat yhteen osoitteeseen. Palvelussa jokainen käyttäjä pystyy seuraamaan oman verotuksensa kokonaistilannetta”, kertoo OmaVero palveluomistaja Sanna Kuuri. ”OmaVerossa näkee veronpalautuksen määrän ja maksupäivän sekä jäännösverojen määrän ja eräpäivät. Siellä voi tehdä muutoksia verokorttiin, ja sinne tulee myös esitäytetty veroilmoitus.” Verkkoasioinnin monet edut Kuurin mukaan suomalaiset ovat tottuneita verkkopalveluiden käyttäjiä ja hän uskoo, että OmaVeron myötä myös asiointi Verohallinnon kanssa siirtyy enemmän verkkoon.
Tammikuun Tietoisku OmaVero-palvelusta ekonomeille uusitaan kevään aikana. Tarkkaile siis uutiskirjeitämme!” 16
”Verkkoasioinnissa on asiakkaalle useita etuja: palvelu on auki ympäri vuorokauden, jonoja ei ole, paperit eivät ole hukassa, eikä postin kulkuun kulu aikaa. Lisäksi suomi.fi-viestit käyttöön ottava asiakas pääsee kokonaan paperipostista eroon ja saa tiedon uusista OmaVerosta löytyvistä kirjeistä ja päätöksistä heti sähköpostilla”, Kuuri sanoo.
Mikä OmaVero? • •
•
•
•
•
OmaVero on Verohallinnon verkkoasiointipalvelu Palvelussa voi mm. hakea verokortin, täydentää veroilmoitusta, katsoa veronpalautuksen ja jäännösveron maksutietoja, maksaa veroja, katsoa omia verotustietoja ja hoitaa yrityksen veroasioita. Yritysasiakkaat ovat käyttäneet OmaVeroa jo muutaman vuoden. Henkilöasiakkaat ovat tähän asti voineet OmaVerossa ilmoittaa tilinumeronsa. Palveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla, sähköisellä henkilökortilla tai mobiilivarmenteella osoitteessa www.vero.fi/omavero Jos haluat luopua viranomaisten lähettämästä paperipostista, ota käyttöön sähköinen viranomaisasiointi osoitteessa suomi.fi/viestit. Tähän tarvitset verkkopankkitunnukset. Tämän jälkeen saat sähköpostiisi ilmoituksen aina, kun OmaVerossa on uutta tietoa veroasioistasi, esimerkiksi verokortti tai veroilmoitus. Voit myös valtuuttaa toisen henkilön hoitamaan puolestasi veroasioita OmaVerossa. Tee valtuutus osoitteessa suomi.fi/valtuudet.
TAPAHTUMA
Uikkarit jalkaan ja uimalasit päähän – uintitekniikkakurssi alkaa taas Tulossa!
Noora Sartela ja Eija Velin teksti Noora Sartela henkilökuva PEXELS.COM kuvituskuva
Turun Seudun Ekonomit järjestää jäsenilleen taas ensi kesänä viiden ohjauskerran pituisen uintitekniikkakurssin. Valmentajana toimii Paavo Nurmi keskuksen koordinaattori, liikunnanohjaaja Sini Nurmi. Kurssi toteutetaan kylpylähotelli Caribian viihtyisissä tiloissa. Mukaan kannattaa tulla, vaikka ei olisi koskaan ennen harrastanut lajia. Vedessä liikkuminen rentouttaa, ja laji sopii kaiken ikäisille ja kokoisille, sillä vesi tukee vartaloa ja kelluttaa, mutta ei rasita niveliä. Uinnilla on paljon positiivisia vaikutuksia harrastajansa terveyteen. UKK-instituutti on listannut seuraavat terveysvaikutukset: 1. Parantaa aerobista kuntoa ja lihaskestävyyttä. 2. Uinti on tekniikkalaji, uutta opittavaa löytyy paljon. 3. Uinti kuormittaa koko kehoa monipuolisesti. 4. Paljon apuvälineitä, joilla voi harjoitella lihaskuntoa, tekniikkaa ja nopeutta. 5. Uidessa ei tarvitse kannatella kehon painoa, siksi se on lempeämpi nivelille. 6. Uinti kaikkine muotoineen sopii työpäivän rasituksista palauttavaksi liikunnaksi. Erityisen hyvää se tekee ihmisille, jotka työskentelevät tai liikkuvat jalkojensa päällä, esimerkiksi hoitotyötä tekeville.
Jokainen voi oppia hyvän uintitekniikan alkeet tekniikkakurssilla, minkä jälkeen omia taitojaan voi hioa itsenäisesti harjoittelemalla. Uinti on edullista, pitkälle pääsee uikkareilla ja uimalaseilla, eikä suurta treenikassia tarvita. Lisäksi uimahallilla voi harrastaa muitakin lajeja esim. vesijumppaa tai vesijuoksua. Siellä pääsee yleensä myös salille tai ohjattuun jumppaan, mikäli kaipaa vaihtelua. Vedessä oleminen rentouttaa ja lisäksi uimahallin kostea ilma on hyväksi keuhkoille. Ja mikä parasta; uinnin jälkeen pääsee saunaan. Tässä on varmasti riittävästi hyviä syitä harrastuksen aloittamiseen. Tule mukaan ja tuo ystäväsikin harrastamaan yhdessä. Vesiliikunta on monipuolista ja hauskaa!
Uinnilla on paljon positiivisia vaikutuksia harrastajansa terveyteen.” KUVASSA Tule mukaan ja tuo ystäväsikin harrastamaan yhdessä.
17
TAPAHTUMAT
Tapahtumiin ilmoittautuminen Ilmoittautuminen tapahtuu osoitteessa www.ekonomit.fi/tapahtumat jäsensivuille kirjautumalla. Ilmoittautumiset ovat sitovia. Pakottavan syyn kohdalla voi ilmoittautumisen peruuttaa viimeiseen ilmoittautumispäivään saakka Suomen Ekonomien sivujen kautta. Mikäli joudut peruuttamaan ilmoittautumisen tämän ajankohdan jälkeen, lähetäthän viestiä tapahtumanjärjestäjälle (katso tapahtumailmoitus) tai sähköpostilla osoitteeseen toimisto@turunseudunekonomit.fi. Voit myös ilmoittautua toimiston sähköpostiin, jos ilmoittautuminen järjestelmässä ei onnistu. Peruutustapauksissa osallistumismaksu palautetaan, mikäli peruutus on tapahtunut viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä. Tapahtumien maksut Maksullisten tapahtumien maksut suoritetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Jos kirjautuminen Suomen Ekonomien sivuille ei onnistu Mikäli et ole aikaisemmin kirjautunut jäsensivuille tai olet unohtanut salasanasi, kirjaudu käyttäen Suomen Ekonomien jäsennumeroasi ja henkilötunnuksesi loppuosaa. Jäsennumerosi löydät mm. Ekonomi-lehden osoitetiedoista. Jos et pääse kirjautumaan Suomen Ekonomien sivuille, niin olethan yhteydessä Suomen Ekonomeihin (jasenrekisteri@ekonomit.fi) uuden salasanan saamiseksi.
Asiakasilta Turun Stockmannilla - kevään muotitrendit miehille ja naisille To 7.2. Klo 18.00–19.45
Pukeutumisneuvoja Helena Nikkanen kertoo kevään pukeutumisen trendeistä ja antaa lisävinkkejä pukeutumiseen. Tarjolla pientä suolaista ja makeaa kuohuvan kera. Maksuton avec-tapahtuma (1 avec/jäsen). Tilaisuus on täynnä, mutta tiedustele peruutuspaikkoja toimistoltamme. Stockmann, Showroom 3. krs, Yliopistonkatu 22, Turku
Luonnollisesti kaunista, Luonkos Ay, luonnonkosmetiikkakurssi Ti 12.2. Klo 17.30–20.30
Opi tekemään itse luonnonkosmetiikkaa! Kurssi sopii sekä miehille että naisille. Illan aikana valmistat kaksi tuotetta, pehmeän vartalovoin ja huulivoiteen, joka ihanteellinen myös rohtuneen ihon ja halkeilevien kynsinauhojen hoidossa. Tuotteet ovat kauppalaatuisia ja raaka-aineina käytetään vain luonnonkosmetiikassa sallittuja raaka-aineita, kuten shea- ja kaakaovoita, mehiläisvahaa, kasviöljyjä sekä eteerisiä öljyjä. Tuotteiden tuoksun voit itse valita. Kurssi sisältää kaiken tarvittavan, välineet, raaka-aineet, optimaaliset pakkaukset, materiaalit pakkausten viimeistelyyn ja reseptiikan. Tuotteet saat mukaan kotiin ja reseptin mukaan, niin niitä voi sitten valmistaa itse lisää. Lämpimästi tervetuloa mukaan! Mukaan mahtuu 15 osallistujaa (min osallistujamäärä 10 hlöä). Kurssin hinta on 40 €/henkilö. Hintaan sisältyy yllä mainitun lisäksi kahvitarjoilu, makeaa ja suolaista naposteltavaa. Tilaisuus on avec-tilaisuus. Ilmoittautumiset viimeistään 29.1. Luonkos Ay, Niittikuja 1, 20100 Naantali pysäköintitilaa runsaasti, vapaa pysäköinti
WWW
18
www.ekonomit.fi/tapahtumat
Valmet Automotive Uudenkaupungin tehdas ja Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Ke 20.2. Klo 8.45–16.30
Valmet Automotive on tehnyt ja suunnitellut autojen komponentteja yli 50 vuoden ajan. Yritys on yksi suomalaisen teollisuuden ylpeydenaiheista ja talouslehtien kestoaihe. Yritysvierailut ovat olleet jäissä jo muutamia vuosia, mutta onnistuimme neuvottelemaan ryhmämme tehdasvierailulle vieläpä hiihtolomaviikolla, jolloin lapsetkin voivat liittyä mukaan. Yritysvierailu saavutti suuren suosion ja tapahtuma täyttyi välittömästi, joten valitettavasti siihen ei voi enää ilmoittautua. Vierailusta tulee juttu seuraavaan lehteen, joten pääsemme sen myötä kaikki mukaan retkipäivän tunnelmiin. Lähtö aamulla tilausajopysäkiltä Linnankatu 16, Turku
Yritysvierailu: Greenstep Oy To 7.3. Klo 17.30–19.30
Greenstepin intohimo on suomalaisten kasvuyritysten tukeminen. Vuodesta 2010 toiminut Greenstep tarjoaa kumppaneilleen monipuolisia taloushallinnon,
TURUN SEUDUN EKONOMIT WWW
19
talousjohdon, HR- ja palkkahallinnon palveluja sekä neuvonta-, rahoitus- ja yritysjärjestelypalveluita. Illan aikana tulette kuulemaan partner Riina Vähäpassilta Greenstepin kasvutarinasta sekä partner Timo Ketoselta startup yhtiöiden maailmasta ja näiden rahoituksesta. CFO-palveluitamme edustava Katri Kaarlonen kertoo kasvustrategian tukena toimivasta talousmallinnuksesta. Aloitamme kahvilla ja pikkusuolaisella klo 17.30 ja esittely alkaa noin klo 18. Maksuton jäsentapahtuma, johon mahtuu 25 henkeä. Greenstep Oy, Lemminkäisenkatu 14 – 18, Datacity A-porras, Turku
Kuva Luonkos Ay
Tervetuloa mukaan kaikkiin tapahtumiimme!”
luonnollisesti kaunista TI 12.2. Klo 17.30-20.20
Viinikoulutus: viinit ja juustot Ti 2.4. Klo 18.00–20.00
Klassinen yhdistelmä, viinit ja juustot ovat agendallamme tässä maistelussa. KTT, Sommelier, Champagne Master Martin Nordell on valinnut meille viisi eri juustoa, joiden kanssa maistamme viittä eri viiniä. Tietysti tarjolla on myös vähän juustokeksejä ja muuta juustojen kanssa nautittavaksi sopivaa. Tilaisuuden hinta on 50 euroa. Myös Merkurin jäsenet ovat tervetulleita. Tilaisuus on avec-tilaisuus (1 avec/jäsen). Toimi nopeasti -mukaan mahtuu vain 10 ensiksi ilmoittautunutta. Ilmoittautuminen ke 27.3. mennessä. Turun Seudun Ekonomien toimisto, Käsityöläiskatu 17 D 79
Turun Seudun Ekonomit ry
Toimistosihteeri Marjatta Postinen Käsityöläiskatu 17 D 79, 20100 Turku Aukioloajat: ma–to klo 9–14, pe suljettu (02) 469 0680 www.ekonomit.fi/tapahtumat toimisto@turunseudunekonomit.fi
Uintitekniikkakurssi Ti 7.5., 14.5., 21.5., 28.5. ja 4.6. Klo 16.45–17.45
Yhdistys järjestää jäsenilleen toivotun jatkon viime keväänä ensimmäisen kerran toteutetulle uintitekniikkakurssille. Kurssiin kuuluu viisi uintikertaa kylpylä Caribian allasosastolla tiistai-iltaisin klo 16.45 alkaen. Aloituskerta on 7.5., ja seuraavat kerrat 14.5., 21.5., 28.5. ja 4.6. Kouluttajana toimii liikunnanohjaaja Sini Nurmi. Maksullinen avec-tapahtuma (1 avec/ jäsen). Hinta 50 euroa/hlö ja mukaan mahtuu 10 ensimmäistä ilmoittautujaa. Ilmoittautumiset ja maksut viimeistään 9.4. Holiday Club Caribia, Kongressikuja 1, Turku
Puheenjohtaja Tero Kuusisto 0400 748 902
Tapahtumavastaava
Nina Stenström-Iivarinen 040 801 9964
Turun Seudun Ekonomit 2/2018 I
19 19 19
Kuva Pasi Nurmi
”Älä missaa näitä!”
Kevätkokous 1
Ti 26.3. Klo 18.00
Tervetuloa Turun Seudun Ekonomien sääntömääräiseen kevätkokoukseen Tuorlan tiedekeskukseen Kaarinaan tiistaina 26.3. klo 18.00 alkaen. Lisätietoa kevään uutiskirjeissä. Ilmoittautumiset 18.3. mennessä.
2
3
Tuorlan tiedekeskus, Tuorlantie 1 E, 21500 Kaarina
Kevätkokous Tuorlan tiedekeskuksessa 26.3. Kaarinassa Yritysvierailu Greenstep 7.3. Yritys tarjoaa kumppaneilleen monipuolisia taloushallinnon palveluja. Opi tekemään itse luonnonkosmetiikkaa! Yritysvierailu Luonkos Ay 12.2.
Tulossa! Opiskelijat huomio! Turussa järjestetään opiskelijoille työelämäkurssi 11.–12.3., joka huipentuu 12.3. illalla After Work -tilaisuuteen. Merkkaa jo nyt kalenteriin, jotta et missaa tätä hyödyllistä tapahtumaa!
TURUN SEUDUN EKONOMIT JÄSENLEHTI
Julkaisija Turun Seudun Ekonomit ry Päätoimittaja Nina Andersson Ulkoasu www.kasma.fi Kannen kuva Sofokus Oy Paino Euraprint Oy, Eura lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Aineisto Lehden 2/2019 aineistopäivä 22.3.2019 jakelu Lehti 1/2019 ilmestyy viikolla 15
Kehity, Virkisty, Verkostoidu.
Levikki 2 500 kpl, ISSN 1797-5964
20
f
Tykkää meistä myös Facebookissa!
WWW
turunseudunekonomit.fi