Tradenomi 4/17

Page 25

Nea Welling, Karri Nieminen (kesk.) ja Samuli ­Sistonen luennoitsivat liiton jäsenille palkitse­misen eri tavoista.

keetta tai esimerkiksi yhtiön myöntämää lainarahoitusta vastaan. Osakkeisiin voi liittyä luovuttamisrajoituksia tai sitouttamisjakso, jonka aikana osakkeita ei voi myydä. Optio-oikeus tarkoittaa merkintäoikeutta osakkeen hankintaan tietyin ehdoin ja määrättynä aikana. – Optio-oikeus voidaan yhdistää erilaisiin sitoumuksiin, kuten esimerkiksi velvollisuuteen työskennellä tietty aika yrityksen palveluksessa. Kun työntekijä optio-ohjelman ehdoissa määritellyn jakson jälkeen merkkaa osakkeet, hän on osakkeenomistajan asemassa, Welling kertoo. Hänen mukaansa usein etenkin kasvu­ vaiheen startup-yritykset eivät pysty maksamaan yhtiön alkutaipaleella täysin kilpailukykyistä palkkaa, jolloin ne voivat antaa henkilöstölleen mahdollisuuden merkata

yhtiön osakkeita henkilöstöannin kautta. – Tällöin yhtiön menestymisestä tulee myös työntekijöiden etu, ja yhtiöön saadaan houkuteltua parhaat talentit. Suuren rahapalkan sijaan työntekijöille annetaan mahdollisuus päästä osaksi yhtiön kasvu- ja menestystarinaa. Osakepohjaisten palkitsemisjärjestelmien keskeisenä tavoitteena on yhtenäistää johdon ja avainhenkilöiden tavoitteet osakkeenomistajien tavoitteiden kanssa. Palkkiojärjestelmän ehdot on kaikissa tapauksissa syytä laatia kirjallisesti, ja niistä pitää käydä selvästi tuloksen ja palkkion yhteys. – Sitä saat, mitä mittaat, Welling kiteyttää.

Hinta työntekijälle Palkitsemisessa työntekijän näkökulmasta merkitystä on sillä, verotetaanko sitä ansiovai pääomatulona.

– Pääsääntö on, että jos korvaus maksetaan suoritetusta työstä, katsotaan se ansio­ tuloksi, tiivistää veroasiantuntija Karri ­Nieminen Fondiasta. Esimerkiksi tulospalkkiota eli bonuksia pidetään normaalina palkkana, ja siitä maksetaan ansiotuloveroa kuten muustakin palkasta. Tulospalkkio kerryttää työntekijän eläkettä. Jos yritys taas tarjoaa henkilöstölle muuta kuin rahapalkkaa, kuten vaikka lahjakortin sisustusliikkeeseen, kyseessä on verotettava etuus, joka tulee myös verotetuksi palkkana. – Merkitystä on sillä, voiko työntekijä itse valita tuotteen oman mielensä mukaan. Jos työntekijä voi itse valita lahjan, se on aina lähtökohtaisesti verotettava etuus. Vero­ vapaasta edusta voi olla kyse, mikäli työn­ tekijöille annetaan arvoltaan vähäinen lahja, jota työntekijä ei saa valita. Nieminen antaa esimerkin: jos yrityksellä on merkkipäivä ja se antaa kaikille työntekijöilleen pienen, esimerkiksi 20 euron arvoisen mainoslahjan, ei tästä synny veroseuraamuksia lahjan saajille. Mikäli työntekijä sijoittaa omaa rahaansa yhtiön osakkeisiin ja maksaa osakkeista käyvän hinnan, verotetaan mahdollinen voitto kokonaan pääomatulona. Optioita liikkeelle laskettaessa yhtiö ei yleensä saa työntekijältä rahaa, ja työntekijää verotetaan mahdollisista voitoista ansiotuloveron mukaan. – Eläkettä saatu optioetu ei lähtökohtaisesti kerrytä, Nieminen toteaa. Tradenomi 25


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.