Tradenomi 1/2015

Page 9

Tasa-arvoisempaa ja reilumpaa työelämää kohti TRAL:ssa katsotaan tulevaisuuteen luottavaisin mielin. Samalla on kuitenkin vahva tunne siitä, että Suomessa on aika kääriä hihat ja ryhtyä työhön, jotta maan talous saadaan jälleen nousuun ja halukkaille töitä. TEKSTI Petteri Harjula KUV IT US Pia Holm

K

aikki tavoitteet ovat yhtä tärkeitä, mutta sekä puheenjohtaja Niko Aaltonen että toiminnanjohtaja Mika Varjonen nostavat työelämän tasaarvoistamisen perhevapaiden uudistamisen kautta yhdeksi keskeisimmistä. – Jäsenistöstämme lähes 70 prosenttia on naisia. Työelämän tasa-arvo on meille tärkeä, Mika Varjonen toteaa. – Sitä voidaan edistää jakamalla vanhemmuuden kustannuksia tasaisemmin molempien

vanhempien työnantajille. Vanhempainlomalta palaavien turvaa on myös parannettava.

Työaikalaki uusiksi Toisena merkittävänä uudistuskohteena Varjonen mainitsee työaikalain, joka nykyisellään ei huomioi riittävästi asiantuntija- ja esimiestehtävissä työskenteleviä. – Nykyinen työaikalaki luotiin tehdastyöhön. Me olemme saaneet jäsenistöltä palautetta, ja he haluaisivat itse vapaammin päättää, milloin

Tradenomi huhtikuu 2015

9


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.