REIMARI 203
LIPPUKUNTALEHDESTÄ Pitkä ja vaiherikas on paitsi Partiosissien, myös REIMARIn historia. Jo 1920-30 luvuilla ilmestyi eri nimillä uniikkikappale-lehtiä partiotoiminnastamme. Koko sotien jälkeisen ajan on taas postitettu lippukunnan toiminnasta kertovaa Sissitiedotusta. Keväällä 1956 keksittiin, että Sissitiedotuksenhan voisi nitoa kansien väliin, jolloin voidaan mukaan liittää joitakin kirjoituksiakin. Numeron 1 (elokuu 1956) jälkeen onkin Reimari ilmestynyt keskeytyksettä, ja kädessäsi on tällä hetkellä jo 203. editio.
aikaisena partiolaisena iso pettymys”, kommentoi tuolloin lehden toinen päätoimittaja Susanna Koivisto. Henkilökohtaisesti ja toimituksen puolesta voin yhtyä täysin yllä olevaan mielipiteeseen. Vaikka järjestölehdistä lienee turha koostaa uutisvirtaansa, on maailmantilanne jälleen näyttänyt kuinka tärkeää vapaa ja luotettava journalismi on. Lakkauttamalla perinteikkäitä painettuja medioita ammumme vain itseämme jalkaan. Painetulla Partio-lehdellä oli noin 100 000 lukijaa. Kuinka moni heistä siirtyy lukemaan jonkinlaista digiviritystä? Veikkaan osuuden olevan aika pieni. Kun kattojärjestö kohottaa jäsenmaksujaan tiuhemmin kuin koskaan, haiskahtaa kustannussyillä perusteleminen lähinnä lukijan aliarvostamiselta.
Lippukuntalehdestä puhumisen tekee ajankohtaiseksi Suomen Partiolaisten päätös lakkauttaa painettu Partio-lehti vuoden 2022 lopussa. Päätöstä perusteltiin aikanaan 2020 kustannus- ja ympäristövaikutuksilla. Tuolloin SP:n hallitus ilmoitti lehden luopuvan myös Julkisen sanan neuvoston jäsenyydestä ja vastuullisen journalismin merkistä. REIMARIn juuret juontavat siis rooliin lippu”Tällaiset päätökset kertovat paljon järjes- kunnan virallisena tiedotuskanavana, ja ontön arvoista, ja siksi ne ovat minulle pitkä- han lehti sitä vieläkin. Onneksi toimituksen
18
REIMARI kansalliskirjaston kokoelmissa. Kuva TP-S Arkistot
