Hyvä tietää

REIMARI

203 Muut lähtivät suksimaan kohti lumista metsää, kun me lähdimme takaisin mökille pyörittelemään peukaloita. Mökissä netti ei toiminut juuri lainkaan, joten viestit eivät tulleet perille. Jollain tuurilla yksi Valion viesteistä oli tullut läpi ja sieltä tuli mullistavia uutisia. Reitillä oli tampattu latu. Ei olisi edes kissaa ehtinyt sanoa, kun olin jo pukenut ulkovaatteet päälle ja pakannut rinkkaan yhden yön reissulle tarvittavat varusteet. Seurakseni lähti Mymmeli, kun taas Lunssi jäi mökille. Pitihän jonkun hakea Valtsu illalla Kuusamosta.

Kartta kaulaan ja vamos. Seuruetta oli helppo jäljittää ladun ja jälkien avulla. Fiilis oli kuin tiedustelijalla pohjoisen kylmässä metsässä. Todellisuus ei kuitenkaan ollut tätä… Matkalla lauloimme Abban ja Cheekin klassikoita ja nautimme epätodellisen kauniista luonnosta. Pian selvisikin jo, että loppuseurue on lounastamassa läheisellä autiotuvalla. Olimme jo valmistautuneet, että saavumme tyhjälle mökille ja joudumme kirimään muita koko matkan. Kartalla matka näytti pidemmältä, mitä se oikeasti oli, joten saavuttuamme autiomökille, näimme sukset ja rinkat mökin ulkopuolella ja kuulimme iloisen meiningin sisältä. Nopeat tonnikalat ja teet naamariin ja uudestaan ladun päälle. Loppumatkan tunnelma oli letkeä ja haikin päämääränä toiminut laavu alkoi häämöttää. Edeltävän päivän syvä viha lumikenkiä kohtaan oli jo hälvennyt ennen kuin matkan viimeiset 200 metriä alkoi. Hankikantoa ei ollut nimeksikään ja jokaisella askelella oltiinkin nivusia myöten lumessa. Tätä ei onneksi tarvinnut kauaa kestää, sillä kohta oltiinkin jo laavulla nuotion äärellä.

Teltat pystyyn ennen pimeän tuloa, klapien hakkaamista ja ruoan laittoa vielä ennen yöpuulle painumista. Mukaan raahasimme yhden pj-teltan, joten tunnelma oli vähintäänkin tiivis. Yö teltassa oli ensimmäinen varusmiespalvelun jälkeen, mikä tekikin yöstä täyttä luksusta. Ei tietoakaan hiljaisista hälytyksistä, lähivartiosta, rynkyn halaamisesta tai edes kipinävuorosta.

Tiistai

Aamulla oli utooppista, ettei kiirettä ollutkaan ja sain jäädä köllöttelemään lämpimään makuupussiini sen sijaan, että kaljupäinen upseeri huutaa teltan ulkopuolella pää punaisena. Täällä huutajan tilalla oli leirinjohtaja, jota uskalsin kuitenkin tunnettuna unikekona uhmata.

Aamupalaksi kuivia nuudeleita ja välipalakeksi. Kone oli tankattu paluumatkaa varten. Ehkä leiriläisten into lämpimästä mökistä jätti ajatukset tauoista ja paahdoimme suoraan mökille muutamaa ryhmäkuvapysähdystä lukuun ottamatta. Valtsu ja Lunssi olikin jo aloitelleet hernekeiton teon huonolla menestyksellä, joten lumikengistä suoraan (jälleen suihkun kautta) keittiöön. Hernari meni kuin kuumille kiville, kun nälkäiset leiriläiset pääsivät lämpimien patojen äärelle. Nopea tiskaus ja seuraavan päivän herkkujen esivalmistelut ja päivä oli team keittiön osalta iltapalaa vaille valmis.

Ohjelmassa oli vielä leiriolympialaiset. Lajeihin kuului mm. nuotion sytytyskilpailu, ahkiocurling ja monia muita lajeja. Olympialaiset olivat jymymenestys. Kisailun jälkeen vielä hitaasti ja hartaasti valmistettu poronkäristys, joka maistui hyvälle, vaikkei ihan Lapissa oltukaan.

Ilta vietettiin palautumisen parissa. Jälleen kahvikuppi kädessä rentoa huutopussin pelailua ja varusteiden kuivaamista. Illan viimeinen ohjelmanumero oli Sauna. Saunassa jengi niin sanotusti viihtyi ja aika kuluikin odotettua nopeammin. Olihan tämä osalle jo viimeinen kokonainen ilta leirillä.

Keskiviikko

Tuttuun tapaan aamulla herätys ja leirin viimeinen kokonainen päivä sai alkaa. Aamupalan sulattelun jälkeen alettiin valmistautumaan lippukunnan tunnettuun REIMARI 203 talviurheilulajiin, Pasijolaan. Puettuani pilkkihaalarit, teknisen kypärämyssykommandopipon ja karvalakin päälle, tunsin itseni oman elämäni Ramboksi. Ei muuta kuin ulos riehumaan.

Joukkueet jaettiin ja säännöt kerrattiin. Pasijola oli alkanut. Ensimmäiset kierrokset himmailtiin ja tutustuttiin vielä lajin saloihin, mutta kun paikat olivat lämpimät, alkoi suomalaista jääkiekkoselostajaa lainaten valtaisa myllytys. Monen tunnin hauskanpidon jälkeen väsy alkoi painaa ja siirryimme sisätiloihin syömään nakkikeittoa.

Tässä kohtaa juttua kirjottaessa, tuntuu ettei leireillä muuta tehdäkään kuin syödään. Ainakin näin kokin näkökulmasta. Oli miten oli, lounaan jälkeen kovaa rockia ulkona hyppyrimäen parissa. Vaikkei hyppyri vastannut Lahden hyppyrimäkeä, saatiin siitä paljon iloa irti. GoProkamerat lauloivat kovaa tahtia ja hyppyriä kulutettiin. Onneksi laskeutumista pehmensi pehmeä hanki, muuten olisi takamukset olleet kipeät. Murtomaa- tai metsäsuksilla jaloilleen laskeutuminen on yllättävän vaikeaa, vaikka muuten kokenut laskija olisikin.

Ulkona riehumisen jälkeen mökissä odotti ehdoton hitti, pulled pork -burgerit. Possu meni jo edellisenä iltana uuniin muhinoimaan, joten päivällisaikaan se oli ”hemohyvää”. Vatsat täyteen ja alkoi leirin ikävä osuus. Oli aika aloittaa omien tavaroiden pakkaaminen huomista paluuta varten. Pakkaamista vaikeutti mökin vakioasukkaat, kolme päästäistä, jotka nimesimme Hectorin tunnetun kappaleen mukaan Akeksi, Makeksi ja Peraksi. Liekö sitten Make, joka minunkin huolettomasti nurkkaan jätetyssä vaatekasassa pyöri. Raavas mies kun olen, säikähdin tätä näkyä niin, että tökin vaatekasaa harjalla sängyn päältä. Make oli onneksi kadonnut ko23

loonsa ja sain pakattua tavarani rauhassa.

Illalla valmistimme vielä matkapatongit Stellan ihmereseptillä ja jätimme ne jääkaappiin odottamaan aamua. Tuttuun tapaan illalla rentoa seurustelua ja jo nuoremmille leiriläisille tutuksi tullutta huutopussia.

Oli aika mennä nukkumaan viimeistä yötä Tolosenvirran mökissä.

Torstai

Kello 6:00 herätyskello alkoi soimaan. Jälleen muutamat voimasanat ennen kuin käänsin kylkeä. Unet eivät kuitenkaan kauaa ehtinyt jatkua, ennen kuin peitto revittiin päältäni ja kylmä huone sai minut nousemaan ylös aamutoimiin. Olimme edellisenä iltana päättänyt, että siivoamme mökin aamulla ennen lähtöä. Kaksi tuntia tehokasta siivoamista ja mökki oli mielestämme tiptop. Paikan ylläpitäjä ei tainnut olla samaa mieltä, koska lasku loppusiivouksesta tuli perässä. Oman teoriani mukaan Ake, Make ja Pera olivat sotkeneet paikat lähtömme jälkeen.

Kamat bussiin ja peräkärryyn ja matka sai alkaa. Menomatkan vietin Mersun etupenkillä nauttien runsaasta jalkatilasta, makuuasentoon taipuvasta penkistä ja ”peppugrillistä”. Bussin jalkatila tuli siis näinkin lyhytjalkaiselle, shokkina, eikä uni taittunut. Matka meni kuitenkin jouhevasti. Aamulla oli selvinnyt, että itänaapurimme oli aloittanut hyökkäyksen Ukrainaan, joten matkalla uutissivustojen päivittely ja pressitilaisuudet tulivat jo rutiiniksi.

Aurinko alkoi jo laskea ja aloin tunnistaa paikannimiä tiekylteissä. Enää muutama tunti Turkuun. Kello näytti jo kymmentä illalla, kun bussi kääntyi tutulle ja turvalliselle Eskelinkadulle, jossa vanhemmat jo odottelikin väsyneitä leiriläisiä. Kamat ulos bussista ja leiri oli taputeltu. Kololla vielä hetken ihmettelyä ja leirinjohtajan kyydittämä läheisin kebabbilan kautta kotiin. Kyllä uni maistuikin hyvin sinä yönä.

Hieno reissu, josta jäi näin erityisesti jäi mieleen revontulet, kaunis öinen tähtitaivas, lumiset maisemat ja tärkeimpänä unohtumattomat muistot ystävien seurassa. Kiitokset kaikille osallistujille tästä reissusta.sä ja haimme hikeä saunasta.

- Live ja Halffi

REIMARI 203 Partiosissi(t) maailmall a Covidin kyydissä Iso-Britanniassa ja Ruotsissa 2020-2022

Matkaan 2020

Eräänä päivänä kauan sitten kävi ilmi, että elämään olisi tulossa isoja muutoksia. Jälkikasvuni Oskari ”Amiraali” ja Ella lähtisivät isän komennuksen mukana Lontoon pohjoispuolelle kahdeksi vuodeksi. Minä taas tästä rohkaistuin ottamaan pitkään haaveilemani opintovapaan ja tekemään tohtoriopintoja Maanpuolustuskorkeakoulussa sotatieteen laitoksella asuen sekä Suomessa, Ruotsissa että Iso-Britanniassa. Kuulostaa aivan mahtavalta, eikös? Mutta tämä unelmien ajanjakso sattui keskelle pandemiaa niin seikkailuilta ei ole voinut yksikään osallinen välttyä. Siispä lupasin Reimarille laittaa kirjoihin ja kansiin osan kokemuksistani.

Aloitetaan elokuusta 2020, jolloin tavarat olivat jo lähteneet rekalla, ja lensin lasten kanssa Lontooseen. Englantiin pääsimme sutjakasti ja turistien tapaan ihastelimme kaupungin suuruutta sekä kuuluisaa vääränpuoleista liikennettä. Kaikki oli uutta ja hehkeää, kaupassa edullista ja uusia kulinaristia elämyksiä kokattavaksi. Yhteiskunta oli avoin ja hiljainen, kuuluisiin turistikohteisiin pääsi käytännössä yksin eikä Brexitkään vielä sotkenut rajoja. Oli selvästi tyyntä ennen myrskyä…

Totaalisulku ja takaisin terasseille

Sitten tilanne paheni ja joulukuussa saarivaltio asetettiin kokonaisvaltaiseen sulkuun. Tämä sulku ei ollut lainkaan sellainen, johon Suomessa on pandemian aikana totuttu. Koulut siirtyivät etäopetukseen ja ainoastaan kaupat ja apteekit saivat olla auki. Näissä sai asioida yksi ihminen kerrallaan. Ulkoilla sai ainoastaan yksin. Sääntöjen rikkomista valvoivat poliisit ja niistä sakotettiin. Hauskaa tässä oli golfkenttien sulkeminen, jolloin ne avautuivat tavalliselle tallaajalle kävely- ja lenkkinummiksi. Tosin aina ulkoillessa oli katsottava sääennuste, sillä jos luvataan sadetta niin sitä sitten tulee kuin hanan olisi avannut. Täysin erilaista kuin Suomessa. Kävin syksyllä Englannissa kolme kertaa ja joulukuussa lasten oli tarkoitus tulla auton kanssa Suomeen, vaan mitä sitten kävikään? Ranska sulki pikailmoituksella rajansa ja jo satamassa ollut auto sai kääntyä takaisin odot-