Kuvapankki

REIMARI

203 tamaan uusia ohjeita. Kolme päivää myöhemmin uudet säännöt olivat voimassa ja lähtö oli mahdollinen testin tehneille EU:n kansalaisille. Iso-Britannian kansalaiset eivät vieläkään saaneet matkustaa edes testin tehtyään. Suomeen saavuttuaan jälkikasvu määrättiin täysimittaiseen karanteeniin eikä siitä meinattu päästää pois edes kolmannen testin jälkeen.

Seuraavaksi lensin Englantiin helmikuussa. Nyt oli otettava etukäteistesti 200 €, täytettävä olinpaikkatiedot ja tilattava kaksi testiä 260 € kotiosoitteeseen. Lisäksi määrättiin karanteeniin, joka oli mallia miedompi. Tulisemmassa karanteenissa punaisista maista tulevat vietiin bussilla karanteenihotelliin 10 vuorokaudeksi, mutta miedomman tautiluvun maista sai karanteenin viettää kotioloissa. Siihen sisältyi puhelinsoitto joka päivä, jolla varmistettiin henkilön pysyminen ruodussa. Jos puhelimeen ei ehtinyt vastaamaan niin viranomaiset tulivat ovelle tarkastamaan henkilöllisyyden ja ottivat todisteeksi valokuvan. Ihmettelen vieläkin sitä resurssien määrää, mitä saarivaltiossa oli käytössä valvontaan.

Maaliskuussa otettiin käyttöön maastapoistumiskielto Englannissa asuville ilman erityistä syytä. Olin saapunut loppukuusta pohjoiseen ja lasten oli määrä tulla lääkärikäynnille Suomeen pääsiäisenä. Pitkäperjantain aamuna sain Heathrowlta soiton ”Eivät nämä päästä pois, jos ei ole lääkärintodistusta ajasta.” Aikaa pulman selvittämiselle oli puoli tuntia ja tartuin luuriin aamukahvit väärässä kurkussa. Onneksi lääkäri oli vapaapäivänänkin tavoitettavissa kesken autopesun ja hän ystävällisesti kirjasi sähköpostitse todistuksen lääkäriajasta, joka ehti Heathrown virkailijalle vartti ennen lähtöselvityksen sulkeutumista. Tämä lääkäri on timanttia. Se siitä kritiikistä, etteikö muualla maailmassa olisi rajavalvontaa tai pandemiaa hoidettu parhaalla mahdollisella tavalla. Välillä näissä keskusteluissa unohtui, että esimerkiksi Lontoon metropolialueella asuu 14,5 miljoonaa ihmistä ahtaasti. Kaikki eivät voineet tehdä etätöitä, koska yhteiskunnan kriittisten alojen on toimittava pandemiasta huolimatta. Juuri ennen pääsiäistä 2021 olin sairastanut ensimmäisen koronani lievillä oireilla. Sitä tuskin olisin tiennyt ilman vapaaehtoisesti tekemiäni testejä. Englannille on annettava kiitosta myös siitä, ettei se missään vaiheessa sulkenut rajojaan kokonaan. Pohjoiseen palatessa oli osoitettava olevansa kansalainen tai asukas. Minua säälitti joka kerta ne perheet, jotka käännytettiin pois ja estettiin sukulaisten tai rakkaiden tapaaminen. Sitä julmuutta ei moni näkemättä ymmärrä. Oma pelastukseni oli hyvissä ajoin kuntoon hoidetut paperiasiat, joilla rajojen ylittäminen sujui siedettävällä vaivalla. Toivo parasta ja varaudu pahimpaan onkin ollut mottoni.

Toukokuussa Englannissa koitti riemullinen hetki puolen vuoden jälkeen, kun terassit saivat avautua. Englantihan on tunnetusti pubimaa, ja viileydestä huolimatta ihmiset riensivät kolpakolle angstejaan purkamaan. Vähitellen pääsi myös urheilemaan sisätiloihin, vaikkakin vielä rajoitetusti. Esimerkiksi uintiaika oli varattava etukäteen ja pukuhuoneisiin ei saanut mennä. Niinpä kaikki vaihtoivat kotona uikkarit ja molskahtivat altaaseen riisuttuaan farkut reunalle. Jälkikäteen sai sentään käydä suihkussa ja vetäistä farkut taas jalkaan. Joku voisi sanoa: fresh water… Näin oli ensimmäinen vuosi kulunut. Mitä sitten Englannista sanoisin muuta?

Englantilaiset ovat pääsääntöisesti varsin ystävällistä ja sosiaalista kansaa. Paikallisessa Tescossa myyjillä oli aikaa pysähtyä

Amiraali koulunsa edessä. Melkein kuin Tylypahka…

ihastelemaan ostoksia ”Oh, that sausage is my absolute favourite” tai päätellä ohi kulkevasta tavarasta ”Seems like you’re having a cheese party, right? Wonderful!” Mitkä kyvyt tiedustelu onkaan menettänyt! Yhteiskunta on hyvin jakautunut tulotason perusteella ja ympäri kulkiessaan näkee käsittämättömän hienoja kartanoita sekä kulahtaneita röttelöitä. Etnisiä taustoja on valtavasti, ja harva kohtaamani ihminen puhui virheetöntä englantia. Tässä kuvastuu hyvin myös seuraava ero: Kun Oskari lähti koulusta Suomessa, sanoi hänen englannin opettajansa ”Et tule koskaan pärjäämään tuolla englannin tasolla Lontoossa.” Hänen aloittaessaan kansainvälisessä koulussa, oli ensimmäinen opetus ”Mistakes make you stronger”. Nimenomaan koulu oli vertaansa vailla tässä positiivisuudessa ja kannustamisessa. Ella ei osannut sanaakaan englantia sinne muuttaessaan, mutta oppi vuodessa kielen ja sijoitettiin äidinkielisten ryhmään. Sekä Englannissa että Ruotsissa on arvostettua puhua kieltä, tulipa sitä millä murteella tai kielioppisäännöillä tahansa. On siis heitettävä roskakoriin vaatimukset täydellisestä kieliopista tai ääntämyksestä -tärkeintä on puhua.

Pubeja ja vasemmanpuoleista liikennettä

Englantilaista pubikulttuuria odotin eniten. (hymiö) Useat paikat olivat hyvin viehättäviä ja rakennukset ikivanhoja ja hämyisiä. Itse juomatarjonta oli kuitenkin hyvin laimeaa ja perienglantilaisia juomamerkkejä sai etsiä olan takaa. Kulttuuriin kuuluukin pikemminkin mennä perheen kanssa syömään Sunday Roast ja istui rauhassa. Koska välimatkat keskustan ulkopuolella ovat pitkiä, liikkuvat käytännössä kaikki pubiin autolla. Kenties siksi laimeus on etu, koska kyllä lähes joka kuski nautti jonkinlaisen virvokkeen. Ruoasta minulla oli aivan liian romanttinen käsitys. Todellisuudessa se on usein ylikypsiä kasviksia, hieman mauttomia perunoita ja lihaa. Varmin valinta oli hampurilainen, fish and chips tai pitkään hautunut lihapata. Ellan kasvisruokaintoilu loppui siihen iltaan, kun kasvispasta osoittautui spagetiksi pakasteherneiden kera. Meitä partiosissejä hymyilytti, koska pettymys oli arviolta siihen mennessä kolmaskymmenestoinen. Englannissa ei olla siirtymässä pois autoilusta tai kasvisruokavalioon, se on ainakin tullut selväksi.

Tuosta ajamisesta vasemmalla puolella. Suosittelen kaikille tarttumaan rohkeasti rattiin. Ensin pitää kuitenkin avata oikea ovi, koska tapoihin tottuneelle ainakin muutaman kerran menee pieleen. Aloitin oman ajamiseni kiertämällä korttelin ympäri pari kertaa, ja seuraavana päivänä minua pyydetiin kuskiksi viemään matkustajat Heathrowlle. Matka oli pitkä ja välissä kymmeniä monikaistaisia liikenneympyröitä, jotka olivat ehdottomasti vaikeimpia hahmottaa ensin. Kuvittelin löytäväni takaisin ilman navigaattoria, mutta nöyrryin kiltisti tajutessani olevani aivan eksyksissä. Liikenne on erittäin nopeatahtista. On osattava antaa tilaa ja välillä on tungettava keula sekaan, jos meinaa päästä perille. Lopulta minusta tuli varsin taitava kuski, joka yhtä