Merja Isotalo
Itsensä työllistäjä – siis mikä?
Akavan Erityisalojen ammatinharjoittajien ja yrittäjien toimikunnan puheenjohtaja Akavan Elinkeinopoliittisen toimikunnan jäsen ja sen Ammatinharjoittajien ja yrittäjien jaoston varajäsen Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry Tmi Kulttuuripajasto, Forssa isotalo@sci.fi
Työelämä muuttuu nopeasti, mutta työlainsäädäntö ja työkulttuuri hitaasti. Perinteinen viisipäiväinen viikko ja klo 8.00-16.00 työpäivä tuntuvat varsinkin kulttuurialalla suorastaan eksoottisilta. Töitä tehdään monella eri mallilla ja itsensä työllistäjiä on alallamme varmasti suhteellisesti enemmän kuin monilla muilla. Itsensä työllistäjät tulevat Yrittäjyys on muuttunut mahdolliseksi vaihtoehdoksi yhä useammalle niin nuoremmalle vastavalmistuneelle kuin vanhemmalle jo pitkän palkkatyöuran tehneelle sekä Suomessa että muualla maailmassa. Esimerkiksi Kanadassa lähes 20 % työvoimasta eli joka viides on yrittäjä ja vuosina 1981-1991 itsensä työllistäneiden lukumäärä kasvoi kaksi kertaa nopeammin kuin palkansaajien. Sama kehitys on nähtävissä myös Amerikassa ja Euroopassa. Ennustetaan myös, että ero itsensä työllistävien ja palkansaajien välillä muuttuu entistä hämärämmäksi, kun mm. erityyppisten osa-aikaisten ja joustavien työsopimusten määrä kasvaa. Itsensä työllistäjät tulevat, koska teknologia mahdollistaa entistä paremmin joustavan työnteon ja myös kokemukset etätyöstä tukevat tätä vaihtoehtoa. Toisaalta yritysten ja julkishallinnon uudelleenjärjestelyt vähentävät työpaikkojen määrää, kun toimintoja ja palveluita ulkoistetaan. Kaiken kaikkiaan työn luonne on muuttunut ja elinikäiset työpaikat alkavat olla historiaa. EU:ssa tehtyjen selvitysten mukaan itsensä työllistävien työmotivaatiot poikkeavat palkansaajien vastaavista. Keskimäärin itsensä työllistäjät pitävät enemmän työstään ja he myös arvostavat työtä sinänsä jopa enemmän kuin siitä saatavaa taloudellista hyötyä. Suuri enemmistö itsensä työllistäjistä eli 72 % on miehiä, kun toisen palveluksessa olevista miehiä on 56 %. Keski-ikä on hieman yli 42 vuotta, kun toisen palveluksessa olevilla se on 37 vuotta. Yli 50-vuotiaita itsensä työllistävistä on lähes 12 T A K U
30 %, toisen palveluksessa olevista taas 18 %. Itsensä työllistävät ovat yleensä paremmin koulutettuja kuin toisen palveluksessa olevat ja itsensä työllistävät naiset ovat keskimäärin paremmin koulutettuja kuin saman ryhmän miehet. Myös Suomessa on päättäjiä herätelty huomaamaan muuttunut tilanne. Erilaisissa kehittämishankkeissa ja strategioissa jo ainakin puhutaan paljon työelämän muutoksista. Tosin paljon on vielä ristiriitaisuuksia puheen ja tekojen välillä. Toisaalta kehotetaan kaikkia ryhtymään yrittäjiksi, toisaalta samaan aikaan yrittäjäksi ryhtymisen esteitä ei kuitenkaan yritetäkään poistaa.
Itsensä työllistävä tulee yrittäjäeläke- eli YEL-vakuutusvelvolliseksi jo vajaan 7000 euron vuosityötuloilla ja jos itsensä työllistäminen jatkuu vähintään neljä kuukautta. Sitten esimerkiksi työttömyysturvalain mukaan itsensä työllistävä on henkilö, joka on päätointaan varten velvollinen ottamaan em. YEL-vakuutuksen. Yrittäjäkassaan puolestaan pääsee, jos tulot ylittävät 8520 euroa vuodessa. Maksu on pienimmillään vähän yli 70 euroa vuodessa ja silloin päiväraha on vajaa 30 euroa päivässä. Työttömyys pitää todistaa ja erikseen osoittaa yritystoiminnan loputtua tai oltua keskeytyksissä vähintään neljä kuukautta.
Luovan alan kolmas tie Työ- ja elinkeinoministeriön Luovan talouden strategisessa hankkeessa toimii myös Työn uuden muodot -työryhmä. Siinä on käsitelty itsensä työllistäjiä, joista monet toimivat palkkatyön ja yrittäjyyden välimaastossa tai yhdistävät nämä kaksi. Tästä työnteon tavasta käytetään nimitystä kolmas tie. Työryhmässä on todettu, että itsensä työllistäjät ovat eri viranomaisten näkökulmasta joko palkansaajia, yksinyrittäjiä, opiskelijoita, apurahalla työskenteleviä tai työttömiä. Tyypillistä näille ihmisille on se, että he eivät halua olla kasvuyrittäjiä eikä heidän tavoitteenaan ole osakkeenomistajien varallisuuden maksimointi. He toimivat free lancereina tai mikroyrittäjinä, jotka laskuttavat toimeksiantonsa useimmiten oman toiminimen kautta. Suomalaisen yhteiskunnan turvajärjestelmät eivät vielä tunnista kunnolla näitä kolmannen tien kulkijoita. Tavoitteeksi onkin asetettava heidän asemansa parantaminen. Se edellyttää mm. siihen liittyvien työllistymisen esteiden poistamista sekä tasavertaisen aseman saavuttamista palkansaajien ja muiden yrittäjien kanssa sosiaali- ja työttömyysturvan lisäksi myös verotuksen osalta. Esimerkiksi työttömyysturvan osalta moni itsensä työllistäjä on vaikeuksissa. Kaksijakoinen joko olet palkansaaja tai yrittäjä -malli ei tuo turvaa suoraan jokaiselle.
Taiteilija ja toimeentulo Moni taiteilija ja kulttuurin ammattilainen tietää, miten eri tavoin hänen työtään ja ammattiaan viranomaiset arvioivat. Puhutaan pakkoyrittäjyydestä eli siitä, että viranomaiset määrittelevät taiteilijan yrittäjäksi, vaikka tämä ei sitä itse halua. Elokuussa 2010 julkistettiin opetus- ja kulttuuriministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön Tarja Cronbergilta tilaama ehdotus luovan talouden yritystoiminnan kehittämisedellytysten vahvistamiseksi sekä taiteeseen ja kulttuuriin pohjautuvan luovan työn tekijöiden toimeentuloedellytysten parantamiseksi. Se sisältää 11 kehittämisehdotusta, joista moni koskee juuri itsensä työllistäjiä. Aiempi työministeri Tarja Cronberg esittää, että työlainsäädännössä tulee määritellä uusi ryhmä: itsensä työllistävät ja että heidän sosiaaliturvansa ja verotuksensa on saatettava tasa-arvoiseksi palkkatyötä tekeviin verrattuna. Lisäksi hän esittää mm. arvonlisäverovapaan taiteeseen liittyvän myyntitulon ylärajan nostamista 8 500 eurosta 15 000 euroon sekä taiteilijan työttömyysturvan korvaamista työllisyysapurahalla, joka on ensivaiheessa työmarkkinatuen suuruinen ja jota haetaan starttirahan tapaan. Cronberg on todennut, että Suomessa pitäisi päästä kymmenessä vuodessa siihen, että taiteilija eläisi taiteestaan 70-prosenttisesti, kun se