TAKU-lehti 4/2015

Elokuvamies uuden äärellä s. 6 Teatteri ja draama työn oppimismuotoina s. 14 Monta kertaa leipää ja sirkushuveja s. 20

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry fackorganisation för konst- och kultursektorn taku

Puheenjohtajalta ......................................................................... 3

T ä s s ä

n u m e r o s s a

Ministerin mahdoton tehtävä ....................................................... 4 Raisa Niemi Taide ja tasa-arvo ....................................................................... 5 Sakarias Sokka Elokuvamies uuden äärellä ......................................................... 6 Raisa Niemi Supersankarit apuun .................................................................. 8 Minna Taipale Tarjoilija, keitossani on kärpänen ................................................ 9 Elena Gorschkow-Salonranta Aivot .......................................................................................... 10 Merja Isotalo

Kansikuvan suunnittelu Petra Innanen

Suomi 100 lähestyy – Kymenlaaksoon noussee ”moderni Stonehenge” ............................................................... 12 Petri Pietiläinen Kolea elämä ............................................................................... 13 Panu Hämeenaho Teatteri ja draama työn oppimismuotoina .................................... 14 Merja Isotalo Jannen kirjallisia seikkailuja juhlavuosimaassa ............................ 16 Petri Pietiläinen Tuottajan tie on tuskainen ........................................................... 18 Raisa Niemi Monta kertaa leipää, sirkushuveja – TAKU 40 vuotta ................... 20 Petri Pietiläinen Järjestö tarvitsee puolestapuhujansa .......................................... 24 Petri Pietiläinen

Julkaisija: Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry/ Fackorganisationen för konst- och kultursektorn rf Lehden toimituskunta: päätoimittaja Kirsi Herala p. 040 5111 200 email: kirsi.herala@taku.fi.

Mari Lankinen, Petri Pietiläinen, Merja Isotalo, Raisa Niemi ja Riina Virkkunen.

Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

Julkaisuun tarkoitetuista artikkeleista ja niiden toimitusajoista on sovittava toimituskunnan kanssa.

Jos kuvaajan nimeä ei ole mainittu, on lehden kuvituksessa käytetty Ingram-kuvakirjaston kuvia.

Taitto: Kirsi Herala/Anne Punttila Paino: Painokotka Oy, Kotka ISSN 1457-7003 ISSN 2243-030X Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti TAKU:n lehdessä olevat artikkelit ja niissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä. Ne eivät välttämättä edusta TAKU ry:n virallista kantaa.

2 TAKU

Uudet ja vanhemmat jäsenet paljastavat takulaisuuden salaisuuksia ......................................................... 26 Petri Pietiläinen Tulevaisuudessa tehdään enemmän yhdessä – juhlaillan Yle-visiot .................................................................. 28 Petri Pietiläinen Kaikille kulttuurista kiinnostuneille tärkeä kirja luettavaksi ............. 29 Petri Pietiläinen Jäsensivut ................................................................................. 30

P u h e e n j o h t a j a lt a

rehdyttämisessä tai oppimisessa vai jokin vielä tuloaan odottava taiteen ja kulttuurin muoto.

Osana 40-vuotisjuhlallisuuksia, Aleksis Kiven päivänä 10.10. 2015, TAKUn syysvuosikokous hyväksyi ohjesäännön ansiomerkkien myöntämisen perusteiksi. Siinä linjataan TAKUn toiminnan onnistumisen olevan kiinni teoista, ei pelkistä puheista, vaikka toki nekin ovat tärkeitä. Vast’edes TAKUn hallitus voi yksimielisellä päätöksellä myöntää kiitokseksi ansioimerkin joko yksittäisestä teosta tai tekojen kokonaisuudesta. Sitä myönnettäessä on perusteluissa kirjattava myös siihen liittyvä tapahtuma, tarina tai teon vaikutus jäsenkunnan ja yhdistyksen aseman edistämiseksi tai parantamiseksi. Perusteltuja esityksiä voi luonnollisesti tehdä koko jäsenistö.

Kuva: Johannes Wiehn

Tampereella järjestetty vuosikokous, neljättä kertaa järjestetty Tuottajapäivä ja ansiomerkkien jakotilaisuus marraskuun lopussa; TAKUn loppuvuosi on huipentunut tapahtumiin, joissa on samalla juhlittu 40-vuotista taivalta, mutta myös keskusteltu innokkaasti menneisyydestä, nykyisyydestä, tulevaisuudesta ja näihin kaikkiin vaikuttaneista tai vaikuttavista kehityskuluista.

Sekä käydystä keskustelusta että Takun historiasta käy hyvin havainnollisesti ilmi suomalaisen työelämän nopea ja raju muutos. Ja se, kuinka monet uudistukset ovat kohdistuneet ensimmäisten joukossa juuri taide- ja kulttuurialoihin. Nyt tunnutaan olevan tilanteessa, jossa viheliäisiä ongelmia on valtaisa määrä eivätkä vanhat keinot riitä: uusia ratkaisuja tarvitaan ja etsitään kuumeisesti. Tuntuu myös siltä että ne työt, jotka ovat jo jatkuvassa muutoksessa selviävät parhaiten, sillä niillä on luontaista kykyä reagoida ja kehittyä olosuhteiden mukaan. Tässä uskonkin takulaisten olevan vahvoilla; uuden työelämän tuntemisessa ja verkostomaisessa tavassa työskennellä taide- ja kulttuurialat ovat jo moneen kertaan näyttäneet kyntensä. Jää nähtäväksi onko osana suurempaa ratkaisua taidelähtöiset tuotteet ja palvelut, taiteen soveltava käyttö kotouttamisessa, pe-

Juhlavuoden tapahtumista olen itse saanut paljon. Yksi erityinen muisto liittyy Tampereella järjestettyyn kaupunkikierrokseen. Aivoihini on piirtynyt selkeä ja tarkkapiirteinen kuva bussilastillisesta aamuvirkkuja takulaisia sytyttämässä “ikuista tulta” paikalle, jossa TAKU perustettiin 40 vuotta sitten. Osoitteessa Hämeenkatu 11, siinä missä aikanaan sijaitsi Tampereen kaupunginhotelli on nyt kansainvälinen vähittäiskauppaliike, jonka edustalle tuli juhlallisesti laskettiin. Se vakavuus ja leikkisyys jolla kaikki asiaan suhtauivat oli liikuttavaa ja ehdottomasti mieltäylentävää. Toivottavasti se myös ilahdutti ohikulkijoita, näkymättömiksi emme todellakaan jääneet.

Tänä syksyä yhdistyksen symboliksi ja samalla ansiomerksi valittiin koru, linjakas hopeatorvi. Taustalla vaikuttaa ajatus torvesta, joka kokoaa tarpen tullen joukot yhteen. Torvesta, jonka äänen luonne on voimakas, vaativa ja vakuuttava sellaisessakin tilanteessa, jossa normaali puheääni ei riitä.

Ja sitten tähän yks lause jos mahtuu…?

Mari Lankinen

TAKU 3

Raisa Niemi

Ministerin mahdoton tehtävä

Kuva: Laura Kotila, valtioneuvoston kanslia

Ministeri Sanni Grahn-Laasonen mukaan kuntauudistuksen ympärillä vellova keskustelu jää toiseksi, kun aletaan puhua kulttuurin rahoitusjärjestelmän uudistamisesta Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosella on kunnianhimoinen tavoite. Hän haluaa uudistaa suomalaisen kulttuurin rahanjaon. ”Nykyjärjestelmä on turvannut alueellista tasapuolisuutta ja antanut mahdollisuuden tehdä pitkäjänteistä, vakaata työtä”, ministeri GrahnLaasonen sanoi kulttuuritoimittajien tapaamisessa 15.10. 2015 Musiikkitalolla. ”Toisaalta järjestelmä on jähmeä, koska uusien toimijoiden on ollut vaikeaa päästä rahoituksen piiriin.”

Nykyjärjestelmällä ministeri viittasi niin kutsuttuun valtionosuusjärjestelmään. Kunnan valtionosuusrahoitus muodostuu kahdesta osasta: valtiovarainministeriön hallinnoimasta 4 TAKU

kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaisesta valtionosuusrahoituksesta (VOS), jota hallinnoi opetus- ja kulttuuriministeriö. Tästä kulttuurirahasta kilpailevat keskenään kuntien moninaiset kulttuuripalvelut, kuten kansalaisopistot, museot, teatterit, orkesterit, ja nuorisotyö. Käytännössä valtionosuusjärjestelmän piiriin päässeet taidelaitokset ovat voineet luottaa siihen, että vaikka vuosittaisia tarkistuksia rahoitukseen on tehty, perusrahoitus on ollut seuraavallekin vuodelle turvattu. Muut kulttuurikentän toimijat ovat joutuneet kilpailemaan vapaan kentän rahoista.

Ministeri Grahn-Laasonen haluaa nyt muuttaa järjestelmän. Hän ei toki ole ensimmäinen, vaan rahoitusjärjestelmän uudistuksia ovat yrittäneet muutkin kulttuurialan ministerit, Paavo Arhinmäki viimeisimpänä.

Kuinka ministeri aikoo tarttua tähän ikuisuusongelmaan? ”Äkkiliikkeitä ei haluta tehdä”, ministeri huomauttaa ja lisää, että asiassa edetään kes-

kustellen, yksimielisyyttä hakien.

Hallitus haluaa selvittää kaikkien osapuolien näkemyksiä, ja kuulla myös taiteen ja kulttuurin kuluttajia.

Aikataulukin uudistuksille muotoutuu vasta kuulemisten myötä.

Konsensuksen hakemisen ja työryhmien selän taakse piiloutumisen sijaan nyt tarvittaisiin tahdon lisäksi kykyä tehdä poliittisia päätöksiä pelkäämättä, miten oman puolueen äänestäjät reagoivat. Kaikki myöntävät, että rahoitus on jäykkä ja epäoikeudenmukainen. Helsingin Sanomien haastattelussa (HS 27.9.) muun muassa kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cuporen johtaja Pasi Saukkonen ja Suomen kulttuurirahaston erityisasiantuntija Veli-Markus Tapio kuvasivat nykyistä rahoitusmallia sekavaksi ja epäreiluksi.

Jos nyt (taas) lähdetään kuuntelemaan kaikkia osapuolia herkällä korvalla, korvat voi mennä tukkoon.

Sakarias Sokka

Taide ja tasa-arvo

Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen Tasa-Arvoinen yhteiskunta -ohjelmasta rahoituksen saanut hanke ARTSEQUAL käynnistyy Taideyliopiston johdolla. Hanke on peräti kuusivuotinen. Se käsittelee taidetta ja taidekasvatusta kaikille kuuluvana peruspalveluna. Hankkeen kuudessa tutkimusryhmässä tarkastellaan eri näkökulmista taiteiden kykyä tuottaa sosiaalisia innovaatioita ja hyvinvointia.

6 Tasa-arvoa ja hyvinvointia Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen rahoitus kohdennetaan vuosittain vaihtuvien teemaohjelmien mukaisesti. Tänä vuonna järjestetyllä ensimmäisellä hakukierroksella oli kolme ohjelmaa, joista yhden teema oli tasa-arvoinen yhteiskunta. Siitä rahoitusta saaneena strategisen tutkimuksen hankkeena ARTSEQUAL tähtää tutkimustiedon lisäksi myös päätöksentekoa tukevien suositusten tuottamiseen ja uusien palvelujen kehittämiseen.

Tästä näkökulmasta hankkeessa selvitetään taiteen merkitystä hyvinvoinnin lisäämisessä sekä luovan ja osallistuvan kansalaisuuden kehittämisessä. Hankkeessa tutkitaan niin taiteen perusopetusta, nuorisotyötä, vanhuspalveluita, vankiloita kuin kouluja uudenlaisten taidekasvatuksen keinojen ympäristöinä.

ARTSEQUAL työllistää jopa yli 30 tutkijaa eri kestoisiin työsuhteisiin. Hankkeen johtajana toimii musiikkikasvatuksen professori Heidi Westerlund Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta ja varajohtajana yliopistonlehtori Kai Lehikoinen Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta. Tutkimuskonsortio koostuu kuudesta tutkijaryhmästä Taideyliopistossa, Turun yliopistossa, Työterveyslaitoksessa, Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiössä ja Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. Westerlundin ja Lehikoisen ohella ryhmiä johtavat professori Eeva Anttila, professori Lauri Väkevä, dosentti Pia Houni ja dosentti Sari Karttunen.

Eri tutkimusryhmillä on omat rajauksensa. Siinä missä yksi ryhmistä keskittyy peruskouluihin taidekasvatuksen ympäristöinä, toinen

kohdentaa työnsä hoiva- ja terveysteemoihin ja kolmas tutkii taiteen perusopetusta sekä lasten harrastustoimintaa. Kunhan eri alueilla toimivat ryhmät saavat tuloksia, yhden ryhmän tehtävänä on vetää kokonaisuus yhteen ja esittää myös hankkeen tuloksiin perustuvia toimintasuosituksia.

6 Tavoitteena monipuolinen toimijaverkosto ja rajojen rikkominen ARTSEQUAL -hanke kutsuu eri toimijatahoja ennakkoluulottomasti yhteistyöhön tarkastelemaan taiteen ja tasa-arvon suhdetta.

Tavoitteena on taiteen monitahoisten vaikutusten tunnistaminen sekä etsiä keinoja vahvistaa luovaa ja yhteiskuntaan osallistuvaa kansalaisuutta Suomessa. Sen saavuttamiseksi tarvitaan monipuolista verkostoitumista monien eri toimijoiden kanssa.

– Hankkeen käytännönprojekteista hyviä esimerkkejä ovat esimerkiksi vankilateatteri sekä jännittämisestä kärsiville yliopisto-opiskelijoille suunnattu kuorotoiminta osana YTHS:n opiskelijaterveydenhoitoa. Turun lähellä Kaarinassa Läntisen tanssin aluekeskuksen tanssijat toteuttavat tanssilähtöisiä palveluita muun muassa vanhusten kotihoidossa, kertoo hankkeen tiedottaja Heta Muurinen.

Yhteistyö keskeisten sidosryhmien kuten Taiteen perusopetusliiton, Suomen musiikkioppilaitosten liiton, Koulujen musiikinopettajat ry:n, Suomen tanssioppilaitosten liiton ja Opetushallituksen kanssa on ensiarvoista. Yhteistyötä tehdään myös vakiintuneiden taidelaitosten kuten Suomen Kansallisteatterin kanssa.

Tasa-arvo on yksi suomalaisen kulttuuripolitiikan peruskivistä, mikäli taide- ja kulttuuripoliittisia ohjelmia on uskominen. Yhtä tutkimusryhmistä johtava CUPORE:n erikoistutkija Sari Karttunen kertoo, että tasa-arvo on näkynyt hankkeen valmisteluun osallistuneiden tutkijoiden aiemman toiminnan aihepiireissä ja konteksteissa. Jotkut ovat tutkineet musiikkiopetuksen saavutettavuutta tai vaikkapa sukupuolten asemaa taide- ja kulttuuriammattien harjoittajien keskuudessa, toiset ovat yrittäneet saada taiteellaan kontaktia syrjäytyneisiin tai saada

tutkimuksen kautta vähemmistöjen ääntä kuuluviin.

Karttusen johtaman osahankkeen otsikko on "Socially responsible arts institutions and artists". Siinä teemme työtä muun muassa Suomen Kansallisteatterin ja Helinä Rautavaaran museon kanssa, Karttunen kertoo. – Meidän ryhmässä tehdään taidetta yhteisöissä ja yhteisöjen kanssa ja tutkitaan, mitä kohtaaminen ja yhdessä tekeminen merkitsevät eri osapuolille. Yhteisöt vaihtelevat alkuperäiskansoista suljettujen laitosten, kuten vankiloiden, yhteisöihin. Tästä voi syntyä taiteellisen toimintatutkimuksen konsepteja.

Pohdimme osaltamme muutoksessa olevaa taiteilijuutta, millä voi olla heijastuksensa myös taiteilijakoulutukseen.

Aiemman tutkimuksen pohjalta tiedetään, että tarjonta ja kysyntä eivät kaikin paikoin kohtaa ja etteivät vakiintuneet linjaukset aina tuota tasa-arvoa. Laajamittaista tutkimusta tasa-arvon edellytyksistä ja toteutumisesta taiteen kentillä ei tästä huolimatta ole aiemmin tehty. ARTSEQUAL -hanke onkin siksi varsin mielenkiintoinen. Samalla testataan uutta strategisen rahoituksen instrumenttia ja niiden perustelujen toimivuutta, joilla 50 miljoonaa euroa tiederahoituksen resursseja kohdennettiin uudelleen käytännönläheisille ja päätöksentekoa tukemaan suunnitelluille tutkimushankkeille.

Hankkeen yhteistyötahoihin lukeutuvat konsortioon kuuluvien organisaatioiden lisäksi opetushallitus, ministeriöt, TAIKE, sekä monet kunnat ja kansalaisjärjestöt, joten tutkimushankkeen tulosten on lupa odottaa leviävän ja vaikuttavan laajalti.

Strategisen tutkimuksen hankkeissa mittakaava on kaiken kaikkiaan poikkeuksellisen suuri ja perspektiivi tutkimusrahoituksen maailmassa harvinaisen pitkäjänteinen, joten näemme hyvin todennäköisesti tämän hankkeen heijastuksia tulevaisuuden taidepolitiikoissa.

Lisätietoja: Yliopistonlehtori Kai Lehikoinen (kai.lehikoinen@uniarts.fi, 050 439 0517) Tiedottaja Heta Muurinen (heta.muurinen@uniarts.fi, 050 569 2904) TAKU 5

Elokuvamies uuden äärellä

Raisa Niemi

Suomea johdetaan nykyisin valtioneuvostossa insinööriopein. Kaapelitehtaan uusi johtaja laittaa triplasti paremmaksi. Kai Huotarilla on tutkinto sekä tekniikan, kaupan että kulttuurin alalta.

tilat ovat tehokkaassa käytössä, mikä on Huotarin mukaan pitkän kehittämisen ja kestävän toiminnan edellytys.

Kai Huotari työskenteli aiemmin muun muassa Euroopan innovaatioja teknologiainstituutti EIT:ssä. Kaapelitehtaan johtajana Huotari haluaa hyödyntää myös teknologian puolelta saatuja kokemuksia. ”Nykytekniikka mahdollistaa paljon uusia asioita.

Voisiko vaikka uudenlaista paikannusteknologiaa hyödyntää, jotta kävijät löytäisivät paremmin tarjolla olevia palveluita”, Huotari pohdiskelee.

Kaapelin ohessa työnkuvaan kuuluva Suvilahden alue innostaa myös.

Kätevästi palveluiden ja metroaseman vieressä sijaitseva alue on Huotarin mielestä helsinkiläisen kaupunkikulttuurin kehto, jonne ensi vuonna valmistuva länsimetro tuo lisää kävijävirtaa Espoosta asti. Huotari joutuu lähivuosina monien isojen kysymysten eteen, kun Suvilahdessa pitää päättää esimerkiksi Kaasukellon tulevaisuudesta. Moni vuokralainen kokee alueella toimimisen kalliina. Huotari asettelee sanansa varoen. ”Me toimimme sen mukaisesti, mitä on alun perin sovittu”, hän sanoo ja huomauttaa, että vuokratasoa ei voida muuttaa aina kulloisenkin vuokralaisen avustusten määrän mukaisesti.

Kuva: Suvi Lavinto

Huotarin laaja kokemus tulee uudessa virassa tarpeeseen. Kaapelitehtaan johtajuus ei ole tyypillinen kulttuuritalon johtajan pesti. Helsingin kaupungin omistama Kiinteistö Oy Kaapelitalo hallinnoi sekä Kaapelitehdasta että Suvilahtea. Lisäksi yhtiöllä on varaus Jätkäsaaressa sijaitsevaan L3 -taloon, jonka konseptisuunnitelma on työn alla. Yhtiön missiona on saneerata vanhoja teollisuuskiinteistöjä kulttuurikäyttöön. ”Yhtään taiteellista päätöstä tässä toimessa ei tehdä”, 6 TAKU

Huotari huomauttaa, mutta toteaa samalla, että Kaapelitehtaalla vuokralaisina olevien lukuisten kulttuuri- ja taidealan toimijoiden vuoksi johtajalla täytyy olla ymmärrystä myös taiteelliseen toimintaan.

Kaapelitehdas onkin monien mielestä Helsingin kiinnostavin kulttuuritalo. Talossa on yli 200 toimijaa instituutioista yksittäisiin taiteilijoihin, urheilujärjestöistä bändien treenitiloihin. Käyttöaste on lähellä sataa, joten

Myös Tanssintaloa ollaan istuttamassa Kaapelitehtaan yhteyteen. Kaapelitehtaalla on pitkä perinne yhteistyöstä tanssin alan toimijoiden kanssa.

Muun muassa tanssiteatteri Hurjaruuth ja uuden tanssin keskus Zodiak toimivat jo Kaapelitehtaalla. Tanssintalo sai Jane ja Aatos Erkon säätiöltä 15 miljoonan euron lahjoituksen ehtona, että Helsingin kaupunki ja valtio tulevat myös hankkeeseen mukaan. Päätöksenteko kaupungin ja valtion puolella on vielä kesken. Taloustilanne on vaikea, ja Kaapelitehtaan mukanaolon edellytys Huotarin mukaan on se, että tanssintalon toiminta on kestävällä pohjalla ja suunnitelma realistinen.

Silti hän toivoo, että päätös talon rakentamisesta saadaan tehtyä ajoissa. ”Olisi se kyllä aikamoinen taakka kantaa sille, joka tekisi nyt epäävän päätöksen”, hän sanoo.

Kai Huotari toimi vuosia elokuvateatteri Orionissa vahtimestarina, pyöritti Otaniemessä Kino Dipolia ja toimi dokumenttielokuviin erikoistuneen DocPoint -elokuvafestivaalin toiminnanjohtajana. Elokuvaohjaajan koulutuksen hän hankki Ranskassa. Hän on seurannut huolestuneena nykyistä trendiä, jossa pieniä elokuvateattereita joudutaan sulkemaan. ”Monipuolisen elokuvatarjonnan näkökulmasta tilanne on perin masentava”, Huotari huokaa. ”Kino Engeliä ja elokuva-arkiston pyörittämää Orionia lukuun ottamatta käytännössä kaikki elokuvateatterit ovat multipleksejä,” hän toteaa.

Ilonaiheita elokuvamies löytää Suomen aktiivisesta ja elinvoimaisesta festivaalikentästä. Samoin ilahduttaa uudet korttelikinot, kuten Arabianrannassa oleva Kino Sheryl. ”Ehkä tällaisesta itse tekemisestä voisi löytyä uudenlaisen elokuvakulttuurin pohja.

Ihmiset haluavat kulttuuria ympärilleen ja omalle asuinalueelleen. Se on minusta tosi tervettä ja kivaa,” Huotari toteaa.

Kaapelitehtaan johtajuus on merkittävä paikka. Helsingin Sanomat uutisoi Kai Huotarin nimityksen sivun artikkelilla. Artikkeli on herättänyt paljon keskustelua taiteilijoiden parissa. Jutun ingressissä lehti kirjoitti, että Huotari haluaa taiteilijoiden ymmärtävän bisneksen ehtoja. Huotarin mukaan juttu otsikoitiin harhaanjohtavasti. ”Yrittäjyyden perusasioiden ymmärtämisestä ei varmaankaan ole kenellekään haittaa, mutta onko se minun mielestäni ehto kulttuurin tai taiteen tekemiselle. Ei ole”, Huotari painottaa.

Taide ja yritysmaailma ovat Huotarin mukaan kaksi eri asiaa. Yhteiskunnan tulee luoda sellaiset puitteet, että taiteilija voi tehdä taidetta, esimerkiksi apurahojen tai muun rahoituksen tur-

vin. Huotarin mukaan yrityskoulutus ei tee kenestäkään parempaa taiteilijaa. ”En halua sellaista tulevaisuutta, että taidemaailmassa olisi ainoastaan yrittäjiä”, Huotari huomauttaa, mutta sanoo, ettei yritysyhteistyössäkään mitään pahaa ole. Taidetta voidaan tehdä jopa yritysten ehdoilla, mutta se ei Huotarin mukaan saa olla ainoa tapa toimia.

Taidemaailmassa on ollut läpi historian mesenaatteja, jotka ovat tukeneet taiteilijoita. ”Sellaista kulttuuria voisi toivoa enemmänkin”, Huotari sanoo. ”Meillä on erittäin vauraita ihmisiä, joilla olisi mahdollisuus tukea taidetta ja taiteilijoita enemmänkin kuin mitä tällä hetkellä tapahtuu. He voisivat laittaa rahojaan muuallekin kuin Portugaliin.”

TAKU 7

Hyvinvoinnin välitystoimiston apuna toimivat supersankarit Tatu ja Sote, jotka seikkailevat hankkeen graafisessa ilmeessä. Tatun ja Soten työkirjaa on saatavilla sähköisenä sekä painettuna välitystoimiston tilaisuuksista.

Supersankarit apuun!

moniammatillisella yhteistyöllä taidetta hyvinvointityöhön M i n n a Ta i p a l e , A l u e k o o r d i n a a t t o r i H u m a k

Kuinka taidelähtöiset tuotteet ja palvelut saadaan pysyväksi ja luontevaksi osaksi sosiaalija terveysalaa? Kuinka jalkauttaa taiteen soveltava käyttö sote-kentälle ilman apurahaa tai hankerahoitusta? Mistä löytyvät asiakkaat ja kuinka mahdollistaa taide- ja kulttuuripalvelut saavutettavuus iästä tai elämäntilanteesta riippumatta?

Muun muassa näistä kysymyksistä sai alkunsa kolmivuotinen Hyvinvoinnin välitystoimisto -hanke, jonka tavoitteena on kehittää osallistavan taiteen kenttää. Taidelähtöisiä menetelmiä käytetään jo jonkin verran sosiaali- ja terveysalalla.

Monesti toiminta on hankemuotoista tai muulla ulkopuolisella rahoituksella rahoitettu, mikä tekee toiminnasta pääasiassa lyhytkestoista. Hyvinvoinnin välitystoimiston tarkoituksena on löytää kestäviä liiketoimintamalleja sekä tuoda eri alojen osaajat samaan paikkaan ja toimia tulkkina näiden välillä.

Keihäänkärkenä ovat nimenomaan moniammatillisuus sekä ammattituottajat – hankkeessa rakennetaan osaajaverkosto taiteilijoista, sote8 TAKU

alan ammattilaisista ja tuottajista, joilla on tulevassa välitystoimistossa merkittävä rooli. Nyt tarvitaan niitä ihmisiä, jotka uskaltavat puhua rahasta sekä osaavat myydä valmiin tuotteen oikealle taholle.

Hankkeen tuloksena syntyy välitystoimisto, jonka avulla palvelut saadaan asiakkaille ja, että asiakkaat ylipäänsä tulevat tietoisiksi palveluista. Tällä hetkellä monilla taiteilijoilla on vaikeuksia löytää oikeat kanavat tuotteiden myyntiin ja sote-kentällä taas ei ehkä tiedetä, millaisia taidelähtöisiä menetelmiä olisi alalla käytettävissä. Kahden toimijakentän välillä ongelmia tuottaa myös yhteisen kielen puuttuminen. Tuomalla ammattilaiset yhteen kehittämään toimintaa, helpotetaan rajat ylittävää yhteistyötä ja löydetään yhteinen sanasto.

Hyvinvoinnin välitystoimiston toimenpiteitä ovat mm. kaksi osallistavan taiteen tuotannon täydennyskoulutusta, Tatu ja Sote – taiteen tuotanto hyvinvointityössä, joista ensimmäinen on käynnissä nyt.

Koulutus on suunnattu kulttuuri- ja sote -alojen ammattilaisille. Koulutuksessa muodostetaan moniammatilliset työryhmät, jotka tuottavat

palveluita ja tuotteita sekä kehittävät kestävää liiketoimintaa palvelutuotteiden ympärille. Seuraavan koulutuksen haku alkaa keväällä 2016. Koulutuksen rinnalla kulkevat avointen seminaarien sarja sekä neuvontapalvelut, joihin liittyvä kysely on parhaillaan käynnissä.

Välitystoimisto tarjoaa palveluiden tuotteistamiseen, markkinointiin ja yrittäjyyteen liittyvää neuvontaa ja valmennusta sosiaali-ja terveyspalveluiden ja osallistavan taiteen risteyskohdassa toimiville ja alalle pyrkiville. Lisäksi apua tullaan tarjoamaan myös asiakkaille.

Osana välitystoimintaa on myös tiedon välitys erilaisten julkaisujen muodossa. Ensimmäinen julkaisu, Tatun ja Soten työkirja ilmestyi syyskuussa ja siitä on olemassa sekä painettu että sähköinen versio, joka löytyy osoitteesta www.hvvt.fi. Julkaisu antaa vinkkejä osallistavan taiteen tuotantoon taiteilijalle, tilaajalle ja tuottajalle.

Kolumni: Elena Gorschkow-Salonranta

Hyvinvoinnin välitystoimisto on Turun ja Jyväskylän seuduilla sekä Kaakkois-Suomessa toimiva ESR-rahoitteinen valtakunnallinen osaamis-, innovaatio- ja välitysverkosto, jossa toimivat taiteilijat, tuottajat sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset. Hankkeesta vastaa Humanistinen ammattikorkeakoulu ja partnereita ovat Turun amk, Saimaan amk ja Jyväskylän yliopisto. Mukana ovat myös Taiteen edistämiskeskus ja Turun sekä Jyväskylän kaupungit.

Turku

oona.tikkaoja@humak.fi p. 0400 349 213 benny.majabacka@humak.fi p. 0400 349 399

TARJOILIJA, KEITOSSANI ON KÄRPÄNEN! Tätä kolumnia kirjoittaessani on vaikea tietää, onko Suomessa huomenna vielä hallitusta. Politiikka ei ole aikoihin ollut näin jännittävää. Ei, kriisi ei olekaan syntynyt työmarkkinakysymyksistä, vaan sote-uudistuksesta. Olisitteko arvanneet?

Minä en. Olisin veikannut syyksi esimerkiksi sitä, että työmarkkinajärjestöt yksinkertaisesti kieltäytyisivät suostumasta pakkolakeihin.

Tätä hallituskautta on leimannut kova kiire uudistua. Miten ja miksi tuntuvat unohtuneen. On selvää, että Suomen taloutta korventaa samanaikaisesti monikin asia, mutta marssijärjestyksestä, kiireestä ja tavasta tehdä uudistuksia ollaan erittäin montaa mieltä. Syksyllä Helsingissä osoitti mieltään tuhannet palkansaajat ensimmäistä kertaa niin monilukuisena sitten viime vuosisadan alun, mutta myös palkansaajien keskuudessa tunnuttiin olevan eri mieltä siitä, kannattaako nyt meluta tässä taloustilanteessa ja eikö sittenkin olisi parempi vaan toteuttaa nämä uudistukset?

minna.taipale@humak.fi p. 020 7621 373 juha.iso-aho@humak.fi p. 020 7621 202

Suurin syy siihen että palkansaajajärjestöt järjestivät yhteisen mielenilmauksen oli se, että hallitus uhkasi kieltää lailla yhteisen sopimisen, näin yksinkertaistaen.

Tavoitteena oli luoda maksimit työehtosopimuksiin, joita ei saisi ylittää. Samanaikaisesti paikallista sopimista työpaikoilla olisi haluttu lisätä. Tämä olisi aiheuttanut sen, että esimerkiksi Sinä hyvä lukija voisit työpaikallasi sopia vaikkapa palkasta esimiehesi kanssa täysin vapaasti. Olisitko kuitenkaan yhtä vahvassa neuvotteluasemassa kuin työnantajasi edustaja?

Uskallatko Sinä sanella, mitä haluat työsopimukseesi? Osaisitko ottaa huomioon lainsäädännön, yleiset käytännöt ja omat oikeutesi? Niinpä niin.

Lisää tietoa:

Parilla sanalla sanoen: melkoinen soppa.

www.hvvt.fi

•••••

Jyväskylä

sanna.pekkinen@humak.fi p. 020 7621 219

KaakkoisSuomi

Hyvinvoinnin välitystoimisto on myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.

Olen seurannut tätä kaikkea hieman hämmentyneenä: suomalaiset ovat todella

kilttiä ja kuuliaista kansaa. Me kunnioitamme viimeiseen asti vaalitulosta ja annamme hallituksen jatkaa kaikissa olosuhteissa. Edelliset isommat asiat joissa on nähty ministereiden eroja ovat olleet Anneli Jäätteenmäen ero, kun hänen uskottiin puhuvan ”muunneltua totuutta”* fakseista. Ilkka Kanerva puolestaan erosi, koska hän lähetteli tekstiviestejä.

Mutta kun hallitus puuttuu hyvin syvällisesti yhteiskunnan perusarvoihin ja sen toimintatapoihin, mitään ei tapahdu.

Usein mietin, että liiallinen yksilöllisyytemme on saavuttamassa lakipistettä.

Meillä ei tunnu enää olevan kollektiivisia mekanismeja vaikuttaa asioihin tai edes käsitystä siitä, että teemme valintoja äänestämällä vaaleissa, maksamalla jäsenmaksua ammattiliittoon (ei, työttömyyskassa on sitten muuten toinen asia vaikka se samalla maksulla hoituukin) ja osallistumalla keskusteluun sosiaalisessa mediassa.

Yhdellä puolueella oli vaalisloganina ”sitä saa, mitä tilaa”. Tällä kertaa tilatussa sopassa oli vaan mukana myös melkoisen iso kärpänen, pyytämättä ja yllättäen.

Vaikka hallitus ei kaatuisikaan, seuraavat vaalit tulevat aina vääjäämättä. Toivon, että tästä kaikesta syntyisi ihmisille motivaatio pohtia valintoja myös isommasta näkövinkkelistä. Ja että eduskuntavaalien lisäksi osallistuttaisiin ammattiliiton toimintaan ja varmistettaisiin, että demokratiassa myös hallituksella olisi vastavoimansa. Niitä tarvitaan silloin, kun pöytään kannetaan väärää tavaraa.

* (Sivuhuomautus: Muunneltu totuushan oli eufemismi valehtelulle, koska silloin kymmenen vuotta sitten ei ollut korrektia sanoa niinkään jyrkästi, että kukaan valehtelisi.

Tänä päivänä kielenkäyttö julkisuudessa on huomattavasti värikkäämpää.)

Kolumnisti keskustelee säännöllisesti talousasioista Ylen Aamu-tv:n Jälkipörssi-ohjelmassa.

TAKU 9

Aivot

Merja Isotalo

"Aivot ovat eläimen päässä sijaitseva elin, joka hallitsee eläimen ruumiintoimintoja. Aivot koostuvat hermokudoksesta, jonka erikoistuneita soluja ovat neuronit ja gliasolut. Yksinkertaisilla eläimillä aivot ottavat vastaan aistien välityksellä saatuja signaaleja ja välittävät informaatiota lihaksiin. Edistyneemmillä eläimillä aivot pystyvät paljon monimutkaisempiin toimintoihin.

Aivot kuuluvat eläimen keskushermostoon, joka ottaa vastaan ja välittää hermoimpulsseja. Se toimii yhdessä ääreishermoston kanssa, joka välittää impulsseja hermojen avulla aivoihin sekä selkäytimeen ja niistä pois."

Näin määrittelee aivot meidän tämän päivän tietosanakirjamme Wikipedia.

Aivotutkimus on parina viime vuosikymmenenä ollut erittäin aktiivista ja tuloksellista eli tiedämme aivojen toiminnasta paljon enemmän kuin aikaisemmin. Kuitenkin professori, aivotutkija Eero Castrén toteaa, että kukaan ei vielä pysty kertomaan, miten aivojen yksittäiset hermosolut ja niiden yhteydet tekevät ajattelun ja tunteet mahdollisiksi.

Aivot ja ihminen Aivot painavat noin puolitoista kiloa ja jakautuvat kolmeen osaan.

Isot aivot tarvitaan muistamiseen, ongelmanratkaisuun, ajatteluun, tunteisiin ja liiketoimintojen ohjaamiseen. Pikkuaivojen tehtävänä on koordinaatiosta ja tasapainosta huolehtiminen. Aivorunko yhdistää aivot selkäytimeen ja säätelee hengitystä, ruoansulatusta, sydämen toimintaa ja verenpainetta. Aika selkeä työnjako, vai mitä?

Aivot ovat kuitenkin monimutkainen järjestelmä, jossa on arviolta 100 miljardia hermosolua eli neuronia, jotka lähettävät koko ajan sähköisiä hermoimpulsseja. Jokainen näistä hermosoluista voi ulottaa haaransa jopa tuhannesta kymmeneentuhanteen eri kohtaan ja muodostaa yhteyksiä toisten hermosolujen kanssa.

Nämä solut voivat rakentua lukuisilla eri tavoilla hermoverkoiksi eikä kaksi samanlaisia aivoja ole.

Muistaminen on aivojen keskeinen tehtävä. Elämä olisi aika outoa ilman muistia. Meillä ei olisi omaa identiteettiä eikä elämänhistoriaa, emme tuntisi läheisiä ihmisiä emmekä ymmärtäisi sanoja. Muistin avulla syntyvät hermosolujen välisiä yhteydet.

Muistiliitto on listannut aivojen tehtävät. Lista alkaa perusasiasta: 10 T A K U

aivot ylläpitävät elämää. Aivot säätelevät muiden elinten toimintaa ja ohjaavat aistitiedon pohjalta toimintaamme. Aivot välittävät aistien avulla tietoa ympäristöstämme, vastaavat yksilön ja ympäristön välisestä vuorovaikutuksesta ja tuottavat mielen toiminnan. Aivot vastaavat persoonallisuudestamme, käyttäytymisestämme ja tunteistamme.

Aivot ja terveys Riihimäen seudun terveyskeskuksen geriatriasivuilla on määritelty aivoterveys selkeästi. "Aivoterveys tarkoittaa aivojen hyvinvointia, johon vaikuttavat terveelliset elämäntavat, hyvä ravinto, säännöllinen liikunta ja päihteettömyys sekä aivojen jatkuva haastaminen. Myös levolla ja stressin välttämisellä on vaikutuksensa aivojen hyvinvointiin.

Aivojen hyvinvointi on perustana koko elimistön hyvinvoinnille. Terveet aivot antavat mahdollisuuden laadukkaaseen, hyvään elämään. Aivojen hyvinvointiin kannattaa kiinnittää huomiota jo nuorena ja jatkaa koko elämän ajan. Omilla valinnoilla ja elintavoilla voi parantaa aivoterveyttä sekä estää tai siirtää mahdollisen aivosairauden puhkeaminen. Aivot ovat koko ajan alttiina ympäristölle ja sen haitallisille vaikutuksille.

Aivovaurio muuttaa ihmisen tiedon käsittelyä, tunne-elämää ja persoonallisuutta. Vauriot aivoissa ovat useimmiten pysyviä."

Aivotutkija Eero Castrén on todennut, että aivot oppivat ja kehittyvät yksilöllisten kokemusten kautta. Hänen mukaansa aivoja kehittää kaikki, mikä vaatii luovuutta ja henkistä ponnistelua. Tämä kuulostaa meidän kulttuuriammattilaisten korvissa varmasti hyvältä. Ongelmana vain on usein se, että me tiedämme, mikä

olisi hyväksi, mutta emme aina toimi niin kuin hyvä olisi.

Aivot ja työ Järkiperäisyys on yliarvostettua, sanovat tutkijat Arto Miekkavaara ja Eeva-Maria Kytönen. Aivot ovat ennen kaikkea syvästi sosiaalinen elin, mikä ei aina parhaalla mahdollisella tavalla tule esille työelämässä. Kuitenkin nimenomaan tunteita säätelevä limbinen järjestelmä toimii aktiivisesti esimerkiksi päätöksentekotilanteissa. Miekkavaara ja Kytönen antavat tutkimuksensa perusteella muutamia hyviä ohjeita: priorisoi priorisointi, keskity kerrallaan vain yhteen vaativaa ajattelua edellyttävään asiaan, anna ajatusten muhia ja anna alitajunnan työskentelylle aikaa. Huonoin vaihtoehto on kielteisen tunteen tukahduttaminen.

On selvää, että virheet lisääntyvät, kun muisti kuormittuu liikaa, mutta sitähän tämän päivän työelämä paljolti on. Tietoyhteiskunnan työntekijältä vaaditaan hyvää muistia ja jatkuvaa tietojen käsittelyä. Häiriöihin on jokainen tutustunut, töitä on liikaa, uni on huonoa, kiire on jatkuvaa, monta asiaa on hoidettava yhtä aikaa, jatkuvasti tulee keskeytyksiä, työtilassa on levotonta, hälyä ja visuaalisia ärsykkeitä.

Työterveyslaitoksen viesti on, että aivot rakastavat haasteita ja sen pohtimista, miten omaa työtä voisi tehdä vielä paremmin, innostavammin tai turvallisemmin. Myös työpaikan ilmapiiri vaikuttaa paljon.

Aivot voivat olla täynnä ideoita, mutta ne pääsevät läpi vain sallivassa ja myönteisessä ilmapiirissä.

Nykytutkimuksen mukaan aivoissa pysyy vain viisi asiaa kerrallaan, mitä tutumpi asia, sen suurempaa kokonaisuutta pystyy hallitsemaan.

Ikä ei ole aina pelkkä ongelma, vaan se ja kokemus helpottavat kokonaisuuksien hallintaa.

Miettimistä herättää myös TTL:n sivuilla oleva kommentti: "Kiireisinä olemme tehokkaita mutta tyhmiä, kun taas rauhallisena aikana olemme hieman hitaampia mutta selvästi viisaampia." Miten tämän voisi ottaa paremmin huomioon omissa työtavoissaan?

Jos mielessä on pitkä lista tekemättömiä töitä ja tiukkoja aikatauluja, taukoja on liian vähän, liikkuminen on jäänyt kokonaan väliin ja syöminen on ollut satunnaista, aivot voivat mennä jumiin ylikuormituksesta. Silloin saattaa käydä niin, ettei muista jotain yksinkertaista ja tuttua asiaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että jokin muistisairaus olisi hiipinyt aivoihin.

Kognitiivinen toimintakyky kuvaa ihmisen tiedonkäsittelyä, muistia, tarkkaavaisuutta ja oppimiskykyä. Kognitiivinen ergonomia puolestaan tarkoittaa työn sekä työvälineiden, työympäristöjen ja -tapojen yhteensovittamista ihmisen tiedonkäsittelykykyjen ja myös rajoitusten kanssa. Kuormittuminen on yksilöllistä ja siihen vaikuttavat työmäärän lisäksi myös tarpeet, tunteet, motiivit ja persoonallisuus, oma suhtautuminen vastoinkäymisiin ja stressiin, ikä, unen laatu, mieliala ja terveydentila, alkoholin käyttö ja ravitsemus sekä liikunta. Liikunnan lisäksi ehdottomasti lisään listaan myös kulttuurin ja taiteen sekä sosiaalisen kanssakäymisen.

Aivot ja kulttuuri Lähtökohta on, että ihminen on fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja kulttuurinen olento. Monet tutkimukset ovat vahvistaneet käytännön kokemuksen kulttuurin ja taiteen mahdollisuuksista ihmisen hyvinvoinnissa.

Ne mahdollistavat monella tavalla kohtaamisen ja vuorovaikutuksen, lisäävät itsetuntoa, rohkeutta ja aktiivisuutta, luovat myönteisyyttä ja tuovat mielihyvää sekä auttavat ongelmien ratkomisessa. Siis silloin kun niitä käytetään oikein ja halutaan saada myönteisiä tuloksia.

Muistiliitolla on kolmelle eri ryhmälle aivoterveelliset kulttuurisuositukset, joiden mukaan kulttuuriuntuvikoille sopivat valokuvanäyttelyt ja niistä keskustelu, kirjaston heille vieraammat kirjallisuudet lajit sekä elokuvat esimerkiksi joltain tietyltä vuosikymmeneltä. Taiteentuntijat voivat tutustua naapurikaupungin arkkiteh-

tuuriin, kirjoittaa oman elämänkerran tai liittyä harrastajateatteriin. Muistisairaat voivat työstää omia valokuvia, läheisten runoja tai laulunsanoja elämänhistoriansa kollaasiksi, heille sopivat myös tutut käsityöt ja ruoanlaitto, yhteislaulu ja sananparret.

Mistään uutuuksista ja ihmeteoista ei ole kysymys, enemmänkin siitä, että olisi resursseja palkata tarvittavia ammattilaisia töihin.

Aivot ja taide Keskustelu on viime vuosina ollut vilkasta taiteen käytöstä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Osa taiteilijoista on löytänyt uusia tapoja työllistää itseään ja saanut myös uutta sisältöä oman taiteensa tekemiseen, osa vastustaa taiteen soveltavaa käyttöä ja korostaa taiteen itseisarvoa.

Taidetta on pitkään hyödynnetty erilaisissa psykoterapioissa. Ylilääkäri, dosentti Sami Pirkola on konkretisoinut taideterapioiden käyttöä.

Kuvataideterapia sopii esimerkiksi sanoja karttavien tunteiden hoidolliseen käsittelyyn, kirjallisuusterapian avulla voidaan tutkia vaikeita ja ambivalensseja asioita mielikuvien ja tarinoiden välityksellä, musiikkiterapiassa ääniaallot voivat toimia fyysisinä välineinä jännityksen purkamisessa. Kaiken kaikkiaan kysymys Pirkolan mukaan on siitä, että potilas saa elämyksiä henkilökohtaisesti ja yleisinhimillisesti, se on jakamista ja ajatuksenvaihtoa, jossa taide(teos) on olennaisen koskettavana tiivistäjänä.

Hyvä esimerkki taiteen vaikutuksesta aivoihin on musiikki. Tämän alan useat suomalaiset tutkijat edustavat kansainvälistä huippututkimusta ja tietoa on monesta eri lähtökohdasta ja lähestymistavasta käytettävissä.

Aivot ja musiikki Professori, aivotutkija Minna Huotilainen on kiteyttänyt musiikin merkityksen aivoille lauseeseen "Musiikki on musiikkia aivoille." Kysymys on jälleen tunteista, mutta myös koetusta terveydestä. Musiikki ja puhe välittävät molemmat tunteita ja ovat nopeasti ajassa vaihtuvia äänisignaaleita. Ne ovat myös universaaleja, sillä kaikilla tunnetuilla kansoilla on sekä puhetta että musiikkia. Osa alan tutkijoista onkin sitä mieltä, että musiikki on ollut ihmisen viestinnän väline jo ennen puhetta. Huotilaisen mukaan musiikin harrastaminen

antaa kuulojärjestelmälle välineitä havaita, muistaa ja oppia musiikkia, puhetta ja lisäksi vielä vieraita kieliä. Musiikki antaa sekä harrastuksena että aktiivisena kuunteluna aivoille valmiuksia yleiseen oppimiseen, tarkkaavaisuuteen ja muovautuvuuteen.

Musiikki parantaa ja auttaa. Jo muinaiset kreikkalaiset tiesivät tämän. Antiikin Kreikan filosofit Aristoteles, Platon ja Pythagoras olivat sitä mieltä, että musiikki vaikuttaa myönteisesti ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen. Aristoteles suositteli huilumusiikkia tunteiden purkamiseen ja tunnekuohusta vapautumiseen, Platon oletti musiikin palauttavan sielun harmonian ja luovan tyytyväisyyttä. Matemaatikko Pythagoras korosti musiikin rytmin parantavaa vaikutusta ja perusti ajatuksensa harmonisiin kuvioihin. Omissa yhteisöissään toimivat puolestaan kansanparantajat, jotka käyttivät parantamisessa loitsuja ja runoja, joiden avulla he uskoivat parantamisrituaalien vaikutuksen vahvistuvan.

Musiikkia on käytetty parantamiseen monin tavoin. Esimerkiksi Johann Sebastian Bach tilattiin 1700-luvun alkupuolella säveltämään sopivaa musiikkia Anhalt-Köthenin prinssi Leopoldille nimenomaan auttamisja parantamismielessä.

Suomessa aivotutkijat Teppo Särkämö ja Mari Tervaniemi tutkivat musiikin vaikutuksia aivohalvauksesta toipumisessa. Tutkimus osoitti, että musiikki auttaa toipumaan nopeammin puhekyvyn, tilanteen ymmärtämisen, mielialan ja muistiongelmien osalta. Musiikin kuuntelu lisäsi aivojen plastisuutta eli muovautuvuutta kuntoutumisvaiheessa. Myös terapiatyössä musiikin on havaittu lievittävän esimerkiksi ahdistuneisuutta, masennusta sekä kipua somaattisissa sairauksissa.

Aivot ja elämäntapa Aivojen huoltoa voi tehdä monella tavalla, koska aivojen hyvinvointiin vaikuttaa koko elämäntapa. Kuten hyvin tiedämme, huolestuneisuutta aiheuttaa liiallinen alkoholi, tupakointi, liian vähäinen liikkuminen, ylipaino, väärät ruokailutottumukset ja huono uni. Tietoa on jo paljon aivoterveyden tueksi, asennemuutokset tapahtuvat aina hitaammin, mutta toteutuvat aikanaan. Taas kerran - jokainen meistä on vastuussa omista aivoistaan, geeniperintömme ja elinympäristömme rajoissa.

T A K U 11

Petri Pietiläinen

Suomi 1OO lähestyy – Kymenlaaksoon noussee ”moderni Stonehenge”

Kymenlaakson Liitto halusi juhlistaa toisella tavalla Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä. Järjestettiin taidekilpailu ympäristötaiteesta Vaalimaalle E18moottoritien päätepisteeksi. Maanantaina 12.10.2015 julkistettiin Kotkassa voittaja: kutsukilpailun voitti ruotsalaisen Jonas Dahlbergin The Path of the Sun (Auringonpolku).

– Taide tukee maakunnan ja Suomen brändiä. Tiedän, ettei tässä nyt päästy ihan prosenttitaiteeseen koko E18-tien suhteen mutta suunta lienee oikea, maakuntajohtaja Juha Haapaniemi selitti julkistustilaisuudessa.

E18-moottoritien Suomen puoleiseksi päätepisteeksi noussee valtaisaan kiertoliittymään yhtä monumentaalinen teos. ”Moderniksi Stonehengeksi” kuvattu Jonas Dalhbergin noin 40-metrinen teräsrengas symboloi tekijän ja raadin mukaan menneisyyttä ja katsoo tulevaisuuteen. Rengas asettuisi kaltevaan kulmaan kiertoliittymän sisälle. Kiertoliittymän alla olevalta kevyen liikenteen väylältä teosta pääsisi katsomaan myös lähempää, mutta keskeinen seikka voittajan valinnassa oli sen monumentaalisuus.

The Path of the Sun / Copyright Jonas Dahlberg Jonas Dahlberg studio AB / Gävlegatan 3 113 30 Stockholm, Sweden Cell phone +46704414765 Studio@jonasdahlberg.com

– Teos on kunnianhimoinen ja ottaa tilan haltuun täydellisesti, palkintolautakunnassa mukana ollut läänintaiteilija Outi Turpeinen selittää.

Maan ja auringon suhde Kaksi muuta kutsukilpailun osallistujaa Kimmo Schorerus ja William Dennisuk jäivät voittajan jalkoihin selkeästi sen takia, että kummankin suunnitelma oli voittajaa vaatimattomampi ja toimi vähemmän ansiokkaasti moottoritietä kiitävien autojen suhteen. Kaikkia teoksia kehuttiin suuresti. Kaikissa otettiin hyvin huomioon Suomi 100 -itsenäisyyden juhlavuoden ja kilpailun teema ”Yhdessä”.

– Olen todella onnellinen, että suomalaiset valitsivat ruotsalaisen itsenäisyyden juhlavuotta kunnioittavan teoksen toteuttajaksi, Dahlberg kertoi videotervehdyksessään.

Dahlbergin mukaan hän halusi viedä kilpailun teeman maan ja auringon

12 T A K U

suhteeseen. Tämä suhde yhdistää meitä kaikkia. Yksinkertainen kehä symboloi parhaiten tätä suhdetta.

– Minulle on tärkeää, että teos toimii eri rytmillä kulkeville. Kun sitä lähestyy autolla, niin se näyttäytyy kaukaa isona, lähes maagisena symbolina. Kävelijän tai pyöräilijän kokemus kiertoliittymän sisältä on täysin erilainen. Hän on veistoksen ja sen idean kokonaan ympäröimä, Dahlberg selittää ajatuksiaan.

Tukholmassa asuva Dahlberg tekee ympäristötaiteen lisäksi mediataidetta. Vuonna 2014 hän voitti Utøyan terrori-iskun muistomerkkikilpailun.

Kilpailua rahoittivat opetus- ja kulttuuriministeriön lisäksi ympäristöministeriö ja alueen kunnat. Noin 400 000 euroa maksavan teoksen rahoitusta haetaan pääasiassa Liikennevirastolta. Vaalimaalla rekisteröidään noin 3,5 miljoonaa ylitystä vuosittain. Teos tulee näin ollen hyvin merkittävälle paikalle.

Panu H채meenaho

T A K U 13

Merja Isotalo

Teatteri ja draama työn oppimismuotoina Taiteella ja erityisesti teatterilla ja draamalla on mahdollista tuoda yhteen tieto, tunteet ja motiivit sekä kyky virittää koko persoonallisuuden käsittävää oppimista."

Tämä lause löytyy KM Satu-Mari Janssonin väitöskirjan tiivistelmästä. Hän on vastaväitellyt työyhteisökehittäjä ja aikuiskasvatustieteilijä, joka korostaa omakohtaisen kokemuksen merkitystä työyhteisön muutostilanteissa.

Tavoitteellista draamaa työyhteisössä Työelämän muuttumisvauhti tuntuu hurjalta, kurjalta ja innostavalta, sen mukaan keneltä kysytään. Satu-Mari Jansson toteaa, että muutoksen tukeminen ja työyhteisön kehittäminen ovat pitkiä hankkeita ja prosesseja.

Jos henkilöstön työhyvinvointi on selvästi alentunut, on asetettava selkeät tavoitteet ja löydettävä toimivat menetelmät.

– Merkittävää on omakohtaisen myönteisen kokemuksen saaminen.

Kun ajatellaan teatteria ja draamaa oppimismuotoina, niistä kertomisen haasteena on sanallistaminen. Työyhteisön kehittämisprosessiin osallistunut voi sanoa, että tajusin uuden asian, mutta ei osaa tarkalleen kertoa miten se tapahtui.

14 T A K U

Janssonin väitöstutkimus on tärkeä osa sitä tietopohjaa, jolle voidaan rakentaa uusia toimintatapoja työpaikoilla, mutta miten johtajat ja esimiehet saadaan kiinnostumaan teatterin ja draaman käytöstä omassa työyhteisössään. Kysymykseen pitäisikö johtajat laittaa Teatterikorkeakoulun alkeisluokalle, Satu-Mari Jansson vastaa kyllä ja nimenomaan silloin, kun on kysymys taitovalmennuksesta.

Tärkeää on myös miettiä, miten teatterin ja draaman käyttöönotosta viestitään työpaikalla. Janssonin mukaan yrityksen työntekijöiden korvissa teatteri kuulostaa helposti leikkimiseltä, virkistyspäivän ohjelmalta eikä tavoitteelliselta työn kehittämiseltä.

- Hupinäytelmän tekeminenkin on ok, mutta teatterin ja draaman käytöllä voi olla toisenlaiset suuremmat tavoitteet. Jokainen voi löytää oman tapansa ottaa draaman keinoja käyttöön. Olen oppinut, että asiakkaille suunniteltujen työpajojen otsikoihin ei kannata laittaa isolla draamatyöpaja, sillä ihmisten käsitykset teatterista ja draamasta voivat olla varsin stereotyyppisiä

Satu-Mari Jansson ei miellä käyttävänsä työyhteisökehittäjän työssään sosiodraamaa eikä psykodraamaa, koska hän keskittyy enemmän työn ja vuorovaikutuksen kehittämiseen kuin ihmisen psykologisointiin. Tavoitteena on tehdä tilanteita näkyviksi, mutta ei välttämättä rooleja vaihtamalla. Ryhmä voi myös roolittaa itse itsensä silloin, kun luodaan ryhmän kanssa draamatilanteita. Jansson suuntaa tekemisen työhön ja ihmisten välisiin sopimuksiin, työyhteisötaitoihin ja pelisääntöihin.

Teatterin tuntemusta koulutukseen Kysymykseen teatterin ja draaman ottamisesta yleisesti opetukseen ja koulutukseen Satu-Mari Jansson kertoo omasta opiskelukokemuksestaan yliopiston kurssilla. Opiskelijat saivat valita oman tapansa kurssitehtävän suorittamiseen ja hän itse valitsi draamallisen esittämisen. Kokemus oli hauska ja myös toimiva.

Draamakurssi sopisi Janssonin mielestä hyvin opettajankoulutukseen, jolloin tulevat opettajat saisivat

omakohtaista kokemusta draamapedagogiikasta. Hän kertoo myös taideyliopistolla valmisteilla olevasta yhteisartikkelista, jossa on yhtenä kirjoittajista. Se käsittelee kuorokurssia, joka oli suunnattu sellaisille opiskelijoille, jotka jännittävät esiintymistä ja sosiaalisia vuorovaikutustilanteita. Tutkimuksessa kävi ilmi, että erittäin tärkeä on positiivinen tunnekokemus ryhmästä. Sitä ei synny massaluennoilla.

– Samanaikaisesti työelämän haasteet ja muutokset vaativat yhä enemmän kaikilta ketteryyttä vuorovaikutukseen ja esiintymiseen, sanoo Jansson.

Digitalisaatio on johtanut siihen, että asiat voidaan tehdä tehokkaasti ja monikanavaisesti. Janssonin mukaan se edellyttää täyttä läsnäoloa, kun tavataan kasvokkain, koska on saatava hyvä kontakti toisiin ihmisiin, sen jälkeen sähköpostittaminen on paljon helpompaa ja rennompaa.

Draamaa vai soveltavaa draamaa Tunnettu asia on, että kaikkia taiteen kentän toimijoita ei miellytä soveltavan taiteen tai kulttuuri- ja taidelähtöisten menetelmien voimakkaasti laajentuva käyttöönotto.

– Olen joutunut tätäkin asiaa pohtimaan. Se liittyy erilaisiin taidekäsityksiin, taustalla on koulutusten

262 SATU-MARI JANSSON TEATTERI JA DRAAMA TYÖN OPPIMISMUOTOINA

HELSINGIN YLIOPISTO KÄYTTÄYTYMISTIETEIDEN LAITOS

erilaisuus ja se, mihin on urallaan ja työssään suuntautunut. On hyvä, että voi monipuolisesti tehdä ja kehittää omaa osaamistaan.

Satu-Mari Jansson kertoo Rovaniemen Teatterista - Lapin alueteatterista esimerkkinä alueteatteritoiminnan käynnistymisestä. Vuonna 2008 Rovaniemen Teatterissa oli palkattuna kaksi Stadiasta valmistunutta alueteatterikuraattoria, jotka vastasivat monella tavalla alueteatteritoiminnasta, toimivat tuottajina, tekivät yleisötyötä, toteuttivat soveltavaa draamaa ja näyttelivätkin. Tukena oli silloisen teatterinjohtaja Tytti Oittisen visio monimuotoisesta teatteritoiminnasta, mikä ei perustunut vain yhdenlaiseen teatterikäsitykseen.

– Jokaisella pitäisi olla vapaus toteuttaa omaa ammattiaan ja intohimoaan omalla tavallaan, Jansson toteaa.

Osa kiistoista taiteen ja teatterin rajoista liittyy Janssonin mielestä terminologiaan. Soveltavan teatterin terminologia eroaa teatterin käsitteistöstä ja kiistojen ratkaiseminen on haasteellista. Tavoitteena pitäisi olla sellainen hyvä käsitteistö, että se antaa jokaisen ihmisen työlle arvon. Janssonin mukaan kiistelyssä on kysymys ennen kaikkea kolmesta asiasta, taidekäsityksestä, käytännön työstä ja terminologiasta.

Väitöskirja - ja mitä sitten?

KM Satu-Mari Janssonin väitöskirjatutkimus muodostuu viidestä artikkelista ja yhteenvedosta, josta löytyvät vastaukset kahteen tutkimuskysymykseen:

1) Miten teatteria ja draamaa voidaan jäsentää työn oppimismuotoina?

2) Miten toiminnan teorialla ja kehittävän työntutkimuksen metodologialla voidaan rikastaa teatterin ja draaman tarkastelua? Tutkimuksen empiirisinä kohteina ovat Rovaniemen Teatteri - Lapin alueteatteri ja ammattikorkeakoulun yhden tulosyksikön johtoryhmä. Teatteri toimii tutkimuksessa esimerkkinä teatterialan murroksesta, oppimisen haasteista ja teatterista teatterilaisten oppimismuotona.

Haastattelupäivästä oli vielä viikko väitöstilaisuuteen. Satu-Mari Jansson toteaa naurahtaen, että nyt ei osaa vielä katsoa yli väitöspäivän. Työn ohessa yhdeksän vuotta tekeillä ollut väitöskirja oli kuin kivi kengässä.

– Tulevaisuuden suunnitelmia ja haaveita on mietittävä ensi viikon jälkeen. Haluan kuitenkin jatkaa työyhteisöteatterin parissa. Väitöskirjassa on raportoitu työyhteisöteatterin ensiaskelmia. Työyhteisövalmennus tulee varmasti jatkumaan. Ja vaikka väitöskirja jääkin taka-alalle, toivon mukaan aiheen tutkiminen jatkuu.

Satu-Mari Jansson sanoo, ettei häntä niinkään kiinnosta taiteen vaikutus määrällisenä asiana, vaan ennemmin kokemuksena, mitä oivalluksia se voi herättää ja miten se vaikuttaa omaan työhön ja arkeen.

– Nyt on vähän pää pyörällä, pitkä aika meni väitöstutkimuksen kanssa.

Väitöksen jälkeen haluan varmasti taas kehittää ammattitaitoani. Moni asiahan on mahdollinen, kun vain uskoo haaveisiinsa, lähtee toteuttamaan tavoitettaan ja sitten se päivä tulee.

Satu-Mari Jansson:

Teatteri ja draama työn oppimismuotoina KM (aikuiskasvatustiede) Satu-Mari Jansson väitteli 13.11.2015 Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Teatteri ja draama työn oppimismuotoina" (Theatre and drama as forms of learning in organisations). Vastaväittäjänä toimi dosentti Pia Houni, Tampereen yliopisto ja kustoksena professori Yrjö Engeström.

TEATTERI JA DRAAMA TYÖN OPPIMISMUOTOINA

Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/157283/teatteri.pdf?sequence=1

SATU-MARI JANSSON

T A K U 15

Pe t r i Pi e t i l ä i n e n

Jannen

kirjallisia seikkailuja juhlavuosimaassa

K

ansakuntamme suurhenkilöiden pyöreitä juhlavuosia vietetään vaihtelevalla intensiteetillä. Jotkut unohdetaan lähes tyystin mutta tätä ei todellakaan tapahtunut Jean Sibeliuksen kohdalla (1865 – 1957). Juhlavuosipanostus tuotti tapahtumia ja konsertteja toisensa perään, ja tietysti uusia levytyksiä, tutkimuksia ja muistelmia. Palkitun kuvittajan Katri Kirkkopellon Soiva metsä (Lasten Keskus 2015) yhdisti kuvan, sanan ja kirjaan liitetyn cd:n kautta Sibeliuksen monumenttiin pienen lapsellisen säväyksen. Pitäähän lapsillekin opettaa suurhenkilöiden kunnioitus.

Juhlavuoteen liittyy vähintään kaksi muuta lapsille suunnattua kirjaa.

Tapani Baggen ja Salla Savolaisen Hämeenlinnan Janne. Kuinka Jannesta tuli Jean Sibelius (Tammi 2015) onnistui yhdistämään tarinan, tiedon ja kuvituksen kokonaisuudeksi, joka nimensä mukaisesti kuvasi kasvutarinaa. Paula Norosen Supermarsu ja jääräpää Janne (Tammi 2015) pyrki yhdis-

16 T A K U

tämään Jannen suositun Supermarsu-sarjan kautta fantasian keinoin lasten maailman osaksi. Miltä näyttää Janne näissä kahdessa kirjassa?

Matkailumainontaa ja tietoa Jannesta Tapani Baggen ja Salla Savolaisen yhteistyö tuo silmille kauniita kuvitusaukeamia, joissa on pieni yksinkertainen Jannen näkökulmasta kerrottu tapaus tai yksityiskohta liitettynä tietolaatikkoon esimerkiksi siitä, milloin Jannen lapsuuskaupunki Hämeenlinnan sai kaupunkioikeudet ja millainen se oli säveltäjän lapsuudessa. Välillä kieltämättä herää miettimään teoksen painokasta matkailuhenkisyyttä, mutta ei se oikeastaan häiritse, koska tässähän mainostetaan sekä Hämeenlinnaa että Sibeliusta. En kyllä ole kauhean innostunut siitä, että tietolaatikossa Hämeenlinnan lyseosta sitten kerrotaan kaikki suuruudet, jotka siellä ovat opiskelleet Vexi Salmeen asti. Liika matkailumarkki-

nointi tylsyttää kiinnostavuuden.

Lasten tietokirjoissa tarinallisuus on pitkään ollut voimakasta. Tarinan kautta ajatellaan tiedon saavuttavan lapsen mielen paremmin kuin pelkän tietotekstin kautta.

Tämä pitää paikkansa erityisesti tietokuvakirjoissa. Salla Savolaisen kuvitus on välillä niin hauskaa, että se vie pääosan huomiosta. Tietolaatikoissa käsitellään Hämeenlinnan nähtävyyksien ja Sibeliukseen liittyvien henkilöiden lisäksi paljon musiikkiin liittyviä asioita. Minäkin opin, mikä on flyygelin, taffelipianon, pystypianon ja harmonin ero. Tämä on aikuislukijasta hauskaa mutta samalla jään miettimään, miksi mennään näin tarkkaan esittelyyn, eikä eri soittimia sitten kuitenkaan sidota Sibeliukseen.

Kenties jumitun yksityiskohtiin. Silti harmittaa, että Sibeliuksesta kertova tarina jää aika vähäisiksi heitoiksi sinne sun tänne. Toisaalta on hauskaa, miten Bagge menee Sibeliuksen nahkaan ja selittää,

että koulussa ”Minä en jaksanut aina keskittyä”, mutta toisaalta taas tätä puolta tarinasta olisi voinut kehittää, koska tiedän, miten Bagge olisi siihen todellakin pystynyt. Kaikkinensa kirja puolustaa paikkaansa, ja itse asiassa olisi pitänyt kirjoittaa jo paljon aiemmin.

Kotkan kaupunginkirjastossa kirja oli otettavissa suoraan hyllystä.

Tämä kirja pitäisi saada lukijoiden käsiin, koska aikuislukijakin kiinnostuu sekä Sibeliuksesta että Hämeenlinnasta. Ei ihme, että kirjassa kiitetään Hämeenlinnan kaupunkia yhteistyöstä.

Supermarsu kaappaa Jannen itselleen Paula Norosen suositun Supermarsu-fantasiasarjan kahdeksannessa osassa päähenkilön, 11-vuotiaan Emilian, luokka lähtee leirikouluun Tuusulanjärven rannalle. Emilian ryhmän kierrellessä Ainolassa Emilia ystävineen menee kiellettyyn huoneeseen, rikkovat siellä vanhan viulun ja siirtyvät ajassa taaksepäin 11-vuotiaan

Jannen luokse vuoteen 1876. Seikkailu voi alkaa.

Niille, jotka eivät tiedä Supermarsuista mitään, pitää kertoa, että Emilia joi aikoinaan marsunsa kupista vettä ja pystyy sen jälkeen muuttumaan Supermarsuksi ja pelastamaan maailman, ja tietysti kaverit monesta pulasta. Myyttinen Jättiläismarsu antaa EmiliaSupermarsulle yleensä tehtäviä.

Nyt kaverukset ovat pahemmassa pulassa, koska ovat joutuneet menneisyyteen – ja Janneakin pitää auttaa, koska hän osaa säveltää, muttei tehdä oikein noita sanoituksia. Lasten pitää löytää jostain marsu mutta 1800-luvun lopun Suomessa tämä ei olekaan helppo tehtävä.

hauskoja luettavia, koska niissä on niin loistavia pähkähulluja ja poskettomia tarinoita, ettei voi muuta kuin nauraa. Nyt jäin vähäsen miettimään, onko tämä jotenkin tilaustyö vai kirjailijan omakohtainen rakkauden osoitus säveltäjää kohtaan. Ihan sama, koska tämä kirja luetaan Supermarsun eikä Sibeliuksen takia. Kenties tällaisen kirjan kaltaisia pitäisi olla enemmän, että tulevaisuudessa tästä vähän kasvaneet lukijat suhtautuisivat pienemmällä ylikunnioituksella ja pönötyksellä suurhenkilöihin.

Jean Sibeliuksen käyttäminen näin suositussa lasten fantasiakirjassa tuo säveltäjän suuren lukijajoukon tietoisuuteen. Noronen voi myös irrotella aika lailla. Janne on vähän känkkäränkkä välillä, ja oppii tulevaisuuden lapsilta vähän ”bändijutuista”. Supermarsut ovat aina

T A K U 17

Tuottajan tie on tuskainen Raisa Niemi

Vasta ilmestynyt Jaana Luttisen kirjoittama Kulttuurista työtä-juhlakirja valottaa taiteen ja kulttuurin ammattijärjestö TAKU ry:n syntyhistoriaa ja toiminnan vaiheita yksityiskohtaisesti ja ansiokkaasti. Kasvava osa TAKUn jäsenistöstä toimii kulttuurin tuottamisen alalla. TAKUlehti kyseli kolmelta kulttuurituottajalta, miten he ovat päätyneet alalle. Mitä kulttuurituottaja tekee työkseen?

18 T A K U

Petra Kytölä

Erika Poikolainen

Kulttuurituotannon ammatillinen koulutus on verrattain nuori oppiala.

Kulttuurialan tuotantoon ja tuottajuuteen kohdentuvat korkeakoulutasoinen koulutus on kehittynyt Suomessa asteittain omaksi koulutusalakseen (Tuottaja2020, Helsinki 2012). Arts/ Cultural Mangement -koulutuksen aloittivat vuonna 1992 ensimmäisinä Jyväskylän yhteiskuntapolitiikan laitos sekä Sibelius-Akatemian täydennyskoulutuskeskus. 1990-lopulla koulutusohjelmat alkoivat vakiintua tutkintoon johtavaksi koulutukseksi, ja samaan aikaan ammattikorkeakoulut aloittivat toimintaansa. HumaK on tarjonnut kulttuurituottajien ammatillista koulutusta vuodesta 1998.

Vuotta myöhemmin perässä seurasivat Stadia (nykyinen Metropolia), Seinäjoen ammattikorkeakoulu sekä Yrkehögskolan Sydväst (nykyinen Novia).

Kytölä haki ja pääsi Seinäjoen ammattikorkeakouluun. Koulutustaan hän pitää turhankin teoriakeskeisenä, sillä suurimman hyödyn hänen mielestään sai lukuisissa harjoittelujaksoissa, jolloin pääsi näkemään, mitä tuottajan työ oikeasti on. ”Omat vahvuuteeni ovat juurikin käytännön tekemisessä, kuten lupien hankinta, laitteiden ja paikkojen buukkaus”, hän sanoo. Kulttuurituottajakoulutuksen ohella Kytölä on hankkinut myös järjestysmieskortin, kuormaautokortin sekä hygienia- ja anniskelupassin. Tämä takasi sen, että Kytölällä riitti jo opiskeluaikana vientiä.

Hän oli ympäri vuoden useissa tapahtumissa sekalaisissa töissä; tuotantoportaassa, järjestysmiehenä, narikassa tai lavaryhmässä. Toisinaan harjoittelijan statuksella ja palkatta, mutta töissä omalla alallaan kuitenkin.

Petra Kytölällä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin ryhtyä kulttuurituottajaksi. ”Viisitoistavuotiaasta olen kulkenut isäni jäljessä festareilla töissä, vaikken edes siinä vaiheessa ollut tietoinen isän varsinaisesta työnkuvasta”, Kytölä kertoo.

Häntä viehätti festivaalien tunnelma ja ennen kaikkea työntekijöiden keskinäinen hyvä yhteishenki. ”En ajatellut, että onpa makeeta päästä lavan taakse ja tavata julkkiksia”, hän huomauttaa. ”Tykkäsin siitä tavasta, millä tavalla henkilökunta teki töitä yhdessä.”

Erika Poikolaiselle kulttuurialalle ja tapahtumatuotantoon suuntautuminen ei ollut yhtä itsestään selvää. Hän kävi mediapainotteisen lukion, ja nykyinen ammatti löytyi opinto-oppaasta. ”Minusta ei ollut sisällöntuottajaksi eli taiteilijaksi, mutta halusin kuitenkin töihin siihen maailmaan.” Humak ja kulttuurituottajalinja tuntui ensilukemalta omalta. Kulttuurituotanto on yksi kilpailluimmista opiskelualoista, ja moni joutuu hakemaan paikkaa useana vuonna. Sisäänpäässeillä on usein takanaan jo opistota-

son tutkintoja ja työkokemusta. Näin oli Poikolaisenkin kohdalla. Hän oli pitänyt välivuoden ja tehnyt töitä. ”Opiskelija-aines oli vanhempaa ja kokeneempaa, ei suoraan koulun penkiltä tulleita, mikä oli mielestäni hyvä. Tuottaja tarvitsee elämänkokemusta”, Poikolainen sanoo.

Elokuva on Poikolaiselle läheinen taidemuoto. Hän teki opintojensa aikana töitä ja harjoitteluja muun muassa dokumenttielokuvafestivaali DocPointissa, vammaiselokuviin keskittyvässä KynnysKINO:ssa, sekä Ateneumin Taidetta Valkokankaalla – hankkeessa. Harjoitteluun kuului tiedotusta, markkinointia ja tapahtumajärjestämistä. Koulutus antoi paljon eväitä, mutta jotain Poikolainen olisi kaivannut lisääkin. ”Olisipa koulussa opetettu enemmän taloushallintoa ja sopimusten tekoa”, hän sanoo.

Koulun jälkeen Poikolainen lähti vuodeksi working-holiday -viisumilla kiertämään Australiaa, välillä lomaillen ja välillä tehden sekalaisia töitä. Sillä välin Suomi oli vajonnut taantumaan, pysyviä työpaikkoja ei ollut tarjolla, vaan elanto piti hankkia pienistä pätkistä. Poikolainen teki osa-aikaisesti töitä elokuvan parissa muun muassa Rakkautta & Anarkiaa-, DocPoint-, ja Artisokka-festivaaleilla sekä Sodankylän filmifestivaaleilla. Lisäksi hän teki catering-keikkoja ja muiden alojen töitä työnvälitysfirman kautta. Poikolaisella saattoi olla saman aikaiseti kolme eri työpaikka.

Viimeisten vuosien aikana Poikolainen on tehnyt töitä Helsingin kaupungille. Edelleen pätkiä ja sijaisuuksia. ”Olen ollut vuorotteluvapaan sijainen, äitiysloman sijainen, opintovapaan sijainen, sairasloman sijainen”, hän listaa. Pätkätyö ei ole ollut oma valinta, mutta Poikolainen myöntää, että hän on valinnut työtehtävät usein kiinnostavuuden mukaan, miettimättä sijaisuuden kestoa. ”Toisaalta olen aina salaa toivonut, että työ jatkuisi”, hän myöntää. ”Ihminen ei voi kehittyä työssään, jos hän ei pääse tekemään asioita uudelleen, virheistä oppineena ja uusia ideoita hyödyntäen. Jos tekee tapahtuman vain kerran, ei pysty hyödyntämään oppimaansa ja samalla kehittymään itse tuottajana,”, hän huomauttaa.

Töiden ohessa Poikolainen opiskeli Keuda aikuisopistossa tv-dokumenttilinjalla. Hänen lopputyönsä - In Between (jobs) – kertoo hänestä itsestään, kulttuuri alan ammattilaisesta, jolla on ollut yli 30 määräaikaista työsuhdetta 10 vuodessa.

Poikolainen tekee elokuvassaan näkyväksi ne sinnikkäät pätkätyöläiset, jotka vuodesta toiseen jaksavat etsiä ja aloittaa uusia töitä. ”Teininä halusin arkkitehdiksi. Yläasteella ja läpi lukion olin harjoittelussa arkkitehtitoimistoissa ja pääsinkin opiskelemaan suoraan lukiosta arkkitehtuuria Oulun yliopistoon. Ensimmäinen vuosi oli ihana, toinen oli ihan hirveä ja kolmannen vuoden jälkeen keskeytin opinnot. Se ei ollut minun juttuni”, Riikka Wallin kertoo. Hän koukkasi vielä kuvataide- ja käsityönkoulun kautta, kunnes löysi oman alansa ammattikorkeakoulu Novian kulttuurituotannon opiskelijana. Aiemmat opinnot eivät ole menneet hukkaan. ”Kirjoitin lopputyöni siitä, miten tuottajaa tarvitaan kuvataiteissa, varsinkin yhteisötaiteessa yhä enemmän ja enemmän”, Wallin kertoo.

Opinnäytetyö oli vielä kesken, kun Riikka Wallin perusti oman yrityksen. Walliinilla on ollut hyvin erilaisia toimeksiantoja. Osaa hän laskuttaa firmansa kautta, osan asiakkaita kanssa solmitaan työsuhde. Wallinille tämä sopii erittäin hyvin ”Kun esimerkiksi tuotan jonkun projektin, olen paljon tilaajan kanssa yhteistyössä, olen siellä paikalla,

Petra Kytölä opiskeli Seinäjoella, Erika Pokolainen Humakissa ja Riikka Wallin Noviassa. Kytölä työskentelee nykyisin yksityisellä puolella, assistenttina Sun Effects Oy:ssa joka vastaa muun muassa Flown ja Slushin tapaisten suurtuotantojen teknisestä tuotannosta.

Päivätyön ohessa hän tekee edelleen keikkaduunia erilaisissa tapahtumissa, sekä vapaaehtoistyötä Kallio Block Partyn tuotannossa. Poikolainen tekee vastaavan tapahtumatuottajan sijaisuutta Visit Helsingissä, ja Wallin on määräaikaisena työsuhteessa, toimien Svenska Teatrenilla prohjektijohtajana.

Riikka Wallin. Kuva: Rita Miklán

osallistun organisaation kehittämiseenkin. On ihanaa, että saan näin organisaatioista itselleni ne hyvät puolet”, Wallin iloitsee. Hänellä on kokemusta myös yhteisöllisistä työyhteisöistä. Produforumin kautta hän työskenteli Kulttuuritehdas Korjaamolla, jossa toimii paljon vapaan kentän toimijoita. ”Minulla oli toimisto myös Hub Helsingissä. Siellä on paljon yrittäjiä ja itsensä työllistäjiä eri aloilta, mutta ansaintalogiikka on samankaltainen kaikilla. Sieltä sai paljon tukea, varsinkin yrittäjyyteen liittyvissä asioissa”, Wallin kertoo.

Näiden tuottajien taustat ja työtehtävät ovat hyvinkin erilaiset, mutta kaikki ovat tarvinneet kulttuurituottajan tärkeintä ominaisuutta; stressinsietokykyä. ”Tuottamisessa on sellainen pää kylmänä -meininki. Langat on pidettävä käsissä vaikka olisi miljoona asiaa hoidettavana,” Petra Kytölä huomauttaa,”Heti syntyy ongelmia, jos marssijärjestys on epäselvä.” Erika Poikolainen on huomannut, että stressinsietokyky kasvaa iän myötä.

Tuottajan täytyy pitää itsensä kunnossa. ”Nia-tanssi on suoraan sanoen ollut minun pelastukseni”, Riikka Wallin sanoo. ”Heti valmistumiskevään jälkeen olin viisi kuukautta täysipäiväisessä työprojektissa ja lisäksi tein kahta muuta projektia päällekkäin. Olisin varmasti ollut burn outissa jos minulla ei olisi Niaa”, hän sanoo. Itsestään huolehtiminen on Wallinin mukaan myös osa ammatillista minäkuvaa. ”Jos näyttäisin joltain harmaalta aaveelta, en varmasti saisi uusia asiakkaitakaan T A K U 19

jo vuodest

Fack o r ga nis at i

197 5 a

en on

Taide - ja ku l

y Ur

t

ammattijärje lan stö ria u TA K tu

för

st- och kultursekto kon rn

rf

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU vietti 9. – 10. syyskuuta 40-vuotisjuhliaan Tampereella näyttävästi. Tampere oli valikoitunut juhlapaikaksi, koska siellä TAKU eli Suomen Kulttuurisihteerit ry perustettiin ensimmäisen kerran vuonna 1975. Koska asia haluttiin varmistaa, niin virallisesti Suomen Kulttuurisihteerit perustettiin Karjaalla vuonna 1977. Tampereella TAKU juhlikin niin, että juhlittiin kaksi kertaa sekä päivällä että illalla – ja kolmannen kerran juhlitaan vielä Helsingissä 25. marraskuuta ansiomerkkien kera.

20 T A K U

Petri Pietiläinen Kuvat Petri Pietiläinen ja Merja Isotalo

Monta kertaa

leipää, a j e v u h s u k r i s

– TAKU 40 vuotta TAKU:n päiväseminaarin avasi Maarit Helén, joka toimii Akavan Erityisalojen hallituksen puheenjohtajana ja työskentelee Tampereen kaupunginkirjaston kokoelmapäällikkönä. Helén on uransa aikana työskennellyt paljonkin järjestöön kuluvien ammattilaisten kanssa. Hänestä yhteistyö on ollut hauskaa, koska takulaiset ay-aktiivit eivät ole tylsiä vaan myös viihteen ammattilaisia.

Takun puheenjohtaja Mari Lankinen ja Tampereen kaupungin apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäki nostivat maljan 40-vuotiaalle järjestölle. Heinämäen lupaus pitää Tampereen ensi vuoden kulttuurirahat tämän vuoden tasolla kirvoitti takulaisissa taputuksia.

– Minun tuntemukseni tiivistyy yhteen sanaan, ylpeyteen. Olkaa ylpeitä työstänne!

Helén laajensi TAKU:n juhlaa tämän päivän polttaviin kysymyksiin. Hän muistutti, että ihmisten elämänlaadun parantaminen on edelleen tässä ja nyt takulaisten työkentän keskiössä.

TAKU:n historiateos Kulttuurista työtä Juhlavuottaan TAKU kunnioitti tilaamalla toisenlaisen teoksen yhdistyksen vaiheista. Tampereella julkistetun kirjan nimi Kulttuurista työtä on kiinnostavan moniselitteinen. Kirjan tekijä, Jaana Luttinen esitteli Tampereella kaksikin kertaa kirjaansa niin päiväseminaarissa kuin iltajuhlassa. Molempien esittelyjen viesti oli sama: tavoitteena on ollut tehdä laajempiakin lukijayleisöjä saavuttava tietoteos, jossa tekijöiden ääni tulee esille aivan eri tavalla kuin perinteisessä järjestöhistoriikissa. Kyse on historiateoksesta eikä järjestöhistoriikista.

Luttisen mukaan kyseessä on kulttuurityöntekijän selviytymistarina.

Hän kiteyttää tarinan klassiseksi juoninovelliksi. Ensin 1970-luvulla syntyy kulttuurisihteeri, joka menestyy 1980-luvulla, mutta sitten saapuu se kaikissa tarinoissa oleva dramaattinen käänne. Ja 1990-luvun kriisi, hallintouudistukset, talouskriisit melkein tuhoavat sankarimme. Kulttuuripalvelut heitetään markkinoiden kynsiin. Seuraa kulttuurisihteerisankarin irtisanomisia, virat vähenevät ja pätkätyöt painavat päälle. Tarvitaan lisää tuottavuutta ja markkinointia. 2000-luvulle tultaessa kulttuurisihteeri on muuntautunut työtään ja osaamistaan eri suuntiin myyväksi moniosaajaksi.

– Näin sankarimme selviytyy, muuttuu ja keksii itselleen aina vain uusia nimikkeitä ja töitä, Luttinen selvittää.

Ja TAKU on tämän tarinan sankarin auttaja, oma ammattijärjestö, jonka muuntautumista kuvataan kirjassa samalla tavalla kuin jäsentenkin haasteita. Järjestön historia on niin sanottua lähihistoriaa. Luttinen määrittelee sen niin, ettei hän pystynyt hautautumaan arkistolähteisiin vaan kirja pohjaa suurelta osin myös haastatteluihin.

Takulaiset jonottivat päiväjuhlassa nimikirjoitusta TAKU:n historiateoksen kirjoittajalta Jaana Luttiselta.

T A K U 21

– Monet ovat kommentoineet tätä kirjaa ja osallistuneet sen tekemiseen. Näen, että se on ollut yhteisöllinen prosessi, jossa toimijat ovat osaltaan päättäneet, mikä on ollut tärkeätä ja mikä ei, Luttinen kuvaa kirjaprosessia.

Vauhdikas lausuja Antti Tiensuu ihastutti ja nauratti juhlakansaa.

Kaikkiaan TAKU:n juhlintaa osallistui noin 50 takulaista.

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö ei voi juhlia ilman nimensä mukaista osuutta. TAKU:n juhlat pitivät sisällä musiikkia, lausuntaa, museokäyntejä ja työpajoja. Tamperekin tuli kiertokäynnillä tutuksi.

Iltajuhlassa Luttinen kertoi historiateoksesta myös kaikki hauskat tarinat ja sattumukset.

Päiväjuhlassa esiintyi klassisen kitaran taitaja Pekka Siiskonen Tampereelta. Esitys jätti yleisön sanattomaksi. Vuoden 2014 nuori lausuja Antti Tiensuu sen sijaan sai yleisön nauramaan ääneen. Niin esitys kuin sanat villitsivät takulaiset. Tiensuu kävi kokonaisuudessaan muun muassa Mikko Rimmisen, Kaarina Valoaallon ja Markku Aallon runojen kautta lävitse elon ja taiteen ihanuutta ja kurjuutta – ja sitä hauskuutta!

– Helsingin Sanomissa aikoinaan Hytönen kirjoitti, että kulttuurisihteerit ovat vaisua byrokraattiporukkaa, suorastaan turhia, mutta emmehän me mitään vaisuja ole koskaan olleet.

Juhlayleisö nauroi molemmille mainioille esittelyille teoksesta. Pitkä matka on kuljettu aliarvostetusta ja huonon julkisuuskuvan omaavista kulttuurisihteereistä takulaisiksi kulttuuriosaajiksi. Prosessia kuvaa hyvin, että alkujaan järjestössä oli nimensä mukaisesti vain julkisen hallinnon palveluksessa olevia kulttuurityöntekijöitä. Nykyään yli 3300 takulaisen joukosta löytyy niin julkisen hallinnon, yksityisen ja kolmannen sektorin parissa kuin yrittäjänäkin toimivia jäseniä. Ammattinimikkeitä heillä on 600.

– Nyt halutaan itse asiassa erottautua kulttuurisihteeri menneisyydestä, Luttinen mainitsee.

Hänestä historian tarinat ja ikäpolvitulkinnat ovat osa yhteistä tarinaa.

Tämän Luttinen halusi tuoda kaikille kuulijoille esille molemmissa kirjaa koskevissa esityksissään. Lisäksi se toistuu keskeisenä teemana myös itse kirjassa.

– Byrokraattien jälkeen olemme nykyään monenkirjavien sukupolvien tuotteita, joista viimeisimmät kuuluvat jo some-, media- ja Internetsukupolviin. Tyypillisin nykytakulainen on urbaani kulttuurituottaja, jolle lyhytkestoinen projektityö on ideaali tapa elää ja työskennellä.

Luttinen haluaisi TAKU:sta vielä voimakkaammin yhteiskunnalliseen ja kulttuuripoliittiseen keskusteluun osallistuvan toimijan. Tämän takia hän haluaisi historiateoksen laajemman lukijakunnan käsiin.

Kirja kertoo sankaritarinan lisäksi myös yhden järjestön ja sen jäsenien pakollisen muutosprosessin osana yleistä yhteiskunnallista muutosta.

Meidän pitää osallistua keskuste22 T A K U

Pekko Käpin jouhikko keinutti juhlayleisöä hypnoottisesti hirsipuussa.

luun, meidän äänemme voisi voimistua, Luttinen päätti iltajuhlapuheensa.

Juhlien visioita ja taidetta Iltajuhlassa järjestön puheenjohtaja Mari Lankinen tunnusti ensi rakkautensa järjestöön.

– Ymmärsin, että edunvalvontamaailma on mielenkiintoista ja oikeastaan hyvin tärkeä osa arkea, jossa elää ja tekee työtä.

Meidän pitää pystyä vaikuttamaan asioihin, ja tätä kautta se on mahdollista.

Lankinen ei suostunut uudestaan visioimaan tulevaisuutta vaan siteerasi itseään.

– Elämme vaativaa aikaa: pakolaistulva, taantuma, julkisen sektorin paineet ja uusi keskusjärjestömahdollisuus. Olen varovainen. Silti tiedän, että tarvitsemme edunvalvontaa edelleen. Pätkätöiden ja muutosten keskellä TAKU:n pitää uudistua muun ay-liikkeen mukana. Tiedämme nyt kentän tarpeet. Meidän pitää päästä nopeampaan toimintaan, jäsenten suoraan toimintaan ja lisätä omia vaikutusmahdollisuuksiamme meitä koskevissa asioissa.

Juhlapäivän huipensi iltajuhlan yllätysesiintyjä Pekko Käppi jouhikollaan. Käpin ”Hirttäjämies” ei ollut todellakaan tavallinen iloluotoinen juhlalaulu. Kenties hirsipuussa keinuminen ja rahattomuuden pelko ovat osa taiteen ja kulttuuri syvintä olemusta. Ja aina odotamme sitä mahdollista äitiä tai kultaa eli mesenaattia, joka pelastaisi meidät keinumasta hirsipuussa – ja pääsisimme tekemään taidetta ja kulttuuria.

Markku Aallon runo

Matkalla menestykseen Rakkaudesta en halua puhua pahaa, mutta onhan se suoraan sanottuna ihan helvetin huono tuote. Pidä siinä nyt hymyillen myyntipuhetta, kun oikeasti tekisi mieli kouluttaa asiakkaita kuristusotteella tai monottaa niitä idiootteja voimalla anaaliin. Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi, käännä toinenkin poski... Tällanen tiedostava kama on ehkä vähän liian diippii shittii keskivertokuluttajalle.

Suuri yleisö haluaa mieluummin sadismia ja saatananpalvontaa kuin rauhanlauluja, syrjäytyneiden teatteriesityksiä. monikulttuurista toiseuden peilaamista tai muuta punikkien rappiotaidetta.

Bisnes on bisnestä. Miksi vaivautua tekopyhästi vastustamaan maailman pahuutta, kun voi ihan yhtä hyvin lopettaa jeesustelun ja mennä tekemään tukevasti massia? Kyllä tuolla jossain joku kukkahattutäti kiittää, jos osaat kuvata elämää kauniisti, mutta jostain itse kunkin tässä tärähtäneessä maailmassa on leipänsäkin tienattava. Jätetään siis noi rakkausrunot ym. kivat harrasteprojektit kaveripiirin iloiksi. Lunastetaan ne optiot ensin, katotaan sitten tuonnempana sitä sielun pelastusta."

tiensuu.antti.t@student.uta.fi

T A K U 23

Pe t r i Pi e t i l ä i n e n

Järjestö tarvitsee

puolestapuhujansa

– Lajusen rekrytoimia Perjantain päiväseminaarissa jäsenet kertoivat muille lyhyesti itsestään, ja miten ovat päätyneet TAKU:n jäseniksi. Esittelyissä nousi kolmekin kertaa esille tunnustus: ”Sitten Lajunen sanoi, että nyt liityt!”

Kaikkia näitä kolmea jäsentä yhdisti aikoinaan vahvasti Jyväskylässä ja nykyään Kaakkois-Suomessa vaikuttava Kirsi Lajunen. Häntä voidaan pitää innostavana esimerkkinä siitä, miten jäseniä hankitaan.

Ensimmäinen askel on sen tunnustaminen, etteivät kaikki kulttuurialalla työskentelevät tiedä järjestön toiminnasta tai sen tekemästä edunvalvonnasta. Työkentän muutokset ovat olleet kulttuurialalla viimeisten vuosikymmenten aikana niin suuria, että kulttuurityöntekijöiden liikkuvuus järjestöstä toiseen on ollut tosiasia. Toinen askel on hankalampi, koska siinä joutuu laittamaan itsensä peliin. Lajusen toiminta kuvastaa tätä toista askelta ja perustodellisuutta: Jokainen järjestö tarvitsee omat aktiivinsa, jotka uskaltavat ja pystyvät kertomaan TAKU:sta – ja kehtaavat sanoa, että nyt pitäisi liittyä!

Nyt nämä kolme ”lajuslaista” vastaavat samoihin kolmeen kysymykseen kuin muut haastateltavat.

Nämä kysymyksethän olivat: Mikä on sinun juttusi kulttuurin ja taiteen kentässä? Miksi valitsit juuri tämän järjestön? Mikä on se suuri unelmasi tulevaisuudessa?

Kaksi ”lajuslaista” hallituksessa Kaksi Lajusen vahvasti rekrytoimaa takulaista toimii nykyään hallituksessa. He ovat puheenjohtajaksi uudelleen valittu Mari Lankinen ja edellisessä hallituksessa varapuheenjohtajana toiminut Ville Niutanen. Lankinen vaikuttaa edelleen 24 T A K U

Järjestö tarvitsee aina niitä, jotka sanovat muille, että nyt liitytte! Hanna Emaus ja Ville Niutanen hyppäsivät TAKU:n kelkkaan keskellä olevan Kirsi Lajusen kehotuksesta.

Puheenjohtaja Mari Lankinen tunnusti iltatilaisuudessa: ”Kuuluin Suomen opettajaksi opiskelevien liittoon, mutta Lajusella oli niin hyvä myyntipuhe, että vaihdoin liittoa 2000-luvun vaihteessa.”

Jyväskylässä mutta Niutanen pääasiassa Helsingissä.

Mari Lankinen määrittelee itsensä musiikkitaustaiseksi tuottajaksi.

– Olenhan ollut niin viulunsoitonopettaja kuin tehnyt itse musiikkia ja johtanut orkestereita ja toiminut musiikkikasvattajana ja… eiköhän tuo jo riitä taustastani, Lankinen nauraa.

Koko 2000-luvun hän on työskennellyt pääasiassa kulttuurituotannossa. Siinä hän on hyödyntänyt

kaikkia menneitä ammattejaan.

Lankinen on hyvä esimerkki siitä, miten tieto ja pieni tönäys avaa takulaisuuden portit. Hän kuului aiemmin toiseen liittoon, koska ei ollut koskaan kuullutkaan TAKU:sta.

– Sitten kun Lajunen esitteli sen, mitä TAKU on, innostuin ja ymmärsin, että tämähän on minun paikkani. Järjestö todellakin tarvitsee puolestapuhujansa.

Lankinen ei hevillä suostu paljastamaan tulevaisuuden haaveitaan.

Hänellä niitä on niin monta, ettei suostu niistä niin vain valitsemaan sitä toteuttamisjärjestyksessä ensimmäistä – tai tärkeintä.

Ville Niutasen ”juttu” on maailman tekeminen kulttuurin ja taiteen avulla paremmaksi paikaksi.

– Tietysti kulttuurin ja taiteen ammattilaisten työoloja pitää parantaa. Tätähän teen myös varsinaisessa työssäni asiantuntijana Suomen Taiteilijaseurassa.

Hän liittyi jäseneksi Lajusen innostamana ihan silloin, kun alkoi tehdä kulttuurityötä. Ajatuksena oli, että kyllä ammattiliittoon pitää kuulua.

– Koska minulla ei ole poliittisen puolueen jäsenkirjaan, niin tämä on minulle kanava vaikuttaa asioihin.

Niutasen tulevaisuuden haave ei ole mikään vaatimaton tai pieni!

Hän olisi mielellään jakamassa hyvää taiteen ja kulttuurin suurmesenaattina.

Kolmas ”lajuslainen” etsii töitä Kolmas Lajusen aikoinaan rekrytoima takulainen toimii edelleen Jyväskylässä. Hanna Emaus etsii tällä hetkellä töitä. Hänelle tulevaisuuden suuri haave on tällä haavaa itsestään selvä – unelmasta oman alan työstä.

– Olen tehnyt festivaaleja pitkään.

Erityisesti teatteripuoli on ollut vahva. Niin, että jos töitä on tarjolla, ottakaa yhteyttä, Emaus sanoo ja naurahtaa.

TAKU:n toimintaa Emaus liittyi tehdessään Lajusen kanssa aikoinaan yhteistyötä Jyväskylän Talven, Summer Jazzin, Kihveli Soikoon ja monien muiden festivaalien parissa. Hän oli aiemminkin kuulunut ammattiliittoon, jota ei ollut kokenut mielekkääksi paikaksi.

– Kirsi sanoi suoraan, että kannattaa liittyä. Olihan siinä pientä ”pakottamista” mutta oikeastaan tämä on ensimmäinen ammattiliitto, jonka olen kokenut todella omakseni, Emaus myöntää.

T A K U 25

Petri Pietiläinen Taide - ja ku l

y Ur Fack org an isa ti

197 5

en on

för

st- och kultursekto kon rn

rf

TAKU:n juhlissa Tampereella näki ja koki jäsenistön koko laajuuden.

Muutamat jäsenet saivat vastata kolmeen kysymykseen lyhyesti. Nämä olivat: Mikä on sinun juttusi kulttuurin ja taiteen kentässä? Miksi valitsit juuri tämän järjestön? Mikä on se suuri unelmasi tulevaisuudessa?

jo vuodesta

Uudet ja vanhemmat jäsenet paljastavat takulaisuuden salaisuuksia

ammattijärje lan stö ria TA uu K tt

Iltajuhlassa takulaiset laittoivat Suomen kulttuuripolitiikan uuteen kuosiin. Sattumalta uudet takulaiset Harry Grönmark ja Elli Katajala päätyivät samaan pöytään istumaan vierekkäin.

Tuoreet - ja innostuneet Elli Katajala kuuluu aika tuoreisiin takulaisiin. Kesäkuussa valmistunut joensuulainen kirjallisuudenmaisteri liittyi mukaan vuonna 2012.

– Nyt opiskelen taas mutta englanninkielisessä kulttuuripainotteisessa maisteriohjelmassa Itä-Suomen yliopistossa. Opiskelukavereita on 15 eri maasta, aika hauskaa.

Katajala liittyi, koska kaveri yllytti liittymään. Tämä sai uudesta jäsenestä itselleen leffaliput.

– Hän kertoi, että pitää liittyä, että hän saa liput. Mutta huomasin heti, että kulttuurityö on kyllä minun jut-

26 T A K U

tuni, ja TAKU on humanistille hyvä paikka vaikuttaa.

Hän unelmansa liittyy nykyisiin englanninkielisiin taide-, kulttuuri- ja historiaopintoihin. Hän toivoo pääsevänsä kansainvälisiin tehtäviin ulkomaille.

– Lähetystöön tai Suomen kulttuuriinstituutteihin vaikuttamaan. Tämän takia opiskelen!

Vastavalmistunut muotoilija Harry Grönmark on kenties tuorein takulainen. Hän liittyi 16. elokuuta 2015.

– Mietin asiaa. Olisihan minulle

muotoilijana tarjolla muitakin järjestöjä. Ne vaikuttivat minusta edunvalvojina erilaisilta, keskittyivät apuraha-asioihin ja sellaiseen.

Hän piti TAKU:n linjasta, jossa ei keskitytä apurahanjakoon vaan tehdään perinteisempää edunvalvontaa jäsenten työn ja toimeentulon edellytysten parantamiseksi.

– Minun unelmani on tehdä jotain mielekästä työtä, nauttia työn tekemisestä, mutta sellaista työtä, mistä jäisi sen verran käteen sekä rahaa että vapaa-aikaa, että pystyisi tekemään elämässä myös jotain muuta.

Vanhat jäärät - ja yhä innostuneet Merja Isotalo Forssasta ja Ulla Majamaa Tampereelta ovat kuuluneet takuun jo vuosikymmeniä. He eivät takulaisuutensa määrää ja mittaa suostu edes tunnustamaan. Nämä vanhat jäärät eivät suostu lopettamaan innostumistaan millään hinnalla. Jäärät haastatellaan yhdessä, koska he ovat niin jääriä.

– Ei kulttuuri ole työ tai harrastus vaan koko vapaa-aika, työ, harrastus ja vapaaehtoistoiminta, siis kaikki on minun juttuani, Isotalo pohtii.

– En voi paljon tuohon lisätä, Majamaa jatkaa jääden hetkeksi sanattomaksi.

Majamaalle TAKU oli ainoa järjestö, jossa tapaa samanlaisia ihmisiä, vertaisia. TAKU on antanut hänelle niin vertaistukea kuin erityisesti mahdollisuuden saada juuri hänen työtarpeisiinsa iskevää koulutusta.

Isotalo myötäilee Majamaata mutta kaivaa myös historian havinaa haastatteluun.

rempseämpi. Hän lupaa toteuttaa tavalla tai toisella kaikki 12 kirjahankettaan.

– No, Forssan kulttuurisihteerinä Suomen Kulttuurisihteerit oli minulle ainoa paikka liittyä, ja toimia, Isotalo muistuttaa.

– Ne vielä teen mutta luulen, ettei niistä kaikista tule perinteistä painettua versiota.

Unelmat ja tulevaisuus on Majamaan mielestä täysin vastuuttoman laaja ja kauhea kysymys. Kahden sekunnin jälkeen tulee napakka vastaus: – Haluan toteuttaa tulevaisuudessakin ihmisten unelmia. Tehdä kuten meillä täällä Tampereella. On kuunneltu kaupunkilaisia siitä, mitä täällä ei ole tarpeeksi, ja sitten toteutetaan toiveita kuten lavatansseja.

Omia unelmiaan Majamaa ei suostu päästämään suustaan. Isotalo on

Jäärät eivät olisi jääriä, jos painavaa jääryyden viestiä ei saa sanottua loppuun. Molempien viesti on selvä: Heille työ on osa kaikkea arkea, eikä työaikoja oikeastaan ole. Työtä ei tehdä pelkästään virka-aikana.

Vaikka byrokratiassa työskennellään nimellisesti virka-aikana, niin asukkaat, tai nykyisin varmaan sanottaisiin asiakkaat, eivät kunnioita virkaaikoja vaan ottavat yhteyttä iltaisin ja viikonloppuisin. Kaikille tämä ei sovi mutta jäärille se näyttää sopivan.

Merja Isotalo ja Ulla Majamaa, kulttuurijäärät, toteuttavat muiden ja omia unelmia kellokorttiin katsomatta.

T A K U 27

Pe t r i Pi e t i l ä i n e n

Tulevaisuudessa tehdään enemmän yhdessä

– juhlaillan Yle-visiot – Tulevaisuus on televisiossa käsissä jo nyt.

Minulle Yleisradio ei ole pelkkää bisnestä vaan ollaan heikompien puolella, Risto Kuulasmaa aloittaa visionsa.

Kuulasmaa on Ylen television ja Areenan julkaisupäällikkö. Hän tietää, mistä puhuu. Tunnetuksi hän on tullut Madventures ja Duudsonit brändien tuottajana. Sulkina hatussa keikkuvat myös Docventuressarja ja tubettajien massiivinen TubeCon-tapahtuma.

Kuulasmaan esiintyminen TAKU:n perjantai-illan juhlassa nostattaa odotuksia. Juhlaväki saa päällensä melkoiset ja pitkät ”kalvosulkeiset”. Television ja koko median evoluutio vyöryy silmille ja korville.

Graafit kertovat television katselun siirtyneen Internettiin ja älylaitteisiin meillä, ja erityisesti Yhdysvalloissa. Post-kapitalismi, evoluutio, uusi työ, jakamistalous, itse tuotetun tiedon omistajuus sosiaalisessa verkossa, Yle-tunnus, appsit, mobiili, mobiili, mobiili ja julkisen palvelun rooli pyörivät nopeasti illassa.

– Me laitamme Ylen rajapinnat auki. Tehdään uusia appseja kuten opettajille suunnatut mobiiliuutiset, joita voi sitten käyttää koulujen opetuksessa.

Ylen pitää yllättää Viesti on selvä mutta vähänkin asioita seuraavalle aika yllätyksetön. Kuulasmaan sanoman voisi kiteyttää sanoihin: Maailma muuttuu, Eskoseni!

Hän lupaa, että Yle yllättää, ”ampuu sivusta”, ja tarjoaa edelleen kaikista muista poiketen laaja-alaisesti kulttuuria ja tietoa. Koskaan ei saa hakea pelkästään turvallisuutta ja samankaltaisuutta!

Yle haluaa pysyä kiinni teknologian evoluutiossa.

Kuulasmaa povaa jo vuodelle 2017 virtuaalitodellisuuden kuluttajatuotteiden marssivan suoraan kuluttajien aivoihin. Vaikka kukaan ei tiedä, mitä silloin tapahtuu, niin suunnitelmissa välkkyy kuluttajien pääsy tarinankerronnassa osaksi tarinaa, kenties tarinoiden osakertojiksi.

28 T A K U

– Meillä mennään siihen, että käyttäjät voivat kuratoida itse Yle-tunnuksen ja muiden keinojen avulla omannäköisen Ylen käyttöliittymän. Jokainen voi rakentaa oman Yle-kokemuksen ja samalla tietysti saada kenties tietoa siitä, mitä kaverit tai naapuri katsoo.

Tulevaisuuden mix-maailma Vaatimus omista kokemuksista tulee vahvistumaan tulevaisuudessa entisestään. Jo nyt monet elävät eräänlaisessa mix-maailmassa, jossa some, tubetus, videot ja virtuaalitodellisuus hallitsevat ajankäyttöä.

Kaikesta huolimatta oman kokemuksen lisäksi janotaan yhteisöllistä kokemusta. Nuori voi todella haluta katsoa jonkun aikuisen mielestä aivan tyhjäpäistä video-blogia sen takia, että siellä toinen nuori kertoo ihan tavallisista häntä askarruttavista asioista. Vastaavasti Docventures on synnyttänyt Suomeen kymmeniä ”dokumenttikerhoja”, joissa ohjelmia katsotaan ja kommentoidaan yhdessä.

– Kukaan ei aina tiedä, missä mennään. Kun pistimme pystyyn TubeCon-tapahtuman, emme voineet edes kuvitella sen suosiota. Seuraavaan tapahtumaan on stadionille myyty kymmenen tuhatta lippua.

Vaikka tulevaisuutta ei voi ennustaa, niin Kuulasmaa päättää esityksensä muutamiin keskeisiin voimistuviin trendeihin: Brändeistä tulee medioita, teknologiajätit tulevat mukaan sisällöntuotantoon, tubettaminen lisääntyy, videon todistusvoima kasvaa, yleisöllä on yleisö, mikä tuottaa yhä enemmän minun omia sisältöjä muun yleisön katseltavaksi, omaa kokemusta muotoillaan ja markkinoidaan yhä voimakkaammin, live-tapahtumat tulevat yhä suosituimmiksi ohjelmiksi ja yhdessä tekeminen lisääntyy.

– Tässä olemme mukana. Otan esimerkiksi Yle FOLK -palvelumme. Me kuratoimme ja tarjoamme rahaa pienille mediatekijöille, jotta he voivat toteuttaa tarinoitaan. Niitä esitetään sitten monilla Ylen kanavilla televisiosta ja Internetistä someen. Teemme ihmisten tarinoita näkyviksi.

Kaikille kulttuurista kiinnostuneille tärkeä kirja luettavaksi Jaana Luttinen, Kulttuurista työtä.

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU 1975–2015

JaaN a Lutt INeN

Ku lt tu ur ista

t yötä

Taide- ja kulttuurialan

1975–2015 ammattijärjestö TAKU

Jaana lutti nen

TAKU ry, 2015, 308 sivua.

TAKU:n

taipaleen tarinan

untapolitiikkaa. ominaislaatua, vulle.

Kultt uurista työtä

1970-luvulta 2010-lu

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö

40

taKu 1975 – 2015

Taustoitan seuraavaa arvostelua vähän, jotta lukija ymmärtää sen luonteen. Kirjoitan Kaakon viestintään kuuluvaan Kymen Sanomiin arvosteluja pääasiassa tietokirjallisuudesta.

Rakennan tämän arvostelun samaan formaattiin, johon lehdessä arvostelut halutaan. Loppuun olen laittanut tämän formaatin mukaisesti teoksen hyvät ja huonot puolet lyhyesti. Katson kirjaa siis puhtaasti tietokirjana ja noudatan sen arvostelemiseen annettuja Suomen Tietokirjailijat ry:n yleisiä ohjeita. Ja tällaiselta historiateos näyttää näin nähtynä.

Yhdistys- ja järjestöhistoriikit ovat usein arvostelijalle suoranainen painajainen. Historiikit ovat usein aivan lukukelvottomia ja tarkoitettu parhaimmillaan jäsenille mutta pahimmillaan pelkästään asiaan vihkiytyneille aktivisteille. Jaana Luttisen TAKU:n historia osoittautuu myönteiseksi yllätykseksi, suorastaan historiateokseksi eikä historiikiksi.

Se on lukukelpoinen niin, että se on jopa järjestön ulkopuoliselle taiteesta, kulttuurista, ammattiyhdistysmaailmasta ja ylipäänsä suomalaisen työkulttuurin muutoksista kiinnostuneelle hyvin aukeava teos. Tästä täytyy varmaan onnitella sekä teoksen tilannutta järjestöä että teoksen tekijää. Kirjan soisi päätyvän kaikkien suomalaisesta kulttuuripolitiikasta kiinnostuneiden lukijoiden käsiin.

Kirjassa on kaksi hyvin toisiinsa limittävää osaa. Toisaalta Luttinen

käy lävitse suomalaisen yhteiskuntaja kulttuuripolitiikan muutoksia 40 vuoden ajalta. Tutkijan ote on tarkka.

Hän analysoi lakien ja kulttuuripoliittisten mietintöjen vaikutusta käytännön kulttuuripolitiikassa. Valtion ja kunnan muuttuvat voimasuhteet muuttavat kulttuurin ja kulttuurityöntekijöiden mahdollisuuksia välillä täysin ennakoimattomasti. Toisaalta hän käy yhtä tarkasti lävitse sen, miten Suomen Kulttuurisihteerit ry:nä aloittanut järjestö muuttui nykyiseksi Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestöksi. Tässä tarinanosiossa ei unohdeta ammattiyhdistyspolitiikan kiemuroita tai välillä hankaliksi muuttuvia henkilösuhteita. Järjestö on kasvanut muutaman kymmenen jäsenen järjestöstä yli 3300 jäsenen akavalaiseksi järjestöksi, aktiiviseksi ja vaikuttavaksi.

Nämä kaksi eri tarinaa kerrotaan hieman toisistaan erossa. Tekijän kannalta tämä ratkaisu on varmaan ollut hyvä. Lukijan kannalta ratkaisu sekä toimii että ei-toimi. Toisaalta kulttuuripolitiikasta kiinnostunut voi näin helposti lukea yhden parhaimmista suomalaisen kulttuuripolitiikan kiemuroiden esittelyistä ja toisaalta järjestötarinoista kiinnostunut voi hypätä kulttuuripolitiikkaosiot ylitse, ja keskittyä mahdollisesti tuntemiensa henkilöiden ajatuksiin ja tekoihin.

Ratkaisu on varmaan tämän teoksen kohderyhmän kannalta hyvin onnistunut. Samalla jää harmittamaan, ettei aivan loppuun asti ole käytetty mahdollisuutta yhdistää yleisellä tasolla tapahtunut kehitys itse kulttuurista työtä tekevien kokemuksiin.

Millainen tarina TAKU:sta sitten teoksen parissa syntyy? Vastaus kuvastaa kirjan hyviä ja huonoja puolia. Teoksessa pystytään osoittamaan hyvin se, miten julkisen vallan kulttuurisihteerijärjestön oli pakko maailman muuttuessa itsekin muuntautua. Kiinnostavaa on havaita, että nykyään vain kolmasosa jäsenistä työskentelee julkisella puolella, kolmannes yksityisellä ja kolmannes jäsenistöstä opiskelee edelleen. Teos on välillä huima matka yhteiskunnan muuttumiseen. 1980-luvun nousu-

Petri Pietiläinen

kausi ja 1990-luvun lamaromahdus näkyy ja suorastaan tuntuu kirjan sivuilta. Nyt ollaan pätkätöiden ja projektien maailmassa, mutta kirja osoittaa, että tämäkin voi sopia osalle ihmisistä. Nykyaikaan tultaessa yhä tiukemmaksi käyvä vaatimus taiteen ja kulttuurin hyödyllisyyden, tuottavuuden ja tarpeellisuuden osoittamiseksi käy mietityttämään minua lukijana. En muista, olisinko koskaan lukenut näin hienosti kuvattua muutosprosessia yhden ammattikunnan kannalta.

Teoksen alussa luvataan moneen otteeseen, ettei kyseessä on tavallinen järjestöhistoriikki vaan paljon jotain muuta. Tämän lupauksensa teos lunastaa melkein kokonaan ja suuressa määrin tyylikkäästi. Pieni harmitus jäi lukijan alussa nostatetuista odotuksista. Luvatusti kirjassa on paljon takulaisten ääntä mutta valitettavasti ääneen päässeiden joukko on lopulta pieni. Lukija huomaa nopeasti tunnistavansa tutut nimet äänessä, joista mainittakoon Kirsi Herala, Merja Isotalo, Arja Laitinen, Mari Lankinen ja Taina Rasi. Paljon enemmän ääntä olisi toivonut etenkin teoksen alussa. Onneksi teoksen lopussa käsitellään jäsenten odotuksia 2010-luvulla. Luku perustuu jäsenistölle tehtyyn kyselyyn vuodelta 2013. Tässä luvussa näkyy jäsenistön monisärmäinen ääni kauniisti. Tähän asti teos on keskittynyt pääasiassa TAKU:n esittelemiseen myönteisessä valossa ja järjestön ”taisteluun” sekä jäsenistönä työolojen että ylipäänsä kulttuurin puolesta yhteiskunnassamme. Nyt kuullaan myös vaikkapa työttömän takulaisen ääni, joka toteaa, ettei saa järjestöltään mitään.

Teoksen tekijälle ja tilaajalle täytyy antaa kiitokset tästä. Tavallisten takulaisten ääntä olisi halunnut kuunnella myös koko järjestön olemassaolon ajalta.

Hyvää: Yhdistää todella ansiokkaasti suomalaisen kulttuuripolitiikan muutokset yhden ammattikunnan käytännön työssä kokemiin muutoksiin.

Huonoa: Lupauksista huolimatta pääasiassa ääneen pääsevät järjestön ylätason edustajat, tavallisten takulaisten ääni jää kuulumattomiin Erityistä: Muuttaa lukijansa ennakkokäsityksen: ammattijärjestöhistoria voikin olla yleisesti kiinnostava ja täysin lukukelpoinen.

T A K U 29

JÄSENSIVUT Erityiskoulutettujen työttömyyskassa Erko Asemamiehenkatu 2, 00520 Helsinki

TYÖTTÖMYYSKASSA

Toimisto on avoinna 9.00-15.00 Palvelunumero (09) 7206 4343 faksi (09) 272 1212 Puhelinpalveluaika on maanantaista torstaihin klo 12.00-15.00 Sähköposti:erityiskoulutettujen.tk@erko.fi Kassan henkilökunta pyrkii vastaamaan sähköpostikyselyihin seitsemän päivän sisällä viestin saapumisesta kassaan.

Info-puhelin: Info-puhelimesta 0600 944 94 etuuden hakija saa tiedon viimeisimmästä maksupäivästä 24 tuntia vuorokaudessa.

Puhelun hinta on pvm + 0,37 euroa minuutissa.

Maistraatinportti 4 A, 00240 Helsinki Puhelin 0201 235 340. Puhelinaika arkisin klo 9 - 15.

Puhelun hinta 0201-numeroon: kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min Julkisen sektorin työsuhdeneuvonta 0800 135 380 (numero on maksuton) Yksityisen sektorin työsuhdeneuvonta 0800 135 350 (numero on maksuton) Puhelinaika arkisin klo 9 - 14 Jäsensihteerit 0800 135 370 (numero on maksuton) Puhelinaika arkisin klo 9 - 14 Faksi (09) 147 242 Sähköposti: etunimi.sukunimi@akavanerityisalat.fi

Ammatinharjoittajien ja Yrittäjien Työttömyyskassa AYT Ratavartijankatu 2 B, 00520 HELSINKI maksuton palvelunumero 0800 9 0888 ma-to klo 9-16, pe klo 9-13 puhelin 09 2535 3100 sposti asiakaspalvelu@ayt.fi

INFOA Päivitä jäsentietosi

Ovatko jäsentietosi muuttuneet?

Ilmoitathan näistä muutoksista meille: l osoitteen- ja nimenmuutos l työnantajatiedot l valmistumispäivä l sähköpostiosoitteen muutos l äitiys-, isyys- tai hoitovapaa l apurahatyöskentely l työttömyys, lomautus tai vuorotteluvapaa l siirtyminen ammatinharjoittajaksi/ yrittäjäksi Tiedot on helpointa ilmoittaa sähköisesti jäsensivuilla: www.akavanerityisalat. fi -> Jäsenkirjautuminen tai taku@taku.fi Viitenumerot hukassa?

Tilaa uudet jäsensivujen kautta www.akavanerityisalat.fi -> Jäsenkirjautuminen

l Lakimiesten palvelujen puhelinaika klo 9 – 14 l Sähköpostit etunimi.sukunimi@akavanerityisalat.fi Aikio Saara, asiamies puh. 0201 235 338 Yksityissektorin neuvottelu- ja sopimustoiminta, erityisesti kaupan ala ja järjestöala Eskola Kari, työmarkkinalakimies - Valtiosektorin ja kirkon sektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta - Yksityinen museoala - YTN:n järjestösektorin edunvalvonta

puh. 0201 235 367

Haapasalo Toni, lakimies Yksityissektorin työsuhdeneuvonta

puh. 0201 235 365

Ikonen Harri, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta

puh. 0201 235 354

Korpisaari Jaakko, asiamies Kuntasektorin sopimusja neuvottelutoiminta

puh. 0201 235 363

Lamponen Helena, Edunvalvontayksikön päällikkö

puh. 0201 235 352

Mikkola Sonja, asiamies Yliopisto- ja amk-sektorin sopimusja neuvottelutoiminta, koulutuspolitiikka, tilastollinen palkkaneuvonta

puh. 0201 235 368

Ojanen Amalia, opiskelija- ja nuorisoasiamies

puh. 0201 235 336

Torvela Tuire, lakimies puh. 0201 235 356 - Yksityissektorin edunvalvonta ja työsuhdeneuvonta - Ammatinharjoittajia ja yrittäjiä koskevat tehtävät - Perhe- ja perintöoikeudellinen neuvonta Vitikainen Tanja, lakimies puh. 0201 235 353 Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virkaja työsuhdeneuvonta

30 T A K U

TAKUN HALLITUKSEN JÄSENTEN Y H T E Y S T I E D O T 2015 Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry l Snellmaninkatu 19-21 E 15, 00170 Helsinki l puh. 0440 664 800 l s-posti taku@taku.fi

Hallituksen puheenjohtaja Mari Lankinen Tuottaja, Jyväskylän Kesä Snellmaninkatu 19-21 E 15 00170 Helsinki mari.lankinen@taku.fi 050 5363 231 Hallituksen varapUHEENJOHTAJA Ville Niutanen Asiantuntija, Suomen Taiteilijaseura ville.niutanen@taku.fi 041 476 8347 Hallituksen jäsenet Varsinaiset jäsenet Matti Karhos Kulttuuriasiainpäällikkö Lahden kaupungin kulttuurikeskus matti.karhos@lahti.fi 050 387 8792 Arja Laitinen Aluepäällikkö Taiteen edistämiskeskus arja.laitinen@minedu.fi 0295 330 709 0400 798 718

Anna-Maria Leogrande Projektisuunnittelija Hankinnoista duunia -hankkeessa THL anna-maria.leogrande@thl.fi 040 757 8696 Pauli Rautiainen Julkisoikeuden yliopisto-opettaja Tampereen yliopisto pauli.rautiainen@uta.fi 040 770 7282 Riikka Wallin Koordinaattori, Svenska Teatern riikka.wallin@svenskateatern.fi 040 541 2295 Anna Vesén Kulttuurituottaja Riihimäen kaupunki anna.vesen@riihimaki.fi 040 822 6660 Varajäsenet Jaana Elonen Kulttuurisihteeri Porin kaupunki jaana.elonen@pori.fi 044 701 9299

Juha Isotalo Opiskelija, Turun yliopisto jlaiso@utu.fi 050 531 8414 Chia Koskinen Yhteisökoordinaattori, Lilith Tampere, Osuuskunta Lilith Tuottaja, Cine Factor Productions Tiedottaja, LIWRE Lahden kansainvälinen kirjailijakokous Asiamies/sihteeri, Suomen elokuvaohjaajaliitto ry chia.koskinen@lilith.fi 050 381 5205 Toiminnanjohtaja Kirsi Herala kirsi.herala@taku.fi 040 511 1200 Järjestö- ja kehitysvastaava Riina Virkkunen riina.virkkunen@taku.fi 0440 664 800 Opiskelija-asiamies Vilja Byström vilja.bystrom@taku.fi 040 561 8967

Kirsi Lajunen Läänintaiteilija (taide ja hyvinvointi) Taiteen edistämiskeskus kirsi.lajunen@minedu.fi 0295 330 874

T A K U 31

SISÄMINISTERIÖ | OIKEUSMINISTERIÖ | SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ | TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ | VALTIOVARAINMINISTERIÖ POLIISI | VEROHALLINTO | TULLI | AKAVA | ELINTARVIKETURVALLISUUSVIRASTO EVIRA | ELÄKETURVAKESKUS FINANSSIALAN KESKUSLIITTO | KIINTEISTÖTYÖNANTAJAT | MATKAILU- JA RAVINTOLAPALVELUT MARA | PALKANSAAJAJÄRJESTÖ PARDIA PALVELUALOJEN AMMATTILIITTO PAM | RAKENNUSLIITTO | RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RKL | RAKENNUSTEOLLISUUS RT SAK | STTK | SÄHKÖ- JA TELEURAKOITSIJALIITTO STUL | TYÖTTÖMYYSVAKUUTUSRAHASTO

Harmaa_Talous_printti_2015_A4.indd 1

7.10.2015 18.32