Taku 1/2010

Page 26

Star Trek Online

Ajantappoa ja murhasimulaattoreita. Nuorison turmelijoita ja kirurgien koulutusvälineitä. Kellarissa asuvien esiteinien mystiikkaa ja elokuvien tuotot ylittävää miljardibisnestä. Suuria ja pieniä totuuksia tietokoneellasi tai kotipelikonsolillasi sijaitsevista peleistä. Miten moinen ala on kehittynyt ja mitä se nyt sitten oikeasti sisältää?

Pelit videoissa ja tietokoneella Yleisesti ja hieman harhaanjohtavasti videopeleiksi kutsutun viihdemuodon historian voidaan katsoa alkaneen 40- ja 50-luvun varhaisista kokeiluista sen aikaisilla tietokoneilla ja niiden alkeellisilla näyttöpäätteillä. Yksi silloisista peleistä, ”Tennis for Two (1958)”, toimi edeltäjänä 1972 julkaistulle Pong –pelille, joka oli samalla yksi ensimmäisistä kaupallisista menestyksistä alalla. Äärimmäisen yksinkertaisessa pelissä molemmilla pelaajilla oli mailan virkaa toimittava palkki omalla puolella

Space Invaders

ruutua. Tätä palkkia ylös ja alas liikuttamalla pyrittiin ”lyömään” pallo vastustajan mailan ohi. Viimein 70-luvulla pelit siirtyivät tietokonekeskusten huoneen kokoisilta laitteilta suuren yleisön ulottuville pelihalleihin. Näissä pelikabinettien täyttämissä huoneistoissa pelattiin 26 T A K U

Matti Isotalo ar tikkelin kirjoittaja on yrittäjä, medianomi (AMK) ja peliarvostelija GameReactor Finland –lehdessä Pongin lisäksi esimerkiksi Space Invaders –räiskintäpeliä, jossa yksinäinen avaruusalus puolustaa maata vasemmalta oikealle hiljalleen vaappuvaa muukalaisarmadaa vastaan. Huomionarvoista on, että monet näistä 70-luvun klassikoista ovat myöhemmin saaneet uusioversionsa moderneille pelilaitteille. Nostalgia jyrää myös pelimaailmassa.   Lopullisen läpimurron videopelit tekivät 70-luvun lopulla ja etenkin 80-luvun alussa, kun markkinoille saapuivat ensimmäiset kotitietokoneet ja niiden olohuoneisiin sovitetut versiot, pelikonsolit. Magnavoxin, ColecoVisionin ja Atari 2600:n nimet ovat siirtyneet jo historian lehdyköille, mutta kasarin alussa ne olivat kallista ja haluttua kodin luksusta. Termi ”videopeli” juontaa juurensa nimenomaan tältä aikakaudelta. Pelikoneet nimittäin kiinnitettiin useimmiten kotivideonauhurin kautta televisioon. Tekniikan edelleen kehittyessä yhä laajemmat ja näyttävämmät pelit tulivat mahdollisiksi. Samalla pelien monimuotoisuus lisääntyi. Nykymittakaavassa karuissa maisemissa seikkailtiin ritareina, rakennettiin kaupunkeja ja loikittiin viidakoissa.

PC-koneiden yleistymisen (ja niillä pelaamisen) lisäksi jättien kuten Nintendon, Sonyn ja Microsoftin myötä peliala siirtyi viimein valtavirtaan, jossa se nykyään tahkoo elokuvateollisuutta suurempia lukuja. Kotikoneelle löytyi tuhansia pelejä pelattavaksi, ja edulliset kotikonsolilaitteet mahdollistivat pelaamisen myös tietokonerajoitteisille. Samalla pelaamisen sosiaalisuus lisääntyi. Monia pelejä saattoi pelata yhtä aikaa yhdessä kavereiden kanssa, ja viimeistään internet kasvatti kaveripiirin satojen tai tuhansien kokoiseksi. Nykypelit voivat sisältää mitä tahansa yksinkertaisista ajantappopeleistä (mm. Tetris ja Bejeweled) satoja tunteja viihdyttäviin massiivimoninpeleihin (kuten World of Warcraft tai Star Trek Online). Valtavirran pelit ammentavat sisältönsä usein hyväksi todetuista haluista, kuten voimafantasioista tai keräilyvietistä. Kuten elokuvabisneksessäkin, jatko-osat ja menestyksekkäät pelisarjat ovat julkaisijoille kriittisiä, ja usein yhdellä menestyspelillä rahoitetaan pienempiä ja riskialttiimpia projekteja. Itsenäisten kehittäjien ns. indie-pelit sen sijaan kokeilevat rohkeammin pelimedian ja kerron-


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.