Tiede- ja koulutuspolitiikan loputon typeryys Teksti: Riku Kangasniemi – Kuva: Milja Olli
Suomesta on kovaa vauhtia tulossa koulutuksen ja tieteen lilliputti sekä takapajula, jossa tieteentekijän urasta ei yhdenkään lapsen kannata haaveilla. Poliitikot puhuvat kauniita tieteen ja opetuksen tukemisesta, mutta ovat kilvan leikkaamassa niiden rahoitusta, heti kun silmä välttää. Tämä tuntuu olleen teemana viime vuosina, olipa vallassa mikä tahansa konkkaronkka eduskunnassa tallustavia kansamme edustajia. On mukava eduskunnan tai ministeriön norsunluutornista käsin vaatia korkeakoulutettujen määrän nostamista ja samalla leikata rahoitusta sekä tutkimukselta että koulutukselta. Kansalaisten muisti on usein lyhyt, mutta nyt alkavat olla hyvät vaihtoehdot vähissä, kun puolue toisensa jälkeen osoittaa vihamielisyytensä sivistystä kohtaan. Mitä jää jäljelle jos yhä vain leikataan? Zoom-yliopisto jokaiseen maakuntaan ja maisteriksi tai lisensiaatiksi kirjekurssilla, osaamisesta viis? Pitääkö opettajien, opiskelijoiden sekä tutkijoiden suorittaa todellinen joukkopako esimerkiksi Ruotsiin, jotta päättäjämme heräävät ajamiensa leikkausten ongelmiin?
Pääkirjoitus
Jälleen kerran tieteen rahoitukseen kaavaillaan valtavia leikkauksia. Jos viime vuonna Suomen Akatemian rahoitukseen kohdistunut 40 miljoonan euron leikkaussuunnitelma herätti orastavaa pakokauhua, on edelleen suunnitelmissa oleva yli 100 miljoonan euron leikkaus selvä merkki valtion halukkuudesta suomalaisen tutkimuksen lopettamiselle. Millään muulla tavalla ei voi kuvailla leikkausta, joka on yli neljännes tämän vuoden jaossa olevasta rahoituksesta. Eivätkä tiede- ja kulttuuriministeri Kurvisen puheet maakuntien korkeakoulujen lisäämisestä ja nykyisten hajauttamisesta kuulosta alkuunkaan hyviltä. Rahoitusta kun tuskin ollaan näille antamassa niiden tarvitsemaa määrää. Lopullisena tavoitteena näyttäisikin olevan Suomi, jossa on korkeakouluja ympäri maata, muttei tutkijoita tai akateemisia työpaikkoja valmistuville maistereille, lisensiaateille ja tohtoreille. Miten saisimme päättäjämme heräämään siihen tosiasiaan, että tutkimus tuottaa tietoa, jonka avulla voidaan tuottaa uusia menestystarinoita liike-elämässä? Miten saisimme heidät sisäistämään tieteen ja opetuksen rahoituksen tärkeyden? Viimeisen vuosikymmenen aikana opetuksesta on leikattu valtavia määriä, mikä näkyy kaikkialla, aina peruskouluista yliopistoihin. Peruskouluissa erityistukea tarvitsevat oppilaat eivät saa tukea ja ovat muiden kanssa samoissa, valtaviksi paisuneissa opetusryhmissä. Sanomalehdistä ja netin keskustelupalstoilta saa aika ajoin lukea ammattikoulujen sysäävän vastuun opetuksesta yrityksille, joissa opiskelijat käyvät harjoittelussa. Yliopistot karsivat ja rajoittavat kurssitarjontaansa, jotta opiskelijat valmistuisivat tavoiteajassa, sillä OKM:n oikusta yliopistojen rahoitus riippuu hyvin suurelta osin juuri tästä opiskelijoiden tavoiteajassa valmistumisesta. Tosin yliopistojen todelliset mahdollisuudet jouduttaa opiskelijoiden valmistumista ovat melko vähäisiä. Näin ainakin silloin, jos opetuksen laadusta halutaan pitää edes jollain tavalla kiinni.
