Maailma vuonna nolla: ekosysteemien toipuminen joukkosukupuuton jälkeen Teksti: Henry Pihlström – Kuvitus: Maija Karala
Liitukauden lopulla, noin 66 miljoonaa vuotta sitten, tapahtui maailmanlaajuinen eliölajien joukkosukupuutto. Tämän joukkotuhon tunnetuimpia uhreja olivat dinosaurukset, mutta lukuisat muutkin eläin- ja kasviryhmät kuolivat samaan aikaan sukupuuttoon. Sukupuuttoaalto oli paitsi maailmanlaajuinen myös yhtäkkinen, ainakin geologisessa mittakaavassa tarkasteltuna.
Vieraskynä
L
iitukauden lopun joukkosukupuuton syystä on kiistelty paljon, mutta nykyään useimmat tutkijat pitävät varmana, että sen aiheutti suurehkon asteroidin törmäys Maahan, nykyisen Meksikonlahden alueelle. Mahdollinen sukupuuttoihin myötävaikuttava tekijä oli suunnilleen samoihin aikoihin vallinnut poikkeuksellisen voimakas vulkaaninen toiminta Intian niemimaalla, mutta asteroidin törmäys lienee joka tapauksessa ollut ratkaisevassa asemassa. Mitä tarkalleen tapahtui tuona liitukauden viimeisenä päivänä noin 66 miljoonaa vuotta sitten? Asteroidi iskeytyi todennäköisesti mereen. Törmäyspaikan välittömässä läheisyydessä (ja ”välittömässä läheisyydessä” tarkoittaa tässä tapauksessa kymmenien kilometrien säteellä) kaikki bakteeria suuremmat elävät olennot kuolivat silmänräpäyksessä. Asteroidi itse tuhoutui törmäyksessä, mutta törmäyksen voima synnytti muutamassa sekunnissa useita kilometrejä syvän kraatterin. Ilmakehään sinkoutui suunnattomia määriä maa-ainesta – osa siitä lensi avaruuteen asti. Törmäyksen synnyttämä kuuma paineaalto sytytti laajoja tulipaloja. Koko planeettaamme ravistelivat ketjureaktiona maanjäristykset, jotka olivat monin verroin voimakkaampia kuin mitkään ihmisten historiallisena aikana kokemat. Myös maapallon tulivuoret purkautuivat. Jopa sadan metrin korkuisiksi nousseet tsunamit täydensivät tuhoa. Tähän hornankattilaan päättyi kymmeniä miljoonia vuosia kestänyt dinosaurusten valtakausi. Kuinka tuhoisa liitukauden lopun joukkosukupuutto oli? Paleontologien arviot sukupuuttojen laajuudesta perustuvat enimmäkseen merieläinten fossiileihin, koska tällaisia fossiileja sisältäviä kerrostumia on enemmän kuin maalla tai makeissa vesissä elävien eliöitä sisältäviä
20
kerrostumia. Merieläinlajeista tuhoutui suuri osa; arviot vaihtelevat noin 45 ja 75 prosentin välillä. On kuitenkin luultavaa, että liitukaudella, kuten nykyäänkin, maalla eläviä eliölajeja oli enemmän kuin meressä eläviä ja on myös syytä otaksua, että juuri kuivan maan ekosysteemit kärisivät erityisen suuria tuhoja. Eräiden alustavien arvioiden mukaan maaeläinlajeista jopa yli 90 prosenttia kuoli sukupuuttoon liitukauden lopun asteroiditörmäyksen johdosta. Asteroidin törmäystä seurannut päivä lienee ollut henkiin jääneiden eliöiden kannalta yksi maapallon historian rankimmista ”dagen efter” -kokemuksista. Pimeys vallitsi, sillä ilmakehä oli täynnä tomua ja pölyä, mikä esti auringonvaloa pääsemästä maahan saakka. Osa ilmakehään päätyneestä maa-aineksesta palasi kuitenkin pian maahan happamien sateiden muodossa. Henkiin jääneestä kasvillisuudesta suuri osa tuhoutui happosateisiin, valon puutteeseen ja lopulta myös kylmyyteen, kun lämpötilat alkoivat auringon lämmittävän säteilyn puuttuessa laskea. Samat seikat koituivat myös lukuisten hengissä selvinneiden eläinten kohtaloksi. Meressä kasviplankton tuhoutui, jolloin merten ravintoketjut romahtivat. Maapallon ekosysteemit olivat kauttaaltaan syöstyjä raiteiltaan ja monet lajit, jotka olivat onnistuneet selviytymään itse asteroiditörmäyksestä, kuolivat sukupuuttoon näissä kaoottisissa jälkimainingeissa. Maailma asteroiditörmäyksen jälkeen oli siis, jos nyt ei aivan autio ja tyhjä, niin ainakin paljon autiompi ja tyhjempi kuin ennen. Tämä oli kuitenkin vain tilapäistä. Hämmästyttävän nopeasti ekosysteemit alkoivat muodostua uudelleen. Kasvien siemenet alkoivat itää ja maanpinta vihertää; metsiä ei tosin moneen vuoteen tai vuosikymmeneenkään maapallolla juuri ollut, sillä pui-
Symbiontti 1/ 2020
