Hyvä, paha pakkoruotsi

Teksti: Pyry Puustinen – Kuvitus: Julius Ulpovaara

Pakkoruotsi jakaa mielipiteitä voimakkaasti suuntaan sekä toiseen. Usein nämä mielipiteet eivät kuitenkaan pohjaudu loogiseen analyysiin kyseisen asian vaikutuksista eri ihmisiin, vaan epämääräisiin tuntemuksiin, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Allekirjoittanut ei väitä kykenevänsä tämänlaiseen raskaaseen ajatustyöhön, mutta ainakin yritän päästä mahdollisimman lähelle sitä. Päättelyketjun virheettömyyden tarkistus jääköön lukijan tehtäväksi. Tässä vaiheessa on hyvä tunnustaa värinsä ja todeta, että itse vastustan erittäin intohimoisesti pakkoruotsia sekä alemmilla koulutusasteilla, että yliopistossa. Syy tähän on todennäköisesti huonoissa menneisyyden kokemuksissa sekä myöhemmin ilmenneessä kielen sisäistämisen vaikeudessa. En pidä kumpaakaan näistä millään tasolla järkevänä, taikka riittävänä perusteena mielipiteen muodostamiselle ja kokonaisen oppiaineen tuomitsemiselle, joten luodaan kokoelma sellaisia. Aloitetaan systemaattisella hyvien ja huonojen puolien listaamisella.

Aloitetaan hyvistä:

+ toinen virallinen kieli + mahdollistaa kommunikaation suomessa asuvan vähemmistön, sekä naapurimaan kansalaisten kanssa + mahdollistaa tiettyjen kaunokirjallisuuden teosten lukemisen alkuperäiskielellä + kehittää kykyä oppia uusia kieliä + suomen historian kannalta merkittävä itseisarvollisesti tärkeä asia +yleissivistys

Huonot puolet:

- pakollisuus: stressaa opiskelijoita, joilla on vaikeuksia oppia kieliä - lapissa ja itärajalla lähes täysin hyödytön kieli - vie aikaa muilta oppiaineilta, jotka voivat olla henkilön x kannalta mielenkiintoisempia

Pahoittelut mielikuvituksen puutteesta näiden keksimisessä. Tässä vaiheessa näyttää siltä, että vaakakuppi kallistuu voimakkaasti pakkoruotsin kannatuksen puolelle. Lähdetään tarkastelemaan asiaa syvällisemmin. Toinen virallinen kieli tuntuu itsessään järkevältä perustelulta, onhan Suomen perustuslakiin kirjattu seuraavaa ”17§ Julkisen vallan on huolehdittava maan suomen ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan” [1.] Kuulostaa vakuuttavalta, kunnes katsotaan ruotsinkielisten osuutta koko Suomen väestöstä. Vuonna 2018 heitä oli ~5,6% [2.]. Tämän argumentin mukaan kaikkien yläaste- ja lukioikäisten pitää siis opiskella ruotsia, jotta he takaavat palvelut ruotsiksi reilulle kahdeskymmenesosalle koko väestöstä. Rohkenisin väittää, että vaikka pakkoruotsi poistettaisiin kokonaan, olisi ruotsia opiskelevia silti tarpeeksi paljon tämän vaatimuksen täyttämiseen. Lisäksi, mikäli olisimme oikeasti tasa-arvoisia, tulisi kaikkien Suomen kansalaisten opiskella jokaista vähemmistökieltä, jotta niitä äidinkielenään puhuvien oikeudet turvattaisiin samanarvoisina, kuin ruotsin ja suomenkielisten. Tämä on kuitenkin käytännössä täysin mahdotonta, mutta ainoa looginen jatkumo samalle argumentille. Ts. argumentin yleistäminen kaikkiin vähemmistöryhmiin ja kieliin on mahdotonta, joten se on loogisesti vajaa, eikä noudata ainakaan omaa käsitystäni tasa-arvosta. Suomessa on kuitenkin merkittävän kokoiset saamen ja venäjänkieliset vähemmistöt, joille vastaavaa etuoikeutta ei suoda. Saamelaisten tapauksessa ruotsin opetuksen korvaaminen saamenkielellä olisi oikeus ja kohtuus ottaen huomioon kaikki se syrjintä, jota heihin on kohdistettu. Lisäksi näin turvattaisiin saamelaisen kulttuuriperinnön ja kielen säilyminen, joka on nykyhetkellä vähintään vaakalaudalla.

Kommunikaatio vain ruotsia puhuvien kanssa on yksilön hyötyjen näkökulmasta toimiva argumentti, muttei sekään oikeuta pakottamista kielen opiskeluun. Ruotsin osaamisen myötä henkilö kykenee kommunikoimaan suuremman ihmismäärän kanssa vaivattomammin, mikä puolestaan todennäköisesti hyödyttää tätä henkilöä ennemmin tai myöhemmin. Tästä näkökulmasta kuitenkin ruotsin kielen sijaan tulisi valita maksimaalisen hyödyn saavuttamiseksi mikä tahansa kieli, jolla on enemmän puhujia, esimerkiksi espanja. Joku voisi väittää tämänlaisen kapitalistisen mallin olevan sieluton, mutta yksilön hyötyjen maksimointiin tähtäävä opetus on täysin mielekäs tavoite.

Uusien kielien omaksumiskyvyn kehittyminen on erittäin tavoiteltava asia, mutta usein tietystä kielestä on merkittävää hyötyä vain sen sukulaiskielien oppimisessa. Tässä tapauksessa ne ovat norja, islanti, tanska ja fääri. Yhdessä ne kuuluvat pieneen marginaalivähemmistöön kaikista maailman kielistä, joten sama vasta-argumentti pätee tähän yhtä lailla, kuten edelliseen kohtaan. Ruotsilla on toki ollut suuri osa Suomen historiassa, mutta ruotsin kielen opiskelun vaatiminen tältä pohjalta on sama asia, kuin latinan opiskelun vaatiminen italialaisilta, koska latinan kielellä on ollut merkittävä rooli kyseisen alueen historiassa.

Yleissivistykseen vetoaminen on nykyisen yleissivistyksen arvostuksen laskun valossa hyvä asia, mutta onko juuri ruotsin kielen opiskelu todella yleissivistä

vää? Yleissivistyksellä tarkoitetaan kasvatuksen kautta omaksuttua tietoa ja henkistä kypsyyttä. Puhuminen on taito siinä missä käveleminen. Käsillään käveleminen ei tietääkseni kasvata ihmisen ymmärrystä maailmasta paremmin kuin tavallinen käveleminen. Päinvastoin uuden informaation hankkiminen on helpompaa tavallisen kävelyn avulla. Tämä on ehkä ”hieman” kärjistetty esimerkki, mutta uskon pointtini tulevan selväksi. Yhtä lailla kieltenopiskelun tulisi tähdätä siihen, että yksilön kyky päästä käsiksi mahdollisimman suureen tietomäärään olisi mahdollisimman hyvä. Tässä tapauksessa mm. englanti, saksa ja latina ovat paljon yleissivistävämpiä vaihtoehtoja.

Sitten käydään huonojen puolien kimppuun:

Stressiä vastaan argumentoiminen on vaikeaa, koska nykytilanteen valossa nuoret, etenkin lukioikäiset ovat vuosi vuodelta stressaantuneempia. Tämä ei suoranaisesti johdu juuri ruotsin opiskelusta, vaan typeristä koulutusuudistuksista, joiden käsitteleminen vaatisi oman kolumninsa enkä siksi ryhdy siihen. Pitkittyneen stressin haitallisesta vaikutuksesta oppimiskykyyn ja terveyteen on kuitenkin selkeä konsensus, jonka valossa on järkevää puoltaa ajatusmallia, jossa opiskelijoita stressaavat tekijät saataisiin minimiin.

Ruotsin kielen hyödyllisyys alueilla, joilla sitä käyttäviä ihmisiä ei juurikaan asu tulikin käsiteltyä jo aikaisemmin muiden vähemmistöryhmien ohella. Turhan jargonin ja rönsyilyn välttämiseksi siirrytään seuraavaan vasta-argumenttiin.

Viimeinen argumentti muilta oppiaineilta viedystä ajasta on surullisen ympäripyöreä, koska se pätee yhtä hyvin minkä tahansa muun oppiaineen kohdalla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että argumentti olisi täysin kelvoton. Mielestäni personalisoidumpi kasvatus olisi nykyisen tasapäistävän koulutustuubin sijaan paljon parempi vaihtoehto, joka johtaisi pitkällä aikavälillä kaikin puolin parempiin lopputuloksiin. Tämä liittyy kuitenkin pohjimmiltaan samaan koulutusuudistussekasotkuun, johon aiemmin viittasin.

Peruskoulun ja lukion ruotsinopetuksen lisäksi on tietenkin olemassa kaikille tuttu yliopistossa kummitteleva virkamiesruotsi, jossa kaikki em. ongelmat nousevat ehkäpä vielä räikeämmin esille. Virkamiesruotsi on etenkin luonnontieteellisissä yliopistotutkinnoissa ongelmallinen konsepti seuraavista syistä: Ylimääräiset kieliopinnot vievät osalta opiskelijoista suhteettoman paljon resursseja opintopistemäärään nähden, ja lopputulos on paperilla hyväksytty taito kommunikoida ruotsiksi. Harva kuitenkaan ylläpitää tätä kielitaitoa pakkopullan jälkeen. Tutkinnon suoritettuaan opiskelijalla on todistus siitä, että hän voi toimia ruotsin kielitaitoa vaativissa virkamiestehtävissä, mutta hän ei välttämättä ole käyttänyt kieltä moneen vuoteen, jolloin kielitaidon nykytila on todennäköisesti vähintään kyseenalainen. Kieli, jota ei käytetä, kuolee. Puhtaan akateemisesta näkökulmasta kieliopinnot eivät lisää opiskelijan substanssiosaamista ja kompetenssia omassa pääaineessaan millään tavalla ja pahimmassa tapauksessa tutkinnon suorittaminen voi jopa viivästyä niiden takia. Tästä voi kukin vetää omat johtopäätöksensä. Kieliopintojen pakollisuuden loogiset perusteet ovat siis jokseenkin hataralla pohjalla, mutta asiaan on myös toinen, inhimillisempi näkökulma. Oppiminen ja ymmärtäminen tuottavat luonnostaan uteliaille ihmisille mielihyvää, eikä uusi kieli ole tässä suhteessa mikään poikkeus. Sillä on mahdollisuus rikastaa henkilön subjektiivista kokemusta maailmasta kuten millä tahansa muulla asialla. Otan tähän hyvin henkilökohtaisen esimerkin, johon jonkun toisen henkilön kokemus kielien opiskelusta voidaan rinnastaa helposti. Olen harrastanut musiikkia enemmän ja vähemmän vakavasti läpi koko elämäni monessa eri muodossa. Koen, että musiikkikasvatus on tuonut elämääni paljon sisältöä ja iloa etenkin oppimisen kautta. Tämän pohjalta en kuitenkaan voi väittää, että sama pätisi jokaiseen ihmiseen tai vaatia, että kaikkien tulisi harrastaa sitä, jopa vastentahtoisesti. Mitään yksiselitteisen loogista perustelua sille ei vain yksinkertaisesti ole. Mielestäni kaikkiin ns. ylimääräisiin opintoihin, (joihin kieliopinnot kuuluvat äidinkieli ja ehkä englanti poislukien) tulisi soveltaa samanlaista lähestymistapaa. Pakkoruotsia vastaan argumentointi ei tarkoita sitä, että tämän kielen opiskelusta pitävien ihmisten mielipiteitä ja arvomaailmaa kyseenalaistetaan taikka vähätellään. Siinä on pohjimmiltaan kyse ihmisten henkilökohtaisista mielenkiinnon kohteista, jotka eivät ole avoimia kritiikille samalla tavoin kuin täysin välttämättömät oppiaineet. Siinä vaiheessa, kun koulutus pyrkii väkisin vääntämään ihmisen muottiin, johon hän ei sovi, seuraa ongelmia. Keskustelu ja väittely tämän aiheen ympärillä muistuttaa lähinnä eipäs-juupasväittelyä mielipideasioista, koska se on pohjimmiltaan juuri sitä. Järjen ääni on häipynyt tästä keskustelusta kauan aikaa sitten, ja sen palauttaminen vaatii kaikilta osapuolilta syvällistä peiliin katsomista. Myrkyllinen ilmapiiri ei edistä asian kehitystä ainakaan parempaan suuntaan. Olemme kaikki varmasti samaa mieltä siitä, että maailma olisi kovin tylsä paikka, jos olisimme kaikki kiinnostuneita täysin samoista asioista. Miksi tehdä siitä sellainen?

Lähteet

1. Suomen perustuslaki 11.6.1999/731, §17 2. Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestörakenne [verkkojulkaisu]. ISSN=1797-5379. Vuosikatsaus 2018, Liitekuvio 1. Ruotsinkielisten ja vieraskielisten osuus väestöstä 1900–2018 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 2.3.2020]. <http://www.stat. fi/til/vaerak/2018/01/vaerak_2018_01_2019-11-22_ kuv_001_fi.html>